Kuukausi: toukokuu 2022

Kaikki lähti opetussuunnitelmasta

Monimateriaalisen käsityön oppiaineen opetus voidaan järjestää monin erin tavoin. Koulusta riippuen käsityönopettajia voi olla yksi tai kaksi, he saattavat yhteisopettaa ainettaan tai opettaa sitä perinteisen jaon mukaan kumpikin tahollaan. Perinteisestä mallista siirryttiin vapaampaan muotoon ensin opetussuunnitelman muutosten kautta: koulutus seurasi perässä. Muutaman vuoden ajan käsityönopettajia koulutettiin Helsingin yliopistossa entisellä tekstiilityönopettajien koulutuslinjalla ilman tasavertaista mahdollisuutta opiskella myös teknisen työn työtapoja.

Mitä uutta pitää osata – jos mitään?

Tutkin pro gradu -tutkielmassani käsityönopettajien kokemuksia siitä, mitä hyvää koulutus antoi oman kompetenssin tueksi, ja mitä käsityönopettajat jäivät kaipaamaan koulutukseltaan. Mitä uutta nyt pitää osata – jos mitään? Oletin, että teknisen työn työtavat nousisivat kaivattujen, koulutuksessa vähemmän esillä olleiden asioiden listalle. Koin aiheen tärkeäksi sekä omakohtaisen, koko opiskeluajan läpileikkaavan ajankohtaisuuden takia, sekä koulutuksen kehittämistä edistääkseni.

Neljä haastattelua

Olin kiinnostunut käsityön opetuksen järjestämisen eri mahdollisuuksista ja niiden luomista mahdollisista uusista tarpeista käsityön opettajan kompetenssissa. Haastattelin neljää Helsingin yliopistosta valmistunutta käsityönopettajaa, joilla oli takana jonkin verran työelämäkokemusta käsityönopettajana, joillain myös yhteisopettajuudesta. Neljällä varsinaisella haastattelukysymykselläni tavoittelin tietoa opettajien kokemuksista heidän oman tietotaidon riittävyydestä.

Oppiaineen sisältö pääteemana

Haastatteluissa keräämäni tiedon valossa oppiaineen sisältö nousi sekä kehutuimmaksi että kaivatuimmaksi osa-alueeksi koulutuksen antia tarkastellessa. Tekstiilityön työtavat olivat kaikille haastateltaville yksi selkeimmistä oman osaamisen alueista. Teknisen työn työtapojen koulutusta haastateltavat toivoivat, että olisivat saaneet lisää. Muutamia mainintoja oli myös pedagogisten taitojen keskeneräisyydestä, mutta opettajan kompetenssissa ne kehittyvätkin ajan ja kokemuksen myötä ennemmin kuin jo koulutuksessa.

Käsityö oppiaineena tulevaisuudessa?

Tutkimukseni tuloksista on hyötyä käsityönopettajan koulutuksen kehittämisessä sekä tiedon tuottamisessa ajankohtaisesta aiheesta. Tulevaisuudessa ammattia voisikin kehittää esimerkiksi eri koulujen käsityönopetuksen järjestelytapoja tutkimalla.

 

Kettupuro, Inki
Vuoden 2014 jälkeen valmistuneiden käsityönopettajien kokemus kompetenssista työelämässä

Syfte och Bakgrund

Syftet med studien var att undersöka hur ledare inom den tredje sektorn upplevde att deras arbetsmotivation påverkats av distansarbete över tid under coronapandemin.

Då coronapandemin slog till ledde det till att samhället måste stängas ner för att minska smittan. För en kontorsarbetare ledde det till att arbetet måste utföras på distans. Tidigare forskning har visat väldigt motstridiga resultat där en del upplevt distansarbete som något väldigt positivt medan andra upplevt distansarbete som något negativt. Det diskuteras en hel del om hur framtidens arbetsplats kommer att se ut, är det en hybridmodell som gäller? Därför är det viktigt att ta reda på upplevelser om arbetsmotivation under distansarbete och coronapandemin för att få veta både för- och nackdelar med att arbeta på distans och överlag vad som upplevs som motiverande faktorer på en arbetsplats.

Metoder

Studien utfördes som en kvalitativ studie. För att få en djupare förståelse av forskningsdeltagarnas upplevelser om arbetsmotivation under distansarbetet och coronapandemin använde jag mig av semistrukturerade intervjuer som materialinsamlingsmetod. Sammanlagt intervjuade jag sju ledare med titeln verksamhetsledare eller direktör. Som analysmetod för studien använde jag mig av kvalitativinnehållsanalys.

Resultat och diskussion

Resultaten visar att det inte fanns någon större skillnad i arbetsmotivationen under distansarbetets och coronapandemins gång över tid. Dock framkom det att det fanns faktorer som stundvis antingen kunde öka eller minska på arbetsmotivationen. Innan coronapandemin var de främsta motivationsfaktorerna  arbetskollegor och samarbetspartners, frihet och det ideella syftet.  Faktorer som upplevdes påverka arbetsmotivationen positivt under distansarbete och coronapandemin var att det var stimulerande att hitta nya lösningar till olika utmaningar, känslan av att uppdraget förstärktes och att hålla kontakt med personalen. Förlust av spontana möten, oro, ovisshet och trötthet, att måsta omdefiniera verksamheten och att arbetet och vardagen flöt ihop upplevdes som negativa faktorer under distansarbete och coronapandemin. Då det igen var möjligt att återvända till arbetsplatsen upplevdes arbetskollegor och omedelbar kontakt och stöd av dem som väldigt positiva faktorer för arbetsmotivationen.

Utöver arbetsmotivationsfaktorer framkom det även positiva och negativa effekter av distansarbete. Det som upplevdes som positivt med distansarbete var att det var mer flexibelt och att man fick mer arbetsro då man arbetade på distans. Att det var svårare att leda på distans upplevdes som en negativ effekt av distansarbete.

Resultaten visar att det för framtidens arbetsplats skulle vara tacksamt att använda sig av en hybridmodell där arbetstagarna kunde arbeta på distans då arbetet är sådant som kräver arbetsro men att det också är viktigt att arbeta på kontoret då man då får den fysiska och dagliga kontakten och stödet av arbetskollegorna vilket visat sig vara väldigt viktigt för motivationen.

Anna Pietilä

” Upplevelser om arbetsmotivation under coronapandemin bland verksamhetsledare inom den tredje sektorn”

Tutkimuksen taustaa

Covid-19-viruksen aiheuttama maailmanlaajuinen pandemia on pakottanut monet meistä etätöihin viimeisten muutamien vuosien aikana. Lisääntynyt etätyön tekeminen on näin ollen myös lisännyt työhyvinvointiin liittyvää keskustelua. Työssä vietämme joka tapauksessa suuren osan arjestamme, joten olisikin erittäin tärkeää, että kokisimme työn sellaiseksi, jossa viihdymme ja joka lisää hyvinvointiamme sekä merkityksellisyyttä. Meidän olisi tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten voisimme tehdä työstämme paremmin omaa hyvinvointia tukevaa, eikä vain keskittyä siihen, miten tehdään työstä pelkästään vähemmän ikävää. Onneksemme kielteisen työhyvinvoinnin tutkimuksen rinnalle on noussut myös positiivisen psykologian suuntaus, jonka myötä esimerkiksi työn imusta on tullut yksi yleisimmistä työhyvinvointia mittaavista tekijöistä. Työn imuun vaikuttavia tekijöitä havainnollistetaan usein työn vaatimusten ja voimavarojen mallilla (tv-tv-malli), jonka mukaisesti työolot jaetaan kahteen eri luokkaan, jotka ennustavat muiden tekijöiden ohella työn imua ja työuupumusta. Kuitenkin työn imua ja tv-tv-mallia on vielä tutkittu melko vähän nimenomaan etätyön näkökulmasta, jonka vuoksi tässä tutkielmassa tarkastelenkin sitä, miten työn voimavarat ja vaatimustekijät ovat yhteydessä työn imuun etätyön kontekstissa eräässä suomalaisessa kohdeorganisaatiossa. Tarkastelun taustalla toimivat työn imun käsite sekä työn voimavarojen ja vaatimusten malli. 

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin verkkokyselyllä eräässä suomalaisessa, noin 150 työntekijän kokoisessa organisaatiossa. Kyselytutkimus lähetettiin kaikille organisaation työntekijöille sisäisellä viestintäkanavalla ja vastauksia saatiin yhteensä 67 työntekijältä. Kysely toteutettiin syyskuun 2021 aikana ja aineiston analyysissa hyödynnettiin IBM SPSS 26 Statistics 26 -ohjelmaa. Saatu aineisto koodattiin ensin numeeriseen muotoon, minkä jälkeen aineistosta muodostettiin muuttujat. Aineiston analyysissa hyödynnettiin tunnuslukuja, T-testiä, lineaarista regressioanalyysia, Kruskal-Wallisin testiä sekä U-testiä.

Tutkimustulokset ja johtopäätökset

Tutkimustulokset vahvistivat oletettuja tutkimushypoteeseja. Työn imu koettiin organisaatiossa korkeaksi ja työn imu oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä taustamuuttujista ikään, työsuhteen kestoon ja työsuhteen muotoon. Työn voimavarat koettiin myös melko korkeiksi sekä työn vaatimukset pieniksi. Työn imun ja voimavarojen välillä havaittiin vahvaa yhteyttä, joka vahvisti myös tv-tv-mallin toteutumista siitä, että korkea työn voimavarojen kokeminen lisää todennäköisimmin työn imun kokemista. Työn imun ja työn vaatimusten välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ennen kuin työn vaatimukset jaettiin kahteen eri luokkaan: haasteisiin ja esteisiin. 

Tutkimustulokset siis pääosin myös vahvistivat aiempaa tutkimusta, mutta tulokset toivat esille myös uutta tietoa. Esimerkiksi etätyön tekemisellä ei kyseisessä organisaatiossa ole ollut vaikutusta työn imun, voimavarojen tai vaatimusten kokemukselle. Tv-tv-malli sai tukea siis myös etätyön kontekstissa. Kohdeorganisaatio pystyy käyttämään tutkimustuloksia edistääkseen yleisestikin työhyvinvointia organisaatiossa, vahvistamaan ja tunnistamaan voimavaroja ja työn imua tuottavia tekijöitä sekä tukemaan vaatimustekijöiden kanssa. Lisäksi organisaatio pystyy tulosten avulla tekemään tarvittavia muutoksia työympäristössä, työyhteisössä tai itse työtehtävissä. Jatkotutkimusten kannalta olisi mielenkiintoista tutkia asiaa pitkittäistutkimuksena esimerkiksi ennen etätyön alkua, etätyön aikana ja vielä silloin, kun oli siirrytty esimerkiksi hybridityöskentelymalliin. Lisäksi aineisto oli melko pieni, eikä tuloksia voida yleistää millään tasolla. Isompi aineisto hyödyttäisi siis tutkimustulosten yleistettävyyttä.

Saara Kanerva

Työn imun yhteys etätyön voimavaroihin ja vaatimuksiin suomalaisessa kohdeorganisaatiossa

Pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää alakoulun oppilaiden näkemyksiä itsestä ja toisista matematiikan tunnilla. Oppilaiden näkemyksiä haluttiin selvittää heidän piirtämistään piirroskuvista. Lisäksi tutkielmassa haluttiin selvittää tyttöjen ja poikien näkemyksiä tytöistä ja pojista matematiikan tunnilla. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa todetaan, että matematiikan opetuksen tulee tukea oppilaiden positiivista asennetta matematiikkaa kohtaan. Oppilaiden näkemyksistä matematiikkaa kohtaa tulisi siis olla kiinnostunut ja näin ollen oppilaiden matematiikka-asenteita on siis tärkeää tutkia.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuskohteena oli yhden pääkaupunkiseudulla sijaitsevan koulun neljäs-, viides- ja kuudesluokkalaiset oppilaat ja heidän tekemät piirustukset matematiikan tunnista. Keräsin aineiston tutustua koulusta, joten pääsin itse ohjeistamaan tehtävänannon oppilaille. Oppilaiden tehtävänä oli piirtää kuva luokkansa matematiikan tunnista ja merkata piirrokseen piiretyille henkilöille ilmeitä, puhekuplia, ajatuskuplia ja piirrettyjen henkilöiden sukupuolet. Valmiit piirroskuvat toimivat analyysin kohteena. Piirroskuvatutkimus on lapsilähtöinen metodi, jossa on mahdollista ilmaista ajatuksiaan monella tavalla, piirtäen ja kirjoittaen. Analysoitavia piirroskuvia kertyi aineistoksi yhteensä 172 kappaletta. Piirustusten informatiivisuus vaihteli suuresti piirtäjästä riippuen. Osa piirustuksista oli tehty todella tarkasti ja niihin oli merkattu monia henkilöitä, kun taas joistain piirustuksista oli piirretty vain muutama henkilö ilman ilmeitä ja ajatus- tai puhekuplia. Tutkimus toteutettiin monimenetelmätutkimuksena, jossa oppilaiden piirustuksia analysoitiin ensin laadullisesti, jonka jälkeen tätä analyysia tarkasteltiin määrällisesti.

Tutkimustulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksessa selvisi, että tutkimukseen osallistuneista oppilaista neljäsluokkalaiset kuvasivat itsensä positiivisimpina matematiikan tunnilla. Koko luokan ilmapiiriltään neljäsluokkalaiset kuvasivat luokan ilmapiiriä useimmiten positiivisena, kun taas vanhemmat oppilaat kuvasivat luokkansa ilmapiiriä useammin ristiriitaisena. Myös tyttöjen ja poikien näkemyksiä muista oppilaista tutkittiin. Sekä tytöt että pojat kuvasivat poikia positiivisempana matematiikan tunnilla. Mielenkiintoisimpana tutkimustuloksena voi pitää sitä, että sekä tyttöt että pojat kuvasivat itsensä kanssa samaa sukupuolta olevia oppilaita useammin negatiivisena kuin vastakkaisen sukupuolen oppilaita.

Olisi mielenkiintoista tutkia lisää sitä, miksi sekä tytöt että pojat kuvasivat itsensä kanssa samaa sukupuolta olevia oppilaita useammin negatiivisena kuin vastakkaista sukupuolta olevia oppilaita. Yksi selittävä tekijä saadulle tulokselle voi olla se, että useimmiten sekä tytöt että pojat tuntevat paremmin ne oppilaat, jotka ovat heidän kanssaan samaa sukupuolta. Tällöin oppilailla voi olla tiedossa muiden piileviä asenteita, jotka eivät tule ilmi matematiikan tunnilla. Tämän perusteella vaikuttaa siltä, että tytöt ja pojat ovat jakautuneet omiin kaveriporukoihin luokissa. Olisikin hyvä pohtia, miten luokkien oppilaat, sukupuolesta riippumatta, oppisivat tuntemaan toisiaan paremmin. Kuitenkin tätä tutkimustulosta voi selittää moni muukin asia ja olisi mielenkiintoista, jos tätä havaintoa tutkittaisiin tarkemmin uudessa tutkimuksessa.

 

Aino Stenvall

Oppilaiden näkemykset itsestään ja muista matematiikan tunnilla heidän piirtämissään kuvissa

Tutkimuksen taustaa

Virtuaalitodellisuus ja siihen liittyvä teknologiakehitys on ottanut suuria harppauksia etenkin 2010-luvulla, jonka myötä virtuaalitodellisuuslaitteet ovat kehittyneet entistä laadukkaimmiksi. Suomessa virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen opetuskäytössä tuntuu vielä kuitenkin keskittyvän lähinnä pelialle ja korkeakouluihin, kun taas peruskouluissa ja lukioissa virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen opetuksessa tuntuu edelleen olevan hyvin marginaalista. Pääsin itse hyödyntämään virtuaalitodellisuuslaitteita kuvataiteen didaktiikan valinnaisissa opinnoissa, jonka myötä itselleni heräsi intohimo kuvataiteen ja virtuaalitodellisuuden yhdistämiseen ja mielenkiinto myös sen tutkimiseen. Aiemmat tutkimukset aiheesta ovat osoittaneet, että virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen opetuskäytössä voi edistää oppilaiden avaruudellista hahmottamista, motivaatiota ja sitoutumista tehtävän tekemiseen. Suomen sekä perusopetuksen että lukion opetussuunnitelmien perusteet myös kannustavat ohjaamaan oppilaita hyödyntämään erilaisia teknologisia laitteita oppimisen tukena. Erilaiset teknologiaa hyödyntävät oppimisympäristöt harjoittavat myös oppilaan monilukutaitoa ja esimerkiksi kuvataiteen oppiaineen yhtenä tavoitteena on tarjota oppimisympäristöjä, joiden avulla oppilaiden on mahdollista kokeilla monipuolisesti erilaisia ilmaisukeinoja ja teknologioita. Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millä tavoin virtuaalitodellisuutta on hyödynnetty Suomessa kuvataiteen opetuksessa. Lisäksi tavoitteenani oli selvittää, mitä lisähyötyä virtuaalitodellisuus voi tuoda kuvataiteen opetukseen.

Tutkimuksen toteutus

Toteutin tutkimukseni monitapaustutkimuksena haastattelemalla kolmea opettajaa ja kahta lukio-opiskelijaa, jotka kaikki olivat hyödyntäneet virtuaalitodellisuutta kuvataiteen oppitunnilla viimeisen kolmen vuoden aikana. Tutkimuksessani oleellista oli, että haastateltavat olivat hyödyntäneet immersiivistä virtuaalitodellisuutta, jota käytetään erillisen päähän asetettavan HMD-näytön ja ohjaussauvojen avulla. Toteutin haastattelut teemahaastatteluina ja analysoin aineiston hyödyntäen aineistolähtöistä sisällönanalyysia.

Tutkimustulokset

Tutkimukseni osoitti, että virtuaalitodellisuus soveltuu hyvin monipuolisesti kuvataiteen opetukseen. Tutkimuksessani virtuaalitodellisuutta oltiin hyödynnetty suurimmaksi osaksi yksilötöissä, mutta yhden opettajan osalta myös koko luokan yhteisen virtuaalimaailman luomiseen. Tutkimukseni osoitti, että virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen kuvataiteen opetuksessa voi innostaa opiskelijoita uudella tavalla, herättää heidän luovuuttaan, jonka lisäksi virtuaalitodellisuus näytti mahdollistavan lähes rajattomia mahdollisuuksia ja ideoita. Virtuaalitodellisuus myös tuntui vähentävän niin sanottua tyhjän paperin kammoa, mahdollisti matalan kynnyksen kokeilemista ja auttoi työskentelyyn uppoutumista. Peilasin tutkimustuloksiani myös Suomen perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteisiin kuvataiteen oppiaineen osalta. Virtuaalitodellisuus voi tarjota monenlaisia mahdollisuuksia kuvataiteen oppiaineen sisältöjen ja tavoitteiden saavuttamiseen, mutta virtuaalitodellisuuden syvällinen hyödyntäminen tarkoituksenmukaisesti vaatinee opettajalta paneutumista ja laitteiston monipuolisen käytön opettelua.

Kirsikka Nurminen
Virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen kuvataiteen opetuksessa. ”Ei sitä ainaista tyhjän paperin kammoa.”

Vaikka koulukiusaamista on tutkittu runsaasti, tutkimukset osoittavat, että opettajat tunnistavat yhä koulukiusaamista melko heikosti. Tutkimuskirjallisuuden mukaan opettajat tunnistavat ja puuttuvat usein suoraan kiusaamiseen kuten nimittelyyn ja väkivaltaiseen käytökseen eivätkä usein edes tunnista epäsuoraa kiusaamista, joka voi olla esimerkiksi ryhmän ulkopuolelle jättämistä tai ikävien ilmeiden ja eleiden luomista luokkatoverin suuntaan. Luokanopettajaopiskelijat kokevat usein, että opinnot eivät valmista tarpeeksi käytännön asioiden käsittelyyn kuten koulukiusaamisen kohtaamiseen. Vasta valmistuneilla opettajilla onkin usein puutteellisemmat keinot käsitellä koulukiusaamista kuin kokeneilla opettajilla. Käytännön asiat jäävät usein opetusharjoittelun vastuulle ja siksi koin tarpeelliseksi tutkia koulukiusaamisen käsittelyä juuri opetusharjoittelun näkökulmasta.

 

Tutkimuksen tarkoitus ja eteneminen

Tutkielmani tarkoituksena oli selvittää miten luokanopettajaopiskelijat ovat päässeet käsittelemään koulukiusaamista maisteriharjoittelussa. Haastattelin kahdeksaa maisteriharjoittelun suorittanutta Helsingin yliopiston luokanopettajaopiskelijaa tutkimusta varten. Toteutin haastattelut puolistrukturoidulla teemahaastattelulla etäyhteyksin talvella 2022. Analysoin aineiston aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoja hyödyntämällä.

 

Tutkimustulokset

Tutkimushenkilöistä osa oli päässyt käsittelemään koulukiusaamista melko paljon harjoittelussa. Osa pääsi yhdessä ohjaavan opettajan kanssa selvittämään kiusaamistilanteita ja osa pääsi keskustelemaan esimerkiksi koulukiusaamisen ehkäisemisestä tai sen käsittelystä ohjaavan opettajan kanssa. Osa tutkimushenkilöistä ei kuitenkaan päässyt käsittelemään koulukiusaamista harjoittelun aikana lainkaan tai sen käsitteleminen jäi hyvin pintapuoliseksi. Kaikki ohjaavat opettajat eivät halunneet ottaa harjoittelijoita mukaan kiusaamistilanteiden käsittelyyn tai kiusaamista ei käsitelty, sillä ajateltiin, että sitä ei esiinny luokassa lainkaan, minkä vuoksi sen käsittelyä pidettiin turhana. Tutkimukseni mukaan koulukiusaaminen ei ole teema, jota käsiteltäisiin aina maisteriharjoittelussa. Tutkimukseni perusteella näyttäisi siltä, että se miten syvällisesti opiskelija pääsee käsittelemään koulukiusaamista maisteriharjoittelussa, riippuu hyvin paljon siitä, esiintyykö luokassa helposti tunnistettavaa kiusaamista sekä siitä kuinka paljon ohjaava opettaja haluaa ottaa opiskelijaa mukaan koulukiusaamisen käsittelyyn. Myös opiskelijan omalla mielenkiinnolla aiheeseen on merkitystä. Mikäli opiskelija oli toivonut itse aiheen käsittelyä, sitä oli käsitelty enemmän. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että ohjaavien opettajien tapoihin kaivattaisiin kenties yhtenevää linjaa. Jos koulukiusaaminen otettaisiin maisteriharjoittelussa pysyväksi teemaksi, jota käsitellään, jokainen opiskelija saisi samanlaisia valmiuksia koulukiusaamisen kohtaamiseen työelämässä ja koulukiusaamista voitaisiin alkaa kitkeä tehokkaammin pois.

 

 

Anni Korolainen

Luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia koulukiusaamisen käsittelystä maisteriharjoittelussa

Bakgrund

Våren 2020, även kallad coronavåren, ställdes lärarna i Finland inför en helt ny situation då undervisningen mer eller mindre över en natt skulle övergå till distansundervisning. I min avhandling följde jag med hur en  lärare genomförde sina bokprojekt i två niondeklasser och hur hen inom ramen för detta lyckades använda sig av lässtrategier som ursprungligen utvecklats för närundervisning. 

Genomförande

Eftersom jag ville komma åt lärarens erfarenheter och se hur hen jobbade, men inte hade möjlighet att observera själva undervisningen, gjorde jag en semistrukturerad intervju med läraren. I tillägg till intervjun hade jag tillgång till ett skriftligt material bestående av lärarens ingångsfrågor till eleverna kring böckerna de läste, en transkription av en inspelad distanslektion i den ena av klasserna samt skärmavbilder på vissa elevers svar på en del av lärarens frågor. Med det begränsade material jag hade kallade jag studien en fallstudie och närmade mig materialet med hjälp av den tematiska analysen för att komma åt det centrala i materialet.

Forskningsresultat

I lärarintervjun sade läraren att hen alltid försöker få eleverna att läsa “på raderna, mellan raderna och bortom raderna”. Vid analysen av materialet kom det fram att detta var kärnan i undervisningen då det kom till bokprojekten. De lässtrategier som ingick i studien försöker alla hjälpa eleverna att göra just detta: att läsa på raderna, mellan raderna och bortom raderna. Det syntes även i lärarens ingångsfrågor om böckerna som hen ställde eleverna och i den inspelade lektion som ingick i materialet. Också i intervjun kom det här fram. 

Den andra avgörande faktorn för att kunna genomföra bokprojekten så klassrumslikt som möjligt var lärarens ansträngningar att skapa ett  virtuellt klassrum där undervisningen kunde pågå så lik närundervisningen som möjligt. Detta i kombination med uppgifter och frågor som tvingade eleverna att jobba i grupp och fortsätta den sociala samvaron åtminstone på något plan, gjorde att läraren lyckades mycket väl i sitt genomförande av distansundervisningen och de båda bokprojekten samt i implementeringen av lässtrategierna i distansundervisningen.

Marina Forsberg

Lässtrategier i undervisningen – två bokprojekt på distans coronavåren 2020

Tutkimuksen lähtökohdat

Opettajan on nähty historiallisessa tarkastelussa edustavan mallikansalaista. Mallikansalaisen ihanne on kuitenkin ajassa muuttuvaa ja riippuvainen yhteiskunnan tarpeista. Opetussuunnitelma heijastaa yhteiskunnan tarpeita oppilaille asetetuin tavoittein ja tämänhetkisissä opetussuunnitelmissa onkin korostunut aktiivisen kansalaisuuteen tähtääviä tavoitteita. Peruskoulun päättäneitä tutkimalla on selvinnyt, että heidän yhteiskunnallinen tietonsa ovat kansainvälisessä vertailussa huippuluokkaa. Kuitenkaan hyvät yhteiskunnalliset tiedot eivät ole johtaneet yhteiskunnalliseen tai poliittiseen osallistumiseen. Huoli nuorison passivisuudesta yhteiskunnallista ja poliittista osallistumista kohtaan on herättänyt tutkijoita tarkastelemaan koulun kansalaiskasvatusta tarkemmin. Nuorten passiivisuuden syyksi on jopa väitetty, etteivät opettajat itse edusta sitä aktiivisen kansalaisen ideaalia ja ole näin esimerkiksi oppilailleen. Tässä tutkielmassa tarkoituksenani oli selvittää, millainen kansalaispätevyys luokanopettajaopiskelijoiden omissa käsityksissä näyttäytyy. Mielenkiintoisen asetelman tutkielmalle toi ensinnäkin äänen antaminen tuleville luokanopettajille ja sitä kautta löytää syitä passiiviseksi väitetylle kansalaiskasvatukselle. Kansalaispätevyyttä lähdin selvittämään kahden tutkimuskysymyksen avulla:

1. Miten luokanopettajaopiskelevat arvioivat kykynsä käsitellä yhteiskunnallisia ja poliittisia aiheita?
2. Miten luokanopettajaopiskelijat arvioivat voivansa vaikuttaa yhteiskunnassa

Aineiston keräsin ja analysoin laadullisin menetelmin. Haastattelin kuutta luokanopettajaopiskelijaa, jotka opiskelivat yhteiskuntaoppia vapaavalintaisina opintoinaan. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina, eikä tarkkaa rakennetta haastatteluille näin ollut laadittu etukäteen. Ennen haastatteluja osallistujat täyttivät esitietolomakekyselyn, joka muodosti tutkimuksen kannalta olennaiset teemat haastattelua varten. Haastattelut nauhoitettiin, litteroitiin ja tämän jälkeen analysoitiin nelivaiheisella fenomenografisella analyysimenetelmällä.

Tulokset ja johtopäätökset

Luokanopettajaopiskelijoiden kansalaispätevyys näyttäytyi heidän omissa käsityksissään hieman ristiriitaisena. Heidän kykyjään käsitellä yhteiskunnallisia ja poliittisia aiheita selittivät tieto ja keskusteluntaito. Samoin opettajan roolin tiedostaminen yhteiskunnallisten ja poliittisten aiheiden käsittelyssä nähtiin omaa pätevyyttä vahvistavana. Luokanopettajaopiskelijat kokivat voivansa vaikuttaa yhteiskunnassa omalla toiminnallaan ja opettajana toimimalla. Opettajan nähtiin voivan vaikuttaa muun muassa itse tärkeiksi näkemien asioiden käsittelyllä oppitunneilla. Omalla toiminnalla nähtiin voivan vaikuttaa suoran poliittisen osallistumisen kautta, eli äänestämällä ja mielenilmauksiin osallistumalla. Vaikka kansalaispätevyys näyttäytyi käsityksissä vahvana (koettiin voivan vaikuttaa yhteiskunnassa sekä koettiin tietävän yhteiskunnallisista ja poliittisista asioista), ristiriitaisesti opiskelijat kuitenkin arvioivat oman toimintansa passiiviseksi. Sivusta seuraamisen nähtiin olevan turvallinen tapa vaikuttaa, julkisia kannanottoja välttäen.

Tuloksissa ilmennyt passiivinen osallistuminen luokanopettajaopiskelijoiden käsityksissä tuki opettajien väitettyä passiivista kansalaiskuvaa. Toisaalta heidän koettu pätevyytensä näytti pääsääntöisesti vahvalta. Tähän tutkimukseen osallistuneet saavat yhteiskuntaopin opettajan pätevyyden, mutta aktiivisen kansalaisuuden tavoitteet ovat opetussuunnitelmassa esiintyviä laaja-alaisia tavoitteita. Tämän tutkimuksen käsityksissä esitettiin omien tietojen ja tiedon muodostavan pätevyyden perustuvan yhteiskuntaopin opintoihin. Aihetta olisikin syytä tutkia laajemmin erityisesti niiden opettajien ja opettajaksi opiskelevien osalta, joiden vapaavalintaiset opinnot eivät käsittele yhteiskunnallisia ja poliittisia teemoja.

Laura Hellbom

”No en mä tiedä oonks mä niin kovin aktiivinen, ehkä semmoinen passiivinen seuraaja enemmänkin…”  – Luokanopettajien käsityksiä omasta kansalaispätevyydestään

Tutkimuksen taustaa

Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena oli selvittää, miten nyky-yliopistojen tehokkuuden tavoittelu ja sivistyspyrkimykset näyttäytyvät yliopisto-opiskelijoiden näkökulmasta. Yliopistojen lainmukaisena tehtävänä on sivistyksen edistäminen ja tutkimukseen perustuvan ylimmän opetuksen antaminen. Uusliberalistinen koulutuspolitiikka on ajanut yliopistoja yhä suurempaan tehokkuuden tavoitteluun, ja yliopisto on muuttunut merkittävästi 2000-luvun aikana, etenkin vuoden 2010 yliopistolain jälkeen. Yliopistojen nykytilaa on kritisoitu runsaasti ja yliopiston henkilökunta on osoittanut huolta yliopiston tulevaisuuden suunnasta. Koen tärkeänä, että nyky-yliopistoa tarkastellaan myös opiskelijoiden näkökulmasta ja suhteessa yliopiston lainmukaiseen tehtävään sivistyksen edistämisestä ja ylimmästä opetuksesta. Minua kiinnostaa tietää, millaiseksi yliopistojen sivistystehtävä muodostuu, kun tehokkuutta korostetaan yliopistoissa niin mittavasti.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimukseen osallistui yhdeksän Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan opiskelijaa, jotka toimivat opiskelija-aktiiveina. Opiskelija-aktiivilla tarkoitan opiskelijajärjestössä tai yliopiston toimielimessä edustavaa opiskelijaa. Valitsin opiskelija-aktiivit tutkimuksen kohdejoukoksi, sillä heillä on mahdollisesti paljon kiinnostusta yliopiston kehittämiseen. Kasvatustieteen opiskelijoina heillä saattaa olla myös erityistä tietoa ja näkemyksiä koulutuksesta ja kasvatuksesta. Keräsin aineiston haastattelemalla opiskelija-aktiiveja. Haastattelujen pohjana toimi taustatietolomake, jossa kysyttiin opiskelijoiden näkemyksiä yliopisto-opinnoista. Analysoin aineiston laadullisella teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkielmani tulokset osoittavat, kuinka yliopisto-opinnoissa esiintyi sekä tehokkuuden tavoittelua että sivistystä ja niiden yhteen kietoutumista. Tehokkuutta kuvasti esimerkiksi opintojen helppous, yliopistohenkilökunnan keskittyminen tutkimukseen opetuksen sijaan ja vahva kannustus valmistua tavoiteajassa. Sivistyksestä opinnoissa kertoivat esimerkiksi opintojen sopivan tasoinen haastavuus, henkilökunnan panostaminen opetukseen ja toive mahdollisimman laajoista opiskelumahdollisuuksista. Tehokkuuden ja sivistyksen yhteen kietoutuminen näkyi esimerkiksi samanaikaisena tutkinnon ja sivistymisen tavoitteluna opinnoissa. Yliopisto-opinnot näyttävät saaneen uusia reunaehtoja, jotka lisäävät opintojen suorituskeskeisyyttä. Toisaalta opinnoissa vaikuttaa olevan myös sivistyksen merkkejä, ja kasvatustieteen opiskelijat pitävät niitä tärkeinä. Tehokkuus ja sivistys ovat olemassa opinnoissa samanaikaisesti.

Tutkielmani tuloksia voi hyödyntää yliopisto-opintojen kehittämisessä. Haluan tuloksilla herättää keskustelua yliopistokoulutuksen merkityksestä ja laadusta nykypäivänä: millaisia opiskelijoita yliopistosta valmistuu? Mitä tapahtuu, jos koulutus typistyy vain tehokkuutta ajavaksi koneistoksi? Jatkotutkimusideana esitän, että tehokkuuden ja sivistyksen kysymyksiä voisi tarkastella myös yliopistohenkilökunnan näkökulmasta, sillä heidän kokemuksensa yliopistosta ulottuu usein pidemmälle kuin opiskelijoilla.

Roosa Suontama

Suoritusyliopisto? Tehokkuus ja sivistys yliopisto-opiskelijoiden kokemana