När skolpersonal känner oro för en elev

Bakgrund

Efter mina tidigare studier i socialt arbete och arbetserfarenhet som socialarbetare inom socialvården, såg jag ett behov att närmare undersöka samarbetet mellan skolan och barnskyddet. Enligt statistiken borde det i varje skola finnas flera elever som lever i utsatta livssituationer, men alla barn som riskerar att fara illa, blir inte upptäckta. Skolan och speciellt klassläraren spelar en central roll i att uppmärksamma tecken på att en elev far illa, och föra sin oro vidare. Personal inom undervisningsväsendet har enligt barnskyddslagen anmälningsskyldighet när de misstänker att en elev far illa Tidigare forskning visar hur förhållningssättet till anmälningsskyldigheten är problematisk och många lärare känner en rädsla och osäkerhet inför att göra barnskyddsanmälningar och ta upp sin oro med elever eller vårdnadshavare. Ett fungerande samarbete mellan skola och barnskydd kan förebygga att barn far illa. Tidigare studier visar hur negativa erfarenheter av samarbete till barnskyddet kan höja tröskeln för att ta kontakt och föra en oro vidare. Syftet med studien var att undersöka skolpersonalens upplevelser av att känna oro för en elev och ta reda på skolpersonalens och socialarbetares beskrivningar av tillvägagångssätt och samarbetsformer när det finns oro för ett barn.

Metod

Som datainsamlingsmetod användes kvalitativa forskningsintervjuer. Informanterna i studien var tre klasslärare, tre speciallärare, två skolkuratorer och tre socialarbetare. Sammanlagt hölls nio intervjuer med de elva informanterna, åtta individuella intervjuer och en gruppintervju. Intervjuerna transkriberades och analyserades med en tematisk analys.

Resultat

Resultatet för studien visade hur bland annat märkbara förändringar i elevens beteende, utseende eller mående väckte skolpersonalens oro. Orosfaktorer såsom att elever i dagens samhälle växer upp under stressiga förhållanden, blir tvungna att växa upp för fort och har oengagerade vårdnadshavare, lyftes fram. Skoldagen upplevdes som hektisk och det fanns inte tillräckligt med tid och resurser för att upptäcka och stöda alla elever som riskerar att fara illa.  Skolpersonalen arbetade i team och upplevde att de hade ett starkt stöd av sina kolleger. Skolpersonalens beskrivningar av sina arbetssätt, stämde överens med hur socialarbetarna önskade att skolan arbetar när det finns oro för en elev. Skolpersonalen upplevde att de tog tag i oron i ett tidigt skede, och samarbetade med vårdnadshavarna. Skolpersonalen hade varierande erfarenheter av kontakt och samarbete till barnskyddet. Flera i skolpersonalen upplevde samarbetet till barnskyddet som bristfälligt, medan socialarbetarnas upplevelser av samarbete till skolan beskrevs mer positivt. Både skolpersonalen och socialarbetare ansåg att samarbetet och kommunikationen kunde utvecklas genom att skolpersonalen skulle få mer återkoppling på elevens ärende och anmälaren skulle bjudas med på möte när barnskyddsbehovet utreds. Den allmänt negativa bilden som skolan hade om barnskyddets uteblivna informationsdelning, försvårar ett problemfritt samarbete. Insatser borde göras för att olika yrkesgrupper som arbetar för barns bästa skulle ha möjligheten att närma sig varandra och höja känslan av att de spelar på samma lag. Studien visar på ett behov av riktlinjer hur samarbetet ska utformas och möjlighet att träffas och samtala för att utveckla en förståelse för varandras yrken och befogenheter.

Julia Wik

Oro för en elev – En kvalitativ studie om skolpersonals och socialarbetares upplevelser

Yliopisto-opiskelijoiden motivaatio koronapandemian aikana

Koronaviruspandemia on värittänyt viime vuosia hyvin räikeästi, ja koskettanut maailmanlaajuisesti kaikkia yhteiskunnan toimijoita ja jättänyt varmasti myös jälkensä historiankirjoihin. Vaikka tätä blogikirjoitusta kirjoittaessa pandemia näyttäytyy siirtyneen muun uutisoinnin myötä hieman takaa-alalle, on tartuntamäärät vieläkin päivätasolla hyvin korkeita, eikä pandemian täydellisestä loppumisesta voida vielä edes haaveilla. Pandemian myötä tulleet kokoontumisrajoitukset pakottivat yliopistot siirtämään opetuksen verkon välityksellä tapahtuvaksi, joka on vähentänyt runsaasti opiskelijoiden sosiaalisia kontakteja ja muuttanut arjen täysin päälaelleen. Etäopetuksen myötä vuorovaikutuksen vähentyminen ja suoran sekä välittömän tuen puute lienee vaikuttanut opiskelijoiden opiskelumotivaatioon ainakin jollain tasolla. Etäopetuksen käytänteiden omaksuminen ja epävarmat tulevaisuuden näkymät pandemian osalta johtavat siihen, ettei paluuta täysin aiempaan ole välttämättä tapahtumassa. Näin ollen tulevaisuuden opetusta suunniteltaessa on tärkeä tunnistaa ja ymmärtää yhä paremmin opiskelijoiden motivaatiotekijöitä.

Tavoitteet:
Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani yliopisto-opiskelijoiden motivaatiota pandemian aikana, sekä sitä minkälaisia yhteyksiä motivaatiolla on opintojen vaiheeseen sekä opiskelijoiden tulevaisuuden toiveisiin opiskelun järjestämisestä jatkossa. Tutkimuksessa motivaatiota lähestyttiin odotusarvoteorian kautta. Tutkielmassa käytetty aineisto kerättiin osana laajempaa tutkimushanketta keväällä 2021. Tutkimukseen osallistui 1718 opiskelijaa kolmesta eri suomalaisesta yliopistosta. Tutkimuksessa mitattiin opiskelijoiden odotuksia, arvostuksia sekä kustannuksia.

Tulokset:
Tutkielmassa tunnistettiin viisi erilaista motivaatioprofiiliryhmää, jotka erosivat toisistaan opiskeluihin liitettyjen odotusten, arvostusten ja negatiivisten kustannusten osalta: heikosti motivoituneet kuormittuneet (30.3%), kohtalaisen motivoituneet (24.6%), kuormittuneet hyötyorientoituneet (16.1%), hyötyorientoituneet (15.7%) ja myönteisen kunnianhimoiset (13.2%). Nämä löydetyt profiiliryhmät olivat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, mutta tarjosivat samanaikaisesti myös kiinnostavaa uutta tietoa yliopisto-opiskelijoiden odotuksista, arvostuksista ja opiskeluun liitetyistä kustannuksista etäopetuksen aikana. Heikosti motivoituneet ja kuormittuneet opiskelijat painottuivat akateemisesti vanhempiin opiskelijoihin. Motivoituneet ja opiskeluun kunnianhimoisesti suhtautuneet opiskelijat halusivat jatkaa etätoteutuksessa, kun taas heikosti motivoituneet ja kuormittuneet opiskelijat toivoivat joko hybridi- tai lähiopetusta.

Merkitys ja jatkotutkimus:
Tämän tutkielman tulosten perusteella voidaan ymmärtää yhä paremmin yliopisto-opiskelijoiden motivationaalisia tekijöitä etäopetuksen aikana. Tutkimuksen havaintoja voidaan hyödyntää suunnitellessa tulevaisuuden opintoja. Tutkimuksessani ei ollut huomioitu opinnoissa suoriutumista, jonka tarkastelu motivaation lisäksi voisi tuoda kiinnostavia uusia ulottuvuuksia. Myös opinnoista suoriutumiseen liittyviä asioita tulee pohtia, kun suunnitellaan tulevaisuuden yliopisto-opiskelua.

Paavo Pikkarainen
Yliopisto-opiskelijoiden opiskelumotivaatio koronaviruspandemian aikana

Positiivisen käyttäytymisen tuki koulukodeissa

Tutkimuksen tarkoitus

Tutkimuksen tarkoituksena oli tarjota tietoa koulukotien opettajien hyödyntämistä lähestymistavoista positiivisen käyttäytymisen tukemiseksi, sekä analysoida näiden tapojen yhtenevyyttä Positive Behavioral Interventions and Supports-viitekehyksen (PBIS) kanssa. Aiempi tutkimus on osoittanut, että PBIS:n käytöllä samankaltaisten ryhmien kanssa on ollut myönteisiä vaikutuksia. Tutkimuskysymys oli seuraava: Millä tavoin koulukotien opettajat kuvailevat lähestymistapaansa positiivisen käyttäytymisen tukemiseksi oppilaidensa keskuudessa, ja ovatko nämä kuvaukset linjassa PBIS-viitekehyksen kanssa?

Menetelmä

Kahdeksan opettajaa viidestä valtion koulukodista osallistui haastatteluun. Aineisto kerättiin puolistrukturoituina haastatteluina, jotka toteutettiin Teamsin välityksellä 05/2021-10/2021. Analyysimetodina käytettiin temaattista analyysiä.

Tulokset

Tuloksissa esitellään kolme pääteemaa alateemoineen. Ensimmäistä teemaa luonnehtii ensisijaisesti PBIS:n mukaisten ryhmätasoisten menetelmien käyttö. Toista teemaa luonnehtii lukuisten ryhmä- ja yksilötasoisten behaviorististen periaatteiden mukaisten positiiviseen vahvistamiseen perustuvien menetelmien hyödyntäminen, mutta etäisyyden ottaminen standardoituihin menetelmiin. Kolmatta teemaa luonnehtii opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta painottava lähestymistapa positiivisen käyttäytymisen tukemiseksi, sekä filosofiset erimielisyydet suhteessa PBIS:n behavioristisiin periaatteisin. Tutkimusperustaisia menetelmiä positiivisen käyttäytymisen tukemiseksi yksilötasolla ei noussut esiin yhdessäkään pääteemassa. Pääteemat jakoivat käsityksen siitä, että turvallinen ja luottamuksellinen opettaja-oppilas-suhde sekä vahvuusperustainen lähestymistapa ovat heidän työnsä kulmakiviä. Yleinen tahtotila positiivisen lähestymistavan toteuttamiselle oli havaittavissa, mutta yhteistä näkemystä ei ollut siitä, kuinka tämä tulisi käytännössä toteuttaa. Erityisesti näkemykset PBIS:n behaviorististen kulmakivien suhteen olivat jakautuneet. Tulevan osalta suositellaan tutkimusta PBIS:n soveltuvuudesta koulukoteihin interventiotutkimuksen keinoin. Myös koulukotioppilaiden näkökulma koulukodeissa käytetyistä käyttäytymisen tuen menetelmistä on syytä nostaa jatkotutkimuksen kohteeksi. Käytännön suositukset menetelmän jalkauttamiseksi esitellään johtopäätöksissä.

Maija Jokinen

Positiivisen käyttäytymisen tuki koulukodeissa: Opettajan näkökulma

Voiko oppimispelitutkimusten tuloksiin luottaa?

Oppimispelejä käytetään opetuksen välineenä ja tukena eri kouluasteilla. Niiden ajatellaan olevan hyvä väline motivoimaan oppilaita harjoittelemaan taitoja, joiden oppiminen vaatii paljon toistoja. Lapset jaksavat usein tehdä tehtäviä pidempään, kun harjoitukset ovat pelillisiä tai ne on sijoitettu pelin sisälle. Erityisen paljon motivoivista peleistä voisivat hyötyvät lapset, joilla on oppimisen vaikeuksia. Opettajan ja vanhemman ei kuitenkaan ole aina helppo tietää mitkä pelit ovat aidosti hyödyllisiä lapsen oppimisen kannalta. Tutkielmani tarkoituksena oli selvittää sellaisten tutkimusten laatua, jotka tarkastelivat lukemisen taitojen harjoittamiseen suunniteltujen pelien vaikuttavuutta. Sen lisäksi että on tärkeää, että oppimispelien vaikuttavuutta tutkitaan, täytyy olla yhteisesti hyväksytyt säännöt tutkimusten menetelmistä, jotta tuloksiin voi luottaa. Hyvän tutkimuksen raportista käy selvästi ilmi, mitä on tehty ja miten. Keskityin tutkielmassani tutkimuksiin, jotka on tehty lapsille, joilla on lukemisen vaikeuksia tai he kuuluvat johonkin lukivaikeuden riskiryhmään. Varhainen lukivaikeuden riskin tunnistaminen antaa mahdollisuuden siihen, että kielellisiä taitoja voidaan harjoittaa jo ennen varsinaista lukemaan opettelua. Tutkimuskysymykseni oli ”Millainen on metodologinen laatu interventiotutkimuksissa, joissa tarkastellaan digitaalisten oppimispelien vaikutusta sellaisten lasten lukemisen taitoihin, joilla on lukemisvaikeuksia tai riski lukivaikeuksiin?”

Tutkimuksen menetelmät

Tutkielman menetelmänä oli systemaattinen kirjallisuuskatsaus, mikä toteutettiin PRISMA-ohjeistusta hyödyntäen. Tutkimukset etsittiin viidestä kasvatustieteen ja käyttäytymistieteen alan tietokannasta. Tutkimukset oli julkaistu kymmenen vuoden sisällä, ne olivat englanninkielisiä ja vertaisarvioituja. Kohderyhmänä olivat lapset, joilla oli lukemisen vaikeuksia tai lukivaikeusriski. Interventioissa pyrittiin vaikuttamaan digitaalisten oppimispelien avulla lukemisen taitoihin. Kriteerit täyttäviä tutkimuksia löytyi 13. Tutkimusten laatua arvioitiin EPHPP-viitekehyksen kriteerien pohjalta.

Tutkimuksen tuloksia

Tutkimuksista suurin osa arvioitiin EPHPP:n kriteereillä kokonaisluokitukseltaan vahvoiksi. Kaksi tutkimusta arvioitiin heikoiksi ja kolme kohtalaisiksi. Tutkimusasetelman osalta kaikki tutkimukset olivat vahvoja, valikoitumisharhan ja sokkouttamisen osalta taas kaikki olivat vain kohtalaisia. Eniten kehitettävää tämän katsauksen perusteella oli tiedonkeruumenetelmien luotettavuuden osoittamisessa ja osallistujien keskeytysten raportoinnissa. Tutkielman tulosten perusteella lukemisen taitojen kehittämiseen suunniteltujen digitaalisten oppimispelien interventiotutkimusten tuloksiin voi suurimmaksi osaksi luottaa. Mitä enemmän oppimispelien toimivuudesta lukemisen taitojen harjoittamisessa saadaan näyttöä, sitä enemmän niitä toivottavasti kehitetään. On tärkeää, että oppimispelien suunnittelussa kiinnitetään tarpeeksi huomiota pelin opetuksellisten ansioiden lisäksi niiden viihdyttävyyteen, jotta pelaaminen on aidosti motivoivaa. Tulevaisuudessa ei toivottavasti ole enää helppoa erottaa digitaalisia oppimispelejä ja kaupallisia viihdepelejä toisistaan, vaan opetuksellinen sisältö saadaan istutettua peleihin saumattomasti ja pelillisyydestä tinkimättä.

Satu Hirvonen

Digitaaliset oppimispelit lukemisen taitojen harjoittamisessa lapsilla, joilla on lukemisen vaikeuksia tai riski lukivaikeuteen – Interventiotutkimusten laadun arviointia