Kuukausi: joulukuu 2019

Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaisena yläkoululaiset kokevat yhteissuunnittelun käsityön oppiaineessa, sillä uusi valtakunnallinen opetussuunnitelma kannustaa oppilaita yhteisölliseen työskentelyyn ja painottaa käsityön opetuksessa suunnittelun ja ideoinnin merkitystä osana kokonaista käsityötä. Vuorovaikutustaidot, ideointi ja suunnittelu ovat peruskoulussa harjoiteltuja tulevaisuuden taitoja, joita nykyiset peruskoululaiset tulevat tarvitsemaan tulevaisuuden työelämässään. Yhteissuunnittelu on yhteistyössä tehtyä suunnittelua ja ideointia, mikä yhdistää merkittävimmät tulevaisuustaidot luontevasti toisiinsa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ajatusten ulkoistaminen, jatkokehittäminen ja tekninen suunnittelu voivat olla oppilaille haastavia. Siksi on tärkeää tutkia, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia yhteissuunnitteluun liittyy yläkoulun kontekstissa.

Tutkimuksen kohderyhmä

Tapaustutkimuksen aineisto kerättiin Viikin normaalikoulussa syksyllä 2019. Tutkittaviksi valikoitui harkinnanvaraisesti ryhmä 8-luokkalaisia, jotka harjoittelivat yhteissuunnittelua käsityön oppiaineessa. Tutkija itse toimi opintokokonaisuutta ohjaavana opettajana yhdessä toisen opetusharjoittelijan kanssa. Tutkimukseen osallistuneet oppilaat (16 kpl) vastasivat kolmeen eri yhteissuunnittelua koskevaan Google Forms-pohjaiseen lomakekyselyyn käsityön opintokokonaisuuden aikana. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin aineistolähtöistä analyysia, jossa vastaukset luokiteltiin samanlaisuuden mukaan.

Tutkimustuloksia

Tutkimuksen perusteella yhteissuunnittelun määritelmä on oppilaille haastavaa ymmärtää käsityön kontekstissa, vaikka sitä on harjoiteltu muissa oppiaineissa peruskoulun aikana. Yhteissuunnitteluun liittyvät odotukset vaihtelivat suuresti positiivisen suhtautumisen kautta negatiiviseen ja huoleen yhteistyön sujumisesta. Osalla vastaajista oli ristiriitaisia odotuksia yhteissuunnittelusta.  Pääosin yhteistyö koettiin sujuneen hyvin, ja suurimmat haasteet liittyivät nimenomaan ryhmätyöskentelyn sujumiseen. Osa oppilaista koki yhteistyön sujuneen hyvin haasteita huolimatta, osa taas koki yhteistyön sujuneen huonosti haasteiden takia. Tämän  tutkimuksen perusteella neljän hengen suunnitteluryhmissä puolet oppilaista ottivat vastuuta ja loput kulkivat ryhmän mukana.Tutkimuksessa selvisi, että suurimmat yhteissuunnittelun haasteet liittyivät yhteistyön ja ryhmän toimimiseen eikä niinkään suunnitteluun

Lopuksi

Tutkimuksen mukaan yhteissuunnittelu on moniulotteista toimintaa, jonka onnistumiseen vaikuttavat erityisesti ryhmän välinen yhteistyö, oppilaiden asenteet ja motivaatio. Yhteissuunnittelun haasteet ovat siinä, miten yhteistyö saadaan toimimaan ja kaikki ryhmän jäsenet tasavertaiseen vastuuseen työskentelyn etenemisestä.

Yhteissuunnittelu on monitasoinen prosessi, joka vaatii suunnitelmallista ja strukturoitua opetusta läpi peruskoulun, jotta oppilaat hallitsevat yhteissuunnittelun vaatimat ominaisuudet niin yhteistyön kuin yksilön suunnitteluvalmiuksien osalta. Tämän tutkimuksen perusteella yhteissuunnittelu lisää ideoiden määrää ja laatua ja siten tuo suunnitteluprosessiin lisäarvoa. Tulevaisuuden haasteeksi jää yhteissuunnittelun harjoittaminen peruskouluissa niin, että siitä tulee nykynuorten arkipäivää. Vahvat ideointi-, suunnittelu-ja yhteistyötaidot luovat hyvän pohjan oppilaiden tulevaan työelämään.

Emmi Heikola

Pro gradu:  ”Tähtihetkemme oli, kun saimme päätettyä ja valittua printin” -Yhteissuunnittelu peruskoulun käsityössä

Sukupuolen vaikutus opiskelualan valintaan on ollut esillä jo pitkään eri tutkimuksien yhteydessä. Kansainvälisesti verrattuna suomalaisilla työmarkkinoilla on hyvin voimakas sukupuolten välinen eriytyminen ammateissa. On huomattu, että naiset hakeutuvat huomattavasti miehiä useammin lastenhoidon, koulutuksen, terveyden sekä sosiaalihuollon aloille. Miehet sen sijaan hakeutuvat usein tekniikan ja liikenteen koulutusaloille. Voidaksemme ymmärtää työmarkkinoilla havaittavissa olevaa sukupuolten välistä epätasapainoa, tulee meidän kääntää katseemme koulutukseen ja tutkia siellä vallitsevaa sukupuolieroa.

Tutkielmassani halusinkin keskittyä siihen, miten peruskoulun yläasteen oppikirjoissa esitetään sukupuolta. Tutkin oppikirjojen kuvissa ja teksteissä esiintyviä maskuliinisten ja feminiinisten hahmojen määriä sekä ominaisuuksia ja rooleja, joita hahmoille annetaan. Tätä kautta lähdin pohtimaan pitävätkö yläasteen oppikirjat kuvien ja tekstien perusteella yllä koulutuksessa havaittavissa olevaa sukupuolista jakautuneisuutta. Lisäksi vertailin tutkimuksessani digitaalisten oppikirjojen ja painettujen oppikirjojen eroa sukupuolen esittämisen tavassa, koska digitaaliset oppikirjat ovat viime vuosina yleistyneet.

Aikaisempien oppikirjatutkimusten lisäksi taustana tutkimukselleni oli myös se, että hallituksen tasa-arvo-ohjelman loppuraportissa vuonna 2008-2011 on maininta, jonka mukaan opetusministeriön on varmistettava yhdessä kustannusyhtiöiden kanssa, etteivät oppimateriaalit pidä yllä stereotyyppisiä käsityksiä tytöistä ja pojista, miehistä ja naisista. Hallituksen tavoite vahvistaa varhaiskasvatuksen ja koulutuksen tasa-arvotietoisuutta on myös mainittuna hallituksen uusimmassa tasa-arvo-ohjelmassa 2016-2019. Onkin siis kiinnostavaa tutkia, ovatko erilaiset viralliset suositukset saaneet muutosta aikaiseksi.

Tutkimukseni toteutus

Tutkimusaineistona minulla oli 12 yläasteen oppikirjaa; kuusi matematiikan kirjaa ja kuusi äidinkielen kirjaa. Oppikirjat olivat kahdelta eri kustantajalta ja toisen kustantajan kirjat olivat täysin digitaalisia. Valitsin juuri matematiikan ja äidinkielen oppikirjat, koska näiden oppiaineiden tuntimäärät ovat peruskoulussa suurimmat. Näiden oppiaineiden on myös aikaisempien tutkimusten perusteella todettu olevan sukupuolittuneita. Laskin jokaisen oppikirjan kuvissa ja teksteissä esiintyvät miespuoliset sekä naispuoliset hahmot sekä hahmot, joiden sukupuolta ei pysty kuvan tai tekstin perusteella selvittämään. Liitin löytämäni hahmot aikaisemmissakin tutkimuksissa käytettyihin kategorioihin: maskuliiniset, feminiiniset sekä neutraalit hahmot. Analysoin aineistoa teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla.

Tutkimukseni tulokset

Tutkimustulosten perusteella oppikirjojen kuvissa sekä teksteissä esiintyi keskimäärin enemmän maskuliinisia hahmoja kuin feminiinisiä hahmoja. Tutkittavissa oppikirjoissa oli havaittavissa pyrkimystä perinteisiä stereotypioita rikkoviin rooleihin. Tämä näkyi kuitenkin vain feminiinisten hahmojen kohdalla, joille oli jonkin verran annettu perinteisiä maskuliinisia ammattirooleja. Pääasiassa kuitenkin maskuliinisille ja feminiinisille hahmoille oli teksteissä ja kuvissa annettu perinteisen sukupuolen mukaisia ominaisuuksia sekä ammatteja. Oppikirjoissa sukupuolta esitetään siis edelleen hyvin perinteisesti sekä myös synnynnäisenä olemuksellisena ilmiönä. Sukupuolten tasa-arvoa käsiteltiin yhdessä oppikirjassa ja muuten tarkasteleminen jätettiin kokonaan joko opettajan tai oppilaan omalle vastuulle. Sukupuolen moninaisuutta ei oppikirjoissa tarkasteltu ollenkaan.

Lopuksi

Naiset ovat 2000-luvun aikana monipuolistaneet miehiä enemmän koulutus- ja ammatinvalintojaan ja naisten määrä onkin lisääntynyt perinteisillä miesten aloilla. Sen sijaan miehet tekevän selkeästi edelleen hyvin perinteisiä koulutusvalintoja ja pysyttelevät miesvaltaisilla aloilla. Miesten liikkumista naisvaltaisille aloille ei siis ole juurikaan tapahtunut ja sukupuolitasapainon saavuttaminen näyttääkin olevan erityisen kaukana perinteisillä naisvaltaisilla koulutusaloilla. Kuten tässä tutkimuksessa ilmeni, oppikirjoissa oli nähtävissä samanlainen kehityssuunta, jossa feminiinisille hahmoille oli annettu maskuliinisia toiminnallisuuden mahdollisuuksia juuri ammatillisissa rooleissa, mutta maskuliinisille hahmoille ei oltu annettu vastaavanlaista liikkumavaraa perinteisille naisvaltaisille aloille. Koulutuksen sekä työelämän sukupuolten välisen eriytymisen lieventämiseksi oppikirjojen tulisi tarjota monipuolisempia ammattirooleja sekä feminiinisille että maskuliinisille hahmoille.

Annina Perttu

Pro gradu: Miten sukupuolta esitetään yläasteen oppikirjoissa

Immersoiva virtuaalitodellisuus on noussut viime aikoina potentiaalisena nähdyksi opetusvälineeksi kasvatustieteellisellä kentällä. Virtuaalitodellisuuden (virtual reality, VR) innovatiivinen opetuskäyttö on mahdollistunut viime vuosien aikana teknologian kehityksen myötä, mutta siihen liittyvä tutkimus on vielä suhteellisen vähäistä teknologian uutuuden takia. Virtuaalitodellisuuden opetuskäyttö liittyy koulumaailmassa tapahtuvaan digiloikkaan: erilaisia tapoja hyödyntää digitalisaatiota tutkitaan ja innovatiivisia teknologisia ratkaisuja otetaan käyttöön ympäri maailmaa. Yhtenä painavana syynä näiden uusien teknologioiden tuomiseen kouluun on muuttuva maailma: Kehittyvät teknologiat ovat yhteydessä nykyiseen ja tulevaan työelämään ja arjessa toimimiseen.

Tutkimuksen tavoite

Tämän kartoittavan tutkielman tarkoituksena oli selvittää VR:n mahdollisuuksia suomalaisessa koulukontekstissa tutkimalla yläasteikäisten oppilaiden käyttäjäkokemuksia virtuaalitodellisuuden opetuskäytöstä. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella käyttäjäkokemusta käytettävyyden sekä tunteiden näkökulmasta sekä tutkia millaisia tilastollisesti merkitseviä ryhmien välisiä eroja aineistoon osallistuvien oppilaiden välillä voitiin havaita. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkimuskysymysten avulla saada yksinkertaista, mutta kokonaisvaltaista tietoa virtuaalitodellisuuden potentiaalisuudesta käytettävyyden näkökulmasta.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimukseen osallistui 68 oppilasta 7. ja 9. luokilta suomalaisista kouluista. Aineiston hankinnassa käytettiin VISIOT-hankkeessa tehtyä verkkokyselylomaketta, johon oppilaat vastasivat virtuaalitodellisuutta hyödyntäneen oppimistilaisuuden jälkeen. Oppilaiden käytössä oli Oculus Rift -laite sekä pääasiassa kaksi eri VR-sovellusta. Aineistoa analysoitiin suurimmaksi osaksi hyödyntäen määrällisiä analyysimenetelmiä. Kyselylomakkeen avointen vastausten analyysissa hyödynnettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia.

Tutkimuksen tuloksia

Oppilaiden käyttäjäkokemukset olivat suurimmaksi osaksi erittäin positiivisia. Virtuaalitodellisuuden käyttö koettiin helpoksi ja mukavaksi käyttää. Oppilaat kokivat VR:n laitteiston käytön ja sovelluksen nautinnolliseksi. Vastaavasti vain harva oppilas koki tylsyyden tunteita käytön aikana. Suljettujen ja avointen vastausten perusteella näyttää siltä, että tunteiden näkökulmasta virtuaalitodellisuuden opetuskäyttö herätti enimmäkseen positiivisia tunteita. Harva oppilas koki virtuaalipahoinvoinnin oireita.

Helppokäyttöisyyden kokemisessa oli havaittavissa tilastollisesti merkitsevä eroavaisuus sukupuolen, luokka-asteen sekä koetun itsevarmuuden suhteen. Tytöt kokivat virtuaalitodellisuuden käytön hieman vaikeammaksi kuin pojat, kuten myös 7.-luokkalaiset verrattuna 9.-luokkalaisiin. Lisäksi Google Earth VR -sovellusta käyttäneet 7.-luokkalaiset luottivat sovelluksen näkymän olevan ajantasaisempi kuin 9.-luokkalaiset. Ne oppilaat, jotka kokivat vielä harjoittelevansa VR:n käyttöä, kokivat laitteen käytön vaikeammaksi sekä laitteen käytön ja sovelluksen nautinnollisuuden alhaisemmaksi kuin ne oppilaat, jotka olivat itsevarmempia käytön suhteen.

Johtopäätöksiä

Käytettävyyden sekä tunteiden näkökulmasta VR:n opetuskäyttö näyttäytyy potentiaalisena. Aiempien tutkimusten perusteella positiivisilla tunteilla on huomattu olevan positiivinen yhteys oppimiseen ja oppimismenestykseen. Lisäksi riippumattomuustestien, kuten myös muun kirjallisuuden perusteella, näyttää siltä, että koetulla minäpystyvyydellä on merkitystä oppimiskokemuksissa. Kaiken kaikkiaan tämän tutkimuksen tulosten perusteella VR:n opetuskäyttö näyttää potentiaaliselta, ja oppilaat näyttävät motivoituvan sen käytöstä opetuksen tukena. Seuraavaksi olisi mielenkiintoista ja tärkeää tutkia virtuaalitodellisuuden vaikutuksia oppimiseen.

Juulia Salakka

Pro gradu: Yläkouluikäisten oppilaiden kokemuksia virtuaalitodellisuuden opetuskäytöstä