Kuukausi: maaliskuu 2022

Tutkielman tausta

Oppilaalta oletetaan kouluun tullessaan opiskeluvalmiuksien lisäksi kouluun sopivaa käytöstä. Opettajalla on iso rooli oppilaan käyttäytymisen määrittelijänä sopivaksi tai sopimattomaksi.  Jokainen opettaja kohtaa luokkahuoneessaan käyttäytymisen haasteita. Opettajan asenteella ja käsityksillä on suuri merkitys, miten hän suhtautuu haastavasti käyttäytyvään oppilaaseen. Onko käytös opettajan mielestä tahallista? Häiritseekö oppilas tahallisesti ärsyttääkseen vai onko haasteellinen käytös seurausta ympäristön epäsopivuudesta tai oppilaan puutteellisista toimintamalleista?

Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on luoda kokonaiskuvaa alkuopetuksessa työskentelevien luokanopettajien käsityksestä haastavasta käyttäytymisestä ja millaisilla syillä he selittävät käyttäytymisen haasteiden johtuvan.

Aiempien tutkimusten mukaan opettajat kuvaavat haastavaa käyttäytymistä ulkoisten tekijöiden avulla (aggressiivisuus ja yliaktiivisuus). Opettajat selittävät usein haastavaa käyttäytymistä oppilaasta tai oppilaan perheestä johtuvilla syillä.

Tutkielman toteutus

Tutkielmani aineiston hankin Helsingissä alkuopetuksessa työskentelevää seitsemää luokanopettajaa haastattelemalla. Puolistrukturoidussa haastatteluissa oli aiheeseen liittyviä kysymyksiä, joiden vastauksia analysoin sisällönanalyysin keinoin. Pyrkimyksenä on selvittää, miten opettajan määrittelevät käyttäytymisen haasteita ja minkälaisilla syillä opettajat selittävät käyttäytymisen haasteista.

Tutkielman tulokset ja johtopäätökset

Tutkimukseni tulokset osoittavat, että opettajat kuvailivat haastavaa käyttäytymistä aiempien tutkimusten tapaan ulkoisilla haasteilla kuten auktoriteetin haastamisena, muiden häirintänä, fyysisenä väkivaltana ja tunteiden hallitsemattomuutena. Haastavan käyttäytymisen syynä korostuivat aiempien tutkimusten tapaan perheestä ja oppilaasta lähtevät selitykset. Opettajien antamia selityksiä haastavalla käyttäytymiselle olivat: rajattomuus, huomionhaku, oppimisen- ja tarkkaavaisuuden haasteet, tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä opettaja. Huomionarvoista oli, että vain yksi haasteltava piti opettajaa suurimpana syynä haastavalle käyttäytymiselle.

Opettajien tulisi olla tietoisia syistä, joita he ajattelevat olevan oppilaan käyttäytymisen pohjalla. Syyllä, jolla opettaja selittää oppilaan käytöstä on merkitystä, miten opettaja kohtaa käyttäytymisen. Kun opettaja selittää käyttäytymisen haasteita ulkoisilla tekijöillä, kuten omalla opetusratkaisuilla, opettaja uskoo, että voi omalla toiminnallaan vaikuttaa oppilaan käyttäytymiseen. Toisaalta jos uskoo haastavan käyttäytymisen johtuvan oppilaan kotikasvatuksesta, opettaja ei koe voivansa vaikuttaa käyttäytymiseen.

Sandra Luoma

Käyttäytymisen haasteiden määrittelyä ja syitä alkuopetuksen luokanopettajien puheessa

Tausta

Nykyajan nopeasti muuttuva yhteiskunta asettaa myös koulut tilanteeseen, jossa toimintaa on jatkuvasti uudistettava. Koulujen kokonaisvaltaisen kehittämisen tueksi on Suomessa kehitelty mm. Innovatiivisen koulun malli. Koulujen uudistumiskykyä sekä uudistumisen moniulotteista luonnetta tarkastellaan uudenlaisella ja todenmukaisella tavalla myös kompleksisuusteoreettisesta viitekehyksestä käsin. Näkökulman mukaan ihmisjärjestelmät, kuten koulut, kykenevät kehittämään omaa toimintaansa muuttuvien olosuhteiden edellyttämillä tavoilla. Keskeisenä näkökulma esittää, että kehittyminen edellyttää kriisin tai epämukavuusalueen, eli “epävakaan” tilan kohtaamista. “Vakaassa” tilassa, eli ns. mukavuusalueella ollessaan, esitetään koulujärjestelmien todennäköisemmin myös pysyttelevän tutussa toiminnassaan.

Koulujen kohdattua epävakaan tilan, alkavat ne kompleksisuusnäkökulman mukaan uudistamaan itse itseään. Uudistuminen tapahtuu kollektiivisena ja systeemisenä prosessina. Kompleksisuusnäkökulma huomioi koulujen toiminnan sekä ihmisten välisen vuorovaikutuksen moniulotteiset osatekijät – toiminta ei ole koneiden tavoin ulkoapäin kontrolloitavissa, eivätkä toiminnan lopputulokset ennustettavissa. Tämä johtuu siitä, että koulujen uudistumisprosessi muotoutuu loppupeleissä sen pohjalta, millä tavoin koulujärjestelmään kuuluvat toimijat päättävät kulloisissakin olosuhteissa toimia sekä omassa toiminnassaan että vuorovaikutuksessa muihin, ja minkälaisia mahdollisuuksia ja rajoituksia toiminnassa ilmenee. Koulujen toiminnassa vaikuttavatkin lukuisat eri osatekijät, mikä tekee toiminnan luonteesta kompleksisen, vaikeasti ennustettavan sekä jatkuvasti muuttuvan.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksessani tarkastelin kompleksisuusteoreettisen viitekehyksen ja Innovatiivisen koulun mallin valossa viiden Suomessa toimivan peruskoulun opettajien kokemuksia yhteistoiminnan luonteesta ja olosuhteista “vakaassa” ja “epävakaassa” tilassa. Tarkastelin syksyn 2019 tavanomaisia lähiopetuksen olosuhteita vakaana tilana. Kevään 2020 etäopetusta tarkastelin puolestaan epävakaana tilana, jolloin koulujen tuli muuttaa sekä omaa että yhteistä toimintaansa sellaisilla tavoilla, joilla he kykenivät mukautumaan muuttuneisiin etäopetuksen olosuhteisiin.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millä tavalla opettajat kuvaavat yhteistyötä, johtamista, osaamista ja osaamisen kehittämistä, verkostoissa toimimista, sekä resursseja vakaassa ja epävakaassa tilassa, ja miten kyseiset osatekijät muuttuivat pakotetun korona-ajan uudistumisen myötä. Osa-alueita tarkastelin opettajien toimijuuden ja yhteistoiminnan näkökulmista. Aineisto koostui syksyllä 2019 kerätyistä kyselyistä (n=61) ja toukokuussa 2020 toteutetuista haastatteluista (n=10). Aineiston analyysissa hyödynsin laadullista sisällönanalyysia.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen tuloksissa opettajien kokemuksista oli tunnistettavissa seuraavia asioita: 1) Opettajat toteuttivat lähiopetuksessa yhteistyötä eriasteisesti tiimityön rakenteita hyödyntäen. Etäopetuksen aikana opettajat muuttivat joko johdetusti tai itseorganisoituvasti tiimityöskentelytapojaan teknologian mahdollisuuksia hyödyntäen. 2) Johtamisessa sekä ylemmän johdon että koulun oman johdon ohjaus tai ohjauksen puute etäopetukseen reagoimisessa korostuivat. 3) Osaamisessa oli nähtävissä sekä riittävää että puutteellista tasoa sekä lähi- että etäopetuksen aikana. Etäopetusjakso teki läpinäkyväksi erot erityisesti opettajien digipedagogisessa osaamisessa. Teknologian käyttöönottoa ja opettajien osaamisen kehittymistä tukivat lähi- ja etäopetusaikana opettajien oppimis- ja kehittämistoimet, sekä osaamisen jakaminen. Kehittämisilmapiirissä sekä kehittämiseen suhtautumisessa oli etäopetuksessa nähtävissä myönteisiä muutoksia 4) Verkostotoiminnassa korostui sekä yhteistyö vanhempien kanssa että opettajien omista verkostoista ja teknologiavälitteisistä alustoista ja ryhmistä saatu osaaminen ja sisältö. Yhteistyö perheiden kanssa korostui erityisesti etäopetuksen aikana. 5) Lähiopetuksessa puutteelliset resurssit korostuivat, epäopetuksessa puolestaan korostuivat oppilaiden omat ja koulujen lainaamat laiteresurssit, muuttuneet toiminnan tilat, sekä työajan kasvu.

Etäopetus muodostui keväällä 2020 koulun toimijoita sekä toimintoja läpileikkaavaksi kehittämiskohteeksi. Yhteinen kehittämistarve yhdisti työyhteisöjä ja verkostoja, kuten perheitä ja koko koulutusjärjestelmää. Pakon myötä toteutettu kehittämistoiminta sai aikaan osaamisen kehittymistä sekä muutoksia suhtautumisessa oman toiminnan kehittämiseen ja teknologian pedagogiseen käyttöön. Opettajat nojautuivat myös kollegojen tukeen ja tunnistivat sen merkityksen aiempaa vahvemmin. Nopea muutos ja teknologiavälitteisyys aiheuttivat samalla negatiivisia muutoksia, kuten kuormitusta. Sekä yksilön että yhteisöjen tasolla kehitettyjä koulun toimintaa tukevia käytänteitä on tärkeää hyödyntää post-korona ajan opetuksen ja vuorovaikutuksen kehittämisessä.

Johanna Airaksinen

Koulujen yhteistoiminnan luonne ja olosuhteet kompleksisten ja adaptiivisten systeemien teorian näkökulmasta: Innovatiivinen koulu vakaassa ja epävakaassa tilassa 

Taustaa

Varhaiskasvatuksen kehityksen ja oppimisen tuki on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen aihe, sillä varhaiskasvatukseen kehitetään tuen kolmiportainen malli. Myös varhaiskasvatussuunnitelman perusteet päivitetään tänä vuonna varhaiskasvatuslain uudistuessa.

Aiheen valintaa ohjasi aluksi koronan myötä kadonnut alkuperäisen tutkimussuunnitelman äkillinen kariutuminen ja tarve saada uusi aihe, ja aineisto nopeasti. Aiheen varsinaiseen valintaan vaikutti opetushallituksen kanssa yhteistyössä tehty kouluprojekti, aiheen ajankohtaisuus ja se, että aihetta on tutkittu vähän. Sekä varhaiskasvatuksen kehityksen ja oppimisen tukea että kolmiportaisen tuen käyttöä kuntien varhaiskasvatuksessa on tutkittu melko vähän. Tietoa tuen tämänhetkisistä käytänteistä tarvitaan uuden tuen mallin suunnittelun tueksi.

Tutkimustehtävä ja toteutus

Graduni keskittyy varhaiskasvatuksen tuen käytänteisiin ja rakenteisiin kunnissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten lapsen tuen tarpeet tunnistetaan, kuinka niitä arvioidaan ja seurataan, sekä miten tuen tasoon tehdään muutoksia niissä kunnissa, jotka ovat jo ottaneet kolmiportaisen tuen käyttöön. Tutkimuksella kartoitettiin myös millaiset tekijät vaikuttavat lapsen tarvitseman tuen toteutumiseen.

Tutkimuksen aineiston olen kerännyt yhdessä opiskelijatovereideni Lotta Meismaan ja Piia Lahden kanssa vuonna 2020 yhteistyössä Opetushallituksen kanssa osana yliopiston Opettaja työnsä tutkijana –kurssia. Aineisto kerättiin ositetulla satunnaisotannalla. Kysely toteutettiin survey –kyselynä, johon vastasi yhteensä 209 päiväkodin johtajaa, joista 23 oli ruotsikielistä.  Vastauksia tuli yhteensä 198 kunnasta. Tutkimusaineiston analyysi toteutettiin määrällisesti taulukoiden ja laadullisesti sisällönanalyysin ja aineistoesimerkkien avulla.

Tutkimuksen tulokset ja merkitys

Tutkimustulosten mukaan lapsen tuen tarpeet tunnistetaan kunnissa melko hyvin, mutta käytänteet sekä tuen tarpeen arviointiin että seurantaan ovat hyvin kirjavia.  Tulosten mukaan noin kolmasosalla vastaajista jopa puuttuu tuen seurantaan jokin suunnitelma, toimintatapa tai apuväline. Tulokset osoittivat, että kuntien käyttöönottaman kolmiportaisen tukimallin käytänteistä löytyi eroja ja yhtäläisyyksiä. Eniten eroja ilmeni tehostetun ja erityisen tuen saamisen osalta.  Erityisen tuen osalta käytänteet vaihtelivat kunnissa suuresti ja osassa kuntia erityiseen tukeen vaaditaan asiantuntijan lausunto, diagnoosi tai sairaalassa tehdyt tutkimukset, mikä ei ole lain mukaista. Tulosten perusteella tuen jatkumo yleisestä tuesta erityiseen tukeen ei siis toimi. Tulosten mukaan lapsen tarvitsemaa tukea pystytään tarjoamaan kunnissa melko hyvin. Tuloksissa kuitenkin ilmeni hyvin moninaisia syitä siihen, miksi lapsen tarvitsema tuki ei aina toteudu. Eniten nostettiin esiin henkilöstöön sekä kuntaan ja sen resurssipulaan liittyviä syitä.

Tuen käytänteet ovat kansallisella tasolla kirjavia, eikä sitä kautta tasa-arvonäkökulma tuen käytänteissä toteudu tällä hetkellä.  Tulokset ovat samansuuntaisia aikaisempien kartoitusten ja selvitysten kanssa. Tarvitsemme Suomessa kansallisen tuen mallin sekä tarkemmat tuen kirjaukset sekä varhaiskasvatuslakiin että varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin, jotta lasten tuki toteutuisi tasavertaisesti.

Graduni aihe on yhteiskunnallisesti erittäin ajankohtainen, mutta tästä tutkimuksesta syntyi enemminkin laajan kartoituksen raportti, kuin tieteellinen tutkimus ja sitä kautta tutkimus epäonnistui. Tuloksista voi kuitenkin ehkä olla jotain hyötyä. Kenties tulokset voivat osaltaan vahvistaa sitä käsitystä, että tuen valtakunnallinen uudistaminen on Suomessa todella tarpeellista.

Emilia Känä

Kehityksen ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa, Tuen käytänteitä ja rakenteita Suomessa

Taustaa

Minusta on aina ollut mielenkiintoista pohtia sitä, miten tärkeää on oman yrittämisen merkitys asioiden saavuttamisessa. Olipa kyse opiskelusta, liikunnasta, musiikista tai mistä tahansa uuden oppimisesta, harjoittelu ja sen ylläpitäminen ovat valtavan tärkeitä. Tutkielmassani kiinnostuin siitä, miten sisukas asenne ja liikunta ovat yhteydessä koulumenestykseen. Peruskoulussa ja lukiossa on uusimman opetussuunnitelman mukaan tärkeää opiskella oppiaineisiin liittyvien tavoitteiden lisäksi laaja-alaisia taitoja. Ne kantavat elämän eri tilanteissa. Sisukkuus on osa tällaista laaja-alaista osaamista. Sisukkuus on erityisesti Angela Duckworthin kehittelemä termi, johon liittyy periksiantamaton harjoittelu ja tavoitteiden ylläpitäminen haasteista huolimatta.  Liikunta on myös tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Sen avulla voi oppia monia elämässä tarpeellisia taitoja ja ylläpitää terveellisiä elämäntapoja.  Näiden kahden tekijän yhteyksiä ei ole vielä Suomessa tutkittu laajasti, joten halusin lisätä tietoutta aiheesta.

Toteutus ja tulokset

Tutkielmassani siis selvitettiin ovatko sisukkuus ja liikunta yhteydessä koulumenestykseen ja onko sukupuolella jotakin vaikutusta tässä ilmiössä. Rajasin tutkielman koskemaan yläkoulun yhdeksäsluokkalaisia ja lukiolaisia. Tutkielma tehtiin määrällisen tutkimuksen keinoin ja aineisto oli osa Suomen Akatemian rahoittamaa Mind the Gap -hanketta. Tuloksien mukaan sisukkuus on yhteydessä koulumenestykseen, mutta yllättäen liikunnan yhteys ei ollut havaittavissa. Tutkielmassa selvitettiin myös voivatko sisukkuus ja liikunta olla yhdessä vaikuttamassa koulumenestykseen. Myöskään tällaista yhteyttä ei löytynyt niin yhdeksäsluokkalaisilla kuin lukiolaisillakaan.

Kiinnostavimmat tulokset liittyivät siis sisukkuuteen ja sukupuoleen. Sisukkuuden yhteys koulumenestykseen oli korkeampi yhdeksäsluokkalaisilla, vaikka yleisesti on ajatus, että sisukkuus kasvaisi iän myötä. Lukiolaisten sisukkuuden yhteys koulumenestykseen oli kuitenkin pienempi. Sukupuolten välillä ei ollut eroja sisukkuuden ilmenemisessä. Liikunnan yhteyksiä ei löydetty yhdeksäsluokkalaisilla mutta lukiolaisilla naisilla aktiivisesti harrastettu liikunta oli yhteydessä parempiin kouluarvosanoihin. Sen sijaan miesten aktiivinen liikunta oli yhteydessä heikompiin arvosanoihin lukiossa.

Mitä seuraavaksi?

Tulokset osoittavat, että sisukkuutta olisi hyödyllistä tutkia vielä lisää koulumenestyksen selittäjänä. Mahdollisesti sisukkuuteen liittyvien interventioiden kehitteleminen voisi tuoda tuloksia koulumenestyksessä. Hämmennystä herätti liikunnan vähäinen yhteys koulumenestykseen. Toisaalta otos ei ollut kattava, joten tuloksia ei voi yleistää. Jatkossa olisi kuitenkin hyvä ottaa huomioon liikunnan määrän lisäksi liikunnan laatu, eli onko kyseessä harrastusliikuntaa vai kilpailuihin tähtäävää. Toisaalta myös omatoimisen ja ohjatun liikunnan välillä voi olla eroja. Olisi myös kiinnostavaa tutkia tarkemmin, voiko liikunta lisätä sisukkuutta, ja minkälaista liikunnan täytyisi tällöin olla.

Anna-Sofia Flinck

Sisukkuuden, liikunnan ja koulumenestyksen yhteydet nuorilla

Tutkielman tausta

Vaikka viestintäteknologia on ollut melko kehittynyttä, ovat etäopinnot olleet kohtalaisen pienessä asemassa korkeakouluopinnoissa. Etäopintoja on valittu aiemmin pääasiassa niiden joustavuuden ja opintoja nopeauttavien ominaisuuksien vuoksi, sillä niiden on koettu lisäävän opiskelijan autonomiaa. Viimeisen kahden vuoden aikana (2020-2022) etäopinnot ovat kuitenkin muodostuneet pääasialliseksi tavaksi toteuttaa muun muassa korkeakouluopintoja, koska koronaviruspandemia ei ole mahdollistanut lähiopetusta. Tämä on aiheuttanut uudenlaisia haasteita sekä opiskelijoille että opetusta järjestäville instituutioille. Opiskelijat ovat joutuneet vähentämään opiskelun sosiaalisia kontakteja ja toimimaan enemmän yksin, kun taas oppilaitokset ja opettajat ovat joutuneet miettimään, kuinka opetussuunnitelman opetussisältöjä voitaisiin toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla etämuotoisesti.

Huomasin hyvin pian etäopintojen alettua, että etäopinnot näyttäisivät jakavan opiskelijoita hyvin vahvasti: jotkut pitävät suunnattomasti etäopinnoista, kun taas toiset eivät kykene opiskelemaan etämuotoisesti lainkaan tai kokevat sen hyvin kuormittavana. Tämä sai minut kiinnostumaan etäopinnoista niin paljon, että tein kandidaatin tutkielman (kirjallisuuskatsaus) etäopintojen hyödyistä ja haitoista korkeakouluopiskelijoille. Koska etäopinnot jatkuivat pitkään, halusin jatkaa aihetta myös tässä pro gradu-tutkielmassani. Halusin selvittää, millaisia ajatuksia luokanopettajaopiskelijoilla on etäopinnoista. Luokanopettajaopiskelijat ovat kiinnostava tutkittava ryhmä esimerkiksi siksi, että heidän opintoihinsa kuuluu vähintään vuoden opintojen verran kouluissa opetettavia aiheita, jotka saattavat olla haastavia oppia ainoastaan etäopintojen avulla.

Tutkielman toteutus

Tämän tutkielman aineisto kerättiin kuudelta Helsingin yliopistolla läsnäolevalta luokanopettajaopiskelijalta. Haastattelut toteuttiin vuoden 2022 tammikuussa etäyhteyksillä. Haastetteluiden tuloksia analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä ja havaintoja tarkasteltiin suhteessa muun muassa aiemmin tekemäni kirjallisuuskatsauksen tuloksiin.

Tulokset ja johtopäätökset

Tulokset olivat hyvin samankaltaisia kuin aiemmissa tutkimuksissa saadut tulokset. Tärkeinä havaintoina nostaisin esille vuorovaikutussuhteen muutoksen: opintojen vuorovaikutuksen sosiaalinen puoli on selkeästi heikentynyt etäopintojen seurauksena, kun taas toisaalta opintojen tehtäväorientoitunut vuorovaikutus on kasvanut. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijat eivät hyödynnä etäopinnoissa sosiaalista vuorovaikutusta, vaan keskittyvät enemmän tehtävien tekemistä tukevaan vuorovaikutukseen. Toisaalta tämä voi nopeuttaa tehtävien tekemistä, mutta yhtäältä se voi aiheuttaa yksinäisyyden tuntemuksia opiskelijoissa. Luokanopettajaopiskelijat olivat iloisia lisääntyneestä autonomisuudesta, vaikka sen koettiin myös lisäävän itsekuria ja itseohjautuvuutta, joita ei aina koettu myönteisinä asioina. Myös opintoje ohjeistaminen, tiedon irrallisuus ja palautteen laatu koettiin sellaisiksi asioiksi, jotka vaikuttivat suuresti siihen, koettiinko etäopinnot myönteisesti vai kielteisesti.

Lyhyenä johtopäätöksenä voitaneen sanoa, että etäopinnot koettiin hyvin eri tavoin, vaikka joitakin samankaltaisuuksia löytyikin. Tätä aihetta on mielestäni tärkeää tutkia myös jatkossa (kenties suuremmalla otannalla), jotta etäopintojen eri puolista saadaan tutkittua tietoa, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi luokanopettajaopiskelijoiden koulutuksen suunnittelussa.

Juuso Vuorinen

Luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia etäopinnoista

Tausta

Työelämän käytännöt muuttuvat jatkuvasti ja edellyttävät ei-rutiininomaisten ongelmien yhteisöllistä ratkaisemista ja osaamisen jatkuvaa venyttämistä. Lisäksi sosiodigitaalinen teknologia on keskeinen osa työelämää. Tämän vuoksi koulussakin tulisi harjoitella paitsi soveltamaan oppimiaan perustietoja- ja taitoja, myös hyödyntämään teknologista ja digitaalista osaamista osana niitä. Monialaisissa, teknologiaa käsillä tekemiseen yhdistelevissä keksintöprojekteissa voidaan harjoitella näitä, lasten ja nuorten tulevaisuudessaan tarvitsemia taitoja. Keksintöprojektit perustuvat epälineaariseen pedagogiikkaan: siinä missä perinteinen, lineaarinen pedagogiikka ohjaa oppijaa kohti ennalta määriteltyä tietoa, epälineaarinen pedagogiikka keskittyy ennakoimattomien, vasta työskentelyn aikana tarkentuvien haasteiden ratkaisemiseen.

Innokas ohjelmointi- ja robotiikkaturnauksissa lapset ja nuoret toteuttavat tällaisia laaja-alaisia keksintöprojekteja valmistellessaan kisatyötään yhdessä. Esimerkiksi kilpailun Freestyle-sarjaan osallistuvat joukkueet rakentavat keksinnön, jonka osana on ohjelmointi- tai robotiikkaulottuvuus; Tanssi/teatteri-sarjaan osallistuvat suunnittelevat puolestaan esityksen, jossa ihmiset näyttelevät tai tanssivat yhdessä robottien kanssa. Kilpailuja järjestetään Suomessa vuosittain, ja ne on tarkoitettu peruskouluikäisille lapsille ja nuorille.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää kattavasti ohjelmointi- ja robotiikkaturnauksen kontekstissa tapahtuvaa yhteisöllistä keksintöprosessia, eli tarkemmin keksintöprojektin valmistamiseen tähtääviä työvaiheita. Prosessin kulun sekä sen tuotoksena valmistuneen kisatyön ohella tarkastelin myös niitä teknologioita ja materiaaleja, joita prosessin aikana käytettiin. Paneuduin myös niihin rooleihin, joita osallistujat olivat työskentelyn aikana omaksuneet. Lisäksi tarkastelin koettua oppimista sekä kartoitin sellaisia haasteita ratkaisukeinoineen, joita kilpailuun osallistuneet joukkueet kohtasivat työskentelynsä aikana.

Koronatilanteen vuoksi vuoden 2021 kilpailu järjestettiin etätoteutuksena, mikä osaltaan helpotti tutkijantyötäni: kilpailuun osallistuneiden joukkueiden tuli dokumentoida sekä työskentelyään (kuvapäiväkirja, suunnitelma) että videoida valmis työ. Käytin tutkimuksen aineistona näitä Innokas ohjelmointi- ja robotiikkaturnauksen 2021 Freestyle ja Tanssi/teatteri -sarjoihin osallistuneiden joukkueiden (n=10) kilpailuun lähettämiä materiaaleja (esitys- ja esittelyvideot, suunnitelmat ja kuvapäiväkirjat) sekä kyseisten joukkueiden jäsenten puolistruksturoituja yksilöhaastatteluja (n=30). Toteutin haastattelut huhtikuussa 2021 etäyhteyksin suomeksi ja ruotsiksi, ja keräsin muunkin aineiston niin ikään kilpailukevään 2021 aikana. Analysoin aineiston laadullisen, pitkälti aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin.

Tulokset ja johtopäätökset

Luokittelin tutkimukseen Freestyle-sarjaan osallistuneiden joukkueiden valmistamat kisatyöt hyvinvointiin tai turvallisuuteen liittyviksi, kun puolestaan Tanssi/teatteri -sarjaan osallistuneista töistä otokseen valikoitui luontoon ja urheiluun liittyviä esityksiä. Kuten aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, keksintöprosessit etenevät iteratiivisesti, eli vaiheiden välillä liikutaan: otokseen kuuluva joukkue saattoi esimerkiksi kohdata ylitsepääsemättömiä ongelmia rakentamisessa, jolloin he joutuivat hetkellisesti palaamaan ideointivaiheeseen. Valtaosa joukkueista oli roolien jakamisen sijaan työskennellyt pääasiallisesti yhdessä tai jakaneet työtehtäviä yksittäisillä työskentelykerroilla. Työtehtävät olivat monipuolisia. Erittelin kilpailuun osallistuneiden oppilaiden kokeman oppimisen kolmeen kategoriaan: teknologia-, sosiaalisiin ja ajattelun taitoihin. Prosessin aikana kohdatut haasteet liittyivät paitsi teknologisiin ongelmiin, myös yhteisölliseen toimintaan ja projektinhallintaan.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että ne roolit, joissa kilpailuun valmistautuessa työskenneltiin, olivat monipuolisia ja liittyivät niin itse työhön kuin siitä dokumentointiin ja viestintään. Työskentelyn aikana kohdatut haasteet puolestaan liittyivät teknologisten haasteiden lisäksi yhteisölliseen toimintaan ja projektinhallintaan. Tieteellisen ymmärryksen kartuttamisen lisäksi tutkimus tuotti tietoa, joka voi toimia apuna kentällä työskenteleville, keksintöprosessien ohjaamista suunnitteleville opettajille. Tällaiset, ohjelmointia hyödyntävät keksintöprosessit vahvistavat monin tavoin tämän hetken koululaisten kykyä menestyä työelämässä, jonka osaamisvaatimukset ovat jatkuvassa muutoksessa ja vaativat taitoa soveltaa tietoa ja keksiä uutta.

Elina Hannula

 

 

 

Forskningsuppgift

Min forskningsuppgift var att ta reda på hur öppna lärmiljöer ser ut och hur de används utgående från klasslärare beskrivningar. Jag ville också ta reda på hur öppen lärmiljö fungerar, samt ta del av vilka möjligheter och utmaningar det kan finnas i en sådan miljö.

Bakgrund

Mitt intresse för öppna lärmiljöer har väckts bland diskussioner med vänner, familjemedlemmar och andra kollegor som varit i kontakt med öppen lärmiljö på något sätt. Jag har också läst olika artiklar om öppen lärmiljö. Det verkar intressant med en stor, öppen lärmiljö utan väggar  och dörr med flexibla och många olika sorters möbler där flera undervisningsgrupper kan jobba samtidigt.

Arbetssätt i öppen lärmiljö

I en öppen lärmiljö ska eleverna kunna jobba individuellt, i par eller i grupper. Elevcentrerat lärande betonas och klassläraren har en handledande roll i undervisningen. Eleverna ska kunna jobba på flera olika platser och ha möjlighet att själva välja sitt arbetssätt.

 

Datainsamling

Jag intervjuade tio klasslärare med erfarenheter av att arbeta i öppen lärmiljö.  Som datainsamlingsmetod använde jag mig av semi-strukturerade intervjuer som genomfördes på distans. Datainsamlingsmaterialet transkriberades med hjälp av IncScribe – verktyget

Analysmetod

Jag använde mig av kvalitativ innehållsanalys (riktad) som analysmetod.  Innehållsanalysen betyder att beskriva ett bestämt fenomen. Jag  utgick från Klingberg & Hallberg (2021) analysprocess som beskrivs i tre steg genom att koda, kategorisera och tolka datainsamlingsmaterialet.

Resultat

Klasslärarna beskriver öppen lärmiljö som ett stort öppet eller ett ganska öppet utrymme som saknar väggar och dörr. En öppen lärmiljö kan delas in i mindre delar och kan avskärmas av en sorts ljuddämpande gardin som dämpar ljudet mellan grupperna. I en öppen lärmiljö  kan både en grupp eller flera grupper jobba samtidigt. En utmaning är då det hörs ljud och prat mellan grupperna som kan störa. Möblerna beskrivs som väldigt varierande och i olika former som ger eleverna flexibilitet i att välja var och hur de vill arbeta med sina uppgifter. Oftast är det två lärare som arbetar tillsammans och har hand om undervisningen, men det beror på hur stora grupperna är och hur många elever det finns. Elevantalet i en öppen lärmiljö varierar mellan 27 – 100 elever, men då beror det också på hur stort utrymmet är. 1 – 4 grupper  undervisas samtidigt i de öppna lärmiljöerna som klasslärarna beskrev.

I slutet resultaten beskrev klasslärarna några förslag på hur man skulle kunna utveckla en öppen lärmiljö. Till exempel att det borde finnas mera möjligheter att kunna dela eller avskärma utrymmet eller grupperna från varandra. Ett annat förslag är att utveckla samarbetet mellan klasslärarna mera, att man skulle samarbeta, planera och undervisa mera tillsammans för att utveckla pedagogiken.

 

 

Anna-Lena Bertell

En kvalitativ studie kring klasslärares beskrivningar av öppen lärmiljö

 

Aiheen valinta ja tausta

Työhön kohdistuvat kehityskulut muokkaavat osaamisen painopisteitä, edellyttävät itseohjautuvuutta sekä vaativat työntekijöitä mukautumaan muuttuviin toimintaympäristöihin. Muutoksiin vastaamiseksi tarvitaan kykyä ja mahdollisuuksia kehittää omaa osaamistaan sekä omaksua uusia rooleja eli ammatillisen toimijuuden merkitys korostuu. Samoin organisaatioita haastetaan toimimaan entistä ketterämmin nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Kuitenkin niin sanotun perinteisen esihenkilövetoisen organisoitumisen voi katsoa olevan varsin kankea palvelemaan nopeatempoisia muutoksia. Ammatillisen toimijuuden sekä joustavien organisaatiorakenteiden vaateet esittävätkin tarpeen löytää entistä joustavampia tapoja organisoitua ja tehdä töitä, jolloin pääsemme tarkastelemaan yhteisöohjautuvia työyhteisöjä.

Pro gradu -tutkielmani tutkimustehtävänä oli kuvata ammatillista toimijuutta yhteisöohjautuvassa työssä. Tutkimuksessa tarkasteltiin ensinnäkin, millaisena haastateltavat kuvaavat ammatillista toimijuuttaan. Toiseksi tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, millaisia ammatillista toimijuutta mahdollistavia teemoja yhteisöohjautuvasti työskentelevien haastateltavien työstä nousee esille. Tutkimuksen teoreettinen tausta esittää katsauksen itseohjautuvuuteen, itseorganisoitumiseen  ja yhteisöohjautuvuuteen sekä ammatilliseen toimijuuteen.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Tutkimusta määritti keskeisesti yhteisöohjautuva työskentely, ja siten aineistonhankinnan osalta haastateltaviksi valikoitui kahdeksan yhteisöohjautuvasti työskentelevän työyhteisön työntekijää. Työyhteisö toimi yhteisöohjautuvasti laajemman hierarkkisen organisaation sisällä. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina, missä valmiiksi muotoillut teemat ohjasivat haastattelun kulkua, mutta aiheista keskusteltiin joustavasti. Aineiston analyysi toteutettiin teoriaohjaavana sisällönanalyysina, missä aineistoa jäsennettiin teemoittelun kautta.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Yhteisöohjautuvassa työssä ammatillista toimijuutta kuvattiin ammatillista toimijuutta ohjaavien tekijöiden, osallistumisen ja osallistamisen sekä työn ja osaamisen kehittämisen teemojen kautta. Ammatillista toimijuutta ohjasivat alan luonteelle ominaiset piirteet sekä yhteisöohjautuvan työskentelyn mahdollistamat päätöksenteko- ja vaikutusmahdollisuudet. Työntekijöillä oli laajoja mahdollisuuksia osallistua työyhteisön toimintaan ja vaikuttamiseen kannustettiin. Lisäksi työn ja osaamisen kehittäminen näyttäytyivät omien ja yhteisten työtapojen reflektointina sekä omaan osaamiseen liittyvinä pohdintoina.

Ammatillista toimijuutta mahdollistaviksi teemoiksi yhteisöohjautuvassa työssä nousivat esille kehittämismentaliteetti, valtarakenteet toiminnan mahdollistajina sekä työyhteisön dialogisuus. Haastatteluista kävi ilmi, kuinka kehittämismentaliteetin kautta kuvattiin työyhteisön laajuista tapaa jäsentää työtä. Ammatillista toimijuutta tukivat valtarakenteiden osalta erityisesti oman työn johtamisen mahdollisuudet sekä esihenkilötyö. Työyhteisön dialogisuuden kautta esiintyi työyhteisön keskusteleva luonne sekä monipuoliset mahdollisuudet ottaa kantaa.

Tutkimus osoitti, kuinka haastateltavilla oli yhteisöohjautuneesti organisoituneena hyvät mahdollisuudet vaikuttaa työhönsä sekä osallistua päätöksentekoon. Näiden osalta oli kuitenkin merkille pantavaa, kuinka vaikuttamiseen ja päätöksentekoon osallistumisessa sekä kehittämiseen ja kehittymiseen liittyviin toimiin hakeutumisessa keskeisessä osassa oli työntekijän oma aktiivisuus. Tämän tutkimuksen myötä jopa jokseenkin hajanaista itse- ja yhteisöohjautuvuuteen liittyvää keskustelua ja työn luonnetta kirkastettiin tarkastelemalla ensinnäkin yhteisöohjautuvaa yhteisöä laajemman hierarkkisen organisaation sisällä sekä tarkastelemalla tätä ammatillisen toimijuuden näkökulmasta.

 

Nelli Purontaus

Ammatillinen toimijuus yhteisöohjautuvassa työssä