Kuukausi: marraskuu 2019

Det moderna MeToo-fenomenet föddes på hösten 2017, då skådespelerskan Alyssa Milano uppmuntrade sina följare att dela taggen #metoo på Twitter, ifall de utsatts för sexuella trakasserier. Efter hösten 2017 har ämnet diskuterats aktivt, trots att diskussionen förblir dämpad på flera ställen. Den djupt rotade tystnadskulturen verkar stoppa orden i halsen på oss. Hur ska den rådande tystnaden brytas och vad kan vi göra för att motarbeta sexuella trakasserier inom det finländska arbetslivet?

Syfte

Forskningens syfte är att lyfta fram sexuella trakasserier inom det finländska arbetslivet samt via analys av aktuella teorier, tidigare forskning och informanternas svar ge förslag på hur problemen kunde åtgärdas. Ytterligare har följderna av trakasserier i arbetslivet behandlats samt huruvida MeToo-rörelsen haft en inverkan på finländarnas attityder mot och sätt att förhålla sig till sexuella trakasserier i arbetslivet.

Urval och informanter

Forskningens målgrupp är vuxna personer som upplevt sexuella trakasserier i arbetslivet. Fem frivilliga informanter: fyra kvinnor och en man intervjuades enskilt under våren och sommaren 2019 om deras personliga erfarenheter. De semistrukturerade intervjuerna förverkligades i Nyland, på platser informanterna själv fick välja. Informanterna representerar olika yrkesbranscher och olika åldrar.

Forskningsresultat

Den centrala observationen i resultaten är att informanterna efterlyser tydliga praktiker att ta till då sexuella trakasserier förekommer i arbetslivet samt en ledning som tar initiativ för att motarbeta förekomsten av diskriminerande beteende på arbetsplatsen. Ytterligare betonas den rådande tystnadskulturen, som framträder i form av förminskande av problemen, förbud att tala om problemen och som struntande i åtgärdandet av problemen. I enlighet med tidigare forskning varierar följderna av sexuella trakasserier i arbetslivet även informanterna emellan. Två av informanterna sökte utomstående hjälp för att bearbeta trauman av det osakliga beteendet på arbetsplatsen, två informanter pratade aldrig om händelserna på arbetsplatsen och en av informanterna upplevde inte beteendet som särskilt ångestframkallande. Informanterna trakasserades av förmän, kunder och medarbetare, endast en av informanterna jobbar fortfarande för organisationen där trakasserier förekommit. Trots antastarnas olikheter kunde konsekventa beteendemönster identifieras i resultaten och i arbetsgemenskaperna, där sexuella trakasserier förekommit.

Slutligen

Forskningen utmynnar i förslaget att söka redskap för motarbetning och förebyggande av sexuella trakasserier i arbetslivet från pedagogiken. Arbetsgemenskaper, arbetsgivare, ledare inom organisationer och arbetstagare behöver utbildning inom ämnet för att identifiera, definiera och motarbeta diskriminerande beteende på arbetsplatser. MeToo är ett ämne finländska arbetsplatser mer aktivt kunde utnyttja genom att inom arbetsgemenskaper öppna diskussionen gällande sexuella trakasserier som behandlas i media och bryta den rådande tystnadskulturen kring ämnet. Denna forskning ger exempel på hurdan trakassering som förekommer inom det finländska arbetslivet och konkreta praktiker med hjälp av vilka arbetsplatser kan motarbeta sexuella trakasserier. Den enda manliga informantens upplevelser av sexuella trakasserier i arbetslivet var till en del avvikande från de fyra kvinnliga informanternas och denna skillnad är något framtida forskning eventuellt kunde fördjupa sig i.

Tia Karlsson

Magisteravhandling: Hur bryts den rådande tystnadskulturen? Definiering och motarbetning av sexuella trakasserier inom det finländska arbetslivet.

Opettajien välistä yhteistyötä tehdään nykyajan kouluissa paljon. Kouluissa esiintyy erilaisia tiimejä ja opetusmuotoja opetuksen tukena. Myös perusopetuksen opetussuunnitelmassa (2014) yhteistyötä tulisi toteuttaa monien erilaisten tahojen ja toimijoiden kanssa. Opettajien keskuudessa vallitseekin käsityksiä oman osaamisen auttavan muita kehittymään, jolloin voisi ajatella yhteistyön tekemisellä olevan yhteyttä opettajien pystyvyyskäsityksiin. Pystyvyyskäsityksillä mitataan esimerkiksi luokanopettajan ponnistelua vaikeiden asioiden loppuun saattamiseksi tai kokemusta siitä, että onko oppilasta ympäröivällä ympäristöllä on suurempi vaikutus oppilaaseen kuin opettajan opetuksella.

Tutkimuksen tarkoitus

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, minkälaista yhteistyötä luokanopettajat olivat tehneet yhdessä toisten opettajien kanssa, ja onko kollegiaalisen yhteistyön kokemuksilla yhteyttä luokanopettajien pystyvyyskäsityksiin. Luokanopettajien tekemät yhteistyöt luokiteltiin yhteistyömallin (Johnson, 1990) avulla erilaisiin tarpeisiin, joihin lukeutuu jokainen tapa tehdä yhteistyötä.

Tutkimuksen kohderyhmä

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat työssäolevat luokanopettajat. Tutkimukseen osallistui yhteensä 46 luokanopettajaa, mutta aineistossa oli 45 käyttökelpoista vastausta tutkimuksen kannalta. Luokanopettajia osallistui tutkimukseen ympäri Suomea. Luokanopettajia pyydettiin osallistumaan tutkimukseen sosiaalisen median ja sähköpostin kautta. Aineisto kerättiin ensisijaisesti kyselylomakkeella, jonka jälkeen luokanopettajat halutessaan saivat osallistua vielä haastatteluun. Haastattelu toteutettiin puolistrukturoituna haastatteluna.

Tutkimustuloksia

Luokanopettajat olivat kokeilleet ja tehneet monenlaisia yhteistyötapoja toisten opettajien kanssa. Suurimmaksi osaksi luokanopettajat olivat tehneet yhteisopettajuutta ja yhteissuunnittelua muiden kanssa. Luokanopettajat kertoivat hyötyvänsä yhteistyön tekemisestä eniten, kun saivat jakaa muiden kanssa ideoita ja materiaaleja. Keskiarvollisesti suurin henkilökohtainen opetuspystyvyys havaittiin 5-10 vuotta opettaneiden luokanopettajien keskuudessa ja yleisen opetuspystyvyydessä 0-5 vuotta opettaneiden keskuudessa. Henkilökohtainen opetuspystyvyys havaittiin heikoimpana 0-5 vuotta opettaneiden keskuudessa ja heikoin yleinen opetuspystyvyys 5-10 vuotta opettaneiden keskuudessa. Faktorianalyysissä väitteet latautuivat suurimmaksi osaksi samalla lailla kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. Pieniä poikkeuksiakin havaittiin. Tilastollisesti merkittävää yhteyttä havaittiin luokanopettajien pystyvyyskäsityksien ja koetun organisointitarpeiden hyödyn välillä.

Lopuksi

Tutkimustulokset eivät ole koko luokanopettajakuntaa koskevia, mutta niiden kehyksissä olisi mukava tutkia tätä ilmiötä laajemmin. Pelkästään kyselyyn vastaaminen ja haastatteluun osallistuminen ei tuo kaikkea esille luokanopettajien pystyvyyskäsityksiin liittyen ja siihen, parantaako kollegiaalinen yhteistyö niitä. Olisi kiva tutkia esimerkiksi interventio- tai pitkittäistutkimuksella yhteistyön vaikutusta opettajien pystyvyyskäsityksiin ja samalla myös oppilaiden oppimistuloksiin. Oppimistuloksia tutkittaessa saataisiin kollegiaalisen yhteistyön tekemiselle varmasti positiivista tukea, jos oppilaiden oppimistulokset parantuisivat opettajien tekemän kollegiaalinen yhteistyön vuoksi.

Lotta Virkkunen

Luokanopettajien tekemä kollegiaalinen yhteistyö toisten opettajien kanssa ja sen yhteys opettajien pystyvyyskäsityksiin

Arjen rasismi on rutiininomaisissa sosiaalisissa tilanteissa tapahtuvaa rasismia, jonka seurauksena vähemmistöön kuuluvia ihmisiä asetetaan alempiarvoiseen asemaan. Arjen rasismia ovat esimerkiksi rasistiset vitsit, fyysisen etäisyyden ottaminen, pahan puhuminen sekä nimittely.  Ihmisten tapa eriarvoistaa vähemmistöön kuuluvia ihmisiä ei välttämättä aina ole rasistiseen ideologiaan perustuvaa toimintaa tai tahallista, vaan tietyt rasistiset ajattelumallit sekä tavat toimia saatetaan omaksua ympäristöstä. Myös institutionaalinen rasismi on osa arjen rasismia. Erilaiset institutionaaliset prosessit, ja siihen sisältyvä syrjintä, ylläpitävät eriarvoistavia käytänteitä, mikä heijastuu arkisiin tilanteisiin ja toisinpäin.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kuitenkin todetaan, ettei varhaiskasvatuksen arvopohjaan kuuluu rasismi ja sitä ei hyväksytä keneltäkään eikä missään muodossa. Varhaiskasvatuksen työntekijöiltä edellytetään yhdenvertaisuutta edistävää sekä lapsen edun mukaista toimintaa. (VASU, 2018, 20.) Varhaiskasvattajien käytöksellä on myös vaikutusta siihen, kuinka lapsi muokkaa käsitystään erilaisuudesta, monikulttuurisuudesta ja omasta identiteetistään.  Näin ollen on erityisen tärkeää tutkia, ilmeneekö päiväkodeissa rasismia.

Tutkimuksen toteutus

Tutkielman tavoitteena on siis selvittää, minkälaista arjen rasismia varhaiskasvatuksessa esiintyy ja kuinka siihen on mahdollisesti puututtu. Tutkimus toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella, johon vastasi 32 varhaiskasvatuksen suomenopettajaa ympäri Suomea. Kyselylomake käsitteli 2017-2018 toimintakauden aikana tapahtunutta arjen rasismia ja se oli jaettu kolmeen osaan: maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden ja harjoittelijoiden sekä perheiden kohtaama arjen rasismi sekä rasismiin puuttuminen.

Analyysissä hyödynnettiin Puurosen (2011) luomaa arjen rasismi -luokitusta:  a) keskinäinen pahan puhuminen b) nimittely c) loukkaavat eleet, ilmeet ja katsee, d) vältteleminen, e) syrjintä ja eristäminen sekä f) fyysinen hyökkäys ja väkivalta. Luokittelun avulla arjen rasismi tuodaan konkreettisesti esille ja määritellän sen tuottaman intesiteetin sekä vahingollisuuden mukaan.

Tutkimustuloksia

Tutkimukseen vastanneista 84% oli havainnut arjen rasismia päiväkodeissa. Tavallisimmat arjen rasismin muodot olivat keskinäinen pahan puhuminen, välttely sekä syrjintä ja eristäminen, joka voidaan tulkita myös institutionaaliseksi rasismiksi. Maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kohtelu ennemmin kulttuuriensa edustajina kuin yksilöinä oli myös yleistä. Institutionaalista rasismia näkyi työyhteisön sisällä että toimintakulttuurissa erinäisinä käytänteinä, joilla jätettiin huomioimatta ihmisten moninaisuus sekä tarpeet. Yhteistyö maahanmuuttajataustaisten perheiden kanssa saattoi olla vaillinaista sen vuoksi, ettei heidän äidinkieli ollut suomi. Sen seurauksena perheet joutuivat eriarvoiseen asemaan.

Tutkimuksessa vastaajien huoleksi nousi resurssien puute,  maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden riittämätön perehdytys ja kiire. Työntekijöillä ei aina ollut mahdollista muuttaa toimintakulttuurissa ilmeneviä epäkohtia tai käyttää maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden, harjoittelijoiden ja perheiden kohtaamiseen riittävästi aikaa. Tutkimuksessa myös ilmeni, että päiväkotien välillä on suuria eroja, kuinka hyvin moninaisuus huomioitiin pedagogisessa toiminnassa sekä vanhempien kanssa tehdyssä yhteistyössä.

Varhaiskasvatuksen suomenopettajista 28% oli puuttunut työntekijän rasistiseen käytökseen. Yleisimmät keinot puuttumiseen olivat huomautuksen antaminen työntekijälle, ennakkoluuloisten kuulopuheiden oikaiseminen, palaverin järjestäminen sekä asian esille ottaminen päiväkodin johtajan kanssa. Vastaajat myös totesivat, että henkilökunnan lisäkoulutukselle sekä yhteinäiselle ohjeistukselle siitä, kuinka rasismiin voidaan puuttua, olisi tarvetta.

Tutkimus osoittaa, etteivät päiväkodit ole rasismista vapaita alueita. Yksittäisten ihmisten asenteiden muuttaminen on haastavaa, mutta varhaiskasvatus voi instituutiona vaikuttaa rasismin ehkäisyyn. Rasismia ylläpitäviä tapoja voitaisiin monesti vähentää parantamalla henkilökunnan työhyvinvointia sekä lisäämällä resursseja ja koulutusta.

Sanna-Kaisa Front

Pro gradu: Arjen rasismi varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen suomenopettajien näkemyksiä arjen rasismista päiväkodeissa.