Kuukausi: tammikuu 2022

Julkaistu

Vertaispalautteita on moneksi – työntekijöiden välinen palaute asiantuntijatiimin arjen temmellyksessä

Palaute nähdään tärkeänä osana työelämää. Usein palautteeseen liitetään kannustukset ja kehitysehdotukset sekä hyvään palautteeseen tietyt elementit. Internet ja kirjakaupat ovatkin pullollaan erilaisia enemmän tai vähemmän popularisoituja opuksia, joiden avulla voi oppia antamaan hyvää palautetta ja parantamaan työyhteisön toimivuutta. Usein opaskirjallisuus ja tutkimukset keskittyvät palautteeseen lähinnä johtamisen välineenä. Asiantuntijatyötä tehdään kuitenkin usein tiimeissä ja haasteeksi nousee se, ettei esihenkilö tiedä tarpeeksi hyvin, miten työntekijä on suoriutunut työssään. Tämän takia palautetutkimuksen kentän olisi hyvä laajentua tarkastelemaan työntekijöiden välistä vertaispalautetta ja sen hyötyjä.

Kohti vertaispalautteen ymmärtämistä asiantuntijatiimin arjessa

Mielenkiinto palautetutkimukseen ohjasi tarkastelemaan lähemmin vertaispalautetta ja palautetta osana tiimien toimintaa sekä sen tarjoamia kehittymismahdollisuuksia. Koska palaute ja osaamisen kehittyminen ovat lähivuosina olleet paljon puhuttuja aiheita organisaatioissa, on kiinnostavaa tietää, mitä vähemmän tutkittu vertaispalaute voi tuoda lisää palautetutkimuksen kentälle.

Etsin tutkimuskysymyksiini vastauksia etnografisin menetelmin, havainnoimalla ja haastattelemalla Helsingissä työskentelevää neljän-kuuden hengen terveydenhuoltoalalla työskentelevää asiantuntijatiimiä, sillä mielenkiintoni on nimenomaan siinä, millaisina vertaispalautetilanteet näyttäytyvät työelämän arjessa. Kiinnostukseni kohteena olikin, millaisia vertaispalautteen antamista tukevia piirteitä tutkittavassa asiantuntijatiimissä on havaittavissa ja millaista vertaispalautetta asiantuntijatiimissä annetaan. 

Toimivassa asiantuntijatiimissä vertaispalaute on muutakin kuin kannustuksia ja kehitysehdotuksia

Pro gradu -tutkielmani suurimpana oivalluksena on sen ymmärtäminen, miten moninaisena ja huomaamattomana vuorovaikutuksen prosessina vertaispalaute näyttäytyy työelämän arjessa. Tutkielmani tulosten mukaan vertaispalautetta annettiin tiimissä, jonka vuorovaikutus on sujuvaa ja nopeatempoista, työntekijöillä on autonomiaa ja jossa vallitsee luottamuksellinen ilmapiiri.

Tulosten perusteella asiantuntijatiimissä vertaispalaute näyttäytyy laajempana ilmiönä kuin pelkästään kehittävän ja kannustavan vertaispalautteen antamisena ja vastaanottamisena. Tuloksena löysin seitsemän erilaista vertaispalautteen muotoa tai palautteeseen liittyvää rakennetta; kannustava, kehittävä, neutraali ja vahvistava vertaispalaute, vertaispalautteen vastaanottaminen ja pyytäminen sekä varmistava vertaispalaute.

Koska palaute näyttäytyi tulosten mukaan moninaisena ilmiönä, olisi palautetutkimuksen ja sitä myötä yleisen palautekeskustelun mahdollista siirtyä hyvän ja vaikuttavan palautteen ohjeista ja oppaista erilaisten palautteiden tunnistamiseen. Koska työelämän ja asiantuntijatiimin arjessa palaute harvoin näyttäytyi muodollisissa vuorovaikutustilanteissa, joiden pääasiallisena tarkoituksena on palautteen antaminen ja vastaanottaminen, olisi työntekijöiden ja täten tiimin toiminnan ja kehittymisen kannalta tärkeää tunnistaa myös sellaisia palautetilanteita, jotka eivät näyttäydy niin selkeinä. Tällaisten tilanteiden huomaaminen ja palautteen tiedostaminen voisikin tukea niin yksilön kuin tiimin osaamisen ja asiantuntijuuden kehittymistä.

Erilaisten vertaispalautteiden tunnistamisen lisäksi löysin vihjeitä työntekijän asiantuntijuuden taso näyttäytymisestä palautetilanteissa. Työntekijän osaamisen ja asiantuntijuuden tason sekä palautteen antamisen ja vastaanottamisen yhteyttä on tutkittu melko vähän. Tehdyt tutkimukset kuitenkin osoittavat asiantuntijuuden tason vaikuttavan palautekäyttäytymiseen. Olisikin mielenkiintoista tarkastella tarkemmin erityisesti sitä, millaisesta palautteesta eri ammatillisen osaamisen tasoilla olevat työntekijät hyötyvät eniten osaamisen kehittymisen kannalta.

 

Sara Touhonen

”Työntekijöiden välinen palaute muutakin kuin kannustuksia ja kehitysehdotuksia – Vertaispalaute osana asiantuntijatiimin arkea”

 

Julkaistu

Eriarvoistumisen moninaiset mekanismit, jotka näkymättömissä operoivat?

Lapsi on varsin fiksu, mutta hirvittävän temperamenttinen, ”tulinen tuiskahtaja” joka joutuu usein konflikteihin ja kokee lähes poikkeuksetta olevansa se kaltoinkohdeltu. Vanhemmatkin valittavat jatkuvasti, että heidän lastansa kiusataan. Henkilökunnan mielestä kyseessä ei kuitenkaan ole kiusaaminen, koska useinkaan tilanteissa ei ole havaittavissa mitään siihen viittaavaa, vaan pikemminkin muut lapset hieman pelkäävät.

Varhaiskasvatuksessa pohditaan, pitäisikö kutsua varhaiskasvatuksen erityisopettaja arvioimaan mahdollinen tuen tarve, lapsen ongelmakäyttäytymisen taustalla saattaa hyvinkin piillä jotain neurologista tai ongelmia tunne-elämän kehityksessä, mihin hän tarvitsisi tukea.

Toisaalta saatetaan pohtia, voiko käyttäytymisen taustalla olla erilainen kulttuuritausta. Yhteistyö näyttäytyy haasteellisena puolin ja toisin; varhaiskasvatuksen näkemyksen mukaan vanhemmat eivät hyväksy lapsensa väärin käyttäytymistä, kun taas vanhemmat syyttävät ongelmista varhaiskasvatusta, joka heidän näkemyksensä mukaan on ainoa konteksti, missä niitä ilmenee.

Nämä tyypillisesti yksilöön, hänen neurokemiaansa, piirteisiin ja taitoihin kohdistuvat interventiot ja pedagogiikka ovat suomalaisen kasvatuksen ja koulutuksen hienous ja olemmekin saaneet vuosikymmenien ajan nähdä, kuinka koulutusjärjestelmämme on onnistunut tasaamaan kotitaustan merkitystä ja erityisen tuen tarpeisiin on kiinnitetty huomiota ja apua ja tukea on saatavilla suhteellisen hyvin, tai ainakin sen merkitys ymmärretään.

Vaikka jokaiselle lapselle tehtävän yksilöllisen varhaiskasvatussuunnitelman teossakin on siirrytty enemmän ajatteluun, jossa ympäristön merkitystä korostetaan yksilön tavoitteiden saavuttamisessa, tämä ajattelu ei havaintoni  mukaan näy vielä arjen diskursseissa, vaan edelleenkin varhaiskasvattajien puheenparsissa kuulostaa siltä, että lapsi yksilöllisine piirteineen, taitoineen ja haasteineen pyörii hyvin pitkälti tyhjiössä, jossa niin ikään varhaiskasvattajien persoonallisuus ja yksilölliset erot osaamisessa pääsevät helpommin valokeilaan. Vähemmälle huomiolle jäävät vuorovaikutusdynamiikat, yhteinen ilmapiiri ja kulttuuri, puhumattakaan laajemmista, näkymättömissä operoivista ilmiöistä kuten rasismi ja köyhyys.

Hyvä ja kriittinen kysymys kuuluu, miksi varhaiskasvattajan sitten tulisi ymmärtää laajempaa kontekstia pukiessaan lapselle kurahousuja? Eihän hän voi koko maailmaa parantaa, hänen tehtävänsä on auttaa niitä lapsia pärjäämään elämässään, jotka hänen käsiinsä on uskottu, eikä siinä paljoa auta tieto siitä, että rasismia ja köyhyyttä on olemassa.

Vai auttaako? Palataan tähän alun ”tuliseen tuiskahtajaan”, jonka käytöksen syitä on etsitty niin perhetaustoista, kotikulttuurista, kuin neurokemioistakin, jotka kaikki ovat tarkastelun arvoisia näkökulmia.   Repertuaaria olisi hyvinkin syytä laajentaa lähestymällä asiaa niin ikään systeemisesti, jolloin pohdittaisiin kaikkea sitä näkymätöntä, jota tämän lapsen elämässä on mahdollisesti ollut jo ennen varhaiskasvatukseen tuloa ja joka operoi ja kumuloituu kaiken aikaa niissä tilanteissa, joita tyypillisesti tulkitsemme ainoastaan sen valossa mitä sillä hetkellä näemme lasten välillä tapahtuvan, tasa-arvoisen varhaiskasvatuksen nimissä?

Nykyään puhutaan jo jonkin verran esimerkiksi rasismin aiheuttamasta vähemmistöstressistä, joka jää sitä kokemattomalle näkymättömäksi. Vähemmistöstressillä tarkoitetaan syrjinnän kokemuksista tai sen pelosta syntyvää henkistä kuormaa. Tämä ajatus kuitenkin unohtuu arjessa, jossa vähemmistön edustaja saatetaan leimata hankalaksi tai aggressiiviseksi, kun hän ”hermostuu niin herkästi ihan turhista asioista”. Taustalla kuitenkin saattaa vaikuttaa altavastaajan asema, joka on raastanut hänen hermojaan jo iät ajat. Arjen tilanteessa lasta kannustetaan ”ottamaan vähän rennommin” ja viestitään, että hän on liian herkkähipiäinen tai tulistuu liian helposti. Varhaiskasvatuksessa käytössä on esimerkiksi Älä välitä! -kortti, joka on tunnetaito-kortti, minkä avulla lasta autetaan valitsemaan sosiaalisesti hyväksytty reagointitapa tilanteissa, joissa hän menettää tyypillisesti malttinsa.

Älä välitä! -kortti on klassikko ja erittäin toimiva pedagoginen työkalu tunnesäätelyyn, mutta altavastaajan asemassa oleva lapsi ei tällöin välttämättä tule nähdyksi eikä kuulluksi ja hänen mahdolliset epäreiluuden kokemuksensa jäävät piiloon. Sellaiset kokemukset, joiden edessä kuka tahansa neurotyypillinenkin ei-tuen tarpeessa oleva lapsi (ja aikuinen) kenties menettäisi malttinsa.

En millään muotoa tahdo väittää, etteikö meissä ihmisissä ole yksilöllisiä eroja, jotka vaikuttavat ja merkitsevät, tai ettei jokaisen yksilön tulisi saada kaikkea sitä tukea, jota hän tarvitsee, mutta vaihteen vuoksi tässä yksilökeskeisessä ajassa voisi olla terveellistä yhteistuumin kääntää katse niin ikään niihin isoihin, viheliäisiin ongelmiin, jotka pitävät valtaa pintatason ja yksilöiden toiminnan alla. Se olisi sikälikin hienoa, että voisimme vapauttaa itsemme toistemme syyttelemiseltä ja arvostelemiselta ja keskittyä yhdessä ymmärtämään, että yksilöiden ympärillä pyöriminen ei loppu viimein ole kovinkaan tehokas tapa edistää koulutuksellista yhdenvertaisuutta.

Minttu Lindholm

”They need a fulltime prefrontal cortex to walk beside them!” : The need of support and governance in the discourses operating in early childhood education

Julkaistu

Läroplanens synlighet i läroböckerna för livsåskådningskunskap

Målet för studien

Med forskningen ville jag undersöka hur läroböckerna i ämnet livsåskådningskunskap följer läroplansgrundernas riktlinjer. Jag tycker det är viktigt att undersöka läroböckerna, för de alla är  publicerade cirka 10 år sedan. I samhället diskuteras mycket om livsåskådning och hur dess undervisning ska läggas upp, skilt eller i en gemensam form med religionen. Tidigare forskning visar också livsåskådningens stora betydelse som ett läroämne.

Metoder 

Jag har gjort en studie där jag analyserat fyra läroböcker för läroämnet livsåskådningskunskap för årskurserna 1-5. Läroböckerna är alla i serien Mina och Ville och är publicerade mellan år 2007-2013. Jag har också analyserat läroplansgrundernas kompetenser och målen som finns för livsåskådningskunskapen i årskurs 1-6.

Som analysmetod har jag använt innehållsanalysen. Innehållsanalysen är en metod som analyserar olika dokument och texter, så de kan uppfattas bättre. Metoden är en textanalysmetod som söker textens betydelse

 

Resultat och diskussion

Resultaten visade att läroböckerna i livsåskådningskunskapen följer starkt läroplansgrundernas mål och kompetenser. Läroböckerna är byggda på läroplansgrunderna och behandlar flera mål och kompetenser. Fastän läroböckerna fokuserar på läroplansgrundernas innehåll, fattas också en del i innehållet.

Specifikt representationer av olika kroppsuppbyggnader och sexualiteter fattas i läroböckerna. Huvudpersonerna i böckerna är två barn utan funktionsnedsättning, som båda är vita. I bilderna i läroböckerna syns och diskuteras många olika etniciteter, men inget om olika kroppsuppbyggnader eller sexualiteter. Jag tycker detta skulle vara viktigt att lyfta fram, då läroböckerna diskuterar mycket om respekt och hur man ska behandla andra gott, men inget om specifikt kroppsuppbyggnader eller sexualiteter.

Jag upplevde också att det förblev otydligt i vilken ordning man ska använda böckerna. Tre av böckerna hade rekommendationer för vilken årskurs man skulle använda dem, men flera av rekommendationerna var för samma årskurs. Även användningen för läroböckerna kändes oklar. Ifall klassen är åldersblandad, kan det vara svårt att veta hur man ska använda läroböckerna rätt.

I detta fall har läraren en stor roll. Läraren har ett ansvar för undervisningens uppbyggnad och kan i det använda läroböcker som ett stödmaterial.  Läroböckerna har ett starkt fokus på hur man ska behandla andra rätt, och genom detta kan elever lära sig tolerans och respekt.

 

Sofia Lång

Läroböcker i livsåskådningskunskap – en innehållsanalys om ämnets läroböcker

Julkaistu

Opiskelijoiden psykologisten perustarpeiden tukeminen etäopetuksessa hyvin tärkeää

Tutkimuksen tausta

Koronapandemialla on ollut iso vaikutus korkeakouluopiskelijoiden elämään ja opinnoista suoriutumiseen. Koronapandemian seurauksena maaliskuussa 2020 Suomessa julistettiin poikkeustila, jonka myötä peruskoulut, toisen asteen oppilaitokset sekä korkeakoulut jouduttiin sulkemaan väliaikaisesti ja opiskelijat siirtyivät etäopetukseen. Helsingin yliopiston opiskelijat pysyivät lähes poikkeuksetta etäopetuksessa kevääseen 2021 saakka. Etäopetuksen myötä sosiaalinen kanssakäyminen väheni huomattavasti ja itsenäinen opiskelu lisääntyi, ja sillä on ollut paljon haitallisia vaikutuksia opiskelijoiden yleiseen hyvinvointiin ja opiskeluun.

Jouduin myös itse opiskelemaan reilun vuoden ajan etäopetuksessa ja siinä aikana huomasin, kuinka itselläni ja monella muulla opiskelukaverillani oli hankaluuksia pysyä motivoituneena ja säilyttää opiskeluinto. Etäopetuksen seurauksena myös livetapaamiset muiden opiskelijoiden kanssa loppuivat hetkellisesti kokonaan eli yhteenkuuluvuuden tunnetta on etäopiskelun aikana koettu todennäköisesti hyvin vähän. Yhteenkuuluvuuden tunne on itseohjautuvuusteorian mukaan yksi ihmisen psykologisista perustarpeista. Muita perustarpeita ovat kyvykkyyden ja autonomian tunne. Halusinkin lähteä tutkimaan etäopetuksen vaikutusta opiskeluintoon ja ihmisen psykologisten perustarpeiden toteutumiseen juuri yliopisto-opiskelijoiden kohdalla, sillä samankaltaista tutkimusta oltiin tehty jo aiemmin peruskouluikäisten sekä opettajien ja rehtorien kohdalla.

Tarkemmin sanottuna tutkimukseni tarkoituksena oli tarkastella opiskelijoiden välisiä eroja sukupuolen, iän sekä opintojen vaiheen suhteen psykologisissa perustarpeissa ja opiskeluinnossa sekä psykologisten perustarpeiden yhteyttä opiskeluintoon.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen aineisto on osa syksyllä 2020 kerättyä Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunnan kasvatuspsykologian tutkimusyksikön tutkimusta. Aineisto kerättiin nimettömästi eri tiedekuntien opiskelijoilta verkkolomakkeen avulla. Kyselyyn vastanneita oli yhteensä 1476, joista naisia oli 1202 (81,4%) ja miehiä 236 (16,0%). Vastaajien ikä vaihteli 18 ja 44 ikävuoden välillä. Aineistosta poimin kaikki psykologisiin perustarpeisiin ja opiskeluintoon liittyvät vastaukset.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että yli 25-vuotiaat opiskelijat kokivat korkeampaa opiskeluintoa sekä autonomian ja kyvykkyyden tunnetta etäopiskelun aikana kuin alle 25-vuotiaat. Lisäksi miehet kokivat hieman enemmän autonomian tunnetta kuin naiset, ja ensimmäisen vuoden opiskelijat eli vuonna 2020 aloittaneet kokivat enemmän sekä opiskeluintoa että autonomian, kyvykkyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin vanhempien vuosikurssien opiskelijat. Tulokset osoittivat myös, että psykologiset perustarpeet ennustavat positiivisesti opiskeluintoa.

Tämän tutkimuksen tulokset auttavat ymmärtämään psykologisten perustarpeiden merkitystä opiskeluinnon kannalta. Jatkossa opetuksen järjestäjien olisi tärkeää miettiä, kuinka opiskelijoiden psykologisia perustarpeita voidaan tukea etäopiskelun aikana. Jos opiskelijoiden psykologiset perustarpeet toteutuvat niin sen pitäisi heijastua positiivisesti myös opiskeluintoon sekä yleiseen opiskelijoiden hyvinvointiin. Jatkossa olisi myös varmasti hyvä miettiä, kuinka vanhempien vuosikurssien opiskelijoiden opiskeluinto saataisiin säilytettyä korkealla, jotta voitaisiin ennaltaehkäistä opintojen pitkittymistä tai keskeyttämistä.

Jatkokehittäminen

Jos samaa aihetta tutkisi nyt, kun korona on jo jatkunut pidempään ja opiskelijat ovat jo tottuneet etäopiskeluun ja mahdollisesti myös hybridiopiskeluun, niin tulokset voisivat olla hyvinkin erilaisia. Tulevaisuudessa olisikin mielenkiintoista tutkia samaa aihetta uudestaan vertailemalla koronapandemian alussa saatuja tuloksia tämänhetkisiin tuloksiin. Psykologisten perustarpeiden lisäksi olisi mielenkiintoista tutkia opiskelijoiden oppimistuloksia koronapandemian aikana sekä digitaitojen ja sosioekonomisen taustan vaikutusta opiskeluintoon ja oppimistuloksiin.

 

Lore-Eliisa Luts

”Yliopisto-opiskelijoiden psykologiset perustarpeet ja opiskeluinto koronapandemian etäopiskelun aikana”

Julkaistu

Ongelmaperustainen opetuskokeilu kotitalousopetuksen kuluttaja- ja talouskasvatuksessa

Tutkimuksen taustaa

Perusopetuksen kuluttaja- ja talouskasvatuksen kehittäminen on aiemman tutkimuksen perusteella ajankohtaista ja erittäin tarpeellista. Nuorten haasteet kuluttaja- ja talousosaamisessa yhdessä nykyisen kuluttaja- ja talouskasvatuksen huonon vaikuttavuuden kanssa on huolestuttavaa. Itse olen lähtenyt lähestymään aihetta jo kandidaatin tutkielmassani kotitalousopetuksen näkökulmasta ja aiheen syvällisempi tutkiminen pro gradu- tutkielmassa tuntui mielekkäältä. Nuorten kuluttaja- ja talousosaamisen vahvistaminen on itselleni lähellä sydäntä oleva aihe. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää ongelmaperustaisen oppimisen vahvuuksia ja haasteita kotitalousopetuksen kuluttaja- ja talouskasvatuksen opetuskokeilussa. Lisäksi tutkimuksessa tutkittiin oppilaiden ja kotitalousopettajien kokemuksia ongelmaperustaisesta oppimisesta opetuskokeilun aikana. Tutkimuksen pohjalta oli tavoitteena löytää myös keinoja kotitalousopetuksen kuluttaja- ja talouskasvatuksen kehittämiseen.  Ongelmaperustaista oppimista voidaan pitää yhtenä perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisena opetusmenetelmänä, mutta sitä on tutkittu peruskoulun kontekstissa vähän. Ongelmaperustainen oppiminen perustuu vuorovaikutukseen pienryhmissä ja tuottaa itseohjautuvaa, aktiivista ja sitoutunutta oppimista.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin etnografisena tutkimuksena. Tutkimusstrategia oli kouluetnografiaa ja toimintatutkimusta yhdistelevä. Tutkimuksen näkökulmana olivat kotitalousopettajat ja oppilaat, joiden osallisuus opetuksen kehittämisessä on tärkeää. Tutkimuksen aineisto kerättiin opetuskokeilun avulla osallistuvaa havainnointia, teemahaastattelua ja kyselylomaketta hyödyntäen. Aineisto kerättiin erään pääkaupunkiseutulaisen koulun seitsemännen luokan yhteisessä kotitalousopetuksessa keväällä 2021. Tutkimuksen kohderyhmänä oli 109 oppilasta ja kaksi koulun vakituista kotitalousopettajaa. Monipuoliset tutkimusmenetelmät tuottivat sekä kirjallista että numeraalista aineistoa. Tutkimuksen aineisto analysoitiin teoriasidonnaisella sisällönanalyysillä temaattisesti. Numeraalinen aineisto analysoitiin havainnollistaviksi kuvioiksi tukemaan temaattista sisällönanalyysiä.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen tulosten perusteella ongelmaperustainen oppiminen on toteutettavissa loistavasti kotitalousopetuksen kuluttaja- ja talouskasvatuksessa. Opetusmenetelmän etuja olivat oppimistavoitteiden kiitettävä täyttyminen opetuskokeilun aikana sekä oppilaiden motivaation kasvu opetusmenetelmän käytön myötä. Ongelmaperustainen oppiminen oli oppilaita innostava ja vuorovaikutuksellinen tapa oppia. Se mahdollisti oppilaiden aktiivisen ja itseohjautuvan oppimisen sekä kriittisen ajattelun ja tiedon soveltamisen taidot, jotka ovat tulevaisuuden tärkeitä taitoja. Suurimmat haasteet ongelmaperustaisessa oppimisessa liittyivät kotitalousopettajien rajallisiin resursseihin suunnitella ja käyttää uusia opetusmenetelmiä, puutteellisiin vuorovaikutus- ja reflektointitaitoihin kohderyhmällä sekä opetusmenetelmän kuormittavuuteen. Sekä oppilaiden että kotitalousopettajien kokemus ongelmaperustaisesta oppimisesta opetuskokeilun aikana oli positiivinen. Kotitalousopettajat arvioivat opetusmenetelmän toimivan kohderyhmän kuluttaja- ja talouskasvatuksessa yli odotusten. Oppilaat pitivät uudesta mielenkiintoisesta tavasta oppia ja antoivat positiivista palautetta opetuskokeilusta. Ongelmaperustainen oppiminen voisi olla tutkimuksen tulosten perusteella toimiva opetusmenetelmä kotitalousopetuksen kuluttaja- ja talouskasvatuksen kehittämiseen nimenomaan oppilaiden näkökulmasta. Jatkossa olisi mielenkiintoista tehdä enemmän tutkimusta ongelmaperustaiseen oppimiseen liittyen peruskoulun kontekstissa, jotta saataisiin laajempi käsitys ongelmaperustaisen oppimisen eduista ja haasteista. Käytännön opetuksen tutkiminen opetuskokeilujen kautta toisi myös varmasti paljon uutta tietoa opetuksen kehittämisen pohjaksi tulevaisuudessa.

Lotta Piispanen

Ongelmaperustainen opetuskokeilu kotitalousopetuksen kuluttaja- ja talouskasvatuksessa

Julkaistu

Upplevda orsaker till skolavhopp och tankar om läroplikten

Bakgrund

En komplicerad skolbakgrund kan ha långsiktiga följder för den enskilda individen men också för hela samhället. I Finland har det sedan några decennier tillbaka diskuterats kring de ungas svaga skoltrivsel och negativa attityder gentemot skolgång. Redan under 1970-talet har man funnit att finländska barn hade negativare attityder mot skolan i jämförelse med andra länder. Dessa resultat har upprepats genom åren, vilket också syns i PISA-undersökningarna.

Elever som är oengagerade i skolan och elever som ställer sig negativt till skolan är potentiella skolavhoppare. Som skolavhoppare menas i detta fall de unga som hoppar av grundksolan, inte fortsätter till andra stadiets utbildning efter grundskolan eller unga som avbryter andra stadiets studier redan i ett tidigt skede. Detta kan i sin tur resultera i en negativ utveckling, som enligt flera studier ökar risken till arbetslöshet och ostabilt arbetsliv.

En åtgärd för att motverka skolavhopp är den nya läroplikslalagen. Den 15 december 2020 har Riksdagen antagit den nya läropliktslagen som förlänger läropliktsåldern till 18 år. Den förlängda läropliktsåldern innebär att elever som tar avgångsbetyg från grundskoleutbildningen ska söka sig vidare till en yrkesutbildning eller gymnasieutbildning. Läroplikten har tidigare upphört då personen slutfört grundskoleutbildningen, eller när hen fyllt 17 år. Den förnyade läroplikten kommer att upphöra då personen fyllt 18 år eller då hen slutfört andra stadiet med en examen.

Genomförande

Denna studie antog en kvalitativ ansats med intervjuer som datainsamlingsmetod. Genom intervjuer tog jag reda på vad skolavhoppare upplever vara orsaken till skolavhopp och en bristfällig skolanknytning och hur de anser att skolan kunde ha påverkat deras skolgång mot en mer positiv riktning. Fokuset låg också på vad skolavhoppare anser om den nya läropliktslagen och hur informanterna anser att den kunde ha påverkat deras liv. I studien deltog sex informanter varav alla hade en skolbakgrund innehållande olovlig frånvaro i grundskolan och skolavhopp.  Materialet analyserades genom en innehållsanalys.

 Resultat och diskussion

Resultatet visar att skolavhoppare hade upplevt prestationsångest, svaga relationer med lärare, bristande stöd från hemmet, enformig undervisning, orättvisa i skolan, svåra kompisförhållanden och avsaknad av framtidstankar som vägande orsaker till skolavhopp. Samtliga informanter upplevde att de inte visste vad deras styrkor var och att de inte hade framtidsdrömmar gällande yrkesväg.

Samtliga deltagare i studien ansåg att stöd till att hitta sina styrkor, en gemenskap i skolan, bra relation till lärare och en positiv syn till lärandet hade hjälpt dem i deras skolgång. Avhandlingen lyfter fram vikten av att stöda styrkor och prata om framtiden med eleverna redan långt före den gemensamma ansökan. Enligt avhandlingens resultat kunde utveckling av lärarrollen, lärarens personlighet, empatiförmåga och även användning av humor i undervisningen fungera som ett hjälpmedel till att minska skolavhopp.

Studien visar att attityden gentemot den nya läroplikslagen var främst bra, men några av informanterna ansåg att den inte hade gjort en förändring i deras liv om inte stödresurserna i grundskolan hade ändrats märkbart. Den förlängda läropliktsåldern ska inte ses som enbart en skyldighet för ungdomarna, utan även som ett delat ansvar med kommuner och skolor att se till att alla får förutsättningar att klara sig så långt som till examen. Informanterna i denna studie visade en oro över att skyldigheten inte kan göra en förändring, men att ökade stödåtgärder och en bättre atmosfär i skolan kan stöda lagändringens syfte. Ingen ska lämnas vind för våg efter grundskolan.

 

Denise Rannankari

Upplevda orsaker till svag skolanknytning och uteblivna utbildningsval

Julkaistu

Lastenkirjaa voidaan hyödyntää koulun seksuaalikasvatuksen tukena

Taustaa

Osa opettajista kokee seksuaalikasvatuksen opettamisen hankalaksi. Yksi seksuaalikasvatuksen sisällöistä, joka koetaan hankalana ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Lisäksi oppikirjoissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä käsitellään melko vähän, esimerkiksi erillisessä tietolaatikossa yhden kirjan kappaleen ohessa. Viime vuosina on julkaistu useita lasten kuvakirjoja, joissa esiintyy esimerkiksi sateenkaariperheitä ja sukupuolivähemmistöjä. Lasten kuvakirjoja luetaan koulussa paljon, joten halusin selvittää, voiko hyödyntää koulun seksuaalikasvatuksessa ja erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä käsiteltäessä. Tutkielmani aineistoksi valikoitui neljä suomalaista perheaiheista lasten kuvakirjaa, joissa esiintyi seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjä.

Seksuaalikasvatus

Seksuaalikasvatus antaa lapsille tietoja, taitoja ja opettaa positiivisia arvoja, joiden avulla on mahdollisuus oppia tuntemaan ja ymmärtämään omaa seksuaalisuuttaan. Seksuaalikasvatuksen tulisi olla tarjota lapsille oikeaa tietoa seksuaalisuudesta lapsen ikätason huomioiden. Lisäksi seksuaalikasvatuksen tulisi olla normikriittistä, eli kyseenalaistaa yhteiskunnassa vallitsevia seksuaalisuuteen liittyviä normeja, joista hyvänä esimerkkinä toimivat sukupuoliroolit. Kaikille oppilaille ei riitä, että heille tarjotaan tietoa seksuaalisuudesta, vaan he kaipaavat seksuaalikasvatusta, joka herättää heissä tunteita ja esimerkiksi samaistumisen kokemuksia. Väestöliitto on kehittänyt alakouluun hyvin sopivan pienten lasten seksuaalikasvatuksen kehotunnekasvatuksen, joka koostuu kahdeksasta aiheesta: keho ja kehitys; tunteet; läheisyys, hyvä olo ja itsetunto; ympäristö ja muut ihmiset; hyvinvointi ja terveys; lisääntyminen; normit ja tavat sekä oikeudet.

Tulokset

Lasten kuvakirjoja voidaan hyödyntää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä seksuaalikasvatuksen näkökulmasta käsiteltäessä kolmella eri tavalla. Niistä on mahdollista löytää lapsen ikätasolle sopivaa tietoa seksuaali- ja sukupuoli vähemmistöistä. Lisäksi kirjat tarjoavat mahdollisuuden normikriittiseen tarkasteluun, esimerkiksi siitä, millaisia perheiden oletetaan olevan tai millä tavoin sukupuoliroolit vaikuttavat lasten elämään. Kirjojen avulla on myös mahdollista tarjota seksuaalikasvatusta, joka vetoaa niihin oppilaisiin, jotka kaipaavat oppimisensa tueksi tunneohjaavuutta. Kirjojen avulla voi esimerkiksi samaistua sateenkaariperheen lapsen asemaan. Kehotunnekasvatuksen aiheista kuutta on mahdollista käsitellä valitsemieni lasten kuvakirjojen avulla. Nämä sisällöt ovat: keho ja kehitys; tunteet; läheisyys, hyvä olo ja itsetunto; ympäristö ja muut ihmiset; lisääntyminen sekä oikeudet.

 

Alakoulun seksuaalikasvatusta on tutkittu hyvin vähän ja suomalaisen koulun seksuaalikasvatuksesta on viime vuosilta ylipäänsä hyvin vähän tutkimustietoa. Minusta alakoulun seksuaalikasvatusta tulisi tutkia oppikirjojen näkökulmasta, mutta olisi tärkeää tutkia myös erilaisia seksuaalikasvatuksen tueksi kehitettyjä ja materiaaleja sekä selvittää opettajien seksuaalikasvatukseen liittyviä käsityksiä ja taitoja.

 

Meri Rantala

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt lasten kuvakirjoissa: lastenkirja seksuaalikasvatuksen tukena

Julkaistu

Jatkuvaa oppimista oppijalleen merkityksellisten luonnonväriainesisältöjen osalta

Tutkielmani käsitti kolme laajaa ilmiötä: jatkuvan oppimisen, identiteetin ja ekologisuuden. Nämä kaikki kolme ovat laajuutensa lisäksi merkittäviä ilmiöitä ajassa, jota elämme. Ympäristömme olosuhteet muuttuvat kiivaasti ja jatkuvasti  ja yhteiskunnassamme ihmisen täytyy olla koko ajan valmis kehittämään itseään. Jatkuvasta oppimisesta on tullut yleisesti hyväksytty tavoite. Samalla tavalla jatkuva identiteettityö on osa elämäämme. Ihmisillä on mahdollisuus pohtia ja muokata identiteettiensä olemusta läpi elämän. Toisaalta jatkuva muutos aiheuttaa myös paineen identiteetin kehittämiselle elämän aikana. Ekologisuus on läsnä jo sen vuoksi, että maapallon resurssit hupenevat ja tämä aiheuttaa paineita kestävämmän elämäntavan löytämiselle. Luonnonväriaineilla värjääminen on eräs ekologisemman elämän osa-alue.

Aiemmat tutkimukset

Aiempaa oppimisen ja identiteetin yhdistävää tutkimusta on tehty melko vähän. Aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että oppimisen ja identiteetin välillä on yhteys ja ne ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa. Oppiminen vaikuttaa identiteettiin ja identiteetti vaikuttaa oppimiseen. Voidaan puhua tietynlaisesta symbioosista. Näin identiteetillä on yhteys myös jatkuvaan oppimiseen, joka on osa yleistä oppimista. Aiemmassa tutkimuksessa on myös nähty, että esimerkiksi merkittävät oppimissisällöt vaikuttavat yksilön halukkuuteen oppia. Merkitykset ovat osa identiteettiä. Esimerkiksi tällä tavoin identiteettiin sisältyvät merkitykset vaikuttavat oppimiseen. Luonnonväriaineilla värjääminen on yksi oppijalle merkityksiä sisältävä oppimisaihe, joka myös yhtäaikaa kiinnitty ekologisuuden ilmiöön. Ajankohtaisuutensa vuoksi tutkimukselle oli paikkansa.

Tämän tutkimuksen lähtökohdat

Tutkimuksesani tarkasteltiin jatkuvaa oppimista ja identiteettiin kiinnittyviä merkityksiä. Kohdejoukkona oli luonnonväriaineilla värjääjät, joita tarkasteltiin haastatteluaineiston kautta. Tavoitteenani oli kuvata laajasti ja tulkita heidän oppimista ja niitä merkityksiä, joita on luonnonvärjäyksen oppimisessa. Tutkielmassani tarkasteltiin eri tapoja, joilla värjärit opiskelivat aihetta. Lisäksi tarkasteltiin, millaisia erilaisia merkityksiä värjäävät kokivat luonnonväriaineilla värjäämiseen. Tutkimusaineisto käsitti 26 haastattelua, jotka toteutettiin osana BioColour-tutkimushanketta, jota johtaa Riikka Räisänen.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimus toteutettiin laadullisesti teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että luonnonväriaineilla värjäävät oppivat varsin eri tavoin. Luonnonväriaineilla värjäävät oppivat usein niin sanotun vinon tiedonsiirtymän kautta. Vinolla tiedonsiirtymällä tapahtuvaa oppimista tapahtuu esimerkiksi erilaisten kurssien kautta ja tämä olikin tässä tutkimuksessa merkittävä luokka. Erilaisten kurssien lisäksi luonnonväriaineilla värjäävät kertoivat, että he oppivat esimerkiksi omien kokeiluidensa kautta. Myös muita erilaisia oppimisentapoja kuvattiin laajasti.

Tutkimuksessani tarkastelin myös merkityksiä, joita luonnonväriaineilla värjäävät kokivat opittavaan aiheeseen. Havaitsin, että he kokivat monia erilaisia merkityksiä. Tärkeimpinä merkityksinä havaitsin haastateltujen henkilökohtaiset merkitykset ja eettiset merkitykset. Henkilökohtaisina merkityksinä haastatellut kuvasivat terveyteen, minuuteen ja tunteisiin liittyviä merkityksiä. Eettisiin merkityksiin liittyen haastatellut kuvasivat ympäristöön ja perinteisiin liittyviä merkityksiä. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta se, että opittavaan asiaan koettiin merkityksiä ja sitä opiskeltiin jatkuvan oppimisen tavoin elämän eri vaiheissa. Sen sijaan merkityksien ja oppimisen välisiä yhteyksiä ei ollut mahdollista todeta tämän tutkimuksen perusteella eikä se ollut tavoitteenakaan. Tämä olisi mielenkiintoinen jatkotutkimusaihe.

 

Tiina Kantanen

Jatkuva oppiminen ja identiteettiin kiinnittyvät merkitykset – Luonnonväriaineilla värjääjät

Julkaistu

Oman kutsumuksen kautta kohti onnellisempaa elämää

Tutkimuksen tausta

Tämänhetkisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa ihminen nähdään tuottavana, veroja maksavana toimijana. Tutkimuksellani halusin haastaa ”työ” -käsitteen ja luoda yleispätevän mallin, jonka avulla voisi löytää elämänkutsumuksensa. Kutsumuksellisesti suhtautuneet ihmiset ovat keskimäärin tyytyväisempiä omaan työhönsä ja yleensäkin elämään. Yhtenä avaimena onnellisuuteen on oman kutsumuksensa löytäminen, yhteiskunnasta oman paikkansa tunnistaminen ja siltä pohjalta käsin eteenpäin vaikuttaminen. Vaikuttaminen voi olla aivan pienikin teko, tai se voi olla aktiivista pitkäkestoista toimintaa.

Kutsumuksesi ei ole staattinen ilmiö, vaan se voi muuttua elämäsi varrella. Siksi onkin tärkeintä kuunnella itseään ja keskittyä tähän hetkeen ja tähän paikkaan. Minkälainen missio sinulla on? Mitä hyvää sinä haluat antaa tälle maailmalle? Minkälaista apua sinun ystäväsi yleensä pyytävät juuri sinulta?

Tutkimuksen toteutus

Tutkimusta varten koostettiin kyselylomake, jossa hyödynnettiin useampaa positiivisen mielenterveyden, autenttisuuden, hyväntahtoisuuden ja psykologisten perustarpeiden mittaamiseen kehitettyä mittaria. Vapaaehtoinen kysely lähetetiin rahoitusalan työntekijöille sähköpostitse. Vastauksia saatiin 395. Aineiston analysointiin käytettiin korrelaatiota, ryhmittelyanalyysia ja regressioanalyysia. Tutkimuksessa mallinnettiin lineaarisen regressioanalyysin avulla autenttisuuden, hyväntahtoisuuden ja psykologisten perustarpeiden suhteita ja niiden yhteyttä positiiviseen mielenterveyteen.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen avulla onnistuttiin rakentamaan empiirisesti Kutsumusmalli, joka selittää positiivista mielenterveyttä jopa 49 %:lla. Kutsumusmalli sisältää 5 psykologista perustarvetta: autenttisuus, kompetenssi, yhteenkuuluvuuden tunne, autonomia ja hyväntahtoisuus.  Näiden psykologisten perustarpeiden tyydyttäminen edesauttaa subjektiivista onnellisuutta.

Ihmisen tehdessä mitä aidosti (autenttisuus) haluaa (autonomia), lisäksi osaten tehtävänsä hyvin (kompetenssi) ja tuntien hyväksyntää (yhteenkuuluvuuden tunne) sekä tehtäväkseen hyvän tuottamisen (hyvätahtoisuus), niin silloin ihminen on hyvinvoiva ja onnellinen.

Jatkotutkimus

Autonomia, kompetenssi, yhteenkuuluvuuden tunne edustaa kaikille tuttua itsemääräytymisteoriaa ja hyväntahtoisuus on ollut tämän teorian F. Martelan jatkojalostus. Tutkimukseni avulla uutena elementtinä on siis noussut autenttisuus. Autenttisuutta ei ole paljoakaan tutkittu nimenomaan hyvinvoinnin näkökulmasta. Tämän pohjalta ehdotan kehitettäväksi uuden näkökulman elämän merkityksellisyyden sekä hyvinvoinnin aihepiiriin.

Elämän merkityksellisyys saattaa kuulostaa hyvin triviaalilta aiheelta, jota on sekä tieteellisessä maailmassa että kaunokirjallisuudessa paljon kulutettu ja käsitelty. Tutkimukseni ehdottaa siis uutta näkökulmaa elämän merkityksellisyyden ja hyvinvoinnin tarkasteluun. Tutkimukseni perusteella kannustan autenttisuuden käsitteen huomioon ottamiseen ja ehdotan, että autenttisuus ei ole pelkästään adjektiivi, vaan, että se on psykologinen perustarve, jonka avulla voi saavuttaa mielekkään ja subjektiivisesti koetun positiivisen mielenterveyden olotilan. Näkisin tämän tutkimuksen ajankohtaisena keskustelunavauksena ja uusia ajatuksia herättävänä materiaalina, joka on erityisen tärkeä tämänhetkisessä vallitsevassa maailmanilanteessa, jossa Covid-19 pandemia asettaa joskus jopa pakonomaista tarvetta etsiä vastauksia elämän tarkoitukseen liittyviin kysymyksiin. Seuraavaksi tätä aihetta voisi tutkia pitkittäistutkimuksena sekä myös laadullisin menetelmin.

Julia Bagrova

Kohti kutsumuksellista lähestymistapaa elämään – Elämän merkityksellisyyden löytäminen positiivisen mielenterveyden avaimena

Julkaistu

Artikkeligradu varhaiskasvatuksen vaikutuksista lasten sosiaaliseen käytökseen

Taustaa

Päädyin tekemään graduni artikkelimuotoisena, sillä halusin päästä paremmin sisään tutkimuksen toteuttamisen maailmaan myös julkaisuprosessin kannalta. Aiheeni kumpusi valmiista tutkimusaineistosta, jonka sain ohjaajaltani Jyrki Reunamolta käytettäväksi tutkielmaani varten. Olin myös etukäteen kiinnostunut kvantitatiivisesta tutkimuksesta, joten tämän valmiin aineiston käyttö oli järkevä valinta. Aineistoa tutkimalla päädyin rajaamaan aiheeksi lasten varhaiskasvatuksessa viettämien vuosien vaikutuksen lasten sosiaalisiin orientaatioihin ja lasten pääasialliseen huomionkohteeseen. Tarkoitukseni oli siis tutkia, että ovatko lasten varhaiskasvatuksessa viettämät vuodet yhteydessä lasten sosiaaliseen käytökseen, kuten sosiaalisiin orientaatioihin (esim. mukautuminen ja vetäytyminen) ja lasten pääasiallisiin huomionkohteisiin (esim. ei-sosiaalinen huomionkohde ja toinen lapsi huomionkohteena). Selvitin myös, millaisia eroja sukupuolten välillä syntyi, kun varhaiskasvatuksessa vietetyt vuodet yhdistettiin analyysissa sosiaaliseen käytökseen.

Tutkimuksen toteutus

Aineisto on kerätty osana Kehittävän palautteen- projektia, ja käyttämäni aineisto koostuu lapsihavainnoista: 20 457 havaintoa 972 kuusivuotiaasta lapsesta. Lapset olivat 360 lapsiryhmästä 18 eri kunnasta Suomessa. Aineiston analysoinnin tein IBM SPSS Statistics 27 ohjelmalla ristiintaulukointi menetelmällä. Varsinaisen kirjoitusprosessin aloitin koontiosasta, jonka jälkeen tein artikkelikäsikirjoituksen. Koontiosassa painotin teoriataustaa ja avasin varhaiskasvatuksen vaikutuksia ja merkitystä lapsille. Teoriatausta perustui vahvasti Jyrki Reunamon sosiaalisten orientaatioiden nelikentälle. Ohjaajani Jyrki on toinen kirjoittaja artikkelissa ja hän viimeisteli artikkelikäsikirjoitusta ennen gradun virallista palautusta. Artikkelikäsikirjoitus on tarkoitus lähettää EECERJ-journaaliin, jonka takia tein sekä koonnin että artikkelikäsikirjoituksen englanniksi. Koska tutkimuksen tulokset tullaan toivottavasti julkaisemaan kyseisessä journaalissa, en niitä voi valitettavasti tässä blogitekstissä avata enempää.

Tutkimuksen merkitys

Valitsemaani aihetta on tärkeää tutkia, sillä ei ole selvää, miten varhaiskasvatus vaikuttaa lasten sosiaaliseen kehitykseen. Tutkimustulokset ovat usein ristiriitaisia toisiinsa nähden ja niiden hyödyntämistä vaikeuttaa eri maiden erilaiset varhaiskasvatuskäytänteet ja lainsäädännöt. Suomen varhaiskasvatuksen kontekstissa sovellettavaa tutkimustietoa tästä aiheesta ei siis juurikaan ole. Varhaiskasvatuksen vaikutuksista on myös käyty paljon julkista keskustelua esimerkiksi vuoden 2020 lopulla julkaistuun Aino Saarisen väitöskirjaan, subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ja kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun liittyen. Poliittisessa päätöksenteossa olisikin tärkeää huomioida aiheeseen liittyvä ja Suomen olosuhteisiin sovellettava tutkimus.

Aada Heikkilä

The years children spent in early education in relation to their social relations and objects of attention