Kuukausi: maaliskuu 2021

Ilmastonmuutos on aikamme keskeinen ilmiö ja haaste, jota olisi syytä käsitellä kaikilla elämän alueilla. Ilmastonmuutosta koskevaa opetusta ja kasvatusta eli ilmastokasvatusta toteutetaan kuitenkin vain vähän. Ilmastokasvatuksesta on tehty viime vuosina enenevissä määrin tutkimusta, mutta varhaiskasvatuksen ilmastokasvatusta on tutkittu vasta erittäin niukasti. Aiempien tutkimusten mukaan ilmastonmuutosta koskeva uutisointi voi herättää lapsissa monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Tutkimusten perusteella on esitetty, että esimerkiksi taidelähtöisten opetusmenetelmien avulla voidaan käsitellä ilmastonmuutoksen herättämiä tunteita ja ajatuksia sekä vahvistaa toiveikkuutta ja uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Taidekasvatuksen muodoista draamakasvatusta ilmastokasvatuksen menetelmänä ei ole juurikaan tutkittu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli lisätä tietoa siitä, mitä ilmastokasvatus voisi olla varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksessa selvitetään varhaiskasvatusalan asiantuntijoiden määrityksiä ilmastokasvatukselle sekä heidän näkemyksiään siitä, mitä mahdollisuuksia draamakasvatuksen menetelmät tarjoavat ilmastokasvatuksen toteuttamiselle.

Ilmastodraamatyöpajat varhaiskasvatusalan asiantuntijoille

Suunnittelin ja toteutin ilmastodraamatyöpajoja varhaiskasvatusalan asiantuntijoille ja hankin tutkimusaineistoni työpajojen yhteydessä. Työpajoissa keskusteltiin ilmastokasvatuksesta ja draamakasvatuksesta sekä toteutettiin ilmastoaiheinen prosessidraama. Prosessidraamassa osallistujat pääsivät kokeilemaan draamakasvatuksen menetelmien käyttöä, käsittelemään omia ilmastonmuutokseen liittyviä tunteitaan ja ratkaisemaan ongelmia yhteistoiminnallisesti roolista käsin. Tutkimuksen osallistujat tuottivat lyhyitä kirjoitelmia, minkä lisäksi kaksi työpajaa videoitiin. Analysoin kirjoitelma-aineistoa ja videoaineistoa laadullisesti teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin.

Varhaiskasvatusalan asiantuntijoiden näkökulmia

Tutkimukseen osallistuneet varhaiskasvatusalan asiantuntijat määrittelivät ilmastokasvatusta monin tavoin, ilmastokasvatuksen osa-alueista tiedon ja ymmärryksen lisääminen, toimintaan kannustaminen, arvojen ja maailmankuvan kehittäminen sekä tunteiden käsittely tulivat mainituiksi ilmastokasvatuksen sisältöinä. Asiantuntijoiden epävarmuus sekä huolet hankalien tunteiden herättämisestä lapsissa näyttäytyivät esteinä ilmastokasvatuksen toteuttamiselle varhaiskasvatuksessa. Tutkittavien näkökulmasta draamakasvatuksen menetelmillä näytti olevan mahdollisuuksia useiden ilmastokasvatuksen osa-alueiden toteuttamiseen. Tutkimuksen osallistujien mukaan draamakasvatuksen menetelmät tarjoavat mahdollisuuksia tietojen lisäämiseen, ajattelun taitojen kehittymiseen, maailmankuvan rakentumiseen, voimaantumiseen ja tunteiden käsittelemiseen.

Jatkotutkimusta ja täydennyskoulutusta

Tutkielmani tarjoaa uutta tietoa siitä, miten varhaiskasvatusalan asiantuntijat määrittelevät ilmastokasvatuksen ja mitä mahdollisuuksia he näkevät, että draamakasvatus tarjoaa ilmastokasvatuksen toteuttamiseen. Tämän lisäksi olisi kiinnostavaa ja tärkeää tutkia lasten näkökulmia liittyen ilmastokasvatukseen ja draamakasvatuksen menetelmiin. Draamakasvatuksen lisäksi olisi kiinnostavaa tutkia myös muiden opetusmenetelmien mahdollisuuksia ilmastokasvatuksen toteuttamiseksi varhaiskasvatuksessa.

On tärkeää, että lapset pääsevät joillain keinoin ilmaisemaan ja käsittelemään ilmastonmuutokseen liittyviä tunteitaan ja ajatuksiaan, ja draamakasvatus tarjoaa siihen mahdollisuuksia. Kokemuksellisen, toiminnallisen ja kokonaisvaltaisen luonteensa vuoksi draamakasvatuksen menetelmät voivat sopia varhaiskasvatuksen ilmastokasvatukseen hyvin, sillä varhaiskasvatusikäiset lapset oppivat toimien, leikkien ja liikkuen vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Täydennyskoulutus ilmastokasvatuksen toteuttamisesta draamakasvatuksen menetelmin tukisi varhaiskasvatuksen työntekijöitä ja antaisi heille lisää valmiuksia toteuttaa ilmastokasvatusta hyödyntäen draamakasvatuksen mahdollisuuksia.

Ruusu Nirkko

Pro gradu: Draamakasvatus ilmastokasvatuksen menetelmänä varhaiskasvatusalan asiantuntijoiden näkökulmasta

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa koskettaminen on määritelty resurssiksi ja edellytykseksi hyvälle hoidolle. Varhaiskasvatuksessa erityisesti pienet taaperot saavatkin kosketusta osakseen jatkuvasti harjoitellessaan esimerkiksi perustoimintotaitoja. Nukkuminen ja lepääminen on yksi varhaiskasvatuksen perustoiminnoista, jonka yhtenä tavoitteena on ylläpitää sekä lisätä lapsen hyvinvointia. Erityisesti tämä perustoiminto korostuu taaperoryhmässä, jossa vilkkaassa kehityksen vaiheessa olevat lapset tarvitsevat kasvaakseen ja kehittyäkseen unta sekä lepoa. Koskettaminen onkin läsnä taaperoiden päiväunihetkillä, joissa varhaiskasvatuksen henkilöstön tavoitteena on saada lapset nukahtamaan. Päiväunihetket ovat pedagogista toimintaa, joka tulisi rakentaa pedagogisesti tavoitteellisesti.

Koskettaminen on yksi vuorovaikutuksen keinoista, jolla voidaan olla yhteydessä ympäristöön ja toiseen ihmiseen. Koskettamalla voidaan esimerkiksi rauhoittaa, rajoittaa tai osoittaa myötätuntoa. Varhaiskasvatuksessa koskettaminen onkin merkittävä vuorovaikutuksen keino, jonka merkitys lapsen oppimisen ja kehittymisen näkökulmasta tulisi tiedostaa. Koskettamista varhaiskasvatuksessa ohjaavat tiedolliset perusteet, lainsäädäntö sekä ammatilliset periaatteet. Harvoin tulee kuitenkaan tietoisesti pysähdyttyä koskettamisen äärelle. Millä tavalla lapsi tulee kosketetuksi, miten koskettaminen vuorovaikutustilanteessa rakentuu tai mitä koskettamisella tavoitellaan?

Koskettamisesta taaperoiden päiväunihetkillä ei ole tehty aiemmin tutkimusta. Tämän tutkimuksen tavoitteena olikin selvittää miten koskettaminen näyttäytyy taaperoiden päiväunihetkillä varhaiskasvatuksessa. Lisäksi tavoitteena oli saada tietoa kosketuskäytänteiden rakentumisesta sekä koskettamisen tavoitteista.

Aineisto ja metodologia 

Tutkimus toteutettiin laadullisena vuorovaikutustutkimuksena. Tutkimuksen tutkimusaineisto on kerätty vuosina 2015-2016 päiväkodissa taaperoryhmää videokuvaamalla. Videoaineistossa oli kuvattuna päiväunien toimintavaiheita päiväunille siirtymisestä heräämiseen saakka. Videoainesto on saatu valmiiksi kerättynä toiselta henkilöltä. Analyysimenetelmänä sovellettiin multimodaalista vuorovaikutusanalyysia, jonka jälkeen tehtiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.

Tulokset

Koskettaminen näyttäytyi merkittävänä vuorovaikutuksen keinona taaperoiden päiväunihetkillä. Tutkimuksessa löytyi kolme koskettamisen kategoriaa: kontrolloiva koskettaminen, rauhoittava koskettaminen ja lempeä koskettaminen. Lapsiin kohdistettiin eniten kontrolloivaa koskettamista ja vähiten lempeää koskettamista. Lisäksi päiväunihetkiltä löytyi muitakin vuorovaikutuksen keinoja kuten eleitä ja leikillistä puhetta, joiden tarkoituksena oli rajoittaa taaperon toimintaa. Erityisesti tutkimuksessa korostui runsas kontrolloiva koskettaminen sekä lempeän kosketuksen vähäisyys. Tutkimus herättelee tarkastelemaan tietoisemmin päiväunien rakentumista sekä koskettamista pedagogisesta näkökulmasta. Näin varhaiskasvatuksessa koskettaminen voitaisiin mahdollisesti käsittää laajemmin muunakin, kuin resurssina hyvälle hoidolle ja sitä voitaisiin tarkastella myös muista näkökulmista.

Marianne Isotalo

Pro gradu: Kosketuksen saattelemana päiväunille – Vuorovaikutuksen rakentuminen taaperoiden päiväunilla koskettamisen näkökulmasta

”Ensin mä käyn kaikki nää kurssit ja sitten, kun mä oon kirjoittanut gradun ja valmistunut, niin mä meen töihin – yksinkertaista!” — Vai onko sittenkään?

Siirtymä korkeakouluopinnoista työelämään on monien tavoittelema ja haaveilema hetki, joka nähdään tärkeänä saavutuksena elämässä. Sujuva siirtymä opinnoista työhön on tärkeää niin yksittäisille ihmisille kuin yhteiskunnalle. Vaikka aikaisemmin siirtymää on tarkasteltu suoraviivaisena siirtymänä opinnoista töihin, ja samalla mahdollisesti lapsuudesta aikuisuuteen, niin sama ei ole enää tätä päivää. Siirtymä opinnoista töihin on yleensä muuta kuin yksinkertaista ja suoraviivaista. Sen sijaan, siirtymä voi olla monimutkainen ja tapahtua useamman kerran elämän aikana.

Siirtymän lisäksi toinen keskeinen käsite tutkimuksessa oli kiinnittyminen. Jotta opinnoissa on ylipäätänsä mahdollista edetä, se edellyttää, että niihin on kiinnitytty. Kiinnittymisellä tarkoitetaan tutkimuksessa, että opintoihin tai työhön liittyy kokonaisvaltainen ja pitkäkestoinen myönteinen kokemus. Tätä kokemusta ilmentävät tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen. Kiinnittymisen vastakohtana on puolestaan etääntyminen. Siirtymävaiheessa opinnoista työelämään, opinnoista pitäisi etääntyä ja työhön pitäisi kiinnittyä.

 

Mitä ja miten tutkin?

Tutkimuksessa tarkastelen kasvatustieteen opintojen loppuvaiheessa olevien opiskelijoiden ja hiljattain valmistuneiden kasvatustieteen maistereiden merkityksellisiä kokemuksia opintoihin ja työhön kiinnittymisessä siirtymävaiheessa yliopistosta työelämään, sekä haastateltavien kiinnittymisen kohteita opinnoissa ja työelämässä. Sekä kasvatustieteen opiskelijat että maisterit olivat työelämässä. He opiskelivat tai olivat valmistuneet sellaisista kasvatustieteen koulutusohjelmista, joista saatava tutkinto on generalistinen, eli opinnot ja tutkinto eivät johda suoraan tiettyyn ammattiin.

Tutkimukseen osallistui yhteensä 20 haastateltavaa, joista 9 oli työssä olevia kasvatustieteen loppuvaiheen opiskelijoita, sekä 11 haastateltavaa, jotka olivat valmistuneet enintään 15 kuukauden sisällä kasvatustieteen maisteriksi ja siirtyneet työelämään. Keräsin aineiston yhteistyössä toisen pro gradu -tutkielmaa tekevän opiskelijan kanssa käyttämällä puolistrukturoitua haastattelua, missä hyödynnettiin critical incident -tekniikkaa haastateltavien merkityksellisten kokemusten tarkastelemiseksi. Saatu aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla.

 

Minkälaiset kokemukset olivat merkityksellisiä, ja mihin haastateltavat kiinnittyivät?

Tutkimushaastatteluun osallistuneiden kesken kiinnittyminen opintoihin tai työhön vaihteli merkityksellisten kokemusten myötä. Haastateltujen kiinnittymiseen vaikuttaneet kokemukset liittyivät muun muassa opintojen aloitukseen, kursseihin ja tapahtumiin, pedagogisiin opintoihin, pro gradu –tutkielmaan, opinnoissa tai työssä kohdattuihin haasteisiin, työharjoitteluun, ensimmäiseen alan työhön sekä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Samalla kun yksittäinen kokemus lisäsi kiinnittymistä esimerkiksi opintoihin, usein heikentyi kiinnittyminen töihin. Ja päinvastoin.

Se, mihin haastatellut sitoutuivat, liittyi pääasiassa opintoihin tai työhön ja työelämään. Opintojen alkuvaiheeseen liittyneissä tilanteissa kiinnittymisen kohteena oli useammin opinnot, ja mitä pidemmälle opinnoissa edettiin, sitä useammin kiinnittymisen kohteena oli työ. Siirtymän lähestyessä on luonnollista alkaa etääntyä opinnoista, ja useimpien haastateltujen mukaan opinnot nähtiin tällöin asiana, jotka mahdollistivat työelämään siirtymisen. Kiinnittymisen kohteeseen vaikutti myös se, kumpi oli nähtiin sillä hetkellä tärkeämpänä omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kaiken kaikkiaan tutkimus tuotti uutta tietoa siitä, miten kasvatustieteilijät kokevat kiinnittymisen ja työelämään siirtymisen sekä minkälaisiin tekijöihin haastateltavat ovat kiinnittyneitä siirtymävaiheessa yliopistosta työelämään.

 

Johanna Hussi
Pro gradu: Kasvatustieteilijöiden kiinnittyminen siirtymävaiheessa opinnoista työelämään

Jag har nyss lämnat in min Pro Gradu-avhandling som jag skrivit på pedagogiska fakulteten inom allmän- och vuxenpedagogik. På grund av den rådande situationen med viruset covid-19 har hela graduseminariet samt handledningen skett på distans. Detta har trots allt fungerat överraskande bra och jag har inte upplevt utmaningar med detta arbetssätt. Processen med att skriva en egen avhandling har varit rolig samt givande och jag upplever att jag vuxit i mitt skrivande längs med hela processen.

 

Undersökningens bakgrund

Syftet med min Pro Gradu-avhandling var att undersöka vilka utmaningar och möjligheter ett aktivitetsbaserat kontor har för ledarskapet samt hur ledarens stressnivåer och välbefinnande upplevs i en sådan kontorsmiljö. På grund av den rådande situationen med viruset covid-19 var jag också intresserad av att studera hur undantagstillståndet har påverkat ledaren samt ledarens välbefinnande och stressnivåer. Eftersom jag har ledarskap som ett av mina biämnen var det intressant för mig att kombinera pedagogik och ledarskap i min avhandling. jag upplevde att det var knepigt att hitta forskning och artiklar om aktivitetsbaserade kontor ur ett ledarskapsperspektiv samt hur ledarna mår i sin roll i kontorsmiljöerna. Det finns dock artiklar och forskning som fokuserar på medarbetare i dessa kontorsmiljöer. Det var därför intressant och givande att studera ämnet ur ett ledarskapsperspektiv. Temat är även aktuellt i dagens läge eftersom coronakrisen tros förändra våra arbetssätt och som en följd av krisen blir distansarbete allt mer vanligt. Organisationer kan möjligtvis bli intresserade av aktivitetsbaserade kontor med mål att exempelvis effektivisera kontorsytan då många arbetar på distans några dagar i veckan.

 

Undersökningens genomförande

Studien var en kvalitativ studie och materialet samlades in med hjälp av intervjuer. I studien deltog 9 informanter i ledarskapspositioner på aktivitetsbaserade kontor från olika delar av Finland. Jag hade möjligheten att intervjua personer från andra delar än södra Finland eftersom jag genomförde intervjuerna digitalt via Teams, Zoom eller Google Meetings. Materialet analyserades sedan med hjälp av tematisk analysmetod.

 

Undersökningens resultat

Informanterna upplevde att kontorsmiljön var hektisk och högljudd. De upplevde utmaningar i att genomföra koncentrationskrävande uppgifter och att behandla konfidentiella uppgifter. Dock upplevde de möjligheter i själva kontorsmiljön då den bidrar till frihet och flexibilitet. Kommunikationen på kontoren är snabb och effektiv. Ergonomin är bra och det uppstår goda sociala interaktioner i kontorsmiljöerna. De aktivitetsbaserade kontoren orsakar inte stress för informanterna och de uttryckte ett gott välbefinnande i kontorsmiljön. Några informanter upplevde tidvis stress på grund av covid-19, men för övrigt har inte situationen påverkat informanterna avsevärt. Informanterna uttryckte ett gott välbefinnande då de har mera fritid som en följd av distansarbete medan saknaden av sociala kontakter orsakar sämre välbefinnande.

 

Pia Magnusson

”Mindfulness harjoittelu on avain mielen tuntemiseen, väline mielen harjoittamiseen ja kasvattamiseen ja se on myös mielen vapauden ilmenemä” (Timo Klemola, 2013).

Mindfulness eli tietoisuustaidot ovat nykyhetkessä tapahtuvaa tietoista hyväksyvää havainnointia. Taidot kehittyvät harjoittelun kautta. Tiedetään, että mindfulnessin harjoittamisella on erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä vaikutuksia, mutta oppimisprosessista on vähemmän tietoa. Vaikka mindfulness-taitojen oppiminen on periaatteessa kaikille mahdollista, oppimisprosessi voi haasteellinen. Oppiminen on mahdollista vain, jos oppiminen koetaan motivoivaksi eli ajankohta on oikea. Lisäksi oppijan on omaksuttava uusia menetelmiä ja suhtautumistapoja, teoreettista tietoa ja tunnistettava mindfulnessin filosofiset lähtökohdat. Tarvitaan enemmän tutkimusta siitä, miten elämänrytmin hiljentäminen ja tietoisuustaitojen kehittäminen ilman kliinisiä käyttötarkoituksia (esim. terapia, riippuvuus, masennus) voisivat auttaa yksilöitä kasvattamaan hyvinvointiaan ja kehittämään taitojaan suhtautua itseensä ja ympäristöönsä. Mindfulness-tutkimuksen valtavirta on keskittynyt tietoisuustaitojen kliinisiin käyttötarkoitukiin. Kun mindfulnessista tiedetään olevan hyötyä esimerkiksi keskittymiskyvyn paranemiseen, tunteiden säätelyyn ja stressin hallintaan, pitäisi perustutkimuksen kohdistua nykyistä paljon enemmän tietoisuustaitojen harjoittamiseen osana ns. tavallisen ihmisen arkea.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tavoitteena oli tutkia opiskelijoiden oppimiskokemuksia mindfulnessista Tutkin lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden kokemuksia oppimisesta ja oppimisen jäsentymistä tietoisuustaitokurssin kontekstissa. Näkökulmani oli intrapersoonallinen ja yksilöllinen. Lääketieteellisessä tiedekunnassa järjestettiin keväällä 2020 tietoisuustaito ja hyvinvointikurssi. Lääketieteellisen tiedekunnan kurssille osallistujat harjoittivat tietoisuustaitoja kurssin aikana ja palauttivat osana kurssia oppimispäiväkirjoja ja -raportin. Tutkimusluvan antaneiden joukosta valittiin satunnaisotannalla seitsemän opiskelijaa (N=7) perusjoukon mukaisessa suhteessa, viisi lääketieteen ja kaksi psykologian opiskelijaa. Oppimispäiväkirjojen- ja raportin analyysi toteutettiin laadullisena tutkimuksena teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla.

Tutkin oppimisen kokemuksia kolmen kysymyksen avulla: Miten opiskelijat kuvaavat tarkkaavaisuuden tietoista suuntaamista ja oman itsensä hyväksyvää havainnointia (mindfulnessin oppimista)? Miten opiskelijat kuvaavat mindfulnessin oppimisen vaikutuksia / seurauksia itselleen? Millaisia merkityksiä opiskelijat antavat mindfulnessin oppimiselle?

Tutkimuksen tuloksia ja johtopäätöksiä

Opiskelijat kuvasivat tarkkaavaisuuden suuntaamisen kohteita, kehoa, tunteita ja ajattelua melko yleisellä tasolla. Hyväksyvä asenne itseä ja harjoittelua kohtaan oli eniten esiin tuleva asenne tietoisuustaitojen harjoituksissa, vaikka neutraaleja, kielteisiä, tuomitsevia ja ambivalentteja asenteitakin tuli esille. Opiskelijoilla oli hyvin vaihtelevia kokemuksia mindfulnessin oppimisen vaikutuksista ja seurauksista. Vaikutukset olivat konkreettisia toiminnan muutoksia tai tunteiden ja ajattelun säätelyä. Oppimisprosessin vaikutuksina tuli esille mindfulness tasapainon kokemusten tuottajana ja stressin lievittäjänä. Oivalluksia ja itseluottamuksen kehittymistä tapahtui, mutta myös ahdistus ja ennakkoluulot kuuluivat vaikutuksiin. Mindfulness koettiin merkitykselliseksi stressinhallintavälineenä, ammatillisena työkaluna, tietoisen elämäntavan ja itsekasvatuksen mahdollistajana. Mindfulness koettiin myös merkitykselliseksi poikkeusaikoina (korona).

”Näistä on ollut apua erityisesti nyt kun on ollut aika stressaavia aikoja koronaviruksen takia”.

Tulokset vahvistavat mindfulnessin merkitystä kasvatustieteellisessä ajattelussa. Opiskelijoiden kokemukset mindfulnesista sisäisen tasapainon kokemuksen lisääjinä ovat rohkaisevia. Tarkkaavaisuus ja keskittymiskyky, suorittamisen väheneminen ja rauhoittuminen mainittiin opiskelijoiden teksteissä useasti. Tämä kertoo siitä, että ns. normaaliin arkeen voi saada toimintakykyä lisää yksinkertaisilla harjoituksilla, jotka halutessaan voi sisäistää pysyvämmäksikin elämäntavaksi. Kiireen tunnun väheneminen, ilman että ulkoisissa olosuhteissa tapahtuu merkittäviä muutoksia, kertoo juuri mindfulnessin sisäisesti rauhoittavasta, omaan itseen ja ajatuksiin kohdistuvasta tasapainon mahdollisuudesta.

”Tietynlainen pysähtyminen tutkimaan omia tunteita ja ajatuksiani on lisääntynyt. Etenkin ajatus siitä, että välillä voi zoomata lähemmäs tuntemuksia ja välillä tarkastella niitä kauempaa.”

Mindfulnessin oppimisprosessin tutkiminen mahdollistaa nykyistä laajemman tietoisuustaitojen kasvatustieteellisen implementoinnin.

Sari Niinistö

Lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden kokemuksia mindfulnessin opp

Suomalainen koulutus on vientituote, jonka laadukkuus on herättänyt kiinnostusta maailmalla siitä lähtien, kun ensimmäiset PISA-tulokset aikoinaan julkaistiin. Myös opettajankoulutuksemme ja sen jalostamat korkeasti koulutetut opettajamme ovat monista maista poiketen olleet yleisesti arvostettuja. Opettajien työnkuva on kuitenkin muuttunut ja muuttuu jatkossakin yhteiskunnan mukana, mikä patistaa opettajantiedon ja opetuksen päivittämiseen.  Viimeisimmän opetussuunnitelmauudistuksen myötä etenkin matematiikan tavoitteisiin kirjattiin merkittäviä uusia painotuksia avoimien ongelmanasetteluiden sekä laaja-alaisen tieto- ja viestintäteknologian, kuten ohjelmointiympäristöjen, jalkauduttua koulumaailmaan. Opettajuus onkin koko uran kestävä elinikäinen oppimisprosessi, jonka tukemiseksi tarvittaisiin paitsi systemaattista koulutusjatkumoa, myös syvempää ymmärrystä opettajien urakehityksestä ja mielekkäästä oppimisesta hyvän opettajuuden ylläpitämisen ja tarkoituksenmukaisen kehittämistyön mahdollistamiseksi.

Tutkielmani avulla halusin kartoittaa matematiikan täydennyskouluttautumisen ja työkokemuksen pituuden yhteyttä luokanopettajien mielekkääseen oppimiseen ja opetustyön kehittämiseen. Tavoitteenani oli lisätä ymmärrystä eri uravaiheissa olevien opettajien täydennyskouluttautumisesta ja kiinnittää huomiota myös niihin liittyviin haasteisiin. Tutkielmallani pyrin vastaamaan 2000-luvulta lähtien voimistuneeseen, mutta silti vieläkin ajankohtaiseen koulutusjatkumon kehittämis- ja arviointitarpeeseen.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimukseni oli monimenetelmällinen pitkittäistutkimus, jonka aineistot perustuivat vuosina 2019 – 2020 LUMATIKKA-ohjelmaan osallistuneiden luokanopettajien täyttämiin kyselyihin. Verkkoympäristössä toimiva LUMATIKKA on valtakunnallisen LUMA-keskus Suomi -verkoston täydennyskoulutushanke, joka jalostui koulutusjatkumon ja viimeisimmän opetussuunnitelman kehittämistalkoiden tuoksinassa tukemaan matematiikan opettajuuden kehittämistä asuinpaikkakunnasta, uravaiheesta tai koulutussuuntauksesta riippumatta.

Pitkittäisaineistoni avulla selvitin luokanopettajien mielekästä oppimista täydennyskoulutuksessa. Mielekkään oppimisen osa-alueet muodostin pääkomponenttianalyysin perusteella, mutta ne tukeutuivat vahvasti vastaavan nimiseen teoriaan, jonka osa-alueiden mukainen oppiminen on tutkimusten valossa osoittautunut yksilölle merkityksellisen ja osaamisen kehittämistä tukevan oppimisen kivijaloiksi.  Mielekkään oppimisen ja työkokemuksen välistä yhteyttä tarkastelin Kruskal Wallisin varianssianalyysillä, joka mahdollisti kolmen työkokemusryhmän normaalijakautumattomien näkemysten keskinäisen vertailun.

Laadullinen aineisto puolestaan koostui kurssien loppukyselyiden yhteydessä kerätyistä luokanopettajien avovastauskerroista. Avovastaukset analysoin sisällön erittelyn keinoin ja sen myötä nousseita teemoja kuvailin tarkemmin laadullisesti aineistoviittein. Täten pyrin saamaan perusteellisen kuvan täydennyskoulutuksen vaikutuksesta opetustyön muutokselle.

Keskeiset tulokset

LUMATIKKA-täydennyskoulutuksen kurssit kokonaan suorittaneilla luokanopettajilla oli tulosten mukaan hyvin positiiviset oppimista tukevat lähtövalmiudet sekä -odotukset, ja myös heidän oppimisensa kursseilla osoittautui hyvin mielekkääksi. Mielekkäimpinä korostuivat eritoten työelämän tarpeisiin ja opetukseen konkreettisesti kytkeytyvät siirtovaikutuksen ja matematiikan opettajuuden osa-alueet, joskin täydennyskoulutus onnistui myös vahvistamaan intentionaalista eli tavoitteellista oppimista. Kokemukset reflektiivisyyden ja yhteistoiminnallisuuden mielekkyydestä olivat hieman maltillisemmin positiivisia.

Tarkemmat tarkastelut osoittivat kuitenkin, että työkokemuksen pituudella oli yhteyttä oppimisen mielekkyyteen. Kokemukset reflektiivisen oppimisen mielekkyydestä putosivat kurssien edetessä vain keskiuran vaiheissa olleilla opettajilla, ja koulutus onnistui täyttämään ja ylittämään noviisiopettajien yhteistoiminnalliseen oppimiseen liittyneet odotukset ja toiveet. Erityisesti 0 – 3 vuotta työskennelleet noviisit sekä yli 20 vuotta opettajina toimineet konkarit kokivat oppimisensa täydennyskoulutuksessa hyvin merkitykselliseksi, kun taas keskiuran vaiheissa olevat opettajat olivat näkemyksissään hieman maltillisemmin samaa mieltä.

Luokanopettajat kokivat lisäksi saaneensa koulutuksesta etenkin sellaista pedagogista sisältötietoa, joiden uskoivat muuttavan opetustyötään. Noviisiopettajia kokeneemmista neljännes nosti esiin myös matemaattisen erityistiedon karttumisen. Joistain eritoten tuoreempien opettajien vastauksista oli luettavissa opettajantiedon kehittymisen ansiosta varmentuvaa pätevyyden tunnetta. Suurin osa opettajista ei nähnyt opetustyön muuttamista estäviä tekijöitä, joskin noviiseista reilu kolmannes koki ajan ongelmana. Pieni osa uran alkupuolella olevista opettajista ilmaisi estäviksi tekijöiksi myös oman osaamisen sekä koulun toimintakulttuurin. Hieman kokeneempien opettajien ryhmistä estävinä tekijöinä mainittiin resurssit, sekä myös yli 20 vuotta työskennelleiden tapauksessa aika.

Johtopäätökset

”Kaikki LUMATIKAN kurssit ovat muuttaneet ajatteluani, opetuksen suunnittelua ja toimintaa työssäni.”

Tutkimusten valossa opettajien näkemysten perusteella hyvin organisoitu verkkotäydennyskoulutus voi olla hyvinkin mielekäs elinikäisen oppimisen tukija ja opetustyön kehittäjä. Oppimisen mielekkyyttä ja opetustyön muuttamista saattavat kuitenkin rasittaa useat, jokseenkin uravaihesidonnaiset, tekijät. Koulutusjatkumon, myönteisen opettajuuden kehittymisen sekä tuoreimman opetussuunnitelman mukaisen opetuksen toteuttamisen turvaamiseksi olisi tärkeää kiinnittää lisähuomiota uravaiheiden kriittisiin erityispiirteisiin. Myös etenkin vähäisen täydennyskoulutustaustan omaavia sekä kurssin keskeyttäneitä opettajia olisi tärkeää tutkia tarkemmin, jotta heidän oppimistaan saataisiin tuettua paremmin. Tulevaisuudessa toivonkin, että jokainen opettaja uravaiheeseen, koulutussuuntaukseen tai paikkakuntaan katsomatta pääsisi tuen ja koulutuksen piiriin helpottamaan muutospaineista selviytymistä, asiantuntijaksi kehittymistä ja elinikäisen mielekkään oppimisen toteuttamista.

 

Alisa Uusi-Kilponen

Oppia ikä kaikki. Pitkittäistutkimus LUMATIKKA-täydennyskoulutuksen ja työkokemuksen pituuden yhteydestä luokanopettajien mielekkääseen oppimiseen sekä opetustyön kehittämiseen.

Koulutuksella on suuri merkitys lasten ja nuorten tulevaisuuden kannalta, sillä se määrittää osin millaiseksi yhteiskunnan jäseneksi lapsi tai nuori kasvaa. Suomalaiset nuoret ja lapset ovat pärjänneet hyvin koulussa kansainvälisellä tasolla tarkasteltuna ja he kuuluvatkin maailman parhaiten koulutettuihin nuoriin. Tehokkuusajattelu alkaa kuitenkin levitä aikuisista yhä nuorempiin ja osa lapsista ja nuorista alkaa uupua jo koulupolulla. Jaksamisen haasteet ja koulu-uupumus ovat ilmiö, joka vaivaa yhä enemmän ja yhä nuorempia lapsia sekä nuoria.

Tutkimuksen tavoiteet ja toteus

Tutkielman tavoitteena oli selvittää jaksavatko kuudesluokkalaiset koulussa, sekä sitä, kuinka paljon kodin asiat, itsesäätely ja lasten hyvinvointi selittävät tätä koulussa jaksamista. Tarkoituksena oli myös tarkastella, onko sukupuolella eroa jaksamisessa. Tutkielmalla pyrin tarkastelemaan koulussa jaksamisen ilmiötä.

Aineisto kerättiin tutkimuslomakkeilla osana #uuttakoulua-hanketta syksyllä 2019. Analysoin määrällisesti  jaksavatko lapset koulussa, tarkastelemalla vastausten keskiarvoja ja hajontoja. Lisäksi analysoin regressioanalyysillä sitä, selittääkö hyvinvointi, itsesäätely sekä kotiasiat jaksamista koulussa. Lopuksi vielä vertailin t-testillä sukupuolten eroja koulussa jaksamisessa.

Tulokset ja johtopäätökset

Suurin osa kuudesluokkalaista koki jaksavansa koulussa hyvin tai kohtalaisesti. Kuitenkin n. 15 % kuudesluokkalaisista koki jonkinasteista koulu-uupumusta tai jaksamattomuutta koulun suhteen. Mitä paremmin nuoret voivat, sitä paremmin he jaksoivat koulussa. Tytöillä ja pojilla ei tutkielman tulosten mukaan ollut eroa koulussa jaksamisessa.

Tulokset antavat viitteitä siitä, että yhä nuoremmat kokevat jaksamattomuutta koulussa sekä koulu-uupumusta. Tulokset myös osoittivat, että lasten hyvinvointi on suuressa roolissa koulussa jaksamisen kanssa. Tästä voidaan päätellä, että lasten hyvinvointiin panostamalla saadaan iloisia ja innokkaita oppijoita, sekä tulevaisuudessa hyvinvoivia aikuisia.

Lopuksi

Tehokkuutta ja jatkuvaa suorittamista korostavassa yhteiskunnassa menestyspaineiden heijastuminen jo lapsuuteen on ymmärrettävä, mutta huolestuttava ilmiö. Peruskouluvuosilla on keskeinen rooli siinä, millaiseksi lapsen käsitys omista taidoista ja niiden riittävyydestä muovautuu. Tämä heijastuu helposti myös myöhempiin elinvuosiin, joten aikaista puuttumista koulu-uupumukseen ei voi korostaa liikaa. Tärkeää on myös pohtia sitä, miten ehkäistä tätä kehityskulkua ja kääntää sen suuntaa. Jatkossa voisi olla merkityksellistä tutkia koulussa jaksamista kouluinnon kautta. Mikä saa oppilaat innostumaan koulusta? Toinen kiinnostava jatkotutkimuksen aihe voisi olla korona-ajan merkitys oppilaiden jaksamiseen koulussa.

Laura Pylvänen

Moikka kaikki,

Palautin tänään kotitaloustieteen eli kasvatustieteen maisteritutkinnon lopputyön. Tutkimusprosessi oli kiinnostava, mutta raskas ja välillä kirjoitustyö tuntui erityisen raskaalle. Uskon tutkielman kirjoittamisen raskauden johtuneen pandemian luomista olosuhteista, jossa kaikki seminaarit ja siellä saatu vertaistuki tapahtui etänä. Kiva kuitenkin, että työskentely onnistui näinkin hyvin ja kiitos siitä kuuluu graduohjaajalleni sekä graduryhmäläisille. Seuraavaksi esittelen tutkielmani pähkinänkuoressa!

Pohjustus tutkielmalle

Pro gradu -tutkielmani tavoitteena oli selvittää, millaiset yhdeksäsluokkalaisten tavoitteellisesti urheilevien poikaoletettujen ruokatottumukset ovat ja millaisena he itse kokevat omat ruokatottumuksensa ja ruoanvalintansa. Lisäksi tutkimuksessa pyritään selvittämään kuka tai ketkä vaikuttavat ja neuvovat nuoria ravitsemukseen liittyvissä kysymyksissä, ja millaisia neuvoja heille on tarjottu sekä miten he pyrkivät neuvoja noudattamaan. Kiinnostuin tutkielmani aiheesta kandidaatin tutkielmani yhteydessä, jossa huomattiin huomattavia haasteita nuorten ruokatottumuksissa. Lisäksi halusin kohdistaa työni poikiin siksi, että mielestäni tutkimusta heidän syömisestään ei ole paljoa tai sitä ei ole tutkittu tarkemmin, vaikka haasteita syömisessä on huomattu erityisesti vanhemmissa ikäluokissa.

Tutkimuksen toteutus 

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin sähköisenä kyselynä 12 helsinkiläiseltä yhdeksäsluokkalaiselta poikaoletetulta. Tutkittavien hankintaa haastoi koronapandemia sekä tarkasti rajattu kohdryhmä. Tutkimuksessa hyödynnettiin virikkeellistä haastattelua eli ”Stimulated recall”-menetelmää. Vastaajille näytettiin virikkeenä urheilijan ruokatottumuksista kertova video, jonka tarkoituksena oli kohdentaa vastaajien ajatukset omaan elämään ja siinä tapahtuviin ruokavalintoihin. Kyselystä kerätty aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysiin keinoin.

Tutkimuksen päätulokset

Tutkimukseen osallistuneet kokivat omat ruokatottumuksensa hyvinä tai melko hyvinä. Tutkittavien ruokatottumukset ja ruoanvalinta eivät vaihdelleet paljoa erilaisina päivinä eli harjoitus-, kilpailu ja vapaapäivinä. Eroavaisuudet näkyivät kilpailupäivien aterioiden suunnitelmallisuutena ja vapaapäivien rentoutena. Suunnitelmallisuudessa pojat pyrkivät aterioiden oikea-aikaisuuteen ja terveellisyyteen, jotta urheilusuorituksessa suoriudutaan mahdollisimman hyvin. Vapaapäivät olivat ruoan osalta rennompia, jolloin vastaajat herkuttelivat muita päiviä useammin. Perheen ja valmentajan koettiin vaikuttavan urheilijoiden ruokatottumuksiin. Erityisarvoa annettiin valmentajien antamille neuvoille ja tahto noudattaa heiltä saatuja neuvoja oli suuri. Vastaajat, jotka eivät saaneet neuvoja valmentajiltaan, toivoivat saavansa niitä tulevaisuudessa.

Poikien kyselyyn antamissa vastauksissa, oli lisäksi huomattavissa isoja eroja siinä, millainen taito heillä on kuvailla tai perustella arkisia ruokavalintojaan. Vastauksista nousi esille kolme erilaista vastaustyyppiä: (1) omat ruokavalinnat tiedostavat vastaajat, (2) omista ruokavalinnoistaan epävarmat vastaajat sekä (3) vastaajat, jotka eivät perustelleet omia ruokavalintojaan lainkaan.

Kiitos vielä kaikille, jotka lukivat postaukseni ja kivaa kevään jatkoa!

 

yt. Sofia Engström

”Yritän joka päivä käydä ulkoilemassa edes hetken ja tavata ainakin kerran viikossa jotakuta kaveria.”

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että suomalaisten arjen kuormittavuuden ja kiireen kokemus ovat kasvaneet kaikissa ikäluokissa. Julkisessa keskustelussa on keskitytty tarkastelemaan paljolti lapsiperheiden arjen kuormittavuutta, eivätkä nuorten lapsettomien aikuisten näkemykset ole saaneet samassa määrin huomiota. Nuoret aikuiset käyvät kuitenkin läpi useita elämän siirtymävaiheita ja ovat haavoittuvaisessa iässä arjen kuormittavuuden kokemusten haitallisille seurauksille, jotka voivat johtaa terveydellisiin haasteisiin. Lisäksi nuoriin aikuisiin kohdistuu paineita esimerkiksi työn, median tai laajemmin yhteiskunnan tasolta. Jatkuva arjen kuormittavuus on yhteydessä yksilön arjen hyvinvointiin ja kykyyn pärjätä yhteiskunnassa.

Tutkimuksen tavoite ja toteutus

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella sitä, mitä nuorten lapsettomat aikuiset ajattelevat arjen kuormittavuudesta. Tutkielma rajattiin koskemaan lapsettomia nuoria aikuisia, jotta saataisiin lisää tietoa ajanjaksosta ennen mahdollista perheellistymistä, joka puolestaan mielletään usein kuormittavuuden ja kiireen lisääntymisen aikana. Tutkimuksessa analysoidaan myös keinoja, joita nuoret lapsettomat aikuiset käyttävät helpottamaan arjen kuormittavuutta. Tutkimusote on laadullinen ja aineisto on kerätty sähköisellä lomakkeella, joka sisälsi avoimia kysymyksiä. Aineistonkeruu toteutettiin yhdistämällä harkinnanvaraista ja lumipallo-otantaa. Aineisto koostuu 29 nuoresta lapsettomasta aikuisesta, jotka olivat kokeneet tai kokivat parhaillaan siirtymävaiheita elämässään ja jotka kokivat arjen kuormittavuutta asteikolla päivittäin–kuukausittain. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.

Tulokset ja johtopäätökset

Nuorten lapsettomien aikuisten arjen kuormittavuuden kokemus on tulosten valossa yhteydessä hyvinvoinnin haasteisiin ja suorittamiseen. Hyvinvoinnin haasteet korostuivat arjen kuormittavuutta voimakkaimmin kokevilla, kun taas suorittaminen korostui lievempää kuormittavuutta kokevilla nuorilla aikuisilla. Arjen kuormittavuutta nuoret aikuiset pyrkivät helpottamaan ajankäytön suunnittelulla ja hyvinvoinnista huolehtimisella. Osoittautui, että kuormittavuuden kokemusta voi helpottaa ja hallita itselle sopivilla keinoilla, jolloin arjen hallintaa ja hyvinvointia on mahdollista turvata ja lisätä. Kuormittavuuden kokemus osoittautui henkilökohtaiseksi kokemukseksi, johon olivat yhteydessä useat eri tekijät ja yksilölliset tarpeet. Hoidettavien asioiden, toimintojen tai vapaa-ajan määrä eivät yksin ennakoineet kuormittavuuden kokemuksen laatua.

Lopuksi

Nyky-yhteiskunnassa arkemme on helposti kuormittunutta, mutta toisaalta sitä voi helpottaa ja hallita. Arjessa kohtaamme hallitsemattomuutta ja joskus vastoinkäymisiäkin, jotka voivat lopulta opettaa meille jotain uutta. Arjen hallittavuuteen ja kuormittavuuteen voi oppia suhtautumaan niin, että ne eivät haittaa mielekästä elämää, vaan antavat elämään tarttumapintaa ja väriä. Tutkielmani antaa paljon jatkotutkimuskohteita esimerkiksi arjen tunteiden tutkimukseen. Jatkossa voisi olla merkityksellistä tutkia esimerkiksi sitä, millaiset tunteet arjen kuormittavuuteen ovat sidoksissa tai miten esimerkiksi samassa kotitaloudessa asuvien arjen kuormittavuus on yhteydessä yksilöllisten tai jaettujen tunnetilojen muodostumiseen ja  niiden vaihteluun.

Ilona Pöllänen

Nuorten aikuisten ajatuksia arjen kuormittavuudesta ja sen helpottamisesta

Osallistuin vuosina 2018 ja 2019 ilmastomarsseihin vaatimaan valtiolta tehokkaampia ilmastotekoja. Ilmastoliikkeen nuoren keulakuvan Greta Thunbergin uskomaton vaikutus oli nähtävissä Senaatintorilla, jonne oli kerääntynyt suuri määrä lapsia ja nuoria. He olivat Gretan tavoin sanavalmiita ja kertoivat omasta suhteestaan ilmastonmuutokseen monilla tavoilla. Ilmeisin keino tuoda oma ääni kuuluviin oli vasta- tai voimalauseella varustettu kyltti. Niissä hyödynnettiin retorisia keinoja, mustaa huumoria ja intertekstuaalisia viittauksia.

Ilmastokriisin uhatessa planeettaamme yhä vakavammin näyttää sukupolvien välille muodostuneen ymmärtämättömyyden kuiluja. Ilmastonmuutoskeskustelun kenttä vaikuttaa osin muodostuvan syyttelystä, halventamisesta, vaatimisesta ja suostuttelemisesta. Innostuinkin tutkimaan ilmastonmuutosdiskursseja alakouluikäisten vaikuttamaan pyrkivistä, poliittisille päättäjille suunnatuista kirjeistä, koska halusin tuoda alaikäisten poliittista ääntä paremmin kuuluviin ja selvittää, mitä he ajattelevat ilmastonmuutoksesta ja miten he näitä käsityksiä kielentävät.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää 3.–6.-luokkalaisten oppilaiden vaikuttamaan pyrkivissä kirjeissä eli ilmastokirjeissä rakennettuja diskursseja ilmastonmuutoksesta sekä eritellä ja analysoida näiden ilmastokirjeiden genrepiirteitä. Lisäksi tavoitteena oli eritellä ja analysoida, millaisilla kielellisillä keinoilla ilmastonmuutosdiskursseja on kirjeissä tuotettu. Tutkimuksessa pyrin syventämään ymmärrystä lasten ilmastonmuutoksesta tuottamista merkityksistä.

Keräsin aineistoksi siis oppilaiden päättäjille kirjoittamia kirjeitä eri luokka-asteilta ja kouluista neljästä eri kunnasta. Lopullinen aineistoni kattoi 49 ilmastokirjettä neljältä eri luokalta. Analysoin kirjeitä laadullisesti genretutkimuksen käsitteillä ja diskurssianalyysin työkaluilla. Kieliopillista analyysiä, tässä tapauksessa evaluaatioiden ja modaalisuuden tarkastelua, hyödynsin diskurssianalyysin tukena.

Tulokset ja johtopäätökset

Oppilaiden ilmastokirjeitä yhdistivät tietyt vaikuttamaan pyrkivälle kirjeelle luontevat genrepiirteet, joita luonnehdin perheyhtäläisyyden käsitteen avulla. Kirjeitä yhdisti samankaltainen skemaattinen rakenne, johon kuului tervehdys; mielipiteitä, perusteluita ja ratkaisuehdotuksia sisältävä käsittelyjakso; sekä lopputervehdys. Diskurssianalyysissä löysin kirjeistä kuusi diskurssia: 1) diskurssin ihmisten aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, 2) denialistisen diskurssin, 3) luonnonsuojeludiskurssin, 4) eläintenoikeusdiskurssin, 5) uhkan diskurssin ja 6) ilmastotekojen diskurssin.

Diskursseja tuotettiin evaluaatioiden ja modaalisuuden avulla. Evaluaatioiden käytössä oli variaatiota, mutta niille yhteistä oli kirjeiden affektiivisuuden vahvistaminen. Evaluaatiot osoittautuivat keskeiseksi keinoksi merkitysten rakentamisessa ilmastonmuutoksesta. Modaalisuuden lajeista dynaaminen modaalisuus oli kirjeissä tyypillisin, vaikka myös muita modaalisuuden lajeja löytyi. Myös kuvituksilla oli tuotettu merkityksiä ilmastonmuutoksesta ja niillä pyrittiin vakuuttamaan.

Lopuksi

Ilmastokriisi on jo käsillä. Siitä kärsivät ja tulevat kärsimään kaikista eniten heikoimmissa asemissa olevat ihmiset, mukaan lukien lapset. Lasten sukupolvi ja heidän mahdolliset jälkeläisensä tulevat kokemaan ilmastonmuutoksen vaikutukset kaikista väkevimmin. Toivon, että tutkimukseni syventäisi ymmärrystä lasten ilmastonmuutoksesta tuottamista merkityksistä, jotta ilmastonlämpenemisen hillitsemisessä voitaisiin kuulla myös heidän äänensä.

 

Eeva-Leena Karihtala

”Kyllä me tästä selvitään yhdessä koko maailma!” Alakoululaisten vaikuttamaan pyrkivien kirjeiden ilmastonmuutosdiskursseja ja genrepiirteitä

”We will make it through this, the whole world together!” Climate discourses and genre conventions in primary school pupils’ persuasive letters