Kuukausi: syyskuu 2022

Opettajien työhyvinvointi ja alanvaihto ovat puhuttaneet viime aikoina niin sosiaalisessa mediassa, kuin julkisessa keskustelussakin, ja alanvaihdon lisääntynyt harkinta on näkynyt myös tutkimuksissa. Opettajien alanvaihdon takana olevia syitä on tärkeää tutkia, sillä opettajien työhyvinvointi vaikuttaa merkittävästi myös oppilaiden koulunkäyntiin, ja lisäksi opettajien alanvaihto voi pahimmillaan johtaa jo joissakin maissa koettavaan opettajapulaan.

Tämän pro gradu- tutkielman tarkoituksena olikin selvittää sitä, mitkä syyt vaikuttivat entisten opettajien päätökseen vaihtaa alaa ja mitä muutoksia opetusalalle kaivattaisiin. Olin lisäksi tutkimuksessa kiinnostunut työssä kuormittaneiden ja työhön kiinnittäneiden tekijöiden, sekä opettajaopintojen aikaisten ajatusten yhteyttä alanvaihtopäätöstä selittäviin tekijöihin.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimukseen osallistui kahdeksan peruskoulussa opettanutta entistä opettajaa. Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden avulla ja analysoitiin teema-analyysin keinoin. Haastatteluihin osallistuneista entisistä opettajista kuusi oli työskennellyt luokanopettajana ja kaksi erityisluokanopettajana.

Tutkimuksen tulokset:

Tutkimuksen tulosten mukaan alanvaihtopäätöksen takana oli useita samanaikaisia syitä. Päätöstä selitettiin sekä koulusta pois työntäneillä, että muualle vetäneillä tekijöillä. Merkittävimmät syyt, joilla haastateltavat alanvaihtoa selittivät, olivat resurssien vähyys, työolosuhteet, omaan työhön vaikuttamisen mahdollisuuksien ja autonomian tunteen väheneminen, halu kehittää itseään sekä uusi kiinnostava työpaikka.

Haastateltavat olisivat kaivanneet työhönsä lisää resursseja, parempia työoloja ja työehtoja, erilaisia etenemismahdollisuuksia sekä mahdollisuuksia kehittää työyhteisöä ja aikaa reflektoida työtä yhdessä. Lisäksi tämän tutkimuksen mukaan opintojen aikaiset ajatukset opettajana työskentelystä vaihtelivat, ja niillä oli yhteys myös siihen, millä syillä lopettamispäätöstä selitettiin. Osa haastateltavista oli jo opiskeluaikoinaan ajatelleet, etteivät todennäköisesti tule työskentelemään opettajana koko työuraansa, ja he myös selittivät lopettamispäätöstään muualle vetäneillä tekijöillä enemmän kun he, jotka eivät olleet opiskeluaikoina ajatelleet vaihtavansa alaa.

Mitä tulevaisuudessa?

Tämän tutkimuksen tuloksia on mahdollista hyödyntää monin eri tavoin. Vaikka kyseessä on pienen joukon kokemukset alanvaihdon takana olevista syistä, avaa se varmasti ainakin jossain määrin ilmiötä myös suuremmassa mittakaavassa. Koulumaailmaamme on tärkeää kehittää siihen suuntaan, että siellä viihtyvät sekä oppilaat, että koulujen henkilökunta. Tässä kehittämistyössä tulisikin ottaa huomioon opettajien toiveet siitä, mitä muutoksia kouluihin kaivattaisiin, ja tämän tutkimuksen tulokset avaavatkin entisten opettajien näkemyksiä näistä muutostarpeista. Vaikka tähän tutkimukseen osallistuneista entisistä opettajista lähes kaikki pitävät paluuta opettajantyöhön epätodennäköisenä, on entisten ja nykyisten opettajien tarpeita ja kokemuksia tärkeää kuulla, sillä se voi olla yksi avaimista opettajien alanvaihdon ehkäisemiseen.

Pihla Rehunen

Miksi opettajat vaihtavat alaa?
Opettajien kokemuksia lopettamiseen johtaneista syistä

Tutkimuksen taustaa ja merkitys 

Induktiovaiheen eli työuran alkuvaiheen tiedetään olevan opettajille rankkaa aikaa. Erityisen työlääksi induktiovaiheen tekee suuri työmäärä ja uusien ammatillisten taitojen opetteleminen. Induktiovaihe on merkittävää aikaa, sillä opettajat tekevät yleensä sen aikana päätöksen työuran jatkuvuudesta.  Suomessa on arvioitu, että opettajista 10–20 % jättävät ammattinsa ensimmäisten työvuosien aikana. Opettajat lähtevät ammatistaan omasta päätöksestään ja työstressin on huomattu olevan yleisin syy alanvaihtoon. Opettajien alanvaihto on sekä kansainvälinen, että kansallinen ongelma Suomessa. Näin ollen ajattelen, että vasta aloittaneiden opettajien työssä jaksamiseen tulisi kiinnittää lisää huomiota.  Induktiovaiheen työssä kuormittumisen kokonaisvaltainen ymmärtäminen antaa keinoja parantaa opettajien työssä jaksamista.  

Tavoitteet 

Tutkielmassa tarkastelen induktiovaiheen aineenopettajien työn kuormittumisen muotoja sekä työn kuormituksen tekijöitä. Muodostan myös henkilölähtöisellä tutkimusotteella haastatelluista opettajista kuormittavuusriskiprofiileita. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä induktiovaiheen aineenopettajien työn kuormittavuudesta, jotta opettajien työoloja voitaisiin parantaa.

Tutkielman toteutus 

Tutkielman aineisto muodostui kuudesta induktiovaiheen aineenopettajan teemahaastattelusta. Aineisto oli osa laajempaa Helsingin, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen yhteistä Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta: ”Early career Teachers’ Professional Agency across four European countries -Key for Sustainable Educational Change?”. Haastatteluaineistot analysoitiin laadullisen teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin.  

Tulokset ja johtopäätökset

Induktiovaiheen aineenopettajat kokivat työssään paljon kuormitusta. Eniten opettajat kuormittuivat stressistä. Stressiä aiheutti tarvittavan tuen puute, liiallinen työmäärä sekä siihen liitettynä aika paine. Tuloksista tuli esille, että pitkään jatkunut stressi aiheutti työuupumusta. Työuupumuksen kaikki osa-alueet (kyynistyminen, heikentynyt ammatillinen itsetunto, sekä uupumusasteinen väsymys) tulivat esille opettajien kuormittumispuheessa. Induktiovaiheen aineenopettajat olivat siten riskissä uupua työssään liiallisen kuormituksen seurauksena. Tulokset avasivat ymmärrystä siitä, millaisissa tilanteissa iduktiovaiheen opettajat tarvitsevat tukea ja millaisilla tavoilla opettajia voidaan tarvittaessa tukea. Induktiovaiheen opettajat tarvitsisivat paremman perehdytyksen työelämään, koska haastatellut opettajat kokivat työskentelemisen olevan usein sekavaa. Perehdytyksen tarve on tunnistettu jo aikaisemmin, mutta siltikään kukaan haastatelluista opettajista ei ollut saanut perehdytystä eikä mentorointia työelämään siirryttyään. Toisaalta induktiovaiheen opettajien työstä tulisi karsia pois kaikki ”ylimääräinen”, kuten välituntivalvonnat. Näin opettajilla jäisi enemmän aikaa selviytyä kaikista työtehtävistään. 

 

Nimi: Linnea Leppänen 

Gradun nimi: Induktiovaiheen aineenopettajien kokemuksia työssä kuormittumisesta ja kuormitustekijöistä 

Tutkimuksen taustaa

Tämän tutkimuksen tavoite juontui tarpeesta lisätä Suomeen kouluruokailusuositusten (2017) ja perusopetuksen valtakunnallisen opetussuunnitelman (2014) mukaista ja kouluruokailua huomioivaa moniammatillista ruokakasvatusta kouluyhteisöihin. Kouluruokailun yhdistämistä monialaiseksi oppimiskokonaisuudeksi ei nähdä välttämättä heti luonnollisena vaihtoehtona, sillä opetuksen järjestäjällä on vapaus valita, miten monialainen oppimiskokonaisuus toteutetaan. Vastaavanlaista koko koulun lähestymistapaa on jo kansainvälisesti toteutettu lasten ja nuorten terveyden edistämisessä sekä kouluruokailuun liittyen. Toistaiseksi Suomessa kuitenkaan ei ole tutkittu vastaavaa ruokapalvelu- ja opetushenkilöstön välistä yhteistyötä tai kouluruokailun hyödyntämistä monialaisena oppimiskokonaisuutena kouluyhteisöissä.

Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli lisätä ymmärrystä koulun sisäisestä moniammatillisesta ruokakasvatuksesta, sillä koulussa tapahtuvalla ohjauksella voidaan mahdollisesti vaikuttaa syömiseen ja ruokaan liittyviin asenteisiin ja käyttäytymiseen, etenkin mitä pienemmästä lapsesta on kyse. Tässä tutkimuksessa tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia jännitteitä eli esteitä koulun toimijat kokevat ja nostavat esille osana ruokakasvatukseen liittyvää monialaisen oppimiskokonaisuuden yhteissuunnittelu- ja toimintaprosessia. Lisäksi kiinnostuksen kohteena oli selvittää, millaisiin kompromisseihin eli sopuratkaisuihin toimijat päätyivät kohdatessaan näitä toiminnan aikana ilmenneitä jännitteitä.

Tutkimuksen toteutus

Tämän tutkimuksen aineisto oli kerätty osana RUOKATAJU-hanketta (2020–2022), jossa tarkasteltiin yläkoulukontekstissa ruokaan liittyvää oppimista yhteistyössä ruokapalveluiden ja oppiaineopetuksen kanssa. Tämän tutkimuksen aineistona oli neljän kuukauden kestävä moniammatillinen yhteistyöprosessi, jonka aikana yhdessä opetus- ja ruokapalveluhenkilöstön kanssa suunniteltiin, toteutettiin ja arviointiin monialainen oppimiskokonaisuus. Käytössäni olleet aineistot yhteistyöprosessista kattoivat koko kouluyhteisöä yhdistävän ilmastoruokapäivän suunnitteluvaiheen sekä sen toteutuksen arviointivaiheen, sillä varsinaista toteutusta ei ollut käytössä. Aineiston analyysi toteutettiin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin.

Tutkimustulokset

Huomionarvoista tutkimustuloksia tarkasteltaessa oli se, että uusia jännitteitä ilmeni koko yhteistyöprosessin ajan. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää ymmärryksen lisääjinä siitä, miten moniammatillista ruokakasvatusta tulisi toteuttaa ja kehittää.

Tutkimuksen aineistoissa mukana olleiden toimijoiden kaikista esiin nostamista ja kokemista jännitteistä yli puolet lukeutuivat institutionaalisiin eli koulun sisäisiin jännitteisiin. Suurin osa näistä jännitteistä ilmeni, kun toimijat keskustelivat moniammatillisen yhteistyön jatkuvuudesta ja kouluruokailun laajemmasta integroimisesta koulun muuhun toimintaan. Muun muassa ilmastoruokapäivä näyttäytyi tässä tutkimuksessa kouluille hyvin tyypillisenä päivänä, jonka aikana opetus- ja ruokapalveluhenkilöstö hoitivat omat työnkuvansa toisistaan erillään, vaikka päivän toteutus oli suunniteltukin yhteistyössä osana ruokapalvelu- ja opetushenkilöstöön kuuluvien kesken. Tulkitsin kyseisessä koulussa teemapäivien muodostuneen jonkinlaiseksi rutiiniksi, jota aiempi havainto myös selittää. Tässä kohtaa se saattoi enemmänkin viedä tilaa siltä, että tämänlainen yhteistyö ja monialainen oppimiskokonaisuus olisivat toimineet ”herättelevinä” tekijöinä liittyen laajempaan opetus- ja ruokapalveluhenkilöstön väliseen yhteistyöhön.

Tulokset antoivat myös osviittaa siitä, että hallinnolliset tekijät saattavat haastaa laajempaa moniammatillista yhteistyötä opetusalan kanssa. Liian vähäiset resurssit ja ajan puute estivät ruokapalveluvastaavaa seurustelemasta ja ohjaamasta oppilaita ruokailuhetkinä. Raaka-aineiden tilaaminen, ruoan valmistaminen ja tarjoilu koettiin ruokapalveluvastaavan taholta ammatillisesti merkityksellisemmäksi toisin kuin kasvatuskumppanuus, mikä on tullut ilmi myös aiemmissa tutkimuksissa. Tämän tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että kouluissa on olemassa jo puitteita tämänlaiselle opetus- ja ruokapalveluhenkilöstön väliselle yhteistyölle. Jatkuakseen se vaatii kuitenkin sitä tukevia resursseja, sillä opetus- ja ruokapalveluhenkilöstön väliseen yhteistyöhön liittyvät haasteet vaikuttavat olevan edelleen samoja kuin 10 vuotta sitten. Nämä samaiset haasteet antavat tietoa siitä, mihin suuntaan tulisi mennä ja minkä käytännössä pitäisi muuttua, ettei ne olisi edelleen pinnalla vuonna 2032.

 

Ida Volotin

Moniammatillinen ruokakasvatus yhteisöllisenä toiminta- ja oppimisprosessina – Jaettuun ruokatajuun kytkeytyvä analyysi

Palautuminen 2000-luvun kiihtyneen työelämän keskellä

Palautuminen on ollut paljon esillä mediassa viime aikoina. Työelämässä tapahtuneet muutokset ovat johtaneet siihen, ettei palautuminen välttämättä tapahdu itsesäänselvästi työpäivän jälkeen: esimerkiksi globaali ympärivuorokauden toimiva talous, epätyypilliset työt ja teknologian kehityksen myötä mahdollistunut liikkuva työ ovat asettaneet palautumiskeskustelun uuteen valoon.

Suoranaisesti persoonallisuuden piirteiden yhteyksiä palautumiseen on tutkittu niukasti. Sen sijaan aiemman tutkimuksen perusteella on näyttöä persoonallisuuden yhteyksistä muihin työhyvinvoinnin indikaattoreihin kuten stressiin, työuupumukseen ja työn imun kokemiseen. Tutkimuskirjallisuus antaa aihetta olettaa, että persoonallisuudella ja palautumisella voisi olla yhteisvaihtelua. Tässä tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita siitä, onko persoonallisuudella havaittavissa yhteyttä työstä palautumiseen.

Uusia tuulia psykologisen palautumisen tutkimiseen

Tässä Psycon Oy:n kanssa yhteistyössä tehdyssä pro gradu -tutkielmassa työstä palautumista lähestyttiin yksilöpsykologisesta näkökulmasta, sillä tarkoituksena oli tarkastella Psyconin uuden palautumismittarin Palautumiskompassin validiteettia. Palautumiskompassi on itsearviointikysely, jossa mitataan teorian pohjalta palautumiseen yhteydessä olevien persoonallisuuden piirteiden ilmenemistä yksilötasolla. Kompassin avulla vastaaja voi tarkastella omia palautumista edistäviä, hidastavia ja kontekstisidonnaisesti vaikuttavia persoonallisuuden piirteitä esimerkiksi valmennuksen yhteydessä.

Tutkimusaineisto kerättiin sähköisen palautumisen tarpeen kyselyn avulla Psyconin henkilöarvioinnissa käyneiltä asiakkailta (N=194) ja heidän tuloksensa yhdistettiin henkilöarvioinnin aikana täytettyjen persoonallisuusinventaarien tuloksiin. Aineiston analyysi suoritettiin eksploratiivisen faktorianalyysin, korrelaatiotarkasteluiden sekä lineaarisen regressioanalyysin avulla.

Tutkimuksen tulokset ja merkitys

Tulosten perusteella persoonallisuudella on yhteys työstä palautumiseen, mutta sen selitysosuudet jäävät kuitenkin pieniksi. Tuloksista selvisi, että persoonallisuudella havaittiin yhteys nimenomaan palautumisen tarpeen sosiaaliseen ulottuvuuteen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tietyt persoonallisuuden piirteet havaittiin olevan yhteydessä siihen, missä määrin yksilö kokee tarvetta vetäytyä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta töiden jälkeen. Palautumiskompassin mittaamista persoonallisuuden piirteistä optimismilla, suoriutumisen tarpeella ja hallinnan tunteella oli negatiivinen yhteys palautumisen tarpeeseen, kun taas neuroottisuudella ja sosiaalisella estyneisyydellä havaittiin palautumisen tarpeeseen positiivinen yhteys.

Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että työstä palautumista on syytä tarkastella laajana kokonaisuutena, johon vaikuttavat niin yksilölliset tekijät, työympäristö kuin yhteiskunta. Näin ollen tärkeää olisi yhdistää palautumisen yksilö- ja organisaatiotason tarkastelu ja pohtia myös keinoja palautumista tukevan organisaatiokulttuurin vahvistamiseksi. Palautumiskompassin tulosten purkukeskustelussa mittarin tunteva konsultti voi auttaa asiakasta pohtimaan tämän työstä palautumista ja sitä edistäviä keinoja niin yksilötasolla kuin myös laajemmassa johtamisen kehittämisen kontekstissa.

Anna Mäki
Persoonallisuus ja työstä palautuminen – Psycon Oy:n Palautumiskompassin validointitutkimus

Koronapandemia (COVID-19) ravisteli opetus- ja kasvatusalan rakenteita ja toimintatapoja monin tavoin. Varhaiskasvatuksessakin jouduttiin mukauttamaan toimintaa ja painia resurssien riittävyyden kanssa paikallisista olosuhteista riippuen. Yksiköiden johtajat kantoivat asemastaan johtuen päävastuun toimintatapojen muuttuessa ja olivat etulinjassa välittämässä päivitettyä tietoa varhaiskasvatuksen järjestäjän, johtamiensa yksiköiden henkilöstön ja asiakasperheiden välillä. Muuttuvat olosuhteet ja epävarma tilanne vaikuttivat epäilemättä osaltaan myös johtajien työhyvinvointiin. Varhaiskasvatuksen johtajien työssä jaksamista ei ole aiemmin juurikaan tutkittu, mutta pandemian myötä se on noussut yhä enemmän esille.

Tavoitteet ja toteutus

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mitkä työtavat ja käytänteet tukivat ja haastoivat johtajien jaksamista pandemia-aikana. Lisäksi kartoitin, miten nämä jakautuivat teoreettisessa työhyvinvoinnin mallissa luokiteltujen tekijöiden kesken. Tutkimusaineisto (N=654) kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella helmikuussa 2021 ja se on osa laajempaa tutkimushanketta. Aineiston työssä jaksamista koskevat avoimet kysymykset analysoin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin ja luokittelussa käytin voimavaroihin perustuvaa työhyvinvoinnin mallia. Tutkimus oli pääosin laadullinen, mutta käytin myös kvantitatiivista työotetta vastaajien taustatietojen mahdollisten yhteyksien löytämiseksi.

Tein gradun artikkelimuotoisena, koska halusin tarttua uuteen mahdollisuuteen oppia lisää muun muassa tieteellisen tekstin tuottamisesta. Pääsin mukaan tutkimusryhmän tapaamisiin ja sain tutustua tapaan keskustella ja antaa kommentteja sekä palautetta tekeillä olevista tutkimuksista. Itsekin sain tutkimusryhmästä kannustusta ja hyviä ideoita omaan työhöni. Kokemukseni pohjalta voin suositella gradun tekemistä artikkelimuotoisena. Se ei välttämättä ole helpoin tapa saada gradu tehtyä, mutta antaa paljon. Omalla kohdallani hyödyin ehdottomasti aineiston hankinnassa, kun sain käyttööni laajan ja laadukkaasti kerätyn aineiston. Lisäksi minulla oli mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa kyselylomakkeen laatimisessa. Tämäkin oli uusi kokemus ja hieno mahdollisuus, kun pandemia-aikana aineiston hankinta oli monin paikoin rajoituksista johtuen hankalaa. Tässä blogitekstissä en avaa tarkemmin tutkimukseni tuloksia, koska artikkelia tarjotaan julkaistavaksi ”Työelämän tutkimus” -lehteen.

Merkitys

Tutkimus laajensi näkemystä johtajien työhyvinvointiin liittyvistä työtavoista ja käytännöistä. Erityisesti pandemian kaltaiset haastavat olosuhteet paljastavat johtamiseen liittyvät kipupisteet mutta myös voimavarojen ja hyvien toimintatapojen merkitys korostuu. Tutkimustietojen avulla voidaan kehittää johtajien työhön liittyvä rakenteita heidän työssä jaksamistaan tukevalla tavalla. Johtajien työhyvinvointiin on tärkeää panostaa, koska se vaikuttaa myös muuhun työyhteisöön sekä varhaiskasvatustoiminnan laatuun heidän johtamissaan yksiköissä.

Salla Rinta-Paavola
Varhaiskasvatuksen maisteriopiskelija

Tutkimuksen taustaa

Positiivinen pedagogiikka ja sen menetelmät, kuten lapsille kohdistettu myönteinen palaute, ovat olleet suosiossa varhaiskasvatuksessa viime vuosina. Tämä on varsin perusteltua, sillä tutkimukset ovat osoittaneet lapsille kohdistetun positiivisen palautteen merkityksen. Positiiviseen palautteeseen sisällytetään muun muassa kannustaminen ja kehuminen, ja näillä menetelmillä on vaikutusta muun muassa lapsen hyvinvointiin, motivaatioon, oppimiseen, onnistumisen kokemuksiin ja myönteiseen minäkuvaan. Aiempien tutkimusten mukaan positiivista palautetta hyödynnetään myös lasten myönteisenä ohjaus- ja tukikeinona. Positiivisen pedagogiikan suosiosta ja positiivisen palautteen hyödyistä huolimatta olen tehnyt työelämässä, eli varhaiskasvatuksen arjessa, havaintoja, etteivät kaikki varhaiskasvatuksen työntekijät toteuta tätä työmenetelmää aktiivisesti. Kiinnostuin aiheesta, kun pohdin syitä havainnoilleni. Tutkimukseni tavoitteena olikin selvittää, millaisia kokemuksia varhaiskasvatuksen opettajilla on lapsille kohdistetusta positiivisesta palautteesta, sekä miksi ja miten positiivista palautetta lapsille annetaan.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka tutkimusote on fenomenografinen. Aineisto kerättiin teemaahaastatteluilla, haastattelemalla kahdeksaa varhaiskasvatuksen opettajaa. Tutkimuksen aineisto muodostui litteroiduista haastatteluista, jotka analysoitiin fenomenografisen tutkimuksen analyysin mukaisesti. Fenomenografisessa tutkimuksessa pyritään kuvaamaan tutkittavaa ilmiötä yksilöiden käsitysten avulla tietyssä kontekstissa. Tässä tutkimuksessa tutkittavana ilmiönä oli lapsille kohdistettu positiivinen palaute, yksilöinä toimivat varhaiskasvatuksen opettajat sekä kontekstina toimi varhaiskasvatusympäristö. Fenomenografiassa haastateltavien käsityksistä muodostetaan erilaisia merkityskategorioita, jotka kertovat erilaista tavoista kokea tutkittava ilmiö. Merkityskategoriat tiivistetään ja yhdistellään ylemmän tason kategorioiksi, eli kuvauskategorioiksi, joiden avulla tutkimuksen tulokset esitellään.

Tutkimuksen tulokset

Aineistosta muodostettiin yhteensä seitsemän merkityskategoriaa, jotka tiivistettiin kolmeksi kuvauskategoriaksi. Nämä kuvauskategoriat olivat positiivisen palautteenannon tavoitteet, positiivisen palautteenannon menetelmät sekä myönteisen toimintakulttuurin kehittäminen. Haastateltavat opettajat pitivät lapsille kohdistetun positiivisen palautteenannon työmenetelmää tärkeänä osana työtä varhaiskasvatuksessa, sillä he olivat havainneet positiivisella palautteella olevan myönteisiä vaikutuksia lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin sekä lapsiryhmään. Opettajat kokivat positiivisen palautteen vaikuttaneen myös kielteisen vuorovaikutuksen vähenemiseen, sillä positiiviseen palautteeseen liitettiin suoran palautteen ja sanattoman viestinnän lisäksi lasten myönteinen ohjaaminen ja palkitseminen. Opettajat pitivät positiivisen palautteen työmenetelmää joko opittuna tai osana omaa luonnettaan. Lapsille kohdistetun positiivisen palautteen ja yleisemmin myönteisen huomioimisen ja työotteen nähtiin vaikuttavan myös muuhun työhön varhaiskasvatuksessa, esimerkiksi tiimityöhön ja vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön. Opettajat olivat havainneet myös esteitä positiivisen palautteen antamiselle. Näitä esteitä oli esimerkiksi työntekijöiden toimintatapojen erilaisuus sekä työntekijöiden persoonan ominaisuudet ja asenteet.

Tutkimuksen aikana jäin pohtimaan lasten omaa näkökulmaa positiiviseen palautteeseen liittyen. Haastatellut opettajat kertoivat lasten reaktioista heidän saadessaan kehuja ja kannustusta, mutta kyseessä oli opettajien tulkinnat tilanteista. Mielestäni kiinnostava jatkotutkimusaihe olisi lasten kokemukset heille kohdistetusta myönteisestä palautteesta. Lasten kokemukset voisi saavuttaa esimerkiksi haastattelemalla lapsia siitä, millaisista asioista heille annetaan positiivista palautetta ja miltä se heistä tuntuu. Myös havainnointi olisi tähän oiva menetelmä. Havainnoimalla varhaiskasvatuksen arkea voisi nähdä monenlaista palautetta, sekä positiivista että kielteistä Haastatellut opettajat uskoivat vahvasti myönteisyyden ja sensitiivisyyden kantavan pitkälle lasten kanssa työskennellessä. Kuitenkin tästä eroavaa näkemystä edustavia työntekijöitä löytyy varhaiskasvatuksesta edelleen. Tietoisuutta lapselle kohdistetun positiivisen palautteen merkityksestä olisikin tärkeää lisätä.

 

Reetta Moliis

Varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia lapsille kohdistetusta positiivisesta palautteesta

Tämä pro gradu -tutkielma on jatkoa feminististä pedagogiikkaa käsittelevälle kandidaatin tutkielmalleni. Pohdin paljon opintojen aikana miten feministinen pedagogiikka voisi toteutua peruskoulun luokkahuoneissa, millaista on feministinen luokanopettajuus?

Esittelen tutkielmassa ensin lyhyesti feminismiä ja feminististä pedagogiikkaa historiallisesta näkökulmasta, sekä kartoitan lyhyesti suomalaisen peruskoulun, sekä opettajuuden yhteiskunnallisuutta ja poliittisuutta. Tarkastelen myös toimijuuden käsitettä kasvatuksen ja koulutuksen kontekstissa. Feminististä luokanopettajuutta ei ole juurikaan tutkittu Suomessa, ja feminististä pedagogiikkaa tarkastellaan useimmiten yliopistokontekstissa. Peruskoulukontekstissa esimerkiksi sukupuolisensitiivisestä ja sukupuolitietoisesta kasvatuksesta on kuitenkin paljon tutkimusta. Tutkielman tavoitteena oli tarkastella sitä feminismiä feminististen luokanopettajien työssä, sekä heidän työhönsä liittyviä jännitteitä feminististä toimijuutta mahdollistavien ja tukevien, sekä rajoittavien ja estävien näkökulmien kautta.

Tutkielma on laadullinen ja feministinen tutkimus. Aineisto tuotettiin haastattelemalla kolmea feminististä luokanopettajaa puolistrukturoiduilla yksilöhaastatteluilla. Haastateltavien löytäminen vaati tosin monenlaista haastattelukutsukampanjaa erilaisilla somealustoilla, sekä yksittäisten viestien lähettämistä ystävien avustuksella.

Aineiston analyysissa on yhdistelty sisällönanalyysia, sekä vaikutteita diskurssianalyysistä, joiden yhdistelmää nimitän diskursiiviseksi sisällönanalyysiksi. Analysoin feminististen luokanopettajien puheesta kahta diskurssia, jotka nimesin ilmaisuilla feminismin kaikkiallisuus ja feminismi tekoina. Lisäksi tulkitsin feministiseen luokanopettajuuteen liittyviä jännitteitä, jotka paikansin teemoittelun myötä työyhteisöön, peruskoulun rakenteisiin, sekä resursseihin. Kiinnitin myös huomioita opettajien puheessa esiintyviin sanoihin liittyen esimerkiksi yhteiskunnan horjuttamiseen tai kyseenalaistamiseen. Etenkin työyhteisön rooli näyttäytyi suurena feminististä luokanopettajuutta tukevana tekijänä, kun taas esimerkiksi resurssipula sitä rajoittavana.

Elli Saharinen

”On ihanaa että mun ei tartte olla aina se joka siellä ränttää” Feministisestä luokanopettajuudesta ja siihen liittyvistä jännitteistä

Tutkielman taustaa

Mökkeilyllä on Suomessa pitkät perinteet. Vapaa-ajan asuminen on suomalaisia poikkeuksellisella tavalla yhdistävä asia. Suomalaisilla on aiemman tutkimustiedon mukaan suhteessa muihin kansoihin enemmän mökkejä. Lisäksi koronapandemian tuomat muutokset ihmisten arkeen ovat lisänneet entisestään suomalaisten suosiota mökkeilylle.

Mökkeily muodostuu sille tyypillisistä rutiineista, joista keskeisimpiin kuuluvat ruoanvalmistus ja ruokailu. Vapaa-ajan asumista on tutkittu keskittyen paljolti elämäntapaan liittyviin kysymyksiin, mutta valitsemani näkökulma ruoanvalmistuksen ja ruokailun käytänteistä on jäänyt aiemmin huomiotta. Kiireisen elämäntyylin on arvioitu vähentävän aikaa ruoanvalmistukseen ja yhteisiin ruokailuihin. Vapaa-ajan asunnolta haetaan aiemman tutkimustiedon mukaan vastapainoa kiireiselle kaupunkielämälle. Tämän maisteritutkielman tavoitteena oli selvittää ruoanvalmistuksen ja ruokailun käytänteitä vapaa-ajan asunnolla. Näin ollen aihe on yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksesta ajankohtainen ja tärkeä sen koskettaessa yhä suurempaa osaa väestöstä.

Tutkielman tavoite ja toteutus

Tutkimuskysymykseksi muodostui se, millä tavoin vapaa-ajan asunnon olosuhteet ja ajankäytölliset piirteet vaikuttavat ruoanvalmistuksen ja ruokailun käytänteisiin. Tämän tutkimuskysymyksen avulla pyrin saavuttamaan syvällisempää ymmärrystä ruokakäytänteistä vapaa-ajan asunnolla.

Tutkimus on laadullinen, ja siihen osallistui kaksitoista säännöllisesti mökkeilevää henkilöä. Aineisto analysoitiin ja luokiteltiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin hyödyntäen teemoittelua.

Tutkielman tulokset

Tutkimustuloksissa nousi esille, että vapaa-ajan asunnolla oli yleensä aikaa ruoan valmistamiselle ja ruoka pyrittiin valmistamaan mökillä aina itse. Ruoanvalmistusta myös helpotettiin mökin olosuhteiden vuoksi ja ajan säästämiseksi hyödyntämällä erilaisia toimintatapoja ja menetelmiä. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että mökillä pyrittiin syömään yhdessä ja kiireettömästi. Tutkimustulokset antavat myös viitteitä mökillä tapahtuvan ruoanvalmistuksen ja ruokailun merkityksellisyydestä.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ruoanvalmistukseen ja ruokailuun käytettävällä ajalla eli sen runsaudella on keskeinen merkitys. Lisäksi tämän tutkimuksen tulokset vahvistavat aiemmissa tutkimuksissa esiin noussutta itse tekemisen kulttuuria ja mökin roolia vastapainona kiireiselle kaupunkielämälle myös ruoanvalmistuksen ja ruokailun näkökulmista katsottuna. Mökillä tapahtuvassa ruoanvalmistuksessa korostunut itse tekemisen kulttuuri sekä ruokailujen yhteisöllisyys antavat toiveikkaan näkökulman aiemmissa tutkimuksissa esiin nousseeseen huoleen ruoanvalmistustaitojen heikentymisestä ja yhteisten ruokailujen vähenemisestä. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää tarkasteltaessa ruoanvalmistusta ja ruokailun käytänteitä sekä niiden merkityksiä vapaa-ajan asumisessa.

Jatkotutkimuksissa aiheen tarkastelu eri näkökulmasta voisi antaa mielenkiintoista tietoa aiheesta. Tällainen näkökulma voisi olla esimerkiksi työnjako ruoanvalmistuksessa. Tutkimukseeni osallistui eri-ikäisiä ihmisiä, joilla oli varustelutasoltaan erilaisia mökkejä. Tarkemmalla rajaamisella voisi saada kiinnostavaa lisätietoa ruokakäytänteistä vapaa-ajan asunnolla.

Mona Jäppinen

Aikaa ruoan valmistukselle ja ruokailulle – Ruokakäytänteet vapaa-ajan asumisessa