Lapsen luovan toimijuuden tukeminen varhaiskasvatuksessa sävellysprosessin aikana

Tarkoitus:

Luovan ajattelun ajatellaan olevan merkityksellistä jatkuvasti muuttuvassa yhteiskunnassa, sekä tulevaisuuden yhteiskuntaa rakentaessa. Lasten luovaa toimintaa on viime vuosina alettu tutkia yhä enemmän ja luovan toiminnan hyödyistä niin lapsen kuin yhteiskunnankin näkökulmasta on alettu käydä keskustelua. Tämä keskustelu ei kuitenkaan vielä näy käytäntöinä koulutusjärjestelmässämme. Tutkielmani tarkoituksena on tarkastella sävellysprosessin merkitystä lapsen luovan toimijuuden tukemisessa varhaiskasvatuksen kontekstissa. Tutkimustehtävänä on kuvata, teoretisoida sekä analysoida varhaiskasvatuksessa toteutettavaa sävellysprosessia. Tutkimuskysymyksinä on selvittää, millaisena sävellysprosessi varhaiskasvatuksessa näyttäytyy ja mitkä tekijät opettajan toiminnassa tukevat lapsen luovaa toimijuutta sävellysprosessin aikana. Aiemman tutkimuskirjallisuuden perusteella luova ja musiikillinen toiminta nähdään lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista tukevana toimintana. Opettajan rooli nähdään merkittävänä lapsen luovan toimijuuden kehittymisessä. Luova toimijuus on kuitenkin käsitteenä uusi ja aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että osaamista luovan ja musiikillisen toiminnan saralla olisi varhaiskasvatuksessa tarpeen kehittää. Tästä johtuen uutta tutkimusta, sekä menetelmiä lapsen luovan toimijuuden tukemiseen tarvitaan.

Toteutus:

Tutkielma toteutettiin laadullisena toimintatutkimuksena 5-6-vuotiaiden lasten päiväkotiryhmässä Helsingissä, tutkivan opettajan näkökulmasta. Lapset osallistuivat sävellyspajoiksi nimettyyn toimintaan, joita toteutettiin kahdeksan kertaa. Lopullisessa otannassa oli mukana 12 lasta ja seitsemän sävellyspajoissa tehtyä äänitystä, joiden aikana toteutettiin sävellysprosessi. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavana sisällönanalyysina.

Tulokset:

Tulosten perusteella sävellysprosessi näyttäytyi yhteissäveltämisenä, jossa oli tärkeää rohkaiseva ilmapiiri, sekä lasten aloitteiden huomioiminen. Luovaa toimijuutta tukevat seikat opettajan toiminnassa jakautuivat vuorovaikutuksellisiin sekä toiminnan suunnittelua, toteutusta ja arviointia koskeviin tekijöihin. Luovaa toimijuutta vaikutti erityisesti tukevan opettajan ja lasten välisen valta-aseman rikkominen, sekä toiminnan suunnittelu ja muokkaaminen lasten tarpeiden ja toiveiden perusteella. Tulosten perusteella opettaja voi omalla toiminnallaan tukea lapsen luovaa toimijuutta ja sävellysprosessi voi olla yksi väylä lapsen luovan toimijuuden tukemiseen. Musiikillisen toiminnan kehittäminen luovaa toimijuutta tukevaksi vaatii opettajalta reflektiivisyyttä, sekä lasten osallisuutta toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.

Helmi Österman

Pro Gradu: Lapsen luovan toimijuuden tukeminen varhaiskasvatuksessa sävellysprosessin aikana

Opettajien kokemuksia kasvatuskoiran vaikutuksesta oppimisympäristöön

Tutkielmassani tarkastellaan kasvatuskoiran vaikutusta turvalliseen oppimisympäristöön. Päädyin aiheena turvalliseen oppimisympäristöön, koska pidän aihetta tärkeänä. Ennen luokanopettajaopintoja työskentelin puoli vuotta valmistavassa luokassa. Luokan oppilaista monet olivat lähtöisin Lähi-Idästä. Lasten kertomukset kouluoloista kotimassaan herättivät ajatuksen turvallisuuden tärkeydestä. Turvallisen oppimisympäristön tärkeys nousee esiin opetussuunnitelmasta ja se on lapsen oikeus myös lain nojalla. Turvallinen oppimisympäristö on myös kouluhyvinvoinnin edellytys. Turvallinen oppimisympäristö rakentuu fyysisestä ja henkisestä turvallisuudesta. Oppimisympäristön fyysiseen turvallisuuteen sisältyy tilaturvallisuus ja fyysinen koskemattomuus. Henkiseen turvallisuuteen kuuluu taas sosiaalinen, psyykkinen ja pedagoginen turvallisuus. Kaikki nämä osa-alueet vaikuttavat oppilaan kokemukseen emotionaalisesta turvallisuudesta.  Henkilökohtainen ja ajankohtainen kiinnostus kasvatuskoiratyön kehitykseen ohjasi tarkastelemaan turvallisen oppimisympäristön osa-alueita kasvatuskoiran käytön näkökulmasta.

Tavoitteet ja menetelmät

Tutkielmassani oli tarkoitus kuvata, analysoida ja tulkita opettajien kokemuksia kasvatuskoiran vaikutuksesta turvallisen oppimisympäristön eri osa-alueisiin. Tavoitteenani oli lisätä ymmärrystä turvallisesta oppimisympäristöstä ja selvittää koiran vaikutusta siihen. Tutkielmassani haettiin vastauksia kysymykseen: Millä tavoin opettajat kokevat kasvatuskoiran vaikuttavan turvallisen oppimisympäristön osa-alueisiin (fyysiseen-, sosiaaliseen-, psyykkiseen-, pedagogiseen- ja emotionaaliseen turvallisuuteen)?

Toteutin tutkielmani haastattelemalla kuutta opettajaa, joiden kokemus kasvatuskoiran käytöstä koulussa vaihteli puolestatoista vuodesta yli viiteen vuoteen. Haastattelujen jälkeen analysoin opettajien kuvauksien sisältöä.

Tulokset ja johtopäätökset

Opettajien kuvaukset osoittivat, että koirasta voi olla hyötyä henkisen turvallisuuden osa-alueiden sekä emotionaalisen turvallisuuden edistämisessä, joitain yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Opettajien suurin huoli koirien käyttöön koulussa koski fyysisen turvallisuuden takaamista, ja haastateltavat kertoivatkin varmistavansa fyysisen turvallisuuden toteutumisen monella tavalla. Kasvatuskoiran tuomien mahdollisten hyötyjen vuoksi, niin turvallisen oppimisympäristön tukemisessa kuin lasten kouluhyvinvoinnin kohentamisessa, on tutkielmani valossa perusteltua edistää koirien käyttöä koulussa ottaen kuitenkin fyysisestä turvallisuudesta huolehtimisen vakavasti.

Lotta Yli-Kuivila

Kasvatuskoiran vaikutus turvallisen oppimisympäristön osa-alueisiin opettajien kokemana

Käsityöt vastavoimana masennukselle

Käsityöt ovat monelle hyödyllinen keino tuntea hyvää mieltä, kokea onnistumisia sekä haastaa itseään uuden oppimisessa. Tämän lisäksi monet käsitöiden harrastajat kertovat käsitöiden tekemisen auttavat heitä ajatusten järjestelyssä sekä tunteidensa säätelyssä. Näin on ollut myös itselläni ja käsitöiden erityisyys oman ajan ottamisen keinona on korostunut eritoten sen jälkeen, kun sairastuin masennukseen ensimmäistä kertaa noin kymmenen vuotta sitten. Henkilökohtaiset kokemukseni käsitöiden hyvinvoinnillisista merkityksistä masennukseni hoitamiseen sai minut kiinnostumaan siitä, voisiko käsityöt toimia yleisemmin masennuksen itsehoidollisena menetelmänä. Perehdyin aiheeseen ja huomasin, ettei sitä ole tällaisenaan aikaisemmin tutkittu, vaikka erikseen käsitöiden hyvinvointivaikutuksia ja masennuksen itsehoitoa on tarkasteltu useista eri näkökulmista.  Aihe oli mielestäni myös hyvin ajankohtainen molempien aihepiirien yleisyyden vuoksi. Nimittäin masennusta pidetään Suomessa jo kansainterveydellisenä sairautena ja puolestaan käsityöt ovat edelleen yksi maamme suosituimpia vapaa-ajan harrastuksia.

 

Tavoitteet ja menetelmä

Tutkimuksen tehtävänä oli tarkastella käsitöiden ja käsityöyhteisöjen merkitystä masennuksen sairastuneiden ihmisten elämässä sekä selvittää voiko käsitöitä hyödyntää masennuksen itsehoidollisena keinona. Tutkimustehtävään vastausta hain kolmen tutkimuskysymyksen avulla: millainen rooli käsityöllä on haastateltavien masennuksensa tarinassa, millaisia hyvinvointivaikutuksia haastateltavat kokevat saavansa käsitöistä ja millaisia hyvinvointia lisääviä kokemuksia haastateltavilla on käsityöyhteisöistä. Tutkimuksessa pyrin narratiiviseen otteeseen sekä aineiston keruussa että sen analysoinnissa. Tutkimusaineiston keräsin viideltä masennuksen kokeneelta käsityönharrastajalta kertomushaastattelun avulla, jossa haastateltavat kertoivat omatoimisesti kokemuksistaan masennuksesta ja käsitöiden merkityksestä siinä.  Kertomuksien tarkastelussa hyödynsin narratiivista ja narratiivien analyysiä, joista ensimmäisessä rakensin haastateltavien yksilölliset tarinat kertomuksista ja jälkimmäisessä vertailin tarinoiden tarkempia sisältöjä toisiinsa sekä aiheesta aiemmin tehtyyn tutkimustietoon.

 

Tulokset ja johtopäätökset

Haastateltavat kuvailivat kertomuksissaan monipuolisesti käsitöiden ja käsityöyhteisöjen merkittävyyttä heidän hyvinvoinnilleen. He kertoivat käsitöiden ja käsityöyhteisöjen olevan hyödyllisiä muun muassa heidän hyvän olon, uudenlaisten ajatusten sekä jaksamisen lisääntymisessä. He kokivat, että myönteisyyden lisääntyessä myös masennusoireiden hallitseminen tuntui helpommalta. Toisin sanoen heistä käsityöt kohottivat heissä itsessään sekä mielialassaan sellaisia piirteitä, joita masennus on ehtinyt tukahduttaa. Haastateltavat eivät suoraan puhuneet käsitöistä masennuksen itsehoidollisena menetelmänä, vaan keskittyivät enemmän kuvailemaan käsitöiden ja käsityöyhteisöjen positiivisia merkityksiä heille yleisesti.  Kuitenkin vertailemalla näitä haastateltavien kokemuksia ja masennuksen itsehoitoa koskevaa kirjallisuutta voidaan käsityöt nähdä hyödyllisenä ja toimivana keinona masennuksen itsehoidossa.

Lopputuloksena koen, että tutkimukseni voi lisätä masentuneiden ja heidän läheistensä ymmärrystä masennuksesta sekä tarjoaa menetelmiä masennusoireiden lievittämiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Yhteiskuntamme eri toimijoille uskon tutkimuksen tulosten lisäävän ymmärrystä masennuksen itsehoidon erilaisten vaihtoehtojen tukemisen tärkeydestä sekä käsitöiden merkittävyydestä tuossa itsehoidossa. Näiden seikkojen vuoksi toivon, että käsitöiden hyödyllisyyttä masennuksen itsehoidossa sovellettaisiin tulevaisuudessa laajemmin ja aihetta tutkittaisiin kattavammin. Yhteiskunnassamme voitaisiin mielestäni kiinnittää huomiota masentuneille tarkoitettujen käsityöyhteisöjen perustamiseen, jolloin sairauden itsehoito yhdistyisi vertaistukeen. Jatkotutkimusaiheina puolestaan tulisi selvittää käsitöiden hyvinvoinnillisia merkityksiä myös masentuneille, jotka eivät harrasta käsitöitä sekä sitä, miten käsityöterapia voi auttaa masentuneita toipumisessa.

 

Essi Kronqvist

Käsityöt vastavoimana masennukselle. Narratiivinen tutkimus käsitöiden hyödystä masennuksen itsehoidon välineenä.

Työ- ja uraodotukset psykologisen sopimuksen näkökulmasta

Urat ovat muuttuneet hierarkkisesti saman organisaation sisällä etenevistä monimuotoisemmiksi. Nykypäivän työmaailma on aiempaa epävarmempi ja urat ovat yksilöllisiä. Muutokset urissa ovat vaikuttaneet myös työntekijän ja työnantajan väliseen suhteeseen. Aikaisemmin työntekijä saattoi odottaa, että tekemällä työn hyvin ura etenee organisaatiossa nousujohteisesti. Tänä päivänä organisaatiot eivät pysty enää takaamaan pitkiä ja turvallisia työuria. Toisaalta työntekijätkään eivät välttämättä enää odota tätä työnantajalta.

Tutkimuksen tausta

Pro gradu -tutkielmani on toimeksianto yritykselle, johon tutkimuksessa viitataan Yhtiö X:nä. Tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena on yrityksen käyttöinsinöörin työtehtävä, jossa toimeksiantajan mukaan on tällä hetkellä toivottua nopeampi vaihtuvuus. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada ymmärrystä työntekijöiden että työnantajan edustajien odotuksista käyttöinsinöörin työstä ja urasta. Tutkielman pohjalta toimeksiantajan tavoitteena on tehdä käyttöinsinöörin rooliin järjestelmällisempää urasuunnittelua, jossa huomioitaisiin sekä työntekijöiden että työnantajan tarpeet.

Toteutus

Toteutin tutkimukseni laadullisina teemahaastatteluina. Haastattelin tutkimukseeni neljää käyttöinsinööriä, kahta aikaisemmin käyttöinsinöörin työtä tehnyttä henkilöä ja viittä työnantajan edustajaa. Analysoin tutkimustulokset teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Viitekehyksenä analyysissani toimi psykologisen sopimuksen teoria, jonka mukaan työntekijöillä on odotuksia, jotka he toivovat työnantajan täyttävän vastineeksi työpanoksestaan. Psykologinen sopimukset voivat olla kirjoittamattomia ja äänen sanomattomia sopimuksia, jonka ehtoja työntekijät tulkitsevat subjektiivisesti.

Tulokset

Tutkimustuloksissani ilmeni, että työntekijöiden työ- ja uraodotuksiin vaikuttavat henkilökohtaiset taipumukset kuten uraorientaatio, aikaisemmat kokemukset, ennen työsuhdetta muodostunut työnantajamielikuva ja työnantajan viestit. Sisäisten sidosryhmien puheet käyttöinsinöörien vaihtuvuudesta nähtiin myös mahdollisesti lisäävän vaihtuvuutta. Työnantajan edustajat kuvasivat käyttöinsinöörin työtä tärkeäksi rooliksi, jossa työntekijöiden toivottaisiin olevan pidemmän aikaa kuin mitä tällä hetkellä roolissa keskimäärin ollaan. Työnantajan edustajien odotukset käyttöinsinöörin roolista ja urasta olivat osin ristiriitaiset, josta voidaan päätellä, että odotuksia ei välttämättä pystytä viestimään työntekijöille selkeästi.

Yhteenveto

Mikäli toimeksiantaja päättää lähteä rakentamaan urapolkukuvausta käyttöinsinöörin rooliin, tulisi sen teossa huomioida, että organisaation käytännöt ja rakenteet tukevat sen toteutumista käytännössä. Käyttöinsinöörin rooliin kuuluvia työtehtäviä ja odotuksia urakehityksestä nähtiin myös tärkeäksi selkeyttää sekä työntekijöiden että työnantajan edustajien puheenvuoroissa. Psykologisen sopimuksen näkökulmasta sekä työntekijöiden että työnantajan edustajien olisi tärkeä viestiä odotuksiaan selkeästi, jotta molemmilla osapuolilla olisi ymmärrys psykologisen sopimuksen sisällöstä.

Emmi Kosonen

Pro gradu: Käyttöinsinöörin työ ja ura – työntekijöiden ja työnantajan edustajien odotukset psykologisen sopimuksen näkökulmasta

Koulun tarjoama seksuaali- ja turvataitokasvatus. Onko siitä mahdollisesti apua lasten turvalliseen sosiaalisen median käyttöön?

Yhä nuoremmilla lapsilla on käytössään älypuhelin tai -laitteita. Niiden avulla lapsilla voi olla lähes koko ajan vapaapääsy virtuaalimaailmaan ja sitä kautta sosiaaliseen mediaan. Vanhempien on mahdotonta valvoa kaikkea, mitä lapset tekevät virtuaalimaailmassa. Virtuaalimaailmassa on paljon vaaroja, joita lapset voivat kohdata. Lapsilla on oikeus kasvaa turvallisessa kasvuympäristössä eikä kenenkään lapsen tulisi joutua laiminlyödyksi, julmuuden tai väärinkäytön kohteeksi. Aikuisten tulisi suojella lapsia kaikilta vaaroilta. Lapset myös tarvitsevat aikuisten apua, neuvoja ja opetusta, jotta he pystyvät itse pitämään huolta omasta turvallisuudestaan.

Ovatko vanhemmat huolissaan lasten sosiaalisen median käytöstä? Ovatko he keskustelleet lastensa kanssa sosiaalisen median vaaroista? Opetetaanko vanhempien mielestä koulussa seksuaali- ja turvataitokasvatusta, ja oppivatko lapset siellä tietoja ja taitoja, joilla pystyvät välttämään vaaratilanteisiin joutumista?

Tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaisia käsityksiä alakouluikäisten lasten vanhemmilla on koulun tarjoamasta seksuaali- ja turvataitokasvatuksesta ja mikä vaikutus niillä on lasten turvalliseen sosiaalisen median käyttöön. Tutkimuksen toteutin mixed methods -menetelmää käyttäen. Aineiston keräsin nettilomakekyselynä, jonka jaoin Facebookin kautta erilaisissa yksityisissä sekä julkisissa ryhmissä. Kyselylomake oli auki viikon ajan ja 75 vanhempaa vastasi kyselyyn. Määrällisen tutkimusaineiston analysointi tapahtui tilastollisia menetelmiä käyttäen, kun taas laadullisen tutkimusaineiston analysointi tapahtui sisällönanalyysiä käyttäen.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että koulussa järjestetään jonkinlaista seksuaali- ja turvataitokasvatusta, mutta viestintä ja yhteistyö kodin kanssa on vähäistä seksuaali- ja turvataitokasvatukseen liittyen, joten vanhemmat eivät oikein tiedä, mitä kasvatus koulussa sisältää. Vanhemmat myös kokivat, ettei koulun tarjoama seksuaali- ja turvataitokasvatus ole riittävää. Suurin osa vanhemmista oli sitä mieltä, että omat valmiudet toteuttaa seksuaali- ja turvataitokasvatusta kotona ovat hyvät, mutta he kokivat silti kaipaavansa apuja ja lisätietoja aiheesta.

Vanhemmat olivat jollakin tasolla huolissaan lasten sosiaalisen median käytöstä, koska he eivät pysty vahtimaan kaikkea, mitä lapset sosiaalisessa mediassa tekevät. Vanhemmat tiedostivat sosiaalisessa mediassa olevan vaaroja (muun muassa vihapuheita, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sekä haitallisia kuva- ja videomateriaaleja) ja he olivatkin keskustelleet paljon sosiaalisen median vaaroista omien lastensa kanssa.

Tutkimusten tulosten perusteella voidaan todeta, että seksuaali- ja turvataitokasvatusta tulisi olla enemmän koulussa, jotta lapset pystyisivät välttämään sosiaalisen median vaaroja. Vanhemmat myös haluisivat tiedottamisen ja yhteistyön paranevan koulun kanssa näihin asioihin liittyen, jotta vanhemmat pystyisivät keskustelemaan samoista aiheista lasten kanssa myös kotona.

Janika Moilanen

Pro gradu: ”Olen lukenut groomingista” – Alakouluikäisten lasten vanhempien käsityksiä seksuaali- ja turvataitokasvatuksen mahdollisuuksista edistää lasten turvallista sosiaalisen median käyttöä

Kuluttajat pohtimassa kestävyyttä, vaatteiden kulutusta sekä väriaineiden alkuperää

Tekstiilien tuotanto aiheuttaa ympäristöhaasteita ja tuotantoketjun toimintaan (mm. raaka-aineet, valmistus, olosuhteet) liittyy eettisiä ongelmia. Värjääminen on yksi tekstiilien tuotannon vaiheista, joka tuottaa ympäristökuormaa. Suurin osa tekstiilien ja muiden tuotteiden värjäykseen käytettävistä aineista on synteettisiä väriaineita, jotka valmistetaan petrokemiallisesti uusiutumattomista raaka-aineista, kuten öljystä. Väriaineita saadaan myös luonnosta (mm. kasvit, hyönteiset). Tutkimustiedon lisääntyminen synteettisten väriaineiden haitoista tekstiileissä ja muissa tuotteissa on lisännyt kiinnostusta luonnosta peräisin olevia väriaineita kohtaan.

Kuluttajien näkemykset väriaineiden alkuperästä tekstiileissä tai muissa kulutustuotteissa ei ole herättänyt laajempaa tieteellistä huomiota. Kuluttajien suhtautumista synteettisten- ja luonnonväriaineiden merkitykseen osana ekologista kuluttamista ei myöskään ole tutkittu. Tutkimustehtävänäni oli tarkastella kuluttajien näkemyksiä vaatteiden tuotantoon ja kulutukseen liittyvistä kestävyyshaasteista sekä kuluttajien toimintaa tekstiileihin liittyvän kulutuksensa muokkaamiseksi kestävämmäksi. Lisäksi tarkastelun kohteena oli väriaineiden alkuperän merkitys kuluttajille sekä heidän suhtautumisensa synteettisiin- ja luonnonväriaineisiin tekstiileissä ja muissa kulutustuotteissa. Tutkimustehtävän muotoilua motivoi se, että tein tutkimukseni BioColour-tutkimushankkeessa (Bio-based Dyes and Pigments for Colour Palette, 2019–2024).

Ennen synteettisten väriaineiden kehittämistä luonnonväriaineet olivat ainoita väriaineiden lähteitä tekstiileissä ja muissa tuotteissa. Luonnonväriaineilla tarkoitetaan kasveista, sienistä, eläimistä, mikrobeista ja maaperästä saatavia väriaineita, jotka ovat muodostuneet luonnon kehityskulun osana. Suurin osa tekstiilien värjäykseen soveltuvista luonnonväriaineista on peräisin kasveista, mutta myös esimerkiksi sieniä voidaan käyttää värjäykseen. Luonnonväriaineiden käyttöön liittyy tiettyjä haasteita ja sekä synteettisten- että luonnonväriaineiden ympäristövaikutuksia arvioitaessa tulisi huomioida väriaineiden koko tuotantoketju. Luonnonväriaineiden etuna voidaan kuitenkin pitää, että ne ovat yleensä uusiutuvia ja biohajoavia.

Tutkimukseni ote oli laadullinen ja tutkimusaineisto koostui puolistrukturoitua teemahaastattelua käyttäen kerätyistä yksilö- ja parihaastatteluista. Yksilöhaastatteluja oli yhdeksän ja parihaastatteluja kolme eli yhteensä tutkimukseen osallistui 15 henkilöä, jotka olivat iältään 24–73-vuotiaita. Tutkimukseen osallistui sekä tavallisia kuluttajia että henkilöitä, joilla on kokemusta luonnonväriaineilla värjätyistä tekstiileistä. Aineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käyttäen.

Tutkimustulosten mukaan kestävyyden näkökulmasta tekstiilien laatu on kuluttajille merkityksellinen tekijä vaatteita hankittaessa. Vaatteiden laatua tarkastellessaan kuluttajat kiinnittävät huomiota erityisesti vaatteen ompelujälkeen, materiaaliin sekä arvioituun kulutuksenkestoon. Se, että kuluttajat peräänkuuluttavat tuotteiden laatua, viittaa nykyisen pikamuotiin perustuvan tekstiilien tuotannon ja kulutuksen haasteisiin. Pikamuoti ilmenee kuluttajille tekstiilien halpoina hintoina, heikkona laatuna ja nopeana vaihtuvuutena. Kuluttajat pitävät kestävän kulutuksen kannalta ongelmallisena tekstiilien heikkoa kulutuksenkestoa ja siitä aiheutuvaa vaatteiden lyhyttä käyttöikää.

Kuluttajat ovat tietoisia tekstiilien tuotantoon ja kulutukseen liittyvistä moninaisista kestävyyshaasteista. Luotettavan ja ajantasaisen tiedon arvioiminen voi kuitenkin olla vaikeaa ja globaalit tuotantoketjut puolestaan vaikeuttavat tekstiilien jäljitettävyyttä. Kuluttajat pyrkivät omalla toiminnallaan muuttamaan vaatteisiin liittyvää kulutustaan kestävämmäksi. Kuluttajat muun muassa pyrkivät vähentämään vaatteiden ostamista, hankkivat laadukkaita ja kulutusta kestäviä tekstiilejä, suosivat kotimaisia tai ekosertifioituja tuotteita, ostavat vaatteita käytettynä, valmistavat vaatteita itse sekä kiinnittävät huomiota veden- ja energiankulutukseen vaatteita hoitaessaan. Kuluttajat myös kierrättävät ja korjaavat vaatteitaan sekä hyödyntävät käytöstä poistamiaan tekstiilejä esimerkiksi siivouksessa.

Kuluttajat arvostavat väriaineiden turvallisuutta eri kulutustuotteissa. Kuluttajat pitävät tärkeänä, ettei tekstiileissä ja muissa kulutustuotteissa, kuten elintarvikkeissa, kosmetiikassa ja hiusväreissä käytettävillä väriaineilla ole haitallisia terveysvaikutuksia. Kuluttajat mieltävät luonnonväriaineet ekologisemmiksi ja turvallisemmiksi kuin synteettiset väriaineet. Luonnonväriaineilla aikaansaatavat värisävyt ovat keskeinen osa luonnonväriaineilla värjättyjen tekstiilien viehätystä. Kuluttajat ovat kiinnostuneita luonnonväriaineista ja kaipaisivat tietoa väriaineiden ominaisuuksista ja luonnonväriaineilla värjättyjen tekstiilien hoitamisesta erityisesti, mikäli luonnonväriaineet tulisivat yleistymään tekstiileissä.

Eveliina Yli-Heikkilä

Pro gradu: Vaatteet, värit ja kestävyys – Kuluttajien näkemyksiä tekstiilien kulutuksesta sekä väriaineiden alkuperästä ja ominaisuuksista

 

 

Itsesäätelytaidon tukeminen vahvuuskasvatuksessa

Oppilaiden itsesäätelytaidon merkitykseen niin oppimisen- kun elämäntaitona on herätty muun muassa tulevaisuuden taitoja tukevan opetuksen sekä vahvuuskasvatuksen suosion myötä. Opettajat yrittävät parhaansa mukaan luovia tilanteessa, missä keskustelu ajautuu millon siihen, että oppilaat ovat joutuneet heitteille avointen oppimisympäristöjen ja ilmiöopetuksen myötä, ja milloin siihen, että opettajajohtoinen opetus on passivoivaa eikä lainkaan tätä päivää.  Vaikka keskusteluun siitä, miten opetusta pitäisi toteuttaa on varmasti niin monta mielipidettä kuin on koulun käynyttä, vallitsee kuitenkin yksimielisyys siitä, että lapsen hyvinvoinnin ja itsesäätelytaitojen kehityksen tukeminen on koulussa tärkeää. Tutkimukset kertovat, että juuri hyvinvoinnin taidot ovat niitä asioita, joita toivomme lapsille opetettavan. Mutta miten tätä oppimisen ja hyvän elämän kannalta merkityksellistä taitoa tuetaan koulun arjessa ja millaisia asenteita opettajilla on asiaan liittyen?

Tavoitteet

Tässä tutkimuksessa tutkittiin #uuttakoulua-hankkeen vahvuuskoulutuksiin osallistuneita opettajia. Tavoitteena oli selvittää, miten opettajat määrittelevät itsesäätelytaidon käsitteen, millaisia käsityksiä heillä on itsesäätelytaidon kehityksestä ja omista mahdollisuuksistaan vaikuttaa kehitykseen sekä miten oppilaiden itsesäätelytaitoa koulussa tuetaan.

Menetelmät

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto hankittiin haastattelemalla seitsemää hankkeeseen osallistunutta opettajaa. Haastattelut toteutettiin maaliskuun 2020 aikana. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.

Tulokset

Tutkimuksen tärkeimpinä tuloksina ilmeni, että opettajilla ei ollut antaa itsesäätelylle yksiselitteistä määritelmää, vaan sitä kuvailtiin erilaisten osataitojen ja konkretian kautta. Itsesäätelyn sosiemotionaalinen ulottuvuus täydensi tässä tutkimuksessa aiempia määritelmiä. Lisäksi tulokset osoittivat, että opettajien käsityksen itsesäätelytaidon kehityksestä sisälsivät Dweckin (2006) mindset-teorian mukaisesti kasvun asennetta ja muuttumatonta asennetta. Osa opettajista piti itsesäätelyä kehittyvänä taitona, kun taas osalle se merkitsi synnynnäistä ominaisuutta, jonka kehitykseen ei voida koulussa vaikuttaa.

Tulokset osoittavat, että vahvuuskasvatus on alkanut löytää sijaa opetuksessa ja oppilaiden itsesäätelyä tuetaan varsin monipuolisin keinoin koulun arjessa Opettajien ajattelutavoissa elää kuitenkin edelleen muuttumattoman asenteen mukaisia käsityksiä, ja esimerkiksi kasvatuskumppanuuden tukemiseen tarvitaan lisää välineitä. Kaikki opettajat eivät siis tämän tutkimuksen perusteella päässet hankkeen asettamiin tavoitteisiin positiivisuuden edistämisestä luokissa ottaen sidosryhmät mukaan.

Tutkimus tarjoaa tietoa opettajille itsesäätelytaidosta ja sen tukemisen mahdollisuuksista. Tutkimuksen erityisenä arvona voidaan nähdä sen tarjoama tieto koulutuksille siitä, miten niitä tulisi jatkossa kehittää eteenpäin. Toisaalta tutkimus herättää pohtimaan, miten yksittäisillä täydennyskoulutuksilla voidaan vaikuttaa asenteisiin ja toimintaan. Tulevaisuutta ajatellen voidaan arvioida opettajankoulutuksen roolia tulevien opettajien kasvun asenteen omaksumisessa, ja toisaalta tarkastella opettajankoulutuksen mahdollisuuksia tarjota opiskelijoille parempia valmiuksia oppilaiden itsesäätelytaidon tukemiseen.

Suvi Kärkäs

Pro gradu: Itsesäätelytaito osana vahvuuskasvatusta – Alakoulun opettajien käsityksiä oppilaiden itsesäätelytaidosta ja sen tukemisesta

Korkeakoulureformin mediaesitykset diskursiivisena käytäntönä

Tutkimukseni tarkoituksena oli tutkia Sipilän hallituksen (2015-2019) toteuttaman korkeakoulureformin mediaesityksiä, ja niiden kiinnittymistä laajemmin käynnissä oleviin koulutuspoliittisiin muutoksiin. Teoriaosiossani avaan koulutuspolitiikan kehityssuuntia ja niiden kiinnittymistä työllistettävyyteen ja uusliberalismin eetokseen. Tutkimukset ovat osoittaneet suomalaisen koulutuspolitiikan saaneen vaikutteita kilpailukykyvaltion toimintatavoista ja painottavan yhä vahvemmin yksilökeskeistä, arviointiin ja numeroihin pohjautuvaa toimintaa. Tutkimuksessani pyrin vastaamaan kahteen tutkimuskysymykseeni: Millaisia argumentteja korkeakoulureformin edistämiselle ja vastustamiselle mediassa esitetään? Millaisia mahdollisia paradoksaalisuuksia korkeakoulureformin mediaesityksiin liittyy?

Tutkimukseni aineistona oli 53 Helsingin Sanomien ja YLEn korkeakoulureformia koskevaa uutista vuosilta 2015-2019. Lähestyin korkeakoulureformin mediaesityksiä tutkimuksessani Foucault’n diskursiivisena käytäntönä, ja tavoitteenani oli selvittää mitä mediaesitysten luoman diskurssin puitteissa on mahdollista sanoa tai tehdä, ja millaisen diskursiivisen käytännön mediaesitykset muodostavat. Pohdin myös, miten media asemoi nuoria, ja millaisia odotuksia heihin kohdistettiin.

Analyysini osoitti kilpailukykydiskurssin vakiintuneen koulutuspuheessa mediassa. Yliopistojen autonomian katsottiin reformin myötä olevan uhattuna hallinnon ohjaillen korkeakoulujen rahoitusta. Nuoret kertoivat mediassa lisääntyneestä pahoinvoinnistaan itsevastuullisuuden kasvamisen myötä. Koulutus näyttäytyi toisaalta omiin valintoihin pohjaavana mahdollisuuksien kenttänä, toisaalta nuoria ohjailtiin vahvasti tietynlaiseen muottiin. Median luoma kuluttajakansalaisen ideaalisubjektin katsottiin olevan tehokas, vastuullinen, itseohjautuva, nuori lukiolaispoika. Kouluttautumisen katsottiin olevan nuoren velvollisuus, johon tulisi pyrkiä oman arvonsa maksimoimiseksi. Median luoma diskursiivinen käytäntö painotti yksilön vapauksia ja oikeuksia, kuitenkin vahvasti ohjaillen yksilöiden toimintaa kohti ’oikeana’ pidettyä polkua. Tutkimustulokset ovat linjassa aiemman koulutuksen markkinoitumista ja itsevastuullisuutta korostavan kirjallisuuden kanssa.

Emma Perilä
”Ainahan tulee myös kritiikkiä, kun uudistetaan” -Korkeakoulureformin mediaesitykset diskursiivisena käytäntönä

Yrittäjyyskasvatuksen ylistystä Arkadianmäellä

Mannerheimintien varressa, aivan pääkaupunkimme ydinkeskustassa, kohoaa jylhä eduskuntatalo. Sen pylväsportiikki tervehtii ohikulkijoita lähes 90 vuoden kokemuksella. Eduskuntatalossa olevat käytävät, valiokuntahuoneet ja istuntosali edustavat kansamme korkeinta päätöselintä. Graniittiseinät kätkevät sisäänsä lukemattomia tarinoita, kohtaamisia ja henkilöitä, jotka ovat lähtemättömästi osa historiaamme.

Eduskuntatalossa pidetään joka päivä paljon puheita, jotka koskettavat arkeamme. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että siellä puhutaan myös paljon koulusta. Oman tutkimukseni aikana sain tehdä moniulotteisen matkan istuntosalin uumeniin ja kansanedustajien ylläpitämään koulupuheeseen.

Puhemies koputtaa nuijaan, istunto on alkamassa. Mikrofoni kytkeytyy päälle ja puhe alkaa.

Tutkimus

Tutkimukseni lähtöasetelmana toimii mielenkiinto yrittäjyyskasvatusta kohtaan. Aloittaessani kasvatustieteen opinnot 2015, ympärilläni kuhisi. Hallitus oli esittänyt menoleikkauksia koulujärjestelmälle. Kansalaistori täyttyi mielenosoittajista ja me kävimme monia keskusteluja yliopiston ruokalassa opiskelijoiden kanssa. Myräkkää lisäsi se, että samoihin aikoihin otettiin käyttöön uusi opetussuunnitelma.

Useissa keskusteluissa törmäsin käsitteeseen yrittäjyyskasvatus. Erityisesti siitä puhuivat kansanedustajat, mutta myös uudessa opetussuunnitelmassa oli oma laaja-alainen oppimiskokonaisuus Työelämä ja yrittäjyys. Tutustuessani aiheeseen hieman syvemmin, havaitsin puheissa ristiriitaisuuksia. Jotkut poliitikot halusivat yrittäjyyskasvatusta lisää, jotkut taas kokivat, ettei se sovi perusopetukseen. Tutkimukset osoittivat myös sen, että opettajat suhtautuivat siihen erilaisilla tavoilla.

Koin, että haaste oli heitetty. Graduni aiheeni tulisi olemaan yrittäjyyskasvatus.

Aineistokseni valikoitui 26 kansanedustajien puhetta, joissa mainittiin yrittäjyyskasvatus. Tutkimusmenetelmäni oli retorinen analyysi, joka tutkii puheessa olevia keinoja: miten yleisöä pyritään suostuttelemaan, että he hyväksyisivät halutut argumentit. Aineistoni lepäsi työpöydälläni ja minä esitin sille kysymyksen: ”Miten kansanedustajat puhuvat yrittäjyyskasvatuksesta?” Tutkimus sai alkaa.

Tulokset

Kansanedustajien yrittäjyyskasvatuspuhe on pääasiallisesti ylistyspuhetta. Siinä ylistetään yrittäjyyskasvatusta, yrittäjää ja yrittäjyyttä. Ylistyspuhe rakentuu monien retoristen keinojen varaan: ethoksella rakennetaan uskottavuutta, logoksella vedotaan järkeen ja pathoksella herätellään tunteita. Argumenttien järjestyksellä tehostetaan tärkeitä aiheita, esisopimuksella kutsutaan kaikki mukaan. Alistava ylistyspuhe painaa, jotta haluttuja aiheita voidaan nostaa.

Ylistyspuheen taustalla on uusliberalistista ajattelutapaa suostutteleva puhe. Jotta tämän suostuttelevan puheen pitäminen olisi oikeutetumpaa, se on verhoiltu kaikkien hyväksymään diskurssiin. Kansanedustajat esimerkiksi usein puhuvat tasa-arvosta ja hyvinvoinnista, mutta taustalla on halu edistää yrittäjyyskasvatusta talouden ja kilpailukyvyn palvelijana. Yrityselämä ja koulu asetetaan vastakkain: yritysten tulisi ottaa suurempi rooli koulujärjestelmän parissa.

Kansanedustajien yrittäjyyskasvatuspuheen valossa yrittäjyyskasvatus näyttäytyy uusliberalistisena asiana. He korostavat yksilöiden yritteliäisyyttä, heidän potentiaalinsa saamista talouden palvelukseen sekä yritysmaailman osuutta kouluopetuksesta. Tutkimukseni tarkentaa kuvaa yrittäjyyskasvatuksesta. Kansanedustajat, jotka arvovaltaisina asiantuntijapuhujina erityisellä tavalla vaikuttavat ilmiöön, ylläpitävät diskurssia, jossa yrittäjyyskasvatus on hyvin taloudellista, kilpailullista ja elinkeinoelämällistä.

Retorisen analyysin tehtävänä ei ole arvioida puheiden hyvyyttä tai oikeellisuutta. Se tuo ilmi niitä keinoja, joilla meihin pyritään vaikuttamaan. Tämä on tutkimukseni keskiössä. Se antaa arvokasta informaatiota kansanedustajien suhtautumisesta yrittäjyyskasvatuksen kautta kouluun ja luo hedelmällisiä, uusia tutkimusaiheita.

Lopuksi

Retorinen analyysi ohjaa ajatukseni armollisuuteen. Retoriikka on läsnä kaikkialla. Itse en voi sanoa, että kansanedustajien suostuttelema yrittäjyyskasvatus ja uusliberalistinen ajattelutapa olisi huonompi kuin jokin toinen. Se ei ole myöskään retorisen analyysin tehtävä. Kansanedustajien tuottama yrittäjyyskasvatuspuhe on samankaltaisesti rakennettu retoriikan varaan kuin on myös rakennettu vastakkaisen diskurssin argumentit. Ihmismieli on altis vaikuttumaan, ja sen vuoksi on tärkeää tutkia vaikuttamiskeinoja. Siksi koen tärkeänä, että tämä analyysi on tehty. Tutkimuksen aikana olen opettanut itseäni suhtautumaan kriittisemmin lukemaani ja kuulemaani. Tässä elämässä se on varmasti tarpeellinen taito.

Graduni valmistui maailmaan, joka on arvaamaton. Koronavirus on aiheuttanut valtavia muutoksia yhteiskuntaan ja arkeemme. Vaikka maailma ympärillämme pysähtyi, tiede jatkaa kulkuaan.

Markus Koskinen

Yrittäjyyskasvatus Arkadianmäellä: Retorinen analyysi kansanedustajien yrittäjyyskasvatuspuheista 2004–2006

Erityinen vuorovaikutus – vuorovaikutuksen rakentuminen opettajan ja kehitysvammaisen lapsen välille varhaiskasvatuksessa

Kehitysvammaiset ihmiset ovat kasvatustieteen tutkimuskentällä viime aikoina jopa unohdettu marginaaliryhmä. Heidän yhteiskunnallinen asemansa on vaihdellut vuosisatojen aikana hyljeksityistä syrjinnän kohteesta, sosiaalisen avun tarpeina oleviin ja vähitellen kohti yksilöllistä tasa-arvoisempaa kohtelua. Tietoisuus ihmisoikeuksista ja vammaisten oikeuksista on mahdollistanut kehitysvammaisten tasa-arvon ja osallisuuden kehittymisen yhteiskunnan aktiviisina jäseninä, joilla on myös oikeus omien ajatusten ilmaisuun.  Tämän mahdollistaa yhteiskunnan muut jäsenet. Kohderyhmänä kehitysvammaiset lapset on hyvin mielenkiintoinen ja antoisa, sillä aiempia tutkimuksia heidän opetuksesta tai varhaiskasvatuksesta ei ole juurikaan tehty. Tämän vuoksi uuden tiedon saannin tarve on suuri. Vuorovaikutus on taas todella tutkittu ilmiö kasvatustieteissä ja opetuksessa. Myös varhaiskasvatuksen vuorovaikutustutkimukset ovat nousussa. Henkilökunnan ja lapsen välinen vuorovaikutus onkin yksi varhaiskasvatuksen keskeisisistä laatutekijöistä. Kun lapsella on haasteita kommunikoinnissa ja vuorovaikutuksessa, vaaditaan aikuiselta herkkyyttä vastata lapsen vuorovaikutuksen tarpeisiin ja tukea tavoitteellisesti lapsen kommunikoinnin mahdollisuuksia. Tämä tapahtuu tiedostamalla lapsen vuorovaikutuksen tapa, vastaamalla siihen ja mahdollistamalla lapselle yhteisiä vuorovaikutustilanteita.

Tavoitteet

Kehitysvammaisten ihmisten tärkeimmät vuorovaikutuskumppanit ovat heidän kanssaan päivittäin työskentelevät opettajat, hoitajat ja avustajat sekä lapsen lähipiiri.  Jo vuosikymmenten ajan on tiedetty, että kyvykkäämmällä vuorovaikutuskumppanilla on merkittävä rooli vuorovaikutustilanteessa kehitysvammaisen ihmisen kanssa. Tämän vuoksi on tärkeää kohdentaa vuorovaikutustilanteen tutkimus kyvykkäämmän kumppanin toimintaan vuorovaikutustilanteen onnistumisen sekä mahdollistamisen kannalta. Itsensä ilmaisun ja osallisuuden lisäksi jokaisella lapsella on oikeus myös laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, jonka osaava ja ammattitaitoinen varhaiskasvatuksen henkilöstö mahdollistaa.

Tutkielma kohdistui varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja kehitysvammaisen lapsen väliseen vuorovaikutukseen varhaiskasvatuksen erityisryhmissä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää opettajan sitoutuneisuutta vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Tutkielman toisena tavoitteena oli tunnistaa niitä vuorovaikutuksen rakenteellisia piirteitä, joiden varaa opettajan ja kehitysvammaisen lapsen välinen vuorovaikutus muodostuu vastaten kysymykseen siitä, mitkä tekijät mahdollistavat vuorovaikutuksen vastavuoroisuuden.

Menetelmät

Tutkielmaan valikoitui etnografinen lähestymistapa, sillä tavoitteena oli kuvata opettajan ja lapsen välistä vuorovaikutusta luonnollisissa varhaiskasvatuksen päivittäisissä tilanteissa. Aineisto kerättiin kolmesta pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen erityisryhmästä videoimalla opettajan ja lapsen välisiä vuorovaikutustilanteita useamman päivän ajan. Aineistoa tuli runsaasti, josta analyysiin rajautui 2 tuntia 42 minuuttia videoita. Aineisto luokiteltiin ohjattuun toimintaan (aamupiirit, toimintatuokiot), spontaaniin vuorovaikutukseen (odotushetket ja siirtymätilanteet) sekä arkeen ja perushoitoon (ruokailu ja pukeminen). Aineisto analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysilla kahden vaiheen kautta. Ensin opettajan sitoutuneisuutta vuorovaikutukseen lapsen kanssa analysoitiin käyttämällä Suhosen (2009) soveltamaa opettajan kannustavan ohjaamisen arviointi eritystä tukea tarvitsevan lapsen kanssa työskennellessä -lomaketta, joka perustuu Pascallin (1995) AES (adult engagement scale) asteikkoon. Tämän jälkeen 17 videotallennetta analysoitiin soveltavaa keskustelunanalyysia hyödyntäen. Videoiden litteraateista tarkasteltiin sosiaalisen vuorovaikutuksen rakentumisen elementtejä, opettajan ja lapsen vuorovaikutusaloitteita ja niihin vastaamista sekä vastavuoroisen vuorovaikutuksen muodostumista.

Tulokset ja johtopäätökset

Opettajien sitoutuneisuus vuorovaikutuksessa lapsen kanssa vaihteli tilannesidonnaisesti. Sitoutuneisuus oli vahvinta ohjatussa toiminnassa ja heikointa perushoidon tilanteissa. Onnistunut vuorovaikutus muodostui, kun opettaja heittäytyi vuorovaikutustilanteeseen, mahdollisti lapsen oman ilmaisun, osasi lukea lapsen vuorovaikutusaloitteita ja vastata niihin. Kaikista aidoin vastavuoroinen yhteys opettajan ja lapsen välille rakentui odotushetkissä, joissa muodostui opettajan ja lapsen spontaania yhteisleikkiä.

Tuloksista voidaan tehdä johtopäätös, että vuorovaikutustilanne opettajan ja kehitysvammaisen lapsen välillä rakentuu osaavamman vuorovaikutuskumppanin eli opettajan pedagogisen toiminnan varaan. Yhteinen aito vuorovaikutus kehitysvammaisen lapsen kanssa vaatii riittävästi aikaa ja herkkyyttä tunnistaa lapsen yksilöllinen vuorovaikutuksen tapa ja antaa lapsen ilmaisulle mahdollisuus. Tämän tutkielman kohteena olevissa erityisryhmissä käytetään puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikaatiota (AAC-menetelmät) sekä monipuolisesti non-verbaalista vuorovaikutusta, kuten ilmeitä, eleitä, ääntelyä ja kosketusta puheviestin ilmaisun tukena.

 

Silja Jukkala Pro -gradu: Erityisopettajan ja kehitysvammaisen lapsen välinen vuorovaikutus varhaiskasvatuksessa -Päivittäiset vuorovaikutustilanteet erityisryhmissä