Kehitysvammaiset ihmiset ovat kasvatustieteen tutkimuskentällä viime aikoina jopa unohdettu marginaaliryhmä. Heidän yhteiskunnallinen asemansa on vaihdellut vuosisatojen aikana hyljeksityistä syrjinnän kohteesta, sosiaalisen avun tarpeina oleviin ja vähitellen kohti yksilöllistä tasa-arvoisempaa kohtelua. Tietoisuus ihmisoikeuksista ja vammaisten oikeuksista on mahdollistanut kehitysvammaisten tasa-arvon ja osallisuuden kehittymisen yhteiskunnan aktiviisina jäseninä, joilla on myös oikeus omien ajatusten ilmaisuun. Tämän mahdollistaa yhteiskunnan muut jäsenet. Kohderyhmänä kehitysvammaiset lapset on hyvin mielenkiintoinen ja antoisa, sillä aiempia tutkimuksia heidän opetuksesta tai varhaiskasvatuksesta ei ole juurikaan tehty. Tämän vuoksi uuden tiedon saannin tarve on suuri. Vuorovaikutus on taas todella tutkittu ilmiö kasvatustieteissä ja opetuksessa. Myös varhaiskasvatuksen vuorovaikutustutkimukset ovat nousussa. Henkilökunnan ja lapsen välinen vuorovaikutus onkin yksi varhaiskasvatuksen keskeisisistä laatutekijöistä. Kun lapsella on haasteita kommunikoinnissa ja vuorovaikutuksessa, vaaditaan aikuiselta herkkyyttä vastata lapsen vuorovaikutuksen tarpeisiin ja tukea tavoitteellisesti lapsen kommunikoinnin mahdollisuuksia. Tämä tapahtuu tiedostamalla lapsen vuorovaikutuksen tapa, vastaamalla siihen ja mahdollistamalla lapselle yhteisiä vuorovaikutustilanteita.
Tavoitteet
Kehitysvammaisten ihmisten tärkeimmät vuorovaikutuskumppanit ovat heidän kanssaan päivittäin työskentelevät opettajat, hoitajat ja avustajat sekä lapsen lähipiiri. Jo vuosikymmenten ajan on tiedetty, että kyvykkäämmällä vuorovaikutuskumppanilla on merkittävä rooli vuorovaikutustilanteessa kehitysvammaisen ihmisen kanssa. Tämän vuoksi on tärkeää kohdentaa vuorovaikutustilanteen tutkimus kyvykkäämmän kumppanin toimintaan vuorovaikutustilanteen onnistumisen sekä mahdollistamisen kannalta. Itsensä ilmaisun ja osallisuuden lisäksi jokaisella lapsella on oikeus myös laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, jonka osaava ja ammattitaitoinen varhaiskasvatuksen henkilöstö mahdollistaa.
Tutkielma kohdistui varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja kehitysvammaisen lapsen väliseen vuorovaikutukseen varhaiskasvatuksen erityisryhmissä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää opettajan sitoutuneisuutta vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Tutkielman toisena tavoitteena oli tunnistaa niitä vuorovaikutuksen rakenteellisia piirteitä, joiden varaa opettajan ja kehitysvammaisen lapsen välinen vuorovaikutus muodostuu vastaten kysymykseen siitä, mitkä tekijät mahdollistavat vuorovaikutuksen vastavuoroisuuden.
Menetelmät
Tutkielmaan valikoitui etnografinen lähestymistapa, sillä tavoitteena oli kuvata opettajan ja lapsen välistä vuorovaikutusta luonnollisissa varhaiskasvatuksen päivittäisissä tilanteissa. Aineisto kerättiin kolmesta pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen erityisryhmästä videoimalla opettajan ja lapsen välisiä vuorovaikutustilanteita useamman päivän ajan. Aineistoa tuli runsaasti, josta analyysiin rajautui 2 tuntia 42 minuuttia videoita. Aineisto luokiteltiin ohjattuun toimintaan (aamupiirit, toimintatuokiot), spontaaniin vuorovaikutukseen (odotushetket ja siirtymätilanteet) sekä arkeen ja perushoitoon (ruokailu ja pukeminen). Aineisto analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysilla kahden vaiheen kautta. Ensin opettajan sitoutuneisuutta vuorovaikutukseen lapsen kanssa analysoitiin käyttämällä Suhosen (2009) soveltamaa opettajan kannustavan ohjaamisen arviointi eritystä tukea tarvitsevan lapsen kanssa työskennellessä -lomaketta, joka perustuu Pascallin (1995) AES (adult engagement scale) asteikkoon. Tämän jälkeen 17 videotallennetta analysoitiin soveltavaa keskustelunanalyysia hyödyntäen. Videoiden litteraateista tarkasteltiin sosiaalisen vuorovaikutuksen rakentumisen elementtejä, opettajan ja lapsen vuorovaikutusaloitteita ja niihin vastaamista sekä vastavuoroisen vuorovaikutuksen muodostumista.
Tulokset ja johtopäätökset
Opettajien sitoutuneisuus vuorovaikutuksessa lapsen kanssa vaihteli tilannesidonnaisesti. Sitoutuneisuus oli vahvinta ohjatussa toiminnassa ja heikointa perushoidon tilanteissa. Onnistunut vuorovaikutus muodostui, kun opettaja heittäytyi vuorovaikutustilanteeseen, mahdollisti lapsen oman ilmaisun, osasi lukea lapsen vuorovaikutusaloitteita ja vastata niihin. Kaikista aidoin vastavuoroinen yhteys opettajan ja lapsen välille rakentui odotushetkissä, joissa muodostui opettajan ja lapsen spontaania yhteisleikkiä.
Tuloksista voidaan tehdä johtopäätös, että vuorovaikutustilanne opettajan ja kehitysvammaisen lapsen välillä rakentuu osaavamman vuorovaikutuskumppanin eli opettajan pedagogisen toiminnan varaan. Yhteinen aito vuorovaikutus kehitysvammaisen lapsen kanssa vaatii riittävästi aikaa ja herkkyyttä tunnistaa lapsen yksilöllinen vuorovaikutuksen tapa ja antaa lapsen ilmaisulle mahdollisuus. Tämän tutkielman kohteena olevissa erityisryhmissä käytetään puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikaatiota (AAC-menetelmät) sekä monipuolisesti non-verbaalista vuorovaikutusta, kuten ilmeitä, eleitä, ääntelyä ja kosketusta puheviestin ilmaisun tukena.
Silja Jukkala Pro -gradu: Erityisopettajan ja kehitysvammaisen lapsen välinen vuorovaikutus varhaiskasvatuksessa -Päivittäiset vuorovaikutustilanteet erityisryhmissä