Vad är interkulturell pedagogik egentligen?

Trots ett ökat behov av interkulturell pedagogik verkar det finnas brist på ett framgångsrikt genomförande av sådan pedagogik – både i Finland och internationellt. Interkulturell pedagogik torde genomsyra all verksamhet i skolvärlden men ofta genomförs interkulturell pedagogik i form av temaveckor eller temadagar. Jag ville undersöka varför.

Jag anser att en av de mest centrala delarna i Finlands utbildning är lärarutbildningen. Det är därifrån framtida lärare ska få verktyg för att kunna utföra pedagogisk verksamhet som faktiskt gynnar alla. Således blev det naturligt för mig att undersöka lärarstuderande och hur lärarstuderande samtalar om interkulturell.

Jag fick möjligheten att arbeta inom projektet MINTED (Multilingual and Intercultural Education in Sweden and Finland) där projektets forskare hade utfört semistrukturerade intervjuer med lärarstuderande, lärare och lärarutbildare gällande teman som tangerar interkulturell pedagogik. Eftersom jag ville fokusera specifikt på lärarstuderande, var det ganska tydligt att jag skulle analysera intervjuerna med lärarstuderande.

Resultaten i sig överraskade mig inte. Lärarstuderande verkar uppleva interkulturell pedagogik som något lösryckt och aningen flummigt. Även om flera av lärarstuderande uppskattar och värderar komponenter så som jämlik utbildning och rättvisa, verkar det som om lärarstuderande inte anser att dessa är en del av interkulturell pedagogik.

Om någon annan blir, eller är intresserade av liknande teman skulle det vara intressant att forska i varför det är så. Frågor så som hur undervisar klasslärarutbildningar i Finland interkulturell pedagogik samt huruvida sådan pedagogik genomsyrar utbildningen förblev obesvarat.

 

Kia-Maria Niemi

Pro Gradu: Omedvetenhet och motstånd – finska lärarstuderandes diskurser om interkulturell pedagogik vid lärarutbildningen

Luokanopettaja äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana

Äidinkieli ja kirjallisuus on yksi eniten oppitunteja saavista oppiaineista peruskoulun aikana. Se on oppiaine, joka sisältää monia eri osa-alueita, kuten lukeminen, kirjoittaminen, kielitieto ja vuorovaikutustaidot. Suomen kieli on oppilaalle paitsi oppimisen kohde, myös opiskelun väline. Tämän vuoksi äidinkieltä ja kirjallisuutta voi kutsua välineaineeksi. Suomessa suurin osa peruskoulun oppilaista opiskelee suomeksi ja käyvät äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärää. Suomessa asuu kuitenkin paljon myös oppilaita, joiden äidinkieli ei ole suomi. He opiskelevat äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen oman äidinkielen oppimäärässään tai suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärässä. Äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen tiedot ja taidot näkyvät Perusopetuksen opetussuunnitelmassa myös laaja-alaisina taitoina, jotka läpäisevät koko opetussuunnitelman ja kaikki oppiaineet. Tällainen taito on esimerkiksi monilukutaito.

Tutkimuksen tarkoitus

Tässä laadullisessa tutkimuksessa haastattelin seitsemää luokanopettajaa siitä, millaisena he käsittävät äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen ja miten he toteuttavat sen opetusta käytännössä. Haastattelin luokanopettajia etukäteen mietittyjen teemojen ympärillä. Halusin selvittää, mitä luokanopettajat ajattelevat yhdestä peruskoulun tärkeimmästä oppiaineesta. Analysoin haastatteluaineistoa laadullisin menetelmin.

Tutkimustulokset

Haastateltavat luokanopettajat opettivat kaikki suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärää ja osa suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärää. Haastateltavat käsittivät äidinkielen ja kirjallisuuden monipuolisena ja laajana oppiaineena. Tämän vuoksi oppiaineesta on välillä hankala muodostaa kokonaisuutta opetuksessa. He pohtivat eri osa-alueiden opetukseen käytettyä aikaa ja käytettävissä olevia resursseja. Haastateltavat pitivät äidinkieltä ja kirjallisuutta tärkeänä oppiaineena. Tärkeinä taitoina he korostivat lukemista, kirjoittamista, luetun ymmärtämistä, monilukutaitoa ja vuorovaikutustaitoja. Heillä kaikilla oli muistoja tästä oppiaineesta omilta kouluajoiltaan ja osa pohti omaa opettajuuttaan näihin peilaten.

Haastateltavat pitivät äidinkieltä ja kirjallisuutta myös tärkeänä välineaineena koko oppilaan koulu-uran näkökulmasta. He pohtivat tämän oppiaineen taitoja laajasti sen kannalta, miten niiden hallinta vaikuttaa muiden oppiaineiden osaamiseen ja ymmärtämiseen. Haastateltavat tunnistivat näiden taitojen merkityksen myös oppilaan jatkokoulutuksen ja työelämän kannalta.

Haastateltavat kertoivat käyttävänsä oppikirjasarjojen lisäksi muuta materiaalia äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessaan. Suosittuja olivat kollegoilta sekä internetistä saadut vinkit. Moni korosti sitä, ettei äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa ole tarpeen käyttää vain yhtä opetusmenetelmää, vaan erilaisia menetelmiä voi käyttää vaihdellen. Toimivana menetelmänä erityisesti kieliopin ja kirjoittamisen opetukseen mainittiin toiminnalliset opetusmenetelmät. Osalla haastateltavista oli kokemusta sekä suomea vasta harjoittelevien että äidinkielessä ja kirjallisuudessa muuten tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksesta. Isoimpana haasteena näihin liittyen mainittiin oppilaiden tasoerot. Moni kaipasi lisäresursseja näiden haasteiden ratkaisemiseen.

Johtopäätökset

Luokanopettaja on työssään monen eri oppiaineen asiantuntija. Luokanopettajan työhön liittyy sekä pedagoginen että didaktinen ulottuvuus. Oppiaineiden sisältötiedon voidaan ajatella liittyvän didaktiikkaan. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että haastatellut luokanopettajat painottivat äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineessa pedagogista ja didaktista näkökulmaa, eivätkä keskittyneet oppiaineen sisältötietoon. Luokanopettajan omalla suhtautumisella oppiaineisiin on vaikutusta myös oppilaiden asenteisiin. Äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaine on joissain tutkimuksissa koettu oppilaiden mielestä epämieluisaksi tai tylsäksi. Luokanopettajan tehtävä on motivoida oppilaita opiskelemaan tätä tärkeää oppiainetta. Oppiaineen mieluisuutta ja merkityksellisyyttä voi lisätä esimerkiksi eri opetusmenetelmiä vaihtelemalla ja oppiaineen sisältöjä oppilaan kokemusmaailmaan liittämällä. Äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen tarvittaisiin lisää resursseja ainakin sujuvan luku- ja kirjoitustaidon kanssa kamppaileville oppilaille sekä suomea toisena kielenä puhuville oppilaille.

Ria Palovaara

Pro gradu: Luokanopettajien käsityksiä ja kokemuksia äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineesta

Tyttöjen ADHD

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä (ADHD) on tutkittu usean vuosikymmenien ajan. Tutkimus on kuitenkin painottunut ADHD-poikiin, eikä tyttöjen ADHD-oireilua tunnisteta riittävän hyvin. Tutkielman esittelyvideo on nähtävillä kesäkuuhun 2021 asti osoitteessa: https://youtu.be/BpQj-CDnqDs

 

Venla Ylikopsa

Pro gradu: Aikuisena ADHD-diagnoosin saaneiden naisten lapsuusajan käyttäytymiseen liittyvät oireet ja oireiden tunnistaminen.

Kansallispuku kansien sisällä

Kansallispuku on suomalaisen kulttuuriperinnön helmi, käsityön taidonnäyte ja arvokas juhla-asu. Pukujen suosio on vaihdellut koko niiden yli sata vuotisen historian ajan: uudet sukupolvet ovat joko ottaneet puvut omakseen tai kokeneet ne vanhentuneiksi ja pölyisiksi museoesineiksi. Kansallispukujen suosioon liittyy vahvasti pukujen käyttäminen ja siihen liittyvät ohjeistukset, jotka voivat joko kannustaa pukujen käyttöön tai rajoittaa sitä. Kaikilla suomalaisilla lienee joku käsitys kansallispuvuista, liittyy se sitten lapsuusmuistoihin, median esittelemään kuvastoon tai kenties omaan harrastukseen. Tiedot saattavat kuitenkin olla vanhentuneita tai hyvin yksipuolisia, vaikka kansallispukuja ja niiden historiaa on tutkittu melko paljon ja aiheen kirjallisuutta on saatavilla kohtuullisen hyvin. Jopa kansallispukuharrastajien tiedot vaihtelevat runsaasti, eikä kattavaa kansallispukuihin syventyvää oppimateriaalia ole saatavilla. Aloittelijan voi olla haastava tutustua kansallispukuihin tavalla joka kasvattaisi samalla kiinnostusta pukuihin ja niiden käyttämiseen.

 

Kehittämistutkimus ja kansallispuku-oppaan luominen

Tällä tutkielmalla pyritään vastaamaan uuden oppimateriaalin tarpeeseen ja tutkimustehtäväksi muodostuikin kansallispuku-oppaan kehittäminen aloittelijalle. Menetelmäksi valittiin kehittämistutkimus, joka on yleinen menetelmä oppimateriaalin kehittämisessä. Tutkielmassa on kaksi tavoitetta: uuden oppimateriaalin kehitys sekä kehittämismenetelmän testaus. Tavoitteena on siis kansallispuku-oppaan kehittämisen lisäksi luoda teoriaa itse kehittämisprosessista. Oppaan kehittäminen alkoi kirjallisuuskatsauksella, jossa kartoitettiin kansallispukuihin liittyvää kirjallisuutta sekä tutkimuksia. Tämän jälkeen haastateltiin kansallispukujen asiantuntijoita ja kartoitettiin kansallispukuilmiötä ja siihen liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita. Kirjallisuuskatsauksen ja haastattelujen pohjalta luotiin kansallispuku-oppaan raakaversio, johon hahmoteltiin siihen tulevat tiedot sekä oppaan rakenne. Opas luotiin verkkosivupohjalle, sillä sen arvioitiin olevan paras alusta, jotta opas olisi mahdollisimman helppokäyttöinen ja kaikkien saatavilla.

 

Kansallispuku-oppaan kehittäminen

Kansallispuku-opasta kehitettiin seuraavaksi asiantuntija-arvioinnin avulla. Edellisestä vaiheesta tutut asiantuntijat tutustuivat kansallispuku-oppaan raakaversioon ja tekivät muistiinpanoja oppaan kehittämiskohteista, jotka tiivistettiin kommenteiksi. Tämän jälkeen asiantuntijat luokittelivat kaikkien antamat kommentit niiden merkittävyyden perusteella. Kansallispukuopasta kehitettiin asiantuntijoiden kommenttien mukaisesti. Merkittävimpiä kehittämiskohteita oli kieli, jolla kansallispuvuista puhutaan. Asiantuntijat korostivat suvaitsevaisuuden sekä pehmeän kielen käyttöä oppaassa, välttäen ilmaisuja ”sääntö”, ”rajoitus” ja ”pakko”. Toinen kommenteissa korostunut teema oli erilaisten kansallispukujen sekä pukujen käytön monipuolisuus. Suomalaisia kansallispukuja on yli 400 erilaista ja vaikka ne muistuttavat toisiaan, on niissä omanlaisia erityispiirteitään. Kansallispukujen käyttö taas tarkoittaa paljon muutakin kuin koko kansallispukuun pukeutumista arvokkaissa juhlissa. Erityisesti arkipukeutumiseen yhdistäminen nousi kommenteissa merkittäväksi ilmiöksi. Nämä teemat ovat merkityksellistä myös jatkossa kehitettävissä kansallispuku-aiheisissa julkaisuissa.

 

Mitä seuraavaksi?

Kansallispuku-oppaan kehittämistutkimuksen lopputuloksena on oppaan kehitetty versio. Seuraava vaihe oppaan kehittämisessä on käyttäjätestaus sekä asiaan kuuluvien kuvien lisääminen. Tavoitteena on, että opas päätyy lopulta osaksi laajempaa kansallispuku-tietokantaa, jossa se voisi tavoittaa oikean kohderyhmän. Kehittämisprosessin kannalta sekä asiantuntijoiden haastattelu että arviointi nähtiin toimiviksi menetelmiksi tämänlaisen oppimateriaalin kehityksessä. Kumpaakin menetelmää sekä laajemmin tämän tutkielman kehittämiskaaviota voisi hyödyntää myös seuraavissa kehittämistutkimuksissa.

 

Jaana Inkiläinen

Pro gradu: Kansallispuku-opas aloittelijoille. Oppimateriaalin kehittämistutkimus.

Työelämän kynnyksellä

Työelämään siirtymässä olevia nuoria saattaa huolestuttaa tuleva työelämä ja sen yhdistäminen muuhun arkielämään, sillä julkisen keskustelun ja uutisten perusteella tästä ei välttämättä saa kovin ruusuista kuvaa. Etenkin ravitsemisalalle valmistuvilla huolia voi esiintyä alalle tyypillisten työaikojen ja työn rasittavuuden vuoksi. Lisäksi arki voi olla yllättävää. Tämän todisti vuoden 2020 koronaviruspandemia, joka ainakin hetkellisesti muutti lähes kaikkien maailman ihmisten arkea. Koska elämänmuutosten myötä arkikin usein muuttuu, eikä tulevaa voi ennustaa, on hyvistä arjen taidoista hyötyä. Silloin arjen saa todennäköisemmin sujumaan hyvin myös muuttuneissa olosuhteissa. Tutkimuskirjallisuudessa on esitetty, että luottamus uusissa arjen tilanteissa selviämistä kohtaan kuuluu osaksi arjen hallintaa. Tutkimukset antavat kuitenkin viitteitä siitä, ettei kaikkia arjen taitoja enää opita kotoa samoin kuin ennen.

Tavoitteet ja menetelmät

Tutkimukseni tarkoitus oli selvittää, miten loppuvaiheen ravintola- ja catering-alan opiskelijoiden kokemat arjen hallinnan taidot ovat yhteydessä heidän työn ja muun arkielämän yhteensovittamista ja tulevaa työelämää koskeviin odotuksiinsa. Hypoteesina oli, että arjen hallintansa hyväksi kokeneilla opiskelijoilla odotukset ovat optimistisempia kuin arjen hallintansa heikommaksi kokeneilla. Toisin sanoen oletuksena oli, että hyvä arjen hallinta on yhteydessä luottamukseen pärjätä hyvin uudenlaisissa arjen tilanteissa.

Tutkimuksen aineiston keräsin sähköisellä kyselylomakkeella, johon vastasi 101 ravintola- ja catering-alan loppuvaiheen opiskelijaa eri puolella Suomea sijaitsevista ammatillisista oppilaitoksista. Samalla kyselyllä keräsin aineistoa myös TTS Työtehoseuran KAUHA – Ammattikeittiöiden parhaat käytännöt ja hiljainen tieto tuottamaan -hanketta varten, jossa selvitin alan opiskelijoiden työelämäodotuksia. Kyselyn sisältämät väittämät analysoin määrällisin tutkimusmenetelmin ja avoimet kysymykset sisällönanalyysin avulla. Yhteyksien selvittämiseen käytin ristiintaulukointia sekä Mann-Whitneyn U-testiä.

Tulokset ja johtopäätökset

Suurin osa vastaajista koki sekä sisäisen että ulkoisen arjen hallintansa hyväksi. Sisäistä arjen hallintaa voi kuvata elämänhallintana ja sosiaalisina taitoina ja ulkoista arjen hallintaa arkitoiminnoista selviytymisen taitoina. Työelämäodotukset olivat puolestaan suurimmalla osalla hyvin optimistisia. Työelämään pääsyä odotettiin innolla, omat työelämävalmiudet koettiin hyviksi ja töiden löytymiseen uskottiin varsin vahvasti. Toisaalta monet työelämään liittyvät asiat myös huolestuttivat vastaajia. Eniten vastaajia huolestutti huono työilmapiiri, työttömyys ja työn stressaavuus. Iältään vanhemmat ja itsenäisesti asuneet vastaajat kokivat työelämävalmiutensa paremmaksi kuin nuoremmat ja vanhempiensa luona asuvat vastaajat. Myös opintosuoriutumisensa kiitettäväksi arvioineet kokivat olevansa valmiimpia menemään töihin, odottivat työelämää innokkaammin ja uskoivat vahvemmin työllistymiseensä kuin opintosuoriutumisensa hyväksi tai tyydyttäväksi arvioineet. Sen sijaan odotukset työn ja muun arkielämän yhteensovittamisesta olivat noin puolella vastaajista optimistisia ja puolella pessimistisiä. Mikään tarkastelluista taustamuuttujista (ikä, sukupuoli, asumismuoto, arvioitu opintosuoriutuminen, työkokemus) ei selittänyt vastausten eroja. Kaikkein pessimistisimmät odotukset koskivat työstä aiheutuvaa väsymystä sekä ystävien kanssa vietetyn ajan ja unen määrän vähenemistä. Monia huolestutti työaikojen vaikutukset arkeen, mutta osa uskoi työn myös helpottavan omaa arkea. Asettamani hypoteesi sai tukea, sillä koetun arjen hallinnan ja työn ja muun arkielämän yhteensovittamiseen sekä työelämään liittyvien odotusten väliltä löytyi tilastollisesti merkitsevä yhteys, mutta ainoastaan sisäisen arjen hallinnan osalta. Sisäisen arjen hallintansa hyväksi kokeneiden tulevaisuuden odotukset olivat siis optimistisempia kuin sisäisen arjen hallintansa enintään kohtalaiseksi kokeneilla.

Vaikka työn ja muun arkielämän yhteensovittamisen odotuksia selitti tässä ainoastaan sisäinen arjen hallinta, on taustalla varmasti monia muitakin ilmiöitä, joita ei tässä tutkielmassa ollut mahdollista selvittää. Tulosta voikin pitää lähtökohtana kattavammalle selvitykselle arjen hallinnan yhteydestä tulevaisuuden odotuksiin ja luottamukseen tulevaa pärjäämistä kohtaan. Muita tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi alan koulutuksen tai työpaikkojen toiminnan kehittämisessä.

 

Henna Kettunen

Pro gradu: Työelämän kynnyksellä. Ravitsemisalan opiskelijoiden arjen hallinta ja odotukset työelämästä sekä työn ja muun arkielämän yhteensovittamisesta.

Tavoitteena taiteen ”positiiviset” sivuvaikutukset kaikille lapsille varhaiskasvatuksessa

Kirjoittaja Annamari Mustamäki

Näinkin voisi varhaiskasvatuksen taidekasvatuksen merkityksellisyyttä lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle ”markkinoida” yleisessä sekä koulutuspoliittisissa keskusteluissa. Tämä taiteen välineellinen arvo tulee esille useissa eri taiteenlajeja koskevissa tutkimuksissa. Yhtä tärkeää on myös mahdollistaa lapsille taiteesta nauttiminen ja uusien elämysten kokeminen eli korostaa taiteen luontaisia arvoja. Taidetta tulisi esimerkiksi Ruokosen (2020) mukaan olla niin lasten perushoidollisissa tilanteissa, leikeissä, suunnitellussa toiminnassa sekä eheyttävästi.

Taidekasvatuksen suunnitelmallisuutta sekä toteutumista tuleekin varhaiskasvatuksen ammattilaisten arvioida, sillä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (2019) tutkimuksissa oli tullut esille taidekasvatuksen laadun epätasaisuus. Vuoden 2018 raportissa tarkasteltiin uuden valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman käyttöönottoa ja siellä todettiin toimintaa ohjaavien asiakirjojen jäävän hyvin abstraktille tasolle. Näiden kahden raportin esittämien haasteiden pohtiminen toimi yhtenä alkusykäyksenä pro gradu -tutkielmani aiheen valintaan.

Tapaustutkimus Taika Kultsusta

Tutkielmani on tapaustutkimus Tuusulan varhaiskasvatuksen kulttuurikasvatussuunnitelmasta Taika Kultsusta. Kulttuurikasvatussuunnitelman kunta voi laatia tukemaan kulttuurikasvatuksellista työtä valtakunnallisten opetussuunnitelmien pohjalta. Tarkoituksena on mahdollistaa tasavertaisempi tarjonta ja osallistuminen lapsille sekä tutustuttaa oman kunnan kulttuuritarjontaan. Vuonna 2017 päättynyt Kulttuurivolttihanke lisäsi suunnitelmien määrää huomattavasti, mutta varhaiskasvatukseen niitä on tehty vielä melko niukasti. Tämä hanke on myös saanut eurooppalaisen Europa Nostran kulttuuriperintöpalkinnon 2018.

Viitekehyksessä pyrin kuvaamaan taidekasvatuksen moniulotteisuuden pohtien taidekasvatusta osana kulttuurikasvatusta sekä tuomaan esille taiteen merkityksen lapselle ja lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle. Ohjaavien asiakirjojen konkreettisuutta, sen tarvetta ja tasoa on useissa tutkimuksissa myös pohdittu. Teoriaosuudessa tarkastelin konkreettisuutta yksilön autonomian tunteen sekä laajemmin yhteisten päämäärien ja tavoitteiden toteutumisen näkökulmasta.
Tavoitteeni oli selvittää sähköisen kyselyn avulla, kokeeko henkilöstö uuden suunnitelman hyödylliseksi asiakirjaksi ja työkaluksi omassa työssään saaden siitä tukea kulttuuri- ja taidekasvatuksen toteuttamiseksi päiväkodin arjessa. Suunnitelma on pyritty laatimaan helppokäyttöiseksi ja hyvin konkreettiseksi.

Positiiviset käyttäjäkokemukset

Teoriaohjaavan sisällönanalyysin tavoin analysoin yhdistäen saatua laadullista sekä määrällistä aineistoa. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että uusi suunnitelma oli saanut positiivisen vastaanoton. Konkreettisuus sekä paikallisuuden huomioiminen asiakirjassa koetaan hyödylliseksi ja helpottavan ideointia, suunnittelua, arviointia ja toiminnan monipuolistamista. Suunnitelman esitysmuoto on helppokäyttöinen.

Suunnitelma selkeyttää kulttuurikasvatuksen käsitettä sekä tavoitteita ja esittelee paikallisen kulttuuritarjonnan mahdollisuuksia. Yhteisten tavoitteiden asettaminen ja toteuttaminen vaativat silti lisää keskustelua, sillä sitä ei aina koettu olevan riittävästi. Myös tämän uuden suunnitelman velvoittavuus tulee vielä määritellä tarkemmin.

Kehitettäviä asioita löytyi vielä niukasti. Tämä aiheutui osittain korona epidemiasta, joka vaikutti niin vastaajien määrään sekä vastausten sisältöön. Taika Kultsu suunnitelma otettiin käyttöön vuoden 2020 alussa ja kevään muuttuneet olosuhteet eivät antaneet mahdollisuutta tutustua suunnitelmaa tai toteuttaa toimintaa halutulla tavalla.

Kunnissa, joissa pohditaan oman kulttuurikasvatussuunnitelman laatimista sekä sen muotoa, voidaan tuloksia hyödyntää käyttäjäkokemuksina hyvin konkretiaan pyrkivästä asiakirjasta ja sen sisällön toteuttamisesta käytännössä. Taika Kultsu -tyyppisen suunnitelman etuna näen nimenomaan suunnitelman linkittymisen arkeen. Ja näin mielestäni varhaiskasvatuksessa tulisi olla, jotta suunnitelma on työtä helpottava työkalu sekä näin ollen myös aktiivisessa käytössä.

Annamari Mustamäki
Pro gradu: Taika Kultsu kulttuuri- ja taidekasvatuksen tukena varhaiskasvatuksen arjessa. Tapaustutkimus Tuusulan varhaiskasvatuksen kulttuurikasvatussuunnitelmasta.

Linkkejä
https://www.vol.fi/uploads/2020/02/de8a96fe-varhaiskasvatuksen-taidekasvatus_suomi_low.pdf
www.kulttuurikasvatussuunnitelma.fi/
www.lastenkulttuuri.fi
www.tuusulankulttuurikasvatus.fi/taikakultsu

Opettajien lukuharrastuneisuutta tutkimassa

Suurin osa suomalaisnuorista on hyviä lukijoita. Kansainväliset lukutaitoa mittaavat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että heikkojen lukijoiden määrä on kasvussa, ja asenteet lukemista kohtaan ovat muuttuneet kielteisemmiksi. Lukutaito kehittyy vain lukemalla, joten on tärkeää kannustaa lapsia ja nuoria lukuharrastuksen pariin. Tutkimusten mukaan lasten ja nuorten elämän tärkeät aikuiset, kuten opettajat, voivat omalla esimerkillään vaikuttaa positiivisempien lukuasenteiden syntymiseen ja lukuharrastuksen kehittymiseen. Lukemisen rakkautta mallintavat opettajat voivat innostaa oppilaitaan tarttumaan kirjaan, jolloin kirjallisuuden lukeminen edes ulkoisen motivaation johdosta voi myöhemmin herättää lukijassa sisäisen motivaation lukemista kohtaan.

 

Tutkimuksen tarkoitus

Tässä tutkimuksessa kartoitin Lukuklaani-hankkeen aineistoa hyödyntäen alakoulun ja yläkoulun opettajien lukuharrastuneisuutta. Lukuklaani-hankkeen tavoitteena on tukea ja innostaa lapsia ja nuoria lukuharrastuksen pariin sekä kartoittaa toimivia ja vielä hyödyntämättömiä kirjallisuuskasvatuksen menetelmiä. Kyselylomakkeella toteutetussa tutkimuksessa oli kuitenkin myös kysymyksiä opettajan omaan lukuharrastukseen liittyen, ja näiden kysymysten avulla kerättyä aineistoa analysoin tässä tutkimuksessa määrällisin menetelmin.

 

Tutkimustulokset

Tutkimuksessa selvisi, että lähes kaikki opettajat lukevat vuoden aikana vähintään yhden kirjan. Yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat olivat alakoulun opettajiin ja yläkoulun muihin aineenopettajiin verrattuna ahkerampia lukijoita. Heistä suurin osa kertoi lukeneensa vuoden aikana 11–25 kirjaa tai enemmän. Yläkoulun muiden aineenopettajien joukossa oli puolestaan enemmän niukasti lukevia kuin muissa opettajaryhmissä. Heistä suurin osa oli lukenut vuodessa 1–5 kirjaa. Lisäksi yläkoulun aineenopettajien ja alakoulun opettajien joukossa oli pieni määrä niitä, jotka eivät olleet lukeneet vuoden aikana yhtään kirjaa.

Opettajat olivat lukeneet ylivoimaisesti eniten romaaneja. Novellikokoelmat, näytelmät, runoteokset ja sarjakuvakirjat olivat hyvin pienessä vähemmistössä, kun opettajilta kysyttiin heidän viimeksi lukemaansa kirjaa. Yläkoulun muut aineenopettajat lukivat enemmän tietokirjallisuutta kuin muut tutkitut opettajat. Opettajat olivat kertoneet, minkä teoksen he olivat viimeksi lukeneet. Eniten mainintoja saaneet teokset olivat pääasiassa hiljattain julkaistuja tai muuten mediassa esillä olleita.

Myös opettajien osallistumista lukupiiriin kysyttiin. Suurin osa opettajista ei kertonut osallistuvansa lukupiiriin. Kuitenkin osa lukupiiriin osallistuneista kuului samaan aikaan jopa useampaan kuin yhteen lukupiiriin. Lukupiirien suosituimmaksi muodoksi osoittautui ystäväpiirin lukupiiri.

Kun opettajien lukuharrastuneisuuden eri osa-alueiden väliltä etsittiin yhtäläisyyksiä tai eroavaisuuksia, huomattiin, että eniten lukevien joukossa oli myös eniten lukupiiriin kuuluvia. Lukupiiriin osallistuvia oli kuitenkin myös vähän lukevien joukossa. Vuodessa luettujen kirjojen määrän ja viimeksi luetun kirjan välillä ei ollut yhdistäviä tekijöitä: niin vähän kuin paljonkin lukevat olivat voineet lukea romaanin tai sarjakuvakirjan.

 

Johtopäätökset

Suomalaisopettajien voidaan todeta lukevan melko paljon, ja kaikki opettajaryhmät lukevat keskimäärin enemmän, kun verrataan väestöön laajemmin. On kuitenkin mahdotonta tietää, minkälaisina lukijoina opettajat oppilaille näyttäytyvät. Tutkimuksissa on havaittu, että opettajat onnistuvat kommunikoimaan lukemisen tärkeyden, mutta eivät vältämättä sitä, että lukeminen on myös hauska ajanviettotapa. Vaikka opettaja lukisi paljon ja monipuolisesti, on hänen hyvä miettiä, tietävätkö oppilaat sitä puolta hänestä. Samoin vähän lukevien kannattaa pohtia, onnistuisivatko he mallintamisen tai jonkun muun keinon avuin kannustamaan oppilaita lukuharrastuksen pariin, vaikka lukuharrastus ei heille itselleen olisikaan mieluinen.

 

Niina Kruus

Pro gradu: Opettajat lukijoina – Alakoulun ja yläkoulun opettajien lukuharrastuneisuus Lukuklaani-hankkeen aineiston valossa

”Alla skall vara delaktiga och alla skall vara med” — ”Kaikki mukaan yhdessä oppimaan”

Inkludering  – ett intressant ämne

Den svenskspråkiga klasslärarutbildningen vid Helsingfors universitet har mångfald, social rättvisa och flerspråkighet som profil. Dessa är viktiga dimensioner i skolvärlden och de bör och ska genomsyra alla skoldagar. Ett tema som ligger nära denna profil är inkludering, som på hösten 2019 blev ett allt viktigare ämne för mig. 

MAPS & Samhället 

Till min andra utbildning är jag samhällsvetare och när Sonja Kosunen på magisterkursen Aktuellt inom pedagogisk forskning presenterade projektet MAPS (Mixed classes And Pedagogical Solutions) förstod jag att jag i min pro gradu -avhandling kunde kombinera mina två stora intressen: samhällsvetenskaper och pedagogik. I projektet MAPS är fokus på inklusion i utbildningen och i min avhandling ”Alla ska vara delaktiga och alla ska vara med” — Lärares uppfattningar om inkludering i grundskolan valde jag att undersöka behöriga svenskspråkiga lärares uppfattningar om inkludering. 

Min undersökning

Undersökningen gjordes med tematiska semistrukturerade intervjuer och det blev intressanta diskussioner med de åtta lärarna som intervjuades. Utbildningen, arbetserfarenheten, den egna skolans kultur och samarbetet med andra vuxna påverkade lärarnas syn på inkludering. Uppfattningen om inkludering kunde variera mycket från en specialpedagogisk och snäv uppfattning till en bredare uppfattning där inkluderingens definition innehöll tanken om mångfald och intersektionalitet. Diskussionerna med olika lärare var givande och samtidigt som undersökningen pågick fick jag reflektera över på vilket sätt jag som lärare vill jobba inkluderande. Inkludering är ett bekant begrepp för de flesta som arbetar i skolvärlden men dess definition varierar från ett sammanhang till ett annat. Även om dess innehåll uttrycks i olika teorier och styrdokument relativt tydligt borde en gemensam uppfattning om inkludering som innefattar tanken om mångfald och intersektionalitet nå hela skolvärlden.

¡BOKTIPS!

Jag vill ännu tipsa om två olika böcker som inspirerade mig under graduprocessen och som ger verktyg att jobba mer inkluderande.

Den första boken heter Skapa plats! – en normutmanande bok för en mer inkluderande skola (Blomberg, 2019), och den utmanar oss vuxna att jobba normkritiskt och intersektionellt i skolvärlden.  Den andra boken Mahdoton inkluusio? Tunnista haasteet ja mahdollisuudet är skriven av Marjatta Takala, Aino Äikäs och Suvi Lakkala. Boken kom ut i april 2020 och den blev en viktig del av min gradu. Jag fick bekräftelse på det att mitt avhandlingsämne är mycket komplicerat och aktuellt och att vi behöver mera inkluderande verktyg och nya arbetsformer till våra skolor. 


Jag rekommenderar dessa två böcker varmt till alla, oberoende vilken roll man har i skol- och utbildningsvärlden.  

 

Du och inkludering

Om du vill bekanta dig med temat inkludering så kan du börja med att ställa dig själv två frågor:

  • Hur uppfattar du begreppet inkludering?
  • Vem behöver inkludering?

 

Anni Klemola

Framtida klasslärare med ämnesbehörighet i samhällslära

Pro gradu -avhandling:

Alla ska vara delaktiga och alla ska vara med

— Lärares uppfattningar om inkludering i grundskolan