Kuukausi: lokakuu 2022

Bakgrund 

Det talas mycket om normer och jämställdhet idag och att skolan bör vara en plats där alla känner sig trygga och välkomna. Lärarna borde bemöta alla elever lika, oberoende av kön. Språkbruket hos lärarna borde vara könsneutral och inkluderande. Tidigare studier visar att unga som inte passar in i heteronormen ofta mår sämre och upplever att skolan känns som en otrygg miljö, medan lärare upplever att de inte har tillräckligt med kunskap om hur olika sexualiteter och könsidentiteter bör behandlas eller tas i beaktande. 

Eftersom tidigare studier fokuserat mer på ungdomar och deras upplevelser, var jag intresserad av att få höra mer om yngre elevers upplevelser. Syftet med denna avhandling blev att t reda på hur elever i årskurs sju uppfattat sexualundervisningen i de lägre klasserna och deras uppfattningar om hur könsmångfalden tagits i beaktande och inkluderats i undervisningen. 

Metod 

Forskningen är en kvalitativ studie och genomfördes som halvstrukturerade intervjuer. Data analyserades med tematisk analys. I studien deltog fyra sjundeklassister från svenskspråkiga skolor i södra Finland. 

Resultat 

De elever som intervjuades ansåg att sexualundervisningen i åk 5-6 som behandlar den fysiska utvecklingen i puberteten och hur barn blir till var tillräcklig, men att det borde vara mer sexualundervisning i grundskolans lägre klasser som behandlar bl.a. sexualitet och könsidentiteter. Eleverna menade också att det som står i böckerna inte är tillräckligt. Eleverna var besvikna över att det pratats så lite eller inte alls om olika könsidentiteter i skolan och tyckte att det borde vara en del av läroplanen, så att skolan kunde kännas mer inkluderande och trygg för alla. Fast eleverna upplevde att en del lärare arbetade för att skolan skulle bli en mer jämställd plats för alla, blev uppfattningen ändå att skolans atmosfär fortfarande är rätt heteronormativ. 

Jag önskar att jag med min studie har fått fram sådant som ur eleverna perspektiv är viktigt att tänka på i undervisningen, för att alla skall känna sig inkluderade och få tillräckligt med information om allt som hör till sexualitet och könsidentitet redan från en tidig ålder. Det skulle vara intressant att forska vidare i hurdant stöd lärarna i grundskolans lägre klasser önskar få, för att kunna utveckla sexualundervisningen och bättre ta i beaktande mångfalden av kön i sin vardag med eleverna.

Pernilla Aura

“Jag tror int´ alls att de´ en del av läroplanen. Den där könsidentitetssaken”. Elevers uppfattningar om sexualundervisning och könsmångfald i grundskolans lägre klasser. 

Tutkimuksen taustaa

Ruokahävikkiä tuotetaan valtavan isot määrät vuosittain ja siitä aiheutuu runsaasti niin taloudellisia kuin ekologisia haittoja. Tutkimusten mukaan iso osa ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa ja siksi tässä tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita nimenomaan kotitalouksien ruokahävikkiin liittyvästä ruokakasvatuksesta. Ruokahävikkiä voidaan vähentää esimerkiksi ruokakasvatuksen avulla.

Tässä tutkimuksessa Kotiliesi-lehteä tarkasteltiin kotitalouksien ruokakasvattajana. Kotiliesi-lehteä on julkaistu yhtäjaksoisesti vuodesta 1922 lähtien. Ruokaan liittyvät sisällöt ovat kautta lehden historian olleet yksi sen keskeisimmistä sisältöalueista.

 

Tutkimuksen tavoitteet

Aikakauslehtien ruokakasvatusta ruokahävikkinäkökulmasta ei ollut tutkimuksen kirjallisuuskatsauksen perusteella juurikaan tutkittu aikaisemmin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mistä näkökulmista ruokahävikkiä käsittelevät sisällöt teemoittuvat Kotiliesi-lehdissä vuosina 2000, 2010 ja 2021. Tutkimuksen toisena tarkoituksena oli tulkita, millaisia ruokakasvatukseen liittyviä tapoja Kotiliesi-lehtien ruokahävikkisisältöjen taustalta voidaan tunnistaa.

 

Tutkimuksen toteutus

Ruokahävikin käsite vakiintui tieteelliseen keskusteluun noin vuonna 2010. Tieteellisen tutkimuksen tarkoituksena on yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja näin ollen tutkimustuloksista viestitään myös suurelle yleisölle. Voidaankin ajatella, että sitä mukaa kun tieteellinen keskustelu ruokahävikistä on vakiintunut, on ruokahävikin käsite vakiintunut myös julkisessa keskustelussa. Tästä syystä tutkimuksen aineistoksi haluttiin valita lehtiä sekä ennen että jälkeen 2010-luvun. Tutkimuksen aineisto koostui vuosien 2000, 2010 ja 2021 Kotiliesi-lehtien vuosikerroista. Koska ruokahävikin käsite ei ollut vielä aineiston julkaisun aikaan vakiintunut, ruokahävikkisisällöksi tulkittiin tässä tutkimuksessa myös epäsuorat viittaukset ylijääneestä ruoasta sekä ruokien säilöntään liittyvät sisällöt, joissa ei suoraan viitattu ruokahävikin vähentämiseen. Koska kaikissa lehdissä ei ollut ruokahävikkiin liittyviä sisältöjä, aineisto rajautui lopulta 25 lehteen, yhteensä 30 artikkeliin. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla.

 

Tutkimuksen tulokset

Kotiliesi-lehtien ruokahävikin vähentämisen käytäntöjen taustalta tunnistettiin kirjallisuuskatsauksen pohjalta kolme erilaista näkökulmaa. Taloudelliset näkökulmat käsittelivät ruokahävikistä syntyvää rahansäästöä, ekologiset näkökulmat ruokahävikistä syntyviä ympäristövaikutuksia ja moraaliset näkökulmat sitä, kuinka oikeutettuna ruokahävikin syntymistä pidettiin. Näiden ruokahävikin vähentämisen käytäntöjen taustalta tunnistettiin kirjallisuuskatsauksen pohjalta kolme erilaista tapaa käsitellä ruokakasvatusta. Pääosa Kotiliesilehtien ruokahävikkiin liittyvistä sisällöistä oli ruokakasvatukselliselta tavaltaan neuvovia, jossa korostui ”oikein syöminen” ja ”oikein tekeminen”. Lehdissä oli jonkin verran myös olettavalla tavalla kirjoitettua ruokahävikkisisältöä, jossa lukijalla oletettiin olevan aikaisempia tietoja ja taitoja aiheesta, jolloin lehdessä käytettiin yksinkertaista tai pintapuoleista ilmaisua. Neuvovan ja olettavan tavan lisäksi lehdistä tunnistettiin suunnitelmallisuutta korostava tapa, jossa korostettiin suunnitelmallisuutta ja varautumista, jotka liittyivät useimmiten ruoan valmistamisen käytäntöihin sekä ruoan säilöntään. Tutkimus tuotti uutta tietoa eri vuosikymmenien Kotiliesi-lehtien ruokahävikkiin liittyvistä sisällöistä sekä niiden taustalla olevista ruokakasvatuksen tavoista.

 

Minna Lempinen

Kotiliesi-lehti kotitalouksien ruokakasvattajana – Ruokahävikin käsittely Kotiliesi-lehdissä vuosina 2000, 2010 ja 2021

Tutkimuksen tarkoitus

Tutkimukseni sai alkunsa kiinnostuksestani lapsen oppimiseen ja siihen minkälaisena oppiminen varhaiskasvatuksessa nähdään. Tutkimus on ajankohtainen ja tärkeä, koska varhaiskasvatuksen merkitystä lapsen oppimispolulla on viime vuosina korostettu, ja on tärkeää, että siellä toimivien ammattilaisten käsitykset oppimisesta ja parhaista tavoista edistää sitä vastaavat vallalla olevaa oppimiskäsitystä. Tutkimuksessani selvitettiin minkälaisia diskursseja varhaiskasvatuksen opettajat tuottavat lasten oppimisesta ja minkälaista sosiaalista todellisuutta nämä oppimista määrittävät diskurssit ilmentävät.  Kiinnostavaa oli, löytyykö diskursseista yhtäläisyyksiä tai ristiriitaisuuksia varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden esille tuomaan oppimiskäsitykseen. Varhaiskasvatus on tärkeä osa lapsen kasvun ja oppimisen polkua. Ei ole yhdentekevää minkälaiset käsitykset ohjaavat siellä työskentelevien aikuisten toimintaa, koska käsitys oppimisesta vaikuttaa siihen, minkälaisia valintoja varhaiskasvatuksen opettaja tekee suunnitellessaan varhaiskasvatuksen kokonaisuutta. Tutkimukseni avulla pyrittiin selvittämään mitä asioita vielä tulisi kehittää opettajien osaamisessa, kun keskitytään lapsen suotuisaan oppimiseen.

Tutkimuksen toteutus ja tulokset

Tutkimus on laadullinen diskurssitutkimus, jonka aineisto kerättiin kirjoituskutsulla ja analysoitiin diskurssianalyysillä. Tutkimuksen tuloksiksi muodostui kolme diskurssia, jotka vastaavat tutkimuskysymykseen siitä minkälaisia merkityksiä varhaiskasvatuksen opettajat tuottavat lasten oppimisesta. Diskurssit ovat oppimisen positiot, vuorovaikutus ja tunteet sekä oppiminen kontekstissa. Muodostetut diskurssit ovat osittain päällekkäisiä ja niiden välillä on myös ristiriitaisuuksia. Diskurssien kautta tulee esiin, minkälaisia merkityksiä oppiminen saa ja mitkä merkitykset mahdolliset puuttuvat. Lisäksi tuodaan esiin, miten nämä merkitykset ovat kirjoituksissa rakentuneet sekä minkälainen sosiaalinen todellisuus oppimisesta varhaiskasvatuksessa muodostuu tämän tutkimuksen valossa.

Tutkimuksessani opettajien tuottamat diskurssit olivat pedagogisesti painottuneita, ja toivat esiin monin eri tavoin oppimisen mielekkyyden ja motivaation merkityksen. Lapsen yksilöllisyys ja mielenkiinnonkohteet sanoitettiin tärkeiksi, mutta aikaisempien kokemusten ja osaamisen merkitys ei tullut esiin opettajien diskursseissa. Leikin merkitys tuotettiin taitojen oppimispaikkana, mutta leikki ei erottunut keskeisenä työtapana. Vuorovaikutus korostui lapsen ja aikuisen välisenä. Tämän tutkimuksen perusteella olisi tärkeää vahvistaa opettajien näkemystä vertaissuhteiden, yhteisöllisyyden, ryhmään kuulumisen ja leikin merkityksestä ilon ja motivaation lähteenä.

Kun opettajat kirjoittavat lapsen oppimisesta, aikuisen roolista siinä sekä oppimista edistävistä ja heikentävistä tekijöistä, merkityksellistävät he samalla lapsen oppimista varhaiskasvatuskontekstissa. Tutkimukseni diskurssien perusteella opettajat luovat varhaiskasvatukseen sosiaalisen todellisuuden, jossa aikuinen on rakentamassa lapselle oppimisen mahdollisuuksia, huomioiden lapsen yksilöllisyyden ja kiinnostuksenkohteet. Oppimista edistävä ilmapiiri on rauhallinen ja lapsi tulee kuulluksi ja hyväksytyksi. Kaikki varhaiskasvatuksen tilanteet ja toiminnot mahdollistavat oppimisen, mutta tietynlainen oppiminen yhdistetään tiettyihin toimintoihin. Lapsen oppimisen motivaationa toimii pääasiassa lapsen oma sekä aikuisen innostus. Positiivista palautetta ja kannustusta käytetään oppimisen tukemiseen. Jotta voidaan vastata varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden oppimiskäsitykseen ja toteuttaa varhaiskasvatusta sen mukaan, niin opettajien käsityksiä sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksestä tulisi suunnata yhteisöllisyyden tukemiseen. Varhaiskasvatuksessa tulisi kehittää yhdessä oppimista ja löytää sitä kautta iloa ja motivaatiota lapsen oppimiseen. Lisäksi olisi tärkeää huomioida lasten aikaisempi osaaminen mielenkiinnonkohteiden lisäksi. Ei ole tarpeen korostaa enempää aikuisen merkitystä lapsen oppimisessa, tutkimukseni perusteella se on ymmärretty selkeästi. Aikuisen tarjoamaa tukea tulisi suunnata siihen suuntaan, että lasten oma osallisuus sekä yhteinen toiminta vertaisten kanssa, varsinkin leikki, mahdollistuisi ja aikuinen kohdentaisi tarjoamansa tuen ryhmätoiminnan kehittämiseen.

Heidi Innala

Kaikki oppiminen lähtee innostumisesta! Varhaiskasvatuksen opettajien tuottamia diskursseja oppimisesta.

Kokonaisessa käsityöprosessissa yhdistyvät yhden ihmisen tai ryhmän tekemänä tehtävän määrittely, ideointi, suunnittelu, kokeilut, valmistaminen sekä arviointi. Näistä erityisesti ideoinnin ja suunnittelun opettaminen koetaan haasteelliseksi. Opettajat kaipaavat opetuksen tueksi niin teoriatietoa kuin käytännön tehtäviä, joiden varaan rakentaa opetustaan.

Koko peruskoulun aikana käsityötä opetetaan vähintään 11 vuosiviikkotuntia. Näistä vähintään 9 on alakoulun puolella ja vähintään 2 vuosiluokilla 7–9. Pääosa käsityön tunneista on siis alakoulun puolella. Alakoulussa käsityötä voi opettaa käsityönopettaja, mutta useimmiten luokanopettaja. Luokanopettajilla on käsityönopettajia selvästi vähemmän koulutuksen kautta kertynyttä teoreettista tietoa käsityönopettamisesta, joten on hyvin todennäköistä, että heillä tiedontarve ja halu löytää opetuksen avuksi erilaisia valmiita tehtäviä on suuri.

Teoriaosassa avataan kokonaisen käsityön ja erityisesti aktivointivaiheen, ideoinnin ja suunnittelu merkitystä osana kokonaista käsityötä. Työssä esitellään myös käsityön opettamisen ja oppimisen pedagogiset mallit. Aineiston pedagogista laatua arvioidaan e-oppimateriaalin tuottamisen ja laadunarvioinnin tarpeisiin tuotetulla laatukriteeristöllä. Kriteeristöä muokattiin tähän tutkimukseen sopivaksi, niin että tutkimuksessa otetaan huomioon opettajien oppimateriaalille asettamat toiveet ja odotukset sekä käsityöoppiaineen erityistarpeet.

Verkossa on tarjolla paljon erilaisia ja eritasoisia e-oppimateriaaleja, joiden avulla opettajat voivat suunnitella opetustaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia, miten verkosta löytyvät käsityön ideointiin ja suunnitteluun keskittyvät e-oppimateriaalit soveltuvat alakoulun käsityönopetukseen ja sen suunnitteluun. Soveltuvuutta arvioidaan selvittämällä, miten valittu e-oppimateriaali tukee suunnitteluprosessin eri vaiheita, vastaa opetussuunnitelman sisältöjä ja tavoitteita sekä arvioimalla minkälainen on valitun e-oppimateriaalin pedagoginen laatu.

Tutkittaviksi sivuiksi valikoitui Punomo, Työkaluja käsityön suunnitteluun ja SanomaPron tuottama Kisälli 1–6 sivustot. Tutkittavia sivuja tai sivukokonaisuuksia oli yhteensä 211. Sivut analysoitiin sisällönanalyysin avulla ja apuna käytettiin teorian ja materiaaliin tutustumisen kautta muodostuneita analyysirunkoja.

Kokonaisen käsityöprosessin ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen, aktivointiin ja ideointiin, tutkimani sivut antoivat varsin niukasti tukea. Sen sijaan esteettiseen ja tekniseen suunnitteluun löytyi paljon materiaalia ja tehtäviä. Materiaalinen työskentely ei tullut missään sivuilla juurikaan esille. Näiltä osin sivut eivät tarjonneet kovin paljon apua siihen käsityöprosessin vaiheeseen, jonka opettajat kokivat vaikeimmaksi.

Tehtävänannot myös kannustivat pääasiassa itsenäiseen työskentelyyn. Vaikka sivut muuten toteuttivat opetussuunnitelman vaatimuksia, jäi ideoinnin ja monipuolisten kokemusten ja inspiraationlähteiden käyttäminen vain näitä sivustoja käyttämällä riittämättömäksi opetussuunnitelman vaatimuksia ajatellen.

Verkosta löytyvä e-oppimateriaali oli pääasiassa pedagogiselta laadultaan erinomaista. Sisältö oli pääasiassa helppokäyttöistä ja siitä on opettajille apua oppituntien suunnittelussa.

Johanna Doepel

Ideointiin ja suunnitteluun keskittyvän e-oppimateriaalin soveltuvuus alakoulun käsityönopetukseen

Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet

 Ryhmään kuuluminen ja osallisuuden kokemus ovat tärkeä osa lasten kasvua ja kehitystä. Viime vuosina varhaiskasvatusikäisten lasten osallisuuden toteutumista on tutkittu paljon. Aiemmat tutkimustulokset varhaiskasvatuksesta ovat osoittaneet lasten osallisuuden toteutuvan hyvin vaihtelevasti ja monia muita osa-alueita heikommin. Varhaiskasvatuksessa osallisuus käsittää sekä mahdollisuuden vaikuttaa asioihin että kuulua yhteisöön. Tutkimusten mukaan lapset itse kokevat näiden toteutuvan parhaiten leikin kautta. Leikillä onkin voima sitouttaa leikkijät yhteisen kokemuksen äärelle.

Tässä tutkimuksessa varhaiskasvatusikäisten lasten osallisuutta tarkastellaankin leikin kautta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja analysoida sitä, kuinka lapset ilmaisevat ja rakentavat osallisuutta vertaisvuorovaikutuksessaan. Koska varsinkin lasten vuorovaikutus on hyvin kokonaisvaltaista, nähtiin vuorovaikutus tässä tutkimuksessa multimodaalisena toimintana, jossa sekä verbaalinen että non-verbaalinen toiminta ovat samanarvoisia kommunikointitapoja. Siksi tutkimuksessa havainnoitiin sekä non-verbaalisia että verbaalisia vuorovaikutuskeinoja, joilla lapset osallisuuttaan osoittavat. Koska lapset itse nimeävät leikin tavaksi, jolla he saavat äänensä kuuluviin ja kokevat olevansa osa jotain, haluttiin tässä tutkimuksessa havainnoida lasten osallisuuden toteutumista nimenomaan leikissä. Tässä tutkimuksessa keskityttiin lasten omaehtoisen leikin sijaan koko ryhmän yhteiseen leikkimaailmatoimintaan ja sen mahdollisuuksiin tukea varhaiskasvatusryhmässä toteutuvaa osallisuutta.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus on laadullinen videohavainnointitutkimus. Tutkimuksen aineisto tuotettiin kuvaamalla erään esiopetusryhmän leikkimaailmatoimintaa. Videoaineisto koostuu kolmesta erillisestä leikkimaailmatoiminta tuokiosta. Aineiston analyysi toteutettiin multimodaalisena sisällönanalyysina ja analyysin tukena hyödynnettiin myös ATLAS.ti analyysiohjelmaa.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Lasten vertaisvuorovaikutuksessa oli havaittavissa runsaasti sekä non-verbaalisia että verbaalisia vuorovaikutuskeinoja, joilla he ilmaisivat osallisuuttaan. Lapset hyödynsivät enemmän verbaalisia vuorovaikutustapoja osallisuusteoissaan, mutta non-verbaalisia vuorovaikutustapoja hyödynnettiin sekä verbaalisen vuorovaikutuksen tukena että itsenäisesti. Aineistossa oli havaittavissa myös tilanteita, joissa lapset loivat kokonaisen osallisuutta ilmaisevan ja rakentavan vuorovaikutustilanteen vain non-verbaalisia vuorovaikutuskeinoja hyödyntäen. Tutkimuksen tulokset tukevatkin näkemystä, jonka mukaan lasten osallisuuden havainnoiminen on mahdotonta, jättämällä huomiomatta ilmeet ja eleet. Vaikka sanalliset viestit tässäkin tutkimuksessa tulivat helpommin kuulluksi, on myös eleillä ja ilmeillä tärkeä merkitys osallisuuskokemuksen luomisessa.

Leikkimaailmatoiminta toi hyvin esille erilaisia lasten vertaisvuorovaikutuksessa esiintyviä osallisuustekoja. Leikkimaailmatoiminnan eri vaiheissa korostuivat erilaiset vuorovaikutustavat osallisuutta vahvistavina resursseina. Erityisesti leikkimaailmatoiminta näytti tukevan aloitteiden teon ja oman mielipiteen ilmaisun mahdollisuuksia. Lasten aloitteet liittyivät vahvasti yhteiseen leikkiin ja sen päämääriin.

Lopuksi

Tutkimuksessa saatiin tietoa lasten tavoista ilmaista ja rakentaa osallisuutta vertaisryhmässä. Tutustumalla lasten vertaisryhmässä ilmeneviin tapoihin ilmaista osallisuutta, voi varhaiskasvatuksen henkilöstö paremmin tukea lasten osallisuuden toteutumista. Tätä voidaan pitää tärkeänä, sillä lasten todellinen osallisuus mahdollistuu vain laadukkaalla vertaisvuorovaikutuksella. Tämän toteutumiseen tarvitaan varhaiskasvatuksen ammattilasten taitoa ja osaamista luoda lapsiryhmään laadukas ilmapiiri ja toimintarakenteet osallisuuden toteutumiselle. Haasteena voidaan pitää sitä, että erityisesti lasten non-verbaalit aloitteet jäävät usein aikuisilta huomaamatta. Ilmeiden ja eleiden avulla kuitenkin rakennetaan merkityksiä ja luodaan vuorovaikutusta. Kuinka siis saisimme nämä non-verbaalit eleet paremmin huomioitua? Selvää on, että edes tarkimmat silmät tai videokamera eivät voi tavoittaa kaikkea non-verbaalia viestintää, mutta varhaiskasvatuksen henkilöstön kiinnittäessä näihin huomiota olleessaan lasten kanssa vuorovaikutuksessa, esimerkiksi yhdessä leikkien, ainakin osa näistä tärkeistä vuorovaikutusaloitteista tulee huomioiduksi.

Outi Jauhiainen

Osallisuutta leikkimällä. Vertaisvuorovaikutus leikkimaailmatoiminnassa ryhmään kuulumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksien näkökulmasta

Tutkimuksen taustaa ja tarkoitus

IT-alan osaajapula ja työvoiman puute puhututtaa suomalaisessa työmarkkinassa. IT-alalla olisi yleisen tiedon mukaan töitä jopa 7000–9000 osaajalle. Yksi ratkaisu työvoiman ja osaamisen lisäämiselle on kansainvälisten osaajien palkkaaminen. Yleisen hypoteesin mukaan myös monikulttuuriset ja -kielelliset organisaatiot ovat parhaimmillaan luovempia ja tehokkaampia kuin muut organisaatiot. Miten siis suomalainen organisaatio voi toimia luotettavana ja sitoutumisen arvoisena työnantajana kansainvälisille asiantuntijoille?

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten kansainväliset asiantuntijat kokevat luottamuksen ja sitoutumisen rakentumisen monikulttuurisessa asiantuntijaorganisaatiossa. Tutkimus toteutettiin suomalaisen organisaation IT-yksikössä. Ensisijaisesti kiinnostuksena oli selvittää, mitä organisaation tulee tehdä ja taata kansainvälisille työntekijöilleen luottamuksen rakentumisen ja sitoutumisen varmistamiseksi. Lisäksi tutkimuksen aikana kiinnostukseni liittyi myös informaaleihin tekijöihin, joilla voi olla vaikutusta luottamuksen rakentumiseen työntekijöiden keskuudessa monikulttuurisessa työyhteisössä.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua, jossa käytettiin etukäteen valmisteltua haastattelurunkoa. Menetelmä antoi kuitenkin vapauden kysyä myös muun muassa tarkentavia kysymyksiä tutkittavilta. Haastatteluihin osallistui kuusi kansainvälistä asiantuntijaa, jotka työskentelevät tutkimusorganisaation IT-yksikössä eivätkä puhu äidinkielenään suomea. Kolme haastateltavista olivat muuttaneet Suomeen, kun he aloittivat työt organisaatiossa ja kolme työskentelee kotimaistaan käsin konsultteina organisaatiolle. Haastattelukielenä toimi englanti. Haastattelut toteutettiin helmi-maaliskuussa 2022 etäyhteydellä koronatilanteen takia. Lisäksi ulkomailla työskentelevät työntekijät oli näin helppo tavoittaa. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kansainvälisille osaajille on hyötyä selkeistä tavoitteista, etenemissuunnitelmista sekä strategiasta, jotka ohjaavat työskentelyä. Nämä tulee olla saatavilla englanniksi. Lisäksi monikulttuuriset tiimit hyötyvät siitä, että saavat itse rakentaa omat työtapansa itselleen toimiviksi monikulttuurisuus ja kielimuurit huomioiden. Näitä kahta osa-aluetta kutsun tutkimuksessani formaaleiksi tekijöiksi rakentaa luottamusta ja työhön sitoutumista.

Myös informaalista tutustumisesta on hyötyä luottamuksen rakentumisessa. Kansainväliset osaajat näkivät positiivisena asiana kollegat ja esihenkilöt, jotka ovat tukeneet heitä esimerkiksi suomeen muuttaessa. Lisäksi heille itselleen on ollut tärkeää tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja opiskella suomen kieltä. Luottamuksen ja sitoutumisen rakentumiselle on ensisijaista, että organisaatiokulttuuri tukee monikulttuurisuuden ja -kielellisyyden tarpeita ja työntekijät toteuttavat näiden onnistumista arjessa.

Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa monikulttuuristen tiimien ja organisaatioiden luottamuksen ja sitoutumisen rakentumisen tutkimuksessa.

Nimi: Elvi Weckman

Gradun nimi: Luottamus ja sitoutuminen monikulttuurisessa asiantuntijaorganisaatiossa – ”Vastavuoroisuutta kunnioittaen”

Taustaa

Kotitalous on peruskoulussa oppiaine, jonka opetus sijoittuu tyypillisesti yläkoulun alkuun. Kaikille yhteisenä oppiaineena sitä saattaa olla vain yhden lukuvuoden aikana. Sen vuoksi koulussa opittavien kotitaloustaitojen harjoittelu loppuu siihen, mikäli oppilas ei valitse kotitaloutta valinnaiseksi aineekseen. Lisäksi kotien kyky ja halukkuus opettaa lapsilleen kotitaloustaitoja ja ottaa heitä mukaan päivittäisiin askareisiin vaihtelee suuresti. Koska arjesta on tullut yhä monimutkaisempaa ja yhä useammalla aikuisella on vaikeuksia hallita arkeaan, olisi erittäin tärkeää, että oppilaat haluaisivat jatkaa kotitaloustaitojen harjoittelua koulussa myös vapaaehtoisesti valinnaisaineissa.

Tavoitteet

Tämän Pro gradu -tutkielman tavoitteena oli aluksi kuvata ja kartoittaa koulujen tapaa muodostaa valinnaisainetarjotinta. Tarkoituksena oli selvittää, millaiset asiat vaikuttivat oppilaille tarjottavien valinnaisaineiden muodostamiseen. Samalla otin selvää, millainen tämä muodostusprosessi on, kauanko siinä kestää ja ketkä kaikki siihen osallistuvat.

Tutkielmani toisena tavoitteena oli ymmärtää, millaisilla syillä oppilaat valitsivat tai eivät valinneet kotitaloutta valinnaiseksi aineekseen. Kotitalouden valinneita oppilaita haastattelemalla voitiin ymmärtää syitä, mitkä asiat tekevät kotitalouden opiskelusta vetovoimaista ja mukavaa. Toisaalta erittäin tärkeää oli myös löytää syitä, miksi kotitaloutta ei valittu valinnaiseksi aineeksi. Ymmärtämällä näitä syitä, voivat kotitalousopettajat huomioida opetuksessaan näitä asioita ja siten saada oppilaita innostumaan kotitalouden opiskelusta ja valitsemaan kotitalouden useammin valinnaiseksi aineeksi. Siten oppilaat pääsisivät kehittämään kotitaloustaitojaan koulussa lyhyen kaikille yhteisen osan jälkeenkin. Sillä saattaa olla suuri vaikutus heidän kotitaloustaitojensa kehittymisen ja sen vuoksi myöhemmän arjenhallinnan taitojensa kannalta.

Kaiken kaikkiaan oli tarkoitus selvittää, millaisia asenteita koulutuksen järjestäjällä ja oppilailla on kotitalous -oppiainetta kohtaan. Tutkin asiaa valinnaisaineopiskelun näkökulmasta.

Toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin keräämällä kaksi eri aineistoa – toinen koulutuksen järjestäjän näkökulmasta ja toinen oppilaiden näkökulmasta, teemahaastattelujen avulla. Koulutuksen järjestävää koskevaan haastatteluun osallistui yksi eteläsuomalaisen yläkoulun rehtori ja oppilaita koskeviin haastatteluihin osallistui samasta koulusta 10 vapaaehtoista oppilasta, jotka olivat tehneet valinnaisainevalintoja yläkouluaikana. Suurimmalla osalla heistä oli kotitalous valinnaisena, mutta haastatteluihin osallistui myös oppilaita, jotka eivät olleet valinneet kotitaloutta valinnaisaineekseen. Haastattelut litteroitiin ja analysoitiin sisällönanalyysillä teoriaohjaavasti.

Tulokset

Valinnaisainetarjottimen laatimisen prosessi lähti liikkeelle edellisen tarjottimen muutostarpeesta, joka aiheutui valtakunnallisten opetussuunnitelmien uudistumisesta. Valinnaisainetarjottimen laadintaa ohjailivat valtakunnalliset ja paikalliset linjaukset sekä oppilaiden mielenkiinnon kohteet ja tulevaisuuden osaamistarpeet.

Oppilaiden valinnaisainepäätöksiin vaikutti eniten heidän oma mielenkiintonsa opiskella valitsemiaan valinnaisaineita ja kokemus kivoina pitämistään oppiaineista. Eroja kotitalouden valinneiden ja jotain muuta kuin kotitaloutta valinneiden välillä tuli siinä, kuinka stressaavana tai helppona kotitalouden tunteja pidettiin ja kuinka hyviksi omat kotitaloustaidot koettiin. Kotitaloustunneilla stressanneet ja omat kotitaloustaidot huonoiksi kokeneet oppilaat valitsivat tyypillisesti jotain muuta kuin kotitaloutta, sillä valinnaisaineiden opiskelulta haettiin rentouden ja mielekkyyden tunteita.

Iiris Wilenius

”Kotitaloustaitoja oppii kotonakin helposti, muiden aineiden asioita ei” – Yläkoulun valinnaisainetarjottimen muodostuminen ja oppilaiden näkemykset kotitalouden valitsemisesta valinnaisaineeksi

Tutkimuksen taustaa

Suomen kansalaisista kuudella prosentilla on metsästyskortti, mikä kertoo siitä, että suomalaiset ovat edelleen Euroopan innokkainta metsästäjäkansaa. Metsästyskortin lunastaneiden määrä kasvaa vuosi vuodelta ja vuonna 2020 riistanhoitomaksun maksoivat yhteensä 310 074 metsästäjää. Metsästys on aina ollut vahvasti läsnä suomalaisten elämässä ja kulttuurissa, eikä suosio ole hiipumassa, vaikka sen välttämättömyys ruoan hankinnan kannalta onkin poistunut. Metsästys voidaan marjastuksen, sienestyksen ja kalastuksen tavoin käsittää luonnonvarojen talteen ottamisena. Saaliiksi saatavia riistaeläimiä voidaan hyödyntää monin eri tavoin, kuten esimerkiksi nahka- tai koruteollisuudessa, mutta ylivoimaisesti suurimpana hyödykkeenä pidetään edelleen lihaa, joka suurimmaksi osaksi hyödynnetään metsästäjän omassa kotitaloudessa. Toisaalta riistalihan avulla pyritään myös enenevässä määrin vastaamaan valistuneiden nykykuluttajien huoliin tämän päivän lihantuotannon sekä ylipäätään kulutuksen kestävyydestä.

Tavoitteet

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää suomalaisen metsästyskulttuurin nykytilaa.  Tutkimuksen avulla pyrittiin selvittämään, miksi uudet sukupolvet valitsevat yhä uudelleen metsästyksen harrastuksekseen. Metsästykseen liittyy vahvasti riistalihan käyttö, joten tavoitteena oli myös selvittää riistalihan merkitystä metsästystä harrastavien kotitalouksissa.

Toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisen tutkimuksen menetelmin. Tutkimuskysymyksiin etsittiin vastauksia 15 teemahaastattelun avulla kesällä 2022 ja informantteina toimivat metsästystä harrastavat aikuiset. Teemahaastattelujen avulla kerätty aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti teemoittelua apuna käyttäen.

Tulokset

Suomalainen metsästyskulttuuri on pysynyt vakaana, koska yhä uudet sukupolvet aloittavat harrastuksen. Metsästystä ei koeta enää vain suvussa kulkevana perinteenä, vaan harrastus voidaan aloittaa myös kavereiden tai puolison innoittamana. Samalla myös metsästysharrastuksen merkitys on muuttunut. Yhä useampi hakee harrastukseltaan kiireetöntä vapaa-ajan viettoa kavereiden kanssa, johon kuuluu hyvin syöminen ja juominen, saunominen sekä keskustelut samanhenkisten ihmisten kanssa. Vaikka metsästyksen luonne onkin osiltaan muuttunut enemmän arjesta irtautuvaksi vapaa-ajan vietoksi, niin kunnioitus luontoa ja riistaeläimiä kohtaan on korkealla. Kavereiden kanssa vietetty aika on monelle tärkeää, ei se ole mitenkään poistanut tarvetta kyetä itse hankkimaan ravintoa. Harrastajat pitävät tärkeänä itse metsästyksessä sekä lihan käsittelyssä tarvittavia taitoja. Elävän riistaeläimen matka metsästä kotitalouksien ruokapöytään vaatii taitoa. Kunnioitus saalista kohtaan näkyy siinä, että eläintä ammutaan vain, kun onnistunut riistalaukaus on mahdollinen. Lisäksi ampumista harjoitellaan, mitään turhaa ei ammuta ja kaikki mitä saadaan saaliiksi, käytetään mahdollisimman tarkkaan ja lihat käsitellään niin, että niistä saadaan ensiluokkaista ravintoa.

Riistalihalla on useita käyttötarkoituksia metsästävien kotitalouksissa. Usein riistalihaa tarjotaan juhlapyhinä tai vaihtoehtoisesti sillä täydennetään suurimmaksi osaksi kasviproteiineista koostuvaa ruokavaliota. Osalle kotitalouksista riistaliha merkitsee omavaraisuutta sekä irtautumista karjateollisuuden tuottamista lihatuotteista. Metsästysharrastajat kokevat tärkeänä myös, että heidän lapsensa näkevät, mitä harrastus on. Perinteisten kädentaitojen vaaliminen, selviytymistaitojen oppiminen sekä omavaraisuuteen pyrkiminen nähtiin tärkeänä opettaa omille lapsille. Yhä enemmän teknologisoituvassa maailmassa on erittäin tärkeää, että myös perinteisiä kädentaitoja arvostetaan ja varsinkin se, että niitä myös edelleen osataan. Metsästysharrastuksen myötä lapsi oppii, että lihansyönti vaatii aina jonkun elävän eläimen kuoleman. Kun metsästys ja saaliin käsittely tehdään eläintä kunnioittavasti, on se lapselle luonnollinen tapa oppia elämän kiertokulkua.

Kaisa Häyrinen

”Määräysten mukaisesti ja eläimiä kunnioittaen”

Metsästäjien näkemyksiä harrastuksestaan sekä riistalihan käytöstä

Koronapandemian alkaessa opettajat joutuivat uudenlaiseen tilanteeseen, jossa heidän täytyi hyvin nopeasti siirtyä lähitöistä etätöihin koulujen sulkeutuessa väliaikaisesti. Aiempaa kokemusta etäkoulussa opettamisesta ei ollut ja tilanteeseen täytyi mukautua lyhyessä ajassa. Tavallisesti opettajan työpäivä sisältää lukuisia kohtaamisia niin oppilaiden kuin kollegojen kanssa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan opettajien työintoa epävarmuutta herättäneessä tilanteessa koronapandemian vallitessa.

Tavoitteet

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää suomalaisten peruskoulun opettajien työhyvinvointia koronapandemian alussa keväällä 2020 tarkastelemalla heidän työintoa ja psykologisia perustarpeita.Lisäksi tutkittiin opettajien itsearvioitujen digitaitojen sekä sukupuolen yhteyttä työintoon. Työinto jaetaan kolmeen ulottuvuuteen, joita ovat tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen. Psykologisia perustarpeita ovat autonomia, kyvykkyys ja yhteenkuuluvuuden tunne. Aikaisempien tutkimusten perusteella on löydetty yhteys opettajien työinnon ja psykologisten perustarpeiden väliltä. Psykologisten perustarpeiden täyttyessä koetaan työintoa. Opettajien hyvinvointia on tärkeää tutkia, sillä opettajan hyvinvointi heijastuu oppilaisiin.

Menetelmät

Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena ja tutkimuksen aineisto oli osa kansallista Bridging the Gaps -tutkimusta ja opettajat olivat vastanneet siihen anonyymisti verkkokyselyllä keväällä 2020. Tutkimukseen rajattiin 717 peruskoulun opettajaa, joista 85% oli naisia ja 14% miehiä. Vastaajien ikä vaihteli 23 ja 65 ikävuoden välillä. Aineistoa analysoitiin korrelaatiokertoimen avulla sekä hierarkkisella regressioanalyysillä.

Tulokset

 Opettajien psykologisista perustarpeista autonomia ja kyvykkyyden tarve olivat positiivisesti yhteydessä niin tarmokkuuteen, omistautumiseen kuin uppoutumiseenkin. Yhteenkuuluvuuden tarve ei ollut yhteydessä tarmokkuuteen, omistautumiseen ja uppoutumiseen. Paremmat digitaidot olivat yhteydessä tarmokkuuteen. Naiset kokivat enemmän työintoa kuin miehet. Jatkossa olisi tärkeää vahvistaa opettajien yhteenkuuluvuuden tarvetta, sillä opettajien psykologisten perustarpeiden täyttymisen pitäisi vahvistaa heidän työintoaan. Työintoa kokevalla opettajalla taas on monia positiivisia vaikutuksia niin opettajaan itseensä, oppilaisiin kuin työyhteisöönkin. Erityisesti lämpimät välit oppilaiden kanssa vahvistavat opettajan yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Heidi Hytönen

Pro gradu: Opettajien työinto ensimmäisenä pandemiakeväänä 2020

Tutkimuksen taustaa ja merkitys 

Luokanopettajien työssä jaksaminen kuin myös inkluusio ovat puhuttaneet viime aikoina. Aiemmat tutkimukset ovat esittäneet, että opettajien työssä jaksamiseen vaikuttaa se, ovatko työn vaatimukset ja käytettävissä olevat resurssit tasapainossa vai eivät. Tämä näkökulma nousee erityisesti tärkeäksi, kun inkluusiosta on kyse, koska inkluusion on koettu lisäävän työmäärää ja varsinkin käyttäytymisongelmat, joita inklusiivisilla luokilla esiintyy, on todettu kuormittaviksi. Inkluusiosta on myös nostettu resurssien puute, mistä syystä haasteisiin ja inkluusion tuomiin vaatimuksiin ei pystytä niin hyvin vastaamaan. Tästä syystä tätä aihetta onkin tärkeä tutkia vielä lisää.   

Tavoitteet  

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten inklusiivisen luokan opettaminen vaikuttaa luokanopettajien työssä jaksamiseen. Tutkielmassa selvitetään millaisia vaatimuksia inklusiivisuus tuo tullessaan sekä millaisia resursseja luokanopettajilla on käytössään. Lisäksi selvitetään, mitkä tekijät erityisesti haittaavat jaksamista ja miten ne vaikuttavat jaksamiseen sekä mitkä tekijät tukevat sitä.  

Tutkielman toteutus  

Tämä tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Laadullinen aineisto hankittiin puolistrukturoiduilla yksilöhaastatteluilla, eli haastatteluissa oli valmis haastattelurunko pää- ja tarkentavine kysymyksineen. Haastateltavia oli yhteensä neljä ja he toimivat inklusiivisten luokkien luokanopettajina. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla.   

Tulokset ja johtopäätökset  

Inkluusion tuomat työn vaatimukset ja käytössä olevat resurssit jaoteltiin henkilökohtaisiin, luokkahuonekohtaisiin ja institutionaalisiin kategorioihin. Inkluusion tuomia vaatimuksia, jotka koettiin erityisesti jaksamista haittaavaksi, olivat riittämättömyyden tunne yhdistettynä liian haastavaan työhön, mikä käsitti liikaa tukea tarvitsevia oppilaita luokassa liian vähäisillä resursseilla, ja erityisesti liian vähällä aikuisresurssilla. Aikuisresurssilla tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että on aikuisia käytettävissä, olivat he erityisopettajia, luokanopettajia, koulunkäynnin ohjaajia yms. Lisäksi erityisesti oppilaiden käytösongelmat ja työtehtävien suuri määrä mm. asiakirjatyön myötä koettiin jaksamista heikentäväksi. Resursseja ja jaksamista tukevia tekijöitä olivat hyvä ilmapiiri, työkavereiden, johdon ja vanhempien tuki ja yhteisopettajuus sekä yksinkertaisesti se, että resursseja olisi tarpeeksi ja oikeanlaisia. Tärkeimpiin resursseihin koettiin myös pienempi määrä oppilaita, esimerkiksi jakotuntien myötä.

Luokanopettajien jaksamisen heikentyminen näkyi mm. nukkumisvaikeuksina, itkuisuutena, hermojen kiristymisenä ja vetäytyvyytenä sekä epätoivon ja ahdistuksen tunteina. Luokanopettajat kokivat innostuneisuutensa ja työmotivaationsa laskevan sekä opetuksen kärsivän, kun jaksaminen oli heikompaa. Johtopäätöksenä voidaankin todeta, että inklusiivisen luokan opettaminen voi heikentää luokanopettajien jaksamista, jos resurssit eivät kohtaa vaatimuksia. 

Tämän tutkimuksen aineisto oli pieni, mutta silti mielenkiintoisia asioita haastatteluista nousi esille ja kuvaavat ilmiötä. Aiheesta olisi mielestäni tärkeä tutkia vielä isommalla skaalalla ja vertailla myös erilaisia inklusiivisia luokkia ja niitä opettavien luokanopettajien työssä jaksamista keskenään.

Katja Söderqvist

Luokanopettajien työssä jaksaminen inklusiivisessa luokassa – Jaksamista kuormittavat ja edistävät tekijät