Kuinka tulla dialogiseksi opettajaksi?

Tutkimustehtävä

Dialoginen opetus on aihe, joka on jo pitkään ollut esillä kasvatustieteellisessä keskustelussa. Monet opettajat ovat vieneet opetustaan dialogisempaan suuntaan ja pyrkineet pois täysin opettajajohtoisesta opetuksesta. Oma kiinnostukseni dialogista opetusta kohtaan heräsi opetusharjoittelussa, jonka aikana aloin kiinnittää tarkempaa huomiota omaan puheeseeni opetustilanteissa. Halusin lähteä tutkimaan aihetta, koska se on itselleni tärkeä tulevan ammattini vuoksi, ja se on myös ajankohtainen ja tärkeä kasvatustieteellinen aihe. Kasvatustieteen kannalta tutkimuksen toteuttaminen on arvokasta, koska mitä enemmän tutkimusta dialogisesta opetuksesta tehdään, sitä useampi opettaja alkaa mahdollisesti kiinnittää enemmän huomiota omaan puheeseensa ja vuorovaikutuksen tapoihin oppilaiden kanssa. Tutkimukseni tavoitteena on luoda tietoa dialogisen opetuksen käytänteistä. Tutkimuskysymykseni olivat: 1. Mitä dialogisen opettajan toimintatapoja havainnoitujen opettajien opetuksesta voidaan tunnistaa? 2. Miten dialogisuus ilmenee luokanopettajien ja luokanopettajaopiskelijoiden opetuksessa? 3. Miten dialogisuus ilmenee eri oppiaineiden opetuksessa?

Tutkimusmenetelmät

Toteutin tutkimukseni laadullisena tutkimuksena, koska halusin keskittyä pieneen määrään tapauksia ja analysoida niitä mahdollisimman tarkasti. Hankin aineistoni pääkaupunkiseudulla sijaitsevasta peruskoulusta vuoden 2020 kevään aikana. Tutkimukseen osallistui kolme luokanopettajaa ja kolme luokanopettajaopiskelijaa. Käytin aineistonkeruumenetelmänä videohavainnointia. Videohavainnointi oli tässä tutkimuksessa toimiva menetelmä, koska se soveltuu hyvin vuorovaikutuksen tarkasteluun. Käytin aineistoni analyysissa kandidaatin tutkielmassani kokoamaani luokittelua dialogisen opettajan käyttämistä toimintatavoista. Tunnistettuani videoilta dialogisen opetuksen toimintatavat, loin tunnistamistani toimintatavoista erilaisia ryhmiä teemoittelun avulla.

Tulokset ja pohdinta

Tutkimukseni perusteella voin todeta, että jokaisen havainnoimani opettajan opetuksesta oli mahdollista tunnistaa dialogisia toimintatapoja. En kuitenkaan tämän aineiston perusteella voi määritellä, olivatko havainnoimani opettajat dialogisia opettajia, eikä tähän ole syytäkään. Uskon, että tämän tutkimuksen tärkein oivallus on, että jokainen opettaja voi lisätä opetukseensa dialogisia toimintatapoja ja näin muokata luokkahuonevuorovaikutusta dialogisempaan suuntaan. Dialogisuus esiintyi havainnoitujen luokanopettajien ja luokanopettajaopiskelijoiden opetuksessa muun muassa keskustelevana äänensävynä, oppilaiden äänille tilan antamisena sekä oppilaiden väittämien tärkeyden osoittamisena. Havainnoimieni opettajien käyttämät toimintatavat oli mahdollista sijoittaa neljään ryhmään: sisältötiedon rakentaminen, opettajan asennoituminen, opettajan palaute ja oppilaan autonomian tukeminen.

Dialogisen opetuksen koostuessa erilaisista toimintatavoista, joita opettaja voi lisätä opetukseensa, ei oppiaineen tulisi olla este dialogisuuden toteutumiselle. Osa dialogisen opetuksen toimintatavoista saattavat toteutua luontevammin tiettyjen oppiaineiden opetuksessa, oppiaineen erityispiirteiden vuoksi. Tästä huolimatta kaikkien oppiaineiden opetukseen on mahdollista tuoda dialogisuutta, ja dialogisuuden esiintyminen on yhteydessä opettajan asennoitumiseen eikä oppiaineeseen.

Luokkahuonepuhetta ja dialogisuutta tarkastellaan opettajankoulutuksessa liian vähän. Olisi tärkeää, että jo opettajankoulutuksessa kiinnitettäisiin enemmän huomiota luokkahuonevuorovaikutukseen ja sen eri tapoihin. Tämä mahdollistaisi sen, että yhä useampi opettaja purkaisi perinteisen luokkahuonevuorovaikutuksen tapoja ja veisi opetustaan dialogisempaan suuntaan. Koen, että tämä tutkielma voi antaa opettajille hyödyllistä tietoa siitä, miten dialogisutta voi lisätä omassa opetuksessaan. Jotta opettajat pystyisivät toteuttamaan dialogista opetusta, tulisi heille kuitenkin tarjota dialogisen opetuksen materiaaleja, joissa olisi konkreettisia esimerkkejä dialogisen opetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Opettajille tulisi tuoda myös näkyvämmäksi dialogisen opetuksen oppilaille tuomat hyödyt.

Tässä tutkimuksessa havainnoin luokanopettajien ja luokanopettajaopiskelijoiden opetusta ja tein omia havaintojani ja tulkintojani opetuksessa esiintyvästä dialogisuudesta. Jatkossa olisi mielenkiintoista päästä tutkimaan opettajien omia käsityksiä opetuksensa dialogisuudesta, ja siitä miten nämä käsitykset vastaavat todellisuutta. Toinen mielenkiintoinen jatkotutkimusidea olisi havainnoida tutkimuksen alussa luokanopettajien opetusta, ja tämän jälkeen antaa opettajille tietoa ja konkreettisia työkaluja dialogisen opetuksen toteuttamiseen. Intervention jälkeen opettajien opetusta havainnoitaisiin uudelleen, ja tarkasteltaisiin, miten dialogisten toimintatapojen tuominen osaksi opetusta on onnistunut.

Nora Forssell

Pro gradu: Dialogisuus luokanopettajien ja luokanopettajaksi opiskelevien opetuksessa

Kansankynttiläksi kasvanut

Tutkimustehtävä

On yleisesti tiedossa, että opettajan ammatti saattaa periytyä vanhemmalta lapselle. Tulen itse perheestä, jossa opettajia on oma sukupolveni mukaan lukien viidessä polvessa, eli aihe on minulle myös henkilökohtainen. Tutkimukseni tavoitteena onkin syventyä paremmin opettajan ammatin periytymiseen liittyviin taustatekijöihin. Tutkimusta aiheesta on tehty Suomessa hyvin vähän, joten tutkimukseni on ensimmäisiä aiheesta tehtyjä tutkimuksia. Kun saamme tietää, mitkä ovat tekijät kyseisen ilmiön taustalla, saamme lisää hyödyllistä tietoa esimerkikisi oppilaanohjaukseen, jossa pohditaan tulevia koulutus-ja ammattipolkuja. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kolmen tutkimuskysymyksen avulla; 1. miksi opettajasukuun kuuluva henkilö haluaa opettajaksi, 2. millaista vaikutusta opettajasukuun kuulumisella on ammatinvalintaan ja 3. miten opettajasukuun kuuluminen näkyy työssä ja arjessa.

Tutkimusmenetelmät

Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus ja se toteuttiin syksyllä 2020. Lähetin sähköpostilla viidelle suomalaiselle opettajalle lomakkeen, jossa oli yhdeksän puolistrukturoitua kysymystä liittyen edellä mainittuihin tutkimuskysymyksiini. Yhtenä kysymyksenä oli esimerkiksi ”mitkä asiat vaikuttivat siihen, että kiinnostuit opettajan työstä?”. Kysymykset oli laadittu Suomessa ja kansainvälisesti  tuotetun aiemman tutkimuksen perusteella, jota on tehty muun muassa ammatinvalinnasta ja syistä, miksi ihmiset hakeutuvat opettajankoulutukseen. Tiesin etukäteen, että kyseiset tutkimukseen osallistuvat henkilöt tulevat perheistä ja suvuista, joissa on opettajia, sillä olen muun muassa työskennellyt heidän kanssaan samassa koulussa. Kysymykset analysoitiin teemoittelun avulla.

Tulokset ja pohdinta

Tutkimukseen osallistuneiden vastauksien perusteella voidaan sanoa, että opettajana toimivalta sukulaiselta, kuten vanhemmalta, saadun esimerkin pohjalta on muodostunut kiinnostus opettajan työtä kohtaan. Henkilö on jo lapsesta asti saattanut nähdä, millaista opettajan työ on hyvine ja huonoine puolineen. Koulumaailmaan littyvistä asioista on puhuttu lapsen kotona, jolloin kyseisistä asioista on tullut myös lapselle merkityksellisiä. Perhepiirissä olevalta opettajalta on saatettu myös kysyä tietoja ammatista ja koulutuksesta. Opettajasukuun kuuluminen nähdään positiivisena asiana; koulumaailmaan liittyiä asioita voidaan pohtia yhdessä ja voidaan kysyä neuvoa itselle haastavissa tai mietityttävissä asioissa. Lisäksi yhteiset loma-ajat nähdään positiivisena asiana; näin ollen voidaan viettää enemmän aikaa yhdessä ja suunnitella yhteistä tekemistä. Toisaalta nähtiin ongelmallisena, että yhteisinä lomahetkinä tai vapaa-ajalla töihin liittyvistä asioista saatettiin ruveta keskustelemaan, joka muun muassa saattaa häiritä muita perheenjäseniä, jotka eivät toimi kyseisellä alalla.

Jatkossa voitaisiin tutkia samaa aihetta yleistettävyyden kannalta; aiheesta on tehty Suomessa vain vähän tutkimusta, joten olisi hyvä saada lisäselvyyttä kyseiseen ilmiöön. Lisäksi voitaisiin tutkia enemmän ammatin periytymistä yleisesti; kuinka paljon ammatit periytyvät Suomessa 2000-luvulla. Tämä tutkimus tuo lisää tietoa muun muassa oppilaanohjaukseen; perhetaustalla on merkitystä ihmisen tekemille koulutus-ja ammattivalinnoille.

Rebekka Siltainsuu

Pro gradu: Kansankynttiläksi kasvanut-Opettajan ammatin periytyminen Suomessa

 

Varhaiskasvatusyksikön johtajana aloittaminen – saatu ja kaivattu tuki

Tutkimustehtävä

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata varhaiskasvatusyksikköjohtajan uran induktiovaihetta ja selvittää induktiovaiheessa saatuja ja kaivattuja tukimuotoja. Tutkimuksella olen pyrkinyt luomaan yleiskatsauksen varhaiskasvatusyksikön johtajien uran induktiovaiheesta heidän yksilöllisten tapauskertomusten kautta. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Mitä varhaiskasvatusyksikköjohtajat kertovat matkastaan johtajaksi ja johtaja- uransa induktiovaiheesta? 2) Mitä tukitoimia varhaiskasvatusyksikköjohtajat ovat saaneet uransa induktiovaiheessa? 3) Mitä tukitoimia he olisivat kaivanneet uransa induktiovaiheessa?

Tutkimuksen merkitys

Laadukkaan varhaiskasvatuksen edellytys on laadukas varhaiskasvatuksen johtaminen. Varhaiskasvatusyksikön johtamiseen ei ole pätevöittävää koulutusta, minkä takia tutkijat ovat olleet huolissaan koulutustason ja työn vaativuuden epäsuhdanteesta. Uudessa työssä aloittaminen on raskasta, mutta miten selvitä uutena yksikköjohtajana ilman tehtävään pätevöittävää koulutusta? Induktiovaihetta on tutkittu varhaiskasvatuksen kentällä opettajien näkökulmasta, mutta yksikköjohtajien osalta aiempaa tutkimuksia ei ole, joten tällä tutkimuksella pyritään kuvailemaan ja kartoittamaan aihetta sekä herättämään kiinnostus aihetta kohtaan jatkotutkimusten kannalta. Tutkimuksellani olen pyrkinyt tuottamaan uutta tietoa varhaiskasvatuksen kentälle erityisesti aloitteleville johtajille, johtajaksi pyrkiville, ylemmän tahon päälliköille ja henkilöille, jotka vastaavat yksikkötason johtajien valmennuksesta ja perehdyttämisestä.

Tutkimusmenetelmät

Tämä tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa korostui narratiivinen tutkimusote. Aineisto kerättiin yksilöllisinä tapauskertomuksina ja puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Tutkimushenkilöinä toimi viisi varhaiskasvatusyksikön johtajaa, jotka olivat kaikki samasta kaupungista. Haastattelut toteutettiin puhelinhaastatteluina kevään 2020 aikana. Aineistoa analysoitiin narratiivisella sisällönanalyysillä sekä teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin.

Tutkimustuloksia

Tutkimustulosten mukaan varhaiskasvatusyksikköjohtajat kertoivat pärjänneensä uransa induktiovaiheessa pääpiirteittäin hyvin. Työssä pärjäämiselle nähtiin edellytyksenä oma-aloitteisuus ja aktiivisuus tuen hakemisen suhteen. Johtajat kertoivat saaneensa pääpiirteittäin hyvin tukea, mutta sen eteen oli pitänyt olla itse aktiivinen.

Asioita, joista johtajat kertoivat saaneensa tukea, olivat muun muassa koulutus, mentoroinnin eri muodot, työyhteisön muut toimijat (esimies, kollegat, varajohtaja, jaettu johtajuus) sekä kokemus.

Kaivattuja tukimuotoja puolestaan olivat koulutus, yhtenevät johtajuuskäsitykset ja tuen tarjoaminen. Johtajat kaipasivat yhdenmukaisempaa puhetta ja käytäntöä sille, mikä on organisaation perustehtävä; yksikkötasolla korostuu pedagogiikka ja lapsen etu, mutta ylemmillä johtajuustahoilla näin ei aina ole.

Erityisesti koulutus näyttää olevan vahvassa yhteydessä yksikköjohtajana toimimiseen. Johtajat kokivat olevansa vahvoilla pedagogiikan johtamisessa ja hallitsivat varhaiskasvatuksen perustehtävän, mutta koulutusta kaivattiin erityisesti johtajuuteen liittyen. Johtajat, jotka olivat oma-aloitteisesti hakeutuneet johtajuuteen liittyviin opintoihin, kokivat ne vahvaksi tukimuodokseen, kun puolestaan johtajat, jotka eivät olleet käyneet johtajuuteen liittyviä opintoja, kaipasivat sellaisia.

Pohdintaa

Tuloksista esiin nousseen koulutuksen tarvetta olisi yksikköjohtajien kouluttamisessa tai valmennuksessa tarpeen pohtia. Varhaiskasvatuksen opettajan peruskoulutus on riittämätön yksikön johtamisen näkökulmasta. Uskon tulosten perusteella, että johtamiseen liittyvä lisäkoulutus olisi hyödyllinen kaikille aloittaville johtajille.  Johtajan työn vaikuttaessa varhaiskasvatuksen laatuun, yhtenevä koulutus antaisi johtajille paremmat eväät esimiestehtävään ja ylläpitäisi näin kentällä toteutuvan varhaiskasvatuksen laatua.

Tulosten pääpiirteittäinen myönteisyys on ristiriidassa pinnalla olleen keskustelun kanssa, minkä takia median luomaa kuvaa on tärkeä tarkastella kriittisesti. Uutiskynnyksen ylittävät poikkeuksetta negatiivissävytteiset aiheet, kun taas positiiviset kokemukset ja asioiden sujuminen eivät saa uutisoinnissa palstatilaa.

Tuloksista kävi ilmi, että yksikköjohtajien on oltava itse aktiivisia, jotta saavat tukea työhönsä. Tässä tutkimuksissa tämä aihe ei useimpien johtajien toiminnassa noussut ongelmaksi, sillä haastattelemani johtajat olivat todella innokkaita ja mahdollisesti henkilöinä sellaisia, jotka osaavat kyllä avata suunsa. Mutta mitä jos aloittavalla johtajalla näitä itseohjautuvuuden ominaisuuksia ei ole? Jos ei osaakaan olla itse niin aktiivinen tai ei tiedä keneltä pyytäisi apua? Näin paljon yksikköjohtajan varaan jättäminen on riskialtista ja voi luoda epävakautta varhaiskasvatuksen kentälle.Tähän ratkaisuksi näkisin asian korostamisen jo yksikköjohtajan rekrytointivaiheessa, jotta aloittava johtaja olisi asiasta tietoinen heti uran alkaessa. Ratkaisuna voisi olla myös, että yksikköjohtajan esimies voisi tasaisin väliajoin tarjota apuansa ja keskusteluaikaa, ikään kuin tarkistaakseen, että yksikköjohtajalla on kaikki hyvin.

 

Venla Nikula

Varhaiskasvatusyksikköjohtajien kokemuksia työuran induktiovaiheesta ja sen aikana koetusta tuesta

Millä tavoin eri sukupuolet esitetään käsityönopettajien ammattiyhdistyslehdissä?

Suomessa työelämän jakautuminen niin sanottuihin naisten ja miesten aloihin on moniin muihin maihin verrattuna hyvin voimakasta, mikä on ongelmallista sukupuolten tasa-arvon toteutumisen näkökulmasta. Sukupuolten välistä eriytymistä on havaittavissa jo koulumaailmassa esimerkiksi siinä, millaisia valinnaisaineita oppilaat valitsevat tai mille aloille he suuntaavat jatko-opinnoissaan. Oppilaan oikeuksien kannalta onkin tärkeää tunnistaa ja puuttua epätasa-arvoistaviin ajattelu- ja toimintatapoihin, jotta jokaisella on yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa itseään.

Yksi koulussa vahvimmin sukupuolittuneista oppiaineista on ollut käsityö, ja vaikka käsityön ryhmiä ei virallisesti olekaan enää vuosikymmeniin muodostettu oppilaiden sukupuolen perusteella, ovat totutut käsitykset pitäneet yllä mielikuvaa siitä, että tekstiilityö kuuluu tytöille ja tekninen työ pojille – vielä nykyäänkin, vaikka tekstiilityö ja tekninen työ ovat uuden opetussuunnitelman myötä yhdistyneet yhdeksi yhteiseksi oppiaineeksi. Muihin oppiaineisiin liittyvissä tutkimuksissa on jo aiemmin todettu, että opettajan omilla käsityksillä ja asenteilla on vaikutusta siihen, miten hän toteuttaa omaa opetustaan ja suhtautuu oppilaisiinsa, mutta erityisesti käsityönopettajiin keskittyvää tutkimusta on vähän. Vahvasti sukupuolittuneen historiansa vuoksi käsityö on kuitenkin yksi keskeisiä osa-alueita, joiden kautta totuttuja sukupuolirooleja voidaan joko purkaa tai vahvistaa, mikä tekee käsityön ja käsityönopettajien tutkimisesta kiinnostavaa.

Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksessa tarkastelin, millaisia sukupuolen representaatioita käsityönopettajien ammattiyhdistysten jäsenlehdissä esiintyy. Aineistona olivat Tekstiiliopettaja- ja Tekninen Opettaja -lehtien vuosikerran 2019 lehdet. Molemmat jäsenlehdet ilmestyvät neljästi vuodessa, eli aineisto koostui kaikkiaan kahdeksan lehden teksteistä ja kuvista, joita analysoitiin diskurssianalyysiä ja kuva-analyysiä käyttäen. Koska ammattiyhdistyslehdet ovat valtaosin alan opettajien kirjoittamia ja opettajien lukemia, tarjoavat ne silmäyksen myös opettajien ajatusmaailmaan, vaikka laadullisena tutkimuksena tämä tutkimus ei pyrikään laajaan yleistettävyyteen.

Tutkimuksessa tuli esiin, että lehtien tekstit on pääasiassa kirjoitettu hyvin sukupuolineutraalisti. Useimmiten puhutaan esimerkiksi vain oppilaista tai nuorista, tai henkilöihin viitataan jotain muuta ominaisuutta kuin sukupuolta kuvaavilla termeillä. Kuitenkin silloin kun sukupuoli tulee jollakin lailla teksteissä esiin, noudattavat niihin liittyvät diskurssit lähes aina hyvin perinteisiä sukupuolirooleja. Lehtien kuvissa taas on yhä havaittavissa hyvin perinteisesti sukupuolittunut jakauma miesten tekniseen työhön ja naisten tekstiiliin. Osittain tämä on ilmeistä seurausta käsityön sukupuolittuneesta menneisyydestä, joka ymmärrettävästi edelleen näkyy oppiaineen opettajakunnassa. Kuvissa näkyi vain vähän stereotypioita rikkovia henkilöitä, ja niitä rikkovat tapaukset olivat kaikki teknisen työn parissa nähtäviä naisia. Tekstiilitöitä tekeviä miehiä ei tarkastellun vuosikerran kuvissa näkynyt ollenkaan. Tulokset ovat linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joissa on todettu, että maskuliinisiksi katsottuja asioita arvostavassa yhteiskunnassa naisten on ollut sosiaalisesti hyväksytympää omaksua perinteisesti miehisinä pidettyjä taitoja kuin päinvastoin.

Pohdintaa
Myös tässä tutkimuksessa oli havaittavissa, että muutoksista huolimatta perinteiset sukupuoliroolit vaikuttavat edelleenkin vahvasti ajatteluumme. Tekstien sukupuolineutraali tyyli osoittaa, että lehdissä on tietoisesti pyritty kohti tasa-arvoisempaa puhetapaa, mutta yhdistettynä perinteisiä stereotypioita noudattaviin kuviin kokonaisvaikutelma lehdistä muuttuu vahvasti sukupuolittuneeksi. Valmista lehtiaineistoa tarkasteltaessa on toki muistettava, että sen kirjoittajakunta on vain pieni osa käsityönopettajista, ja myös se, etteivät lehdestä esiin nousevat puhetavat automaattisesti tarkoita, että myös lehden lukijat jakavat samat näkemykset.

Tulokset havainnollistavat kuitenkin sitä tärkeää seikkaa, että perinteiset käsitykset sukupuolesta tai sukupuolirooleista eivät hälvene pelkästään sillä, että lakataan vain käyttämästä sukupuolittavia sanoja, vaan vallitsevien normien purkaminen vaatii lisäksi myös niiden tietoista haastamista ja keskustelua siitä, millä tavoin sukupuoli vaikuttaa henkilön elämään sekä omien asenteiden kriittistä tarkastelua.

Kirsi Hannula
Pro gradu: Sukupuolen representaatiot käsityönopettajien ammattiyhdistysten jäsenlehdissä

Resurssit Helsingin kaupunginvaltuustossa käydyn varhaiskasvatus- ja koulutuskeskustelun keskiössä

Kun valtuutetut keskustelevat varhaiskasvatuksesta, koulusta ja koulutuksesta, resurssit ovat keskustelun keskiössä. Arvot ja toiminnan laatu nousevat myös esiin, mutta ylivoimaisesti eniten keskustelua käydään euroista, koulujen henkilöstömitoituksista, opetusryhmien koosta sekä päiväkoti- ja koulurakennuksista.

Kuntapolitiikalla on suora vaikutus varhaiskasvatuksen ja koulutuksen toteuttamiseen

Kasvatukseen ja koulutukseen liittyvät palvelut koskettavat lähes kaikkia kuntalaisia suoraan tai välillisesti. Lapsiin ja nuoriin liittyvistä aiheista ja ilmiöistä on käyty julkisuudessa kiivaitakin keskusteluja niin ammattilaisten kuin ihan tavallisten kaupunkilaisten kesken. Tätä keskustelua pitää lähteä purkamaan tutkimuksen keinoin.

Oman tutkimukseni tavoitteena oli tarkastella erityisopetuksesta käytävää keskustelua yhteiskunnallisen päätöksenteon yhteydessä. Varsinkin näin kuntavaalien alla kuntapolitiikan tarkastelu on erityisen ajankohtaista ja tärkeää.

Kaupunginvaltuustossa päätetään kunnan suurista linjoista ja arvovalinnoista, joten eri valtuutettujen puheenvuoroista nousevat keskustelunaiheet ja sisällöt ovat kuntalaisten näkökulmasta hyvin mielenkiintoisia. Tutkimuksessa tutkimuskohteena olivat Helsingin kaupunginvaltuuston julkisten valtuustokokousten keskustelupöytäkirjat vuosilta 2011–2019. Nämä pöytäkirjat ovat julkisesti luettavissa Helsingin kaupungin internetsivuilta.

Resurssit korostuvat valtuuston keskusteluissa

Helsingin kaupunginvaltuutettujen erityisopetusta käsittelevien puheenvuorojen sisällöissä nousi esille kolme keskeistä näkökulmaa: resurssinäkökulma (52%), laatunäkökulma (31%) sekä arvonäkökulma (17 %). Koulutuksen tasa-arvo kokosi nämä kaikki kolme näkökulmaa yhteen. Resurssinäkökulmassa korostuivat oppimisen tuki, varhaiskasvatus- ja opiskelupaikkojen saatavuus sekä tuen kohdentaminen. Laatunäkökulma puolestaan jakautui opetukseen ja varhaiskasvatuksen- ja opetuksen järjestämiseen (tasapuolisuus). Viimeisenä oleva arvonäkökulma jakautui eriarvoisuuteen sekä integraatioon ja inkluusioon, jotka liittyvät lasten ja nuorten mukaan ottamiseen tuen tarpeesta ja varallisuudesta riippumatta niin päiväkodeissa kuin kouluissa.

Mitä varhaiskasvatuksessa ja kouluissa tulisi tehdä, jotta mahdollisimman moni lapsi ja nuori voisi kasvaa ja opiskella yhdessä lähialueella olevien ikätoveriensa kanssa? Alueiden eriarvoistuminen ja sitä kautta myös päiväkotien ja koulujen eriarvoistuminen nähdään Helsingissä todellisena uhkana. Esitetyt ratkaisut liittyivät usein konkreettisten resurssien jakamiseen.

”Koulujen ja päiväkotien positiivisen diskriminaation erillisen määrärahan lisääminen on tärkeä eriarvoistumiskehityksen vähentäjä sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla. Tähän tarvitaan enemmän panostusta”. (Sitaatti on poimittu tutkimusaineistosta.)

Puoluekannat keskustelussa

Puolueiden näkemykset ja linjaukset olivat pitkälti yhteneväisiä puolueiden julkilausuttujen koulutuspoliittisten linjausten kanssa. Pidettyjen puheenvuorojen määrässä sekä sisältöjen painotuksissa oli hienoisia eroja.

Tutkimuksen rajallisuudesta johtuen puolueita tarkasteltiin kuitenkin ainoastaan yleisellä tasolla. Tutkimusprosessin aikana heräsi kiinnostus tarkastella lähemmin eri puolueiden näkemyksiä erityisopetuksesta.

Ensi keväänä valitaan taas uudet kuntapäättäjät, joten muista käydä äänestämässä ja näin vaikuttamassa laadukkaiden ja tasa-arvoisten varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelujen saatavuuteen myös tulevaisuudessa.

Hanna Dammert
Erityisopetus Helsingin kaupunginvaltuuston keskusteluissa vuosina 2011–2019

Opettajan sensitiivisyys suunnannäyttäjänä opettajan työn merkittävimmissä hetkissä

Tutkimustehtävä

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on mahdollisimman yksityiskohtaisesti kuvata, analysoida ja tulkita kahdeksan luokanopettajan kokemuksia niistä tilanteista, joissa opettajat kokevat, että heidän tulee toimia sensitiivisesti. Sekä lisäksi tarkoituksena on selvittää millä tavoin luokanopettajat toimivat sensitiivisyyttä vaativissa tilanteissa.

Miksi tämä aihe? Opettajan sensitiivisen toiminnan merkitys

Tutkimuksen aiheen valintaan johti kiinnostukseni tukea oppilaan hyvinvointia opettajan oman toiminnan ja käytöksen avulla, sillä kaikella mitä opettajat tekevät ja sanovat tai jättävät sanomatta ja tekemättä nähdään olevan aina jonkinlainen vaikutus oppilaaseen. Sensitiivinen vuorovaikutus itseasiassa edistääkin lapsen sosiaalista, emotionaalista ja akateemista oppimista. Lisäksi opettajan ja oppilaan välinen vuorovaikutussuhde voi huomattavasti vaikuttaa oppilaan ajatuksiin itsestään, sekä hänen identiteettinsä muodostumiseen, että hänen tulevaisuutensa valintoihin.

Tutkimusmenetelmät

Tutkimus perustui narratiiviseen tutkimukseen. Aineistonkeruumetodi oli puolistrukturoitu teemahaastattelu. Tutkimushenkilöinä toimi kahdeksan Jyväskylän alueella toimivaa luokanopettajaa. Tutkimusaineisto analysoitiin narratiivisin menetelmin. Jako narratiivien analyysiin ja narratiiviseen analyysin toimi ohjenuorana tässä tutkimuksessa. Narratiivien analyysiä käytettiin sensitiivisyyttä vaativien tilanteiden ja toimintatapojen teemoitteluun sekä luokitteluun. Narratiivinen analyysi toimi apuvälineenä laatiessani aineistosta uutta kertomusta, eli mahdollisimman laajaa tyyppikertomusta opettajan sensitiivisyyttä vaativista tilanteista ja heidän käyttämistään toimintatavoista näissä tilanteissa.

Tutkimustulokset

Opettajat kuvasivat monenlaisia tilanteita, joiden käsittely edellytti opettajalta sensitiivisyyttä. Koulutyön ulkopuolisille asioille annettiin enemmän painoarvoa ja siihen kuuluivat keskeisimpänä oppilaiden henkilökohtaiset asiat ja taustat, jotka usein olivat vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia tai muuten arkaluonteisia asioita. Opettajan tuli osata toimia sensitiivisesti oppilaiden käyttäytyessä poikkeavasti tai kokiessa suuria, usein negatiivisia tunteita, johtuen joko oppilaiden keskinäisistä konflikteista tai oppilaiden henkilökohtaisenelämän solmuista. Koulutyöhön liittyviä asioita olivat ensisijaisesti oppilaiden erilaisten taitojen esiin tuleminen oppimistilanteissa ja heidän kohtaamansa haasteet koulutyössä. Kuunteleminen ja asioista keskusteleminen oppilaiden kanssa oli yksi keskeisin sensitiivinen toimintatapa. Näin saatiin taustatietoja tilanteesta, jonka avulla opettajien oli mahdollista tehdä tarvittavat toimenpiteet. Opettajien oli osattava pysähtyä kriittisiin hetkiin ja muutettava omaa tuntisuunnitelmaansa asian selvittämiseksi. Tilanteen vakavuuden mukaan yhteyttä otettiin vanhempiin tai muihin viranomaisiin. Oppilaan henkilökohtaisen elämän tapahtumat oli osattava huomioida oppilaan toimintaan ja käytökseen vaikuttavina seikkoina. Sensitiivisyyttä vaativat tilanteet ovat usein hyvin arkaluonteisia ja opettajan sensitiivistä toimintaa edellyttää hyvä oppilaantuntemus. Sensitiivinen opettaja osaa arvioida, kuinka toimia kussakin tilanteessa oppilaan edunmukaisesti.

Jatkotutkimuksen aiheita 

Minkälaiseen toimintaan mitkäkin sensitiivisyyttä vaativat tilanteet johtivat? Millaisissa sensitiivisyyttä vaativissa tilanteissa opettajat olisivat toimineet toisin? Millaisia ennaltaehkäiseviä keinoja opettajilla on ehkäistäkseen sensitiivisyyttä vaativia tilanteita tai ylipäätään ristiriitatilanteita ja konflikteja? Millaisia eroja sensitiivisen vuorovaikutuksen määrän tarpeessa on nuorempien ja vanhempien oppilaiden välillä? Tärkeäksi jatkotutkimuksen aiheeksi nousee nimenomaan ennaltaehkäisevät keinot, jos opettajat kerta kokevat sensitiivisen toiminnan tärkeäksi, mutta tietyissä tilanteissa haastavaksi ja kuormittavaksi, eikö tätä taakkaa voisi jollain keinoin keventää.

 

Janette Andersson

”Pitää yrittää kyllä mennä sen mukaan mitä intuitio tai sydän sanoo” Luokanopettajien kertomuksia opettajan sensitiivisyyttä vaativista tilanteista ja toimintatavoista

Lasten oikeudet pienessä vuoristokylässä Nepalissa

Tutkimus kehittyvässä maassa, Nepalissa:

Nepalin köyhien vuoristokylien lapset näkyvät länsimaisessa arjessa lähinnä kehitysyhteistyöhankkeiden, hyväntekeväisyysjärjestöjen tai kansalaisjärjestöjen uutisoinnin ja kuvauksien kautta. Oikeus koulutukseen ja oppimiseen on kaikille ihmisille kuuluva ihmisoikeus. Kaikkialla maailmassa nämä oikeudet eivät kuitenkaan toteudu, tai ne toteutuvat vain osittain. Tätä tutkin tutkielmassani, joka sijoittuu Nepaliin.

Tutkimuksessani kuvaan lasten oikeuksien toteutumista nepalilaisessa Randepun vuoristokylässä, jonka koulussa toimin vapaaehtoisena opettajan roolissa lyhyen jakson syksyllä 2019. Tutkin lapsen oikeuksia opetukseen liittyen ja sitä, miten lapsen oikeudet toteutuvat Randepun kylässä sijaitsevassa Shree Naba Jyoti Silvano Basic Schoolissa sekä myös kylässä yleisesti.

Miksi juuri tämä aihe?

Tutkin aihetta oman henkilökohtaisen kiinnostuksen ja kokemuksen takia. Työskentelin vapaaehtoisena Randepussa vuoden 2019 elo-syyskuussa vapaaehtoisjärjestön Ullpledd Suomi ry:n kautta. Olin Nepalissa kuukauden ja kylässä vain kymmenen päivää, sillä matkustaminen kylään oli hankalaa: jeepillä matka Katmandusta kesti lähes vuorokauden. Opetin kylän pienessä koulussa matematiikkaa, englantia, kuvataidetta, käsitöitä sekä musiikkia. Oppilaat olivat iältään noin 4-10-vuotiaita. Koulussa oppilaita oli noin 19.

Tutkimukseni aihe oli ainutlaatuinen, joten aikaisempia tutkimuksia aiheesta ei juurikaan ollut. Tutkimuksia Nepalista, lasten oikeuksista Nepalissa ja koulutusjärjestelmästä kuitenkin oli olemassa. Koen, että tutkimukseni lisää tietoisuutta lasten oikeuksista yleisesti sekä kuvaa tilannetta Nepalissa. Lasten oikeudet Nepalissa ja erityisesti sen syrjäisissä kylissä ovat heikolla tasolla, joka on hyvä tiedostaa.

Tutkimuskohde: Randepun vuoristokylä

Nepalin köyhät olosuhteet näkyvät myös tutkielmani tutkimuskohteessa, Randepun vuoristokylässä, jossa olin vapaaehtoistyöntekijänä opettajan roolissa. Randepun kylä sijaitsee Himalajan vuoristossa syrjäisellä maaseudulla.  Kylä on vaativan ja pitkän matkan päässä Nepalin pääkaupungista Katmandusta, joka aiheuttaa kylän syrjäytymistä ja tätä kautta vaikuttaa myös negatiivisesti köyhyyteen. Randepun kylä on sen syrjäisen sijainnin takia täysin omavarainen, mutta myös köyhä.

Tutkimukseni tarkoitus on tarkastella lasten oikeuksia koulunkäyntiin kylän koulussa, jossa toimin vapaaehtoisena. Koulun nimi on Shree Naba Jyoti Silvano Basic School. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Mitä lapsen oikeuksia Shree Naba Jyoti Silvano Basic Schoolin opetuksessa toteutuu ja millaisia oikeuksia jää toteutumatta? sekä 2) Millä tavoin minä vapaaehtoistyöntekijänä koin lasten oikeuksien toteutuvan tutkimuskylässä yleisellä tasolla? Tulkitsin myös koulun ulkopuolella tapahtuvia ongelmakohtia lasten oikeuksissa. 

Tutkimustulokset

Lapsen oikeudet eivät suurilta osin toteutuneet kylässä. Tutkimustulosten mukaan ongelmakohtia esiintyi seuraavan laisissa lasten oikeuksissa: oikeus koulutukseen, tyttöjen oikeudet, oikeus sanitaatioon, terveydenhuoltoon ja puhtaaseen juomaveteen, lapsiavioliitot ja lapsityö. Oikeus koulutukseen sisälsi monia esteitä ja epäkohtia. Pitkät koulumatkat estivät osaltaan lapsen oikeutta koulutukseen ja koulutuksen laatu sekä materiaalipuutteet olivat heikot. Lapsilta oli näin myös evätty mahdollisuus jatko-opiskeluihin. Koin tulokset ristiriitaisiksi poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi. Lasten oikeudet eivät toteutuneet yleisellä tasolla kylässä, mutta olosuhteisiin nähden tämä oli yleistä. Tulokset olivat herättäviä ja ne tiedostamalla voidaan kehittää koulun ja kylän toimintaa.

Aino Sonninen

Pro-gardu tutkielma

”School is my temple, temple is my god” – Lasten oikeudet koulunkäyntiin Nepalin vuoristokylässä

 

Abstraktien käsitteiden opiskelu tarinakirjoittamisen avulla

Narratiivisella opetuksella tarkoitetaan opetusta, jossa hyödynnetään kertomuksia tai jossa pyritään opetuksen järjestämiseen tavalla, jossa oppilaat tuottavat oppimisestaan kertomuksia. Narratiivinen opetus ja oppiminen on herättänyt kasvavassa määrin kiinnostusta kasvatustieteen alueella. Tutkielmassa tarkastellaan tapaustutkimuksen kautta sitä, kuinka tarinakirjoittamisen avulla voidaan opiskella abstraktia käsitettä, yhdenvertaisuutta. Tapaustutkimuksessa viidesluokkalaiset oppilaat tuottivat osana monialaista opetusjaksoa oppimisnarratiivin, elokuvakuvakäsikirjoituksen, joka oli tarina yhdenvertaisuudesta. Tutkielmassa tarkastelua ohjasivat kaksi näkökulmaa: millaisen oppimistilan ”tarinan maailma” luo ja millaisia näkökulmia tarinan rakenne tuottaa abstraktin käsitteen tarkasteluun. Tutkielmasta on nähtävissä esittelyvideo, jossa kerrotaan sen keskeisimmistä tuloksista. Video on nähtävillä kesäkuuhun 2021 asti.

Siri Turunen

Pro gradu: Tarinan maailma oppimisen tilana – Tapaustutkimus yhdenvertaisuuden käsitteen oppimisesta viidesluokkalaisten elokuvakäsikirjoituksissa.

Haluttuja tulevaisuuden osaajia vaiko itsekkäitä vapaamatkustajia? Tarkastelussa koulutusperäinen maahanmuutto ja kansainväliset opiskelijat kantaa ottavissa kirjoituksissa

 

Aihe ja menetelmät

Koulutusperäisen maahanmuuton edistäminen on lähivuosina saanut lisää jalansijaa julkisessa keskustelussa. Vaikka maahanmuutto on ollut pitkään suosittu aihe diskurssitutkimuksessa, koulutusperäistä maahanmuuttoa ei ole juurikaan aiemmin tutkittu ainakaan diskurssianalyysin näkökulmasta. Tutkimukseni tarkastelee sitä, miten koulutusperäinen maahanmuutto rakentuu diskursiivisesti siihen kantaa ottavissa kirjoituksissa ja millaisia subjektipositioita ulkomaalaisille korkeakouluopiskelijoille niissä tarjoutuu.

Tutkimusaineisto koostui 43:sta koulutusperäistä maahanmuuttoa ja ulkomaalaisia korkeakouluopiskelijoita käsittelevistä kantaa ottavista kirjoituksista. Kirjoitusten julkaisuajankohta sijoittui aikavälille 2012–2020. Aineistoon valituissa kirjoituksissa argumentoitiin tai pohdittiin koulutusperäisen maahanmuuton ja ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden merkitystä Suomelle. Aineistosta tehtyjä havaintoja tarkasteltiin suhteessa uusliberalismin eetokseen sekä uusliberalistisen koulutuspolitiikan tuottaman tavoiteltavan ihannesubjektiuden kautta. Aineiston analyysin metodologisena työkaluna sovellettiin diskurssianalyysiä.

Tulokset ja niiden pohdintaa

Aineistosta nousi esiin kolme diskurssia: ”Hyvinvointia ja kilpailukykyä – ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat Suomen tulevaisuuden avaintekijöinä”, ”Suomeen tulevat korkeakouluopiskelijat uhkana” sekä ”Koulutusperäinen maahanmuutto yksilön projektina”. Diskursseissa oli uhkaan liittyvää diskurssia lukuunottamatta uusliberalistisia vivahteita, etenkin diskurssissa ”Koulutusperäinen maahanmuutto yksilön projektina” koulutusta merkityksellistettiin uusliberalistisen ajattelutavan mukaisesti palveluna, jonka asiakas opiskelija on. Myös uusliberalistinen käsitys koulutuksen välinearvosta korostui. Uusliberalismi ei tässä tutkielmassa kuitenkaan ollut täydellinen ja kaikkea selittävä teoreettinen viitekehys, sillä se ei esimerkiksi istunut kovin hyvin uhkiin liittyvää diskurssia tarkastellessa. Uusliberalismi toimi kuitenkin hyvin tarkastellessa niitä diskursseja, joissa koulutusperäiseen maahanmuuttoon suhtauduttiin positiivisesti. Maahanmuuton kontekstissa esimerkiksi postkolonialistisen ja poststrukturalistisen teoriasuuntauksen avulla olisi voinut saada hyvin erilaisia näkökulmia irti.

Ulkomaalaisille korkeakouluopiskelijoille tarjoutui kirjoituksissa neljä eri subjektipositiota, joita olivat kansainvälisen, halutun osaajan subjektipositio, taloustalkoisiin osallistujan subjektipositio, järjestelmän hyväksikäyttäjän subjektipositio sekä omaa koulutuspääomaansa aktiivisesti rakentavan yksilön subjektipositio. Näistä muut positiot järjestelmän hyväksikäyttäjän positiota lukuunottamatta tuntuivat heijastavan hyvin uusliberalistista ihanneyksilön käsitystä. Myös tämä havainto peräänkuuluttaa sitä, että uusliberalismi ei ole tässä tutkimuksessa toiminut täydellisenä viitekehyksenä, ja myös muita valintoja olisi voinut tehdä. Tutkimus ei anna vastausta sille, hyväksyvätkö Suomeen tulevat opiskelijat näitä heille tarjottuja positioita vai vastustavatko he niitä. Tämä olisi kiinnostava lisätutkimuksen aihe, johon voisi tarttua esimerkiksi haastattelemalla Suomessa asuvia ulkomaalaisia opiskelijoita.

Tutkimuksen merkitys

Tutkimukseni on ollut mielestäni hyödyllinen kartoitus niistä odotuksista, mitä suomalainen yhteiskunta asettaa Suomeen tuleville ulkomaalaisille opiskelijoille. Tutkimukseni maailmaa parantava vaikutus on toivottavasti se, että koulutusperäiseen maahanmuuttoon liittyvä keskustelu saa sen myötä lisää kriittisiä seuraajia. Toivon tutkimukseni myötä useampien kiinnostuvan ulkomaalaisten opiskelijoiden tutkimuksesta, sillä heistä on tällä hetkellä harmillisen vähän tutkimusta.

Kristiina Hollström

”Suomella ei ole varaa menettää näitä osaajia” Diskurssianalyysi koulutusperäiseen maahanmuuttoon kantaa ottavista kirjoituksista

Suunnittelu kieltenopettajien työssä Suomessa ja Tšekissä

Opettajien omia ajatuksia ja kokemuksia suunnittelusta on tutkittu melko vähän ja aiemmat tutkimukset ovat tyypillisesti keskittyneet ainoastaan tuntisuunnitteluun. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on täyttää kyseistä tutkimusaukkoa selvittämällä, minkä osa-alueiden opettajat näkevät kuuluvan suunnittelutyöhönsä. Samalla selvitetään, mitä näkemyksiä opettajilla on suunnittelusta, mitkä asiat vaikuttavat suunnitteluun, miten opettajat käytännössä suunnittelevat ja onko eri opettajaryhmien välillä eroa.

Tutkimuksen konteksti

Tutkimukseen osallistui 12 kieltenopettajaa Suomesta ja Tšekistä. Tutkimusaineistona toimi kyseisten opettajien haastatteluista aukikirjoitetut tekstit. Haastattelutekstit ryhmiteltiin opetusmaan, kokemusvuosien sekä opetettavien luokka-asteiden mukaan. Lisäksi vastauksista poimittiin mainintoja ja eroja eri kielten opetuksen suunnittelusta. Kaikki opettajat opettivat luokilla 1-9, mutta osa toimi pelkästään ala- ja osa yläasteella. Opettajilla oli kokemusta noin kahdesta vuodesta yli kahteenkymmeneen vuoteen ja he opettivat yhteensä viittä eri kieltä.

Tutkimustulokset

Kieltenopettajien suunnitteluun kuului lyhyen ja pitkän aikavälin opetuksen suunnittelua, kuten yksittäisen aktiviteetin tai tunnin suunnittelua sekä jaksosuunnittelua. Materiaalien tuottaminen ja hankkiminen oli keskeinen osa opetuksen suunnittelua. Lisäksi haastatellut opettajat kuvasivat yhteistyötapojaan, omaa aikatauluttamistaan sekä opetussuunnitelmien parissa työskentelyä osana suunnittelutyötään. Suunnitteluun käytetty aika vaihteli muutamasta tunnista viikossa muutamaan tuntiin päivässä. Haastatelluilla ei ollut tapana tehdä tarkkoja kirjallisia suunnitelmia. Tyypillisin suunnittelutapa oli lyhyiden muistiinpanojen tekeminen.

Eri opettajaryhmien väliltä löytyi joitakin eroja, mutta pääosin suunnittelussa painotetut asiat tai tyypilliset suunnittelutavat olivat joko kaikille opettajille yhteisiä tai henkilökohtaisista tekijöistä riippuvia. Osa kieltenopettajista Suomessa mainitsi tuottavansa teknologiavälitteisesti käytettävää oppimateriaalia, kun taas Tšekissä toimivat opettajat eivät maininneet teknologian käyttöä työssään. Englannin valmiisiin oppimateriaaleihin oltiin melko tyytyväisiä, kun taas muita kieliä opettavat opettajat käyttivät usein enemmän aikaa materiaalien valmistukseen. Kaikki haastateltavat kertoivat suunnittelunsa muuttuneen jollakin tavalla kokemusvuosien myötä, yleisimmin kokemusvuodet tekivät suunnittelusta suurpiirteisempää.

Tutkimuksen hyödyt

Haastatellut opettajat suhtautuivat myönteisesti yhteistyön tekemiseen, mutta kokivat, että heillä ei ollut riittävästi joko aikaa tai muita resursseja yhteissuunnitteluun. Tämän tiedon pohjalta voisi pohtia, millä tavoin opettajia voisi kannustaa yhteissuunnitteluun niin, ettei se lisäisi jo valmiiksi suurta työmäärää. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla yhteiset materiaalipankit koulun tai aineryhmän sisällä. Tällöin opettajat voisivat jakaa valmistamaansa materiaalia helpommin ja valita itselleen sopivat materiaalit kollegoidensa tuottamista tai keräämistä materiaaleista.

Tutkimus herätti myös jatkotutkimusajatuksia.  Koska opettajien ajatuksia on kansainvälisesti vertailtu vähän ja tämän tutkimuksen otanta oli pieni, voisi vastaavaa tutkimusta tehdä jatkossa suuremmalla otannalla. Tällöin esiin voisi tulla selkeämpiä eroja. Tässä tutkimuksessa kaikki opettajat kokivat olevansa hyvin vapaita toteuttamaan opetustaan haluamallaan tavalla, vaikka opettajien autonomiassa on maiden välisiä eroja. Yksi mielenkiintoinen jatkotutkimusaihe voisikin olla opettajien kokema vapaus suhteessa koulujärjestelmän kontrolliin.

Justiina Kurki

Planning in Language Education – Basic School Teachers’ Perceptions in Finland and the Czech Republic