Deep diving into students’ reflections and experiences about Phenomenon-based learning and Sustainability

Background and objectives

In an era of the climate crisis, severe environmental changes, and social inequality challenges there is a need for new ways of learning. It has been proposed that sustainability requires transformative learning (TL) processes. Phenomenon-based learning could be used as an approach for understanding complex interdisciplinary and transdisciplinary sustainability issues. In this thesis the purpose is to study on how phenomenon-based learning (PhBL) approach could arouse critical reflection on sustainability. The central aim for the study is to develop TL on sustainability, by using a PhBL approach.

This thesis is built upon theories and earlier research on TL and PhBL. TL is shown to be popular within the sustainability education research field. A central dimension within TL is critical reflection, on which this thesis focuses on instead of TL as a process. Critical reflection is a suitable method for tackling value-laden topics such as sustainability issues. PhBL as an approach could be suitable for sustainability education and in the process of TL. PhBL uses collaborative learning, through which the social dimension also provides learning. The learners’ interests and emotions are in the center of the learning process and there is a lot of space for reflections.

This study was conducted as a part of a research project at the University of Helsinki called SveaSus: Sustainable World Heritage learning through a Phenomenon-based Approach.

A beautiful day when visiting Suomenlinna, the World Heritage where the course partly took place at. Photography: Emma Heikkilä

Methods

This thesis is a qualitative phenomenological and hermeneutic study. The analysis was drawn from five interviews with students who had taken part in an optional university course about PhBL, sustainability and World Heritage education. The phenomenological interviews were conducted after the course was finished online via Zoom. Interpretative phenomenological analysis (IPA) was used as the analysis method. IPA is an idiographic and inducive analysis method and suits well for going deep in the experiences and reflections of the students.

Results and conclusions in a nutshell

The IPA analysis revealed six themes: 1) connection to nature, 2) emotions about sustainability, 3) cultural sustainability, 4) sustainable studies, 5) the process of PhBL, and 6) emotions evoked by embodied exercises. There were some signs of change in attitudes and assumptions that could be interpreted as critical reflection. However, the data did not provide very clear evidence on this.

The course was conducted as a hybrid course, mostly online. The online dimension had a clear impact on the student experiences. The students reported experiencing the PhBL process uncomfortable and that several emotions arose during the course. However, the reflections showed that despite of challenges the result was in acceptance and learning. The results were in line with earlier research and can be used in the future for planning and implementing PhBL and TL on sustainability.

Ideas for further research

A clear cross-cutting phenomenon throughout the analysis result were emotions. Therefore, it would be interesting to study emotions in similar contexts as this study was conducted in. According to earlier research there also is a need for deeper understanding about emotions on large societal phenomena such as sustainability or climate crisis.

 

Emma Heikkilä

Sustainability through a Phenomenon-based learning approach  – A study of student reflections

Ajattelutavoilla oppimisen puolesta ja epätasa-arvoa vastaan

Taustaa

Tutkielmassani tarkastellaan oppimiseen liittyvien ajattelutapojen ilmenemistä oppilaiden huoltajien kasvatusajattelussa ja heidän lapsilleen antamaansa kehuvaa palautetta kahdella erilaisella asuinalueella Helsingissä. Valtaosa aiemmista ajattelutapojen tutkimuksista koskee opettajia tai oppilaita, mutta huoltajien uskomukset ovat vähemmän tutkittu aihe.

Taustalla ovat huomiot yhteiskunnan ja koulutusjärjestelmän eriarvoistumisesta, ja segregaation ydin on usein siellä, missä huono-osaisuus on näkymättömintä. Eriytymistä koskevilta kysymyksiltä ei ole voinut välttyä seuratessa koulukeskustelua, valtakunnallista päätöksentekoa tai perehtyessä tutkimuksiin, ja huoli koulutuksellisesta tasa-arvosta on ollut viime vuosina yhä todellisempi. Halusin syventyä tutkimusaiheeseen laajemman yhteiskunnallisen kontekstin näkökulmasta, sillä tutkimukseen osallistuneiden koulujen asuinalueiden väestön koulutus- ja tulotaso sekä työllisyysaste ja monikulttuurisuus erosivat merkittävästi.

Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Carol Dweckin esittelemä teoria ajattelutavoista. Kun muuttumaton ajattelutapa on enemmänkin passiivista uskoa synnynnäisten kykyjen merkitykseen oppimisessa, kasvun ajattelutavan ytimessä on usko muutokseen. Ajattelutavat näyttäytyvät eri tavalla muun muassa sinnikkyydessä, tavoitteissa, haasteiden ja epäonnistumisten kohtaamisessa sekä palautteen vastaanottamisessa.

Perhetaustan on havaittu vaikuttavan lapsen koulusuoriutumiseen ja -asenteisiin sekä hyvinvointiin. Kuitenkin perheen sosiaalisesta statuksesta riippumatta huoltajien osallisuudella lastensa oppimiseen on merkittävä rooli lapsen kehittymisen kannalta, kun huoltajien antama tuki, asenteet ja ajattelutavat välittyvät kotona eteenpäin. Ajattelutapojen ohella tutkimuskohteena oleva palaute on keskeinen oppimista tukeva tekijä ja sen avulla oppimisesta voidaan tehdä näkyvää. Sekä oppimisen että ajattelutapojen kehittymisen kannalta on olennaista, millaista palautetta oppija saa kasvuympäristössään, ja kehujen avulla lapset voivat tulla tietoisiksi myös heidän huoltajiensa uskomuksista.

Tutkimuksen toteutus

Tämän kvantitatiivisen tapaustutkimuksen aineisto (N = 693) kerättiin kyselylomakkeilla vuosina 2017–2017 osana Copernicus-tutkimusprojektia. Aineiston tarkastelut ja analyysit suoritettiin tilastollisin menetelmin SPSS:llä. Aineiston analyysissä ajattelutapojen ryhmät muodostettiin K-keskiarvon klusterianalyysillä ja ryhmien välisiä eroja tarkasteltiin Mann-Whitney U ja Kruskal-Wallis –testeillä. Eksploratiivisella faktorianalyysillä löydettyjä palautteenantotyylejä vertailtiin Mann-Whitneyn U-testillä, ja palautteenannon selittymistä ajattelutavoilla tarkasteltiin lineaarisella regressioanalyysillä.

Keskeisimmät tulokset ja johtopäätökset

Huoltajien implisiittiset uskomukset älykkyyden ja lahjakkuuden luonteesta olivat varsin positiivisia, mutta ajattelutavat myös erosivat koulujen välillä. Huoltajat uskovat älykkyyden olevan lahjakkuutta enemmän kehittyvä ominaisuus. Ajattelutapojen suhteen tunnistettiin kolme ryhmää: muuttumaton ja kasvun ajattelutapa sekä ajattelutapojen sekamuoto. Sukupuolella ja koulutustaustalla havaittiin olevan yhteys ajattelutapoihin. Naisten ajattelutavat ovat enemmän kasvun ajattelutavan mukaisia, ja akateemisesti korkeasti koulutetut huoltajat uskovat enemmän luontaiseen lahjakkuuteen. Tutkimuksessa löytyi neljä huoltajien käyttämää kehuvaa palautteenantotyyliä: neutraali, prosessi-, persoonaan kohdistuva sekä onnekkuutta korostava palaute. Molemmissa kouluissa huoltajat suosivat eniten neutraaleja kehuja ja kohdistavat palautettaan lapsen oppimisprosessiin, mutta palautetyyleissä löytyi myös eroja. Kasvun ajattelutavan havaittiin ainakin osittain selittävän huoltajien antamaa prosessipalautetta ja muuttumattoman ajattelutavan onnekkuutta korostavia kehuja.

Tutkimuksessa havaittiin, että kasvun ajattelutavan mukaiset uskomukset eivät yksiselitteisesti heijastu huoltajien käytännön oppimista tukevassa toiminnassa ja palautteenantotavoissa. Vaikuttaa siltä, että huoltajat eivät tiedä, kuinka siirtäisivät heidän implisiittiset uskomuksensa palautteeksi, joka edistäisi lapsen kasvun ajattelutapaa. Jatkossa olisi tärkeää tutkia ajattelutapojen aktualisoitumista tarkemmin; miksi implisiittiset uskomukset eivät heijastu käytännön toimintaan. Ajattelutapoihin on pystytty vaikuttamaan useissa interventioissa, ja sellaisen avulla voitaisiin pyrkiä vahvistamaan huoltajien kasvun ajattelutapaa ja tukemaan uskomusten siirtymistä lapsen oppimista tukevaksi toiminnaksi.

Vaikka ajattelutavat eivät ratkaise yhteiskunnallisia rakenteellisia epäkohtia, kasvun ajattelutapaa opettamalla voidaan luoda lähtökohdiltaan hyvin eriarvoisista asemista tuleville oppilaille yhdenvertaisemmat mahdollisuudet kehittää itseään ja sitä kautta parantaa elämänlaatuaan.

Antti-Ville Toivanen

Oppimista vai suorittamista varten? – Tapaustutkimus kahden erilaisen asuinalueen huoltajien ajattelu- ja palautteenantotavoista

Nuorten metsäsuhteiden jäljillä

Tutkielman tausta         

Metsien karatessa kaupungistumisen myötä yhä kauemmaksi suomalaisten arkiympäristöistä nousee esiin huoli metsistä vieraantumisesta ja nuorten metsäsuhteen etääntymisestä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet nuorten metsäsuhteen vaativan altistusta, ja metsäsuhteiden tiedetään rakentuvan merkittävien elämänkokemusten pohjalta. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin suomalaisten nuorten metsäsuhteita heidän ajatusten ja kokemuksien kautta. Tutkielmassa tarkastelin nuorten metsäsuhdetta, heidän metsäsuhteisiinsa vaikuttavia tekijöitä sekä metsään liittämiä ajatuksia ja huolia. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen lähtökohdat olivat ympäristökasvatuksessa. Tutkielman tavoitteena oli muodostaa kuvaa siitä, millaisia ulottuvuuksia ja tekijöitä nuorten metsäsuhde pitää sisällään. Tutkielmassa metsäsuhteen ulottuvuuksia tarkasteltiin Palmerin (1998) ympäristökasvatuksen puumallin sekä nuorten metsäsuhteita koskevan aiemman tiedon pohjalta. 

Tutkielman toteutus

Tutkielma on toteutettu osana Vaikuttavia metsäsuhteita – seurannan kehittämisestä ennakointiin -tutkimushanketta. Hankkeessa on selvitetty suomalaisten metsäsuhteiden tilaa eri elämänvaiheissa sekä -tilanteissa, ja tarkoituksena on metsäsuhteiden nykytilannetta kartoittamalla ennakoida sen kehitystä tulevaisuudessa. Hankkeen tarkoituksena on ollut tuottaa työkaluja metsiin liittyvään päätöksentekoon sekä metsäsuhteiden tukemiseen. Erityinen huomio on ollut nuorten metsäsuhteissa, joihin olen päässyt tässä tutkielmassa syventymään haastatteluiden kautta. Tutkielman aineisto kerättiin kuudella fokusryhmähaastattelulla 13–17-vuotiailta nuorilta (n=21) kevään ja syksyn 2021 aikana. Puolistrukturoidun teemahaastattelun aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Aineistosta tutkittiin nuorten metsäsuhteisiin vaikuttavia ulottuvuuksia ja tekijöitä, sekä metsiin liittyvien ajatusten ja huolien vaikutuksia nuorten toimintaan.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkielman tulokset osoittavat, että nuorten metsäsuhde on moniulotteinen. Valtaosa nuorista piti metsiä tärkeinä ja koki myönteistä suhdetta metsään. Tulosten perusteella merkittävien kokemusten ja yksilöllisten tekijöiden kautta metsäsuhteeseen saattaa vaikuttaa myös yksilöllinen metsäidentiteetti. Tutkielman perusteella nuorten metsäsuhde syntyy eri ulottuvuuksien kautta ja pitää sisällään erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat nuorten toimintaan ja hyvinvointiin. Nuoret näkivät metsän sosiaalisena ja toiminnallisena ympäristönä sekä tarvittaessa rauhoittumisen paikkana. Rauhoittumisen lisäksi metsä oli tärkeä vapaa-ajanvieton paikka ja kokemukset metsässä jaettiin merkityksellisten ihmisten sekä lemmikkien kanssa. Tulokset osoittavat nuorten olevan huolissaan metsien ja ympäristön muutoksista ja lähtökohtaisesti koetut huolet olivat paikalliseen ympäristöön liittyviä.

Tutkielma lisää ymmärrystä nuorten metsäsuhteisiin vaikuttavista ulottuvuuksista ja tekijöistä. Tutkielman tulokset osoittavat tarvetta nuorten metsäsuhteiden tukemiseen ympäristökasvatuksen avulla. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä keinoja tukea nuorten metsäsuhteiden ja metsäidentiteetin vahvistumista.

Mariina Falck

Nuorten metsäsuhteiden jäljillä – Suomalaisten nuorten ajatuksia ja kokemuksia metsästä

 

 

Moninaiset monialaiset oppimiskokonaisuudet

Taustaa

Informaatiota tulvivassa ympäristössämme tulevaisuuden osaajilta tarvitaan yhä vähemmän kykyä muistaa asioita ulkoa ja yhä enemmän monimutkaisempia, laaja-alaisia taitoja. Kansainvälisessä keskustelussa näiksi taidoiksi on nostettu muun muassa kyvyt käyttää niin fyysisiä kuin sosiokulttuurisia työkaluja sekä taitoja toimia yksin ja ryhmän jäsenenä. . Suomessa laaja-alaisen osaamisen kartuttamiseksi perusopetuksen opetussuunnitelmaan on kirjattu monialaiset oppimiskokonaisuudet.

Monialaiset oppimiskokonaisuudet tarkoittavat jaksoa, jonka aikana opiskellaan jotain oppilaiden arkielämään liittyvää ajankohtaista teemaa käsitellen eri oppiaineiden sisältöjä yhteisten näkökulmien, käsitteiden ja menetelmien kautta. Tarkoituksena on, että oppilaille muodostuisi käsiteltävästä aiheesta oppiainerajat ylittävä, yhtenäinen kokonaisuus. Olennaista on myös se, että oppilaat osallistetaan oppimiskokonaisuuden suunnitteluun, tavoitteenasettamiseen sekä arviointiin. Mutta mitä kaikki tämä käytännössä tarkoittaa? Mitä monialaisten oppimiskokonaisuuksien aikana todellisuudessa tapahtuu? Näihin kysymyksiin lähdin tutkielmallani etsimään vastauksia.

Tutkimuksen toteutus

Tutkielmani tutkimustehtävänä oli kuvata, millaisia toteuttamistapoja monialaiset oppimiskokonaisuudet saavat eri kouluissa. Lisäksi halusin tutkielmallani selvittää, mitkä tahot vaikuttavat eniten monialaisten oppimiskokonaisuuksien rakentumiseen. Koin tämän aiheen tutkimisen mielenkiintoisena ja tärkeänä, jotta selviäisi, kuinka monialaisten oppimiskokonaisuuksien kunnianhimoiset tavoitteet todellisuudessa toteutuvat. Tutkimusaineisto koostui kolmen luokanopettajan sekä kolmen luokanopettajaopiskelijan haastatteluista. Analysoin aineiston aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin.

Tulokset

Haastatteluistani selvisi, että opettajat suunnittelevat monialaiset oppimiskokonaisuudet yksin tai tiimeissä, paikallisen ja valtakunnallisen opetussuunnitelman ohjaamana. Luokanopettajaopiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat kokonaisuutensa pareittain, usein opetusharjoittelua ohjaavan opettajan toiveiden mukaisesti. Sisällöiksi valikoitui oppilaiden arkielämään liittyviä aiheita, jotka kumpusivat usein ympäristöopin teemoista. Opettajat sekä harjoittelua ohjaava opettaja päättivät useimmiten monialaisen oppimiskokonaisuuden tavoitteet, mutta oppilaita ei tavoitteenasettamisessa kuultu. Sen sijaan oppilailla oli merkittävä rooli oppimiskokonaisuuden arvioinnissa. Arviointi olikin lähinnä oppilaiden toteuttamaa itsearviointia sekä vertaisarviointia. Kuitenkin oppilaiden rooli jäi jokaisella haastateltavalla opetussuunnitelman edellyttämää osallistumistasoa merkittävästi pienemmäksi.

Haastatteluista ilmeni, että työelämässä olevat luokanopettajat yhdistelivät monialaisten oppimiskokonaisuuden aikana eri tiedonalojen sisältöjä hätkähdyttävän pintapuoleisesti ottaen huomioon sen, että monialaisten oppimiskokonaisuuksien tavoitteena on nimenomaan syvällisempien yhteyksien luominen eri oppiaineiden välille. Luokanopettajaopiskelijoiden toteuttamissa oppimiskokonaisuuksissa eri tiedonalojen käsitteiden ja sisältöjen käyttö oli paljon monipuolisempaa ja syvällisempää.

Johtopäätökset

Kaikki haastattelemani opettajat ja luokanopettajaopiskelijat tiesivät teoriassa, mitä monialaiset oppimiskokonaisuudet tarkoittavat, mutta käytännön tasolla toteuttamistavat vaihtelivat paljon. Tutkielmani tulosten perusteella näen tarpeellisena sen, että monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttamiselle päätettäisiin vähintään paikallisesti, mieluiten valtakunnallisesti tarkemmat yhteiset raamit, jotta taattaisiin oppilaille tasa-arvoisemmat lähtökohdat kokemuksiin monialaisesta oppimisesta. Esimerkiksi monialaiseen oppimiskokonaisuuteen käytettävän viitteellisen tuntimäärän voisi kirjata valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan, sillä on tärkeää, että oppilaille taataan mahdollisuus eri oppiaineita yhdistävän osaamisen harjoittamiseen syvällisesti. Ennen kaikkea mielestäni olisi todella tärkeää saada oppilaille enemmän vastuuta monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa ja toteutuksessa. Monialaisia oppimiskokonaisuuksia on toteutettava minimissään yksi vuodessa ja edes tämän yhden kokonaisuuden ajan voitaisiin työskennellä mahdollisimman oppilaslähtöisesti. Oppilaslähtöisyys antaisi opettajille ainutlaatuisen ikkunan oppilaiden kiinnostuksenkohteisiin ja heidän tapaansa jäsentää maailmaa, puhumattakaan niistä vaikutuksista, joita oppilaiden osallistamisella on heidän omalle henkiselle hyvinvoinnilleen ja toimijuuden kokemuksilleen. Jatkotutkimuksena olisikin mielenkiintoista haastatella myös oppilaita heidän kokemastaan osallisuudesta monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnitteluun ja toteutukseen.

Vera Tiilikainen

Moninaiset monialaiset oppimiskokonaisuudet – Tutkimus monialaisista oppimiskokonaisuuksista luokanopettajien ja luokanopettajaopiskelijoiden toteuttamana

Oppimisvaikeuksia kokevien nuorten sosiaalinen osallisuus

Tutkielman tausta

Sosiaalinen osallisuus kuvaa inkluusion sosiaalista ulottuvuutta, ja inklusiivisen opetuksen perusolettamuksena pidetään sen tarjoamia parempia mahdollisuuksia tukea tarvitsevien oppilaiden sosiaaliselle osallisuudelle. Koulukontekstissa yksilön sosiaalisen osallisuuden voidaan ajatella olevan hänen ja luokkatovereiden välistä positiivista sosiaalista vuorovaikutusta, luokkatovereiden hyväksyntää, sosiaalisia ystävyyssuhteita luokkatovereiden kanssa sekä hänen itsekäsitystä hyväksynnästään luokkayhteisössä.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että inkluusion myötä tukea tarvitsevien oppilaiden sosiaalinen osallisuus on silti yleisopetuksen oppilaita alhaisempi. Tukea tarvitsevien oppilaiden sosiaalisen osallisuuden tutkimisen lisäksi tarkastelun kohteeksi ovat vähitellen nousseet eri syistä tukea tarvitsevien oppilaiden sosiaalisen osallisuuden tutkiminen homogeenisempänä ryhmänä. Nämä tutkimukset ovat osoittaneet, että oppimisvaikeuksia omaavat oppilaat ovat yksi tuen tarpeen ryhmistä, joilla on usein epäsuotuisa sosiaalinen asema luokassa. Oppimisvaikeus on näissä tutkimuksissa ollut joko opettajan arvioon tai viralliseen diagnoosiin perustuva. Aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet tarkastelemaan ilmiötä lähinnä nuorempien oppilaiden kohdalla, ja peruskoulunsa pian päättävien nuorten sosiaalisen osallisuuden tutkiminen on jäänyt varjoon.

Tutkielman toteutus

Tutkielmani tarkoituksena oli selvittää, miten nuorten kokemat oppimisvaikeudet ovat yhteydessä heidän sosiaaliseen osallisuuteensa sekä miten erittäin paljon oppimisvaikeuksia kokevat nuoret eroavat muista nuorista sosiaalisen osallisuuden suhteen. Tutkimusaineistona oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttaman Kouluterveyskyselyn vuoden 2019 peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaiden aineisto (N = 87215). Aineisto kerättiin kyselylomakkeen avulla koulupäivän aikana. Tutkielman analyysimenetelminä olivat Spearmanin järjestyskorrelaatiokerroin sekä t-testi.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkielman tulokset osoittivat, että nuorten kokemat oppimisvaikeudet olivat yhteydessä heidän sosiaaliseen osallisuuteensa. Voimakkaimmat yhteydet mitattiin koettujen oppimisvaikeuksien ja sosiaalisen itsekäsityksen välillä. Mitä enemmän nuorella on koettuja kirjoittamisen, lukemisen tai laskemisen vaikeuksia, on hänellä myös todennäköisemmin heikompi sosiaalinen itsekäsitys. Sosiaalisella itsekäsityksellä tässä tutkielmassa viitattiin nuoren kokemukseen siitä, kuinka tärkeä osa hän on luokkayhteisöään. Tuloksista havaittiin myös, että erittäin paljon oppimisvaikeuksia kokevat nuoret eroavat muista nuorista sosiaalisen osallisuuden suhteen. Suurimmat keskiarvojen erot erittäin paljon oppimisvaikeuksia kokevien nuorten ja muiden nuorten välillä havaittiin sosiaalista itsekäsitystä mittaavan muuttujan kohdalla. Näin ollen erittäin paljon oppimisvaikeuksia kokevat nuoret eivät keskiarvollisesti tunne olevansa niin tärkeä osa luokkayhteisöään muihin nuoriin verrattuna. Tutkielman tulokset osoittavat, että tulevaisuudessa perusopetuksessa tulee kiinnittää huomiota oppimisvaikeuksia kokeviin nuoriin, ja tarjota heille tukea niin koettuihin oppimisvaikeuksiin kuin mahdollisiin sosiaalisen osallisuuden haasteisiin.

Emma Penttinen

Oppimisvaikeuksia kokevien nuorten sosiaalinen osallisuus

Koulunkäynninohjaaja työrauhaa ylläpitämässä

Taustaa

Luokkahuoneen työskentelyssä pyritään kasvattamaan oppilaiden kykyä keskittyä yhteiseen tehtävään. On tavallista, että työskentely katkeaa yksittäisen oppilaan keskittymiskyvyn herpaantumiseen, joka tulee kaikkien tietoon työrauhahäiriönä. Sen sammuttaminen voi vaatia opettajan tai koulunkäynninohjaajan puuttumisen, joko verbaalein tai nonverbaalein keinoin. Yksi sanattoman viestinnän keinoista on fyysinen kosketus. Kosketuksen hyvinvointia ja kehitystä edistävien vaikutusten vuoksi on luonnollista, että fyysinen kosketus on läsnä koulumaailmassa ja täten myös yksi koulunkäynninohjaajan toimintatavoista. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin valmistavan opetuksen kontekstissa työrauhahäiriöiksi tulkittuja tilanteita, joihin koulunkäynninohjaaja puuttuu fyysisellä kosketuksella. Pohdin miten näitä tilanteita voidaan ryhmitellä ja miten koulunkäynninohjaajan toteuttama interventio muodostuu.

Tutkimuksen toteutus

Tutkielma oli laadullinen tapaustutkimus, jonka aineistona toimi 13 oppituntia Long Second-tutkimushankkeen videoaineistosta. Aineisto luokiteltiin ja tarkempaan tarkasteluun valikoitui viisi lyhyttä videokatkelmaa työrauhahäiriöiksi tulkituista tilanteista, joihin koulunkäynninohjaaja puuttui kosketuksella. Videoita tarkasteltiin yksityiskohtaisesti ja niissä esiintyviä tapahtumia tulkittiin mikroetnografian keinoin ja peilattiin aiempaan tutkimukseen.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkielman aineiston pohjalta muodostui Madsenin, Beckerin ja Thomaksen (1968) työrauhahäiriöluokittelusta sovellettu uusi yhdeksänosainen luokittelu. Tutkielmassa tarkastellut työrauhahäiriötilanteet muodostuivat erilaisista vuorovaikutuksellisista elementeistä, kuten puheesta ja kehon liikehtimisestä. Koulunkäynninohjaajan kosketuksella toteuttama interventio oppilaan häiritsevään käyttäytymiseen jakautui kolmeen, joskus vain kahteen, osaan ja se joko aktivoi tai deaktivoi oppilasta. Kaikissa tutkielmassa tarkastelluissa esimerkeissä koulunkäynninohjaaja onnistuu sammuttamaan työrauhaa häiritsevän toiminnan. Viidestä esimerkistä neljässä opettaja pystyy jatkamaan meneillään olevaa opetusta keskeytyksettä, koulunkäynninohjaajan puuttuessa häiritsevään käyttäytymiseen.

Tutkielma lisää ymmärrystä koulunkäynninohjaajan ja oppilaan välisistä työrauhahäiriötilanteista ja niissä esiintyvistä kosketuskäytänteistä. Etenkin koulunkäynninohjaajien ammattikunnan kasvun myötä koen, että oppilaan ja koulunkäynninohjaajan välinen vuorovaikutus on laajemman tutkimisen arvoinen aihe. Opettajien ja koulunkäynninohjaajien on tärkeää tiedostaa koulunkäynninohjaajan ja oppilaan välinen kehollisuus ja sen vaikutukset opetustilanteissa, joissa myös työrauhahäiriöt ovat läsnä.

 

Anni Äärilä

Koulunkäynninohjaaja ja työrauhan ylläpito: kosketuskäytänteitä valmistavassa alakoululuokassa

Kouluruokailun teemojen hyödyntäminen osana kotitalousopetusta – kotitalousopettajien näkemyksiä

Tutkimuksen tausta

Vaikka kouluruokailulla on useita kasvatuksellisia tehtäviä, sen hyödyntäminen oppimistilanteena on usein haastavaa lyhyiden ruokailuaikojen puitteissa. Kouluruokailun kasvatuksellista tehtävää voitaisiin tukea yhdistämällä siihen liittyviä teemoja osaksi eri oppiaineiden opetusta. Oppiaineyhteistyö kotitalousopetuksen kanssa olisi luontevaa, sillä ruokaan liittyvät sisällöt ovat myös kotitalousopetuksessa keskeisiä. Lisäksi kouluruokailulla ja kotitalousopetuksella on yhteisiä tavoitteita liittyen esimerkiksi ruokaosaamisen kehittymiseen sekä hyvinvointia ja kestävyyttä edistävien valintojen hahmottamiseen. Halusin selvittää, mitä kotitalousopettajat ajattelevat kouluruokailun sisältöjen liittämisestä kotitalousopetukseen.

Tutkimukseni tavoitteena oli tarkastella kotitalousopettajien näkemyksiä kouluruokailun teemojen hyödyntämisestä osana kotitalousopetusta. Selvitin sitä, millaisia mahdollisuuksia ja esteitä kotitalousopettajat kokivat kouluruokailun teemojen hyödyntämisessä osana kotitalousopetusta. Lisäksi olin kiinnostunut kotitalousopettajien näkemyksistä kotitalouden ja kouluruokailun yhteisistä teemoista ja tavoitteista. Tutkimuksen teoreettinen tausta linkittyy ruokatajun käsitteeseen, sillä aiemman tutkimuksen mukaan sen avulla on mahdollista jäsentää ruokakasvatuksen toteutusmuotoja. Tässä tutkimuksessa ruokatajun käsitettä käytettiin analyysin tukena.

Tutkimuksen toteutus

Toteutin tutkimuksen laadullisin menetelmin. Keräsin aineiston viidellä etänä toteutetulla parihaastattelulla, eli tutkimukseen osallistui kymmenen peruskoulussa työskentelevää kotitalousopettajaa. Parihaastatteluiden tarkoituksena oli luoda opettajien välille keskusteluyhteys, jolloin heillä olisi mahdollisuus jatkojalostaa toistensa ideoita. Haastatteluissa käytettiin virikeaineistona kotitalousopetuksen tavoitteita sekä kuviota ruokatajun kolmelle tasolle jaotelluista konkreettisista oppiaineintegraation toteutustavoista.

Analyysimenetelmänä käytin aineisto- ja teorialähtöistä sisällönanalyysia. Suoritin aineistolähtöisen sisällönanalyysin sille osalle aineistoa, jossa kotitalousopettajat esittivät näkemyksiään kouluruokailun ja kotitalousopetuksen yhteisistä teemoista ja tavoitteista. Teorialähtöisellä sisällönanalyysilla etsin aineistosta kotitalousopettajien näkemyksiä siitä, millaisia mahdollisuuksia ja esteitä kouluruokailuun kytkeytyvän kotitalousopetuksen toteuttamiseen liittyy. Teorialähtöisessä sisällönanalyysissa kotitalousopettajien kokemia oppiaineintegraation mahdollisuuksia ja esteitä jaoteltiin suhteessa ruokatajun kolmeen tasoon (ymmärryksen tukeminen, käytännönläheiset sovellukset sekä toimintatapojen uudelleenmäärittely ja muutos).

Tulokset ja johtopäätökset

Kotitalousopettajat kokivat kouluruokailua ja kotitalousopetusta yhdistävän esimerkiksi kestäviin ja terveellisiin ruokailutottumuksiin kannustaminen, vuorovaikutustaitojen harjoitteleminen sekä ruokakulttuureihin tutustuminen. Heidän näkemyksen mukaan kouluruokailun teemoja on mahdollista hyödyntää osana kotitalouden oppiainetta esimerkiksi teettämällä kouluruokakyselyitä, osallistumalla erilaisiin projekteihin tai kilpailuihin, suunnittelemalla julisteita, ylläpitämällä ruokaraatitoimintaa sekä keskustelemalla kouluruokailuun liittyvistä teemoista oppilaiden kanssa muiden asioiden lomassa. Esteinä kouluruokailuun kytkeytyvän kotitalousopetuksen toteuttamiselle opettajat kokivat muun muassa aikarajoitteet, kuten suunnitteluun käytettävän ajan vähyyden sekä kouluruokailuhetken lyhyyden. Muut esteet liittyivät esimerkiksi ruokapalveluiden toimintaan sekä opetusta ohjaaviin dokumentteihin. Kouluruokailun teemojen integroiminen opetukseen nykyistä paremmin vaatisi erityisesti systeemisiä, eli koulun ulkopuolisten rakenteiden sekä institutionaalisia, eli koulun sisäisten rakenteiden muutoksia.

 

Aino Antas

Kotitalousopettajien näkemyksiä kouluruokailun hyödyntämisestä osana kotitalousopetusta – ruokatajuun kytkeytyvä analyysi

Kuinka hyödyntää musiikkiteknologiaa musiikinopetuksessa luovan oppimisen ja musiikin luovan tuottamisen osalta?

Taustaa

Teknologia kehittyy hurjaa vauhtia, joka aiheuttaa tarpeen myös sisällyttää niistä oppimista ja niiden kanssa opiskelua kouluihin. Oppilailla on nykyaikana entistä enemmän mahdollisuuksia käyttää erilaisia laitteita vapaa-ajallaan. Osa lapsista tykkää pelata pelejä erilaisten laitteiden kanssa ja osa haluaa mahdollisesti hyödyntää erilaisia laitteita esimerkiksi musiikin tuottamiseen.

Itselleni läpi elämäni musiikki ja kitaran soittaminen ovat olleet aina erittäin läheisiä asioita. Näiden pohjalta heräsi kiinnostus tutkia millä tavoin peruskoulun 1-6lk. musiikinopetukseen sisällytetään luovaa oppimista ja musiikin luovaa tuottamista musiikkiteknologiaa hyödyntäen.

Luovuus on moniulotteinen käsite määritellä, mutta yhteistä kaikille sen erilaisille määrityksille on yhteinen ymmärrys siitä, että siinä olisi tarkoitus luoda jotakin uutta tarkoituksenmukaista. Musiikinopetuksessa luovuutta voidaan harjoitella monin eri tavoin esimerkiksi musiikin luovan tuottamisen avulla. Teknologian kehittyminen on avannut uusia erilaisia mahdollisuuksia musiikin luovaan tuottamiseen musiikinopetuksessa, kuten tablet-laitteet.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, johon tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla. Haastatteluaineistoni koostui kuudesta peruskoulun musiikkia opettavasta opettajasta, joita haastattelin etänä. Tutkimukseen osallistuneille opettajille ainoana kriteerinä oli, että heidän täytyi opettaa musiikkia, joillain peruskoulun 1-6. luokka-asteilla. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluita eli haastattelut eivät välttämättä edenneet jokaisen haastateltavan kohdalla samalla tavalla. Tämä mahdollisti vapaamuotoisemman haastattelun järjestämisen.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja selittää musiikkia opettavien opettajien kokemuksia ja näkemyksiä tutkittavasta ilmiöstä. Tästä syystä fenomenografinen tutkimusote sopi hyvin tutkimukseeni. Aineiston tiivistämisen osalta puolestaan hyödynsin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Opettajat järjestivät musiikinopetusta ottaen huomioon oppilaiden omat kiinnostuksen kohteet ja niin, että oppilaat pääsivät kokemaan osallisuutta ja toimijuutta. Musiikinopetus oli monipuolista ja siihen sisällytettiin eri tavoilla luovaa oppimista ja musiikin luovaa tuottamista. Luovaa oppimista ja musiikin luovaa tuottamista oppilaat pääsivät harjoittelemaan ja oppimaan improvisoinnin, säveltämisen ja kappaleiden tekemisen avulla. Tablet-laitteet nähtiin erittäin hedelmällisinä välineinä luovan oppimisen ja musiikin luovan tuottamisen osalta. Opettajat mainitsivat, että oppilaat innostuvat enemmän ja motivoituvat paremmin oppimaan tablet-laitteiden avulla ja niitä käytettäessä oppilaiden kynnys lähteä työskentelemään madaltuu. Tablet-laitteet eivät vaadi improvisoinnin, säveltämisen tai kappaleiden tekemisen osalta niin laajaa musiikinteorian tai soittotaitojen osaamista verrattuna oikeisiin soittimiin. Kaikkien opettajien mielestä Garageband oli tablettisovelluksista ylivoimaisesti toimivin, mutta osaa heistä harmitti ettei tablet-laitteissa ollut oikein muita sovelluksia käytettävissä eikä niitä saanut ladattua tablet-laitteille.

Sekä opettajat että oppilaat suhtautuivat tablet-laitteiden käyttämiseen musiikinopetuksessa positiivisesti, mutta osalta opettajista nousi esille, että he kaipaisivat lisäkoulutusta tablet-laitteiden käyttämiseen.

Tuloksista on pääteltävissä, että musiikinopetukseen sisällytetään luovaa oppimista, musiikin luovaa tuottamista tablet-laitteita hyödyntäen. Opettajat järjestävät musiikinopetusta monipuolisesti ottaen huomioon oppilaiden omat kiinnostuksen kohteet niin, että oppilaat pääsevät kokemaan osallisuutta ja toimijuutta.

 

Jere Törönen

Luova oppiminen ja musiikin luova tuottaminen musiikinopetuksessa musiikkiteknologiaa hyödyntäen.

Miten työhyvinvoinnista huolehditaan tietotyössä?

Aiheen valinta ja taustaa

Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani työhyvinvointia ja sitä tukevia voimavaroja tieto- ja asiantuntijatyössä, sillä työntekijöiden työhyvinvointia ja työssä jaksamista edistävät tukitoimet, käytänteet ja yhteisön ohjaus ovat tutkimuksen arvoinen asia jokaisessa työyhteisössä. Aiheen valintaa ohjasi sen ajankohtaisuus, sillä 2021 keväällä vuoden ajan myllännyt pandemia oli taas herättänyt ihmiset ja median aiheen tärkeyteen. Erityisesti pandemia-ajan myötä räjähdysmäisesti lisääntynyt etätyö on tuonut työhyvinvoinnin tarkasteluun uuden vivahteen hämärtäen työn ja vapaa-ajan rajaa, tehden työstä irtaantumisesta vaikeampaa, ja samalla korostaen itsensä johtamisen taitoja.

Otin tutkielmassa kokonaisvaltaisen, voimavaralähtöisen lähestymistavan työhyvinvointiin, jossa sen nähdään rakentuvan yksilön, työyhteisön ja organisaation yhteisvaikutuksessa, joita yksilö tulkitsee omasta näkökulmastaan. Halusin tarkastella organisaation roolia työhyvinvoinnin tukemisessa ja edistämisessä, sillä liian usein yksilökeskeinen lähestymistapa saa vallan, ja vastuu työhyvinvointityöstä sysätään yksilön harteille. Tarkastelun kohteeksi valikoituvatkin siis organisaatiossa toteutuvat toimintatavat, sekä työyhteisön sosiaaliset käytänteet, jotka rajasin organisatorisiksi ja sosiaalisiksi voimavaroiksi.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin haastattelemalla kahdeksaa henkilöä monialaisesta suunnittelutoimistosta. Haastateltavat työskentelivät arkkitehteina, insinööreinä, suunnittelijoina ja henkilöstöhallinnossa. Teemahaastattelua ja aineiston analyysia ohjasivat työhyvinvoinnin teoriasta, erityisesti Työn vaatimukset ja voimavarat mallista (JD-R) sekä Koetun organisaation tuen teoriasta, nousseet työhyvinvointia tukevat voimavarat. Tutkimusaineisto analysoitiin sisällönanalyysilla etsien keskeisimpiä yksilöiden työhyvinvointia tukevia sosiaalisia ja organisatorisia voimavaroja sekä näiden toimintaedellytyksiä. Haastavinta toteutuksen kannalta oli haastateltavien löytäminen, sekä aiheen rajaaminen hallittavaan muotoon.

Tutkimuksen tulokset ja merkitys

Tieto- ja asiantuntijatyössä keskeisimpiä työhyvinvointia tukevia voimavaroja tässä tutkimuksessa olivat koettu organisaation tuki, vaikutusmahdollisuudet ja autonomia, organisaatiokulttuuri ja työilmapiiri sekä työyhteisöviestintä. Näiden voimavarojen toteutuminen edellyttää aineiston mukaan ajallista resursointia, työyhteisötaitoja, sekä oikeanlaista asenneilmapiiriä. Tulokset myötäilevät aiempaa työhyvinvointitutkimusta, sekä tukevat JD-R -mallia sekä koetun organisaation tuen teoriaa. Työhyvinvointikokemuksensa kannalta merkityksellisenä haastateltavat pitivät arkipäiväisessä työssä esiintyviä asioita, kuten ihmisten välisiä vuorovaikutussuhteita, kunnioittavaa, kuuntelevaa ja tasa-arvoista ilmapiiriä, yhteistä tekemistä, joustavia työjärjestelyjä ja avointa viestintää. Aineistossa korostui työhyvinvointikokemuksen subjektiivisuus ja aaltoilevuus: joinain päivinä palautteen saamista pidettiin positiivisena asiana, toisena se tuntui ärsyttävältä. Yhdelle haastateltavalle autonomia ja valinnan mahdollisuus puolestaan tuntui kuluttavalta muiden pitäessä sitä työhyvinvointia edistävänä voimavarana.

Tutkimus osoitti, kuinka tärkeää työhyvinvointiin panostaminen on työntekijöiden jaksamisen, viihtyvyyden, hyvinvoinnin, motivaation ja sitoutumisen kannalta, ja kuinka tärkeä rooli työnantajalla ja organisaatiolla on työhyvinvoinnin edistäjänä ja mahdollistajana. Yksi työntekijöistä muun muassa harkitsi irtisanoutumista, mutta organisaatio mahdollisti työn tuunaamisen, ja työntekijä sai näin lisää merkitystä työhönsä ja päätti jäädä organisaatioon. Työnhyvinvoinnin tulisikin organisaatioissa olla strategisen ja tietoisen kehittämisen kohde, sillä hyvinvoivat työntekijät ovat keskeinen menestystekijä. Organisaatiot, jotka ymmärtävät tämän houkuttelevat innostuneita ja sitoutuneita työntekijöitä.

Heini Hyttinen

”HR-hömpötyksiä?” Työhyvinvointia tukevat organisatoriset ja sosiaaliset voimavarat tietotyössä

Erityisen tuen oppilaiden sosiaalinen integraatio yleisopetuksen luokissa

Erityispedagogiikassa olen kiinnostunut niistä toimintatavoista, joilla voidaan tukea joukkoon kuulumista, yhteisöllisyyttä ja kaverisuhteita sekä integroida tukea tarvitsevat lapset porukkaan mukaan. Integraation kerrostumat voidaan nähdä fyysisenä, toiminnallisena, sosiaalisena ja yhteiskunnallisena. Minun graduni keskittyy sosiaaliseen integraatioon, mitä pidetäänkin näiden kerrostumien syvimpänä olemuksena. Erityisopetuksen kehittämisen kannalta aihe on keskeinen, sillä sosiaalisen integraation tiedetään vaikuttavan oppilaiden koulunkäyntiin sekä hyvinvointiin keskeisesti ja erityisen tuen oppilaiden asema ilmiön suhteen on muita oppilaita heikompi. 

Sosiaalisen integraation kokonaisuus rakentuu vuorovaikutuksen, ystävyyssuhteiden, oppilaan oman näkemyksen sekä sosiaalisen hyväksynnän osatekijöistä. Minkälaista vuorovaikutus on ja tekeekö lapsi sosiaalisia aloitteita? Ovatko vertaissuhteet sopuisia vai riitaisia? Kenen kanssa lapsi leikkii? Onko hänellä kavereita ja ovatko kaverisuhteet vastavuoroisia? Pyydetäänkö häntä mukaan ja hakeutuuko hän itse porukkaan? Kokeeko lapsi kuuluvansa yhteisöön? Minkälainen sosiaalinen itsetunto hänellä on? Ilmeneekö kiusaamista tai eristämistä? 

 Haastattelin graduuni erään helsinkiläisen koulun rehtoria, erityisopettajaa sekä kuutta luokanopettajaa luokka-asteilta 1–6 ja analysoin aineiston laadullisin menetelmin. Tutkielmani tavoitteena oli selvittää miten erityisen tuen oppilaiden sosiaalinen integraatio yleisopetuksen luokissa ilmenee opetushenkilöstön kokemusten mukaan, sekä sitä miten rehtori ja opettajat toimivat sosiaalisen integraation tukemiseksi. Aihe on ajankohtainen sekä yhteiskunnallisesti merkittävä, minkä lisäksi koen sosiaalisen integraation tarkastelun hyödylliseksi myöskin oman ammatillisen kasvuni ja kehitykseni kannalta. Lisäksi erityispedagogiikan ja opetustutkimuksen kannalta on merkityksellistä avata niitä ilmiöitä, joiden myötä koulupäivästä voidaan rakentaa hyvä päivä lapselle. Tutkimuksessani opetushenkilöstö koki sosiaalisen integraation toteutuvan erityisen tuen oppilaiden suhteen paikoin heikommin kuin muiden oppilaiden suhteen, mutta opettajat olivat tietoisia niistä toimintatavoista, joilla sosiaalista integraatiota voidaan tukea ja toimivat pääsääntöisesti näitä menetelmiä noudattaen. Tutkittavat kokivat sosiaalisen integraation tukemisen yhdeksi tärkeimmäksi työtehtäväkseen ja koulun yhteisten sopimusten mukaan sosiaalisen integraation osa-alueita tuettiin sekä yhteisin pedagogisin rakentein että käytännön luokkahuonetyöskentelyn myötä. 

 Sosiaalinen integraatio näyttäisi olevan kansainvälisessä tutkimuksessa melko hyvin edustettuna, mutta suomalaista tutkimusta ei paljoakaan löydy. Kansainvälinen tutkimus tuo valtavasti uusia näkökulmia erityispedagogiikan saralle, mutta on huomioitava, että muuttujat eivät yksiselitteisesti ole vertailukelpoisia, sillä kunkin maan ja alueen taustat ovat hyvin erilaisia niin historian, talouden, ihmiskunnan, politiikan ja kielen näkökulmasta. Jotta saisimme yleistettäviä tuloksia suomalaisesta koulumaailmasta, aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta. Laadullisen tutkimuksen yhtenä tavoitteena on ilmentää ihmisten kokemusmaailmaa, syventää tietoa ja kuvailla tapahtumia. Näin ollen laadullisen tutkimuksen tulokset ovat tapauskohtaisia, eikä niitä voi yleistää, mutta ymmärryksen ja tiedon lisäämisen merkitys tiedeyhteisössä ja yhteiskunnassa on toki huomattava. Tutkimukseni tarkoituksena onkin ollut luoda lisää tietoa siitä miten sosiaalinen integraatio näyttäytyy opetushenkilöstön kokemana ja minkälaisia merkityksiä sosiaalisella integraatiolla kouluarjessa on. 

Pro Gradu: Opetushenkilöstön kokemuksia erityisen tuen oppilaiden sosiaalisesta integraatiosta yleisopetuksen luokilla 

Kerttu Männikkö