Tausta
Nykyajan nopeasti muuttuva yhteiskunta asettaa myös koulut tilanteeseen, jossa toimintaa on jatkuvasti uudistettava. Koulujen kokonaisvaltaisen kehittämisen tueksi on Suomessa kehitelty mm. Innovatiivisen koulun malli. Koulujen uudistumiskykyä sekä uudistumisen moniulotteista luonnetta tarkastellaan uudenlaisella ja todenmukaisella tavalla myös kompleksisuusteoreettisesta viitekehyksestä käsin. Näkökulman mukaan ihmisjärjestelmät, kuten koulut, kykenevät kehittämään omaa toimintaansa muuttuvien olosuhteiden edellyttämillä tavoilla. Keskeisenä näkökulma esittää, että kehittyminen edellyttää kriisin tai epämukavuusalueen, eli “epävakaan” tilan kohtaamista. “Vakaassa” tilassa, eli ns. mukavuusalueella ollessaan, esitetään koulujärjestelmien todennäköisemmin myös pysyttelevän tutussa toiminnassaan.
Koulujen kohdattua epävakaan tilan, alkavat ne kompleksisuusnäkökulman mukaan uudistamaan itse itseään. Uudistuminen tapahtuu kollektiivisena ja systeemisenä prosessina. Kompleksisuusnäkökulma huomioi koulujen toiminnan sekä ihmisten välisen vuorovaikutuksen moniulotteiset osatekijät – toiminta ei ole koneiden tavoin ulkoapäin kontrolloitavissa, eivätkä toiminnan lopputulokset ennustettavissa. Tämä johtuu siitä, että koulujen uudistumisprosessi muotoutuu loppupeleissä sen pohjalta, millä tavoin koulujärjestelmään kuuluvat toimijat päättävät kulloisissakin olosuhteissa toimia sekä omassa toiminnassaan että vuorovaikutuksessa muihin, ja minkälaisia mahdollisuuksia ja rajoituksia toiminnassa ilmenee. Koulujen toiminnassa vaikuttavatkin lukuisat eri osatekijät, mikä tekee toiminnan luonteesta kompleksisen, vaikeasti ennustettavan sekä jatkuvasti muuttuvan.
Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksessani tarkastelin kompleksisuusteoreettisen viitekehyksen ja Innovatiivisen koulun mallin valossa viiden Suomessa toimivan peruskoulun opettajien kokemuksia yhteistoiminnan luonteesta ja olosuhteista “vakaassa” ja “epävakaassa” tilassa. Tarkastelin syksyn 2019 tavanomaisia lähiopetuksen olosuhteita vakaana tilana. Kevään 2020 etäopetusta tarkastelin puolestaan epävakaana tilana, jolloin koulujen tuli muuttaa sekä omaa että yhteistä toimintaansa sellaisilla tavoilla, joilla he kykenivät mukautumaan muuttuneisiin etäopetuksen olosuhteisiin.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millä tavalla opettajat kuvaavat yhteistyötä, johtamista, osaamista ja osaamisen kehittämistä, verkostoissa toimimista, sekä resursseja vakaassa ja epävakaassa tilassa, ja miten kyseiset osatekijät muuttuivat pakotetun korona-ajan uudistumisen myötä. Osa-alueita tarkastelin opettajien toimijuuden ja yhteistoiminnan näkökulmista. Aineisto koostui syksyllä 2019 kerätyistä kyselyistä (n=61) ja toukokuussa 2020 toteutetuista haastatteluista (n=10). Aineiston analyysissa hyödynsin laadullista sisällönanalyysia.
Tulokset ja johtopäätökset
Tutkimuksen tuloksissa opettajien kokemuksista oli tunnistettavissa seuraavia asioita: 1) Opettajat toteuttivat lähiopetuksessa yhteistyötä eriasteisesti tiimityön rakenteita hyödyntäen. Etäopetuksen aikana opettajat muuttivat joko johdetusti tai itseorganisoituvasti tiimityöskentelytapojaan teknologian mahdollisuuksia hyödyntäen. 2) Johtamisessa sekä ylemmän johdon että koulun oman johdon ohjaus tai ohjauksen puute etäopetukseen reagoimisessa korostuivat. 3) Osaamisessa oli nähtävissä sekä riittävää että puutteellista tasoa sekä lähi- että etäopetuksen aikana. Etäopetusjakso teki läpinäkyväksi erot erityisesti opettajien digipedagogisessa osaamisessa. Teknologian käyttöönottoa ja opettajien osaamisen kehittymistä tukivat lähi- ja etäopetusaikana opettajien oppimis- ja kehittämistoimet, sekä osaamisen jakaminen. Kehittämisilmapiirissä sekä kehittämiseen suhtautumisessa oli etäopetuksessa nähtävissä myönteisiä muutoksia 4) Verkostotoiminnassa korostui sekä yhteistyö vanhempien kanssa että opettajien omista verkostoista ja teknologiavälitteisistä alustoista ja ryhmistä saatu osaaminen ja sisältö. Yhteistyö perheiden kanssa korostui erityisesti etäopetuksen aikana. 5) Lähiopetuksessa puutteelliset resurssit korostuivat, epäopetuksessa puolestaan korostuivat oppilaiden omat ja koulujen lainaamat laiteresurssit, muuttuneet toiminnan tilat, sekä työajan kasvu.
Etäopetus muodostui keväällä 2020 koulun toimijoita sekä toimintoja läpileikkaavaksi kehittämiskohteeksi. Yhteinen kehittämistarve yhdisti työyhteisöjä ja verkostoja, kuten perheitä ja koko koulutusjärjestelmää. Pakon myötä toteutettu kehittämistoiminta sai aikaan osaamisen kehittymistä sekä muutoksia suhtautumisessa oman toiminnan kehittämiseen ja teknologian pedagogiseen käyttöön. Opettajat nojautuivat myös kollegojen tukeen ja tunnistivat sen merkityksen aiempaa vahvemmin. Nopea muutos ja teknologiavälitteisyys aiheuttivat samalla negatiivisia muutoksia, kuten kuormitusta. Sekä yksilön että yhteisöjen tasolla kehitettyjä koulun toimintaa tukevia käytänteitä on tärkeää hyödyntää post-korona ajan opetuksen ja vuorovaikutuksen kehittämisessä.
Johanna Airaksinen
Koulujen yhteistoiminnan luonne ja olosuhteet kompleksisten ja adaptiivisten systeemien teorian näkökulmasta: Innovatiivinen koulu vakaassa ja epävakaassa tilassa