Graduni aihe lähti ammatillisen koulutuksen opettajan kokemuksesta, että ammatillisen koulutuksen reformin myötä opettajan työaikaa on siirretty ryhmämuotoisesta lähiopetuksesta yksilöllisten opinto-ohjelmien laatimiseen ja tämä on heikentänyt erityisesti paljon opetusta tarvitsevien opiskelijoiden tilannetta. Ryhmämuotoisuudesta ja lähiopetuksesta hyötyvät varsinkin ne opiskelijat, joiden opiskelumotivaatio on alkanut hiipua ja jotka ovat koulu-uupuneita tai jotka voivat huonosti jostain muusta syystä. Koulukaverit ja tuttu opiskeluryhmä ovat tutkimusten mukaan tärkeitä tekijöitä myös kouluun kiinnittymisessä.
Samanaikaisesti reformin ja rahoitusleikkausten kanssa ammatilliselle koulutukselle on sälytetty yhä enemmän vastuuta opiskelijoiden mahdollisimman nopeasta siirtymisestä työelämään. Koulutuksen läpäisevyyttä pitäisi parantaa ja opintojen keskeyttämistä ennaltaehkäistä. Siitä huolimatta ei hyödynnetä lukuisten hankkeiden ja tutkimusten tuloksia, joiden mukaan koulukavereiden kannattelu ja osallisuuden kokemus ovat niitä tekijöitä, jotka auttavat opiskelijaa pysymään koulussa. Amisbarometreissä ym. kyselyissä opiskelijat eivät ole toivoneet lisää valinnanvapautta, vaan enemmän opetusta omalta tutulta opettajalta.
Reformissa lanseerattujen yksilöllisten opinto-ohjelmien tarkoituksena on, että opiskelu olisi joustavaa ja yksilöllistä esimerkiksi opiskelijan elämäntilanteen mukaan. Käytännössä se on lisännyt opettajien opiskelijahallintajärjestelmässä tekemiä klikkauksia tuhansilla, koska ryhmämuotoista ns. vakio-opinto-ohjelmaa ei enää ole. Yksilölliset opinto-ohjelmat eivät välttämättä ole muodostuneet sillä tavalla yksilöllisiksi, että paljon tukea tarvitseva opiskelija voisi aidosti edetä hitaammin tai tuetummin. Reformin myötä on onnistuttu kehittämään joitakin joillekin ryhmille toimivia joustavia vaihtoehtoja, mutta haasteeksi on jäänyt, pystytäänkö opiskelijalle tarjoamaan myös turvallinen ja kannatteleva, paljon opetusta sisältävä toteutus, silloin kun se olisi opiskelijaa eniten hyödyttävä vaihtoehto.
Ammatillisen koulutuksen opiskelijat ovat monenkirjava joukko muun muassa toisen asteen koulutuksen valikoitumisen vuoksi ja he eroavat toistensa lisäksi myös muiden koulutusasteiden opiskelijaryhmistä. Tässä tutkimuksessa on kuitenkin tuloksena, että aineistosta tunnistetut motivaatioryhmät ovat tuttuja: oppimisorientoituneet, menestysorientoituneet, sitoutumattomat ja välttämisorientoituneet. Oppimis- ja menestysorientoituneet ovat odotetusti eniten kiinnittyneitä kouluun, kun taas sitoutumattomat ja välttämisorientoituneet vähiten kiinnittyneitä. Tulos on johdonmukainen myös koulu-uupumuksen suhteen: oppimisorientoituneet ovat vähiten koulu-uupuneita ja välttämisorientoituneet eniten.
Tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita, minkä tyyppiset opiskelijat haluaisivat mieluiten opiskella omassa tutussa ryhmässä ja millaisille opiskelijoille mahdollisimman yksilölliset opinto-ohjelmat ovat tärkeitä. Eroa ei löytynyt eri motivaatioryhmien välillä siinä, haluavatko ne opiskella samassa tutussa ryhmässä, sillä ylivoimaisesti suurin osa kaikista ryhmistä haluaa. Yksilöllisten opinto-ohjelmien suhteen eroa löytyi: yksilöllisyys on tärkeintä opiskelijoille, jotka pärjäävät koulussa parhaiten: oppimis- tai menestysorientoituneet, voimakkaasti kouluun kiinnittyneet ja vähiten koulu-uupuneet.
Tutkimustulosten perusteella ammatillisissa oppilaitoksissa olisi hyvä tunnistaa eri tavoin motivoituneet sekä eri tavoin kouluun kiinnittyneet ja eriasteisesti koulu-uupuneet opiskelijat, sillä riskit kasautuvat helposti samoille opiskelijoille. Sekä ammatillisen koulutuksen että työelämän näkökulmasta voisi olla perusteltua suunnata rajallisia tukitoimia enemmän heikosti motivoituneiden ja huonosti voivien opiskelijoiden tunnistamiseen ja tukemiseen kuin niiden opiskelijoiden yksilölliseen palvelemiseen, jotka ovat motivoituneita, voivat hyvin ja jotka tulevat pärjäämään joka tapauksessa.
Reformin aiheuttamista muutoksista on kokemusta jo neljän lukuvuoden ajalta ja olisi kiinnostavaa tietää, miten reformin tavoitteet ovat toteutuneet. Syitä reformillehan olivat mm. työmarkkinoiden ulkopuolelle jäävien suhteellisen suuri osuus työikäisistä ja vähän koulutettujen alhainen työllisyysaste. Reformiin sisältyi myös rahoitusjärjestelmän muuttaminen ja olisi mielenkiintoista tietää, onko esimerkiksi työmarkkinoiden ulkopuolelle jäävien suhteellinen osuus työikäisistä pienentynyt ja onko vähän koulutettujen työllisyysaste parantunut eli onko tuloksellisuusrahoitteisuus auttanut näiden reformin tavoitteiden saavuttamisessa.
Minna Lännenmäki
Opiskelijoiden hyvinvointi ja motivaatio – Ammatillinen koulutus