Ammatillisen koulutuksen opettajan työajan siirtyminen opettamisesta ”hoksaamiseen”

Graduni aihe lähti ammatillisen koulutuksen opettajan kokemuksesta, että ammatillisen koulutuksen reformin myötä opettajan työaikaa on siirretty ryhmämuotoisesta lähiopetuksesta yksilöllisten opinto-ohjelmien laatimiseen ja tämä on heikentänyt erityisesti paljon opetusta tarvitsevien opiskelijoiden tilannetta. Ryhmämuotoisuudesta ja lähiopetuksesta hyötyvät varsinkin ne opiskelijat, joiden opiskelumotivaatio on alkanut hiipua ja jotka ovat koulu-uupuneita tai jotka voivat huonosti jostain muusta syystä. Koulukaverit ja tuttu opiskeluryhmä ovat tutkimusten mukaan tärkeitä tekijöitä myös kouluun kiinnittymisessä.

Samanaikaisesti reformin ja rahoitusleikkausten kanssa ammatilliselle koulutukselle on sälytetty yhä enemmän vastuuta opiskelijoiden mahdollisimman nopeasta siirtymisestä työelämään. Koulutuksen läpäisevyyttä pitäisi parantaa ja opintojen keskeyttämistä ennaltaehkäistä. Siitä huolimatta ei hyödynnetä lukuisten hankkeiden ja tutkimusten tuloksia, joiden mukaan koulukavereiden kannattelu ja osallisuuden kokemus ovat niitä tekijöitä, jotka auttavat opiskelijaa pysymään koulussa. Amisbarometreissä ym. kyselyissä opiskelijat eivät ole toivoneet lisää valinnanvapautta, vaan enemmän opetusta omalta tutulta opettajalta.

Reformissa lanseerattujen yksilöllisten opinto-ohjelmien tarkoituksena on, että opiskelu olisi joustavaa ja yksilöllistä esimerkiksi opiskelijan elämäntilanteen mukaan. Käytännössä se on lisännyt opettajien opiskelijahallintajärjestelmässä tekemiä klikkauksia tuhansilla, koska ryhmämuotoista ns. vakio-opinto-ohjelmaa ei enää ole. Yksilölliset opinto-ohjelmat eivät välttämättä ole muodostuneet sillä tavalla yksilöllisiksi, että paljon tukea tarvitseva opiskelija voisi aidosti edetä hitaammin tai tuetummin. Reformin myötä on onnistuttu kehittämään joitakin joillekin ryhmille toimivia joustavia vaihtoehtoja, mutta haasteeksi on jäänyt, pystytäänkö opiskelijalle tarjoamaan myös turvallinen ja kannatteleva, paljon opetusta sisältävä toteutus, silloin kun se olisi opiskelijaa eniten hyödyttävä vaihtoehto.

Ammatillisen koulutuksen opiskelijat ovat monenkirjava joukko muun muassa toisen asteen koulutuksen valikoitumisen vuoksi ja he eroavat toistensa lisäksi myös muiden koulutusasteiden opiskelijaryhmistä. Tässä tutkimuksessa on kuitenkin tuloksena, että aineistosta tunnistetut motivaatioryhmät ovat tuttuja: oppimisorientoituneet, menestysorientoituneet, sitoutumattomat ja välttämisorientoituneet. Oppimis- ja menestysorientoituneet ovat odotetusti eniten kiinnittyneitä kouluun, kun taas sitoutumattomat ja välttämisorientoituneet vähiten kiinnittyneitä. Tulos on johdonmukainen myös koulu-uupumuksen suhteen: oppimisorientoituneet ovat vähiten koulu-uupuneita ja välttämisorientoituneet eniten.

Tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita, minkä tyyppiset opiskelijat haluaisivat mieluiten opiskella omassa tutussa ryhmässä ja millaisille opiskelijoille mahdollisimman yksilölliset opinto-ohjelmat ovat tärkeitä. Eroa ei löytynyt eri motivaatioryhmien välillä siinä, haluavatko ne opiskella samassa tutussa ryhmässä, sillä ylivoimaisesti suurin osa kaikista ryhmistä haluaa. Yksilöllisten opinto-ohjelmien suhteen eroa löytyi: yksilöllisyys on tärkeintä opiskelijoille, jotka pärjäävät koulussa parhaiten: oppimis- tai menestysorientoituneet, voimakkaasti kouluun kiinnittyneet ja vähiten koulu-uupuneet.

Tutkimustulosten perusteella ammatillisissa oppilaitoksissa olisi hyvä tunnistaa eri tavoin motivoituneet sekä eri tavoin kouluun kiinnittyneet ja eriasteisesti koulu-uupuneet opiskelijat, sillä riskit kasautuvat helposti samoille opiskelijoille. Sekä ammatillisen koulutuksen että työelämän näkökulmasta voisi olla perusteltua suunnata rajallisia tukitoimia enemmän heikosti motivoituneiden ja huonosti voivien opiskelijoiden tunnistamiseen ja tukemiseen kuin niiden opiskelijoiden yksilölliseen palvelemiseen, jotka ovat motivoituneita, voivat hyvin ja jotka tulevat pärjäämään joka tapauksessa.

Reformin aiheuttamista muutoksista on kokemusta jo neljän lukuvuoden ajalta ja olisi kiinnostavaa tietää, miten reformin tavoitteet ovat toteutuneet. Syitä reformillehan olivat mm. työmarkkinoiden ulkopuolelle jäävien suhteellisen suuri osuus työikäisistä ja vähän koulutettujen alhainen työllisyysaste. Reformiin sisältyi myös rahoitusjärjestelmän muuttaminen ja olisi mielenkiintoista tietää, onko esimerkiksi työmarkkinoiden ulkopuolelle jäävien suhteellinen osuus työikäisistä pienentynyt ja onko vähän koulutettujen työllisyysaste parantunut eli onko tuloksellisuusrahoitteisuus auttanut näiden reformin tavoitteiden saavuttamisessa.

Minna Lännenmäki

Opiskelijoiden hyvinvointi ja motivaatio – Ammatillinen koulutus

Erityistä ja vaativaa erityistä tukea tarvitsevien nuorten siirtyminen ammatillisesta koulutuksesta työelämään

Vastavalmistuneet nuoret ovat uuden haasteen edessä siirtyessään ammatillisesta koulutuksesta tämän päivän tehokkuutta ja monipuolista osaamista vaativaan työelämään. Nuoret, joka ovat opinnoissaan tarvinneet erityistä tai vaativaa erityistä tukea, hyötyvät usein tuesta myös työllistymisprosessissa. Muun muassa työelämälähtöisillä opinnoilla sekä verkostomaisella yhteistyöllä yksilön tukemiseksi voidaan edesauttaa nuorten työllistymistä. 

Tavoitteet 

Tutkielman tavoitteena oli selvittää erityistä ja vaativaa erityistä tukea opintojensa aikana tarvinneiden nuorten polkuja ammatillisesta koulutuksesta työelämään. Lisäksi tarkoituksena oli tutkia sitä, millaisia merkityksiä nuoret antavat ammatilliselle koulutukselle työllistymisen kannalta. Tutkielmassa selvitettiin lisäksi, millaisia seikkoja nuorten työllistymispolkuihin liittyvät ammattilaiset nostavat esiin erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistymistä edistävinä tekijöinä.

Toteutus

Tutkielma toteutettiin osana Euroopan unionin sosiaalirahaston rahoittamaa Tulevaisuuden Työelämän Starat -hanketta, jossa on suunniteltu ja kehitetty uusia työelämälähtöisiä ja sisäistä yrittäjyyttä tukevia oppimis- ja tukimenetelmiä työelämäverkostojen kanssa yhteistyötä tehden. Hankkeen tavoitteena on parantaa opiskelijoiden työelämävalmiuksia kehittämällä ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjä vastaamaan aitoja työelämälähtöisiä toimintaympäristöjä.

Tässä tutkielmassa aineistoa kerättiin toteuttamalla kahdeksan puolistrukturoitua teemahaastattelua. Tutkielmassa haastateltiin neljää nuorta, joista yksi sai opintojensa aikana erityistä tukea ja kolme vaativaa erityistä tukea. Lisäksi haastateltiin kunkin nuoren osalta yhtä sellaista ammattihenkilöä, joka oli ollut osa nuoren työllistymispolkua tavalla tai toisella. Haastattelujen lisäksi nuorten täyttämistä Tulevaisuuden Työelämän Starat -tutkimuksen kyselylomakkeista poimittiin taustatietoa, kuten syntymävuosi.

Tulokset

Tutkielman tulosten kannalta merkittävimmäksi havainnoksi aineistosta nousi työssä oppimisen merkitys nuoren työllistymisen kannalta. Kolme neljästä nuoresta työllistyi sellaiseen yritykseen, jossa he olivat olleet opintojen aikana työharjoittelussa. Työssäoppimisjakson merkitys nousi esiin kolmen nuoren, kahden oppilaitoksessa työskentelevän ammattilaisen sekä kahden työnantajan haastatteluissa. Haastatteluissa korostui se, että työharjoittelussa nuori pääsee näyttämään osaamisensa työnantajalle. Ammatillisissa erityisoppilaitoksissa työskentelevät ammattilaiset kertoivat pyrkivänsä työssään siihen, että nuoren viimeinen työssäoppimispaikka muuttuisi tämän valmistuessa oikeaksi työpaikaksi.

Tutkimus osoitti myös, ettei haastateltujen nuorten erityisen tuen tarve näkynyt merkittävästi heidän työllistymisprosesseissaan; ei heidän oman kokemuksensa tai haastateltujen työnantajien kertoman mukaan. Kahdelle työnantajalle ei ollut käynyt nuoren työskentelystä millään tavalla ilmi, että he olisivat jollakin tapaa ”erityisiä” tai tarvitsisivat tukea. Nuoret kokivat tulevaisuuden olevan heidän omissa käsissään ja työelämään liittyvät huolet olivat hyvin yleisiä, kuten pelko uupumisesta.

Vain yhdellä nuorella oli ollut opintojensa aikana tukenaan työhönvalmentaja, mutta nuoret kokivat pääasiassa saaneensa tarpeeksi tukea oppilaitokseltaan työelämään siirtymistä varten.  Tukea oli saatu esimerkiksi opettajilta. Yhden nuoren mukaan opinnoissa oli melko nopea tempo, joten esimerkiksi teoriaan olisi ollut toivottavaa syventyä hieman enemmän. Nuoret kertoivat  työelämälähtöisten opintojen tuntuneen työllistymisen kannalta hyödyllisiltä.

Yleisellä tasolla haastatellut ammattilaiset mainitsivat erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistymistä edistäviksi tekijöiksi työssäoppimisjaksojen lisäksi esimerkiksi palkkatuen mahdollisuuden sekä oikeanlaisen tuen mahdollistamisen opintojen aikana. Lisäksi asenteella ja motivaatiolla on merkitystä, sillä nuoren on myös itse haluttava työllistyä.

Lopuksi

Siirtymävaihe opinnoista työelämään on merkittävä prosessi yksilön elämässä. Nuorille tulisikin taata riittävä tuensaanti siirtymävaiheessa. Erityistä tai vaativaa erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistymiseen vaikuttavia tekijöitä on tärkeää tutkia, jotta voidaan saada tietoa siitä, kuinka nuoria voidaan tukea oikealla tavalla ammatillisessa koulutuksessa sekä valmistumisen jälkeen.

Toisaalta on tärkeää huomioida, että nämä nuoret ovat heterogeeninen joukko, joista jokainen on ennen kaikkea oma yksilönsä. Myös työllistymispolut ja tuen tarve vaihtelevat merkittävästi. Esimerkiksi tässä tutkimuksessa nuorten ”erityisyys” ja tuen tarve näyttivät poistuneen nuoren päästessä työelämään. Syitä tälle tulokselle olisi mielenkiintoista tutkia tarkemmin. Voidaan pohtia, johtuuko tämä esimerkiksi siitä, että ammatillinen koulutus ja sen erityisopetus ovat onnistuneet tavoitteissaan.

Heidi Kotiranta

Ammatillisesta koulutuksesta työelämään : Tapaustutkimus neljän erityistä tai vaativaa erityistä tukea opintojensa aikana tarvinneen nuoren työllistymispoluista

Tarkoitus vai keinot edellä? Osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen taustalla yhteiskunnallinen työelämän muutos

Osaamisen tunnistaminen on nähty yhteisenä haasteena ja tavoitteena niin koulutuksessa kuin työelämässäkin. Työelämä on muuttunut tietoyhteiskunnaksi, tai jopa innovatiiviseksi yhteiskunnaksi, jossa ihmiset vaihtavat työpaikkojaan sekä työstä opiskeluun ja toisinpäin. Muutosten myötä on havaittu, että koulutus ja työn vaatimukset eivät aina kohtaa. Tutkimuksessani käsittelen ammatillisessa koulutuksessa käytössä olevaa osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen prosessia. Tutkimukseen osallistui yhteensä kuusi haastateltavaa, joista kaksi oli ammatillisen koulutuksen opiskelijoita ja neljä henkilökunnan jäseniä. Ammatillisen koulutuksen osaamisen tunnistamis- ja tunnustamisprosessi koostuu vaiheista: osaamisen tunnistaminen eli näkyväksi tekeminen ja selvittäminen, osaamisen arviointi eli vastaavuuden arviointi suhteessa osaamisen tavoitteisiin sekä osaamisen tunnustaminen, joka tarkoittaa aiemmin opitun on arvioimista tutkinnon perusteiden mukaisesti ja siitä näkyvä tunnustuksen antamista. Osaamista pidetään tärkeänä tunnustaa, koska elinikäisen oppimisen ajatuksen mukaisesti oppimista voi tapahtua kaikkialla. On myös havaittu, että osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen voi lyhentää opiskeluaikoja. Toisaalta on havaittu, että osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa on myös haasteita, kuten puutteelliset henkilökunnan resurssit.

Tutkimus haastaa tarkastelemaan tulevaisuuden toimintatapoja

Opetushallitus on mukana mallintamassa jatkuvan oppimisen uudistukseen liittyvää osaamisen kartoittamiseen käytettävää digitaalista palvelukokonaisuutta. Myös osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen eräänä tavoitteina voidaan nähdä jatkuvan oppimisen ja työllistymisen tukeminen. Jatkuvan oppimisen on kuitenkin havaittu tavoittelevan usein työllisyystarpeisiin vastaamista, mutta unohtavan yksilölliset muut oppimistarpeet. Tutkimukseni aihe oli lähtöisin Opetushallitukselta ja näin ollen tutkimukseni antaa näkökulmia osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen apuna oleviin ja kehitettäviin palveluihin. Samalla tutkimukseni herättää ajatuksia osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen hyödyistä ja kehittämiskohteista.

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen toteutustavat paljastavat prosessin vahvuuksia ja heikkouksia

Tutkimuksessani selvitetään, millaisia tapoja osaamisen tunnistamiselle ja tunnustamiselle on ammatillisen koulutuksen kentällä. Toiseksi millaisia esitettyjä syitä toimintatavoille annetaan. Ja kolmanneksi, millaisia hyötyjä ja kehityskohteita osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tavoissa nähdään. Tutkimustulokset osoittavat, että osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen on prosessi, jota tehdään keskustelujen, haastattelujen, selvittelyjen, dokumentoinnin, todistusten ja dokumenttien, alakohtaisten testien ja näyttöjen sekä tietyille henkilöille keskittämisen avulla. Syiksi näiden tapojen käytölle esitettiin osaamistiedon siirrettävyys ja käytettävyys, toimintatapojen selkiyttäminen, osaamisen ajantasaisuuden tarkastelu, lakiperustaisuus, oppilaitoksen rahoitus, opiskelijoiden henkilökohtaisiin tarpeisiin vastaaminen sekä henkilökohtaiset opintopolut tai yhteinen opetusrunko. Kehityskohteina tavoissa nähtiin järjestelmien toimivuus, luottaminen osaamisen työelämäkelpoisuuteen, korkeakoulujen opetussuunnitelmien saatavuus, informaalisti opitun tunnistaminen ja tunnustaminen. Sekä kehityskohteina että hyötyinä nousi esiin aika- ja henkilöresurssit, opiskeluun liittyvän tiedon lisääminen sekä työskentelyn helpottuminen riippuen tilanteesta. Tulokset vahvistavat aiempaa tutkimustietoa siitä, että osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen parissa on joitain yleisiä hyötyjä, mutta myös haasteita. Jotta tutkimustulosten yleisyydestä saataisi tietoa, olisi jatkossa hyvä tehdä vastaava tutkimus laajemmalla osallistujajoukolla. Lisäksi tulisi keskittyä siihen, miksi osaamista tunnistetaan ja tunnustetaan. Ja ohjaako tarkoitus vai toimintatavat osaamisen tunnistamista ja tunnustamista?

Tekijä: Reetta Paloheimo, Yleinen ja aikuiskasvatustiede

Pro gradu -tutkielma: Tarkoitus vai keinot edellä? Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tavoista ammatillisessa koulutuksessa