Kuukausi: joulukuu 2020

Virtuaalitodellisuus mahdollistaa uudenlaisia oppimiskokemuksia. Ei ole kuitenkaan täysin selvää, mitä se tarjoaa kognitiivisten affordanssien näkökulmasta. Kognitiiviset affordanssit ovat ympäristön tarjoamia, joita jokainen tulkitsee omasta näkökulmastaan. Tässä tutkielmassa selvitettiin, kokivatko opiskelijat, että teknologiaa sisältävä oppimisympäristö mahdollisti esimerkiksi yhteistyön, oman toiminnan kehittämisen tai tekemällä oppimisen. 

 

Tavoite 

Tutkielman ensimmäisena tavoitteena oli kehittää Cognitive Affordances of Technologies Scale (CATS) –mittaria. Sitä on aiemmin käytetty havainnointitutkimuksessa, mutta tässä tutkielmassa se muokattiin kyselytutkimuksen tekemiseen. Toisena tavoitteena oli selvittää, mitä kognitiivisia affordansseja oli havaittu osallistujien toimesta erilaisissa teknologiaa sisältävissä oppimisympäristöissä.  

 

Aineisto  

Neljän eurooppalaisen yliopiston opiskelijat ja yhden suomalaisen yrityksen työntekijät vastasivat kyselyyn. Koko aineistoa (N = 134) hyödynnettiin mittarin kehittämisessä. Eri oppimisympäristöjen tutkimisessa opiskelijat jaettiin virtuaalitodellisuuden ja sulautetun oppimisen (blended learning) ryhmiin. 

 

Tulokset ja johtopäätökset 

Uudesta CATS–mittarista muodostui alkuperäistä lyhyempi, ja sen sisältöön tuli rakenteellisia muutoksia. Pääryhmien osallistujat kokivat saavuttaneensa affordansseja eniten tutkimuspohjaisen oppimisen ja vuorovaikutuksellisen oppimisen kategorioissa, joten tässä tutkielmassa sulautetun oppimisen ympäristö tarjosi samanlaisia oppimisen kognitiivisia affrodansseja kuin virtuaalitodellisuutta sisältävä oppimisympäristö. Tulos ei ole täysin yllättävä, koska kirjallisuuden perusteella virtuaalitodellisuus voidaan tulkita osaksi sulautettua oppimista. Tulokset saavutetuista affordansseista virtuaalitodellisuutta sisältävässä ympäristössä poikkesivat alkuperäisestä CATS–tutkimuksesta. Syynä on luultavasti ympäristöjen erilainen hyödyntäminen.
 

Tulosten hyödyntäminen opetuksessa 

Opetuksen tulisi valmistaa monipuolisesti tuleviin työelämän haasteisiin. Tulevaisuudessa oppimisympäristöjen tutkiminen affordansseittain voi selkeyttää eri teknologioiden rooleja oppimisympäristöissä. Tähän digiloikaksikin kutsuttuun haasteeseen tulisi tarjota myös opettajille koulutusta, jolloin teknologian hyödyntämistä saataisiin optimoitua oppimisympäristöissä. 

 

Mari Korpi 

Pro Gradu: The development of the Cognitive Affordances of Technologies Scale – from an observation tool to a self-reporting tool for a survey 

Lukioikäiset nuoret ovat ahkerimpia sosiaalisen median käyttäjiä ja näiden sivustojen valtava suosio ovat herättäneet monia tärkeitä kysymyksiä liittyen nuorten terveyteen ja hyvinvointiin. Itsetunto on yksi psykologisen hyvinvoinnin tärkeimmistä ja riittävän itsetunnon saavuttaminen on nuoruusiän kehityksen kannalta välttämätöntä. Itsetunnolla tarkoitetaan yksilön subjektiivista arviota itsestään. Aiempien tutkimusten perusteella nuoret eivät käytä sosiaalista mediaa samalla tavalla. Erilaiset digitaalisen median käyttötavat tuottavat erilaista osallistumista ja osaamista sekä voivat vaikuttaa eri tavalla nuorten hyvinvointiin. Siksi on tärkeää saada lisää tietoa erilaisten sosiaalisen käyttötapojen yhteyksistä nuorten itsetuntoon ja sitä kautta myös kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisia sosiaalisen median ryhmiä lukiolaisilla voidaan tunnistaa. Lisäksi tarkasteltiin sukupuolten välisiä eroja sosiaalisen median käytössä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös, miten sosiaalisen median käyttäjäryhmät eroavat itsetunnossa, ja miten sukupuoli ja sosioekonominen tausta ovat yhteydessä sosiaalisen median käytön ja itsetunnon väliseen suhteeseen. Nuorten sosiaalisen median käyttötapojen selvittäminen on tärkeää, jotta saadaan tarkempaa tietoa nuorten sosiaalisen median käytön ja itsetunnon välisestä yhteydestä.

Menetelmät

Tutkimuksen aineisto (N = 1202) kerättiin keväällä 2018 kyselytutkimuksena osana Bridging the Gaps -tutkimushanketta Helsingissä yhteensä 34 eri lukioista. Sukupuolieroja sosiaalisen median käyttötavoissa tarkasteltiin riippumattomien otosten t-testillä ja alustavia muuttujien välisiä yhteyksiä Pearsonin korrelaatiokertoimen avulla. Vastaajat jaettiin ryhmiin sosiaalisen median käyttötapojen perusteella Two Step Cluster -analyysin avulla. Yksisuuntaisella varianssianalyysillä tarkasteltiin, eroavatko ryhmät toisistaan itsetunnon suhteen. Yksisuuntaisella varianssianalyysilla tarkasteltiin lisäksi vaikuttaako sosioekonominen tausta ja sukupuoli siihen, miten käyttäjäryhmät eroavat itsetunnossa.

Tulokset

Aineistosta paikannettiin neljä toisistaan eroavaa ryhmää: sosiaalisesti verkostoituneet, tietosuuntautuneet, akateemisesti suuntautuneet ja aktiivikäyttäjät. Tyttöjen ja poikien sosiaalisen median käyttötavoissa havaittiin eroja. Tyttöjen todettiin käyttävän poikia enemmän sosiaalista mediaa sosiaaliseen verkostoimiseen. Poikien todettiin puolestaan käyttävän sosiaalista mediaa tyttöjä enemmän tietosuuntautuneisiin ja akateemisesti suuntautuneisiin tarkoituksiin. Lisäksi tarkasteltiin sukupuolieroja sosiaalisen median käyttäjäryhmiin jakautumisessa. Aktiivikäyttäjien ja sosiaalisesti verkostoituneiden ryhmä olivat suositumpia tyttöjen keskuudessa, kun taas pojilla tietosuuntautuneet ja akateemisesti suuntautuneet ryhmät olivat suositumpia kuin tytöillä. Aktiivikäyttäjien ryhmä oli aineiston suurin ryhmä sekä suosituin käyttäjäryhmä tyttöjen ja poikien keskuudessa.  Sosiaalisen median käyttäjäryhmien ei löydetty eroavan merkitsevästi itsetunnossa, eikä sukupuoli tai sosioekonominen tausta selittäneet käyttäjäryhmien eroavaisuuksia itsetunnon suhteen.

Emma Eira

Kun aistitiedon käsittelyssä on vaikeuksia, kyseessä on keskushermoston toimintahäiriö, jolloin aivot eivät pysty käsittelemään aisteilta saatuja viestejä. Kun aivot eivät käsittele aistitietoa oikein, voi tavallisen arjen ja stressin sietäminen olla heikkoa ja oppiminen vaikeaa. Vaatteet voivat ärsyttää, ruokailussa voi olla haasteita tai toisen lapsen läheisyys saattaa tuntua inhottavalta. Tavallinen päiväkotipäivä voi olla poikkeuksellisen kuormittava. Lapsi tarvitsee ymmärrystä, tukea ja kanssasäätelyä.

Tutkimuksen tarkoitus ja menetelmä

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää vanhempien näkemyksiä siitä, minkälaisia valmiuksia päiväkodeilla on tunnistaa ja tukea aistisäätelyn haasteita.

Aistisäätelyn haasteita päiväkotiympäristössä on tutkittu hyvin vähän. Suomalaisesta tutkimuksesta useimmat liittyvät toimintaterapiaan. Sen sijaan kasvatustieteen alalla aihe tuntuu olevan lähes tutkimaton. Aistisäätelyn haasteita esiintyy 5–16 % lapsista, joten jokaisessa päiväkotiryhmässä voi olla lapsi, jolla aistisäätelyjärjestelmä ei toimi niin kuin pitäisi. Siksi koin tärkeäksi tarttua juuri tähän aiheeseen.

Keräsin aineiston sähköisellä kyselylomakkeella, jonka vastaajiksi valikoituivat vanhemmat, joiden lapsilla on jokapäiväistä arkea vaikeuttavia aistisäätelyn haasteita. Kysely julkaistiin muutamissa sosiaalisen median ryhmissä.  Analysoin vastaukset sisällönanalyysin ja narratiivisen analyysin avulla. Tutkimukseni perustuu Jean Ayresin teoriaan sensorisen integraation häiriöstä.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Tutkimustulosten mukaan päiväkodeilla on heikot valmiudet kohdata aistisäätelyn haasteita. Vaikeuksien ymmärtäminen oli vanhempien näkemysten mukaan vaihtelevaa. Vanhemmat olivat kokeneet päiväkodin puolelta leimaamista, syyllistämistä ja ongelman vähättelyä.  Syyllistäminen kohdistui huonoon kasvatukseen ja huonosti käyttäytyviin lapsiin. Eräs vastaaja totesi, että hänen lapsi oli päiväkodin huonoin lapsi. Se oli tämän tutkimukseni merkittävin ja pysäyttävin tulos. Se kertoo surullisella tavalla siitä, miten huonosti aistisäätelyn haasteita tunnistetaan ja tuetaan.

Tutkimustulosten mukaan aistisäätelyn haasteiden oireet ovat moninaisia ja liitännäisoireet kuten käyttäytymiseen ja oppimiseen liittyvät ongelmat ovat merkittäviä. Oppiminen tapahtuu muistin, tarkkaavaisuuden ja motivaation yhteistyönä, ja huonosti toimiva aistisäätely vaikuttaa näihin kaikkiin. Kuormittavuutta pidettiin yhtenä suurimpana haasteena päiväkotiympäristössä ja rauhallisen tilan mahdollistaminen koettiin tärkeäksi.

Tulosten mukaan aistisäätelyn haasteita ei tiedonpuutteen takia osata tunnistaa ja siksi myös tukeminen päiväkotiympäristössä jää vajaaksi. Terapiat koettiin suurena apuna ja koko perhettä tukevana palveluna. Interventioiden kehittämiseen ja aistiesteettömyyden edistämiseen on panostettava. Päiväkodin henkilökunnan lisäkoulutukselle on tämän tutkimuksen mukaan suuri tarve.

Larissa Strodel-Paananen

Pro gradu: ”Päiväkodin huonoin lapsi”
Vanhempien kokemuksia päiväkotien valmiuksista kohdata aistisäätelyn haasteita

Ilmiöpohjaista opetusta alettiin toteuttamaan kouluissa enenevissä määrin uusimman perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (POPS 2014) voimaantultua vuonna 2016. Ilmiöpohjaisen lähestymistavan pyrkimyksenä on vastata opetussuunnitelman tavoitteisiin opetuksen eheyttämisestä ja monialaisuudesta sekä oppilaiden tulevaisuudessa tarvitsemasta laaja-alaisesta osaamisesta.

Tutkielmassani halusin selvittää erityisopettajien kokemuksia ilmiöpohjaisen opetuksen käytännön toteutumisesta kouluissa. Tavoitteena oli tutkia, miten erityisopettajat käsittävät ilmiöopetuksen, millainen rooli erityisopettajilla on ilmiöopetuksen toteuttamisessa sekä millaisia hyötyjä ja haasteita erityisopettajat kokevat ilmiöopetuksessa. Kiinnostuin tutkimuksen aiheesta huomatessani, että ilmiöopetusta on tutkittu tähän mennessä lähinnä vain luokanopettajien ja yleisopetuksen näkökulmasta, mutta erityisopetuksen näkökulmaa ei ole tutkimuksissa juurikaan vielä huomioitu.

Aineisto ja tutkimuksen toteutus

Tutkimusaineiston keräsin kyselylomakkeella, jonka julkaisin sosiaalisessa mediassa erityisopettajien ammatillisissa ryhmissä keväällä 2020. Vastauksia kyselyyn tuli yhteensä 18 kappaletta. Vastaajien joukossa oli niin erityisluokanopettajia kuin laaja-alaisiakin erityisopettajia.

Vastaukset analysoin fenomenografista lähestymistapaa hyödyntäen. Fenomenografiselle tutkimussuuntaukselle ominaisesti pyrin tutkimuksessani analyysin tuloksena muodostamaan kuvauskategoriat ja sen jälkeen tulosavaruuden erityisopettajien käsityksistä ilmiöopetuksesta, erityisopettajan roolista ilmiöopetuksen toteutuksessa sekä ilmiöopetuksen hyödyistä ja haitoista erityisopettajien kokemusten mukaan.

Tutkimuksen tulokset ja jatkotutkimusaiheita

Tutkimuksessa kävi ilmi, että erityisopettajat käsittivät ilmiöpohjaisen opetuksen hyvin erilaisin tavoin. Teoreettisesta käsitteestä ei ole olemassa yhtenevää ja yksiselitteistä määritelmää, ja myös tässä tutkimuksessa opettajien käsitykset ilmiöopetuksesta tukeutuvatkin niin opetussuunnitelmassa käytettyyn termistöön, ilmiöopetukseen liitettyihin ominaispiirteisiin kuin ilmiöopetukselle läheisiin sukulaisuussuuntauksiinkin.

Erityisopettajien rooli ilmiöopetuksen toteutuksessa oli useimmiten joko aktiivinen suunnittelija ja toteuttaja, eriyttäjä ja tukija tai oppimisen ohjaaja. Opettajan ammattinimike ja työskentelypaikka vaikuttivat osaltaan ilmiöopetuksen toteutustapaan ja erityisopettajan rooliin.

Erityisopettajat kokivat ilmiöopetuksen hyödyiksi muun muassa oppilaiden tiedon syvenemisen, motivaation kasvun ja ahdistuksen häviämisen. Erityisopettajan työssä hyödyt näkyivät ajankäytössä ja opettajien yhteistyössä. Haasteiksi koettiin tukea tarvitsevilla oppilailla struktuurista ja rutiineista poikkeaminen sekä itseohjautuvuuteen ja ryhmätyöskentelyyn liittyvät haasteet. Erityisopettajan työnkuvassa haasteet näkyivät etenkin uudenlaisen roolin omaksumisessa, työn määrässä sekä opettajien välisessä yhteistyössä.

On huomioitava, että tässä tutkimuksessa ilmiöopetuksen hyödyt ja haitat oppilaiden kannalta tulivat esille vain pienen erityisopettajien joukon kokemusten kautta.  Jatkotutkimusaiheena samanlaisen kyselyn voisi toteuttaa oppilaille, tai pureutua aiheeseen olisi laajemman havainnointi- tai haastatteluaineiston avulla. Lisäksi olisi erittäin mielenkiintoista selvittää jollain sopivalla mittarilla oppilaiden osaamisen tasoa ennen ilmiöjaksoa ja sen jälkeen, jolloin saataisiin tarkempaa tutkimustietoa siitä, miten oppilaiden osaaminen todellisuudessa kehittyy ilmiöjakson aikana. Jos tutkimuksen tuloksia vielä vertaisi esimerkiksi samasta aihepiiristä toteutetun perinteisen opetustyylin opintojakson tuottamiin oppimistuloksiin, saataisiin jatkotutkimuksella kattavammin kuvaa ilmiöopetuksen hyödyistä ja haasteista, kuin mitä tässä tutkimuksessa oli mahdollista saada.

Annika Alervo

Pro gradu -tutkielma: Innostavia oppimisprosesseja vai kuormittavia hulabaloo-periodeja? Erityisopettajien kokemuksia ilmiöopetuksesta.

Tutkimustehtävä

Pro gradu -tutkielmassani tutkin varhaiskasvatuksen opettajien työhyvinvointia ja työhön sitoutumista. Suuresti mediassa esillä olleet keskustelut varhaiskasvatuksen työntekijöiden kuormittuneisuudesta sekä pätevien varhaiskasvatuksen opettajien pulasta herätti mielenkiinnon sitä kohtaan, mitkä tekijät vaikuttavat varhaiskasvatuksen opettajan työhyvinvointiin ja alalle sitoutumiseen.

Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työhyvinvointia on tutkittu melko paljon, mutta yksityisen varhaiskasvatuksen kontekstissa työhyvinvoinnin tutkimus ei ole saanut suurta huomiota. Näin ollen päädyin tutkimuksessani tarkastelemaan juurikin yksityisten päiväkotien varhaiskasvatuksen opettajien työhyvinvointiin ja työhön sitoutumiseen vaikuttavia seikkoja.

Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että työhyvinvointi varhaiskasvatusalalla koetaan varsin vaihtelevaksi ja siihen vaikuttavat erityisesti johtajuus, tiimin toimivuus sekä resurssien riittävyys. Aikaisempien tutkimusten mukaan työhyvinvointi on vahvasti liitoksissa työhön sitoutumiseen, mikä vahvisti entisestään mielekkyyttä tutkia työhyvinvointia ja työhön sitoutumista samalla kerralla.

Tutkimusmenetelmät

Toteutin tutkimukseni laadullisena. Keräsin aineiston haastattelemalla kuutta varhaiskasvatuksen opettajaa, jotka työskentelivät yksityisissä päiväkodeissa eri puolilla Suomea. Haastattelut toteutettiin huhtikuussa 2020 koronaepidemiasta johtuen Zoom-videopuheluiden välityksellä. Pituudeltaan haastattelut olivat 25 minuutista tuntiin ja 10 minuuttiin. Litteroitua aineistoa kertyi lopulta 47 sivua. Aineistoa analysoitiin teoriaohjautuvaa sisällönanalyysiä käyttäen.

Keskeisimmät tulokset

Haastatteluaineiston perusteella työhyvinvointia tukeviksi tekijöiksi nousivat toimiva johto ja tiimi, omat vaikuttamismahdollisuudet sekä tarvittavat resurssit. Toimivan tiimin, johtajuuden ja vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön nähtiin muodostavan tärkeän kombinaation työhyvinvoinnille. Työhyvinvointia heikentäviksi tekijöiksi muodostuivat heikko johtajuus, tiimin toimimattomuus, resurssien puute sekä kiire. Haastateltavat nostivat esiin myös töistä irtautumisen vaikeuden, joka aiheutti ikävän kierteen työhyvinvoinnissa.

Työhön sitoutumiseen positiivisesti vaikuttavia tekijöitä olivat työn merkityksellisyyden kokeminen, toimiva työyhteisö, omien vahvuuksien löytyminen ja omaan ammattitaitoon luottaminen. Työhön sitoutumiseen negatiivisesti vaikuttivat alan heikot etenemismahdollisuudet, vähäinen arvostus sekä palkkaus.

Työhyvinvoinnin vaikutukset työhön sitoutumiseen on hyvin nähtävissä haastatteluaineistojen perusteella. Ne haastateltavat, jotka kokivat voivansa hyvin työssään, olivat sitoutuneempia työhönsä, kuin ne, jotka kokivat työhyvinvointinsa heikommaksi.  Työn voimavarojen ja vaatimusten ollessa tasapainossa haastateltavat kuvasivat työn olevan antoisaa ja mielekästä.

Pohdintaa

Työhön sitoutumista ja työhyvinvointia tulisi kehittää ja tukea pitkäjänteisesti, koska suuri henkilöstön vaihtuvuus luo haasteita koko työyhteisön hyvinvoinnille, kuten myös organisaation menestykseenkin. Yksityisillä päiväkodeilla menestyminen ja pätevien varhaiskasvatuksen opettajien sitouttaminen korostuukin, sillä kyseiset organisaatiot ovat loppujen lopuksi tuottoa tavoittelevia. Ilman hyvinvoivia ja työhönsä sitoutuneita varhaiskasvatuksen opettajia, ei todennäköisesti myöskään saavuteta haluttuja tuloksia.

Päiväkotikontekstissa johtajalla on tämän tutkimuksen mukaan suuri rooli henkilöstön hyvinvoinnin kannalta. Johtajalta tai esihenkilöltä odotetaan jämäkkyyttä, selkeitä suuntaviivoja ja viestintää sekä mahdollisuutta saada omaa ääntään kuuluviin. Johtajan toivotaan olevan helposti lähestyttävä sekä aidosti työntekijöistään välittävä. Jotta varhaiskasvatukseen saataisiin päteviä ja sitoutuneita, työstään nauttivia varhaiskasvatuksen opettajia, tulisi työhyvinvointiin suhtautua vakavasti työsuhteen alusta alkaen. Viisas johtaja ottaisikin työhyvinvoinnin laajasti toiminnassaan huomioon, jotta työpaikalla viihtyisi pätevää ja ammattitaitoista henkilökuntaa läpi vuosien.

 

Suvi Lehikoinen

Pro gradu: Varhaiskasvatuksen opettajien työhyvinvointi ja työhön sitoutuminen yksityisissä päiväkodeissa

 

Tutkimuksen lähtökohdat

Kuluttajakasvatuksen opetus on monimuotoista ja sitä toteutetaan monenlaisia opetusmuotoja, opetusvälineitä ja oppimateriaaleja hyödyntäen. Kuluttajakasvatuksen opetusta annetaan peruskoulussa useammassa eri oppiaineessa, kuten yhteiskuntaopissa, matematiikassa ja kotitaloudessa. Opettajat suunnittelevat opetuksensa ja päättävät siinä käytettävät oppi- ja opetusmateriaalit itse. Peruskoulussa käytettävien oppi- ja opetusmateriaalien tarjonta lisääntyy, tähän vaikuttaa myös digitaalisuuden tuleminen kouluihin. Digitaalisten välineiden ja menetelmien käyttö lisääntyi viimeistään kevään 2020 poikkeusaikana, kun perusopetus siirtyi etäopetukseen COVID-19 pandemian vuoksi.

Tämä tutkielma asemoituu kuluttajakasvatukseen ja opetusmateriaaleihin, se on tehty yhteistyössä Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto pyrkii turvaamaan markkinoiden toimivuutta ja sen toiminta ulottuu kilpailuvalvontaan ja kuluttajansuojaan. Kilpailu- ja kuluttajavirasto muun muassa tuottaa oppi- ja opetusmateriaaleja. Yksi näistä on Ostopolku-opetusmateriaali. Ostopolku-opetusmateriaali kehitettiin, jotta oppilaille muodostuisi mahdollisimman hyvä kokonaiskuva ostamisen eri vaiheista. Ostopolku soveltuu hyvin kuluttajakasvatuksen opettamiseen. Ostopolku-opetusmateriaalin käyttö yläkoululaisten kanssa osuu ikään, jolloin nuori elää vaihetta, jossa ystävien vaikutus on suuri ja kulutustottumuksiin tulee muutoksia. Ostopolku-opetusmateriaali on kehitetty yhteistyössä opettajien kanssa. Materiaalin käyttöön on koulutettu sekä kotitalouden että yhteiskuntaopin opettajia.

Tutkimuksen tarkoitus ja aineiston hankinta

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia käyttökokemuksia perusopetuksen opettajilla on opetusmateriaalista. Tarkoituksena on selvittää, miten opettajat käyttävät opetusmateriaalia, minkälaisia käyttökokemuksia opettajilla on siitä ja miten he kehittäisivät materiaalia edelleen. Lisäksi olen halunnut selvittää, minkälaisia mahdollisuuksia ja haasteita opettajat näkevät kuluttajakasvatuksen opetuksessa.

Aineiston hankinta tapahtui kyselylomakkeen ja haastattelun avulla. Keräsin ensin aineistoa sähköisen kyselylomakkeen avulla. Kyselylomakkeeseen vastasi kymmenen opettajaa. Tämän lisäksi haastattelin yhtä opettajaa, joka oli käyttänyt tutkimuksen kohteena olevaa Ostopolku-opetusmateriaalia. Näiden lisäksi tein vielä asiantuntijahaastattelun opetusmateriaalin kehittäjän Taina Mäntylän kanssa, joka työskentelee Kilpailu- ja kuluttajavirastossa. Mäntylän haastattelun tavoitteena oli syventää aineistoa ja arvioida millaisia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia löytyy hänen haastattelustaan ja opettajien käyttökokemuksista. Keräämäni aineisto ohjaa analyysin tekoa, joten toteutin sisällönanalyysin aineistolähtöisesti.

Tulokset ja johtopäätökset

Tuloksista kävi ilmi, että opettajat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä Ostopolku-opetusmateriaaliin. Oppilaat olivat aktiivisesti mukana oppitunneilla ja materiaali sopi käytettäväksi sekä kotitalouden että yhteiskuntaopin tunneille, kun aiheen sisällössä oli huomioitu opetettava luokka-aste. Tuloksista nousi esiin, että vastaajat kaipaisivat opetusmateriaalia vielä enemmän nuoren omaan elämään liittyväksi. Opetusmateriaalin kehittämiseen tuli myös ehdotuksia, sillä haasteita sen käytössä koettiin esimerkiksi ajan vähyydessä suhteessa opetusmateriaalin laajuuteen. Opettajat toivat myös esiin toiveita erilaisten videoiden ja pienempien tehtävien lisäämisestä materiaaliin.

Osan opettajien mielestä kuluttajakasvatus mahdollistaa ajassa elämisen, jossa oppilaat saavat itse selvittää hankalia asioita, tutustua niihin ja etsiä ratkaisua. Kuluttajakasvatus nähtiin opettajien suhteen mahdollisuutena yhteistyöhön ja ilmiöpohjaisen opettamisen toteuttamiseen. Kuluttajakasvatuksen haasteet olivat puolestaan yleisesti opettajan työhön usein liittyvä ajan puutteen tunne, joka johtaa materiaalin karsimiseen ja vastaajan mielestä myös heikentää tällöin kokonaisuuden hahmottamista.

Jotta oppi- ja opetusmateriaaleista tulisi aidosti opettajien käyttöön otettavia välineitä, on tärkeää kuunnella opettajien toiveita materiaaleihin liittyen, tehdä materiaaleista riittävän selkeitä sekä kouluttaa opettajia käyttämään niitä. Kun opettajat otetaan mukaan yhteiskehittämiseen, saadaan tuotettua materiaaleja, joita opettajat ovat valmiita käyttämään opetuksessaan.

 

Marjo Leimio

Pro Gradu: Kuluttajakasvatuksen kehittäminen − Opettajien käyttökokemuksia Ostopolku-opetusmateriaalista

Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarkastella työntekijäkansalaisuuden ulottuvuuksia oppisopimuskoulutuksessa. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, millaisia positioita nuorille oppisopimusopiskelijoille on tarjolla oppisopimuskoulutuksen asiantuntijoiden näkemyksissä työntekijäkansalaisuuden eetoksessa. Tutkielman lähtökohtana on jälkistrukturalistinen tutkimusote ja lähestyn oppisopimuskoulutusta diskursiivisena käytäntönä. Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että ammatillisen koulutuksen kontekstissa on vahva työntekijäkansalaisuuden eetos, joka kytkeytyy uusliberalistiseen logiikkaan. Työntekijäkansalaisuutta oppisopimuskoulutuksessa ei ole aiemmin tutkittu. Oppisopimuskoulutusta on ylipäätään tutkittu Suomessa vähän ja erityisesti kriittinen yhteiskunnallinen ote on jäänyt paitsioon. Tutkimukseni aineistona oli kuusi yksilöhaastattelua, jotka toteutin keväällä 2020. Tutkimuksessa haastattelin teemahaastattelun keinoin kuutta oppisopimuskoulutuksen asiantuntijaa. Aineiston analysointimenetelmänä hyödynsin diskursiivista lukutapaa. Tutkimukseni tulokset antavat kurkistusaukon oppisopimuskoulutuksen käytäntöihin ja nuorten positioihin oppisopimuksessa. Analyysini perusteella oppisopimuskoulutuksessa tuotetaan ja ylläpidetään uusliberalistista työntekijäkansalaisuuden diskurssia. Oppisopimuksen asiantuntijat perustelivat oppisopimuskoulutuksen hyötyjä nuorten koulutusmuotona työntekijäkansalaisuuteen kytkeytyvillä ulottuvuuksilla, kuten palkkatyöntekijän aseman saavuttamisella, kiinnittymisellä työelämään ja ammattitaidon nopealla kehittymisellä. Toisaalta työntekijäkansalaisuuden diskurssi näyttää luovan myös rajoituksia: analyysini perusteella oppisopimusta ei nähty soveltuvana nuorille, joiden työelämävalmiuksien katsottiin olevan heikot. Myös nuorten positiot oppisopimuskoulutuksessa määrittyvät työntekijäkansalaisuudesta käsin. Tämä näyttäytyy siten, että nuoria pyritään ohjaamaan oppisopimuskoulutuksessa työntekijäkansalaisuuteen eli itsevastuullisen ja aktiivisen, mutta puutteistaan tietoisen subjektin positioon. Ideaalisubjektin ohella rakennettiin myös ideaalin vastakohtaa, joka määrittyi muun muassa ”lukijatyypiksi”. Analyysini perusteella nuorten positiot rakentuvatkin kokonaisuudessaan jännitteisiksi. Inka Averin Pro gradu -tutkielma ”Sopii sellaisille tekijätyypeille” – Oppisopimuskoulutus diskursiivisena käytäntönä

Tutkimustehtävä

Työ on merkittävä osa ihmisten arkea. Nykypäivän työelämässä korostuu työaikojen yksilöllistyminen ja monipaikkaisuus. Näin myös tarve löytää tasapaino työn ja muun elämän välillä kasvaa. Eräs nykyajan muotitermeistä työelämäkeskustelussa onkin work-life balance, tasapaino työn ja arjen välillä. Tämän ajatellaan olevan arjen keskeinen tekijä, jolla tasapainotetaan työntekijän kokemia työn ja vapaa-ajan vaatimuksia. Vuoden 2020 keväällä alkaneet poikkeukselliset globaalit tapahtumat ja Covid-19 viruksen aiheuttamat poikkeusolot vaikuttivat yllättäen ihmisten arkeen ja työntekoon. Suuri osa myös suomalaisista palkansaajista siirtyi etätyöhön Covid-19 viruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi. Etätyö haastaa työn ja vapaa-ajan välisen rajan säilymistä. Lisäksi ihmiset edellytettiin muokkaamaan ja arvioimaan omaa arkeaan terveyttä uhkaavan viruksen vuoksi. Arjen tutkimus on perinteisesti osa kotitaloustieteen kenttää. Työssäni korostuu erityisesti kotitaloustieteen holistinen luonne. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten Covid-19 aiheuttamat poikkeusolot ovat vaikuttaneet arjen rakentumiseen, työn tekemiseen sekä työn ja vapaa-ajan yhdistämiseen.

Tutkimusmenetelmät

Tutkimus on menetelmältään laadullinen. Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Haastatteluihin osallistui kuusi nuorta työssäkäyvää aikuista. Haastattelut toteutettiin syys-lokakuussa 2020. Haastattelun lisäksi haastateltavia pyydettiin kuvaamaan omaa tavanomaista arkipäiväänsä Covid-19 viruksen aiheuttamissa poikkeusoloissa aikajanan muodossa. Aikajanaa hyödynnettiin haastattelun tukena stimulated recall-haastattelumenetelmää myötäillen. Kerätty aineisto litteroitiin sanatarkasti ja analysoitiin aineistolähtöisesti. Tutkimusasetelmassa sovellettiin fenomenologis-hermeneuttista tutkimusperinnettä.

Tutkimustulokset ja pohdinta

Rutiinien merkitys arjen rakentajana poikkeusoloissa nousi esiin tutkimustuloksissa. Covid-19 aiheuttamat poikkeusolot särkivät tietyt arjen rutiinit, koska työnteon tapoja ja vapaa-ajan toimintoja oli tarpeen muokata. Tästä huolimatta toiset, poikkeusoloista huolimatta säilyneet arjen rutiinit, olivat voimavaroja, jotka kantoivat myös kriisitilanteessa. Työntekoa pidettiin erityisesti yhtenä arjen rutiineja ylläpitävänä toimintona Covid-19 poikkeusoloissa. Tämän lisäksi läheisten ja palautumisen merkitys korostui poikkeusoloissa. Läheisten kanssa saatettiin pitää poikkeusoloissa jopa tiiviimpää yhteyttä, kuin aikaisemmin. Omasta jaksamisesta pyrittiin pitämään huolta muun muassa liikunnan avulla ja pyrkimällä ottamaan itselleen aikaa poikkeusolojen arjessa.

Covid-19 arjessa työn ja vapaa-ajan toiminnot limittyivät aiempaa joustavammin keskenään työpäivien aikana. Kotitöitä tehtiin usein työpäivän aikana, jolloin tämä toimi samalla työpäivien tauottajana. Toisaalta työn ja vapaa-ajan välille koettiin tarve tehdä tarkka rajaus työpäivän päättyessä.

Pilvi Karhu

Pro Gradu: Covid-19 epidemian vaikutus arkeen sekä työn ja vapaa-ajan tasapainoon