Ilmiöpohjaista opetusta alettiin toteuttamaan kouluissa enenevissä määrin uusimman perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (POPS 2014) voimaantultua vuonna 2016. Ilmiöpohjaisen lähestymistavan pyrkimyksenä on vastata opetussuunnitelman tavoitteisiin opetuksen eheyttämisestä ja monialaisuudesta sekä oppilaiden tulevaisuudessa tarvitsemasta laaja-alaisesta osaamisesta.
Tutkielmassani halusin selvittää erityisopettajien kokemuksia ilmiöpohjaisen opetuksen käytännön toteutumisesta kouluissa. Tavoitteena oli tutkia, miten erityisopettajat käsittävät ilmiöopetuksen, millainen rooli erityisopettajilla on ilmiöopetuksen toteuttamisessa sekä millaisia hyötyjä ja haasteita erityisopettajat kokevat ilmiöopetuksessa. Kiinnostuin tutkimuksen aiheesta huomatessani, että ilmiöopetusta on tutkittu tähän mennessä lähinnä vain luokanopettajien ja yleisopetuksen näkökulmasta, mutta erityisopetuksen näkökulmaa ei ole tutkimuksissa juurikaan vielä huomioitu.
Aineisto ja tutkimuksen toteutus
Tutkimusaineiston keräsin kyselylomakkeella, jonka julkaisin sosiaalisessa mediassa erityisopettajien ammatillisissa ryhmissä keväällä 2020. Vastauksia kyselyyn tuli yhteensä 18 kappaletta. Vastaajien joukossa oli niin erityisluokanopettajia kuin laaja-alaisiakin erityisopettajia.
Vastaukset analysoin fenomenografista lähestymistapaa hyödyntäen. Fenomenografiselle tutkimussuuntaukselle ominaisesti pyrin tutkimuksessani analyysin tuloksena muodostamaan kuvauskategoriat ja sen jälkeen tulosavaruuden erityisopettajien käsityksistä ilmiöopetuksesta, erityisopettajan roolista ilmiöopetuksen toteutuksessa sekä ilmiöopetuksen hyödyistä ja haitoista erityisopettajien kokemusten mukaan.
Tutkimuksen tulokset ja jatkotutkimusaiheita
Tutkimuksessa kävi ilmi, että erityisopettajat käsittivät ilmiöpohjaisen opetuksen hyvin erilaisin tavoin. Teoreettisesta käsitteestä ei ole olemassa yhtenevää ja yksiselitteistä määritelmää, ja myös tässä tutkimuksessa opettajien käsitykset ilmiöopetuksesta tukeutuvatkin niin opetussuunnitelmassa käytettyyn termistöön, ilmiöopetukseen liitettyihin ominaispiirteisiin kuin ilmiöopetukselle läheisiin sukulaisuussuuntauksiinkin.
Erityisopettajien rooli ilmiöopetuksen toteutuksessa oli useimmiten joko aktiivinen suunnittelija ja toteuttaja, eriyttäjä ja tukija tai oppimisen ohjaaja. Opettajan ammattinimike ja työskentelypaikka vaikuttivat osaltaan ilmiöopetuksen toteutustapaan ja erityisopettajan rooliin.
Erityisopettajat kokivat ilmiöopetuksen hyödyiksi muun muassa oppilaiden tiedon syvenemisen, motivaation kasvun ja ahdistuksen häviämisen. Erityisopettajan työssä hyödyt näkyivät ajankäytössä ja opettajien yhteistyössä. Haasteiksi koettiin tukea tarvitsevilla oppilailla struktuurista ja rutiineista poikkeaminen sekä itseohjautuvuuteen ja ryhmätyöskentelyyn liittyvät haasteet. Erityisopettajan työnkuvassa haasteet näkyivät etenkin uudenlaisen roolin omaksumisessa, työn määrässä sekä opettajien välisessä yhteistyössä.
On huomioitava, että tässä tutkimuksessa ilmiöopetuksen hyödyt ja haitat oppilaiden kannalta tulivat esille vain pienen erityisopettajien joukon kokemusten kautta. Jatkotutkimusaiheena samanlaisen kyselyn voisi toteuttaa oppilaille, tai pureutua aiheeseen olisi laajemman havainnointi- tai haastatteluaineiston avulla. Lisäksi olisi erittäin mielenkiintoista selvittää jollain sopivalla mittarilla oppilaiden osaamisen tasoa ennen ilmiöjaksoa ja sen jälkeen, jolloin saataisiin tarkempaa tutkimustietoa siitä, miten oppilaiden osaaminen todellisuudessa kehittyy ilmiöjakson aikana. Jos tutkimuksen tuloksia vielä vertaisi esimerkiksi samasta aihepiiristä toteutetun perinteisen opetustyylin opintojakson tuottamiin oppimistuloksiin, saataisiin jatkotutkimuksella kattavammin kuvaa ilmiöopetuksen hyödyistä ja haasteista, kuin mitä tässä tutkimuksessa oli mahdollista saada.
Annika Alervo
Pro gradu -tutkielma: Innostavia oppimisprosesseja vai kuormittavia hulabaloo-periodeja? Erityisopettajien kokemuksia ilmiöopetuksesta.