Kuukausi: toukokuu 2024

Tein graduni vastasaapuneiden oppilaiden tiedonalakohtaisista lukutaidoista suomen kielen ja kirjallisuuden tehtävissä. Tutkimus toteutettiin osana Valu-hanketta. Valu on Helsingin yliopiston ja Koulutuksen arviointikeskuksen tutkimus ja kehittämishanke. Hankkeen tarkoitus on kerätä ja tuoda esiin tietoa oppilaiden suomen kielen taidoista ja tuen tarpeista. Ohjaajinani toimivat hanketyöntekijät professori Risto Hotulainen ja yliopistolehtori Jenni Marjokorpi.

Tutkimusaineistona käytin vastasaapuneiden oppilaiden sekä vertaisryhmän vastauksia suomen kielen ja kirjallisuuden Valu-arviointitehtäviin. Vertaisryhmä koostui äidinkieli ja kirjallisuus -oppiainetta opiskelevista kolmannen ja neljännen luokan oppilaista. Tutkimukseen osallistui 118 oppilasta, joista 16 oli vastasaapuneita ja loput verrokkiryhmää. Valu-hankkeen arviointityökalun avulla oppilaat tekivät tietokoneilla multimodaalisessa ympäristössä suomen kielen ja kirjallisuuden tehtäviä. Keräsin puolet aineistosta itse ja puolet koostui valmiista aineistosta. Aineiston kerääminen sisälsi muun muassa tutkimuslupien hoitamisen, oppilaiden ohjeistuksen ennen tehtäviä ja auttamisen tehtäviä tehdessä.

Aihe oli erittäin kiinnostava sen ajankohtaisuuden takia. Maahanmuuton lisääntymisen seurauksena koulutuksen kehittämisen kentällä tulee panostaa valmistavan opetuksen ja suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärän opetuksen kehittämiseen. Kun pääsin hankkeeseen mukaan, sain aiheesta paljon moniulotteisemman kuvan. Tämä motivoi minua.

Tein tutkimuksen kvantitatiivisin menetelmin. Analysoin oppilaiden tehtäviin käyttämää aikaa, yrityksiä sekä tehtävistä saatuja pisteitä keskiarvojen, keskihajontojen, mediaanien, vaihteluvälien sekä Mann-Whitneyn U-testin avulla. Tutkin, miten vastasaapuneet oppilaat vastaavat tehtäviin, millaisia apukeinoja he käyttävät ja miten heidän vastauksensa eroavat muiden oppilaiden vastauksista.

Tutkimukseni antoi ensituloksia Valu-arviointityökalun toimivuudesta. Tutkimustulokseni ovat hankkeen ensimmäisiä kvantitatiivisin menetelmin saatuja tuloksia. Tutkimukseni avulla arviointityökalun tehtäviä ja vihjeitä voidaan kehittää. Kehittämällä arviointityökalua voidaan paremmin arvioida vastasaapuneiden oppilaiden tiedonalakohtaista lukutaitoa. Itse sain tutkimusta tehdessä arvokasta tietoa monesta laajasta aiheesta kuten esimerkiksi

valmistavasta opetuksesta, suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -opetuksesta, tiedonalakohtaisesta lukutaidosta sekä kielellisestä sosialisaatiosta.

Jos joskus päätyisin jatkamaan opintojani, tämä olisi ehdottomasti lisätutkimuksen arvoinen aihe. Työssä opettajana voin kuitenkin hyödyntää kartoittamaani tietotaito työskennellessäni oppilaiden kanssa, jotka eivät puhu ensikielenään suomea. Maisteritutkielmaa tehdessäni saamasta tietotaidosta on toki myös hyötyä yleisesti äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen opetuksessa.

 

Senja Honkala

Kohti tiedonalakohtaista lukutaitoa – Vastasaapuneiden oppilaiden osaaminen suomen kielen ja kirjallisuuden Valu-arviointitehtävissä

Ett flertal studier visar att lärare upplever hög arbetsbelastning och att de mår allt sämre på sina arbetsplatser. Detta gjorde mig därför intresserad av att forska kring vilka faktorer som bidrar till ökad arbetsbelastning och försämrat välbefinnande. Det här är ett område som är viktigt med tanke på den betydelse som utbildning har för samhället. Det tryggar inte endast ekonomisk tillväxt utan bidrar också till demokratiskt beslutsfattande, social inkludering och rättvisa. Hur ska en högklassig utbildning kunna garanteras om lärarna inte mår bra på sina arbetsplatser?

Syftet med studien är således att undersöka vilka orsaker som bidrar till ökad arbetsbelastning och försämrat välbefinnande bland lärare, samt att lyfta fram konkreta förbättringsförslag. Målet är att synliggöra den här problematiken samt att bidra med kunskap om vad som är viktigt för att lärarnas välbefinnande ska öka och arbetsbelastningen minska.

Resultat

Resultatet visar att hög arbetsmängd över lag är en faktor som gör att lärarna upplever arbetsbelastning. Lärarna lyfter också fram att bristen på resurser i klassrummet kan vara belastande. Speciellt tar de fasta på att då det i en klass finns många elever med individuella studieplaner och de inte har tillgång till handledare i den utsträckning som de skulle behöva, kan arbetet kännas tungt. Dessutom poängterar de att de administrativa uppgifterna är tidskrävande och ibland belastande.

De faktorer som främst har en negativ inverkan på välbefinnandet är kopplade till friktion i social interaktion. Lärarna lyfter fram utmaningar både i klassrummet och i kommunikationen mellan skolan och hemmet. De tar också fasta på hur viktigt ledarskapet är för välbefinnandet och poängterar att speciellt avsaknad av stöd kan bidra till att välbefinnandet sjunker.

Lärarna lyfter fram flera förbättringsförslag. För det första skulle de önska att de har bättre verktyg för att handskas med elever som stör undervisningen. Därtill önskar de bli mer involverade i beslutsprocesser. De betonar också vikten av att protokollföra mötestider så att det går att följa med att den utsatta arbetstiden inte överskrids. Slutligen lyfter de fram vikten av att samarbeta och respektera varandra för att förbättra både arbetsbelastning och välbefinnande.

Det borde vara av intresse att se till att lärarna mår bra på sina arbetsplatser. Ökat välbefinnande bidrar till minskad sjukfrånvaro, bättre kvalitet på undervisningen och ökat välmående bland eleverna.

Gabriella Ahlvik

Att möta utmaningarna: En kvalitativ undersökning av klasslärares upplevelser av arbetsbelastning och välbefinnande

Uudenlaiset avoimet oppimisympäristöt ovat viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana yleistyneet suomalaisessa koulurakentamisessa. Avoimia oppimisympäristöjä voi olla hyvin monenlaisia. Tyypillisesti ne eivät sisällä perinteisiä seinillä rajattuja luokkahuoneita, joissa jokaisella oppilaalla olisi oma pulpetti, vaan tilat ovat muunneltavia ja avoimia, ja niitä rajataan esimerkiksi lasiseinillä ja verhoilla. Tiloissa on myös yleensä erilaisia siirreltäviä kalusteita, kuten pehmopenkkejä. Avoimen oppimisympäristön ajatellaan tarjoavan mahdollisuuksia muun muassa oppilaiden itseohjautuvuuden lisäämiseen ja ryhmätyömuotoiseen opetukseen. Näiden uudistettujen tilojen vaikutuksia oppimiseen ja työrauhaan ei ole vielä kuitenkaan tutkittu, ja mediassa onkin uutisoitu hyvin kriittiseen sävyyn siitä, että avoimet tilat tuottavat haasteita työrauhalle.

Tutkimustehtävä ja aineisto

Tutkimustehtävänäni oli tarkastella työrauhan luomisen käytäntöjä avoimen oppimisympäristön alkuopetuksessa, alakoulun ensimmäisellä luokalla. Tarkoituksena oli selvittää, miten opettajat luovat työrauhaa, millaisia työrauhahäiriöitä avoimessa ympäristössä esiintyy ja millä työrauhaa korjaavilla keinoilla opettajat puuttuvat esiintyneisiin työrauhahäiriöihin. Selvitin myös haastattelujen avulla opettajien näkemyksiä avoimen tilan hyödyistä ja haasteista työrauhan ja luokanhallinnan näkökulmasta. Tutkimuksen aineistona oli etnografinen havainnointiaineisto, jonka kohteena oli kaksi pääkaupunkiseudun koulussa toimivaa alkuopetuksen oppilasryhmää ja heidän kaksi opettajaansa. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä.

Tuloksia ja pohdintaa

Tutkimuksessani opettajat kokivat työrauhan olevan kaiken oppimisen perusta, ja sen luomiseen kannattaa heidän mukaansa panostaa, oli ympäristö mikä tahansa. Opettajat loivat työrauhaa pääasiassa ehkäisemällä työrauhahäiriöitä ennalta, ja heillä oli siihen useita erilaisia keinoja. Työrauhaa luotiin muun muassa opettamalla oppilaille työrauhataitoja, luomalla luokkaan omia rutiineja ja struktuureja, antamalla positiivista palautetta oppilaille ja vaihtelemalla erilaisia työskentelytapoja. Myös erilaisten siirtymätilanteiden ennakointi ja organisointi, sekä opettajien läsnäolo nousivat esiin tärkeinä työrauhan luomisen keinoina. Työrauhahäiriöitä esiintyi tutkimuksessa vain vähän, ja tyypillisintä oli oppilaiden puhuminen ilman puheenvuoroa. Opettajat puuttuivat työrauhahäiriöihin erilaisilla korjaavilla keinoilla, kuten menemällä oppilaan luokse, koskettamalla heitä tai katsomalla heitä merkitsevästi. Opettajat käyttivät myös sanallisia keinoja, kuten oppilaan nimen mainitsemista, säännöistä muistuttamista ja ”Shh” -ilmausta.

Tutkimuksen opettajat kokivat avoimen ympäristön tuottavan mahdollisuuksia opetuksen monipuolistamiseen, toiminnallisuuteen ja liikunnallisuuden lisäämiseen, mutta jos tilan käyttöä ei ole harjoiteltu oppilaiden kanssa, voivat tilan tuottamat virikkeet aiheuttaa haasteita luokanhallinnalle. Avoimessa oppimisympäristössä tarvitaan siis opettajan ohjausta ja samoja tuttuja koulunkäynnin sääntöjä ja rutiineja kuin missä tahansa muussakin oppimisympäristössä, jotta työrauhan luominen onnistuu. Opettajan täytyy suunnitella tilojen käyttöä etukäteen, jotta niitä voidaan käyttää strukturoidusti ja hallitusti. Tulevaisuuden oppimisympäristöjä on tärkeä kehittää pitäen mielessä erilaiset oppijat ja se, että oma turvallinen paikka on hyvin tärkeä alkuopetusikäisille oppilaille.

Susanna Heinonen

Työrauhan luomisen käytäntöjä avoimen oppimisympäristön alkuopetuksessa

Miksi Yhteisopettajuus on tärkeää?

Tutkimukseni käsitteli varhaiskasvatuksen erityisopettajien ja varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia yhteisopettajuudesta integroidussa erityisryhmässä. Tavoitteenani oli selvittää, miten opettajat kokevat yhteisopettajuuden hyötyjä ja haasteita, sekä kuinka he käyttävät erilaisia yhteisopettajuuden toimintamalleja inklusiivisessa varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen integroidussa erityisryhmässä yhteisopettajuudella voidaan saavuttaa erinomaisia tuloksia lasten tarpeiden näkökulmasta arvioituna. Niin ei kuitenkaan tapahdu automaattisesti, vaan hyvät tulokset vaativat sitoutumista monella eri tasolla, niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin.
Yhteisopettajuudella varhaiskasvatuksen integroidussa ryhmässä tarkoitetaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja varhaiskasvatuksen opettajan yhteistoimintaa. Yhteisopettajuuden tavoitteena on tarjota lapsille yksilöllisempää ohjausta ja mahdollisuutta päästä osalliseksi ryhmän toimintaan.
Yhteisopettajuuden tutkiminen on tärkeää, sillä se edistää inklusiivista varhaiskasvatusta, jossa jokaisella lapsella on mahdollisuus saada tarvitsemaansa tukea omassa ryhmässään. Inkluusiolla pyritään luomaan yhtenäinen ja monimuotoinen oppimisympäristö, jossa kaikki lapset voivat osallistua ja kehittyä yhdessä.

Tutkimuksen Toteutus

Tutkimukseni oli laadullinen ja pohjautui fenomenologiseen lähestymistapaan, jossa keskitytään ihmisten kokemuksiin ja näiden kokemusten merkityksiin. Aineisto kerättiin etäyhteyksillä järjestetyillä puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastateltavina oli kuusi varhaiskasvatuksen erityisopettajaa ja neljä varhaiskasvatuksen opettajaa eri puolilta Suomea.

Keskeiset Tulokset

Yhteisopettajuuden onnistuminen edellyttää sekä selkeää toimintamallia että koko organisaation sitoutumista siihen. Olennaisia edellytyksiä toimivalle yhteisopetukselle on varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja varhaiskasvatuksen opettajan yhteinen suunnittelu- ja keskusteluaika, yhtenäiset pedagogiset näkemykset sekä johdon ja muun työyhteisön tuki toimintamallille.
Samat tekijät, jotka hyvin toimiessaan luovat yhteisopettajuudelle onnistumisen edellytyksiä, muodostavat vastaavasti huonosti organisoituna tai toimivina merkittävän haasteen sekä työn hoitamiselle että työssä jaksamiselle. Esimerkiksi opettajien säännölliset yhteiset suunnitteluajat sekä tukevat yhteisopettajuutta että riittämättömänä haastavat yhteisopettajuuden toteuttamista.

Yhteisopettajuuden Hyödyt

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yhteisopettajuus tukee inklusiivista varhaiskasvatusta merkittävästi. Se mahdollistaa opettajien välisen tiedon ja osaamisen jakamisen, mikä parantaa opetuksen laatua ja tukee lasten yksilöllisiä tarpeita. Lisäksi yhteisopettajuus voi lisätä opettajien ammatillista kehittymistä ja työtyytyväisyyttä.

Tulevaisuuden Tutkimusaiheet

Tutkimukseni herätti uusia kysymyksiä yhteisopettajuuden kehittämisestä ja sen käytäntöjen laajentamisesta. Esimerkiksi, miten yhteisopettajuuden mallit voitaisiin integroida paremmin arkeen ja kuinka varmistaa riittävät resurssit ja suunnitteluaika opettajille. Näiden kysymysten tarkempi tutkiminen voisi auttaa kehittämään entistä inklusiivisempaa ja tehokkaampaa varhaiskasvatusta.

Lopuksi

Yhteisopettajuutta voi parhaimmillaan kuvata arjessa kannattelevaksi hopeareunusteiseksi pilveksi; se toimii pumpulina arjen töyssyissä ja kiillottaa vähän nuhjuisemmatkin olosuhteet. Pahimmillaan, huonosti johdettuna, suunniteltuna ja erilaisilla näkemyksillä kuorrutettuna, se voi tuoda harmautta, jopa sadetta ja ukkosta päiviin. Onnellista on, että jälkimmäiseltä pilveltä voimme halutessamme välttyä.

Mirjami Höglund
Varhaiskasvatuksen erityisopettajien ja varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia yhteisopettajuudesta integroidussa erityisryhmässä

Dagligen kommer elever i kontakt med situationer där matematik används i någon form. Att gå till butiken, följa recept eller uppskatta skolvägens längd är exempel på vardagliga situationer där vi behöver de grundläggande matematiska färdigheterna. Att ha goda grundläggande kunskaper i matematik är viktigt för att kunna fungera i det föränderliga samhället. Matematik är också ett kunskapsområde som är starkt kopplat till elevers vardag. Om eleven en gång skapat en negativ matematikbild kan det vara svårt för eleven att ändra på den. Därför är det oerhört viktigt att klasslärare kan skapa lyckade lärsituationer för alla för att kunna förebygga att en negativ matematikbild bildas hos eleverna.

Avhandlingens syfte
Syftet med min avhandling är att undersöka klasslärares uppfattningar om elevers attityder till matematik och hur klasslärare kan främja elevers positiva attityder till matematik. Syftet är även att granska hur klasslärare arbetar för att stödja elevers upplevda självförmåga i matematik. Fokuset ligger på lärares uppfattningar om elevers attityder till matematik i årskurserna 3–6. Studien genomfördes som en kvalitativ intervjustudie.

Avhandlingens resultat
Resultaten visar att elever som upplever matematiken lätt har oftast en mer positiv attityd till ämnet än de elever som upplever matematiken svår eller betungande. Det kom också fram att inlärningssvårigheter inte alltid behöver hänga ihop med en negativ attityd och elever som har en negativ attityd behöver nödvändigtvis inte prestera dåligt i matematik. Resultaten visar även att lärare kan genom sin egen positiva inställning och genom valen av olika material och undervisningsmetoder också påverka elevers attityder till matematik. Elevens egen inställning, klasskompisarna samt vårdnadshavarnas påverkan på attityderna får minsann inte glömmas bort.

Slutsats
Genom att visa intresse till ämnet, en nivåanpassad undervisning där eleven får tillräckligt med utmaningar och lyckanden tillsammans med en god klassrumsatmosfär samt genom en mångsidig undervisning kan lärare främja elevernas positiva attityder till matematik samt stödja elevens upplevda självförmåga.

Fanny Holmberg
Klasslärares upplevelser av elevers attityder till matematik i årskurs 3-6

”Haluaisitko sinäkin harrastaa jotakin, joka on samaan aikaan sekä hauskaa että hyödyllistä? Valitse musiikkikoulutus! Keskittymiskykysi kohenee, koordinaatiosi kehittyy ja suorituksesi työssä tai koulussa paranevat. Tavoitteesi huomioidaan yksilöllisesti, ja voit itse valita niin opintojen laajuuden kuin intensiivisyydenkin. Tunnit on mahdollista pitää joko paikan päällä tai etänä, ja voit tulla juuri sellaisena kuin olet. Tervetuloa mukaan!”

Tämä kuvitteellinen teksti on esimerkki tavasta, jolla musiikkikoulutuksesta nykyisin puhutaan. Yhteiskunnassamme ja poliittisessa päätöksenteossa on viime vuosikymmeninä tapahtunut merkittäviä aatteellisia muutoksia, joiden seurauksena paitsi raha, myös hyöty ja markkinat ohjaavat ihmisten toimintaa. Kulttuuriperinteen siirtoon perustuvan musiikkikoulutuksen voisi kuvitella olevan tällaisen muutoksen ulkopuolella, mutta näin ei suinkaan ole. Tämä on tärkeää tuoda näkyväksi, jotta ymmärrämme, millaisia ajattelumalleja on tällä hetkellä kulttuurialaa ohjaavien päätösten takana, ja miten kokonaisvaltaisesta ja kaikille aloille levittäytyvästä maailman hahmottamisen tavan muutoksesta on kyse.

Tutkielmassani tarkastelen, miten yhteiskunnan markkinoituminen ja järkevyydellä perustelu heijastuu tämän päivän musiikkikoulutuksen ohjaukseen. Aineistonani on kaksi musiikkikoulutuksen tulevaisuuskuvaa hahmottelevaa dokumenttia, joiden teksteistä tulkitsen sitä, millaisia tavoitteita musiikkikoulutukselle asetetaan ja miten niitä perustellaan. Lisäksi olen kiinnostunut siitä, onko teksteissä joitakin ristiriitaisuuksia, esimerkiksi tavoitteita, joita on vaikea tai mahdoton saavuttaa.

Tutkielmani tuloksena havaitsin teksteissä erityisen vahvasti hyödyn korostamisen. Musiikkikoulutus nähdään arvokkaana nimenomaan siksi, että soittoa opiskellessa samalla kehittyy moni sellainen taito, josta on hyötyä muuallakin. Hyötyvaikutuksien vuoksi olisi hyvä, jos musiikkikoulutusta olisi tarjolla mahdollisimman monelle, ja tästä syystä siitä pyritään tekemään saavutettavaa. Saavutettavuuden tavoite muodostaa kuitenkin ongelman. Teksteissä nimittäin korostuu myös kustannusten kurissa pitäminen eli rahan säästö, mikä on hankalaa, jos melko kallista opetusta tarjotaan mahdollisimman monelle. Kaikilla kun ei ole oppilasmaksuihin varaa, ja silloin maksajaksi joutuisi yhteiskunta.

Toinen mielenkiintoinen markkinoituneen musiikkikoulutuksen ilmenemismuoto on yksilöllisyyden korostaminen. Yksilöllisyys on inhimillisesti ajatellen jokaisen erilaisten ominaisuuksien huomioon ottamista, ja sillä tavoin hienoa, että sen ansioista kaikkien ei tarvitse sopia samaan muottiin ja useampi voi kokea musiikin oppimisen kautta onnistumisen elämyksiä. Kuitenkin, kun tekstejä lukee tarkemmin, kääntyy yksilöllisyyden huomioinnin periaate markkinavastaavuuden vaatimukseksi opetusta tarjoavia toimijoita kohtaan. Tämä tarkoittaa, että koulutuksen toteuttajan on vastattava yksilöiden eli oppilaiden kysyntään voidakseen saada oikeutuksen olemassa ololleen ja julkiselle rahoitukselle. Tällainen toimintatapa muuttaa musiikkikoulutuksen vuosisatoja vanhaa perusajatusta sukupolvelta toiselle siirtyvästä perinteestä. Kiinnostava kysymys onkin, millaiselta musiikkikoulutus näyttää tulevaisuudessa, jos oppilaat saavat sen sisällön valita.

Tekemäni tutkimus avaa ohjaavia dokumentteja hieman pintaa syvemmältä ja auttaa ymmärtämään, mitä merkityksiä erilaisilla puhetavoilla on. Ohjaavista dokumenteista ei kuitenkaan voida vetää suoria johtopäätöksiä siitä, miten musiikkikoulutusta käytännössä nykypäivänä toteutetaan. Olisikin mielenkiintoista jatkossa tutkia, mitä käytännön opetustyötä tekevät opettajat ajattelevat tällaisista dokumenteista ja miten niiden markkinoita ja hyötyjä korostava kieli näyttäytyy heidän työssään.

Sanni Vanonen – Musiikkikoulutus hyödyttää! Houkutteleva ja järkeistävä markkinapuhe musiikkikoulutuksen tavoiteohjauksessa

Muistan ensimmäistä opetusharjoittelua tehdessäni huomanneeni, etten tiedä miten toimia tilanteessa, jossa oppilas on pois koulusta pidempiä ajanjaksoja tai oppilaan koulunkäynti on epäsäännöllistä. Opinnoissakaan tästä ei ollut juurikaan tullut vastaan tietoa. Gradututkielmaa aloittaessa kiinnostuin aiheesta toden teolla ja päätin tutkia sitä, oppiakseni itse enemmän ja mahdollisesti tuottaakseni myös aiheesta lisää tietoa. Aiheeseen tutustuessani huomasin, että poissaolot ovat lisääntyneet perusopetuksessa ja aiheeseen liittyen on tehty paljon selvitystyötä ja kehittämistoimintaa Suomen kontekstissa, mm. Karvin, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen toimesta. Tartuin tähän kehittämistyöhön ja aiheen valittuani pääsin suunnittelemaan tutkimuksen käytännön toteuttamista.

Tutkielman toteuttaminen: kahdesta aineistosta koostuva tutkielma

Alun perin tarkoituksenani oli tutkia opetuksen järjestäjien, tässä tapauksessa kuntien, poissaoloihin liittyviä toimintamalleja, joissa ohjeistetaan poissaoloihin liittyviin käytänteisiin. Yhteisen ideoinnin (ja minulle tarjoutuneen mahdollisuuden haastateltavien rekrytointiin) tuloksena tutkimuksessani yhdistyy toimintamallien ja haastatteluaineiston tuottama tieto kouluun kiinnittymiseen ja poissaoloihin liittyvistä käytänteistä ja niiden kehittämisestä. Haastattelin kehittämistoimintaa tietyllä alueella koordinoivia henkilöitä heidän näkemyksistään näistä käytänteistä, teemahaastattelua käyttäen.

Toimintamalleissa poissaolojen ehkäiseminen kunnossa, mutta yhteisötason seurannan ja puuttumisen kuvauksissa vaihtelua

Tutkielmani tulokset osoittavat, että poissaolojen ennaltaehkäiseminen on paikallisissa ohjeistuksissa otettu huomioon suhteellisen hyvin, mutta poissaolojen seurantaan ja poissaoloihin puuttumiseen ohjeistetaan osassa malleja vain yksilötasolla, eli toimet kohdistuvat vain yksilöön, eivät esimerkiksi luokka- tai kouluyhteisöön. Monet yhteisötason tekijät tai ilmiöt saattavat kuitenkin vaikuttaa poissaolomääriin ja yksittäisen oppilaan poissaolojen taustalla, jonka vuoksi näiden tekijöiden huomioiminen kaikissa malleissa ja etenkin koulujen arjessa olisi tärkeää.

Koordinaattorit pitivät tärkeänä oppilaan edun huomioimista ja yhteistyötä

Tutkielmassa haastateltavat koordinaattorit pitivät tärkeänä, että eri tasojen käytänteitä kehitetään ja toteutetaan oppilaan etu edellä. Esimerkiksi toimintamallien käyttöönotossa, kodin ja koulun välisessä yhteistyössä ja monialaisessa yhteistyössä tulisi siis tulosten mukaan huomioida aina ensisijaisesti oppilaan etu. Haastatteluissa korostui myös eri tasoilla tapahtuvan yhteistyön merkitys: sitä pidettiin tärkeänä käytänteiden kehittämisen, kouluun kiinnittymisen tukemisen ja poissaolojen ehkäisemisen sekä niihin puuttumisen kannalta. Yhteistyön nähtiin hyödyttävän paitsi sitä toteuttavia toimijoita, myös oppilaiden tasa-arvoista ja tuloksellista tukemista. Yksittäisten toimijoiden, koulujen, kuntien ja alueiden yhteistyöllä ja asioiden jakamisella voidaan mahdollisesti tulevaisuudessa ennaltaehkäistä oppilaiden säännöllisen koulunkäynnin haasteita ja puuttua poissaoloihin tehokkaammin.

Koulutuksen merkityksellisyyden lasku poissaolojen taustalla?

Haastateltavat toivoivat myönteisempiä asenteita poissaoloihin puuttumiseen ja lisää ymmärrystä ilmiöstä. Poissaoloihin puuttuminen saattoi näyttäytyä perheelle kyttäämisenä tai syyllistämisenä, josta haastateltavat toivoivat, että päästäisiin eroon. Sen sijaan poissaoloihin puuttuminen, esimerkiksi opettajan yhteydenotto kotiin, on ja tulisi myös ymmärtää oppilaasta yhdessä huolen pitämisenä ja välittämisenä. Lisäksi haastateltavat mainitsivat, että koulutuksen merkityksellisyys oli laskenut eli että koulunkäyntiä ei enää koeta yhtä lailla tärkeäksi, hyödylliseksi ja välttämättömäksi kuin aiemmin. Tämä saattoi vaikuttaa poissaolojen taustalla ja haastateltavat toivoivatkin merkityksellisyyden palauttamista. Nähtäväksi jää, ryhdytäänkö tämän osalta tulevaisuudessa toimiin ja onnistutaanko palauttamaan koulun tärkeä ja merkityksellinen rooli lasten ja nuorten kasvu- ja oppimisympäristönä.

Anna Brander
Kouluun kiinnittymiseen ja koulupoissaoloihin liittyvät käytänteet ja niiden kehittäminen perusopetuksessa

Taustaa

Tässä tutkielmassa tutkin hyvinvoinnin, tarkemmin uupuneisuuden ja tulevaisuuden suunnitelmien yhteyttä vuonna 2020 toteutetun opiskelijavalintauudistuksen jälkeisenä aikana. Opiskelijavalintauudistus muuttui niin, että todistusvalinnan määrä korkeakoulun pääsykokeissa kasvoi yli 50 prosenttiin ja näin ylioppilaskirjoituksissa menestymisellä on suurempi vaikutus tulevaisuuden suunnitelmiin. Tutkielman aihe selittyy uupumuksen ympärillä jatkuneesta uutisoinnista, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemien kouluterveyskyselyjen huolestuttavista tuloksista sekä Katariina Salmela-Aron toteuttamasta laajasta nuorten uupumukseen liittyvästä tutkimuksesta. Opiskelijat elävät tällä hetkellä myös muutosten aikoja hallituksen tehdessä erilaisia leikkauksia opiskelijoiden toimeentuloon vaikuttaen näin opiskelijoiden hyvinvointiin. Uupumuksen yhteyttä tulevaisuuden suunnitelmiin tai opiskelijavalintauudistuksen vaikutuksia ei olla tutkittu merkittävää määrää.

Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus

Tutkielman päätavoitteena oli selvittää löytyykö uupumuksen ja tulevaisuuden suunnitelmien väliltä yhteyttä. Lisäksi tutkin miten lukiolaisen opiskeluvuosi, vanhempien koulutustausta sekä sukupuoli ovat yhteydessä hänen uupumukseensa ja tulevaisuuden suunnitelmiinsa. Tässä tutkielmassa hyödynsin valmista aineistoa, jonka on kerännyt Koulutuksen arviointikeskuksen tutkijat Tilastokeskuksen konsultoimana valtioneuvoston rahoittamaan tutkimukseen “Korkea-asteen opiskelijavalinnan uudistus lukion ja lukiolaisten silmin”. Tutkimushankkeen toteutti Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus (HEA). Tutkimushankkeessa oli yhtenä kohderyhmänä Suomen lukio-opiskelijat ja tutkielmassa käytettävä aineisto koostui Suomen 14 lukion 4 620 opiskelijasta. Aineistonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella, jossa lukiolaiset saivat jättää vastaamatta kokonaan tai keskeyttää vastaamiseen niin halutessaan. Aineiston analyysin tein määrällisin menetelmin. Ensin rakensin uupumukseen liittyvistä muuttujista summamuuttujat. Sen jälkeen etsin vastauksia kaikkiin tutkimuskysymyksiin Spearmanin järjestyskorrelaatiokertoimen avulla. Hyödynsin myös Kruskal-Wallis-testiä, kaksisuuntaista varianssianalyysiä sekä ristiintaulukointia saadakseni luotettavampia vastauksia eri tutkimuskysymyksiin liittyen.

Tutkimustulokset ja johtopäätökset

Tutkielman päätulokset olivat, että uupumuksella ja tulevaisuuden suunnitelmilla on yhteyttä. Uupuneimmat lukiolaiset olivat epävarmempia tulevaisuuden suunnitelmiensa kohtaan verrattuna muihin ja he päätyivät todennäköisemmin pitämään välivuoden lukio-opintojen jälkeen. Uupumus lisääntyi opintojen edetessä ja oli korkeimmillaan toisena opintovuonna. Uupumus oli vahvempaa tytöillä. Vanhempien korkea koulutustaso oli yhteydessä korkeampiin koulutuspyrkimyksiin, eli yliopistoon hakemiseen, ja matalampaan uupumukseen. Koulutuspyrkimykset muuttuivat opintojen edetessä niin, että välivuoden houkuttelevuus kasvoi ja ammatillisen oppilaitoksen houkuttelevuus väheni. Tästä voi päätellä, että lukiolaisten hyvinvoinnilla on merkitystä heidän tulevaisuutensa ja koulutuspolun kannalta. Tietoa tulisi hyödyntää lukioiden sekä oppilaanohjauksessa että oppilashuollossa lisäten resursseja, jotta lukiolaisten hyvinvointiin voidaan luoda muutoksia. Suurempi vastaa on yhteiskunnalla, sillä hyvinvoinnin tilan muuttaminen tulisi ottaa laajemmin tavoitteeksi ja tätä tulisi tukea esimerkiksi hallituksen tekemien päätösten kautta.

Jasmin Ahvenainen
Väsyneille välivuosia, jaksaville jatkokoulutusta? Lukiolaisten uupumus ja tulevaisuuden suunnitelmat

Maisterintutkielmani on kriittinen katsaus paljolti eläinperäiselle ruoalle perustuvan kouluruokailun käytänteisiin, nykyiseen kulttuuriseen normistoomme sekä yhteiskuntamme järjestelmiin, jotka rakentuvat eläinten väkivaltaisen kohtelun varaan.

Kerron maisterintutkielmastani tarkemmin esittelyvideolla, johon pääset seuraavasta tästä

Lauri Korpela

Kohti kasviperäistä kouluruokailua – Näkökulmia ravitsemussuositusten ja kouluruokailun kasviperäisyyden mahdollisuuksiin ja eläineettisiin ulottuvuuksiin

Tutkielman taustaa

Tutkielmassani tarkastelin, millaisia näkökulmia varhaiskasvatuksen korkeakouluopettajilla on opetuksesta ja opinnoista sekä tarvitsemastaan täydennyskoulutuksesta, että varhaiskasvatusalan kehittämisestä. Korkeakouluopettajat työskentelevät ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Ammattikorkeakoulussa koulutetaan varhaiskasvatuksen sosionomeja, joilla on alempi tai ylempi korkeakoulututkinto. Yliopistoissa koulutetaan puolestaan varhaiskasvatuksen opettajia, joilla on kasvatustieteen kandidaatin, kasvatustieteen maisterin tai varhaiskasvatuksen erityisopettajan tutkinto.  Alan ammattilaisten opettajista ei ole juurikaan tehty Suomessa tutkimusta (mm. Karila & Nummenmaa 2001; Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2021:3). Kansallinen koulutuksen arviointikeskus julkaisi kuitenkin keväällä 2024 kattavan varhaiskasvatuksen koulutuksia koskevan arvioinnin (Karila ym., 2024). Arviointiin osallistui myös varhaiskasvatusta opettavia korkeakouluopettajia, joiden vastauksia koskevista tuloksista muodostui erinomainen vertailupohja tutkielmani tuloksille.

Suomalaisen varhaiskasvatuksen ominaispiirteet moniammatillisena ja korkeakoulutettuna työyhteisönä (mm. Karila 2016) liittyvät tämän tutkielman tarkastelun kohteena olevien korkeakouluopettajien ydintyöhön opiskelijoiden asiantuntijuuden tukemisen kautta. Lisäksi asiantuntijuuden tukeminen ja kehittäminen tulevat näkyväksi täydennyskoulutusta järjestettäessä, joka on varhaiskasvatuksen koulutusten järjestäjien keskeisimpiä yhteistyömuotoja työelämän kanssa (Karila ym., 2024). Korkeakouluopettajien täydennyskoulutuksen tarpeita tai toteutumista ei ole juurikaan selvitetty tutkimuksellisesti. Myös korkeakouluopettajien mahdollisuus täydennyskoulutukseen pitää yllä heidän osaamistaan. Aikaisemmassa tutkimuksessa on havaittu täydennyskoulutuksen lisäävän työn mielekkyyttä, työssä jaksamista ja kehittymistä (Eskelinen & Hjelt 2017; ks. myös Vlasov ym., 2018), sen avulla voidaan vahvistaa opettajan pedagogisia taitoja, jotka lisäävät työssä pysymistä (Jokinen, Taajamo & Välijärvi 2014).

Varhaiskasvatuksessa on tapahtunut Suomessa lukuisia muutoksia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Näitä ovat esimerkiksi varhaiskasvatuksen siirtäminen sosiaali- ja terveysministeriön hallinnon alaisuudesta opetus- ja kulttuuriministeriöön vuonna 2013 (Alila & Eskelinen 2021.) Lisäksi varhaiskasvatuksen sisällöllinen ohjaus siirtyi vuonna 2015 Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta Opetushallitukselle (Karila 2016). Aikaisempi päivähoitolaki muuttui yli 40 vuoden jälkeen varhaiskasvatuslaiksi vuonna 2018. Näiden muutoksien myötä varhaiskasvatuksen näkeminen perheille suunnattuna sosiaalipalveluna alkoi väistyä, varhaiskasvatuksen näyttäytyessä yhä vahvemmin koulutuksellisena palveluna. (Alila & Eskelinen 2021.) Varhaiskasvatuslain (540/2018) myötä varhaiskasvatuksen opettajan ja varhaiskasvatuksen sosionomien tehtävänimikkeet erotettiin toisistaan, koulutuksien tuottaman erilaisen asiantuntijuuden vuoksi (mm. Nivala & Rönkkö 2021). Tätä ennen sosionomikoulutuksesta valmistuneet henkilöt olivat voineet saada varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden. Nykyinen varhaiskasvatuslaki korostaa pedagogiikan merkitystä ja samalla varhaiskasvatuksen opettajien pedagogista vastuuta (Opetushallitus 2022; Varhaiskasvatuslaki 540/2018).

Lukuisilla varhaiskasvatuksen muutoksilla on merkittäviä vaikutuksia varhaiskasvatusta opettavien korkeakouluopettajien työhön. Varhaiskasvatuksen opettajien aloituspaikkojen sekä monimuotokoulutuksen lisääntyminen ovat lisänneet opiskelijamääriä merkittävästi yliopistoissa. Sosionomien uusi tehtävänimike varhaiskasvatuksessa on puolestaan johtanut uudenalaisen asiantuntijaroolin rakentamiseen. Alan muutokset korostavat myös korkeakouluopettajien ajantasaisen asiantuntijuuden ylläpitämistä varhaiskasvatuksen ammattilaisia kouluttaessaan.

Tutkimuksen toteutus

Tutkielmani aineistona käytettiin opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimineen varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämisfoorumin toisen toimikauden aikana tehdyn kyselyn pohjalta syntynyttä tutkimusaineistoa.  Kyselyn toteutti koulutusfoorumin Ammatillinen osaaminen muuttuvassa toimintaympäristössä –jaosto. Kysely järjestettiin varhaiskasvatusta opettaville opettajille ammatillisessa- ja korkeakoulutuksessa ensimmäistä kertaa Suomessa, yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen kanssa keväällä ja kesällä 2023. Kyselyyn vastasi yhteensä 47 ammattikorkeakoulunopettajaa 19 ammattikorkeakoulusta ja 43 yliopisto-opettajaa seitsemästä yliopistosta. (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja: 2024:7.)

Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisesti aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käyttäen sekä nojautuen tulkinnassa fenomenologis-hermeneuttiseen lähestymistapaan.  Tutkielman aineistona on yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa varhaiskasvatusta opettaville henkilöille suunnatun suomen- ja ruotsinkielisen kyselyn tulokset. Kyselyssä oli neljä osiota, koostuen 16 kysymyksestä, jotka olivat pääosin strukturoituja. Tutkielmassani käytettiin kyselytutkimuksen neljättä, avointa osiota. (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2024:7.)

Tulokset

Tutkielman tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että yliopistossa varhaiskasvatusta opettavien työtä haastavat työn tehostumiseen liittyvät tekijät. Tämä näyttäytyi esimerkiksi monimuoto-opiskelijoiden lisääntymisen seurauksena kasvaneena työn määränä. Ammattikorkeakouluissa varhaiskasvatusta opettavien opettajien työtä haastoi varhaiskasvatuksen sosionomien epäselkeä tehtäväkuva. Tehtäväkuvan epäselkeys näyttäytyi myös ammattikorkeakouluopettajien ristiriitaisina käsityksinä varhaiskasvatuksen sosionomien asiantuntijuudesta.  Aineistossa usein esille tuotu yhteistyö erilaisten toimijoiden, esimerkiksi toisten varhaiskasvatuksen koulutusten, työelämän ja erilaisten verkostojen kanssa, näyttäytyy moninaisena ja vaihtelevana. Yhteistyöksi miellettiin aineistossa hyvin erilaisia asioita, jonka takia siihen liittyvät tavoitteet, toimintatavat, vastuut, kestot ja muut osatekijät jäivät epäselkeiksi. Yhteistyön käsitettä olisi aineiston pohjalta tarpeen selkeyttää alalla tulevaisuudessa.

Pohdinta

Korkeakoulutus vaikuttaisi olevan yhteiskunnan ja työelämän välissä, järjestäen koulutusta itsenäisenä toimijana. Korkeakoulutuksen mahdollisuudet vaikuttaa varhaiskasvatuksen laatuun näyttäisi olevan riippuvaista yhteiskunnan ja työelämän tarjoamista resursseista.  Ammattikorkeakoulut näyttäytyvät aineiston ja tutkimustiedon valossa olevan yliopistoja enemmän työelämän asettamien vaatimuksien puristuksessa. Tämä on johtanut haasteisiin korkeakouluopettajien työssä, heidän yrittäessä sovittaa koulutuksen tuottamaa asiantuntijuutta kustannustehokkaan varhaiskasvatuksen järjestämiseen vastaavaksi. Koulutuksen tuottaman asiantuntijuuden ei tule olla riippuvaista työnantajien tarjoamista resursseista, jotka tunnutaan muotoiltavan usein työelämätarpeiksi. Tulevaisuudessa tarvitaan tutkimusta, kuinka työelämä hyödyntää varhaiskasvatuksen sosionomien koulutuksen tuottamaa asiantuntijuutta heidän tehtäväkuvansa muotoilemisen yhteydessä. Olisi myös tärkeää tutkia päättäjien käsityksiä varhaiskasvatuksen tehtävästä ja laadusta.  Ovatko heidän käsityksensä yhteydessä varhaiskasvatuslain (540/2018) ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2022) sekä varhaiskasvatukselle annettujen resurssien kanssa. Jatkossa tarvitaan myös tietoa, kuinka varhaiskasvatuksen tutkimustieto ohjaa varhaiskasvatuksen päätöksentekoa esimerkiksi resurssien näkökulmasta.

Venni Vitja

Varhaiskasvatusta opettavien korkeakouluopettajien näkökulmia korkeakoulutukseen ja varhaiskasvatusalan kehittämiseen

 

Lähteet:

Alila, K. & Eskelinen, M. (2021). Varhaiskasvatuksen toimintaympäristön muutokset asiantuntijuuden kehittämisen kehyksenä. Teoksessa: E, Fonsén., M, Koivula., R, Korhonen., & T, Ukkonen-Mikkola. Varhaiskasvatuksen asiantuntijat – yhteistyössä eteenpäin (s. 229–237). Suomen varhaiskasvatus ry.

 

Eskelinen, M. & Hjelt, H. (2017). Varhaiskasvatuksen henkilöstö ja lapsen tuen toteuttaminen. Valtakunnallinen selvitys 2017. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:39.

Jokinen, H., Taajamo M., & Välijärvi, J. (2014). Johdanto: pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä. Teoksessa: H, Jokinen., M, Taajamo., J, Välijärvi., S, Honkimäki., H, Keurulainen., A, Mikkola., & K, Weissmann, Pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä ja muutoksessa: huomisen haasteita (s. 13–17.) Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6021-6

 

Karila, K. (2016). Vaikuttava varhaiskasvatus – Varhaiskasvatuksen tilannekatsaus. (OPH: Raportit ja selvitykset; Nro 2016:16). http://www.oph.fi/download/176638_vaikuttava_varhaiskasvatus.pdf

 

Karila, K., & Nummenmaa, A. R. (2001). Matkalla moniammatillisuuteen. Kuvauskohteena päiväkoti. Helsinki: WSOY.

 

Karila, K., Rantala, K., Rusi, M., Davidsson, S., Helakari, P., Holsti, E., Keloneva, R., Kytölaakso, K., Malkamäki, L., Valkonen, S., Frisk, T., Mustonen, K., Sarkkinen, T., Huhtanen, M. (2024). Varhaiskasvatuksen koulutus Suomessa 2023: Arviointi koulutuksen tilasta ja kehittämistarpeista. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 7:2024. https://www.karvi.fi/sites/default/files/sites/default/files/documents/KARVI_0724.pdf

 

 

Nivala, E., & Rönkkö, S. (2021) Varhaiskasvatuksen sosionomin asiantuntijuus ja sosiaalipedagoginen osaaminen. Teoksesta: E, Fonsén., M, Koivula., R, Korhonen., & T. Ukkonen-Mikkola (toim.). Varhaiskasvatuksen asiantuntijat: yhteistyössä eteenpäin (s. 127–146). Suomen varhaiskasvatus ry.

 

 

Opetushallitus. (2022). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Määräykset ja ohjeet 2022:2a. Viitattu 16.3.2024. Luettavissa: https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/Varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2022_2.pdf

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2024:7). Koulutusten kehittämistä tutkimuksella, yhteistyöllä ja verkostoitumalla. Varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämisfoorumin toisen toimintakauden loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja: 2024:7. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-727-7

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2021:3). Varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämisohjelma 2021–2030. Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisuja 2021:3. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-876-2

 

Varhaiskasvatuslaki (540/2018). https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180540

 

Vlasov, J., Salminen, J., Repo, L., Karila, K., Kinnunen, S., Mattila, V., Nukarinen, T., Parrila, S., & Sulonen, H. (2018). Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Julkaisut; No. 24:2018. https://karvi.fi/app/uploads/2018/10/KARVI_2418.pdf