”Tärkeintä on se, miten kouluyhteisö suhtautuu ruokahävikkiin – jos leväperäinen meininki, niin aika haastavaa yksin olla” – Ruokahävikkiosaaminen perusopetuksen kestävän ruokakasvatuksen tavoitteena

Tutkimuksen taustaa ja tutkimustehtävä

Ruokahävikki on niin kansallinen kuin kansainvälinenkin haaste, sillä syömäkelpoisen ruoan turhaan poisheittäminen kestävänä kehityksen näkökulmasta kestämätöntä. Ruokakasvatuksen ja ruoan arvostuksen lisäämisen kautta ruokahävikkiä voidaan vähentää kaikissa ruokaketjun osissa sekä lisätä ymmärrystä omien valintojen merkityksestä omaan ja muiden ihmisten hyvinvointiin.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka kestävällä ruokakasvatuksella perusopetuksessa voidaan tehdä oppilaista tietoisempia ruokahävikistä, sen syntymiseen vaikuttavista tekijöistä sekä ruokahävikin vähentämisestä. Tässä tutkimuksessa perusopetus sisältää kouluruokailun sekä luokan- ja kotitalousopetuksen. Aiempien tutkimusten valossa kouluruokailu, luokan- ja kotitalousopetus voivat tukea oppilaiden ruokahävikkiosaamista tulevaisuudessa. Ja vaikka, että opetusmateriaalia ruokahävikki-ilmiöstä opettamisen tueksi on löydettävissä, niin aiempien tutkimusten valossa eri oppiaineiden oppikirjoissa ruokahävikki osana kestävyyskasvatusta ja kestävää ruokakasvatusta esiintyy vain niukasti.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena, jossa on etsitty uusia näkökulmia kestävään ruokakasvatukseen ruokahävikin opettamisen tueksi.

Tutkimuksella pyrittiin vastaamaan kolmeen tutkimuskysymykseen:

  1. Miten ruokahävikki ja sen syntyminen ymmärretään perusopetuksessa luokan- ja kotitalousopettajien mielestä?
  2. Miten kestävällä ruokakasvatuksella vastataan ruokahävikin ehkäisemiseen perusopetuksessa?
  3. Millaista opetusmateriaalia ruokahävikin opetukseen kaivataan perusopetuksessa?

Ruokahävikki-ilmiötä ja siitä opettamista on tässä tutkimuksessa tutkittu hyödyntäen etnografista tutkimusperinnettä. Etnografista tutkimusperinnettä tukee aineiston hankinnassa ja analyysissä hyödynnetty triangulaatio. Triangulaation hyödyntämisellä tutkimuksessa on mahdollista saada laajempi ymmärrys tutkittavasta ilmiöstä.

Tutkimuksen aineisto on hankittu kahta erilaista aineistonhankintamenetelmää hyödyntäen. Ensimmäinen osa koostuu havainnoinnista, jossa seurattiin kotitalousopettajien työskentelyä ja ideointia Maa- ja kotitalousnaisten järjestämässä tuotekehitystyöpajassa, jonka tavoitteena oli kehittää työkalupakkeja ja toimintamalleja perusopetukseen ruokahävikkitietouden lisäämiseksi sekä ruokahävikin vähentämiseksi kotitalouksissa. Havainnoinnista koottu aineisto sisältää sekä kenttäpäiväkirjan että dokumenttiaineiston.

Toinen osa aineistoa on koottu haastattelemalla kolmea luokanopettajaa ja kolmea kotitalousopettajaa hyödyntäen puolistrukturoitua teemahaastattelua. Puolistrukturoidun teemahaastattelun teemat olivat ruokahävikki, sen merkitys, ruokahävikki ja opetus sekä ruokahävikki ja opetusmateriaalit. Haastatteluista muodostui litteraattia 25 sivua.

Tulokset ja johtopäätökset

Ruokahävikkiin liittyvä kestävä ruokakasvatus nähtiin perusopetuksessa olennaisena osana kouluruokailua sekä kotitalouden oppiaineen sisältöjä. Kun otetaan huomioon asianmukaiset opetusmateriaalit ja niiden hyödyntäminen opetuksessa, voidaan edistää oppilaiden ruokahävikkiosaamista. Avainasemassa ruokahävikin opetuksessa nähtiin koulun henkilöstön välinen yhteistyö ruokakasvattajina sekä motivoivat ja ikätasoon nähden soveltuvat opetusmateriaalit. Ruokahävikin määrittelyn moniulotteisuuden ja ruoan arvostuksen puutteen voidaan kuitenkin nähdä olevan haasteena lasten ja nuorten kehittyvälle ruokahävikkiosaamiselle osana kestävää kehitystä.

 

Heli Orhala-Halminen

Mitä opettajat ajattelevat koskettamisen rajoista ja niistä neuvottelemisesta kouluympäristössä?

Koskettaminen on tärkeä osa koulun vuorovaikutusta

Tutkin gradussani koskettamisen rajoja koulukontekstissa peruskoulun opettajien näkökulmasta. Aineistona minulla oli 19 perusopetuksen opettajille tehtyä haastattelua. Tutkimusmenetelmäni oli aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkimukseni tehtävä oli selvittää, millaisissa tilanteissa opettajat ovat kokeneet rajanylityksiä koskettamisessa ja miten kouluissa neuvotellaan koskettamisen rajoista. Aiheesta on keskusteltu viime aikoina niin mediassa kuin opettajienkin keskuudessa. Lähestymistapa on kuitenkin lähes poikkeuksetta ongelmalähtöinen. Samaan aikaan koskettamisen hyödyistä – myös koulukontekstissa – tiedetään yhä enemmän, ja varsinkin alakoulun opettajat pitävät sitä välttämättömänä osana koulun arkea. Aiheen tutkiminen oli tärkeää, jotta keskustelun tueksi saataisiin monipuolisia näkökulmia.

Koskettamisen rajat ja niistä neuvottelu koulukontekstissa

Tutkimuksessani koskettamisen rajoihin koulukontekstissa liittyivät voimankäytön rajat, leikillisyyden rajat sekä seksuaaliset rajat. Se, mitkä rajat korostuivat, vaihteli sen mukaan, keiden välillä koskettaminen tapahtui ja kuka siihen teki aloitteen. Jaottelin koskettamisen niin, että opettaja koskettaa oppilasta, oppilas koskettaa opettajaa ja oppilas koskettaa oppilasta. Rajanvetoon vaikuttivat niin oppilaan kuin opettajankin ominaisuudet sekä opettajan oppilaantuntemus. Koskettamisen rajoista neuvottelu jakautui kolmeen vaiheeseen, jotka olivat ennakointi, puuttuminen tilanteessa ja jälkipuinti. Opettajat pyrkivät ennakoimaan rajanylityksiä sopimalla selkeät säännöt koskettamiselle ja keskustelemalla aiheesta oppilaiden kanssa. Jos ennakointi ei onnistunut, opettajat joutuivat puuttumaan tilanteeseen joko sanallisesti tai fyysisesti. Sanallinen puuttuminen oli ensisijainen puuttumisen keino. Rajanylitysten jälkeen kouluissa päädyttiin jälkipuintiin, joka tarkoitti useimmiten rehtorin puhuttelua tai kurinpidollisia toimenpiteitä, kuten jälki-istuntoa. Rajanylitysten ennakointi tuli tyypillisesti ajankohtaiseksi silloin, kun koskettamisen rajat olivat ylittyneet, joten rajoista neuvottelun vaiheet muodostivat ikään kuin kehän.

Koskettamisen rajoja on syytä tutkia lisää eri näkökulmista

Tutkimuksen myötä mieleeni nousi useita kiinnostavia jatkotutkimusaiheita. Olisi mielenkiintoista tehdä sama tutkimus oppilaille ja verrata, kokevatko he koskettamisen rajat samanlaisina kuin opettajat. Opettajien varovaisuus koskettamisen suhteen liittyi tutkimukseni perusteella usein epävarmuuteen siitä, miten muut tulkitsevat koskettamisen. Aiheen tutkiminen oppilaiden näkökulmasta vähentäisi tarvetta luoda ylivarovaista ilmapiiriä koulun arkeen. Jatkossa olisi tärkeää selvittää myös sitä, miksi kouluissa ajauduttiin ennakoinnista huolimatta kerta toisensa jälkeen rajat rikkovaan koskettamiseen. Aiheen tutkimisen avulla voitaisiin löytää ratkaisu ongelmaan ja siten välttää jatkossa rajat ylittävää kosketusta tehokkaammin. Kiinnostavaa olisi viedä koskettamisen rajoihin liittyvä tutkimus myös peruskoulun ulkopuolelle esimerkiksi aikuisopetukseen ja verrata tuloksia omaan tutkimukseeni.

Kerttu Kivioja

”Mut et tavallaan missä se raja menee?” – Opettajien ajatuksia koskettamisen rajoista koulukontekstissa