Erityispedagogiikassa olen kiinnostunut niistä toimintatavoista, joilla voidaan tukea joukkoon kuulumista, yhteisöllisyyttä ja kaverisuhteita sekä integroida tukea tarvitsevat lapset porukkaan mukaan. Integraation kerrostumat voidaan nähdä fyysisenä, toiminnallisena, sosiaalisena ja yhteiskunnallisena. Minun graduni keskittyy sosiaaliseen integraatioon, mitä pidetäänkin näiden kerrostumien syvimpänä olemuksena. Erityisopetuksen kehittämisen kannalta aihe on keskeinen, sillä sosiaalisen integraation tiedetään vaikuttavan oppilaiden koulunkäyntiin sekä hyvinvointiin keskeisesti ja erityisen tuen oppilaiden asema ilmiön suhteen on muita oppilaita heikompi.
Sosiaalisen integraation kokonaisuus rakentuu vuorovaikutuksen, ystävyyssuhteiden, oppilaan oman näkemyksen sekä sosiaalisen hyväksynnän osatekijöistä. Minkälaista vuorovaikutus on ja tekeekö lapsi sosiaalisia aloitteita? Ovatko vertaissuhteet sopuisia vai riitaisia? Kenen kanssa lapsi leikkii? Onko hänellä kavereita ja ovatko kaverisuhteet vastavuoroisia? Pyydetäänkö häntä mukaan ja hakeutuuko hän itse porukkaan? Kokeeko lapsi kuuluvansa yhteisöön? Minkälainen sosiaalinen itsetunto hänellä on? Ilmeneekö kiusaamista tai eristämistä?
Haastattelin graduuni erään helsinkiläisen koulun rehtoria, erityisopettajaa sekä kuutta luokanopettajaa luokka-asteilta 1–6 ja analysoin aineiston laadullisin menetelmin. Tutkielmani tavoitteena oli selvittää miten erityisen tuen oppilaiden sosiaalinen integraatio yleisopetuksen luokissa ilmenee opetushenkilöstön kokemusten mukaan, sekä sitä miten rehtori ja opettajat toimivat sosiaalisen integraation tukemiseksi. Aihe on ajankohtainen sekä yhteiskunnallisesti merkittävä, minkä lisäksi koen sosiaalisen integraation tarkastelun hyödylliseksi myöskin oman ammatillisen kasvuni ja kehitykseni kannalta. Lisäksi erityispedagogiikan ja opetustutkimuksen kannalta on merkityksellistä avata niitä ilmiöitä, joiden myötä koulupäivästä voidaan rakentaa hyvä päivä lapselle. Tutkimuksessani opetushenkilöstö koki sosiaalisen integraation toteutuvan erityisen tuen oppilaiden suhteen paikoin heikommin kuin muiden oppilaiden suhteen, mutta opettajat olivat tietoisia niistä toimintatavoista, joilla sosiaalista integraatiota voidaan tukea ja toimivat pääsääntöisesti näitä menetelmiä noudattaen. Tutkittavat kokivat sosiaalisen integraation tukemisen yhdeksi tärkeimmäksi työtehtäväkseen ja koulun yhteisten sopimusten mukaan sosiaalisen integraation osa-alueita tuettiin sekä yhteisin pedagogisin rakentein että käytännön luokkahuonetyöskentelyn myötä.
Sosiaalinen integraatio näyttäisi olevan kansainvälisessä tutkimuksessa melko hyvin edustettuna, mutta suomalaista tutkimusta ei paljoakaan löydy. Kansainvälinen tutkimus tuo valtavasti uusia näkökulmia erityispedagogiikan saralle, mutta on huomioitava, että muuttujat eivät yksiselitteisesti ole vertailukelpoisia, sillä kunkin maan ja alueen taustat ovat hyvin erilaisia niin historian, talouden, ihmiskunnan, politiikan ja kielen näkökulmasta. Jotta saisimme yleistettäviä tuloksia suomalaisesta koulumaailmasta, aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta. Laadullisen tutkimuksen yhtenä tavoitteena on ilmentää ihmisten kokemusmaailmaa, syventää tietoa ja kuvailla tapahtumia. Näin ollen laadullisen tutkimuksen tulokset ovat tapauskohtaisia, eikä niitä voi yleistää, mutta ymmärryksen ja tiedon lisäämisen merkitys tiedeyhteisössä ja yhteiskunnassa on toki huomattava. Tutkimukseni tarkoituksena onkin ollut luoda lisää tietoa siitä miten sosiaalinen integraatio näyttäytyy opetushenkilöstön kokemana ja minkälaisia merkityksiä sosiaalisella integraatiolla kouluarjessa on.
Pro Gradu: Opetushenkilöstön kokemuksia erityisen tuen oppilaiden sosiaalisesta integraatiosta yleisopetuksen luokilla
Kerttu Männikkö