Pari sanaa Kansalliskirjaston ulkomaisista pienpainatteista

IMG_24651_2

Kansalliskirjaston kotimaiset pienpainatteet ovat hyvin tunnettu ja käytetty aineistoryhmä, mutta harva asiakas on kuullut Kansalliskirjaston ulkomaisesta pienpainatekokoelmasta.

Ulkomaiseen pienpainatekokoelmaan on liitetty etupäässä erilaisten lahjoitusten yhteydessä kertyneitä julkaisuja, mutta joukossa on myös autonomian ajan vapaakappaleaineistoa. Kokoelman vanhimmat painatteet ovat 1600-luvun ruotsalaisia asetuksia ja henkilökirjasia, uusimmat aineistot taas ovat peräisin 1970-luvulta. Kokoelmaan kuuluu runsaasti poliittisia pamfletteja, puheita ja lentolehtisiä, postikortteja sekä erilaisia matkailumainoksia ja matkaoppaita.

Kokoelma on järjestetty aiheenmukaisesti Yleistä kymmenluokitusta soveltaen. Tämän lisäksi osa aineistosta on säilytetty erillisinä temaattisina kokonaisuuksina. Esimerkiksi Baltiassa julkaistut pienpainatteet sekä emigranttikirjallisuus (maittain) on säilytetty omana ryhmänään, samoin 1600- ja 1700-lukujen painatteet.

Autonomian ajan vapaakappaleita, mm. mainoksia, on sijoitettu myös ulkomaiseen pienpainatekokoelmaan

Kokoelma sisältää mielenkiintoista lähdeaineistoa erityisesti poliittisen historian ja kulttuurihistorian tutkimukseen: Viron kommunistisen puolueen painatteita itsenäisyyden ajalta, propagandajulkaisuja molempien maailmansotien ajalta, poliitikkojen puheita Hitleristä Jean Jaurèsiin, taidenäyttelyiden luetteloita, teatteriohjelmia ja runoja. Aineistoa on niin Euroopasta kuin Euroopan ulkopuoleltakin.

IMG_2469
Ulkomaista pienpainatekokoelmaa on karsittu useaan otteeseen ja siihen kuuluvaa aineistoa – esimerkiksi karttoja – on siirretty kirjaston muihin kokoelmiin, joissa ne ovat paremmin asiakkaiden ulottuvilla. Kokoelmaa kartutetaan edelleen satunnaisesti.
Kokoelmaan kuuluvaa aineistoa voi tilata lukusalikäyttöön. Kokoelman sisällöstä ja sen käytöstä voi kysyä lisätietoja Kansalliskirjaston tietopalvelusta.

Kalifornian yliopistosta Berkeleystä on saatu lahjoituksena 1960-luvun opiskelijaliikkeeseen liittyvää aineistoa, mm. käsivarsinauhoja

Aiheesta tarkemmin:
Strömberg, Anja: Ulkomaiset pienpainatteet. – Helsingin yliopiston kirjaston tiedotuslehti 10/1989.

Paddling! Flying! Camping! Motoring! – 1800-luvun vägvisareista 1930-luvun matkailupropagandaan

KUVA 1_5 mainostaSuomalaisen matkailunedistämisen peruskivi laskettiin Helsingin Seurahuoneella kevättalvella 1887. Tuolloin perustettiin Suomen Matkailijayhdistys, joka aloitti saman tien energisen julkaisutoiminnan. SMY:stä tuli nopeasti keskeinen – ja pitkään käytännössä ainoa – matkailijoille suunnatun kirjallisuuden tuottaja, joka tehtaili seuraavien 50 vuoden kuluessa yli 400 matkailualan julkaisua.

Jo 1800-luvun alkupuolella oli julkaistu tiukkaan asiatietoon keskittyneitä, kestikievareita, välimatkoja, maksuja, lauttayhteyksiä ja matkustussäännöksiä luetelleita oppaita. Opastyypin varhaisia edustajia olivat ruotsalaisen Carl P. Hagströmin “Vägvisare genom Svea och Göta Riken samt Storfurstendömet Finland” (1807) ja Joh. Georg Hornborgin ”Vägvisare genom storfurstendömet Finland” (1821). Pitkäkestoinen oli Berndt Adolf Lindemanin ”Ny vägvisare genom Storfurstendömet Finland” (1848), josta otettiin lisäpainoksia pitkin 1860- ja 1870-lukuja.

Matkailijayhdistys sai suomalaiset matkaoppaat päivitettyä 1890-luvun alkuun mennessä. Erityisesti August Ramsayn panos oli huomattava. Vakuutus- ja pankkialalla toiminut Ramsay paitsi vaikutti Matkailijayhdistyksessä myös laati suuren määrän matkailuun liittyvää kirjallisuutta. Hän kokosi tietoja eri seutujen matkailuoloista ja toimitti sekä suomalaisille että ulkomaalaisille suunnattuja matkaoppaita siihen tahtiin, että miestä voi lähestulkoon pitää suomalaisen matkaopaskirjallisuuden luojana. Ramsayn 400-sivuinen järkäle ”Vägvisare i Finland. Praktisk resehandbok” (1895), joka ilmestyi samana vuonna suomeksi nimellä ”Suomi-Matkaopas. Käytännöllinen käsikirja”, lienee ensimmäinen täydellinen matkaopaskirja Suomesta.

KUVA_SMY 1909+1911_web

Suomen Matkailijayhdistyksen opaskirjasia 1910-luvun vaihteesta. Vasemmalla vuodelta 1909, oikealla vuodelta 1911.

Matkailijayhdistyksen julkaisutoiminta oli lähes alusta asti monikielistä. Esimerkiksi Ramsayn opas käännettiin saksaksi, venäjäksi ja englanniksi. Englanninkielinen SMY-opas ilmestyi jo 1890-luvulla. Saksalaisille tehtiin asiallisen oloinen ”Finnland-Album” (1910) sekä ”Finnland das Land der tausenden Seen. Express-Route Stettin-Helsingfors mit dem Luxus-Dampfer “Ariadne””  (1914), josta löytyy legendaarisen Ariadnen pohjapiirustukset ja muuta matkailijalle tärkeää tietoa.

 1890-1910 -luvuilla tuotettiin huomattavan paljon ranskankielistä aineistoa. Ranska oli paitsi matkailevan sivistyneen väen kieli myös merkittävä läheisellä suurella markkina-alueella Pietarissa. Myös Pariisin vuoden 1899 maailmannäyttelyä varten tehtiin ranskankielisiä esitteitä. Ylipäätään maailmannäyttelyitä ja kansainvälisiä matkailuexpoja varten tehtiin vuosien varrella paljon mainosmateriaalia.

Tärkeimmiltä matkailualueilta julkaistiin varsin pian myös karttoja. Ennen varsinaisia turistikarttoja oli tosin tultava toimeen yleisillä tiekartoilla kuten Berndt Adolf Lindemanin ”Post- och väg-karta öfver stor furstendömet Finland” (1848) ja ”Wäg karta öfver Finland” (1850). Inbergin koulukartasto ilmestyi vuonna 1878 ja ”Suomen kartasto” vuonna 1899. Enemmän matkailijoille tarkoitettu oli ”Etelä-Suomenmaan rautatien- ja matkakartta” (1875).

Myös Matkailijayhdistys kantoi kortensa kekoon karttarintamalla. Matkaoppaiden ja -esitteiden liitteinä olleiden karttojen lisäksi se julkaisi vuonna 1894 toiseen painokseensa ehtineen Suomi-kartaston, joka sisälsi yleiskartan lisäksi yhdeksän kaupungin asemakartat. Suositusta karttakirjasta otettiin vuonna 1918 jo seitsemäs painos. SMY:n turisteille tarjoama Suomi-kartta (1939) sekä 1920- ja 1930-lukujen nostalgiset liikennekartat vuosilta 1921-1922 ja 1938-1939 muistuttavat punaisine pallukoineen lautapelejä.

KUVA 5_Turisti 1891_webJokseenkin tylsiä, mutta matkailijoille hyödyllisiä olivat SMY:n aikataulujulkaisut. Liikenneyhteyksien parantuessa ja lisääntyessä tuli matkailun edistämisessä keskeiseksi aikataulujen yhteensovittaminen ja niistä tiedottaminen. Matkailijayhdistys julkaisi heti perustamisvuonnaan mittavan opaskirjan ”Matkailu-ohjeita Suomessa” (1887), joka kokosi yhteen matkareittejä, reittikuvauksia ja paikkakuntien nähtävyyksiä sekä höyrylaivojen aikatauluja. Julkaisu jatkui seuraavana vuonna nimellä ”Matkasuuntia Suomessa” (1888-1890). Ruotsiksi opaskirja ilmestyi nimellä ”Reseruter i Finland”.

Vuonna 1891 alkoi ilmestyä puhdas aikataulujulkaisu ”Turisti – aikatauluja ja kulkuvuoroja” (1891-1906). ”Turisti” jatkui nimellä ”Aikataulut. Rautateiden ja höyrylaivojen kulkuvuorot” (1907-1909), jota puolestaan seurasi (jälleen) ”Turisti. Rautateiden aikataulut ja höyrylaivojen kulkuvuorot” (1910-1930). 1930-luvun alussa aikataulukirja ilmestyi nimellä ”Suomen kulkuneuvot.Turisti” (1930-2011), joka tunnettiin myös nimellä ”Turisti-aikataulut”. Kaksikielisissä aikataulujulkaisuissa oli monikielisiä osioita, joten ne toimivat myös ulkomaisten matkailijoiden apuna.

Vuodesta 1924 Matkailijayhdistys julkaisi vuosittain valmiita reittisuunnitelmia vihkosessa ”Kesämatkoja Suomessa”; 1930-luvulla valmiit matkasuunnitelmat ilmestyivät nimellä ”Matkailureittejä Suomessa”. Englannin-, saksan- ja ranskankieliset reittivihot ilmestyivät vuosittain kuten ”Sketches of tours in Finland Summer 1926”. Vuosittain ilmestyi 1930-luvulla myös majoitus- ja liikkumisvinkkejä tarjonnut lehtinen ”Tourist inns and communications”, saksaksi ”Touristenhotels und Verkehrsmittel”.

Varhaista suomalaista turismia ja matkailunedistämistä koskevaa keskustelua voi seurata vaikkapa SMY:n aikakausjulkaisuista ”Suomen matkailija-yhdistyksen vuosikirjasta” (1887-1935) tai ”Matkailulehdestä” (1912-1921) ja sen ruotsinkielisestä versiosta ”Turisttidskriftistä”.

Ulkomaisen julkaisu- ja tiedotustoiminnan otti vuodesta 1930 vastuulleen vasta perustettu Suomen-Matkat, jonka missiona oli aloittaa aikalaistermein ilmaistuna ”tehokas matkailupropaganda”. 1930-luvulla Suomessa tuotettiinkin hämmästyttävä määrä matkailuun liittyviä painotuotteita: matkailuesitteitä, turistikarttoja, hakemistoja, aikatauluja, julisteita, matkaoppaita, matkailulehtiä, mainoksia… Julkaisujen yhteispainos-määräksi on arvioitu yli kaksi miljoonaa.

Matkailujulkaisuja tuotettiin kaikkiaan 13 kielellä. Lähes puolet suuntautui englanninkieliselle kielialueelle. Runsas 20% oli saksaa, vajaa 20 % ruotsia. Ranskaksi julkaistiin hieman päälle 10 %. 1930-luvulla Suomi-tietoa sai mm. viroksi, hollanniksi, tsekiksi, unkariksi, italiaksi, espanjaksi, venäjäksi, puolaksi ja (todellakin!) esperantoksi.

Julkaisijoina olivat paitsi Suomen Matkailijayhdistys ja Suomen-Matkat myös vähitellen syntyneet aatteelliset ja paikalliset matkailujärjestöt. Viimeistään 1930-luvulla myös alueelliset toimijat – kuten SMY:n paikallisosastot, kaupungit ja (maa)kunnat – aktivoituivat. Vuosikymmenen lopulle tultaessa joka kaupungilla oli omat matkaoppaansa ja mainoslehtisensä. Useimmat julkaisivat myös englanniksi ja saksaksi, jonkin verran myös ranskaksi.

Suomen Höyrylaiva-Osakeyhtiön Suomi-esitteitä 1930-luvulta.

Suomen Höyrylaiva-Osakeyhtiön Suomi-esitteitä 1930-luvulta – ”6 ’all expence’ tours in Finland” ja “12 all inclusive tours“.

Suomen Matkailijayhdistys oli jo 1890-luvulla luonut ansiokkaasti yhteistyösuhteita ja painotuotteidensa jakeluväyliä ulkomaisiin matkatoimistoihin, matkailijayhdistyksiin ja seuramatkojen järjestäjiin Lontoosta aina New Yorkiin ja Chicagoon. Vuonna 1926 perustettiin Tukholmaan Suomi-toimisto – Suomen ensimmäinen ulkomainen matkatoimisto.

Suomen-Matkat jatkoi SMY:n aloittamaa työtä. Esimerkiksi New Yorkiin perustettiin Finnish Travel Information Bureau vuonna 1935. Kuten Erkki Markkanen summaa matkailuhistoriikissään, jaettiin 1930-luvun lopulla ”mainosjulkaisuja vuosittain kymmenille ulkomaisille matkatoimistoille, laiva- ja lentoyhtiöille, sanomalehdille, lähetystöille ja konsulaateille. [- -] Vuoteen 1938 mennessä jopa Egyptissä tiedotettiin matkoista Suomeen.”

1930-luvun matkailumainonnassa haettiin reklaamihengessä lyhyyttä, iskevyyttä, värikkyyttä ja visuaalisuutta. Mainoslehtisten piti olla nopeasti luettavia ja huomiota kiinnittäviä. Suuntaus oli sanasta kuvaan. Matkailuvalokuvien laatu parani 1930-luvulla niin paljon, että esimerkiksi vuonna 1938 voitiin menestyksekkäästi lähettää maailmalle yli 7000 kuvaa kansainvälisten uutis- ja kuvatoimistojen sekä suurimpien lehtien toimitusten kautta.

1930-luvun rakastetuimmat matkailumainokset ja -julisteet muistetaan kuitenkin ennen kaikkea kuvataiteilijoiden ja graafikoiden – kuten Ingrid Baden, Alf Danningin, Aarne Nopsasen, Germund Paaerin, Jorma Suhosen ja Martta Wendelinin  –  taidonnäytteinä. Ne olivat parhaimmillaan ammattitaitoisesti tehtyä, korkealaatuista käyttögrafiikkaa. Erityisesti ulkomaille suunnattuihin painotuotteisiin panostettiin.

Suomen-Matkojen esitteessä ”Motoring in Finland” noin vuodelta 1938 kuvaajina olivat Heikki Aho & Björn Soldan.

Suomen-Matkojen esitteessä ”Motoring in Finland” noin vuodelta 1938 kuvaajina olivat mm. Heikki Aho & Björn Soldan.

Suomen Matkailijayhdistyksen matkailutiedotusta suunnattiin 1900-luvun alussa lähinnä Englantiin ja Saksaan; 1930-luvulla Suomen-Matkat asetti tähtäimeensä lisäksi Skandinavian ja Yhdysvallat. Painopiste matkailumainonnassa muuttui 1930-luvulle tultaessa myös sisällöllisesti. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa luotettiin pääasiassa luonnonkauniiden maisemien – kuten Imatran, Aavasaksan ja Järvi-Suomen – vetovoimaan. Sotienvälisen ajan matkailijoille oli kuitenkin tarjottava mahdollisuus myös huvitteluun ja aktiivilomiin. Toiminnallisia lomamahdollisuuksia oli tarjottu jossain määrin jo 1800-luvun lopulta, mutta 1930-luvulla teema korostui. Matkailumainosten kuviin ja matkaoppaiden teksteihin ilmestyi tarjontaa kalastuksesta metsästykseen, purjehduksesta melontaan ja koskenlaskuun aina ilmailun, autoilun ja telttailun kautta rantalomiin.

Englantilaisia veti Suomeen kalastus. Brittien innostus kalastukseen oli näkynyt heidän matkakertomuksissaan, ja kehittyvät kansainväliset ja kotimaiset matkaoppaat suorastaan haistoivat kiinnostuksen. Jo Murray’n vuoden 1865 opas mainitsee lohenkalastuksen, ja 1875 painoksessa aihepiiriä käsitellään perusteellisemmin.

Harland & Sonin vuoden 1899 briteille suunnattu Suomi-opas antaa kalastusvinkkejä ja esittelee kuvien kera suomalaisia kaloja säyneestä loheen ja hauesta taimeneen. Lisäksi se suosittelee tutustumista Gösta Sundmanin ”Finlands fiskar målade efter naturen = The fishes of Finland, drawn and coloured from life” (1883-1893). 1930-luvulla Suomen-Matkat katsoi tarpeelliseksi julkaista parikin versiota esitteestä ”Fishing in Finland”.

 

Suomea markkinoitiin amerikkalaisille ja saksalaisille melonnan paratiisina. SMY jopa painatti kartat parhaista kanoottiretkireiteistä. Melonta oli myös kätevästi yhdistettävissä 1930-luvulla muotiin tulleisiin campingiin sekä automatkailuun. Oikealla vuoden 1928 ja vasemmalla vuoden 1933 esite.

Suomea markkinoitiin amerikkalaisille ja saksalaisille melonnan paratiisina. SMY jopa painatti kartat parhaista kanoottiretkireiteistä. Melonta oli myös kätevästi yhdistettävissä 1930-luvulla muotiin tulleisiin campingiin ja automatkailuun. Vasemmalla vuoden 1928 ja oikealla vuoden 1933 esite.

Saksankieliselle kielialueelle Suomea myytiin 1910-luvulla virkistysmaana esimerkiksi Matkailijayhdistyksen ”Erholungsreisen in Finland” -oppaan useissa painoksissa. Tarjolla oli ruumiin lepoa, hengen rauhaa ja tervehdyttävää luontoa. 1930-luvulla saksalaiset tekivät usein rengasmatkoja sisämaassa ja autoilivat Lapissa. Ehkäpä heidät olivat tavoittaneet valmiita reittiehdotuksia sisältäneet  Suomi-Saksa -seuran asiapitoinen opas ”Führer durch Finnland” (1922), berliiniläisen Finnland Reisebüron esite ”Finnland” (1931) tai mahdollisesti Suomen-Matkojen ”Sommerreisen in Finnland” noin vuodelta 1933.

Miten suomalaisten kohdennettu mainonta sitten toimi? Ennen ensimmäistä maailmansotaa yli puolet matkailijoista oli tullut Venäjältä. Seuraavaksi suurimmat ryhmät tulivat Saksasta ja Englannista loppujen ollessa skandinaaveja, ranskalaisia ja amerikkalaisia.

Sotienvälisen ajan ulkomaisista turisteista valtaosa tuli edelleen naapurista, mutta tällä kertaa lännestä ja etelästä: ruotsalaiset piipahtivat Ahvenanmaalla ja virolaiset viikonloppumatkailivat Helsinkiin. Kaukana skandinaavien ja balttien jäljessä tulivat saksalaiset. Heitä seurasivat britit ja amerikkalaiset, joille Suomi oli usein kauttakulkumaa matkalla Neuvostoliittoon tai sieltä kotiin. 1920- ja 1930-luvuilla valtamerilaivojen matkustajissa oli myös jo siinä määrin vanhassa kotimaassa vierailevia suomalaisia siirtolaisia ja heidän jälkeläisiään, että heille suunnattiin omaa matkailutiedotusta.

1930-luvulla tuli myös muotiin matkailumuoto, joka näkyy kesäisellä Katajanokalla edelleen: Pohjoismaiden kierroksella olevat luksusristeilijät tipauttavat amerikkalaisia ja muita kansainvälisiä kaukomatkustajia 8 tunniksi maihin tutustumaan ”Pohjolan valkeaan kaupunkiin”.

KUVA 14_Die Weisse StadtKansalliskokoelmaan kuuluvaa koti- ja ulkomaista matkailu- ja turistikirjallisuutta voi selata Finnassa. Matkailualan aikakauslehtiä ja kausijulkaisuja, matkailupienpainatteita sekä vanhoja kotimaisia karttoja on myös digitoitu.

Kirjallisuutta:

Hirn, Sven & Markkanen, Erkki: Tuhansien järvien maa. Suomen matkailun historia. Helsinki: Matkailun edistämiskeskus, 1987.

Come to Finland. Julisteita & matkoja 1851-1965 = Affischer & resor 1851-1965. Työryhmä = arbetsgruppen: Magnus Londen, Joakim Enegren, Ant Simons. Helsinki: Edita, 2007.

 

Tour de Finlande – matka suomalaisen polkupyöräilyn historiaan

Tag_mig_med

Kevät saa, aurinko paistaa yhä lämpimämmin, lumet sulavat ja tiet vapautuvat sekä jäästä että loskasta – ah! Jälleen kerran on alkamassa pitkään odotettu pyöräilykausi, johon voi valmistautua vaikkapa tutustumalla pyöräilyn historiaan Suomessa. Kansalliskirjaston Pienpainatekokoelmassa on valikoima digitoituja hinnastoja, opas- ja ohjekirjasia, tiedotteita ja muita pienimuotoisia painotuotteita. Tässä kokoelmassa on myös yli 200 pyöräilyaiheista painatetta: matkaoppaita, pyöräilyseurojen sääntöjä ja kertomuksia polkupyöräseurojen toiminnasta aina 1890-luvun lopulta 1940-luvulle.

Ensimmäisten pyörien kerrotaan saapuneen Suomeen 1870-luvulla ja niiden suosio kasvoi nopeasti 1880-luvulla, kun täälläkin seurattiin yleiseurooppalaisia ajan virtauksia ja trendejä: polkupyöristä oli tullut nopeasti hyvin suosittuja, kun niiden teollinen tuotanto oli lähtenyt käyntiin ja uudet innovaatiot, kuten voimansiirron siirtäminen takapyörään, ketjuvetoisuus ja ilmarenkaat, tekivät pyörämatkailusta miellyttävää ja turvallisempaa.

Suosiota seurasi ihmisen kyky harjoituttaa kilpailuviettiään – ensimmäinen pyöräkilpailu järjestettiinkin lokakuussa vuonna 1884, kun taas maamme ensimmäinen pyöräilyseura Velocipedklubben oli perustettu Helsinkiin paria vuotta aikaisemmin vuonna 1882. Vuonna 1896 Eläintarhaan rakennettiin ensimmäinen pyöräilykilpailuihin tarkoitettu rata ja seuraavana vuonna perustettiinkin lajin kattojärjestö, Suomen Syklistiliitto.

Kokoelmassa on paljon seurojen sääntöjä ja toimintakertomuksia, mutta myös käsiohjelmia pyöräilykisoista, joita käytiin milloin Mikkelissä, Loviisassa, Joensuussa, Pohjanmaalla tai Siuntiossa. Kilpailemisen lisäksi pyöräiltiin toki muutenkin. Matkailu- ja retkipyöräily olivat jo tuolloin vuosisadan lopussa pyöräilymuodoista suosituinta. Matkustaminen ja retkipyöräily mahdollistivat elämänpiirien ja –kokemusten laajentamisen ja kartuttamisen. Liikkuihan esimerkiksi I.K. Inha usein kuvausmatkoillaan pitkiä taipaleita juurikin polkupyörällänsä – Viipurin pyöräilijäin 40-vuotishistoriikissa puhutaankin matkoista kaupungin laidan tuolle puolen:

Retkeilyt olivat jo alun perin seuran ohjelmassa, ja olivat ne hyvin suosittuja yleisönkin mielestä, sillä niihin liittyi aina runsaasti osanottajia. Eivätkä nämät retkeilyt rajoittuneet suinkaan kaupungin lähimpään ympäristöön, vaan tehtiin niitä aina Haminaa, Kouvolaa, Lappeenrantaa, Kotkaa, Loviisaa, Porvoota ja Helsinkiä myöten. Tehtiinpä vuonna 1898 retki Venäjälle asti, Kuokkalan, Siestarjoen, Systerbeckin kautta Kronsdatdiin, Pietarhoviin ja sieltä takaisin Suomeen. Matka tehtiin pyörillä kaikilta muilta osiltaan, paitsi Systerbeckistä Kronsdatdiin ja Pietarhoviin laivalla. Kaupungin lähin ympäristö sai palvella pitkin kesää pyhäisin tehtävien retkeilijöitten matkan kohteina ja päämäärinä.

Pyöräilyaiheiset pienpainatteet tarjoavatkin nykypyöräilijälle verrattoman avun kesäohjelman suunnittelussa: miten olisi jos ajaisitte Tour de Finlanden ja kiertäisitte sen Suomen Pyöräilyliiton Polkupyörä-matkoja Suomessa -oppaan reittejä pitkin? Jos tälle Suomen-kierrokselle sisällyttäisi etapin Lahdesta Vääksyyn, niin voisi miettiä miten maisema on yli sadassa vuodessa muuttunut, vai onko sittenkään?

Vesivehmais, 21.5 km. Tie alussa (9 km) mäkistä, kapeata, kovaa, paitsi Mukkulan kartanon kohdalla, jossa on aivan tasaista. Ympäristö etupäässä metsäistä kangasta, pienempiä asuntoja. Pitkä myötämäki tuo asutuille seuduille. Kaliolan ja Paimelan kylät Vesijärven rannalla, tie mäkistä, muuten erinomaista. Vesivehmais, majatalo kauniilla paikalla mäellä.

Vääksy, 9 km, s. 30.5. Majatalosta noustaan sorakangasharjulle, josta tie vähitellen viettää Anianpellon kylään kannaksella Päijänteen ja Vesijärven välillä. Tie hyvää. Ympäristö metsäistä. Loppumatka kyläistä, huviloita. Vääksyn kanava erittäin kauniilla paikalla. Majatalo siisti, tilava, Vääksyn joen rannalla.

Ainakin Vääksyn kanava sijaitsee yhä erittäin kauniilla paikalla. Vaikka Tour de Finlandelle ei varsinaisia vuoristoetappeja voisi sisällyttää, niin Kainuun vaaroille polkeminen on palkitsevaa, sillä niiltä avautuvat maisemat ovat takuulla yhtä häkellyttävät tänään kuin tuolloinkin:

Kärnälä, 19 km, s. 102.5. Tie parempaa, kulkee aivan Vuokatin korkean vuoren juurelta (noin 8 km) (Vuokatilta ihana näköala.) Vähän matkan päästä tiehaara. [Oikeanpuolinen tie vie Sotkamon kirkolle (4 km). Kaunis näköala kirkkomäeltä. Lähellä kirkkoa laivalaituri. Asuntoa ja ruokaa saa taloissa laivalaiturin luona]. Vasemmanpuolinen tie vie Kärnälään. Muutamien kilometrien perästä silta vesistön yli. Kärnälän majatalo. Tästä noustaan Naapurinvaaralle; hymyileviä seutuja, lavea näköala Sotkamon vesistön yli ja Vuokatille. Majatalon lähellä laivalaituri.

Pyöräilyn perusajatus ei vanhojen oppaiden ole paljoakaan viimeisen vuosisadan aikana muuttunut. Pyöräilyn avulla voitiin vahvistaa jo entuudestaan vahvaa suomalaisten luontosuhdetta, mutta edistää samalla myös terveydellisiä pyrkimyksiä. SVUL:n painattamassa Polkupyöräily arvoonsa! -kirjasessa tohtori Toivo Salon ajatus pyöräilyn voimauttavasta vaikutuksesta modernille ihmiselle vuodelta 1927 lienee enimmiltä osin jo vanhentunut, mutta onneksi vain osittain, sillä jo tuolloin tiedettiin pyöräilyliikunnan vaikutus liikakiloihin:

Pyörällä me pääsemme kaupungin tai suurkylän pölystä metsänhelmaan aurinkokylvystä ja metsän tuoreesta ilmasta nauttimaan, tai uimarantaan päivän pölyä ja hikeä pois pesemään ruumiistamme. Nykyisellä auton ja moottoripyörän aikakaudella tietenkin pääsee mukavuutta rakastava ihminen helpommalla matkansa perille moottorin avulla. Mutta häneltä jää voimanponnistuksen aiheuttama reipas mieli ala ja sitä seuraava hyvä ruokahalu saamatta. Ruokahalussa meillä on sellainen voimiemme mittapuu, jota jokainen voi käyttää hyväkseen arvostellessaan voimanponnistustensa terveydellistä puolta.

Liikalihaville on pyöräily hyvä ja sopiva laihdutuskeino. Se voimistuttaa lihaksia samalla kun rasvakerrokset sulavat.

Polkupyörä ei teknisenä keksintönä, liikuntavälineenä tai mielihyvän tuottajana ole merkittävissä määrin muuttunut aikojen saatossa. Samaa voidaan todeta myös sen huollosta ja ylläpidosta. Tag mig med! ja Polkupyörä ja sen hoito -oppaat vuosilta 1900 ja 1935 antavat varsin tarkkoja ja detaljeihinkin pureutuvia ohjeita, niin itse lajista kuin polkupyörien hoidosta ja ne voi ottaa vaikka mukaan ajopaitan taskuun Tour de Finlandelle. Niin ikään Polkupyöräily arvoonsa! –kirjasessa painetut Oskari Linnosen ohjeet pyörän huollosta ja varoitukset sen laiminlyömisestä ovat pätevät yhä tänäänkin:

Pyörän hoitoon on kiinnitettävä hyvin paljon huomiota. Pyörän kunto on pyöräilijälle yhtä tärkeä kuin pyssyn kunto ampujalle. Jätäppä se hoidotta ruostumaan, niin saat itse kärsiä. Ei pyssy „käy”, eikä käy pyöräkään.

[K]eväänä alotetaan pyörän rakentaminen. Eri osat voidellaan vaseliinilla ja asetetaan tarkoin paikoilleen. Tällöin on myöskin tarkistettava, onko jossakin mahdollisesti vikaa, että saa ajoissa hankkia uuden kappaleen tai korjata vanhan, jos sen vielä voi korjata.

Aina matkalle lähtiessä on tarkistettava, että kaikki mutterit ja ruuvit ovat tarpeeksi lujasti kiinni. Jos tämän jättää tekemättä, joutuu joskus kadotta maan ruuvin matkalla, ja siinäpä sitten on avuttomana, huolimattomuutensa uhrina. Olisi mainio asia, jos jokainen pyöräilijä oppisi itse korjaamaan pienemmät viat pyörässiiän, jotta ei vallan pienten asioiden takia tarvitsisi pyörää viedä pajaan.

Tottunut ajaja huomaa pienistäkin seikosta, milloin pyörässä on jotakin, pienempääkin vikaa. On parasta aina korjata ajoissa, milloin vian huomaa, sillä muuten voi vika suureta ja sitä mukaa suurenevat maksutkin korjaamisesta.

Niin, nyt kun olet kaksipyöräisesi kanssa valmiina lähtöön, niin on hyvä palauttaa mieliin vaikkapa nämä ajo- ja järjestysohjeet Oulun Polkupyörä-Yhdistyksen säännöistä vuodelta 1896, lähditpä sitten joko pitkälle kiertomatkalle tai lyhyemmälle sunnuntaiajelulle:

  1. Elä aja milloinkaan ilman soittokelloa ja yhdistyksen merkkiä, joka on kannettava näkyvissä tukin vasemmalla puolella.
  2. Käännä oikealle vastaantulevia tavatessa.
  3. Aja ohitse vasemmalta puolelta niitä esineitä jotka liikkuvat samaan suuntaan polkupyörän kanssa; talutettavan hevosen ohitse taluttajan puolelta.
  4. Soita usein ja hyvissä ajoissa ennen kuin lähestyt matkustavaisia ja kävelijöitä, kulmien ohi ajaessa, käänteissä, alaslaskeutuessa.
  5. Hiljainen vauhti: teiden ylikäytävissä, kulmissa, pimeässä, enemmän kulettavilla paikoilla.
  6. Ole varoillasi hevosta tavatessa ja sivu ajaessa ja astu alas jos se näyttää pelästyneeltä.
  7. Aja aina tarpeellisen matkan päässä edellisestä ajajasta.
  8. Käytä lyhtyä pimeällä ajaessa.
  9. Kun ajojohtaja ei ole yhteisajossa saapuvilla, valitaan silloin aina hänen sijaansa taitava ajaja johtajaksi.
  10. Tie avataan kokoontumalla oikealle. Yksinkertainen rivi tehdään kaksinkertaisesta siten, että oikealla puolella olevat ajavat vieruskumppaniensa edelle.
  11. Kun yhteisajoissa jonkun henkilön edelle ajetaan, antaa johtaja huomautuksen että useampia seuraa jalessä.
  12. Seuraa tarkoin poliisiasetuksia.

Jussi-Pekka Hakkarainen
Pyöräilyn ystävä