Opetussuunnitelmassa korostuvat entistä enemmän tulevaisuuden taidot. Ohjelmointi, suunnittelu ja yhteistyö kuuluvat kaikki taitoihin, joita voidaan harjoitella esimerkiksi teknologiakasvatuksen suunnitteluprojekteilla. Suunnitteluprojektit ovat monialaisia hankkeita, joissa oppilaat suunnittelevat ja toteuttavat ratkaisun johonkin ongelmaan. Ongelma on yleensä oppilaiden itsensä määrittelemä, esimerkiksi jokin arjen ongelma. Tällaisissa projekteissa oppilaat pääsevät yleensä hyödyntämään jotakin ohjelmoitavaa teknologiaa, kuten LEGOn robotiikkatuotteita, jotta he saavat keksintönsä toimimaan.
Tutkimuksessani selvitin, miten projektit näyttäytyvät oppilaille. Tutkimuskohteenani oli alakoulun robokerho, jossa haastattelin kolmea keksintöryhmää. Olen itse toinen robokerhon vetäjistä ja tunsin oppilaat etukäteen. Keksintöprojektien tavoitteena oli osallistua ja menestyä Innokas-verkoston valtakunnallisessa robotiikkaturnauksessa. Näiden projektien vaiheiden jäsentämiseen on kehitelty erilaisia prosessimalleja, joista suomalaistutkijat ovat koostaneet synteesin, johon vertasin oppilaiden kuvauksia heidän työskentelystään. Oppilaiden työskentely oli määrätietoista, mutta heidän kuvauksissaan projektien myöhemmät vaiheet hieman puuroutuivat yhteen. Työskentely näyttäytyi oppilaille lineaarisena ja eteenpäin menevänä silloinkin, kun oppilaat palasivat suunnitteluprosessin vaiheissa taaksepäin. Tuotin prosessimallista kuvion, jossa näkyy projektien eteneminen sellaisena, kuin se oppilaiden haastatteluissa hahmottui. Kuvio on nähtävissä alla.
Oppilaat materiaalisten ulottuvuuksien äärellä
Projektien etenemiseen linkittyvät vahvasti materiaaliset haasteet. Oppilaiden keksintöjen tuottamisessa esteiksi tulevat paitsi ohjelmointiosaaminen, myös keksintöjen kokoaminen. Tutkimuksessani peilasin oppilaiden suunnitteluratkaisuja teoreettiseen malliin, jossa suunnitteluratkaisut on jaoteltu viiteen kategoriaan, joihin sisältyy muun muassa keksinnön ulkoasu ja tarkoitus. Oppilasryhmistä kokeneimmalla oli vahvin käsitys kaikista keksintönsä puolista, kun taas yhdellä ryhmällä oli käytännössä vasta keksinnön ulkonäköön liittyviä ajatuksia.
Tutkimus synnytti pohdintaa sekä robokerhon kehittämisestä että tämänkaltaisesta työskentelystä yleisesti. Robokerhoa ajatellen tulevaisuudessa voisi olla mielekästä tutustua yhdessä oppilaiden kanssa prosessimalleihin ennen työskentelyn aloittamista, kun tähän asti olemme vain kursorisesti ohjanneet toisen kerhonvetäjän kanssa työskentelyä ja antaneet oppilaille aika vapaat kädet. Toisaalta tämä tapamme on tuottanut robokerhossa ennenkin hedelmää ja menestystä. Vielä keskeisempi löydös on, että oppilailla voi olla hyvinkin korkealentoisia ja eri materiaaleja yhdisteleviä ideoita, joiden liikkeelle työntäminen vaatii niiden kartoitusta. Yksi ryhmä oli pohtinut mielenkiintoista kuljetusrobottivenettä, jonka he olivat hylänneet konsultoimatta kerhonvetäjiä, koska eivät uskoneet pääsevänsä teknisen työn materiaaleihin käsiksi. Perinteisen käsityön materiaalien integroiminen projekteihin jäi muutenkin vain ajatuksen tasolle, vaikka niillekin olisi paikkansa.
Lukas Järvenpään maisterintutkielma
”Aika usein katotaa laatikkoon ja otetaa osa ja mietitää mitä siit vois tehä”. Teknologiakasvatuksen suunnitteluprojektien prosessi ja materiaaliset haasteet alakoulun robokerhossa