Taustaa
Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan jokaisella oppilaalla tulisi olla oikeus työskennellä ympäristössä, jossa vallitsee työrauha. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi opettajat tarvitsevat pedagogista auktoriteettia sekä luokanhallinnallisia taitoja. Opettajan auktoriteettiin sekä luokanhallintaan puolestaan vaikuttavat monet tekijät, yhtenä vahvimpana rakennuspalikkana on opettajan ja oppilaan välinen toimiva vuorovaikutussuhde.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella luokanopettajien näkemyksiä ja kokemuksia pedagogisesta auktoriteetista sekä luokanhallinnasta. Tutkimuksessa keskityttiin selvittämään, mistä tekijöistä luokanopettajat kokevat oman pedagogisen auktoriteettinsa muodostuvan sekä millä tavoin he rakentavat toimivaa luokanhallintaa. Lisäksi tutkittiin auktoriteettia sekä luokanhallintaa haastavia tekijöitä.
Menetelmät
Tutkimuksen aineisto koostui yhteensä kahdeksan luokanopettajan puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastateltavista neljä oli noviisiopettajia, joilla oli alle kahden vuoden työkokemus ja neljällä oli puolestaan yli kymmenen vuoden työkokemus. Litteroitu haastattelumateriaali analysoitiin aineistolähtöisen analyysin keinoin, jonka kautta aineistosta muodostui yhteensä neljä pääluokkaa. Tutkimuksen tulokset perustuvat muodostuneisiin pääluokkiin.
Tulokset ja pohdintaa
Tutkimuksen tulosten mukaan hyväksi koettu pedagoginen auktoriteetti sekä toimiva luokanhallinta rakentuvat neljän eri kategorian kautta. Ensimmäisenä kategoriana oli opettajan toiminnan järjestelmällisyys. Tällä tarkoitettiin sitä, että luokanhallintaa tehdään toimivaksi toistuvien struktuurien sekä rutiinien kautta. Rutiinit tuovat oppilaille turvallisuudentunnetta ja niiden kautta opitaan toimimaan koulussa asiaankuuluvasti.
Toisena kategoriana esiintyi opettaja-oppilassuhde, jossa korostui vastavuoroisen kunnioituksen ja luottamuksen merkitys. Toimivan vuorovaikutussuhteen koettiin muodostuvan pikkuhiljaa. Sen saralla merkittävää oli etenkin se, että opettaja joutuu omassa toiminnassaan väistämättä kohtaamaan tilanteita, joissa ei voi miellyttää kaikkia oppilaita, mutta oikeudenmukaisen sekä reilun toiminnan myötä hän rakentaa oppilaisiinsa luottamusta.
Kolmantena kategoriana pystyttiin hahmottamaan opettajan kokema työhyvinvointi. Työhyvinvointiin lukeutui tässä tutkimuksessa riittävät resurssit ja työyhteisöltä saatu tuki. Näiden puutteen puolestaan koettiin heikentävän luokanhallintaa. Opettajat kertoivat kaipaavansa enemmän moniammatillista yhteistyötä esimerkiksi erityisopettajien ja koulupsykologin kanssa.
Viimeiseksi kategoriaksi muodostui työkokemuksen myötä oppiminen. Kokemus ajateltiin kasvattavan itsevarmuutta erilaisissa haastavissa tilanteissa. Lisäksi koettujen epäonnistumisien kautta opettajat ajattelivat oppivansa erilaisiin tilanteisiin sopivia toimintamalleja ja luokanhallinnan keinoja. Sekä noviisit että kokeneet luokanopettajat olivat yhtä mieltä siitä, että luokanhallinta ja pedagoginen auktoriteetti rakentuvat myönteisen toiminnan kautta, johon ei kuulu pelolla ja uhkailulla johtaminen.
Haastattelemani noviisiopettajat kokivat opettaja-oppilassuhteen saralla haasteita oman toimintansa lempeyden sekä tiukkuuden tasapainottelussa. Kokeneet opettajat puolestaan olivat puolestaan havainneet lasten ja nuorten psyykkisen hyvinvoinnin heikentyneen viimeisen vuosikymmenen aikana, jonka vaikutukset myös näkyvät heidän kokemuksensa mukaan luokkahuoneiden muuttuneessa dynamiikassa. Jatkotutkimuksen kannalta olisi mielenkiintoista tutkia esimerkiksi sitä, kuinka yhteisopettajuus vaikuttaa luokanhallinnan toimivuuteen sekä kokemukseen omasta pedagogisesta auktoriteetista.
Pihla Pelkonen
Luokanopettajien kokemuksia pedagogisesta auktoriteetista sekä luokanhallinnasta