Tausta
Lapsen itku on arkinen ilmiö päiväkodissa. Itkun taustalla vaikuttavat tyypillisesti erilaiset mielipahan aiheuttajat, kuten epämiellyttävät tunteet tai kipu. Lapsen itkuun vastaaminen on aikuisen velvollisuus ja päiväkodissa itkuun vastataan tyypillisesti erilaisin sanallisin ja kehollisin teoin. Lapsen itkua ja siihen suhtautumista päiväkodissa on tutkittu toistaiseksi melko vähän mutta kiinnostus vuorovaikutuksessa rakentuviin käytänteisiin on kuitenkin lisääntynyt ja lapsen itkuun suhtautumista on tutkittu hiljattain muun muassa myötätunnon osoittamisen näkökulmasta. Tällä tutkimuksella osallistun tieteelliseen keskusteluun itkuun suhtautumisen kulttuurisista käytänteistä. Syliin ottaminen on tunnistettu aiemmin keskeiseksi tekijäksi lapsen itkun äärellä. Omalla tutkimuksellani olen kysynyt, millainen resurssi syli on itkevän lapsen kohtaamisessa varhaiskasvatuksessa.
Menetelmä
Toteutin tutkimukseni osana Helsingin yliopisto tutkimushanketta Lasten suru ja suremisen kulttuuriset käytännöt varhaiskasvatuksessa (2021–2025). Tutkimukseni aineistona toimi osa-aineisto päiväkodissa kuvatusta videoaineistosta, josta analyysiin paikannettiin 14 itkuepisodia. Osallisena tutkimuksen aineistossa oli yksi lapsiryhmä, jossa tutkimushetkellä oli 13 alle 3-vuotiasta lasta, kolme kasvattajahenkilöstön jäsentä sekä yksi avustaja. Analysoin aineistoa multimodaalista vuorovaikutusanalyysia hyödyntäen. Analyysi ja tulokset muodostuivat sosiokulttuuristen silmälasien läpi tarkasteltuna.
Tulokset ja pohdinta
Tutkimuksessa ilmeni, että syli toimi itkun hetkellä niin lohduttavana, lähellä pitävänä kuin aktivoivana tilana, joka rakentui tilannetekijöiden myötävaikutuksella. Lohduttava syli oli aiemman tutkimuksen kaltaisesti lohdun ja turvan tarjoamista itkun hetkellä. Lähellä pitävä syli taas mahdollisti aikuiselle itkuun vastaamisen yhtä aikaa muun toiminnan kanssa, jolloin itku sulautui luonnolliseksi osaksi arjen vuorovaikutteista maailmaa. Aktivointi puolestaan suuntasi itkevän lapsen huomiota ympäristöön ja yhteiseen toimintaan ja osoitti, että itkevänäkin lapsi on yhteisönsä osaksi tunnustettu jäsen.
Syli ei näyttäytynyt tutkimuksessa vain rutiininomaisena reagointina, vaan muotoutui vuorovaikutuksen osapuolten kesken. Aikuisen tapa pitää lasta sylissä oli tällöin vuorovaikutuksessa sekä itkevän lapsen reaktioiden että muiden läsnä olevien lasten tarpeiden kanssa. Aikuinen myötäili itkevän lapsen reaktioita, kuten kehollisia suuntaamisia tai vastustelua, muokaten syliä joko lohduttavaksi, lähellä pitäväksi tai aktivoivaksi. Sylin funktion rakentumiseen vaikuttivat myös lapsiryhmän tarpeet, joihin aikuisen tuli vastata. Tuolloin sylin funktio näkyi muun muassa lähellä pitämisenä. Herkät itkuhetket eivät myöskään olleet vapaita institutionaalisen varhaiskasvatuksen arjen edellytyksistä, vaan rakentuvat osin niiden ehdoilla.
Tutkimukseni keskeinen johtopäätös on, että syli on itkevän lapsen kohtaamisessa monipuolinen resurssi, joka mahdollistaa lapsen lohduttamisen, mutta myös lapsen ottamisen osaksi varhaiskasvatuksen muuta toimintaa itkunkin aikana. Sylissä emotionaalisesti herkässä tilassa oleva lapsi tulee kannatelluksi lohduttavalla ja osallistavalla tavalla. Koskettamisen näkökulmasta tämä on tärkeä tulos ja korostaa koskettamisen ja sylin kasvua ja kehitystä tukevaa merkitystä. Itkemisen mahdollistamisen ja sallimisen toisten läheisyydessä ja rinnakkain muun toiminnan kanssa voi ymmärtää puolestaan välittävän asenteita ryhmän lapsille itkun sallittavuudesta ja normaaliudesta, joka mahtuu osaksi arkea. Tutkimukseni keskeinen uusi kontribuutio on, että syli on aikuisen ja lapsen neuvottelun tulos. Näin ollen emotionaalisessa tilassakaan oleminen ei rajaa lasta ulos toimijan roolista, vaan lapsi on halki vuorovaikutuksen keskeinen tekijä tilanteessa. Tunnistamalla sylin monipuolisen funktion sekä sen rakentumisen erityisesti lapsen reaktioiden kanssa on ammattilaisilla mahdollisuus kehittää eteenpäin varhaiskasvatuksen tiedostavia käytäntöjä, jotka kannattelevat itkun hetkellä entistä paremmin.
Jatkotutkimusten näkökulmasta tutkimukseni houkuttelee pohtimaan, millaista pienen lapsen toimijuus varhaiskasvatuksessa on emotionaalisilla hetkillä ja kehollisin keinoin. Lisäksi kysymys siitä, milloin itkevä lapsi jää ilman syliä, kaipaa selvittämistä.
Eeva Rissanen
Syli resurssina itkevän lapsen kohtaamisessa varhaiskasvatuksessa