Yksi vai kaksi opettajaa?
Tutkimustehtävänäni oli selvittää, miten oppilaat kokevat opiskelun luokassa, jossa toteutetaan yhteisopettajuutta. Yhteisopettajuus on vähintään kahden opettajan välistä tiivistä yhteistyötä, jossa opettajat vastaavat yhdessä yhteisten oppilaidensa opetuksen suunnittelusta, opettamisesta ja arvioinnista. Opettajaparina voi toimia esimerkiksi kaksi luokanopettajaa, luokanopettaja ja erityisopettaja tai aineenopettaja ja erityisopettaja.
Miksi yhteisopettajuutta on niin tärkeää tutkia?
Vuonna 2016 voimaan astuneen uuden opetussuunnitelman mukaan koulua tulee kehittää inkluusioperiaatteen mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että erityisopetus pyritään järjestämään osana yleisopetusta. Näin ollen erityiskouluja- ja luokkia on lakkautettu, joka on johtanut siihen, että luokat ovat muuttuneet aiempaa monimuotoisemmiksi. Jokainen on varmasti myös nähnyt uutisointia opettajien joukkopaosta alalta, jonka voidaan nähdä johtuvan ainakin osittain opettajan työn kuormittavuuden lisääntymisestä. Opettajien kokemat haasteet myös heijastuvat opetuksen laatuun, ja opettajat kaipaavatkin töistään selviämiseen lisää tukea, apuvoimia, resursseja sekä erityispedagogista osaamista. Tästä syystä onkin tärkeää keksiä uusia opetusmenetelmiä, joiden avulla voidaan vastata edellä mainittuihin haasteisiin. Yhteisopettajuus voidaan nähdä yhtenä sopivana keinona opettajan työtaakan keventämiseen, ja entistä monimuotoisempien oppilasryhmien opettamiseen. Yhteisopettajuus mahdollistaa vastuun jakamisen kahden tai useamman opettajan kesken, vahvistaa opettajien ammattitaitoa sekä lisää opettajien työhyvinvointia, ja näin ollen se vaikuttaa positiivisesti myös opetukseen ja oppilaiden oppimiseen.
Miten oppilaat kokivat yhteisopettajuuden?
Haastattelin tutkimustani varten yhdeksää 6. luokan oppilasta. Oppilaat kokivat yhteisopettajuuden olevan heidän oppimistaan tukeva monipuolinen työtapa, jossa on mahdollista hyötyä kahden opettajan ammattitaidosta. Oppilaat nostivat esiin myös sen, että kahden opettajan luokassa sai työskennellä rauhassa ilman suurempia työrauhaongelmia, sai enemmän ja helpommin apua sekä tarvittaessa sai myös intensiivisempää ja tuetumpaa opetusta pienryhmässä. Toisinaan yhteisopettajuudessa koettiin olevan myös haasteita. Haasteet näyttäytyivät usein tilanteissa, joissa oppilaat oli jaettu kahteen eri opetusryhmään, joista toinen oli enemmän tukea tarvitseva pienryhmä. Tällöin toinen opettaja saattoi toisinaan tulla käymään kesken opetuksen toisessa luokassa, minkä koettiin häiritsevän opetusta. Opetusryhmät myös etenivät opetuksessa eri tahtiin, jolloin oppilaan siirtyessä takaisin isompaan ryhmään, joutui hän kirimään opetuksen kiinni. Lisäksi eräs oppilas koki mielipahaa pienryhmään jakautumisesta, koska hänestä olisi ollut mukavampaa opiskella yhdessä isossa ryhmässä. Lisäksi haasteena oli toisen opettajan tuntuminen enemmän ”omalta opelta”. Oppilaat myös kuvasivat toimivan yhteisopettajuuden vaativan opettajilta yhteistyökykyä, yhteisiä pelisääntöjä ja tasa-arvoisuutta.
Tutkimustulosten ja jatkotutkimusaiheiden pohdintaa
Vaikka tutkimukseni tuloksia ei voida pitää yleistettävinä, kertovat ne kuitenkin siitä, että yhteisopettajuus on työmuoto, joka toimiessaan voi helpottaa oppilaiden oppimista ja tuen saantia merkittävästi, joten siihen on tärkeää panostaa. Monet koulut ovat muuttuneet lähivuosina toimintaympäristöiltään niin sanotuiksi avoimiksi oppimisympäristöiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikissa kouluissa ei välttämättä ole enää perinteisiä luokkahuoneita. Luokkahuoneettomuus ja avoimet oppimisympäristöt ohjaavat ja toisaalta myös pakottavat entistä tiiviimpään yhteistyöhön opettajien kesken. Avoimissa oppimisympäristöissä voi kuitenkin opiskella samassa tilassa samanaikaisesti jopa sata oppilasta yhdessä useamman opettajan kanssa, mikä taas voi tuntua opettajista stressaavalta. Oma tutkimukseni koski luokanopettajan ja erityisopettajan välistä yhteistyötä, ja heillä oli käytössään kaksi perinteistä luokkahuonetta sekä luokan koko oli melko pieni. Tulevaisuudessa olisikin tärkeää tutkia kokevatko oppilaat hyötyvänsä yhteisopettajuudesta samalla tavalla suurissa oppilasryhmissä ja avoimissa oppimisympäristöissä, vai onko yhteisopettajuuden edut nähtävissä ennemminkin pienemmän kokoisissa oppilasryhmissä, joissa opiskellaan pitkälti perinteisissä luokkahuoneissa.
Sirkku Helke
Yhteisopettajuus oppilaiden näkökulmasta