Keväällä 2020 Covid-19 pandemia siirsi yliopisto-opetuksen luentosaleista tietokoneen ruudulle. Nopea etäopetukseen siirtyminen yhdessä poikkeustilan seurauksena toteutettuihin kansallisiin rajoituksiin eristivät monet opiskelijat paitsi fyysisistä myös sosiaalisista konteksteista. Pandemia ja sen leviämisen hidastamiseksi aloitetut fyysistä kohtaamista rajoittavat toimenpiteet haastoivat korkeakouluopiskelijoiden opiskelukykyä monella tavalla.
Tutkimuksessa tarkastellaan ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijoiden yhteenkuuluvuuden ja yhteenkuulumattomuuden narratiiveja korona-aikana. Yhteenkuuluvuuden tunteen on tunnistettu olevan yhteydessä oppimismotivaatioon, saavuttamisen tunteeseen ja sinnikkyyteen. Tutkimus tarjoaa näkökulmia keskusteluun yhteenkuuluvuudentunteen roolista opiskelukyvylle ja opintojen loppuun saattamiselle. Suomessa korkeakouluopintoja keskeytetään paljon. Opintojen keskeytyminen on valitettavaa paitsi yksilön kannalta, myös yhteiskunnallisesti. Suomessa yleisesti tunnistetun opintojen keskeytymistrendin lisäksi pandemia vaikutti kielteisesti opiskelijoiden opiskelukykyyn.
Tutkimuksessa oletettiin, että Covid-19 -pandemian seurauksena käyttöön otetut rajoitustoimenpiteet haastoivat yliopisto-opiskelijoiden yhteenkuuluvuuden tunnetta erityisellä tavalla. Opintojen aloittaminen on normaalioloissakin haastavaa. Poikkeustila kyseenalaisti erityisellä tavalla arkipäiväistyneitä kuulumisen rakenteita ja toi esille yhteenkuulumisen tunteen rakentumisen taustalla olevia rakenteellisia etuoikeuksia luovia rakenteita. Toisaalta uusi yhteiskunnallinen tilanne myös muutti sitä, mitkä rakenteelliset tekijät koettiin kuulumisen tunnetta edistävinä.
Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksen aineisto kerättiin niin sanotulla eläytymismenetelmällä. Eläytymismenetelmässä tutkittavat tuottavat kertomuksellisen vastauksen tutkimuksessa annettavaan kehyskertomukseen. Menetelmässä käytetään kahta eri kehyskertomusta, jotka eroavat toisistaan tutkimuskysymyksen kannalta olennaisessa kohdassa. Tässä tutkimuksessa kertomukset erosivat toisistaan siinä, oliko opinnoissa koettu yhteenkuuluvuuden tunnetta. Saatu aineisto analysoitiin narratiiviselle analyysillä.
Analyysissä aineistosta tunnistettiin kuusi eri yhteenkuuluvuuden ja yhteenkuulumattomuuden narratiivia. Sekä myönteisistä kokemuksista että kielteisistä kokemuksista kirjoittaneiden tarinoissa näkyy jakautuminen yhtäältä yksilöpsykologiseen, toisaalta sosiaalisesti konstruoituun yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Yksilöpsykologinen näkökulma painottui erityisesti niissä narratiiveissa, jossa koronarajoitukset näyttäytyivät omiin persoonallisuudenpiirteisiin sopivana tai epäsopivana. Koronarajoituksista seuranneita uusia hyviä käytänteitä painottaneissa narratiiveissa yhteenkuuluvuudentunteen yhteys opinnoissa menestymiseen oli selvästi heikompi. Päinvastoin, erilaiset yhteiset opiskelutilanteet näyttäytyivät omaehtoista toimintaa rajoittavina. Etäyhteyksillä luodut sosiaaliset tilanteet näyttäytyivät erittäin merkittävänä narratiivissa, jossa etäyhteyksillä saatiin ylläpidettyä toivon näköaloja muutoin hyvin rajoittuneessa ympäristössä. Yhteenkuuluvuuden tunne tuli haastetuksi erityisesti narratiiveissa, joissa kuvattiin fyysisen etäisyyden tuomaan kuuluumattomuuden tunnetta ja sosiaalisen tunnustamisen puutteen vaikutusta oppimiselle.
Pohdinta
Yhteenkuuluvuuden tunne näyttäytyy opiskelukyvyn ja opiskelijan hyvinvoinnin kannalta keskeisenä ilmiönä. Yhteys ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Kertomuksissa sekä introvertit, ujot ja sosiaalisista tilanteista stressaantuvat että muihin sosiaalisiin yhteisöihin, esimerkiksi lähisuhteisiin ja työ- ja harrastuspiireihin voimakkaasti kiinnittyneiden kuvattiin hyötyvän etäopinnoista. Erityisen kielteiseksi fyysisen kokoontumisen rajoitteet näyttäytyivät heille, jotka kokivat jäävänsä paitsi nuoruuteen kuuluvaa (normatiivista) opiskelijakokemusta. Covid 19 -rajoitusten nyrjäyttämä yhteenkuuluvuuden politiikka hyödytti erityisesti heitä, joille normiin kuuluva opiskelijaelämä erilaisine rientoineen olisi ollut vaikeasti lähestyttävä tai epäkiinnostava. Korkeakoulujen opetuksen kannalta lopputulos on haastava: pedagogisesti ohjattu kiinnittyminen opiskelijayhteisöön ei palvele kaikkien opiskelijoiden oppimishyvinvointia tai elämäntilanteesta nousevaa oppimistavoitteiden asettelua. Samalla kuulumattomuuden tunne näyttäytyy syvästi oppimiskokemusta ja jopa oppijan kelpaamisen ja kyvykkyyden tunnetta syvästi haastavana. Erilaisten yhteenkuuluvuuden tunteen narratiivien toteutuminen haastaa korkeakouluopetusta tunnistamaan entistä paremmin opiskelijoiden moninaisuuden ja ne erilaiset risteävät sosiaaliset todellisuudet, joiden kautta opiskelijan oppijaminäkuva määrittyy.
Minna Hietamäki
Belonging and non-belonging in first year theology students’ narratives on studying under Covid-19 pandemic.