Kuoleman käsittely ja siitä puhuminen missä tahansa yhteydessä voi olla vaikeaa, mutta erityisen vaikeaa siitä voi olla puhua oppilaiden kanssa. Aiemmissa tutkimuksissa on nimittäin havaittu, että opettajat kokevat suurta epävarmuutta ja avuttomuutta koskien sitä, miten käsitellä aihetta oppilaiden kanssa. Tutkimuksissa on käynyt ilmi jopa osan opettajista välttelevän kuolemasta puhumista, sillä siitä puhuminen koetaan yksinkertaisesti liian haastavana ja se mielletään tabun kaltaisena kiellettynä puheenaiheena. Kuitenkin samaan aikaan aiemmissa tutkimuksissa on myös havaittu, että kuoleman käsittelyyn johdattava kasvatus edesauttaa lapsen kykyä käsitellä kuolemaa tämän hyvinvointia edistävällä tavalla. Arvioiden mukaan alakoulun aikana lapsen ymmärrys kuolemasta kehittyy kypsäksi, jolloin muun muassa ymmärretään oma kuolevaisuus. Juuri luokanopettajalla on siis työssään mahdollisuus tukea lapsen kuoleman ymmärryksen kehittymistä.
Koska kuolema on siis aiheena usein vaikea ja kipeäkin, tarvitsevat opettajat tukea siihen, miten käsitellä aihetta työssään. Yksi ratkaisu voisi olla lastenkirjallisuus, jonka pohjustamana hyvinvointia edistävää keskustelua kuolemasta voitaisiin käydä. Tämän ajatuksen siivittämänä tutkielmassani tutkin kymmenen, vuosien 2013 ja 2023 välillä julkaistun, kotimaisen kuvakirjan tekstin tapaa käsitellä kuolemaa ja sitä, millaisilla ilmaisuilla niissä kuolemasta puhutaan. Taustalla tekstien tutkimisessa oli pohdinta niiden soveltuvuudesta opetuskäytössä, erityisesti ennaltaehkäisevässä merkityksessä. Ennaltaehkäisevyydellä tarkoitan sitä, että kuolemaa tulisi käsitellä lasten kanssa jo ennen kuin heitä omakohtaisesti koskettaa kuolemantapaus.
Tulosten perusteella kotimaiset kuvakirjat haluavat tarjota lukijalleen ensisijaisesti lohtua ja vertaistukea. Suurimmaksi osaksi kuvakirjojen teksteissä kuvailtiin läheisen kuolemasta seuraavaa surua, joka esitettiin kirjoissa voimakkaana tunteena, mutta samaan aikaan ohimenevänä ja prosessinkaltaisena suoritettavana asiana. Muiden tunteiden käsittely oli vähäisempää. Kirjat antoivat siten osittain yksipuolisen kuvauksen siitä, mitä kuolema on ja miten se vaikuttaa ihmisiin. Kirjojen teksteissä esitettiin usein myös ajatus toisesta maailmasta, jossa kuollut jatkaa elämäänsä kuoleman jälkeen. Kuolemaa ei siis useinkaan kirjoissa esitetty lopullisena tai yllättävänä asiana. Lisäksi teksteissä oli viitteitä myös muihin katsomuksellisiin näkemyksiin. Suurimassa osassa kirjoista käytettiin suoria ilmaisuja kuolemasta, mutta osassa käytettiin pelkästään epäsuoria ilmaisuja. Epäsuorien ilmaisujen käyttö kuolemasta, kuten ”lähteä matkalle”, voi aiempien tutkimusten perusteella aiheuttaa vääristyneiden kuolemaan liittyvien uskomusten syntymistä lapsissa. Näistä syistä kirjat eivät suoraan sovellu opetuskäyttöön, vaikka ne vertaistuellisessa tarkoituksessa ovatkin äärimmäisen tärkeitä.
Tulokset osoittavat tarpeen kuvakirjoille, joissa kuolemaa lähestytään erilaisista lähtökohdista. Se, että opettajat aiempien tutkimusten perusteella näyttävät pitävän kuolemaa tabuna, on huolestuttavaa. Avoin keskustelu kasvatustieteen kentällä siitä, miten kuolemaa tulisi kasvatuksessa käsitellä on tarpeen, jotta tabun kierre voidaan pysäyttää. Opettajat tarvitsevat tukea siihen, miten käsitellä aihetta oppilaiden kanssa. Kuolema on yksi harvoista asioista, joka yhdistää meitä kaikkia. Joudumme jokainen käsittelemään sitä elämämme aikana useita kertoja. Oikeanlainen kasvatus kuoleman käsittelyyn lapsuudesta alkaen auttaa käsittelemään aihetta hyvinvointia edistävällä tavalla läpi elämän.
Mervi Valtanen
Kuolemankäsitykset ja kuolemasta käytettävät ilmaisut kotimaisten lasten kuvakirjojen teksteissä