”Haluaisitko sinäkin harrastaa jotakin, joka on samaan aikaan sekä hauskaa että hyödyllistä? Valitse musiikkikoulutus! Keskittymiskykysi kohenee, koordinaatiosi kehittyy ja suorituksesi työssä tai koulussa paranevat. Tavoitteesi huomioidaan yksilöllisesti, ja voit itse valita niin opintojen laajuuden kuin intensiivisyydenkin. Tunnit on mahdollista pitää joko paikan päällä tai etänä, ja voit tulla juuri sellaisena kuin olet. Tervetuloa mukaan!”
Tämä kuvitteellinen teksti on esimerkki tavasta, jolla musiikkikoulutuksesta nykyisin puhutaan. Yhteiskunnassamme ja poliittisessa päätöksenteossa on viime vuosikymmeninä tapahtunut merkittäviä aatteellisia muutoksia, joiden seurauksena paitsi raha, myös hyöty ja markkinat ohjaavat ihmisten toimintaa. Kulttuuriperinteen siirtoon perustuvan musiikkikoulutuksen voisi kuvitella olevan tällaisen muutoksen ulkopuolella, mutta näin ei suinkaan ole. Tämä on tärkeää tuoda näkyväksi, jotta ymmärrämme, millaisia ajattelumalleja on tällä hetkellä kulttuurialaa ohjaavien päätösten takana, ja miten kokonaisvaltaisesta ja kaikille aloille levittäytyvästä maailman hahmottamisen tavan muutoksesta on kyse.
Tutkielmassani tarkastelen, miten yhteiskunnan markkinoituminen ja järkevyydellä perustelu heijastuu tämän päivän musiikkikoulutuksen ohjaukseen. Aineistonani on kaksi musiikkikoulutuksen tulevaisuuskuvaa hahmottelevaa dokumenttia, joiden teksteistä tulkitsen sitä, millaisia tavoitteita musiikkikoulutukselle asetetaan ja miten niitä perustellaan. Lisäksi olen kiinnostunut siitä, onko teksteissä joitakin ristiriitaisuuksia, esimerkiksi tavoitteita, joita on vaikea tai mahdoton saavuttaa.
Tutkielmani tuloksena havaitsin teksteissä erityisen vahvasti hyödyn korostamisen. Musiikkikoulutus nähdään arvokkaana nimenomaan siksi, että soittoa opiskellessa samalla kehittyy moni sellainen taito, josta on hyötyä muuallakin. Hyötyvaikutuksien vuoksi olisi hyvä, jos musiikkikoulutusta olisi tarjolla mahdollisimman monelle, ja tästä syystä siitä pyritään tekemään saavutettavaa. Saavutettavuuden tavoite muodostaa kuitenkin ongelman. Teksteissä nimittäin korostuu myös kustannusten kurissa pitäminen eli rahan säästö, mikä on hankalaa, jos melko kallista opetusta tarjotaan mahdollisimman monelle. Kaikilla kun ei ole oppilasmaksuihin varaa, ja silloin maksajaksi joutuisi yhteiskunta.
Toinen mielenkiintoinen markkinoituneen musiikkikoulutuksen ilmenemismuoto on yksilöllisyyden korostaminen. Yksilöllisyys on inhimillisesti ajatellen jokaisen erilaisten ominaisuuksien huomioon ottamista, ja sillä tavoin hienoa, että sen ansioista kaikkien ei tarvitse sopia samaan muottiin ja useampi voi kokea musiikin oppimisen kautta onnistumisen elämyksiä. Kuitenkin, kun tekstejä lukee tarkemmin, kääntyy yksilöllisyyden huomioinnin periaate markkinavastaavuuden vaatimukseksi opetusta tarjoavia toimijoita kohtaan. Tämä tarkoittaa, että koulutuksen toteuttajan on vastattava yksilöiden eli oppilaiden kysyntään voidakseen saada oikeutuksen olemassa ololleen ja julkiselle rahoitukselle. Tällainen toimintatapa muuttaa musiikkikoulutuksen vuosisatoja vanhaa perusajatusta sukupolvelta toiselle siirtyvästä perinteestä. Kiinnostava kysymys onkin, millaiselta musiikkikoulutus näyttää tulevaisuudessa, jos oppilaat saavat sen sisällön valita.
Tekemäni tutkimus avaa ohjaavia dokumentteja hieman pintaa syvemmältä ja auttaa ymmärtämään, mitä merkityksiä erilaisilla puhetavoilla on. Ohjaavista dokumenteista ei kuitenkaan voida vetää suoria johtopäätöksiä siitä, miten musiikkikoulutusta käytännössä nykypäivänä toteutetaan. Olisikin mielenkiintoista jatkossa tutkia, mitä käytännön opetustyötä tekevät opettajat ajattelevat tällaisista dokumenteista ja miten niiden markkinoita ja hyötyjä korostava kieli näyttäytyy heidän työssään.
Sanni Vanonen – Musiikkikoulutus hyödyttää! Houkutteleva ja järkeistävä markkinapuhe musiikkikoulutuksen tavoiteohjauksessa