Kuukausi: toukokuu 2024

Perheyritykset muodostavat merkittävän osan maailmanlaajuisesta taloudesta ja työllistävät huomattavan määrän ihmisiä. Suomessa esimerkiksi 70 % kaikista yrityksistä on perheyrityksiä. Näin ollen on tärkeää ymmärtää niiden menestystekijöitä. Yksi keskeisistä tekijöistä on omistajaosaaminen – omistajien tiedot, taidot ja käyttäytymismallit.

Miksi omistajaosaaminen on tärkeää?

Omistajaosaaminen on keskeinen tekijä perheyrityksen menestyksessä ja jatkuvuudessa. Kirjallisuuskatsauksen mukaan omistajien osaamista on tutkittu erityisesti perheyrityksen sukupolvenvaihdoksessa. Omistajaosaamisen tavoitteena on edistää perheyrityksen kilpailukykyä ja menestymistä pitkällä aikavälillä. Aikaisemmassa tutkimuksessa on vähemmällä jäänyt omistajaosaamisen merkitys omistajaperheen hyvinvoinnille.

Mitkä ovat omistajaosaamisen ulottuvuudet

Omistajaosaaminen tietoja, taitoja ja käyttäytymistä. Erityisesti tutkimuksissa on tunnistettu yrityksen johtamiseen liittyvät liiketoimintatiedot, mutta myös erityisesti omaan perheyritykseen liittyvä erityisosaaminen ja hiljainen tieto.

Taitoina esille nousevat tunne- ja viestintätaidot sekä konfliktien hallinta ja yhteistyötaidot. Perheyrityksen omistajille tärkeää on myös omistajien vahva sitoutuminen ja motivaatio perheyrityksen jatkamiseen.

Omistaja-johtajien osaamista on erityisesti tutkittu. Yhtä tärkeää olisi kuitenkin tutkia myös, mitä osaamista tarvitsevat omistajat, jotka toimivat hallituksen jäseninä tai vain omistajan roolissa.

Miten omistajaosaamista kehitetään?

Omistajaosaaminen kehittyy ajan mittaan sekä perheessä, omassa yrityksessä että muissa yhteyksissä.

Omistajaperheessä lapsi saa jo varhaisessa iässä kokemusta omistajuudesta, ja kasvatuksella voidaan vaikuttaa omistajien tulevaan käyttäytymiseen. Se on tärkeää tulevan sitoutumisen ja omistajan roolin ymmärtämisen kannalta. Sekä perheenjäsenet että ulkopuoliset voivat toimia tulevien omistajien mentoreina.

Hiljainen tieto siirtyy vuorovaikutuksessa muiden omistajien kanssa. Omasta perheyrityksestä ja muualta saatu työkokemus ovat arvokkaita omistajaosaamisen kehittymisen kannalta. Myös verkostoituminen muiden perheyritysten omistajien kanssa esimerkiksi erilaisissa koulutusohjelmissa kehittää omistajaosaamista.

Omistajaosaaminen ei kehity yhdessä yössä, vaan se vaatii jatkuvaa oppimista, kehittymistä ja sukupolvien välistä yhteistyötä. Ymmärtämällä omistajaosaamisen eri ulottuvuuksia ja niiden kehittymistä perheyritykset voivat rakentaa vahvan omistajapohjan, joka tukee yrityksen toimintaa sukupolvien yli.

Krista Elo-Pärssinen
Ownership competence in the family business context – an integrative literature review

Sociala normer som bl.a. hetero- och cisnormativitet påverkar människor i dagens samhälle vare sig de är medvetna om det eller ej. Barn märker av dessa normer både i hemmet och under skoltid och anammar dem i många fall snabbt, vilket kan göra en HBTQ+-persons skoltid till något av ett minfält att navigera. En viss vikt ligger hos den pedagogiska personalen och hur de hanterar dessa normer, då deras uppträdande kan mana eleverna att följa deras exempel.

Avhandlingen är en kartläggning över hur pedagogisk personal på lågstadieskolor uppfattar de sociala normer rörande sexualitet och kön som är etablerade bland eleverna i skolan, hur den pedagogiska personalen själva hanterar dessa normer, samt hur personalen upplever tillgången till material och redskap för utbildning och undervisning gällande dessa normer. För att finna svar på dessa frågor utfördes intervjuer med pedagogisk personal på olika skolor inom Finlands huvudstadsregion. Avhandlingen genomfördes med en fenomenologisk ansats.

Resultat

Resultaten av undersökningen visar att pedagogisk personal aktivt arbetar med att vidareutbilda sig själva gällande sociala normer och att de aktivt söker kontakt med eleverna (och i vissa fall upplever att eleverna aktivt söker kontakt med dem) för att bättre kunna ingjuta en förståelse i eleverna för olika sociala normer.
Vidare visar studien också att medan pedagogisk personal upplever att elever idag är mer medvetna om sociala normer så uppvisar eleverna dock även en tendens att bortse från dem och att använda olika ord rörande sexualitet och könsuttryck på negativa och nedsättande vis (bl.a. som skällsord) när de råkar i konflikt med varandra. Intervjupersonerna uttrycker även att eleverna i många fall inte förstår vad de ord som de använder som skällsord egentligen betyder.
Rörande tillgången till material upplever intervjupersonerna att tillgången är god och att det i deras kommuner arbetas aktivt med vidareutbildning rörande sociala normer gällande kön och sexualitet. Dock uttrycker de alla en upplevelse av brist på stöd från bl.a. elevvården i arbetet rörande normer och förklarar att tjänster inom elevvården minskar och gör att bl.a. kuratorer och skolpsykologer inte finns till hands så ofta eller så länge som de egentligen behövs.

Egna tankar

Genom arbetet med avhandlingen har jag sett att fastän intervjupersonerna upplever att en majoritet av pedagogisk personal är positivt inställd till den utveckling och de framsteg som gjorts rörande sociala normer i skolan, så finns det emellertid vissa problem kvar. Bl.a. finns det en minoritet av pedagogisk personal som är negativt inställd och som är motsträvig och inte vill ändra på sitt arbetssätt, och eleverna uppträder som sagt mycket annorlunda än hur medvetna de uppfattas vara. Den förståelse som eleverna har för de ord de använder som skällsord eller för att såra är också oroväckande, då de ju tydligen är medvetna om att orden kan användas negativt men att de inte vet vad orden betyder.
Studien är emellertid ganska liten, och även om den fungerar som en kartläggning så behövs det absolut mer forskning gällande ämnet.

Sara Jardbrink

Pedagogisk personals uppfattning av sociala normers framträdande bland elever i lågstadiet

Historieundervisningen möjliggör utvecklingen av faktakunskaper, olika färdigheter och kompetenser samt allmänbildning. Färdigheter som utvecklas i samband med historieundervisning är till exempel historiskt och kritiskt tänkande, historiemedvetande samt historielitteracitet som också innebär källkritik. Dessa färdigheter är livsviktiga för att kunna agera och delta i dagens samhälle.

Historieundervisning har förändrats både beträffande färdighetsbaserad undervisning och arbetsmetoder samt historieundervisningens innehållsliga betoningar. Det är viktigt att förstå historiedidaktikens och de finska läroplanernas utveckling för att kunna fortsätta utveckla undervisningen och läroplanen

Syftet med avhandlingen är att undersöka hur arbetsmetoder och mål för undervisningen i historia har förändrats enligt nationella läroplaner för åren 1994, 2004 och 2014. Jag identifierar eventuella skillnader och utvecklingar i historieundervisningens mål samt hur lärare förväntas arbeta med ämnet enligt läroplanerna. Jag redogör också huruvida lärarhandledningarna uppmuntrar läraren till att genomföra sådant undervisning som läroplanerna beskriver.

Studien genomfördes som kvalitativ innehållsanalys med kvantitativa inslag. Materialet består av de nationella läroplanerna för åren 1994, 2004 och 2014 samt sex lärarhandledningar för historiens läroböcker som har givits ut mellan åren 1999 och 2017. Även Utbildningsstyrelsens dokument om läroplansreformerna utnyttjades.

Man kunde se utveckling i historieundervisningens mål och arbetssätt i årskurserna 3-6 enligt de nationella läroplanerna mellan åren 1994, 2004 och 2014. Läroplansgrunderna har blivit specificerade för att kunna stödja pedagogisk enhetlighet i den grundläggande utbildningen. Även om antalet mål har ökat har det dock inte kommit mycket nytt innehåll utan tidigare mål har öppnats och definierats utförligare. Betoningen på källkritik och digital kompetens har ökat i läroplansgrunderna för grundläggande utbildningen 2014 vilket återspeglar hela samhällets utveckling.

Även om läroböckerna och lärarhandledningarna inte behöver följa läroplanen kan man se att läroplansutveckling återspeglas i lärarhandledningarnas syn på färdighetsbaserad undervisning. Man kan konstatera att alla lärarhandledningarna som var med i studien följde den rådande läroplanens syn på färdighetsbaserad undervisning och mål i någon mån.

Henna Partonen
Historieundervisning i förändring – en läroplansstudie

Digipedagogiikkaa korkeakouluopetuksessa

Korkeakoulutus on digitalisoitunut vauhdilla ja sen tuleekin pysyä vauhdissa mukana, sillä se on myös kilpailuvaltti korkeakoulujen keskinäisessä kilpailussa. Opiskelijat kaipaavat joustavuutta opintoihinsa erilaisilla etänä toteutettavilla opetusratkaisuilla. Myös nykypäivän työelämä edellyttää monipuolisia digitaalisia valmiuksia työntekijöiltään. Opetus- ja kulttuuriministeriö onkin asettanut tavoitteekseen, että vuonna 2027 Suomi on kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen digitalisaation maailman huippua ja digipedagoginen opetuksemme perustuu tutkittuun tietoon ja parhaisiin käytäntöihin (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2023). Tarvitaan siis digiä ja pedagogiikkaa yhdessä, joten selvitetään, millaisia merkityksiä korkeakouluopettajat antavat digipedagogisille valinnoilleen ja millaisia asioita tulisi huomioida esimerkiksi organisaation tuessa, kun tätä digiä ja pedagogiikkaa yhdistetään.

Tutkimuksen toteutus

Tutkielmassani tarkasteltiin sitä, millaisia merkityksiä korkeakouluopettajat antoivat digipedagogisille teknologiavalinnoilleen ja liittyikö näihin valintoihin millaisia onnistumisia ja haasteita. Tällä tutkimuksella haluttiin tuoda esille juuri korkeakouluopettajien ajatuksia teknologian käytöstä, koska opettajien teknologian hyväksynnän ja käytön tutkimus on ollut vähäistä huolimatta siitä, että korkeakouluopettajat ovat kuitenkin pedagogisen vapautensa puolesta valitsemassa kursseilla käytettävää teknologiaa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kaikkia toimijoita (mm. opettajat, opiskelijat) palvelevan digipedagogisen oppimispolun rakentamisessa.

Tutkielmani aineisto käsitti 11 korkeakouluopettajan haastattelut. Haastateltavat olivat osallistuneet tiedekunnan digipedagogiseen kehittämishankkeeseen, jossa tavoitteena oli digipedagogisten opetuskokeiluiden ja yhteisen kehittämistyön kautta kehittää digipedagogista oppimispolkua, jossa digitaalinen teknologia on opiskelijoilla suunnitelmallisesti sekä oppimisen kohteena, oppimisen välineenä, että luovan työn mahdollistajana. Aineiston tarkastelussa hyödynnettiin Venkatesh ym. (2003) teknologian hyväksynnän ja käytön teoriaa.

Tulokset

Teknologiavalinnoille annettiin moninaisia merkityksiä, mutta ensisijaisesti opettajat toivoivat, että teknologia tukisi kurssin oppimistavoitteeseen pääsyä, jolloin opiskelijoiden teknologisten valmiuksien kehittäminen oli toissijaista. Opettajat eivät antaneet haastatteluissa tieteellisen tietoon pohjautuvia merkityksiä teknologiavalinnoilleen. He toivoivat, että teknologia auttaisi kehittämään kurssin pedagogiikkaa ja opettajan omaa teknistä osaamista. Hyödynnettävältä teknologialta edellytettiin vaivattomuutta eli sen tuli olla helppokäyttöistä. Opettajat kokivat tarvitsevansa aikaa digipedagogiselle kehittämiselle. Myös yliopiston teknologinen tuki koettiin erittäin tärkeäksi. Lisäksi kollegoiden tuki ja yhteinen kehittämistyö sai opettajilta kiitosta.

Johtopäätökset

Organisaation tulisi tarkastella, että opettajilla on riittävästi aikaa ja teknologista tukea digipedagogiikan kehittämiseen. Lisäksi yksittäisten kehittämiskokeiluiden sijaan tulisi keskittyä laajemmin opintosuunnan digipedagogiseen oppimiskokonaisuuteen ja siten, että siinä huomioidaan kaikkien toimijoiden (mm. opettajat, opiskelijat, työelämä) tarpeet.

Tytti Porkka
Korkeakoulun opettajien digipedagogisille teknologiavalinnoille annettuja merkityksiä

Lähteet:
Opetus- ja kulttuuriministeriö (2023). Kasvatuksen ja koulutuksen digitalisaation linjaukset 2027. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2023:17. Luettu 20.4.2024. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-963-9

Venkatesh, V., Morris, M. G., Davis, G. B. & Davis, F. D. (2003). User acceptance of information technology: Toward a unified view. MIS Quarterly, 27(3), 4

Nuorten hyvinvointiin kohdistuvat haasteet ovat olleet keskeisessä roolissa COVID-19-pandemian aiheuttamassa myllerryksessä. Erityisesti nuorten opiskelu- ja työinto ovat olleet tutkimuksen kohteena. Maisteritutkielmani, joka tarkasteli vuonna 2000 syntyneiden nuorten tilannetta, antaa arvokasta tietoa siitä, miten erilaiset elämäntilanteet vaikuttavat nuorten opiskelu- ja työintoon sekä resilienssiin pandemian alkuvaiheessa, kesällä 2020.

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteena oli verrata eri elämäntilanteessa olevien nuorten – päätoimisesti opiskelevien, pääsykokeisiin valmistautuvien ja päätoimisesti työssäkäyvien – opiskelu- ja työintoa sekä resilienssiä pandemian aikana. Tutkimuksen pohjana toimi ekologisen systeemiteorian näkökulma, joka auttaa ymmärtämään koronaviruksen moniulotteisia vaikutuksia nuorten elämään.

Tutkimusmenetelmät

Tutkimus toteutettiin määrällisiä eli kvantitatiivisa tutkimusmenetelmiä käyttäen. Tutkimuksessa oli mukana 250 pääosin pääkaupunkiseudulla asuvaa vuonna 2000 syntynyttä nuorta. Nuoret oli jaettu kolmeen ryhmään (opiskelijat, jatko-opintoihin hakijat ja työssäkäyvät) elämäntilanteensa perusteella. Nuorten opiskelu- ja työintoa mitattiin yhdeksän väittämää sisältävällä EDA-mittarilla ja resilienssiä kuuden väittämän BRS-mittarilla. Ryhmien välisiä eroja innossa ja resilienssissä tarkasteltiin varianssianalyysillä. Lisäksi elämäntilanteen vaikutusta nuorten opiskelu- ja työintoon tutkittiin tarkemmin ottamalla heidän resilienssinsä huomioon. Tähän tarkasteluun käytettiin kovarianssianalyysiä.

Tulokset

Opiskelijoiden into oli huomattavasti alhaisempi kuin pääsykokeisiin valmistautuvilla tai työssäkäyvillä nuorilla. Resilienssissä ei havaittu merkittäviä eroja eri ryhmien välillä. Mielenkiintoisesti opiskelijoiden alhainen into säilyi myös silloin, kun resilienssi otettiin huomioon analyysissä. Tulokset ovat linjassa aiempien tutkimusten kanssa, jotka ovat osoittaneet opiskelijoiden kamppailevan opiskeluinnon kanssa pandemian aikana.

Johtopäätökset ja jatkotutkimusideoita

Tulosten valossa näyttäisi siltä, että kornapandemian poikkeusolojen negatiiviset vaikutukset ovat osuneen erityisesti opiskelijoihin, joiden lähiympäristö mullistui suuresti korkeakoulujen sulkemisen ja etäopetukseen siirtymisen vuoksi. Tutkimuksen tulokset korostavat nuorten erilaisten elämäntilanteiden vaikutusta opiskelu- ja työintoon pandemian aikana. On tärkeää jatkaa tutkimusta nuorten hyvinvoinnista ja reagoinnista poikkeustilanteissa, jotta tulevaisuudessa voitaisiin kehittää parempia tukitoimia nuorille vastaavien kriisien varalta. Lisätutkimus antaisi syvempää ymmärrystä siitä, miten pandemian vaikutukset voivat pitkällä aikavälillä muokata nuorten tulevaisuutta ja hyvinvointia.

Eetu Immonen
”Nuorten hyvinvointi koronakeväänä 2020: Eksploratiivinen katsaus vuonna 2000 syntyneiden nuorten innon ja resilienssin kokemuksiin poikkeusoloissa”

TUTKIMUKSEN TAUSTAA
Yhä useampi suomalainen tietää, mitä tarkoitetaan käsitteillä transihmisyys, intersukupuolisuus, muunsukupuolisuus ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Yhä useampi nuori osaa nimetä kokemuksensa sateenkaarinuoren kokemuksiin kuuluvaksi. Harvoin tiedot ja käsitteet sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä ovat kuitenkaan tulleet koulusta. Vaikka sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus on osa nuorten elämää ja siten myös koulujen arkea, valitettavasti monikaan oppimateriaali ei kuitenkaan ota sateenkaarinuoria riittävästi huomioon.

Myös perusopetuksen opetussuunnitelma (POPS 2014) velvoittaa moninaisuuden huomioimiseen. Opetuksen tehtävä on rakentaa oppilaille myönteistä identiteettiä sekä edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Opetussuunnitelmassa erikseen mainitaan, että opetuksen tulisi lisätä tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta.

Kouluyhteisöltä vaaditaan laajasti tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämistä ja ylläpitämistä, on mielestäni luonnollista vaatia sitä myös oppimateriaaleilta. Siksi halusin tutkia, miten seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus otetaan huomioon terveystiedon oppikirjoissa.

TUTKIMUKSEN TEHTÄVÄ
Tutkimukseni tehtävä oli tutkia, miten seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus esitetään yläkoulun terveystiedon oppikirjoissa. Tutkimuksen aineistona oli kolme terveystiedon oppikirjasarjaa, Voimaa 7–9, Vire 7–9 ja Syke 7–9. Oppikirjoista analysoin oppikirjojen lukuja, jotka käsittelivät seksuaalikasvatuksen sisältöjä. Näistä luvuista analysoin sekä tekstejä että kuvia ja kuvatekstejä.

TUTKIMUKSEN TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että analysoiduissa oppikirjoissa on parannetavaa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa selvisi, että seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta tuotiin kaikissa oppikirjoissa monipuolisemmin esiin kuin sukupuolen moninaisuutta. Seksuaalisen suuntautumisen käsitteistä kaikissa oppikirjoissa mainittiin vain hetero-, homo- ja biseksuaalisuus, kahdessa kirjassa mainittiin lesbous homoseksuaalisuuden yhteydessä. Tutkimuksessa analysoiduista kuvista 72 % esitti oletettua heteropariskuntaa. Sukupuolen moninaisuutta käsiteltiin oppikirjoissa lähinnä muutamien yleisten käsitteiden kautta. Esimerkiksi käsitteet muunsukupuolisuus ja intersukupuolisuus jäivät kaikissa oppikirjoissa käsittelemättä. Yhdessä oppikirjassa sukupuolen moninaisuus jäi lähes kokoaan käsittelemättä.

Lisäämällä oppikirjoihin seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden näkyvyyttä voidaan parantaa sateenkaarinuorten osallisuuden kokemuksia. Kun sateenkaarinuori tunnistaa itsensä oppikirjojen teksteissä ja kuvissa, se luo tunteen, että hän on merkityksellinen ja huomattu. Osallisuuden kokemuksia voidaan lisätä myös sillä, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille annetaan positiivista näkyvyyttä myös niissä yhteyksissä, joissa sukupuoli tai seksuaalisuus ei ole pääasia. Moninaisuuden huomioivat oppikirjat ovat yksi tapa rikkoa seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviä stereotypioita ja normeja kouluympäristössä.

TULOSTEN SOVELTAMINEN
Tutkimuksen tulokset tarjoavat tärkeää tietoa siitä, miten seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus otetaan huomioon terveystiedon oppikirjoissa. Tutkimuksen tulokset kannustavat opettajia tarkastelemaan kaikkia opetuksessa käytettyjä oppikirjoja moninaisuuden näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksen tulokset rohkaisevat opettajia ja kaikkia koulussa työskenteleviä pohtimaan omaa työskentelyä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden ymmärtämistä koulukontekstissa olisi mahdollista syventää erilaisin jatkotutkimuksin. Mielenkiintoista olisi tutkia, miten sateenkaarinuoret itse kokevat terveystiedon oppikirjat ja niiden sukupuolta ja seksuaalisuutta käsittelevät tekstit ja kuvat. Opettajien näkökulmasta aihetta voisi lähestyä tutkimalla, miten opettajat kokevat sukupuolta ja seksuaalisuutta käsittelevät oppimateriaalit. Ovatko ne opettajien kokemuksen mukaan riittäviä ja monipuolisia. Samassa yhteydessä voisi tutkia, minkälaista lisämateriaalia on tarjolla opettajille ja oppilaille seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden käsittelyyn.

Hilma Ukkola
Sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus yläkoulun terveystiedon oppikirjoissa

Tutkielmani keskiössä oli tarkastella sitä, minkälaista sisältöä ruokakasvatuksen sisältöä lastenohjelmat sisältävät. Ruokakasvatuksen tutkiminen on kotitaloustieteen alalla ajankohtainen ja laajasti tutkittava aihe, jota tutkitaan useissa eri tutkimushankkeissa eri näkökulmista. Ruokatajua ja media-aineistoja yhdistävää tutkimusta on kumminkin tehty vielä hyvin vähän, vaikka ruokatajua ja ruokakasvattamista tutkitaankin hyvin laajasti ja aktiivisesti.

Tutkielman tavoitteena oli tarkastella viihteellisten lastenohjelmien pedagogisia elementtejä ja analysoida ruokakasvatuksen toteuttamisen keinoja. Tutkimuksen analyysin kohteena oli sarjojen sisältämä dialogi ja hahmojen toiminta. Tutkielmani viitekehys oli ruokatajun malli, joka on kehitetty kotitaloustieteen alalla Janhosen ja kollegoiden (2018) tutkimuksessa.

Aineistona tutkielmassani oli Suomessa toimivien suoratoistopalveluiden sisältämät ruoka-aiheiset lastenohjelmat, jotka valittiin tutkielman aineistoksi kansikuvan ja kuvaustekstin perusteella. Kriteerit täyttäviä sarjoja löytyi yhteensä yhdeksän ja jokaisesta sarjasta arvottiin satunnaisotannalla 3 jaksoa. Lopullisen aineiston kooksi muotoutui tällöin 27 lastenohjelmien jaksoa. Kaikki tutkielman aineistoon kuuluvat lastenohjelmat oli julkaistu 2000-luvulla.

Lastenohjelmat ovat kiinnostavia tutkimuskohteita mielikuvituksellisuuden, tarinallisuuden ja fiktionaalisuutta hyödyntävien ominaisuuksiensa ansiosta (Weisberg, 2022, 1–2). Niissä yhdistyy mahdollisuus oppia uusia tietoja ja saada kokemuksia viihdyttävästi ja hauskasti, mikä tekee niistä myös kasvattavassa mielessä oivallisia tiedon välittämisen välineitä (Weisberg, 2022, 1–2).

Tutkielmani analyysimenetelmänä oli dialoginen tematisointi. Aineisto kuunneltiin ja kirjoitettiin ensin kirjalliseen muotoon. Tämän jälkeen aineisto luokiteltiin Janhosen ja kollegoiden (2018) ruokatajun mallia hyödyntäen eri tasoille. Tasojen sisällä muodostettiin ruokakasvatuksen toteuttamista kuvaavia teemoja.

Tulosten perusteella voidaan tunnistaa ruokakasvatuksen muotoja lastenohjelmissa. Voidaan havaita, että lastenohjelmissa muodostuvat jännitteet eli ristiriidat muodostuvat hygieniasta, ajasta, ruuan ominaisuuksista sekä estetiikasta ja ruuan visuaalisesti havaittavista ominaisuuksista. Ristiriitoja pyritään ratkaisemaan lastenohjelmissa välittämällä tietoa, hyödyntämällä teknologiaa, ohjaamalla ja puuttumalla toimintaan sekä soveltamalla toimintaa ruuanlaittotilanteissa. Ristiriitoja ratkaisevat tilanteet johtavat sarjoissa ruokasuhteen ja ruokatiedon kehittymiseen, sallivuuden ja ratkaisukeskeisyyden lisääntymiseen sekä asenteiden ja mieltymyksien muutokseen.

Ristiriidat lastenohjelmissa keskittyvät useimmiten yksilötasoon, kun taas ristiriitatilanteita pyritään useimmiten ratkaisemaan yhteisellä ja sosiaalisella toiminnalla. Monet sarjojen tilanteista hyödynsivät käytännönläheisiä lähestymistapoja ja arkisuutta, mutta sarjoista on myös havaittavissa lastenohjelmille tyypillistä mielikuvituksellisuutta ja todellisuuden rajoja ylittäviä ratkaisuja, kuten robottihahmon vatkaimiksi muuttuvia käsiä tai ruuan kuljettamiseen rakennettuja lentokonemaisia kuljettimia.

Milla Elgström

Ruoka-aiheisten lastenohjelmien ruokakasvatukselliset
sisällöt ruokatajun viitekehyksessä

Lähteet:

Weisberg, D. S., & Richert, R. A. (2022). How, when, and what do young children
learn from fictional stories? Journal of Experimental Child Psychology, 221,
105445–105445. https://doi.org/10.1016/j.jecp.2022.105445

Janhonen, K., Torkkeli, K., & Mäkelä, J. (2018). Informal learning and food sense in
home cooking. Appetite, 130, 190–198.
https://doi.org/10.1016/j.appet.2018.08.019

Taustaa

Vanhojen päivä ovat lähes jokaisessa lukiossa jokavuotinen perinne, jolloin lukion toisen vuoden opiskelijat juhlivat asemaansa koulun vanhimpina. Päivään saatetaan laittaa paljon rahaa ja aikaa. Juhlapuvun voi ostaako nykyään esimerkiksi netistä tai kaupasta. Miksi osa kuitenkin haluaa tehdä itse puvun?

Tutkimustehtävä ja aineisto

Tutkimustehtäväni oli ottaa selvää, mikä merkitys on itse tehdyllä vanhojentanssipuvulla kantajalleen. Puvun voi ostaa valmiina tai teetettynä, mutta miksi kuitenkin jotkut haluavat tehdä itse pukunsa? Tätä pyrin selvittämään tutkimuksessani. Lisäksi minua kiinnosti tietää, millaisia vanhojentanssipukuja tehdään itse. Aihetta oli tärkeä tutkia, sillä se lisää tietämystä vaatteiden itse tekemisen hyödyistä ja tärkeydestä ihmiselle. Tutkimustietoni auttavat havainnollistamaan itse tekemisen hyviä vaikutuksia, kuten minäpystyvyyden paranemista. Sain verkkokyselyn kautta vastauksia tutkimukseeni.

Tulokset

Tutkimusteni vastausten perusteella oli tehty hyvin erilaisia pukuja tyyliltä, mallilta, väriltä, materiaalilta ja yksityiskohdilta. Pukujen ulkonäköön vaikutti muun muassa vallitseva muoti, omat kiinnostuksen kohteet sekä maku. Tutkimuksessa vastaajia yhdisti se, että kaikki puvut oli ommeltu. Lisäksi pukuja koristeltiin kirjomalla liimaamalla tai värjäämällä yksityiskohtia. Pukujen teossa oli käytetty mielikuvitusta ja niiden koristeet tekivät niistä persoonalliset. Pukuja oli eri mallisia ja muutama oli tehnyt mekon kaksiosaisena tai lyhyellä helmalla, koska ajatteli käyttävänsä pukua myöhemmin tanssien jälkeen. Persoonallinen ja omaperäinen tyyli oli yleisintä. Muita tyylejä olivat muun muassa historiallinen/vanhanaikainen ja prinsessamainen tyyli.

Tutkimuksessani sain selville, että itsetehtyyn pukuun voi liittyä esteettisiä, tarjonnallisia, ilmaisevia, emotionaalisia, toiminnallisia ja käytännöllisiä arvoja. Tansseissa lopputuloksella koettiin olevan erityistä merkitystä sekä siitä saatu positiivinen palaute ja tunnustus vahvisti osan ylpeyttä omasta puvusta. Moni koki tärkeäksi sen, että puku näyttää omalta. Itse tehdessä pystyi vaikuttamaan puvun toiminnallisuuteen, ulkonäköön ja istuvuuteen. Lopputuloksen päällä pitäminen tuntui tanssijoista vaivan jälkeen mahtavalta, merkitykselliseltä ja onnelliselta. Pukuja käytettiin myös tanssien jälkeen uudestaan. Jotkut antoivat puvun eteenpäin tai käyttivät materiaalin uuteen vaatteeseen.

Puvun tekeminen koettiin merkityksellisenä. Prosessin aikana opittiin muun muassa vaateteknisiä ratkaisuja ja sinnikkyyttä ylittää haasteet. Prosessilla oli emotionaalista merkitystä osalle, kun tekemällä valmistauduttiin tansseja varten sekä se lisäsi muun muassa osan minäpystyvyyttä onnistumisten myötä. Moni mainitsi tehneensä pukua yhdessä muiden kanssa ja saaneensa apua heiltä. Osa tanssijoista oli suunnitellut kaavoja myöten pukunsa itse ja toiset olivat käyttäneet apuna valmiskaavoja, mutta muokanneet tai yhdistelleet niitä. Tämä kertoi, että tekijöille oli merkityksellistä saada suunnitella itse pukunsa ja se oli tärkeä osa tekemisen prosessia.

Pohdinta

Tutkimukseni luo lisää ymmärrystä käsitöiden teon tärkeydestä erityisesti nuorille. Vaatteita ommellessa oppii teknisten taitojen lisäksi muita taitoja, kuten periksiantamattomuutta ja itsensä haastamista.
Tutkimus nostaa esille yksilöllisen ilmaisun tärkeyden juhlassa, missä on tarkoitus toimia (tanssia) samoin ja oletetaan pukeutuvan tietyn koodin mukaan. Itse tekeminen mahdollistaa erottautumisen massakulttuurista, koska silloin ei ole riippuvainen kaupan rajatusta valikoimasta. Kuten tutkimuksessani kävi ilmi, vanhojentanssipuvun itse tehdessä mahdollisuuksia on rajattomasti. Tutkimuksen myötä nousi muun muassa kysymys, kuinka aistiyliherkille voidaan tehdä sopivia juhlapukuja ja mitä on silloin otettava huomioon.

Käsityö vastustaa kulutuskulttuuria, jossa laitetaan paljon rahaa palamaan pukuun. Tutkimukseni osoitti, että moni vanha halusi tehdä itse pukunsa, koska valmispuvut olivat kalliita ja he ajattelivat itse tekemällä saavansa halvemmalla. Tutkimus tuo esiin, kuinka kulutuskulttuuri ei hallitse kaikkia juhlassa, joka on ehkä kallein ja markkinoiduin juhla lukiossa.
Tutkimustuloksista on hyötyä käsityön opettajille ja kaikille, koska se auttaa ymmärtämään käsitöiden tärkeyttä ihmisille. Vanhojentanssipukuja sekä vanhojen tansseja yleensä on tutkittu Suomessa melko vähän, joten on tärkeä lisätä tietoa tästä perinteestä. Tutkimuksessani keskityin yleisesti vanhojentanssipuvun merkityksiin ja pukuja oli 1980-luvun lopulta nykyaikaan. Tutkimusaiheena voisikin tulevaisuudessa olla, että miten itse tehdyn vanhojentanssipuvun merkitykset ovat vuosien saatossa muuttuneet.

Hanna Mensalo
Itse tehdyn vanhojentanssipuvun merkitys

Tutkin tutkielmassani ongelmallisten poissaolojen ja motivaation puutteen eli amotivaation välistä yhteyttä. Sain käyttööni oppilaiden vastauksia, jotka antavat erityisen kiinnostavan näkökulman ilmiöön. Kukapa olisi parempi asiantuntija koulupoissaoloille, kuin oppilas itse? Erityinen mielenkiintoni kohdistui ongelmallisiin poissaoloihin. Ongelmallisia poissaoloja ovat määrittelyni mukaan tahalliset poissaolot, kuten lintsaaminen ja/tai krooniset poissaolot eli yli 10 prosenttia kouluajasta poissaoloja.

Käytössäni oli valmis aineisto Helsingin yliopiston Koulutuksen Arviointikeskukselta. Aineisto oli kerätty osana poissaolohanketta sähköisellä kyselylomakkeella, ja se sisälsi sekä määrällistä monivalintatehtäviin perustuvaa dataa, että oppilaiden itse kirjoittamaa laadullista dataa. Aineisto koostuu 399 peruskoulun 4.–9. luokan oppilaista. Tutkimustehtäväni oli tutkia oppilaiden poissaolojen (erityisesti tahallisten) määrää, poissaolojen ja amotivaation välistä yhteyttä sekä luokka-aste ja sukupuoliryhmien välisiä eroja poissaolojen ja amotivaation suhteen. Täydensin näitä analyysejä laadullisella tarkastelulla siitä, millaisia teemoja oppilaiden vastauksista voidaan tunnistaa amotivaation ja poissaolojen väliseen yhteyteen liittyen. Käytin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia aineiston monimenetelmätutkimusstrategian mukaisesti.

Tutkimustulosteni mukaan viidesosa vastaajista raportoi kroonisen rajan ylittävän määrän poissaoloja. Tahallisia poissaoloja ei raportoitu huomattavan suuren osan vastaajista ollenkaan, ja jos tahallisia poissaoloja raportoitiin, niiden kesto oli yleisimmin 1–2 päivää. Poissaoloilla on tilastollisesti erittäin merkitysevä yhteys kaikkiin tutkittuihin amotivaation osatekijöihin. Poissaolojen määrän suhteen ei esiintynyt eroja luokka-asteiden tai sukupuolten välillä. Amotivaation esiintymisessä oli eroja luokka-asteiden välillä, ja vaikuttaisi siltä, että ala- ja yläkoulun luokat eroavat amotivaation osalta siten, että yläkouluissa amotivaatio on selkeämmin havaittavaa. Oppilaiden vastauksista voitiin tunnistaa 5 amotivaatioon poissaolojen taustalla liittyvää teemaa, joita ovat motivaatio yleisesti, opettajan toiminta ja opetus, koulun merkityksellisyys ja toiminta, sosiaaliset suhteet sekä lintsaaminen. Tutkimukseni onnistui osoittamaan, että amotivaation ja ongelmallisten poissaolojen välillä on yhteys.

Opettajana tulos on kiinnostava, sillä oppilaiden motivaation tukeminen on keskeinen, joskin yllättävän haastava osa arkeani. Amotivaation vähentäminen ja sen esiintymisen ennalta ehkäisy on yksi helppo ja taloudellinen mahdollisuus puuttua koulupoissaolojen kertymisen ongelmaan. Siksi näiden tutkimustulosten valossa olisi syytä pohtia amotivaatiota vähentäviä tekijöitä koulun kontekstissa. Pieneltä tuntuvat arkiset valinnat voivat vaikuttaa yllättävän pitkälle. Oppilaan koulunkäyntiin vaikuttaa merkittävästi se, kuinka paljon hän saa vaikuttaa oppimiskokemuksiinsa, kuinka paljon hän saa positiivista palautetta toiminnastaan ja kuinka hyvin hän kokee kuuluvansa luokkakontekstissa joukkoon. Nämä ovat tärkeitä asioita pohdittavaksi meille kasvatusalalla toimiville.

Ronja Sinkkonen
”Tiettyinä päivinä koulu ei vain onnistu” – Amotivaation ja koulupoissaolojen yhteys

Syfte och bakgrund

Tidigare forskning och utvärderingar, liksom PISA och Nationella centret för utbildningsutvärderings undersökningar, visar på oroande trender gällande läskunnighet och framför allt ett minskat läsintresse. Forskning konstaterar att det är av största vikt att eleverna tidigt utvecklar en läsvana och exponeras för mängder av texter, eftersom det har samband med senare läsfärdigheter. Samtidigt pekar forskningen på att eleverna läs- och skrivförmågor polariseras starkt under skolgången i form av en Mattheweffekt i läsning: Goda läsare utvecklas mest under de inledande skolåren och kommer in i en positiv utvecklingsspiral som i sin tur höjer läsmotivationen samt tron på sig själv som läsare. Svaga läsare riskerar däremot att stagnera i sin utveckling, eftersom negativa erfarenheter leder till motivationsbrist och aversion till att plocka upp en bok.

Som en reaktion på denna kris har man i den senaste läroplanen (2014) lagt till en betoning på att ge eleverna läs- och språkupplevelser för att stimulera en läsande livsstil. Här kan man se ett försök till att lyfta fram de mer estetiska aspekterna av läsning – läsning för läsningens skull och inte enbart för att uppnå något annat. En utmaning ligger dock i elevernas egna förhållningssätt till läsning och särskilt till fiktionsläsning. För att den så viktiga läsvanan ska kunna etableras, behöver eleverna först se sig själva som läsare. Därmed var syftet med den här studien att utforska hur läroplanens mål att stimulera läsintresse och erbjuda läsupplevelser kan uppnås genom en intervention i litteraturundervisningen i lågstadiet. Ett annat syfte var att utforska hur elevernas läsaridentiteter kan stödjas. Interventionen utgår från ordkonstmetoder där estetiska, transformativa, postkritiska och läsarorienterade litterära förhållningssätt möts i Medskapande läsning. Interventionen gick ut på att eleverna läste totalt tre progressivt mer utmanande böcker under förloppet av tolv veckor med regelbundna läseläxor. Varje vecka besöktes klassen av en ordkonstlärare med vilken eleverna arbetade med det lästa på ett estetiskt och kreativt sätt.

Forskningsuppgift och metoder

Studiens forskningsuppgift var att utforska på vilka sätt en intervention i ordkonst i klassrumsmiljö kan stödja elevernas läskunnighet och läsintresse, så att eleverna får möjlighet att utveckla en positiv syn på sig själva som läsare samt uppleva läsglädje i enlighet med uppdraget för läroämnet svenska och litteratur. Därtill utforskades vilka möjligheter att utveckla läsresiliens och empati som ordkonstmetoderna och den medskapande läsningen har under interventionens gång. Samtidigt utforskas hur litteraturundervisningen i skolan kunde gynnas av att en större inklusion av estetisk, transformativ och postkritisk läsning, där litteraturundervisningen legitimeras med andra värden än enbart instrumentella.

I studien tillämpades ett fenomenografiskt och hermeneutiskt ramverk. Målgruppen i studien var årskurs 3, eftersom dessa elever befinner sig i en brytningspunkt mellan att lära sig att läsa och att läsa för att lära sig. Forskningsmaterialet bestod av tolv fokusgruppintervjuer med elever i årskurs 3 och analyser av ett uppgiftspapper som eleverna fyllde i totalt tre gånger under tre olika tidpunkter under interventionens gång. Totalt deltog 43 elever i fokusgrupperna och 47 elever bidrog med sammanlagt 123 uppgiftpapper till forskningen. Både intervjuer och elevalster pseudonymiserades och behandlades i enlighet med Forskningsetiska delegationens etiska riktlinjer. Uppgiftspappren analyserades enligt riktad kvalitativ textanalys med hjälp av en profilmatris och för fokusgrupperna tillämpades tematisk analys.

Resultat och slutsatser

Resultaten visar att interventionen gav upphov till förändringar i elevernas syner på sig själva som läsare, det vill säga läsaridentiteten. Eleverna rörde sig mellan tre identifierade läsaridentitetsgrupper med avseende på graden av närvaro av ett reflekterande läsarjag i uppgiftspappren: En begynnande läsaridentitet, en spirande läsaridentitet och en stark läsaridentitet. I gruppen för begynnande läsaridentitet placerades utsagor som bestod av enstaka sidnummer eller okontextualiserade delar av boken, medan elever som kunde beskriva centrala händelser eller peka ut särskilda scener som de ansåg hade påverkat deras läsning placerades i antingen en spirande eller stark läsaridentitet. Den största skillnaden på grupperna var graden av närvaron av ett läsarjag, mängden metaspråk samt reflektion och värdering. Under projektets gång visade sig flera elever flytta sig mellan dessa olika grupper av läsaridentiteter, där utvecklingen ofta var att eleven lyfte från en nivå till en annan. För andra var utvecklingen mer ojämn, vilket är naturligt med tanke på att läsaridentiteten är under utveckling.

Elevernas utsagor i intervjuerna var genomgående positiva och visade att flera elever har etablerat en läsarvana och utvidgat sina textvärldar till följd av interventionen. Dessutom visade eleverna en större medvetenhet om sig själva som läsare – de har konstruerat en mer synlig och positiv läsaridentitet. Eleverna hade vidare fått åtminstone någon upplevelse av kompetens, som inverkat positiv på deras syn på sin kompetens att klara av att läsa eller skriva. Resultaten gav även belägg för fiktionsläsningens möjligheter att stimulera empati och visade att eleverna utvecklade en god läsresiliens i mötet med mer utmanande texter. Den bok som var svårast att läsa, angav majoriteten av eleverna också som den bästa av de tre böckerna. Såvida ger studien belägg för att vägen ur läsningens kollaps bör starta på individnivå framom att se på läskunnighetssiffrorna på populationsnivå. Genom att erbjuda individen estetiska och positiva läsupplevelser kan man främja målet att få eleverna att anamma en läsande livsstil i enlighet med läroplanens målsättningar.

Linnea Lindström
”När man kom in i dem så bara flöt det in bilder i huvudet” – En studie om tredjeklassisters läsaridentiteter, resiliens samt empati genom medskapande läsning