Taustaa
Ystävyyssuhteet yhdessä vertaissuhteiden kanssa ovat merkittävä ja jatkuva osa ihmisten elämää. Niiden tulisi tärkeytensä vuoksi olla yksi kasvatuksen tärkeistä periaatteista. Myös perusopetuksen opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen tavoitteissa huomioidaan sosiaalisten taitojen kehittämisen ja ihmissuhteiden ja keskinäisen huolenpidon huomaamisen tärkeys. Lasten ystävyyssuhteita ja vertaissuhteita on tutkittu monelta tieteenalalta käsin, mutta tutkimuksia lasten omista ajatuksista aiheeseen liittyen löytyy vähemmän. Tutkielmassani pyrin tavoittamaan lasten kertomaa tietoa selvittämällä sitä, minkälaisena ystävyyttä ja vertaissuhteita kuvataan lasten kertomissa, sadutusmenetelmällä kerätyissä tarinoissa. Sadutus on Suomessa kehitetty menetelmä, jonka keskiössä on toisen kohtaaminen, kuuntelu, osallisuus ja oman kulttuurin tuottaminen. Sen tarkoituksena on antaa lapselle tila ja vapaus omaan kerrontaan ja mahdollisuus kuulluksi tulemiselle.
Toteutus
Pyrkimyksenäni oli kuvata sitä, minkälaisia piirteitä 7-12-vuotiaat lapset liittävät ystävyyssuhteisiin heidän sadutetuissa tarinoissaan. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, miten tarinoissa muodotetaan ystävyyssuhteita ja miten päästään osaksi vertaisryhmää. Tutkielmani aineisto koostui 88 suomenkielisestä tarinasta, joissa oli läsnä ystävyys- tai vertaissuhteita. Valikoin aineiston sadut laajemmasta, 3500 tarinaa sisältävästä aineistosta, joka löytyy Yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta nimellä ”Lasten satuja ja tarinoita 1995-2005”. Analysoin aineiston laadullisen, aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin, käyttäen apuna laadullisen analyysin tueksi kehitettyä ATLAS.ti -ohjelmistoa.
Tulokset ja johtopäätökset
Tutkielman tulosten mukaan lapset arvostavat ystävyyssuhteita ja ystävyyssuhteisiin liittyi heidän kertomissaan tarinoissa yhteisen ajan viettämistä, vastavuoroisuutta ja empaattisuutta ystävää kohtaan. Yhteinen tekeminen kosstui muun muassa leikkimisestä, retkellä käymisestä ja seikkailemisesta. Vastavuoroisuus ilmeni esimerkiksi avun pyytämisenä ja saamisena, molemminpuolisena lämpimänä suhtautumisena ja jakamisena. Empaattisuus puolestaan näkyi ystävästä välittämisenä ja huolehtimisena sekä anteeksi pyytämisenä. Ystävyyssuhteisiin liittyi myös negatiivisuutta, joka ilmeni riitelynä, väkivaltaisuutena ja kateuden tunteena. Toiseksi tarkastelin sitä, miten tarinoissa ystävystyttiin ja päästiin osaksi vertaisryhmää. Tutkielman tulokset osoittavat, että ystävystymiseen johtavia asioita olivat toisen auttaminen, samanikäisen hahmon löytäminen ja siihen tutustuminen, sekä leikkiin pyytäminen. Ystävystyminen saattoi tapahtua joko hahmon omasta aloitteesta, jonkun toisen aloitteellisuudesta tai yhteisen päätöksen seurauksena. Aina ystävystymiselle ei esitetty minkäänlaista selitystä, vaan se tapahtui sattumalta. Vertaisryhmän osaksi pääsemisessä avainasemassa oli erilaisuus ja toisaalta samankaltaisuus. Vertaisryhmän osaksi oli mahdollista päästä, jos vertaiset hyväksyivät erilaisuuden joko suoraan tai erilaisuuten liittyvää ymmärrystä lisäämällä keskustelun avulla. Vertaisryhmän jäseneksi pääsi tarinoissa myös silloin, jos muuttui vertaisryhmän kanssa samankaltaiseksi tai etsi itsensä kanssa samankaltaisia vertaisia.
Tarinoista välittyi se, miten ystävyyssuhteita ja vertaisryhmään pääsemistä arvostettiin ja pidettiin tavoittelemisen arvoisena ja niistä paitsi jääviä hahmoja kuvailtiin surullisiksi. Tutkielmani löydöksiä voidaan hyödyntää esimerkiksi koulussa, jossa opettaja voi omalla toiminnallaan auttaa lapsia ystävyyssuhteiden solmimisessa ja puhua lasten kanssa erilaisuudesta, jotta ketään ei jätettäisi erilaisuuden takia vertaisryhmän ulkopuolelle. Jatkossa voitaisiin tutkia lasten ystävyyssuhteisiin liittyvää kateutta, jotta aiheesta ja sen vaikutuksista ystävyyssuhteisiin saataisiin lisää ymmärrystä, aiheen ollessa melko vähän tutkittu.
Tuuli Merikallio
Ystävyyssuhteet ja vertaissuhteet lasten sadutetuissa tarinoissa: ”Sitten, kun sika oli saanut paljon kavereita, hän rupesi onnesta itkemään”