Tutkimuksen taustaa
Tutkin pro gradu -tutkielmassani kahden erilaisen rajantakaisen karjalaisalueen käsityökulttuureja ja niihin vaikuttaneita tekijöitä. Tutkittavat alueet olivat Raja-Karjala sekä Suomenlahden ulkosaaristossa sijaitseva Seiskarin saari. Idea kahden karjalaisalueen tutkimiseen lähti omien sukujeni historiasta; äitini vanhemmat ovat lähtöisin Raja-Karjalasta ja isäni isä Seiskarista.
Käsitöiden tekeminen rajantakaisilla karjalaisalueilla viime sotiin asti on eronnut valtavasti nykyisestä, sillä käsitöitä tehtiin ennen kaikkea tarpeen vuoksi. Minua kiehtoi ajatus siitä, miten erilaiset elinympäristöt ja elinkeinot ovat vaikuttaneet käsityökulttuuriin ja millä tavoin.
Tutkimuksen toteutus
Vaikka idea tutkimuksen aiheeseen tulikin omasta taustastani, tarkoituksena ei ollut tutkia omissa suvuissani tehtyjä käsitöitä tai tarkastella aihetta nimenomaan omien sukujeni näkökulmasta. Tutkin alueita yleisellä tasolla.
Tutkimuksen menetelmänä käytin Marketta Luutosen (1997) väitöskirjassaan Kansanomainen tuote merkityksenantajana: tutkimus suomalaisesta villapaidasta luomaa olemusanalyysiä. Kolmivaiheisessa olemusanalyysissä pyritään tuomaan tutkitusta esineestä sen taustalla oleva ilmiö ja sen myötä sen perimmäinen olemus esille. Olemusanalyysin ensimmäisessä vaiheessa, ensivaikutelmassa, esinettä tarkastellaan intuitiivisesti ja ilman mahdollisia ennakko-oletuksia. Toisessa perehtymisvaiheessa tutkittavasta esineestä tuodaan esille kaikki siihen liittyvä faktatieto, muun muassa fyysiset ominaisuudet, sen valmistustavat ja historia. Kolmannessa vaiheessa ilmiöstä luodaan tulkinta kahden ensimmäisen vaiheen pohjalta ja pyritään tätä kautta löytämään esineen olemus.
Tutkittavana esineenä käytin kahta alueilta peräisin olevaa esiliinaa, joita sain tutkia Museoviraston Kokoelma- ja konservointikeskuksessa. Perehtymisvaiheessa laajensin faktatietoa pelkästä esiliinasta myös alueiden muuhun käsityökulttuuriin.
Tutkimuksen tulokset ja johtopäätöksiä
Tutkimuksen tulokset kertovat, että Raja-Karjalan ja Seiskarin käsityökulttuurit olivat sidoksissa alueen muuhun kulttuuriin ja elintapoihin.
Raja-Karjalassa enemmistö väestöstä oli ortodokseja ja ortodoksisuus näkyi arjessa vahvasti. Leimallisin käsityö Raja-Karjalassa oli käspaikka, jota käytettiin monissa eri tilanteissa sekä käytännön tarpeen että symbolisen merkityksen vuoksi. Naisten käsityötaito oli merkittävässä asemassa esimerkiksi avioliittojen solmimisen kannalta, ja käsitöiden opettaminen kuului tyttöjen kasvatukseen pienestä pitäen, jotta nainen olisi avioliittomarkkinoilla toivottu miniä taloon.
Seiskarissa elämää kaikilta osa-alueilta määritteli eristäytynyt sijainti keskellä ulkomerta. Kalastus kuului jokaisen saarelaisen elämään joko pää- tai sivuelinkeinona tai tapana hankkia ruokaa perheelle. Tämän johdosta verkkojen kutominen ja niiden paikkaaminen olivat Seiskarin käsityökulttuurin keskiössä. Seiskarin käsitöissä korostui myös Raja-Karjalaa enemmän yhteisöllisyyden tarpeellisuus, sillä esimerkiksi isoja verkkoja paikatessa tarvittiin monesti muiden kyläläisten apua. Yhtenä elinkeinona harjoitettiin hylkeenpyyntiä ja siitä saadusta nahasta valmistettiin tarpeellisia vaatteita tai kenkiä kylmille talvikuukausille. Omavaraisuusasteen piti olla korkea, sillä saari saattoi jäätilanteiden mukaan olla talvella monta kuukauttakin eristyksissä muusta maailmasta.
Esiliinaa on käytetty kautta historian suojavaatteena, mutta se on sisältänyt paljon merkityksiä muun muassa naisen yhteiskunnallisesta asemasta. Kahdessa tutkitussa esiliinassa löytyi eroavaisuuksia muun muassa koristeluiden, materiaalin paksuuden sekä värien osalta. Raja-Karjalan esiliina oli kevyempi ja koristeellisempi, kun taas Seiskarin esiliina oli huomattavasti jämäkämpää kangasta ja paljon yksinkertaisempi. Tulkinta esiliinojen osalta oli, että esiliinan merkitys suojavaatteena lienee olleen suurempi Seiskarissa, sillä esiliinaa on tarvittu suojaamaan vaatteita esimerkiksi verkon saalista purettaessa. Raja-Karjalan maatalousyhteiskunnassa esiliinaa on toki tarvittu jokapäiväisessä arjessa suojavaatteena, mutta siellä taas esiliinan symbolinen käyttö lienee korostuneempi kuin Seiskarissa.
Tutkimus toi uutta näkökulmaa ennen kaikkea henkilökohtaisella tasolla, mutta myös siitä, miten melko samankaltaiseksi mielletyn ja yhdeksi käsitteeksi niputetun karjalaiskulttuurin sisältä löytyi eroavaisuuksia eri alueiden välillä. Tutkimusta karjalaisalueista ja -kulttuureista ei voi omasta mielestäni tehdä koskaan liikaa, sillä se lisää ja elävöittää erittäin arvokasta tietoisuutta menneestä, rajantakaisesta kulttuurista ennen kaikkea meille evakkotaipaleen kokeneille jälkeläisille.
Sanni Ämmälä
Made in Karjala: Raja-Karjalan ja Seiskarin käsityökulttuurien tarkastelu olemusanalyysin keinoin