Tutkimuksen taustaa. Monen kuulee kertovan, kuinka ei muista saaneensa kunnollista seksuaalikasvatusta ollenkaan, tai muistaa sen liittyneen lähinnä seksiin ja pelotteluun siihen liittyvistä riskeistä. Tämä herätti kiinnostukseni siihen, miten nykypäivänä opettajat, jotka hyvin mahdollisesti ovat saaneet puutteellista seksuaalikasvatusta omina peruskouluaikoinaan, toteuttavat seksuaalikasvatusta nyt omassa opetuksessaan. Seksuaalikasvatus on jatkuvassa muutoksessa niin käsitteenä kuin opetukseen liittyvien tapojen suhteen. Kuvailin tutkielmani teoriaosuudessa seksuaalikasvatuksen muutoksia peruskoulujärjestelmän syntymästä vuoteen 2020. Seksuaalikasvatuksella on eri tasoja ja paljon erilaisia, mutta toisiaan tukevia määritelmiä.
Minäpystyvyys on yksilön omaa arvioita siitä, miten suoriutuu erinäisistä tehtävistä. Se ohjaa paljon sitä, mitä tehtäviä ihminen itselleen valitsee ja miten motivoi itseään niistä suoriutumiseksi. Seksuaalikasvatus on jokaisen opettajan tehtävä, ihan arkipäiväisissäkin tilanteissa. Se, miten opettaja valitsee seksuaalikasvatusta toteuttavan, voi olla opettajan minäpystyvyydestä kiinni.
Tutkimus toteutettiin kysymyslomakkeella, johon vastasi 28 peruskoulun opettajaa.
Tavoitteet. Tutkielma auttaa hahmottamaan seksuaalikasvatuksen kehittymistä ja kuvaa sen nykytilannetta. Tavoitteena oli kuvata, millaiset valmiudet seksuaalikasvatukseen opettajakoulutus on antanut sekä millaisia seksuaalikasvatusmateriaaleja opettajat käyttävät ja miten riittäviä ne heidän mielestään ovat. Tavoitteena oli myös tutkia saatujen valmiuksien, materiaalien käytön sekä opetuskokemuksen yhteyttä minäpystyvyyteen.
Tulokset. Tutkielman ainut merkitsevä yhteys löytyi opetuskokemuksen ja minäpystyvyyden väliltä. Ne opettajat, joilla opetuskokemusta oli 0–3 vuotta tai yli 20 vuotta omasivat vahvan minäpystyvyyden. Opettajat, joilla kokemusta oli 4–20 vuotta, omasivat selvästi heikomman minäpystyvyyden, kuin nämä kaksi muuta ryhmää. 0-3 ja yli 20 opetuskokemusvuotta omaavien vahvalle minäpystyvyydelle voidaan tehdä jonkinlaisia johtopäätöksiä, mutta mitä on tapahtunut 4-20 opetuskokemusvuotta omaaville opettajille?
Opettajat käyttävät sekä oppikirjojen, että oppikirjojen ulkopuolisia seksuaalikasvatusmateriaaleja opetuksessaan. Selvää oli kuitenkin se, että oppikirjojen seksuaalikasvatusmateriaalit tarvitsivat paljon tukea ulkopuolisista materiaaleista. Oppikirjat yksinään eivät olleen opettajien mielestä riittäviä. Suurin osa opettajista oli myös sitä mieltä, ettei ollut saanut tarpeeksi valmiuksia seksuaalikasvatukseen opettajankoulutuksesta. Siitä huolimatta opettajien minäpystyvyys oli keskimäärin vahvaa.
Johtopäätöksiä. Tutkimus antoi tärkeää tietoa siitä, että oppikirjojen seksuaalikasvatusmateriaaleja tulisi täydentää sekä parantaa ja, että opettajat kaipaavat lisäkoulutusta seksuaalikasvatukseen. Vaikka minäpystyvyys on vahva, on tärkeää vahvistaa opettajien tietoja ja taitoja esimerkiksi seksuaalikasvatukseen liittyvien käsitteiden hallinnan suhteen. Opettaja voi tuntea minäpystyvyyttä aiheen suhteen, mutta epävarmuutta niin sanotusti oikean tiedon opettamisen suhteen.
Anna Varonen
Peruskoulun opettajien minäpystyvyys seksuaalikasvatuksen toteuttajina