Moni opiskelija voi kokea matematiikan vaikeana oppiaineena, josta puuttuu käytännönläheisyyttä ja selkeyttä. Toisinaan saatetaan myös kyseenalaistaa, tarvitaanko matematiikkaa ylipäätään mihinkään. Alakoulussa suurin osa oppilaista pitää matematiikasta, mutta 6. luokka-asteeseen mennessä asenne oppiainetta kohtaan heikkenee merkittävästi. Tämä tapahtuu siitä huolimatta, että matematiikka nähdään yleisesti arvokkaana ja merkityksellisenä tieteenalana koulupolun vaiheesta riippumatta. Alat, joissa matematiikkaa tarvitaan, saattavat jäädä opiskelijoiden jatkokoulutussuunnitelmien ulkopuolelle, jos suhtautuminen oppiaineeseen on heikkoa. Uskon, että monilla, joiden suhde matematiikkaan on huono, olisi realistiset mahdollisuudet tulla matematiikan osaajiksi harjoittelemalla ja tekemällä töitä. Haasteena voi olla tosin esimerkiksi se, että harjoitteluun pitää käyttää aikaa, ja tämä vaatii eri määrän ponnisteluja eri oppilailta. Tällainen toimeen tarttuminen voi olla hyvinkin haastavaa, jos oppilaan mielessä on jo ennen prosessin alkua ajatus epäonnistumisesta. Matematiikka voi siis olla monelle iso, ylitsepääsemätön ”mörkö”, ja tämä puolestaan on tutkimustulosteni perusteella moniulotteinen ilmiö.
Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus
Tutkimustehtävänäni oli selvittää, miten matematiikasta voitaisiin tehdä helpommin lähestyttävää tutkimalla siihen liittyvää kiinnostusta ja etsimällä keinoja sen kehittämiseen ja parantamiseen sekä samalla löytää mahdollisuuksia ennaltaehkäistä kiinnostuksen romahtamista. Tutkimuksen tiedonhankintamenetelmänä käytin haastatteluita, joita toteutettiin yhteensä 17 kappaletta. Yksi haastattelu kesti keskimäärin 1,5 tuntia, joten analyysia varten oli käytettävissä paljon materiaalia. Pyrkimykseni oli etsiä 23–37-vuotiaiden, eri taustaisten henkilöiden haastatteluista viitteitä siihen, miksi ja millä tavoin heidän kiinnostuksensa matematiikkaan oli vaihdellut koulupolun alun ja aikuisiän välillä. Tavoitteena oli löytää yleisimmät syyt kiinnostuksen vaihteluun, joihin kiinnittämällä huomiota opettajilla voisi olla paremmat mahdollisuudet tukea kiinnostusta ja tehdä matematiikasta oppilaille helpommin lähestyttävää. Tutkimuskohteet luokiteltiin ryhmiin vanhempien ylioppilastaustan ja sukupuolen mukaan, ja näiden ryhmien välisiä eroja kiinnostuksessa pyrittiin myös selvittämään.
Mitkä tekijät vaikuttavat eniten matematiikasta kiinnostumiseen?
Tutkimustulosten mukaan seuraavat tekijät vaikuttivat eniten haastateltavien kiinnostukseen matematiikasta yleisyysjärjestyksessä: motivaatiolliset tekijät ja asenne (1 & 2), osaaminen ja tiedot (3), opettajan käyttäytyminen (4), matematiikan sisällöt (5), uskomukset matematiikasta (6), opiskelijan tukiverkot (7), oppimisympäristö (8), opetus (9) sekä osaamisen mittaaminen ja arviointi (10). Näitä käsitteitä ja aineistoa yhdistävät suurimmat linkit olivat osaamisen taso ja tiedot, tunteet, uskomukset, minäpystyvyys ja tukiverkot, joiden kohdalla suurimmat vanhempien ylioppilastaustan ja sukupuolen mukaan luokiteltujen ryhmien väliset erot tulivat esille. Tämä tarkoittaa, että pyrkimällä vaikuttamaan positiivisesti oppilaan osaamisen tasoon ja tietoihin matematiikasta, matematiikkaan liittyviin tunteisiin ja uskomuksiin, minäpystyvyyden kokemukseen ja tukiverkkoihin (esimerkiksi opettaja on osa oppilaan tukiverkkoa) on hyvä mahdollisuus tukea ja parantaa oppilaan kiinnostusta matematiikasta.
Miten opettaja voi tukea matematiikasta kiinnostumista?
Tulosten perusteella opettajan olisi hyvä pystyä ensinnäkin tunnistamaan sellaiset kohdat matematiikan opiskelussa, joissa oppilailla voi olla vaarassa jäädä jotakin epäselväksi, ja kiinnittää erityistä huomiota näihin sudenkuoppiin puuttumalla tilanteeseen yksilötasolla heti, jos epäselvyyksiä ilmenee. Opetuksen tulisi olla päivästä yksi alkaen sellaista, että kaikilla oppilailla olisi mahdollisimman hyvät lähtökohdat opiskella matematiikkaa myöhemmissä vaiheissa – erityisesti siirryttäessä alakoulusta yläkouluun, koska tämä vaihe tuotti haastateltaville yleensä eniten päänvaivaa. Oppilaat olisi hyvä myös saada huomaamaan, että omalla ponnistelulla ja sinnikkyydellä on merkitystä matematiikan opiskelussa ja oppimisessa. Toiseksi opettajan olisi hyvä olla jollakin tapaa selvillä oppilaiden ajatteluun vaikuttavista matematiikkaan liittyvistä uskomuksista keskustelemalla joko oppilaan itsensä tai tämän vanhempien kanssa, ja näin voisi olla mahdollista kitkeä pois oppimista ja opiskelua haittaavia uskomuksia. Kolmanneksi opettajan käytös on tulosten perusteella vahvasti yhteydessä oppilaiden tunteisiin, ja tunteet olivat yksi suurimmista aineistoa yhdistävistä linkeistä. Opettaja voi siis omalla käyttäytymisellään vaikuttaa erittäin positiivisesti oppilaiden kiinnostukseen.
Joonas Junttila
Maistuuko matematiikka? Miksi kiinnostus matematiikkaan vaihtelee?