Tutkimuksessani valjastin oman kokemukseni Elsa Töllin runosta keskusteluun kudonnan ja materiaalisen ajattelun teorian kanssa, maustaen vuoropuhelua myös kuvan ja sanan välisen vuorovaikutuksen teorialla. Tutkimukseni on autoetnografinen, eli vahvasti omaan kokemukseen perustuva, mutta se soveltaa myös käytäntölähtöistä tutkimusta siten, että osana tiedon lähteistöä toimii käsin tekeminen, kudonta.
Tutkimuskysymykseni kuuluu näin: miten oma runokokemus materialisoidaan kutomalla? Tähän kysymykseen vastaan niin kirjallisesti kuin materiaalisestikin, kun tutkimukseni päätteeksi runokokemukseni on muuttanut muotoaan kudonnaiseksi, materialisoitunut.
Oma kokemus, tiedettäkö?
Autoetnografia on kiisteltykin tutkimisen tapa, joka mahdollistaa oman kokemuksen ja oman äänen kuulumisen tieteellistä tutkimusta tehtäessä. Kiistelty siksi, että se voi herättää epäilyksen kaikuja vaikuttamalla liian tutkijakeskeiseltä – ikään kuin tutkija vain kertoisi omaa tarinaansa. Tieteelliseksi tutkimus kuitenkin muuttuu, kun oma kokemus asetetaan sammioon, jossa on aiempaa tutkittua tietoa, johon kokemusta peilataan. Itse heitin sammioon vielä kudontaa ja muodostin tutkimukseeni näin aineiston, joka näyttäytyy lukijalla päiväkirjana, jossa keskustelua käyvät mainitut kolme: kokemukseni, aiempi tutkimus, sekä kudonta.
Käsin tekemisestä lisää jännitteitä
Merkittävä osa tutkimustani on käsin tekeminen ja sen nostaminen osaksi tieteellistä tutkimusta, tuottamaan tietoa. Jos autoetnografian pätevyydestä on kiistelty, ei säästy soraääniltä myöskään käytäntölähtöinen tutkimus, joka mahdollistaa käsityön osallisuuden tiedon tuottajana. Tiedon määritelmiä on erilaisia, niistä yhden ollessa käsityötieto, ja sitä tuotan tutkimuksessani kutomisen välityksellä.
Tuloksia tarinoista
Analysoin aineistoani, eli kirjoittamaani päiväkirjaa tarinallisuuden kautta. Muodostan aineistosta neljä pientä tarinaa, jotka muodostavat yhdessä kuin jatkokertomuksen. Tarinoiden avulla pystyn erittelemään, miten runon materialisointi eteni ja mitkä seikat siihen vaikuttivat. Kenties merkittävin tulos tutkimuksessani on se, että materiaali, jota kudontaan käytin nousee rinnalleni vaikuttaen kudonnaisen suunnitteluun ja toteutukseen. Tätä kutsutaan materiaalin toimijuudeksi ja se näkyy aineistossani kuin kasvavana norsuna posliinikaupassa – sitä ei voi olla huomaamatta. Korostettakoon, että tämä norsu on erittäin tervetullut, sillä se osaltaan kuljettaa tutkimustani suuntaan, josta mielenkiintoiset huomiot löytyvät.
Oliko tutkimuksesta jotain hyötyä?
Tutkimukseni tuottaa uusia tiedonjyviä materialisointiin käsityötieteessä. Materialisointi käsityötieteessä voidaan nähdä ajattelutapana, jossa jotain teoreettistä tuodaan oikeasti näkyväksi. Tällaista ajattelutapaa voitaisiin hyödyntää esimerkiksi peruskoulussa yhdistämällä jokin lukuaine käsityöhön, jolloin lukuaineen oppimista voitaisiin syventää siirtämällä opiskeltava asia pään sisältä konkreettisesti käsien väliin.
Kaisa Kivipelto
Kokemuksesta kudontaan – runo muuttaa muotoaan käsityötiedon- ja taidon kautta