Gradussani selvitin, mitä gradu merkitsee Helsingin yliopistossa luokanopettajaksi opiskelleille ja millaisia näkemyksiä heillä on ohjauksen laadusta. Minua kiinnosti juuri luokanopettajan gradu, sillä se ei ole mikä tahansa gradu – käytännönläheiset opintomme eroavat monista muista perinteisemmin teoriapitoisemmista tieteenaloista, joiden osana gradu tai vastaava on ollut jopa satoja vuosia.
Tuloksistani selviää, että opiskelijoiden käsityksissä gradu näyttäytyy ennen muuta saavutuksena — se on eräänlainen henkilökohtainen voitto. Gradu on suuri ja itsenäinen ponnistus, joka tarjoaa opintojen loppuvaiheeseen haasteen, jolle ei aiemmista suorituksista löydy vertaista. Kandidaatin tutkielma tarjoaa esimakua, mutta ei tyhjentävästi paljasta gradun mittakaavaa ja vaatimuksia opiskelijalle.
Opiskelijoiden käsityksissä vallitsi yhteisymmärrys gradun välttämättömyydestä – gradusta ei haluta luopua tai muuttaa sen luonnetta liikaa, ettei tutkinnon akateemisuus tulisi kyseenalaistetuksi. Gradun vakaasta asemasta huolimatta opiskelijoiden käsityksissä gradun ja opettajan käytännön työn vaatimien valmiuksien välillä on jännitteitä. Haastattelemani opiskelijat kokivat, että luokanopettajaopinnot eivät parhaalla tavalla valmista graduntekoon. Erityisesti menetelmäopinnot nousivat esiin graduprosessin haasteena ja opiskelijat tunsivatkin itsensä jokseenkin aseettomiksi gradun edessä. Menetelmäopintojen määrä on luokanopettajakoulutuksessa kasvanut ja haasteet liittyvätkin opintojen niveltymiseen graduprosessin kanssa.
Opiskelijoiden näkemyksissä laadukas ohjaus rakentui ohjaajan tuen varaan – tunne lähestyttävän ohjaajan avun saatavuudesta auttoi eteenpäin, vaikka ohjausta olisi todellisuudessa ollut vain vähän. Laadulle keskeistä oli myös opiskelijan kokemus siitä, että ohjaaminen on ohjaajalle itselleen merkityksellinen osa työtä. Graduprosessin loppuvaiheessa laatua rakensi ohjaajan toteuttama laatukontrolli, jota opiskelijat olisivat toivoneet vieläkin enemmän.
Myös ohjauksen laatuun liittyvien haasteiden osalta keskiöön nousi odotusten hallinnan teema. Mitä opiskelija saa odottaa graduohjaukselta? Ja toisaalta mitä ohjaaja puolestaan voi odottaa graduntekijältä? Ohjaus- ja seminaaritoiminnan yksi yhteinen tavoite on ainakin opiskelijan gradun valmistuminen ja siihen toiminnan odotetaan tähtäävän. Heikkolaatuiseksi koetun ohjaus- ja seminaaritoiminnan syitä olivat opiskelijoiden näkemyksissä ohjaajan sitoutumisen puute ja odotusten vastainen suhtautuminen ohjaamiseen.
Lohdullista on, että edes huonot kokemukset gradun ohjauksesta eivät tulosteni valossa vähennä saavutuksen kirkkautta. Vaikka osalle gradu on luokanopettajaopintojen pakkopulla, eikä suinkaan paras anti, ovat työskentelyprosessin myötä karttuva itseluottamus ja -tuntemus hyödyksi niille, jotka kasvattavat tulevia sukupolvia. Siksi rohkaistukseksi niille opiskelijoille, joiden oma työ on vielä kesken, haluan lopuksi siteerata erästä haastattelemaan opiskelijaa:
[…] kun jaksaa vaan istua ja painaa ja tehdä vaan, niin siihen pystyy. Jopa minä pystyi siihen. Ja jopa sinä! (Eräs haastateltu)
Pakkopulla vai ymmärrettävä osa maisterin tutkintoa?
Luokanopettajaopiskelijoiden näkemykset gradun merkityksestä ja ohjauksen laadusta
Juulia Tuomenkivi