Tekijä: graduparaati

Taustaa

Vanhojen päivä ovat lähes jokaisessa lukiossa jokavuotinen perinne, jolloin lukion toisen vuoden opiskelijat juhlivat asemaansa koulun vanhimpina. Päivään saatetaan laittaa paljon rahaa ja aikaa. Juhlapuvun voi ostaako nykyään esimerkiksi netistä tai kaupasta. Miksi osa kuitenkin haluaa tehdä itse puvun?

Tutkimustehtävä ja aineisto

Tutkimustehtäväni oli ottaa selvää, mikä merkitys on itse tehdyllä vanhojentanssipuvulla kantajalleen. Puvun voi ostaa valmiina tai teetettynä, mutta miksi kuitenkin jotkut haluavat tehdä itse pukunsa? Tätä pyrin selvittämään tutkimuksessani. Lisäksi minua kiinnosti tietää, millaisia vanhojentanssipukuja tehdään itse. Aihetta oli tärkeä tutkia, sillä se lisää tietämystä vaatteiden itse tekemisen hyödyistä ja tärkeydestä ihmiselle. Tutkimustietoni auttavat havainnollistamaan itse tekemisen hyviä vaikutuksia, kuten minäpystyvyyden paranemista. Sain verkkokyselyn kautta vastauksia tutkimukseeni.

Tulokset

Tutkimusteni vastausten perusteella oli tehty hyvin erilaisia pukuja tyyliltä, mallilta, väriltä, materiaalilta ja yksityiskohdilta. Pukujen ulkonäköön vaikutti muun muassa vallitseva muoti, omat kiinnostuksen kohteet sekä maku. Tutkimuksessa vastaajia yhdisti se, että kaikki puvut oli ommeltu. Lisäksi pukuja koristeltiin kirjomalla liimaamalla tai värjäämällä yksityiskohtia. Pukujen teossa oli käytetty mielikuvitusta ja niiden koristeet tekivät niistä persoonalliset. Pukuja oli eri mallisia ja muutama oli tehnyt mekon kaksiosaisena tai lyhyellä helmalla, koska ajatteli käyttävänsä pukua myöhemmin tanssien jälkeen. Persoonallinen ja omaperäinen tyyli oli yleisintä. Muita tyylejä olivat muun muassa historiallinen/vanhanaikainen ja prinsessamainen tyyli.

Tutkimuksessani sain selville, että itsetehtyyn pukuun voi liittyä esteettisiä, tarjonnallisia, ilmaisevia, emotionaalisia, toiminnallisia ja käytännöllisiä arvoja. Tansseissa lopputuloksella koettiin olevan erityistä merkitystä sekä siitä saatu positiivinen palaute ja tunnustus vahvisti osan ylpeyttä omasta puvusta. Moni koki tärkeäksi sen, että puku näyttää omalta. Itse tehdessä pystyi vaikuttamaan puvun toiminnallisuuteen, ulkonäköön ja istuvuuteen. Lopputuloksen päällä pitäminen tuntui tanssijoista vaivan jälkeen mahtavalta, merkitykselliseltä ja onnelliselta. Pukuja käytettiin myös tanssien jälkeen uudestaan. Jotkut antoivat puvun eteenpäin tai käyttivät materiaalin uuteen vaatteeseen.

Puvun tekeminen koettiin merkityksellisenä. Prosessin aikana opittiin muun muassa vaateteknisiä ratkaisuja ja sinnikkyyttä ylittää haasteet. Prosessilla oli emotionaalista merkitystä osalle, kun tekemällä valmistauduttiin tansseja varten sekä se lisäsi muun muassa osan minäpystyvyyttä onnistumisten myötä. Moni mainitsi tehneensä pukua yhdessä muiden kanssa ja saaneensa apua heiltä. Osa tanssijoista oli suunnitellut kaavoja myöten pukunsa itse ja toiset olivat käyttäneet apuna valmiskaavoja, mutta muokanneet tai yhdistelleet niitä. Tämä kertoi, että tekijöille oli merkityksellistä saada suunnitella itse pukunsa ja se oli tärkeä osa tekemisen prosessia.

Pohdinta

Tutkimukseni luo lisää ymmärrystä käsitöiden teon tärkeydestä erityisesti nuorille. Vaatteita ommellessa oppii teknisten taitojen lisäksi muita taitoja, kuten periksiantamattomuutta ja itsensä haastamista.
Tutkimus nostaa esille yksilöllisen ilmaisun tärkeyden juhlassa, missä on tarkoitus toimia (tanssia) samoin ja oletetaan pukeutuvan tietyn koodin mukaan. Itse tekeminen mahdollistaa erottautumisen massakulttuurista, koska silloin ei ole riippuvainen kaupan rajatusta valikoimasta. Kuten tutkimuksessani kävi ilmi, vanhojentanssipuvun itse tehdessä mahdollisuuksia on rajattomasti. Tutkimuksen myötä nousi muun muassa kysymys, kuinka aistiyliherkille voidaan tehdä sopivia juhlapukuja ja mitä on silloin otettava huomioon.

Käsityö vastustaa kulutuskulttuuria, jossa laitetaan paljon rahaa palamaan pukuun. Tutkimukseni osoitti, että moni vanha halusi tehdä itse pukunsa, koska valmispuvut olivat kalliita ja he ajattelivat itse tekemällä saavansa halvemmalla. Tutkimus tuo esiin, kuinka kulutuskulttuuri ei hallitse kaikkia juhlassa, joka on ehkä kallein ja markkinoiduin juhla lukiossa.
Tutkimustuloksista on hyötyä käsityön opettajille ja kaikille, koska se auttaa ymmärtämään käsitöiden tärkeyttä ihmisille. Vanhojentanssipukuja sekä vanhojen tansseja yleensä on tutkittu Suomessa melko vähän, joten on tärkeä lisätä tietoa tästä perinteestä. Tutkimuksessani keskityin yleisesti vanhojentanssipuvun merkityksiin ja pukuja oli 1980-luvun lopulta nykyaikaan. Tutkimusaiheena voisikin tulevaisuudessa olla, että miten itse tehdyn vanhojentanssipuvun merkitykset ovat vuosien saatossa muuttuneet.

Hanna Mensalo
Itse tehdyn vanhojentanssipuvun merkitys

Tutkin tutkielmassani ongelmallisten poissaolojen ja motivaation puutteen eli amotivaation välistä yhteyttä. Sain käyttööni oppilaiden vastauksia, jotka antavat erityisen kiinnostavan näkökulman ilmiöön. Kukapa olisi parempi asiantuntija koulupoissaoloille, kuin oppilas itse? Erityinen mielenkiintoni kohdistui ongelmallisiin poissaoloihin. Ongelmallisia poissaoloja ovat määrittelyni mukaan tahalliset poissaolot, kuten lintsaaminen ja/tai krooniset poissaolot eli yli 10 prosenttia kouluajasta poissaoloja.

Käytössäni oli valmis aineisto Helsingin yliopiston Koulutuksen Arviointikeskukselta. Aineisto oli kerätty osana poissaolohanketta sähköisellä kyselylomakkeella, ja se sisälsi sekä määrällistä monivalintatehtäviin perustuvaa dataa, että oppilaiden itse kirjoittamaa laadullista dataa. Aineisto koostuu 399 peruskoulun 4.–9. luokan oppilaista. Tutkimustehtäväni oli tutkia oppilaiden poissaolojen (erityisesti tahallisten) määrää, poissaolojen ja amotivaation välistä yhteyttä sekä luokka-aste ja sukupuoliryhmien välisiä eroja poissaolojen ja amotivaation suhteen. Täydensin näitä analyysejä laadullisella tarkastelulla siitä, millaisia teemoja oppilaiden vastauksista voidaan tunnistaa amotivaation ja poissaolojen väliseen yhteyteen liittyen. Käytin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia aineiston monimenetelmätutkimusstrategian mukaisesti.

Tutkimustulosteni mukaan viidesosa vastaajista raportoi kroonisen rajan ylittävän määrän poissaoloja. Tahallisia poissaoloja ei raportoitu huomattavan suuren osan vastaajista ollenkaan, ja jos tahallisia poissaoloja raportoitiin, niiden kesto oli yleisimmin 1–2 päivää. Poissaoloilla on tilastollisesti erittäin merkitysevä yhteys kaikkiin tutkittuihin amotivaation osatekijöihin. Poissaolojen määrän suhteen ei esiintynyt eroja luokka-asteiden tai sukupuolten välillä. Amotivaation esiintymisessä oli eroja luokka-asteiden välillä, ja vaikuttaisi siltä, että ala- ja yläkoulun luokat eroavat amotivaation osalta siten, että yläkouluissa amotivaatio on selkeämmin havaittavaa. Oppilaiden vastauksista voitiin tunnistaa 5 amotivaatioon poissaolojen taustalla liittyvää teemaa, joita ovat motivaatio yleisesti, opettajan toiminta ja opetus, koulun merkityksellisyys ja toiminta, sosiaaliset suhteet sekä lintsaaminen. Tutkimukseni onnistui osoittamaan, että amotivaation ja ongelmallisten poissaolojen välillä on yhteys.

Opettajana tulos on kiinnostava, sillä oppilaiden motivaation tukeminen on keskeinen, joskin yllättävän haastava osa arkeani. Amotivaation vähentäminen ja sen esiintymisen ennalta ehkäisy on yksi helppo ja taloudellinen mahdollisuus puuttua koulupoissaolojen kertymisen ongelmaan. Siksi näiden tutkimustulosten valossa olisi syytä pohtia amotivaatiota vähentäviä tekijöitä koulun kontekstissa. Pieneltä tuntuvat arkiset valinnat voivat vaikuttaa yllättävän pitkälle. Oppilaan koulunkäyntiin vaikuttaa merkittävästi se, kuinka paljon hän saa vaikuttaa oppimiskokemuksiinsa, kuinka paljon hän saa positiivista palautetta toiminnastaan ja kuinka hyvin hän kokee kuuluvansa luokkakontekstissa joukkoon. Nämä ovat tärkeitä asioita pohdittavaksi meille kasvatusalalla toimiville.

Ronja Sinkkonen
”Tiettyinä päivinä koulu ei vain onnistu” – Amotivaation ja koulupoissaolojen yhteys

Syfte och bakgrund

Tidigare forskning och utvärderingar, liksom PISA och Nationella centret för utbildningsutvärderings undersökningar, visar på oroande trender gällande läskunnighet och framför allt ett minskat läsintresse. Forskning konstaterar att det är av största vikt att eleverna tidigt utvecklar en läsvana och exponeras för mängder av texter, eftersom det har samband med senare läsfärdigheter. Samtidigt pekar forskningen på att eleverna läs- och skrivförmågor polariseras starkt under skolgången i form av en Mattheweffekt i läsning: Goda läsare utvecklas mest under de inledande skolåren och kommer in i en positiv utvecklingsspiral som i sin tur höjer läsmotivationen samt tron på sig själv som läsare. Svaga läsare riskerar däremot att stagnera i sin utveckling, eftersom negativa erfarenheter leder till motivationsbrist och aversion till att plocka upp en bok.

Som en reaktion på denna kris har man i den senaste läroplanen (2014) lagt till en betoning på att ge eleverna läs- och språkupplevelser för att stimulera en läsande livsstil. Här kan man se ett försök till att lyfta fram de mer estetiska aspekterna av läsning – läsning för läsningens skull och inte enbart för att uppnå något annat. En utmaning ligger dock i elevernas egna förhållningssätt till läsning och särskilt till fiktionsläsning. För att den så viktiga läsvanan ska kunna etableras, behöver eleverna först se sig själva som läsare. Därmed var syftet med den här studien att utforska hur läroplanens mål att stimulera läsintresse och erbjuda läsupplevelser kan uppnås genom en intervention i litteraturundervisningen i lågstadiet. Ett annat syfte var att utforska hur elevernas läsaridentiteter kan stödjas. Interventionen utgår från ordkonstmetoder där estetiska, transformativa, postkritiska och läsarorienterade litterära förhållningssätt möts i Medskapande läsning. Interventionen gick ut på att eleverna läste totalt tre progressivt mer utmanande böcker under förloppet av tolv veckor med regelbundna läseläxor. Varje vecka besöktes klassen av en ordkonstlärare med vilken eleverna arbetade med det lästa på ett estetiskt och kreativt sätt.

Forskningsuppgift och metoder

Studiens forskningsuppgift var att utforska på vilka sätt en intervention i ordkonst i klassrumsmiljö kan stödja elevernas läskunnighet och läsintresse, så att eleverna får möjlighet att utveckla en positiv syn på sig själva som läsare samt uppleva läsglädje i enlighet med uppdraget för läroämnet svenska och litteratur. Därtill utforskades vilka möjligheter att utveckla läsresiliens och empati som ordkonstmetoderna och den medskapande läsningen har under interventionens gång. Samtidigt utforskas hur litteraturundervisningen i skolan kunde gynnas av att en större inklusion av estetisk, transformativ och postkritisk läsning, där litteraturundervisningen legitimeras med andra värden än enbart instrumentella.

I studien tillämpades ett fenomenografiskt och hermeneutiskt ramverk. Målgruppen i studien var årskurs 3, eftersom dessa elever befinner sig i en brytningspunkt mellan att lära sig att läsa och att läsa för att lära sig. Forskningsmaterialet bestod av tolv fokusgruppintervjuer med elever i årskurs 3 och analyser av ett uppgiftspapper som eleverna fyllde i totalt tre gånger under tre olika tidpunkter under interventionens gång. Totalt deltog 43 elever i fokusgrupperna och 47 elever bidrog med sammanlagt 123 uppgiftpapper till forskningen. Både intervjuer och elevalster pseudonymiserades och behandlades i enlighet med Forskningsetiska delegationens etiska riktlinjer. Uppgiftspappren analyserades enligt riktad kvalitativ textanalys med hjälp av en profilmatris och för fokusgrupperna tillämpades tematisk analys.

Resultat och slutsatser

Resultaten visar att interventionen gav upphov till förändringar i elevernas syner på sig själva som läsare, det vill säga läsaridentiteten. Eleverna rörde sig mellan tre identifierade läsaridentitetsgrupper med avseende på graden av närvaro av ett reflekterande läsarjag i uppgiftspappren: En begynnande läsaridentitet, en spirande läsaridentitet och en stark läsaridentitet. I gruppen för begynnande läsaridentitet placerades utsagor som bestod av enstaka sidnummer eller okontextualiserade delar av boken, medan elever som kunde beskriva centrala händelser eller peka ut särskilda scener som de ansåg hade påverkat deras läsning placerades i antingen en spirande eller stark läsaridentitet. Den största skillnaden på grupperna var graden av närvaron av ett läsarjag, mängden metaspråk samt reflektion och värdering. Under projektets gång visade sig flera elever flytta sig mellan dessa olika grupper av läsaridentiteter, där utvecklingen ofta var att eleven lyfte från en nivå till en annan. För andra var utvecklingen mer ojämn, vilket är naturligt med tanke på att läsaridentiteten är under utveckling.

Elevernas utsagor i intervjuerna var genomgående positiva och visade att flera elever har etablerat en läsarvana och utvidgat sina textvärldar till följd av interventionen. Dessutom visade eleverna en större medvetenhet om sig själva som läsare – de har konstruerat en mer synlig och positiv läsaridentitet. Eleverna hade vidare fått åtminstone någon upplevelse av kompetens, som inverkat positiv på deras syn på sin kompetens att klara av att läsa eller skriva. Resultaten gav även belägg för fiktionsläsningens möjligheter att stimulera empati och visade att eleverna utvecklade en god läsresiliens i mötet med mer utmanande texter. Den bok som var svårast att läsa, angav majoriteten av eleverna också som den bästa av de tre böckerna. Såvida ger studien belägg för att vägen ur läsningens kollaps bör starta på individnivå framom att se på läskunnighetssiffrorna på populationsnivå. Genom att erbjuda individen estetiska och positiva läsupplevelser kan man främja målet att få eleverna att anamma en läsande livsstil i enlighet med läroplanens målsättningar.

Linnea Lindström
”När man kom in i dem så bara flöt det in bilder i huvudet” – En studie om tredjeklassisters läsaridentiteter, resiliens samt empati genom medskapande läsning

Tein graduni vastasaapuneiden oppilaiden tiedonalakohtaisista lukutaidoista suomen kielen ja kirjallisuuden tehtävissä. Tutkimus toteutettiin osana Valu-hanketta. Valu on Helsingin yliopiston ja Koulutuksen arviointikeskuksen tutkimus ja kehittämishanke. Hankkeen tarkoitus on kerätä ja tuoda esiin tietoa oppilaiden suomen kielen taidoista ja tuen tarpeista. Ohjaajinani toimivat hanketyöntekijät professori Risto Hotulainen ja yliopistolehtori Jenni Marjokorpi.

Tutkimusaineistona käytin vastasaapuneiden oppilaiden sekä vertaisryhmän vastauksia suomen kielen ja kirjallisuuden Valu-arviointitehtäviin. Vertaisryhmä koostui äidinkieli ja kirjallisuus -oppiainetta opiskelevista kolmannen ja neljännen luokan oppilaista. Tutkimukseen osallistui 118 oppilasta, joista 16 oli vastasaapuneita ja loput verrokkiryhmää. Valu-hankkeen arviointityökalun avulla oppilaat tekivät tietokoneilla multimodaalisessa ympäristössä suomen kielen ja kirjallisuuden tehtäviä. Keräsin puolet aineistosta itse ja puolet koostui valmiista aineistosta. Aineiston kerääminen sisälsi muun muassa tutkimuslupien hoitamisen, oppilaiden ohjeistuksen ennen tehtäviä ja auttamisen tehtäviä tehdessä.

Aihe oli erittäin kiinnostava sen ajankohtaisuuden takia. Maahanmuuton lisääntymisen seurauksena koulutuksen kehittämisen kentällä tulee panostaa valmistavan opetuksen ja suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärän opetuksen kehittämiseen. Kun pääsin hankkeeseen mukaan, sain aiheesta paljon moniulotteisemman kuvan. Tämä motivoi minua.

Tein tutkimuksen kvantitatiivisin menetelmin. Analysoin oppilaiden tehtäviin käyttämää aikaa, yrityksiä sekä tehtävistä saatuja pisteitä keskiarvojen, keskihajontojen, mediaanien, vaihteluvälien sekä Mann-Whitneyn U-testin avulla. Tutkin, miten vastasaapuneet oppilaat vastaavat tehtäviin, millaisia apukeinoja he käyttävät ja miten heidän vastauksensa eroavat muiden oppilaiden vastauksista.

Tutkimukseni antoi ensituloksia Valu-arviointityökalun toimivuudesta. Tutkimustulokseni ovat hankkeen ensimmäisiä kvantitatiivisin menetelmin saatuja tuloksia. Tutkimukseni avulla arviointityökalun tehtäviä ja vihjeitä voidaan kehittää. Kehittämällä arviointityökalua voidaan paremmin arvioida vastasaapuneiden oppilaiden tiedonalakohtaista lukutaitoa. Itse sain tutkimusta tehdessä arvokasta tietoa monesta laajasta aiheesta kuten esimerkiksi

valmistavasta opetuksesta, suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -opetuksesta, tiedonalakohtaisesta lukutaidosta sekä kielellisestä sosialisaatiosta.

Jos joskus päätyisin jatkamaan opintojani, tämä olisi ehdottomasti lisätutkimuksen arvoinen aihe. Työssä opettajana voin kuitenkin hyödyntää kartoittamaani tietotaito työskennellessäni oppilaiden kanssa, jotka eivät puhu ensikielenään suomea. Maisteritutkielmaa tehdessäni saamasta tietotaidosta on toki myös hyötyä yleisesti äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen opetuksessa.

 

Senja Honkala

Kohti tiedonalakohtaista lukutaitoa – Vastasaapuneiden oppilaiden osaaminen suomen kielen ja kirjallisuuden Valu-arviointitehtävissä

Ett flertal studier visar att lärare upplever hög arbetsbelastning och att de mår allt sämre på sina arbetsplatser. Detta gjorde mig därför intresserad av att forska kring vilka faktorer som bidrar till ökad arbetsbelastning och försämrat välbefinnande. Det här är ett område som är viktigt med tanke på den betydelse som utbildning har för samhället. Det tryggar inte endast ekonomisk tillväxt utan bidrar också till demokratiskt beslutsfattande, social inkludering och rättvisa. Hur ska en högklassig utbildning kunna garanteras om lärarna inte mår bra på sina arbetsplatser?

Syftet med studien är således att undersöka vilka orsaker som bidrar till ökad arbetsbelastning och försämrat välbefinnande bland lärare, samt att lyfta fram konkreta förbättringsförslag. Målet är att synliggöra den här problematiken samt att bidra med kunskap om vad som är viktigt för att lärarnas välbefinnande ska öka och arbetsbelastningen minska.

Resultat

Resultatet visar att hög arbetsmängd över lag är en faktor som gör att lärarna upplever arbetsbelastning. Lärarna lyfter också fram att bristen på resurser i klassrummet kan vara belastande. Speciellt tar de fasta på att då det i en klass finns många elever med individuella studieplaner och de inte har tillgång till handledare i den utsträckning som de skulle behöva, kan arbetet kännas tungt. Dessutom poängterar de att de administrativa uppgifterna är tidskrävande och ibland belastande.

De faktorer som främst har en negativ inverkan på välbefinnandet är kopplade till friktion i social interaktion. Lärarna lyfter fram utmaningar både i klassrummet och i kommunikationen mellan skolan och hemmet. De tar också fasta på hur viktigt ledarskapet är för välbefinnandet och poängterar att speciellt avsaknad av stöd kan bidra till att välbefinnandet sjunker.

Lärarna lyfter fram flera förbättringsförslag. För det första skulle de önska att de har bättre verktyg för att handskas med elever som stör undervisningen. Därtill önskar de bli mer involverade i beslutsprocesser. De betonar också vikten av att protokollföra mötestider så att det går att följa med att den utsatta arbetstiden inte överskrids. Slutligen lyfter de fram vikten av att samarbeta och respektera varandra för att förbättra både arbetsbelastning och välbefinnande.

Det borde vara av intresse att se till att lärarna mår bra på sina arbetsplatser. Ökat välbefinnande bidrar till minskad sjukfrånvaro, bättre kvalitet på undervisningen och ökat välmående bland eleverna.

Gabriella Ahlvik

Att möta utmaningarna: En kvalitativ undersökning av klasslärares upplevelser av arbetsbelastning och välbefinnande

Uudenlaiset avoimet oppimisympäristöt ovat viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana yleistyneet suomalaisessa koulurakentamisessa. Avoimia oppimisympäristöjä voi olla hyvin monenlaisia. Tyypillisesti ne eivät sisällä perinteisiä seinillä rajattuja luokkahuoneita, joissa jokaisella oppilaalla olisi oma pulpetti, vaan tilat ovat muunneltavia ja avoimia, ja niitä rajataan esimerkiksi lasiseinillä ja verhoilla. Tiloissa on myös yleensä erilaisia siirreltäviä kalusteita, kuten pehmopenkkejä. Avoimen oppimisympäristön ajatellaan tarjoavan mahdollisuuksia muun muassa oppilaiden itseohjautuvuuden lisäämiseen ja ryhmätyömuotoiseen opetukseen. Näiden uudistettujen tilojen vaikutuksia oppimiseen ja työrauhaan ei ole vielä kuitenkaan tutkittu, ja mediassa onkin uutisoitu hyvin kriittiseen sävyyn siitä, että avoimet tilat tuottavat haasteita työrauhalle.

Tutkimustehtävä ja aineisto

Tutkimustehtävänäni oli tarkastella työrauhan luomisen käytäntöjä avoimen oppimisympäristön alkuopetuksessa, alakoulun ensimmäisellä luokalla. Tarkoituksena oli selvittää, miten opettajat luovat työrauhaa, millaisia työrauhahäiriöitä avoimessa ympäristössä esiintyy ja millä työrauhaa korjaavilla keinoilla opettajat puuttuvat esiintyneisiin työrauhahäiriöihin. Selvitin myös haastattelujen avulla opettajien näkemyksiä avoimen tilan hyödyistä ja haasteista työrauhan ja luokanhallinnan näkökulmasta. Tutkimuksen aineistona oli etnografinen havainnointiaineisto, jonka kohteena oli kaksi pääkaupunkiseudun koulussa toimivaa alkuopetuksen oppilasryhmää ja heidän kaksi opettajaansa. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä.

Tuloksia ja pohdintaa

Tutkimuksessani opettajat kokivat työrauhan olevan kaiken oppimisen perusta, ja sen luomiseen kannattaa heidän mukaansa panostaa, oli ympäristö mikä tahansa. Opettajat loivat työrauhaa pääasiassa ehkäisemällä työrauhahäiriöitä ennalta, ja heillä oli siihen useita erilaisia keinoja. Työrauhaa luotiin muun muassa opettamalla oppilaille työrauhataitoja, luomalla luokkaan omia rutiineja ja struktuureja, antamalla positiivista palautetta oppilaille ja vaihtelemalla erilaisia työskentelytapoja. Myös erilaisten siirtymätilanteiden ennakointi ja organisointi, sekä opettajien läsnäolo nousivat esiin tärkeinä työrauhan luomisen keinoina. Työrauhahäiriöitä esiintyi tutkimuksessa vain vähän, ja tyypillisintä oli oppilaiden puhuminen ilman puheenvuoroa. Opettajat puuttuivat työrauhahäiriöihin erilaisilla korjaavilla keinoilla, kuten menemällä oppilaan luokse, koskettamalla heitä tai katsomalla heitä merkitsevästi. Opettajat käyttivät myös sanallisia keinoja, kuten oppilaan nimen mainitsemista, säännöistä muistuttamista ja ”Shh” -ilmausta.

Tutkimuksen opettajat kokivat avoimen ympäristön tuottavan mahdollisuuksia opetuksen monipuolistamiseen, toiminnallisuuteen ja liikunnallisuuden lisäämiseen, mutta jos tilan käyttöä ei ole harjoiteltu oppilaiden kanssa, voivat tilan tuottamat virikkeet aiheuttaa haasteita luokanhallinnalle. Avoimessa oppimisympäristössä tarvitaan siis opettajan ohjausta ja samoja tuttuja koulunkäynnin sääntöjä ja rutiineja kuin missä tahansa muussakin oppimisympäristössä, jotta työrauhan luominen onnistuu. Opettajan täytyy suunnitella tilojen käyttöä etukäteen, jotta niitä voidaan käyttää strukturoidusti ja hallitusti. Tulevaisuuden oppimisympäristöjä on tärkeä kehittää pitäen mielessä erilaiset oppijat ja se, että oma turvallinen paikka on hyvin tärkeä alkuopetusikäisille oppilaille.

Susanna Heinonen

Työrauhan luomisen käytäntöjä avoimen oppimisympäristön alkuopetuksessa

Miksi Yhteisopettajuus on tärkeää?

Tutkimukseni käsitteli varhaiskasvatuksen erityisopettajien ja varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia yhteisopettajuudesta integroidussa erityisryhmässä. Tavoitteenani oli selvittää, miten opettajat kokevat yhteisopettajuuden hyötyjä ja haasteita, sekä kuinka he käyttävät erilaisia yhteisopettajuuden toimintamalleja inklusiivisessa varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen integroidussa erityisryhmässä yhteisopettajuudella voidaan saavuttaa erinomaisia tuloksia lasten tarpeiden näkökulmasta arvioituna. Niin ei kuitenkaan tapahdu automaattisesti, vaan hyvät tulokset vaativat sitoutumista monella eri tasolla, niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin.
Yhteisopettajuudella varhaiskasvatuksen integroidussa ryhmässä tarkoitetaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja varhaiskasvatuksen opettajan yhteistoimintaa. Yhteisopettajuuden tavoitteena on tarjota lapsille yksilöllisempää ohjausta ja mahdollisuutta päästä osalliseksi ryhmän toimintaan.
Yhteisopettajuuden tutkiminen on tärkeää, sillä se edistää inklusiivista varhaiskasvatusta, jossa jokaisella lapsella on mahdollisuus saada tarvitsemaansa tukea omassa ryhmässään. Inkluusiolla pyritään luomaan yhtenäinen ja monimuotoinen oppimisympäristö, jossa kaikki lapset voivat osallistua ja kehittyä yhdessä.

Tutkimuksen Toteutus

Tutkimukseni oli laadullinen ja pohjautui fenomenologiseen lähestymistapaan, jossa keskitytään ihmisten kokemuksiin ja näiden kokemusten merkityksiin. Aineisto kerättiin etäyhteyksillä järjestetyillä puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastateltavina oli kuusi varhaiskasvatuksen erityisopettajaa ja neljä varhaiskasvatuksen opettajaa eri puolilta Suomea.

Keskeiset Tulokset

Yhteisopettajuuden onnistuminen edellyttää sekä selkeää toimintamallia että koko organisaation sitoutumista siihen. Olennaisia edellytyksiä toimivalle yhteisopetukselle on varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja varhaiskasvatuksen opettajan yhteinen suunnittelu- ja keskusteluaika, yhtenäiset pedagogiset näkemykset sekä johdon ja muun työyhteisön tuki toimintamallille.
Samat tekijät, jotka hyvin toimiessaan luovat yhteisopettajuudelle onnistumisen edellytyksiä, muodostavat vastaavasti huonosti organisoituna tai toimivina merkittävän haasteen sekä työn hoitamiselle että työssä jaksamiselle. Esimerkiksi opettajien säännölliset yhteiset suunnitteluajat sekä tukevat yhteisopettajuutta että riittämättömänä haastavat yhteisopettajuuden toteuttamista.

Yhteisopettajuuden Hyödyt

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yhteisopettajuus tukee inklusiivista varhaiskasvatusta merkittävästi. Se mahdollistaa opettajien välisen tiedon ja osaamisen jakamisen, mikä parantaa opetuksen laatua ja tukee lasten yksilöllisiä tarpeita. Lisäksi yhteisopettajuus voi lisätä opettajien ammatillista kehittymistä ja työtyytyväisyyttä.

Tulevaisuuden Tutkimusaiheet

Tutkimukseni herätti uusia kysymyksiä yhteisopettajuuden kehittämisestä ja sen käytäntöjen laajentamisesta. Esimerkiksi, miten yhteisopettajuuden mallit voitaisiin integroida paremmin arkeen ja kuinka varmistaa riittävät resurssit ja suunnitteluaika opettajille. Näiden kysymysten tarkempi tutkiminen voisi auttaa kehittämään entistä inklusiivisempaa ja tehokkaampaa varhaiskasvatusta.

Lopuksi

Yhteisopettajuutta voi parhaimmillaan kuvata arjessa kannattelevaksi hopeareunusteiseksi pilveksi; se toimii pumpulina arjen töyssyissä ja kiillottaa vähän nuhjuisemmatkin olosuhteet. Pahimmillaan, huonosti johdettuna, suunniteltuna ja erilaisilla näkemyksillä kuorrutettuna, se voi tuoda harmautta, jopa sadetta ja ukkosta päiviin. Onnellista on, että jälkimmäiseltä pilveltä voimme halutessamme välttyä.

Mirjami Höglund
Varhaiskasvatuksen erityisopettajien ja varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia yhteisopettajuudesta integroidussa erityisryhmässä

Dagligen kommer elever i kontakt med situationer där matematik används i någon form. Att gå till butiken, följa recept eller uppskatta skolvägens längd är exempel på vardagliga situationer där vi behöver de grundläggande matematiska färdigheterna. Att ha goda grundläggande kunskaper i matematik är viktigt för att kunna fungera i det föränderliga samhället. Matematik är också ett kunskapsområde som är starkt kopplat till elevers vardag. Om eleven en gång skapat en negativ matematikbild kan det vara svårt för eleven att ändra på den. Därför är det oerhört viktigt att klasslärare kan skapa lyckade lärsituationer för alla för att kunna förebygga att en negativ matematikbild bildas hos eleverna.

Avhandlingens syfte
Syftet med min avhandling är att undersöka klasslärares uppfattningar om elevers attityder till matematik och hur klasslärare kan främja elevers positiva attityder till matematik. Syftet är även att granska hur klasslärare arbetar för att stödja elevers upplevda självförmåga i matematik. Fokuset ligger på lärares uppfattningar om elevers attityder till matematik i årskurserna 3–6. Studien genomfördes som en kvalitativ intervjustudie.

Avhandlingens resultat
Resultaten visar att elever som upplever matematiken lätt har oftast en mer positiv attityd till ämnet än de elever som upplever matematiken svår eller betungande. Det kom också fram att inlärningssvårigheter inte alltid behöver hänga ihop med en negativ attityd och elever som har en negativ attityd behöver nödvändigtvis inte prestera dåligt i matematik. Resultaten visar även att lärare kan genom sin egen positiva inställning och genom valen av olika material och undervisningsmetoder också påverka elevers attityder till matematik. Elevens egen inställning, klasskompisarna samt vårdnadshavarnas påverkan på attityderna får minsann inte glömmas bort.

Slutsats
Genom att visa intresse till ämnet, en nivåanpassad undervisning där eleven får tillräckligt med utmaningar och lyckanden tillsammans med en god klassrumsatmosfär samt genom en mångsidig undervisning kan lärare främja elevernas positiva attityder till matematik samt stödja elevens upplevda självförmåga.

Fanny Holmberg
Klasslärares upplevelser av elevers attityder till matematik i årskurs 3-6

”Haluaisitko sinäkin harrastaa jotakin, joka on samaan aikaan sekä hauskaa että hyödyllistä? Valitse musiikkikoulutus! Keskittymiskykysi kohenee, koordinaatiosi kehittyy ja suorituksesi työssä tai koulussa paranevat. Tavoitteesi huomioidaan yksilöllisesti, ja voit itse valita niin opintojen laajuuden kuin intensiivisyydenkin. Tunnit on mahdollista pitää joko paikan päällä tai etänä, ja voit tulla juuri sellaisena kuin olet. Tervetuloa mukaan!”

Tämä kuvitteellinen teksti on esimerkki tavasta, jolla musiikkikoulutuksesta nykyisin puhutaan. Yhteiskunnassamme ja poliittisessa päätöksenteossa on viime vuosikymmeninä tapahtunut merkittäviä aatteellisia muutoksia, joiden seurauksena paitsi raha, myös hyöty ja markkinat ohjaavat ihmisten toimintaa. Kulttuuriperinteen siirtoon perustuvan musiikkikoulutuksen voisi kuvitella olevan tällaisen muutoksen ulkopuolella, mutta näin ei suinkaan ole. Tämä on tärkeää tuoda näkyväksi, jotta ymmärrämme, millaisia ajattelumalleja on tällä hetkellä kulttuurialaa ohjaavien päätösten takana, ja miten kokonaisvaltaisesta ja kaikille aloille levittäytyvästä maailman hahmottamisen tavan muutoksesta on kyse.

Tutkielmassani tarkastelen, miten yhteiskunnan markkinoituminen ja järkevyydellä perustelu heijastuu tämän päivän musiikkikoulutuksen ohjaukseen. Aineistonani on kaksi musiikkikoulutuksen tulevaisuuskuvaa hahmottelevaa dokumenttia, joiden teksteistä tulkitsen sitä, millaisia tavoitteita musiikkikoulutukselle asetetaan ja miten niitä perustellaan. Lisäksi olen kiinnostunut siitä, onko teksteissä joitakin ristiriitaisuuksia, esimerkiksi tavoitteita, joita on vaikea tai mahdoton saavuttaa.

Tutkielmani tuloksena havaitsin teksteissä erityisen vahvasti hyödyn korostamisen. Musiikkikoulutus nähdään arvokkaana nimenomaan siksi, että soittoa opiskellessa samalla kehittyy moni sellainen taito, josta on hyötyä muuallakin. Hyötyvaikutuksien vuoksi olisi hyvä, jos musiikkikoulutusta olisi tarjolla mahdollisimman monelle, ja tästä syystä siitä pyritään tekemään saavutettavaa. Saavutettavuuden tavoite muodostaa kuitenkin ongelman. Teksteissä nimittäin korostuu myös kustannusten kurissa pitäminen eli rahan säästö, mikä on hankalaa, jos melko kallista opetusta tarjotaan mahdollisimman monelle. Kaikilla kun ei ole oppilasmaksuihin varaa, ja silloin maksajaksi joutuisi yhteiskunta.

Toinen mielenkiintoinen markkinoituneen musiikkikoulutuksen ilmenemismuoto on yksilöllisyyden korostaminen. Yksilöllisyys on inhimillisesti ajatellen jokaisen erilaisten ominaisuuksien huomioon ottamista, ja sillä tavoin hienoa, että sen ansioista kaikkien ei tarvitse sopia samaan muottiin ja useampi voi kokea musiikin oppimisen kautta onnistumisen elämyksiä. Kuitenkin, kun tekstejä lukee tarkemmin, kääntyy yksilöllisyyden huomioinnin periaate markkinavastaavuuden vaatimukseksi opetusta tarjoavia toimijoita kohtaan. Tämä tarkoittaa, että koulutuksen toteuttajan on vastattava yksilöiden eli oppilaiden kysyntään voidakseen saada oikeutuksen olemassa ololleen ja julkiselle rahoitukselle. Tällainen toimintatapa muuttaa musiikkikoulutuksen vuosisatoja vanhaa perusajatusta sukupolvelta toiselle siirtyvästä perinteestä. Kiinnostava kysymys onkin, millaiselta musiikkikoulutus näyttää tulevaisuudessa, jos oppilaat saavat sen sisällön valita.

Tekemäni tutkimus avaa ohjaavia dokumentteja hieman pintaa syvemmältä ja auttaa ymmärtämään, mitä merkityksiä erilaisilla puhetavoilla on. Ohjaavista dokumenteista ei kuitenkaan voida vetää suoria johtopäätöksiä siitä, miten musiikkikoulutusta käytännössä nykypäivänä toteutetaan. Olisikin mielenkiintoista jatkossa tutkia, mitä käytännön opetustyötä tekevät opettajat ajattelevat tällaisista dokumenteista ja miten niiden markkinoita ja hyötyjä korostava kieli näyttäytyy heidän työssään.

Sanni Vanonen – Musiikkikoulutus hyödyttää! Houkutteleva ja järkeistävä markkinapuhe musiikkikoulutuksen tavoiteohjauksessa

Muistan ensimmäistä opetusharjoittelua tehdessäni huomanneeni, etten tiedä miten toimia tilanteessa, jossa oppilas on pois koulusta pidempiä ajanjaksoja tai oppilaan koulunkäynti on epäsäännöllistä. Opinnoissakaan tästä ei ollut juurikaan tullut vastaan tietoa. Gradututkielmaa aloittaessa kiinnostuin aiheesta toden teolla ja päätin tutkia sitä, oppiakseni itse enemmän ja mahdollisesti tuottaakseni myös aiheesta lisää tietoa. Aiheeseen tutustuessani huomasin, että poissaolot ovat lisääntyneet perusopetuksessa ja aiheeseen liittyen on tehty paljon selvitystyötä ja kehittämistoimintaa Suomen kontekstissa, mm. Karvin, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen toimesta. Tartuin tähän kehittämistyöhön ja aiheen valittuani pääsin suunnittelemaan tutkimuksen käytännön toteuttamista.

Tutkielman toteuttaminen: kahdesta aineistosta koostuva tutkielma

Alun perin tarkoituksenani oli tutkia opetuksen järjestäjien, tässä tapauksessa kuntien, poissaoloihin liittyviä toimintamalleja, joissa ohjeistetaan poissaoloihin liittyviin käytänteisiin. Yhteisen ideoinnin (ja minulle tarjoutuneen mahdollisuuden haastateltavien rekrytointiin) tuloksena tutkimuksessani yhdistyy toimintamallien ja haastatteluaineiston tuottama tieto kouluun kiinnittymiseen ja poissaoloihin liittyvistä käytänteistä ja niiden kehittämisestä. Haastattelin kehittämistoimintaa tietyllä alueella koordinoivia henkilöitä heidän näkemyksistään näistä käytänteistä, teemahaastattelua käyttäen.

Toimintamalleissa poissaolojen ehkäiseminen kunnossa, mutta yhteisötason seurannan ja puuttumisen kuvauksissa vaihtelua

Tutkielmani tulokset osoittavat, että poissaolojen ennaltaehkäiseminen on paikallisissa ohjeistuksissa otettu huomioon suhteellisen hyvin, mutta poissaolojen seurantaan ja poissaoloihin puuttumiseen ohjeistetaan osassa malleja vain yksilötasolla, eli toimet kohdistuvat vain yksilöön, eivät esimerkiksi luokka- tai kouluyhteisöön. Monet yhteisötason tekijät tai ilmiöt saattavat kuitenkin vaikuttaa poissaolomääriin ja yksittäisen oppilaan poissaolojen taustalla, jonka vuoksi näiden tekijöiden huomioiminen kaikissa malleissa ja etenkin koulujen arjessa olisi tärkeää.

Koordinaattorit pitivät tärkeänä oppilaan edun huomioimista ja yhteistyötä

Tutkielmassa haastateltavat koordinaattorit pitivät tärkeänä, että eri tasojen käytänteitä kehitetään ja toteutetaan oppilaan etu edellä. Esimerkiksi toimintamallien käyttöönotossa, kodin ja koulun välisessä yhteistyössä ja monialaisessa yhteistyössä tulisi siis tulosten mukaan huomioida aina ensisijaisesti oppilaan etu. Haastatteluissa korostui myös eri tasoilla tapahtuvan yhteistyön merkitys: sitä pidettiin tärkeänä käytänteiden kehittämisen, kouluun kiinnittymisen tukemisen ja poissaolojen ehkäisemisen sekä niihin puuttumisen kannalta. Yhteistyön nähtiin hyödyttävän paitsi sitä toteuttavia toimijoita, myös oppilaiden tasa-arvoista ja tuloksellista tukemista. Yksittäisten toimijoiden, koulujen, kuntien ja alueiden yhteistyöllä ja asioiden jakamisella voidaan mahdollisesti tulevaisuudessa ennaltaehkäistä oppilaiden säännöllisen koulunkäynnin haasteita ja puuttua poissaoloihin tehokkaammin.

Koulutuksen merkityksellisyyden lasku poissaolojen taustalla?

Haastateltavat toivoivat myönteisempiä asenteita poissaoloihin puuttumiseen ja lisää ymmärrystä ilmiöstä. Poissaoloihin puuttuminen saattoi näyttäytyä perheelle kyttäämisenä tai syyllistämisenä, josta haastateltavat toivoivat, että päästäisiin eroon. Sen sijaan poissaoloihin puuttuminen, esimerkiksi opettajan yhteydenotto kotiin, on ja tulisi myös ymmärtää oppilaasta yhdessä huolen pitämisenä ja välittämisenä. Lisäksi haastateltavat mainitsivat, että koulutuksen merkityksellisyys oli laskenut eli että koulunkäyntiä ei enää koeta yhtä lailla tärkeäksi, hyödylliseksi ja välttämättömäksi kuin aiemmin. Tämä saattoi vaikuttaa poissaolojen taustalla ja haastateltavat toivoivatkin merkityksellisyyden palauttamista. Nähtäväksi jää, ryhdytäänkö tämän osalta tulevaisuudessa toimiin ja onnistutaanko palauttamaan koulun tärkeä ja merkityksellinen rooli lasten ja nuorten kasvu- ja oppimisympäristönä.

Anna Brander
Kouluun kiinnittymiseen ja koulupoissaoloihin liittyvät käytänteet ja niiden kehittäminen perusopetuksessa