EU haluaa eroon avoimen julkaisemisen kirjoittajamaksuista – nopeita muutoksia nykytilanteeseen ei ole luvassa

Keväällä valmisteltu tieteellistä julkaisemista koskeva EU-julkilausuma on nostamassa aiemman välittömän avoimuuden rinnalle myös julkaisemisen maksuttomuuden kirjoittajalle. Toistaiseksi on epäselvää, mitä tekeillä oleva julkilausuma käytännössä tarkoittaisi, mutta asiantuntija-arvioissa sitä pidetään luontevana askeleena EU:n avoimen julkaisemisen politiikassa. Pyrkimys edistää kirjoittajille maksutonta avointa julkaisemista (diamond open access) on nyt esillä Euroopassa muutenkin. Suomessa se on ollut avoimen tiedejulkaisemisen valtavirtaa jo pitkään.

Jatka lukemista ”EU haluaa eroon avoimen julkaisemisen kirjoittajamaksuista – nopeita muutoksia nykytilanteeseen ei ole luvassa”

Tekstiä tuottava tekoäly ja tieteen avoimuus

Keskusteluun kykenevä tekoäly on tehnyt tekoälyn kehittymisen hyvin konkreettiseksi. Harppaukset ovat herättäneet paljon keskustelua tekoälyn kehityskaarista ja sen vaikutuksista esimerkiksi työelämään, opiskeluun tai tieteeseen. Läpinäkyvyyden näkökulmasta generatiivisiin tekoälyihin liittyy avoimia kysymyksiä, jotka ovat keskeisiä tiedon laadun arvioimisessa: Millä logiikalla kontekstia tulkitseva kielimalli valitsee sanoja tekstiinsä? Mihin lähteisiin tekoäly perustaa vastauksensa? Millä tavalla tekoäly arvioi lähdeaineistojen laatua ja luotettavuutta? Tutkitun tiedon painoarvoa tekoälyratkaisuissa ei usein tunneta – tieteellisen tiedon avoimuudella (open access) voisi olla tässä oma merkityksensä.

Jatka lukemista ”Tekstiä tuottava tekoäly ja tieteen avoimuus”

Milloin hälytyskellojen pitäisi soida – kirjaston opas tukee tutkijaa julkaisukanavan valinnassa

Helsingin yliopiston kirjasto on julkaissut kevään aikana Julkaisukanavan valinta -oppaan, joka tukee tutkijaa luotettavien avoimien julkaisijoiden löytämisessä ja epäilyttävien julkaisijoiden – tai suoranaisten saalistajajulkaisujen – tunnistamisessa. Oppaasta löytyy tarkistuslistoja ja muita työkaluja julkaisukanavan valinnan tueksi. Oma osionsa on paljon esillä olleiden MDPI- ja Frontiers-kustantajien tarkastelulle.

Jatka lukemista ”Milloin hälytyskellojen pitäisi soida – kirjaston opas tukee tutkijaa julkaisukanavan valinnassa”

When the alarm bells should go off – a library guide to help researchers choose a publishing channel

During the spring, the Helsinki University Library has published a guide, Assessing open access journal quality, to help researchers find reliable publishers and identify dubious publishers – or predatory publishers. The guide includes checklists and other tools to help you choose a publication channel. There is a section dedicated to the much discussed MDPI and Frontiers publishers.

Jatka lukemista ”When the alarm bells should go off – a library guide to help researchers choose a publishing channel”

Not just storage as usual – Long-term storing of research data for the University of Helsinki (TPAT)

In 2022, the University of Helsinki made a decision to strengthen its research data storage services and data curation over the next five years backed by 1.5 million euros in funding. The long-term storage of research data (Tutkimusdatan pitkäaikaistallennus, TPAT) differs from a conventional data storage service. The TPAT service focuses on storing data for 5–15 years after the research is completed. TPAT answers the question: ”Where can I save this valuable data for future use or as evidence of research already completed?”

Jatka lukemista ”Not just storage as usual – Long-term storing of research data for the University of Helsinki (TPAT)”

Open science annual review 2022 – national guidelines in Finland, main themes and news

The open science 2022 review summarises the key open science themes of the past year. The article brings together the policies of the national open science coordination and the main open science themes and news. The main themes include promoting responsible research assessment in Europe, supporting free of charge open access publishing (diamond OA) and the US OSTP policy.

Jatka lukemista ”Open science annual review 2022 – national guidelines in Finland, main themes and news”

”Helda Open Books palvelee avointa tiedon levittämistä, siis tieteen pyhimpien perusideoiden toteutumista”

Kun emeritusprofessori Esko Linnakangas kymmenen vuotta sitten kuuli avoimen julkaisemisen mahdollisuudesta, hän innostui asiasta ja nyt innostuminen on tuottanut kirjan per vuosi. Kirjoissa hän on tarkastellut verotusta eri näkökulmista, ja viimeisin verotukia ja -sanktioita käsittelevä kirja – yhdessä Kalle Isotalon kanssa kirjoitettu yli 800-sivuinen opus – julkaistiin Helsingin yliopiston Helda Open Booksissa sopivasti vaalikeväänä. Blogihaastattelussa Linnakangas kertoo julkaisutoiminnastaan ja teosten avoimuuden merkityksistä.

Jatka lukemista ””Helda Open Books palvelee avointa tiedon levittämistä, siis tieteen pyhimpien perusideoiden toteutumista””