Mistä tutkimus sai alkunsa
Tämän tutkimuksen tausta on työssäni varhaiskasvatuksessa, jossa olen seurannut lasten vuorovaikutusta ja kommunikaatioaloitteita. Vuorovaikutukseen pääseminen ja yhteenkuuluvuuden kokeminen ovat erityisen haasteellisia tukea tarvitseville lapsille. Heidän vuorovaikutusaloitteitaan ei useinkaan huomata tai ne tulkitaan väärin, ja nämä lapset jäävät ulkopuolisiksi ryhmästä. Etenkin vaativaa tukea tarvitsevien lasten, joiden tuen tarve on usein monialaista, on erityisen vaikea päästä mukaan yhteiseen toimintaan. Onkin tutkittu, että tukea tarvitsevista lapsista etenkin heikommat itsesäätelytaidot omaavat sekä vaativaa monialaista tukea tarvitset lapset viettävät vähemmän aikaa sosiaalisissa toimissa ja vertaisryhmän parissa. Varhaiskasvatuksen kentältä puuttuu myös tutkitusti tietoutta yhteenkuuluvuutta edistävistä rakenteista ja käytänteistä, mahdollisuudet, yhteenkuuluvuuden tukemiseen arjen pedagogisissa tilanteissa jäävät usein varhaiskasvatuksen työntekijöiltä käyttämättä.
Tutkimuksen tavoitteet
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen ammattilaisilta, mitkä ovat yhteenkuuluvuuden rakentumisen edellytykset varhaiskasvatuksen vaativassa tuessa sekä millaisilla konkreettisilla teoilla tätä yhteenkuuluvuutta rakennetaan. Tutkimuksella pyritään keskustelijoiden yhteisellä puheella tuottamaan uutta tietoa ja saamaan varhaiskasvatuksen kentällä olevaa ”hiljaista tietoa” esille. Tämän tutkimuksen viitekehys on varhaiskasvatuksessa, siellä vaativaa tukea tarvitsevat lapset sekä heidän yhteenkuuluvuutensa rakentumisensa. Tutkimuksessa avataan yhteenkuuluvuuden taustalla olevaa inkluusion käsitettä varhaiskasvatusta ohjaavana keskeisenä periaatteena sekä lapsen tuen järjestämistä ajankohtaisen lainsäädännön sekä selvitysten avulla. Teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään lapsen osallisuutta, yhteenkuuluvuuden politiikkaa sekä keinoja, joilla yhteenkuuluvuutta pystytään rakentamaan.
Menetelmät
Tutkimus sai innoituksensa Vaativa tuki varhaiskasvatuksessa, VAKA-TUVET – hankkeesta, jolla pyrittiin lisäämään tietoisuutta vaativasta tuesta varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksen aineisto kerättiin kahdella fokusryhmähaastattelulla ja yhdellä yksilöhaastattelulla yhdeksältä varhaiskasvatuksen erityisopettajalta. Haastatteluaineiston analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysia, jonka avulla aineisto teemoiteltiin kytkien väljästi teoreettiseen viitekehykseen.
Tulokset ja johtopäätökset
Tuloksista voitiin todeta yhteenkuuluvuuden muotoutumisen olevan muuttuva prosessi, jota täytyy tietoisesti rakentaa ja jatkuvasti arvioida yhteisillä keskusteluilla. Vaativaa tukea tarvitsevien lasten kannalta keskeiseksi nähtiin työyhteisön inklusiivinen toimintakulttuuri, jossa yksilöllisyyden huomiointi ja esteiden poistaminen nähdään arkipäiväisenä asiana. Tiimeissä käytävissä keskusteluissa yhteenkuuluvuuden merkitys lapselle täytyy avata, ja jakaa tietoa vaativasta tuesta. Näissä keskusteluissa luodaan suunnitelma yhteenkuuluvuuden rakentumiselle arjen konkreettisella tasolla. Yhteenkuuluvuuden nähtiin rakentuvan arjessa yksilöllisistä ratkaisuista, joissa kaikkien lasten tarpeet huomioidaan, pitäen mielessä kokonaiskuva yhteenkuuluvuuden kannalta. Ammattilaisten sensitiivinen ja moniulotteinen rooli vaativaa tukea tarvitsevien lasten sekä koko ryhmän yhteenkuuluvuuden rakentajana koettiin olennaiseksi. Konkreeteissa arjen teoissa yhteenkuuluvuutta rakennettiin materiaalisilla teoilla, ryhmän pedagogisilla käytänteillä sekä ammattilaisten toiminnallisilla teoilla, joilla ohjattiin lapsia toisten yhteyteen. Ammattilaisten kielellisissä teoissa korostettiin yhteisöllisyyttä rakentavaa ”me-puhetta” sekä esteettömien mahdollisuuksien luomista kommunikaatioon.
Pohdintaa tuloksista
Tulokset ovat pitkälti yhteneviä aiempien tulosten kanssa, sensitiivisten yhteenkuuluvuutta rakentavien ammattilaisten merkitys korostui aineistossa ja yhteenkuuluvuutta tulee rakentaa tietoisesti arjessa. Vaativan tuen tietoutta tarvitaan myös lisää, sillä pystyy perustelemaan ratkaisuja ja tieto lisää ymmärrystä. Monialaisella yhteistyöllä olisikin paljon annettavaa varhaiskasvatuksen arkeen. Mielenkiintoinen jatkotutkimuksen kohde voisi olla vaativan monialaisen tuen ja yhteistyön mahdollisuudet varhaiskasvatuksessa etenkin kuuluvuuden kannalta.
Huolestuttavaa on tämän päivän varhaiskasvatuksen haastava henkilöstötilanne; aineistosta nousi selkeästi esille ammattitaitoisen henkilöstön tarve ja riittävä henkilöstömäärä, jotka ovat oleellisessa osassa vaativaa tukea tarvitseville lapsille. Haastepuheesta huolimatta aineistosta välittyy työn imu. Kun työn resurssit ovat kunnossa ja tiimissä on yhteisesti sovitut periaatteet, työ koetaan palkitsevaksi. Vaativan tuen kanssa työskenteleminen antaa työntekijöille positiivisia elämyksiä ja ”flow-kokemuksia”; varhaiskasvatus on antoisa ja merkityksellinen työ, kun puitetekijät ovat kunnossa. Tätä näkemystä tulisikin tuoda esille, kun halutaan nostaa varhaiskasvatuksen vetovoimaa ammatillisena valintana. Ryhmässä, jossa on erilaisia yksilöitä kaikki voivat oppia toisiltaan ja antaa toisilleen iloa.
Paula Ojalehto
”Aikuinen on se Liima ” – Yhteenkuuluvuuden rakentuminen varhaiskasvatuksen vaativassa tuessa