Taustaa
Suomalainen varhaiskasvatus on murrosvaiheessa. Varhaiskasvatuslain (540/2018) toinen osa astui voimaan reilu viisi vuotta sitten. Uuden lain myötä lainsäädäntö ajanmukaistui, selkeytyi ja tarkentui käsitteellisesti. Lisäksi uuden lain tarkoitus on vahvistaa varhaiskasvatuksen laatua nostamalla henkilöstön koulutustasoa sekä selkiyttämällä tehtävänimikkeitä. Uudistettu laki oli kauan odotettu ja tervetullut. Lain ensimmäinen osa tuli voimaan vuonna 2015, ja sitä edelsi laki lasten päivähoidosta (36/1973) vuodelta 1973. Samaan aikaan lainsäädännön uudistusten kanssa suomalaisen varhaiskasvatuksen kentällä on kytenyt kriisi, jonka yksi merkittävin tekijä on alati voimistuva työntekijäpula. Pulaa varhaiskasvatuksen opettajista on ollut jo ennen lakiuudistusta, ja tähän on pyritty vastaamaan nostamalla koulutusmääriä (Kantonen ym., 2020). Viime vuosina epäpätevien työntekijöiden määrä on kasvanut varhaiskasvatuksessa. Etenkin pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa tilanne on vakava.
Tutkimuksen tehtävästä ja toteutuksesta
Tutkimukseni tarkoituksena on kuvata Helsingin Sanomien uutisointia koskien varhaiskasvatuksen työntekijäpulaa. Haluan selvittää, millaisia diskursseja varhaiskasvatuksen työntekijäpulasta Helsingin Sanomissa tuotetaan sekä millä tavoin diskurssit rakentavat sosiaalista todellisuutta. Tavoitteena on luoda kattava katsaus työntekijäpulaa koskevaan uutisointiin sekä analysoida aineistosta nousevia teemoja laajemmiksi diskursseiksi vastaamaan tutkimuskysymyksiini.
Varhaiskasvatuksen työntekijäpula on voimakasta Suomessa, mutta myös kansainvälisesti. Tutkijoiden kiinnostus analysoida median vaikutusta koulutukseen ja opettajiin on kasvanut viime vuosikymmenten aikana. Toteutan tutkimukseni laadullisena diskurssitutkimuksena, jonka menetelmällisenä lähestymistapana käytän diskurssianalyysiä. Tutkimusaineistonani on 30 Helsingin Sanomien digitaalisessa verkkopalvelussa julkaistua kirjoitusta, joiden julkaisuajankohta on 1.1.-15.8.2023 välillä.
Tulokset
Tutkimuksen tulokset on muodostettu paikantamalla aineistosta löydettävissä olevia työntekijäpulan diskursseja, tarkastelemalla niitä tuottavia puhujaryhmiä sekä erittelemällä, minkälaista sosiaalista todellisuutta ne rakentavat. Aineistosta nousi kolme hallitsevaa diskurssia: huolen diskurssi, talouden diskurssi sekä yhteiskunnallinen diskurssi ja kuusi keskeistä puhujaryhmää: varhaiskasvatuksen henkilöstö, vanhemmat, asiantuntijat, varhaiskasvatusta opiskelevat, kuntapäättäjät ja poliitikot. Sosiaalinen todellisuus työntekijäpulasta rakentui aineistosta muodostamien diskurssien pohjalta melko negatiiviseksi ja kriittiseksi.
Johtopäätökset
Tutkimuksessa kävi ilmi, että median luoma puhetapa varhaiskasvatuksen työntekijäpulasta ei ole kovinkaan ruusuinen. Onkin tärkeä pohtia, miksi näinkin yhteiskunnallisesti merkittävällä alalla annetaan tilanteen vain pahentua eikä tartuta konkreettisesti toimiin tilanteen korjaamiseksi. Mielestäni olisikin hyvä tutkia, missä vaiheessa poliittista päätöksen tekoa sivuutetaan varhaiskasvatuksen tutkimustieto sekä erilaisten selvitysten tuoma tieto alan epäkohdista. Olisi myös sitten mielenkiintoista verrata tapahtuuko tätä muillakin aloilla. Varhaiskasvatuksen haasteiden korjaamiseen tarvitaan tiivistä yhteistyötä kuntien, valtion, korkeakoulujen, ammatillisten oppilaitosten ja työmarkkinajärjestöjen kesken. Tämä tuntuu olevan vaikeaa, mutta yhteinen suunta ja kaikkien sitoutuminen ongelmien ratkaisemiseksi on välttämätöntä. Karila kollegoineen (2017) kuvailevat varhaiskasvatusta kannattavana investointina, jolloin lapsille varhaisvuosina muodostuu niin sanottua inhimillistä pääomaa, joka puolestaan muuntuu myöhemmin yhteiskunnan pääomaksi tukien yhteiskunnan taloudellista kehitystä ja vakautta. Laadukas varhaiskasvatus tukee ennen kaikkea lapsen yksilöllistä kasvua ja kehitystä, mutta siinä piilee myös erittäin merkittävä yhteiskunnallinen näkökulma.
Heidi Arteva
Median luoma kuva varhaiskasvatuksen työntekijäpulasta