Lapsiperheiden elämä tapahtuu hyvin rutiininomaisesti ja samoista elementeistä rakentuen joka päivä, jopa niin rutiininomaisesti ja samaa toistaen, että se tekee arjesta ja siihen liittyvästä toiminnasta usein näkymätöntä ja itsestäänselvää. Lapsiperheissä arjen pyöritys tapahtuu perheen aikuisten toimesta, jolloin äidin, isän ja lasten muodostamissa perheissä äiti ja isä luovat oman toimijuutensa suhteessa kotitalouden arjen toimintaan omista lähtökohdista käsin. Oma toimijuus luodaan siten niin, että toimija luo suhteen kodin välttämättömään toimintaan, joka ilmenee konkreettisina tekoina ja toimina, johon kuuluu niin fyysinen ulottuvuus kuin psyykkiset ajatteluprosessitkin. Tämä arjen pyöritys ja suhde siihen toimijana on enemmän näkyvillä mediassa äidin näkökulmasta ja äitien toimintaa tuodaan näkyväksi ja äidit kommentoivat perhe-elämää. Tämä johdatti minut kiinnostumaan isien näkökulmasta tässä aihepiirissä. Millaisia kotitaloudellisia toimijoita isät ovat perheissään arjen pyörittämisen aallokossa? Miten isät itse kokevat oman roolinsa tässä jokaiselle välttämättömässä toiminnassa, joka sisältää tiettyjä samoja elementtejä jokaisessa lapsiperheessä?

Toimijuus apuna ilmiön tarkastelussa

Aihetta lähdin lähestymään kotitaloudellisena tutkimuksena, mutta tulin siihen tulokseen, että kotitaloudellisen toiminnan ja arjen tutkimukseen tarvitsen avuksi jonkin muunkin käsitteen, joka avaa mahdollisuuden tutkia yksilön omaa näkökulmaa suhteessa toimintaan.  Tämän käsitteen eli toimijuuden lainasin muilta tieteenaloilta, jossa se on ollut enemmän käytössä. Toimijuus käsitteenä avasi tälle tutkimukselle esimerkiksi mahdollisuuden pilkkoa suhdetta toimintaan sopiviksi palasiksi, sillä toimijuus voidaan jakaa modaliteeteiksi, joita ovat osata, kyetä, täytyä, voida, tuntea ja haluta. Lisäksi toimijuus antoi pohjan tutkia toimijuutta niin konkreettisten tekojen kuin ajatteluprosessien kautta.

Toimijuus luodaan omiin taustoihin peilaten

Tämän tutkimuksen tulosten mukaan isien kotitaloudellinen toimijuus rakentuu hyvin yksilölliseksi ja henkilökohtaiseksi jokaisen omien taustatekijöiden, rajoitusten ja muutosten kautta. Toimijuudessa näkyväksi tuli erityisesti sukupuolittunut toimijuus, joka näkyi kotitalouden toimintojen jaossa, jossa isät hoitivat pääosin perinteisesti miehelle miellettyjä kotitöitä. Maskuliinisuus näkyi toimijuudessa myös isien nostoissa tehokkuudesta, suorituskeskeisyydestä ja perinteisyydestä, jotka mielletään ”miehisiksi” ominaisuuksiksi. Mielenkiintoista on kuitenkin, että isät eivät itse kokeneet sukupuoliroolien vaikuttavan omaan toimijuuteensa lapsiperheen arjessa. Tärkeimpänä tekijänä oman toiminnan taustalla koettiin olevan enemminkin oma perhetausta ja läheisten vaikutus. Mistä siis johtuu isien kokemuksissa sukupuoliroolien näkymättömyys, vaikka moni niiden mukaan eli kotitalouden toiminnassa?

Sinna Leppämäki

”Isien kokemuksia toimijuudestaan lapsiperheiden kotitalouksissa”

Tutkimuksen taustaa

Seksuaalikasvatus ilmenee ympäristöopin yhdessä sisältöalueessa vuosiluokilla 3–6 Perusopetuksen opetussuunnitelmassa. Tämän enempää se ei nouse esiin peruskoulun alaluokkien tavoitteissa. Kuitenkin tutkimukset ovat osoittaneet, että seksuaalikasvatuksen sisällöt nousevat merkittäviksi lasten elämässä kauan ennen murrosikää. Seksuaalikasvatuksen teemat ovat osa kokonaisvaltaista ilmiötä, joka vaikuttaa monilla eri ihmisyyden osa-alueilla aina lapsuudesta aikuisuuteen. Tästä nousee kysymys, minkä takia seksuaalikasvatusta sisällytetään niin suppeasti peruskoulun alaluokilla.

Tarkastelemalla aiempaa tutkimuskirjallisuutta voidaan eritellä neljä keskeistä seksuaalikasvatukseen liittyvää kompastuskiveä:

1. Heteronormatiivisuus ja perinteiset sukupuoliroolit

Lähestymällä seksuaalikasvatuksen sisältöjä lähes yksinomaa heteroseksuaalisesta näkökulmasta, koulu ylläpitää omaa heteronormatiivisuuttaan. Lisäksi koulussa esiintyvään seksuaaliseen häirintään ei puututa riittävästi.

2. Seksuaalikasvatus alakoulussa

Seksuaalikasvatuksen väljä kirjaus opetussuunnitelmaan aiheuttaa sen, että sen sisältöjä sisällytetään suppeasti varsinaiseen opetukseen alakoulussa, vaikka aiemmat tutkimukset osoittavat, että seksuaalikasvatuksen teemat ovat lapsille merkittäviä jo ennen murrosikää.

3. Yhteiskunnallinen kansallismoraali

Yhteiskunnalliset tekijät, kuten uskonto ja asenteet, vaikuttavat seksuaalikasvatuksen sisältöihin ja opetukseen negatiivisesti. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, kuinka erinäiset tahot pyrkivät moralisoimaan, mikä on hyväksyttävää opettaa lapsille.

4. Seksin ja seksuaalisuuden stigma

Joillakin opettajilla on vaikeuksia käsitellä seksuaalikasvatukseen liittyviä teemoja, koska ne aiheuttavat heissä häpeää ja kiusaantuneisuutta. Tämän taustalla vaikuttaa muun muassa seksuaalikasvatuksen puutteellinen sisällyttäminen luokanopettajakoulutukseen sekä seksuaalisuuteen yleisesti liittyvä stigma.

Tutkimuksen tavoite ja toteutus

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mikä on seksuaalikasvatuksen tila ja sen haasteet peruskoulun alaluokilla luokanopettajien kokemuksien ja ajatusten perusteella. Tutkimuksessa haluttiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

• Millaista seksuaalikasvatusta peruskoulun alaluokilla järjestetään?
• Minkälaisia teemoja oppitunneilla käsitellään?
• Mitä haasteita luokanopettajat ovat kohdanneet seksuaalikasvatukseen liittyen?
• Minkälaisena luokanopettajat näkevät seksuaalikasvatuksen tämänhetkisen tilan peruskoulun alaluokilla?

Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla viittä eri luokanopettajaa. Lisäksi aineiston tueksi kerättiin dataa kyselylomakkeella, johon vastasi kolme luokanopettajaa. Aineisto analysoitiin hyödyntäen laadullista sisällönanalyysiä, jota lähestyttiin teorialähtöisesti eli deduktiivisesti, jolloin kerätty aineisto luokiteltiin aiemman teorian mukaan.

Tulokset

Kerätyn aineiston perusteella voidaan todeta, että seksuaalikasvatusta järjestetään laajasti ja monipuolisesti peruskoulun alaluokilla silloin, kun opettajalla on siihen selvä ambitio. Esimerkiksi sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuttaa on käsitelty kattavasti, ja seksuaaliseen häirintään on haluttu puuttua varhain keskustelemalla oppilaiden kanssa muun muassa oman kehon koskemattomuudesta. Monet käsiteltävistä teemoista kumpuavat myös oppilailta itseltään tai laajemmassa yhteiskunnassa käytävästä keskustelusta. Kuten yksi haastateltavista totesi: ”Yhteiskunnallinen keskustelu on kuitenkin nuorten ja lastenkin keskustelussa mukana.”

Kuitenkin monet haastateltavista kokivat, että seksuaalikasvatuksen väljä kirjaus opetussuunnitelmaan on aiheuttanut sen, että opettajien on halutessaan helppoa sivuuttaa seksuaalikasvatus, joko omasta mukavuudenhalusta tai ympäristön paineesta. Tämä puolestaan voi johtaa laajoihin alueellisiin eroihin tarjotun seksuaalikasvatuksen määrässä ja laadussa. Tämä on ongelma, kun tarkastellaan esimerkiksi seksuaalikasvatuksen merkitystä lapsen fyysiselle ja henkiselle kasvulle.

Kokonaisuudessaan haastateltavat pitivät seksuaalikasvatuksen tämänhetkistä tilaa peruskoulun alaluokilla enimmäkseen heikkona. Tähän vaikuttaa sekä seksuaalikasvatuksen epämääräinen rooli osana opetussuunnitelmaa sekä seksuaalikasvatuksen minimaalinen sisällyttäminen luokanopettajakoulutukseen. Haastateltavat toivoivat, että seksuaalikasvatukselle voitaisiin löytää konkreettisempi rooli opetussuunnitelmassa, jotta sen sisällöt eivät pelkästään ”kummittelisi” koulussa ilman selkää paikkaa. Lisäksi haastateltavat toivoivat, että seksuaalikasvatusta voitaisiin sisällyttää enemmän luokanopettajakoulutukseen, mikä voisi madaltaa kynnystä tuleville opettajille tarttua seksuaalikasvatuksen sisältöihin.

Aleksi Suomilammi

Seksuaalikasvatuksen tila ja haasteet – luokanopettajien näkemyksiä seksuaalikasvatuksesta peruskoulun alaluokilla

Syfte

Syftet med avhandlingen var att studera hur elever upplever att de blivit bemötta och beaktade i undervisningen och skolan. Elever har mera sällan hörts och jag upplever det som en viktig aspekt i utvecklandet av undervisningen. Utgående från de här tankarna väcktes tre forskningsfrågor som stöder syftet i avhandlingen:

• Vad väcker skolgången och särbegåvningen i dig för känslor
• Hur fick du undervisning
• På vilket sätt gick förloppet till då din särbegåvning konstaterades

Forskningen stöder sig på teori och forskning om elever med särbegåvning och hur styrdokumenten i Finland stöder dessa elever och hur det i praktiken förverkligats.

Metod

Datainsamlingen kommer att ske genom semistrukturerade intervjuer med elever som har en särbegåvning. I intervjuerna deltog tre (3) personer som är i slutskedet av grundskolan eller som nyligen gått ut grundskolan.

Analysen kommer att utgå från en tematisk analys med ett fenomenografiskt synsätt då orsakerna till tankar, upplevelser av bemötandet i skolan, kan vara olika.

Resultat och diskussion

Resultatet i avhandlingen presenterar personernas subjektiva upplevelser om sin skolgång och teorin understryker empirin. Personerna är i sin helhet nöjda med skolgången trots att det finns variationer i hur de beaktats i skolan och tillvägagångssätten har varit olika

Det här väcker nyfikenhet för vidare forskning då samplet som jag forskat i är litet. Ett annat intressant tema att forska i skulle vara vårdnadshavarnas upplevelser och tankar.

Slutsats

Det är nödvändigt att lyfta fram de här eleverna och lyssna på dem. Genom att vara lyhörd, observant och veta vilka kännetecknen är, har läraren en bättre chans att stöda de här eleverna på rätt spår på ett motiverande sätt, vilket gynnar eleven och läraren samt samhället. Hur ska vi som pedagoger kunna stöda de särbegåvade eleverna på ett ändamålsenligt och motiverande sätt om vi inte ser dem?

Margita Nylund-Vähämartti

I min avhandling undersöker jag hur klasslärare upplever undervisningen av elever med läs- och skrivsvårigheter. Forskning visar att ungefär var femte elev har någon form av läs- och skrivsvårighet, vilket innebär att dessa svårigheter är vanliga i varje klassrum. Genom att förstå lärarnas upplevelser kan vi få en djupare insikt i hur de bemöter och stöder dessa elever i sin undervisning.

Syfte och Metod

Syftet med avhandlingen är att beskriva och analysera klasslärares tankar kring sin kompetens att stöda elever med läs- och skrivsvårigheter. Jag undersöker också vad klasslärarna anser vara tecken på dessa svårigheter och vilka metoder de använder för att hjälpa eleverna.

Studien genomfördes som en kvalitativ undersökning med semistrukturerade intervjuer med sex klasslärare från tre olika svenska skolor i Finland. Intervjuerna transkriberades och analyserades genom tematisk analys för att identifiera gemensamma teman.

Resultat och diskussion

Lärarna beskrev både resurser och utmaningar, som påverkar deras beredskap att undervisa elever med läs- och skrivsvårigheter. Enligt lärarna var erfarenhet den mest betydande faktorn som bidrog till deras kompetens. Dessutom understrykte lärarna betydelsen av olika fortbildningar för att utveckla sig vidare i läraryrket. Lärarna ansåg att även klasslärarutbildningen är värdefull, men påpekade att den hade sina brister och föreslog att den borde innehålla fler specialpedagogiska studiehelheter. Klasslärarna upplevde att det är lätt att märka läs- och skrivsvårigheter hos elever. Exempelvis lyftes förväxling av bokstäverna b och d samt brist på läsflyt som tecken på läs- och skrivsvårigheter. Det framkommer i intervjuerna att det vanligaste sättet att tillmötesgå elever med läs- och skrivsvårigheter är differentiering av olika slag. Lärarna berättade hur de kan minska på mängden läxor eller använda olika undervisningsmaterial med elever som har läs- och skrivsvårigheter. Dessutom nämnde alla lärare hur dessa elever kan dra nytta av inläst material som ljudböcker.

Slutsats

Min avhandling belyser vikten av erfarenhet och fortbildning för att effektivt kunna stödja elever med läs- och skrivsvårigheter. Den visar också på behovet av förbättringar inom klasslärarutbildningen för att ge blivande lärare en starkare grund inom specialpedagogik. Genom att lyssna på klasslärarnas berättelser och erfarenheter kan vi bättre förstå hur vi kan skapa en mer inkluderande lärmiljö för alla elever.

Jessi Hutukka

Hur upplever klasslärare undervisningen av elever med läs- och skrivsvårigheter?

Tutkielman tavoitteet

Tutkielmani tavoitteena oli tutkia luokanopettajien kokemuksia opettaja-oppilas -vuorovaikutussuhteesta ja oppilaantuntemuksesta sekä yhteisopettajuudessa että yksin opettaessa, ja vertailla näissä kahdessa eroavasasa opetusmenetelmässä opetukseen liittyvien ilmiöiden muodostumista ja rakentumista. Tavoitteenani oli selvittää, miten luokanopettajat kokivat yhteisopettajuuden ja yksin opettamisen eroavan toisistaan heidän pyrkimyksissään rakentaa toimivaa opettaja-oppilas -vuorovaikutussuhdetta sekä heidän rakentaessaan omaa oppilaantuntemustaan luokkansa oppilaista. Yhteisopettajuuden ja yksin opettamisen välistä vertailevaa tutkimusta on tehty vähäisesti, minkä vuoksi tämän tutkimuksen yhtenä tavoitteena on myös selvittää, miten opettajat ovat huomioineet yhteisopettajuuden ja yksin opettamisen eroavaisuudet rakentaessaan luokkaansa toimivaa vuorovaikutussuhdetta. Tutkimuksen tavoitteena oli myös tutkia, miten oppiladiden yksilölliset persoonallisuudet voidaan huomioida yhteisopettajuudessa, ja miten tämä mahdollisesti eroaa yksin opettamisessa tehdystä huomioinnista.

Tutkielman toteutus

Tutkielman aineisto koostui neljän Helsingissä työskentelevän luokanopettajan haastatteluista. Jokainen haaastateltava on toiminut työuransa aikana sekä yhteisopettajuusluokassa, että opettanut yksin omaa luokkaansa. Tutkimuksen aineisto kerättiin ja analysoitiin ladullisella menetelmällä. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidulla haastattelumenetelmällä, ja aineisto analysoitiin fenomenografisella tutkimusotteella. Tutkielman tulososio pohjautuu fenomenografisessa analyysissä muodostuneisiin kuvauskategorioihin.

Tutkimustulokset ja pohdintaa

Tutkielman mukaan luokanopettajat huomasivat eroavaisuuksia tavoissaan rakentaa opettaja-oppilas -vuorovaikutussuhteitaan sekä oppilaantuntemustaan riippuen, oliko luokan työskentelytapa yhden tai useamman opettajan johtama. Luokanopettajat ymmärsivät opettaja-oppilas -vuorovaikutussuhteen ja oppilaantuntemuksen merkitykset työnkuvassaan, ja onnistuivat kertomaan tapoja, miten he pyrkivät huomioimaan vuorovaikutussuhteiden rakentamista & oppilaantuntemustaan jokaisen yksilön kanssa. Yhteisopettajuus mahdollisti opettajille toisen opettajan näkökulman, mikä nähtiin positiivisena lisänä heidän rakentaessaan omia käsityksiään oppilaista ja osatakseen lähestyä oppilaita parhaalla mahdollisella tavalla. Suurimpana haasteena nousi esiin pelko oppilaiden muodostavan läheisemmän vuorovaikutussuhteen vain toiseen opettajaan, mikä haastaisi toisen opettajan vuorovaikutussuhteiden rakentamista. Oppilasmäärää myös kritisoitiin, ja suurten luokkien koettiin tuovan omat haasteensa. Suuret oppilasmäärät toivat lisätyötä opettajille, sillä jokaisen oppilaan huomioiminen vaatii enemmän kommunikointia toisten opettajien kanssa, ja entistä aktiivisempaa lähestymistä opettajilta huomioidakseen jokainen luokan oppilas arkipäiväisissä tilanteissa koulupäivien aikana.

Akseli Ranta

Opettajien työtyytymättömyys sekä alanvaihdot ovat puhututtaneet Suomessa erityisen paljon viimeisten muutamien vuosien aikana. Opetusalan veto- ja pitovoimasta on käyty huolestuneita keskusteluja, jonka lisäksi on pohdittu mahdollisen opettajapulan syntymistä Suomessa lähitulevaisuudessa. Kiinnostuin tutkimaan opettajien alanvaihtoaikeita maisterin tutkielmassani aiheen ajankohtaisuuden sekä henkilökohtaisen kiinnostuksen vuoksi siitä, mitkä tekijät ovat tilastotieteellisesti merkittäviä alanvaihtoaikomusten tekijöitä opettajilla.

Aiemman tutkimuksen mukaan opettajat niin Suomessa kuin muualla maailmassa vaihtavat tai harkitsevat ammatin vaihtoa monista eri syistä. Suomessa tilastotieteellistä tutkimusta opettajien alanvaihtoaikeista on varsin vähän ja tutkielmani tarkoitus olikin tuottaa uutta tietoa aiheesta suomalaisessa kontekstissa. Suomalainen koulujärjestelmä on monin osin muista maista poikkeava ja esimerkiksi opettajien yliopistollinen koulutus on muissa maissa harvinaista. Koulutusjärjestelmän poikkeavuus täytyy ottaa huomioon suomalaista ja muissa maissa opettajien alanvaihtoaikeiden tekijöistä tehtyä tutkimusta vertaillessa keskenään. Suomalaisessa yhteiskunnassa opettajan ammatti on ollut pitkään hyvin arvostettu, jonka voidaan omalta osaltaan katsoa selittävän opettajien aiempaa hyvää alalla pysymistä.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkielma toteutettiin määrällisenä tutkimuksena. Tutkielman tavoitteena oli selvittää monimuuttujamallin avulla, minkälaiset suhteet opettajien työn stressitekijöillä ja alanvaihtoaikomuksilla, työn stressitekijöillä ja työuupumuksella sekä työuupumuksella ja alanvaihtoaikeilla on. Lisäksi työssä tutkittiin sitä, välittääkö työuupumus työn stressitekijöiden vaikutusta alanvaihtoaikeisiin ja vaikuttaako rehtorin antama sosiaalinen tuki opettajien työn stressitekijöiden ja työuupumuksen väliseen yhteyteen. Muuttujien välisiä yhteyksiä tutkittiin polkuanalyysien ja moniryhmämallinnuksen avulla. Analyysit toteutettiin RStudiossa. Tutkielman aineisto koostui 675 suomalaisesta perusopetuksen opettajasta vuosiluokilta 1–9.

Tutkimuksen tulokset

Tulosten perusteella opetustyön työn stressitekijät ovat tilastollisesti erittäin merkitsevästi yhteydessä työuupumukseen sekä alanvaihtoaikeisiin ja työuupumus taas erittäin merkitsevästi yhteydessä alanvaihtoaikomuksiin. Työuupumuksesta löydettiin täydellinen välittävä tekijä työn stressitekijöiden ja alanvaihtoaikomusten välille, sillä stressitekijöiden ja alanvaihtoaikeiden välinen yhteys hävisi työuupumusmuuttujan malliin lisäämisen jälkeen. Tämä tulos antaa viitteitä siitä, että työssä koetut stressitekijät ovat kausaalisessa yhteydessä alanvaihtoaikeisiin suomalaisilla perusopetuksen opettajilla. Toisin sanoen opettajat harkitsevat alanvaihtoa siitä syystä, että työn stressitekijät uuvuttavat heidät. Kausaaliyhteyden varmistaminen vaatii kuitenkin tutkimuksen toistamista samalla asetelmalla toisilla otoksilla sekä sen testaamista, voisiko jokin toinen tekijä välittää työn stressitekijöiden vaikutuksen alanvaihtoaikeisiin yhtä hyvin kuin työuupumus. Tulosten perusteella rehtorin antama sosiaalinen tuki madalsi opettajien stressitekijöiden ja työuupumuksen tasoja suoraan, mutta tuen määrällä ei ollut vaikutusta stressitekijöiden ja työuupumuksen väliseen yhteyteen. Monien voimakkaiden stressitekijöiden läsnäolo työssä johtaa tulosten mukaan työuupumukseen, vaikka opettaja saisi rehtorilta sosiaalista tukea hyvissä määrin. Tuloksen perusteella opettajat hyötyvät kaikista eniten sellaisesta esihenkilön antamasta tuesta, joka saadaan varhaisessa vaiheessa työn haasteiden ilmetessä, jolloin opettajan kokemat stressitekijät eivät kasaannu työuupumukseen johtavaksi taakaksi.

Maaria Taipale
” Työn stressitekijöiden ja työuupumuksen suhde perusopetuksen opettajien alanvaihtoaikeisiin”

Tutkimuksen taustaa

Vuosien varrella erilaiset huolet koskien misinformaation leviämistä sosiaalisen median välityksellä ovat osoittaneet tarvetta koulutuksen kehittämiseen. Misinformaatio, eli virheellinen, valheellinen ja harhaanjohtava tieto leviää sosiaalisen median verkkoalustoilla nopeasti ja laajalle, aiheuttaen monia yhteiskunnallisia lieveilmiöitä, kuten epäluottamusta instituutioita ja mediaa kohtaan. Koulutuksella ja kriittisen medialukutaidon opettamisella katsotaan olevan merkittävä rooli misinformaation torjunnassa. Kriittisen medialukutaidon tavoitteiden mukaan oppilaille tulisi kehittää valmiudet erottaa luotettava tieto epäluotettavasta tutkimalla esitettyjen väitteiden paikkanpitävyyttä tukevia taustoja, kuten tietolähteitä, kontekstia, rajausta, retorisia keinoja sekä tiedon ja tiedon tuottaneiden tahojen riippumattomuutta.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

On kuitenkin jokseenkin vielä epävarmaa, kuinka hyvin misinformaatiota voidaan torjua peruskoulujen arjessa nykyisten koulutusta ohjaavien resurssien ja rakenteiden pohjalta. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, millaisia valmiuksia luokanopettajilla on torjua misinformaatiota koulutuksen keinoin selvittämällä opettajilta itseltään, miten misinformaation torjuntaan tähtäävät toimet, kuten kriittisen medialukutaidon opettaminen toteutuu koulujen arjessa. Opetuksen järjestäjinä opettajilla on keskeinen rooli koulutuksen kehittämisessä, mutta opettajia on vielä toistaiseksi harvemmin tutkittu misinformaatiota koskevissa kysymyksissä. Tutkimusinaineisto koostui kuuden pääkaupunkiseudulla toimivan alakoulun opettajan teemahaastatteluaineistosta. Haastatteluissa käsiteltiin sosiaalista mediaa sekä misinformaatiota että koulujen arjen realiteetteja. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin.

Tutkimustulokset ja pohdintaa

Tutkimukseni tulosten mukaan luokanopettajat näkivät, että misinformaation torjunta tapahtuu koulujen arjessa parhaiten järjestämällä aikaa tutkia oppiailta esiin nousseita misinformaatioon liittyviä huolia, olemalla läsnä ja tukemalla oppilaiden dialogisuuden, tunne-elämän ja yhteenkuuluvuuden tunteen kehittymistä. Aikuiset ja etenkin opettajat nähtiin tärkeinä vastuuhenkilöinä misinformaation torjunnassa. Samalla kuitenkin haastatteluista ilmeni, kuinka misinformaation torjuminen kouluissa on hyvin pitkälti opettajan omista lähtökohdista, kuten riittävästä motivaatiosta ja osaamisesta kiinni.

Kaikin puolin tuli selväksi, että luokanopettajat ilmaisivat huolensa siitä, miten kaukana peruskoulutus niin oppimateriaaleineen kuin osaamistavoitteineen on lasten ja nuorten sosiaalisen median maailmasta. Koulutuksen kehittyy liian hitaasti suhteessa uusien teknologisten murrosten vaatimiin osaamisalueisiin ja lisäksi oppitunneilla ei aina hyödynnetä sosiaalista mediaa tarkoituksenmukaisesti kriittistä ajattelua ja medialukutaitoa tavoittelevassa opetuksessa. Parhaimmillaan opetuksessa voisi yhä useammin hyödyntää lasten omia laitteita ja medioita, joiden avulla tutkia reaaliaikaisesti esiintyviä väittämiä yhdessä turvallisessa kouluympäristössä. Ennen kaikkea toivon, että misinformaation torjunnan kysymykset otetaan vakavasti tulevaa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kehittämisessä.

Anni Rautiainen

Luokanopettajien näkemyksiä koulun mahdollisuukista opettaa lapset käsittelemään misinformaatiota

Kestävä kehitys on yksi aikamme suurimmista haasteista. Seuraavat vuosikymmenet ovat ratkaisevan tärkeitä ilmastonmuutoksen torjumisen ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamisen kannalta. Opettajilla on keskeinen rooli tulevien sukupolvien koulutuksessa ja kestävän kehityksen arvojen vahvistamisessa.

Tässä blogikirjoituksessa tarkastelen tutkimusta, jossa analysoitiin opettajaopiskelijoiden tulevaisuuskuvia kestävän kehityksen valossa.

Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää tulevien opettajien tulevaisuuskuvia sekä tulevaisuuskuvista löytyviä yksittäisiä hillitsemis- ja sopeutumiskeinoja ilmastonmuutosta vastaan. Tutkimuksen aineistona oli vuosina 2020-2021 kerätyt kirjoitelmat otsikolla ”Kesäpäiväni 2040”. Kirjoitelmat oli kerätty osana yliopiston kestävän kehityksen kurssia. Aineistona kirjoitelmia oli 26 kappaletta.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimuksessa tunnistettiin kolme pääasiallista tulevaisuuskuvaa: ”Elämää dystopiassa”, ”Elämää tavalliseen tapaan” sekä ”Elämää kestävyysmurroksen jälkeen”. ”Elämää dystopiassa” tulevaisuuskuvassa ilmastonmuutos on vallannut maailman, eikä sitä ole saatu pysäytettyä. Luonnonympäristö on tuhoutunut, ja ihmiset elävät vaikeissa olosuhteissa. ”Elämää tavalliseen tapaan” tulevaisuuskuvassa elämä jatkuu pääosin samanlaisena kuin nykypäivänä. Ilmastonmuutos on edelleen ongelma, mutta sitä on pystytty hillitsemään jossain määrin. ”Elämää kestävyysmurroksen jälkeen” tulevaisuuskuvassa maailma on kokenut suuria muutoksia, joiden avulla ilmastonmuutos on saatu pysäytettyä tai edes hidastumaan huomattavasti. Ihmiset elävät sopusoinnussa luonnon kanssa, ja kestävä kehitys on toteutunut.

Tutkimuksessa analysoitiin myös opettajaopiskelijoiden esittämiä yksittäisiä keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja kestävään kehitykseen sopeutumiseksi. Näitä keinoja jaettiin seitsemään kategoriaan: omavaraisuus, yhteiskunnalliset päätökset, kierrättäminen, ruokavalio, kiertotalous, matkustaminen ja yhteisöllisyys. Kategorioista eniten yksittäisiä keinoja kuviteltiin yhteiskunnallisten päätösten kautta. Suuret rakenteelliset muutokset, uudet lait ja säädökset sekä kansainvälinen yhteistyö kuviteltiin tärkeiksi kestävän kehityksen kannalta.

Tutkimuksen tuloksista näkyy yhteiskunnallisten päätösten ja vaikuttamisen tärkeys. Tulosten pohjalta voisi pohtia, että pitäisikö opetuksessa korostaa yhteiskunnallisten päätösten tärkeyttä ja vaikutusta kestävän kehityksen toteutumisessa.

 

Outi Laine

Johdanto ja tutkielma taustaa

Tekoälyn käyttö yleistyy ja vaikuttaa yhä laajemmin ihmisiin. Viime aikoina on paljon puhuttu generatiivisesta tekoälystä, kuten ChatGPT:sta ja erilaisista kuvagenerointimalleista. Niitä käytetään jo tällä hetkellä muun muassa digitaalisen taiteen luomisessa, säveltämisessä, vapaassa luonnostelussa ja piirtämisessä. Mielenkiintoista onkin pohtia, mikä on tekoälyn rooli luovassa prosessissa. Voivatko uudet tekoälyn tuomat välineet luoda uusia mahdollisuuksia taiteilijoille ja suunnittelijoille, vai häiritsevätkö ne ennemmin luovien alojen työmarkkinoita?

Kouluilla on keskeinen rooli luoda tasa-arvoisia ja oikeudenmukaisia mahdollisuuksia tehdä, oppia, tutkia ja jakaa hyödyntämällä korkean teknologian työvälineitä. Peruskoulun käsityönopetus tarjoaa hyvän paikan kokeilla generatiivista tekoälyä ideoinnin- ja suunnittelun työvälineenä, sillä käsityönopetuksen pääpaino on muotoilussa ja luovan työskentelyn taidoissa sekä teknologiaosaamisessa.

Tutkielmassa tutkin sitä, miten generatiivista tekoälyä voitaisiin hyödyntää osana luovaa prosessia käsityönopetuksessa. Konkreettisena tuotoksena tein Generatiivinen tekoäly ideoinnin- ja suunnittelun työvälineenä -oppimateriaalin. Oppimateriaali on suunnattu yläkoululaisille, mutta se on sovellettavissa myös nuoremmille oppilaille. Oppimateriaali soveltuu mm. käsityöhön, kuvataiteeseen tai monialaisiin projekteihin. Materiaali koostuu kahdesta eri osasta, opettajan oppaasta ja oppilaille suunnatusta oppimateriaalista. Oppimateriaali sisältää perustietoa generatiivisesta tekoälystä, harjoitustehtäviä sekä vinkkejä niiden soveltamiseen. Oppimateriaali julkaistaan myöhemmin verkossa, mutta se löytyy myös tutkielman lopusta, liitetiedostoista.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus oli kehittämistutkimus, joka sisälsi kaksi kehittämiskierrosta. Ensimmäisellä kehittämiskierroksella testasin oppimateriaalia 8-luokan käsityönopetuksessa harjoitteluni aikana. Palautetta keräsin oppimateriaalista puolistrukturoidun teemahaastattelun keinoin, haastattelemalla harjoittelun ohjaavaa opettajaa, joka arvio oppimateriaalin sisältöä, käytettävyyttä ja kokonaisuutta. Analysoin aineisto aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Oppimateriaalia kehitettiin eteenpäin aineistoissa nousseiden vahvuuksien ja käytettävyysongelmien perusteella.

Toisella kehittämiskierroksella keräsin aineistoa heuristisen asiantuntija-arvion avulla, joka toteutettiin kyselylomakkeen avulla. Asiantuntijat toimivat tutkijoina Generation Ai-hankkeessa. He arvoivat oppimateriaalin sisältöä, pedagogista saavutettavuutta sekä visuaalisuutta. Analysoin aineiston laadullisen sisällönanalyysin keinoin ja määrällisesti kuvaamalla. Aineistosta nousseet käytettävyysongelmat luokittelin Nielsonin vakavuusluokituksen 1–5 perusteella. Aineistosta nousi kolme eri käytettävyysongelmaa, generatiivisen tekoälyn käsitteisiin liittyen, materiaalin rakenteeseen sekä visuaalisuuteen. Ongelmat luokiteltiin kosmeettisiksi ongelmiksi, jotka eivät haittaa käyttää. Oppimateriaaliin lisättiin vielä visuaalisia korostuksia ennen oppimateriaalin valmista versiota.

Tutkimus toteutettiin Generation AI-hankkeessa (https://www.generation-ai-stn.fi/), jonka tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten kykyä ymmärtää tekoälyyn ja koneoppimiseen perustuvia teknologioita ja niiden vaikutuksia. Hankkeessa kehitetään pedagogiikkaa, opetusmateriaaleja ja opetusteknologioita tukemaan tekoälyyn, digitalisaatioon ja datafikaatioon liittyvien tietojen ja taitojen oppimista.

Tutkimustulokset ja pohdintaa

Tekoäly ei korvaa oppilaan omaa luovuutta, vaan se antaa erilaisen, uudenlaisen lähestymistavan luovaan prosessiin. Se voidaan nähdä työvälineenä, jota hyödynnetään ideoiden tutkimisessa, ulkoistamisessa ja kehittämisessä, siinä missä muitakin käsityötarvikkeita. Se voi avata uusia näkökulmia lähestyä kokonaista käsityöprosessia. Sen avulla voidaan nopeasti kokeilla ja luoda erilaisia ideoita, joita oppilas voi kehittää eteenpäin varioimalla kuvia. Sen avulla voidaan tehdä visuaalisia suunnitelmia, kuten luonnoksia.

Kuvagenerointisovelluksella voidaan luoda esimerkiksi suunnittelukonteksti, esimerkiksi tunnelmataulu halutusta tyylisuunnasta, jonka puitteissa oppilas lähtee varsinaista tuotettaan suunnittelemaan. Tunnelmataulusta voidaan käyttää yksityiskohtia, muotoja tai värejä. ChatGPT:n avulla voidaan ideointia lähestyä tarinallisuuden kautta, tai tuotteelle voidaan sen avulla kirjoittaa esimerkiksi hoito-ohjeet.

Kuvagenerointimallilla tehtyjä kuvia voidaan hyödyntää sellaisenaan esimerkiksi kankaanpainannassa. Tuotetta tehtäessä olisi hyvä tehdä vielä tarkempi ja yksityiskohtaisempi tekninen suunnitelma visuaalisen suunnitelman pohjalta.

Jenni Hallikainen

Generatiivinen tekoäly osana luovaa prosessia käsityönopetuksessa -Oppimateriaalin kehittämistutkimus