Tekijä: graduparaati

Yhteiskunnassamme on yhä valitettavan paljon heteronormatiivisuutta. Tämä heijastuu myös peruskouluun ja varsinkin peruskoulun liikuntatunneille. Heteronormatiivisia käytänteitä esiintyy esimerkiksi pukuhuonetiloissa, jotka ovat usein jaoteltu binäärisesti tyttöjen ja poikien puoliin. Tiettyjä urheilulajeja pidetään tyttöjen tai poikien lajeina. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kokevat tutkitusti suuntautumiseensa kohdistuvaa syrjintää erityisesti urheilun joukkuelajeissa. Halusinkin maisterintutkielmassani tutkia, miten heteronormatiiviset käytänteet näkyvät peruskoulun liikuntatunneilla, ja kuka näitä käytänteitä toisintaa. Luokanopettajana haluan tunnistaa mahdolliset heteronormatiiviset käytänteet, jotta syrjintää ei tapahtuisi minun eikä kenenkään muunkaan oppitunneilla ja liikuntatunnit olisivat turvallinen ympäristö kaikille.

Miten tutkin?

Haastattelin kolmea seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvaa suomalaisen peruskoulun käynyttä henkilöä. Haastateltavat olivat alle 30-vuotiaita ja täysi-ikäisiä. Haastattelu toteutettiin puolistrukturoidun haastattelun avulla. Analysoin tulokset temaattisen analyysin avulla.

Mitä sain selville?

Jaoin aineiston seuraaviin teemoihin: Näkymättömyyden teema. Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen sosiaalistamisen teema, Vallan hyväksikäytön teema, Ihanteiden tuottamisen teema ja Oppilaiden välisten hierarkioiden teema.

Peruskoulun liikuntatunneilla esiintyi heteronormatiivisia ja syrjiviä käytänteitä sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä että sukupuolia kohtaan. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ei huomioitu usein lainkaan. Huomioimattomuus jatkui usein myös silloin, kun siitä oli huomautettu. Peruskoulun liikuntatunneilla esiintyi myös tietynlaiseen ja ihannoituun sukupuolen ilmaisuun ja seksuaalisuuteen liittyvää sosiaalistamista. Paritansseissa kehotettiin esimerkiksi etsimään ‘’vastakkaista’’ sukupuolta oleva pari, ja tilanteesta tehtiin myös osittain seksuaalinen. Toisessa tilanteessa poikaoppilaille opetettiin tyttöoppilaiden seksualisointia opettajan toimesta. Syrjintää tapahtui sekä oppilaiden että opettajien toimesta. Liikuntatunneilla esiintyi usein esimerkiksi homottelua. Tyttöoppilaat eivät saaneet osallistua tiettyihin lajeihin, kuten jääkiekkoon. Opettajat toimivat usein viimeisinä rajanvetäjinä, vaikka käytänteistä poikkeaminen olisi sopinut muille oppilaille.

Johtopäätökset Peruskoulun liikuntatuntien heteronormatiiviset rakenteet

Vaikka haastateltavien peruskouluajoista saattoi olla kulunut hieman aikaa, seurasivat syrjivät käytänteet myös heidän nykyiseen liikuntaan suhtautumiseensa. Opetan itse liikuntaa peruskoulussa, ja olen huomannut samanalaista muiden oppilaiden toisiaan kohti harjoittamaa syrjintää. Heteronormatiiviset käytänteet ovat siis vieläkin syvälle juurtuneita. Peruskoulun liikuntatunnit toisintavat yhteiskuntaan ja liikuntaan liittyviä ihanteita. Heteronormatiivisuuden tutkiminen on tärkeää, sillä peruskoulussa on yhä syrjiviä rakenteita, joita ei välttämättä tunnisteta niiden jokapäiväisiksi normeiksi muuttumisen vuoksi. Olemme tottuneet tekemään asiat tietyin tavoin, joka johtaa sekä tiedostettuun että tiedostamattomaan toiseuttamiseen. Peruskoulun tulisi olla kaikille saavutettavissa.

Meri Siponen’

”Ei oo annettu tilaa ees olla” – Koululiikunnan heteronormatiivisuus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta

Taustaa

Mitä on opettajien ”koulushoppailu”? Viime vuosina koulujen väliset erot ovat kasvaneet Suomessa ja koulutuksellinen epätasa-arvo on nostanut päätään. Koulujen välisten erojen kasvaminen voi johtaa opettajien työtaakan ja työympäristön rasittumiseen esimerkiksi sosio-ekonomisesti heikommassa asemassa olevissa kouluissa. Tällainen koulujen eriytyminen voi johtaa opettajien eriytymiseen. Opettajien eriytymisellä, eli opettajasegregaatiolla tarkoitetaan koulujen välisiä eroja opettajien vaihtuvuudessa, pätevyydessä ja sitoutumisessa pedagogiseen työhön. Opettajasegregaatio syntyy opettajien tekemien ammatillisten valintojen perusteella, ja opettajien päätökset työskennellä tietyissä oppilaitoksissa määrittävät opettajien eriytymistä. Opettajien alan sisällä tapahtuva vaihtuvuus on herättänyt tieteellistä huomiota Suomessa. Olisiko mahdollista, että opettajien vaihtuvuus on tiettyjen koulujen erityispiirre? Mitkä tekijät ajavat opettajia pois kouluista? Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää opettajien vaihtuvuuteen vaikuttavia tekijöitä.

Tutkimuksen toteutus

Tässä tutkielmassa haastateltiin kymmentä pätevää luokanopettajaa ympäri Suomea. Haastateltavat olivat eri ikäisiä ja eri sukupuolen edustajia. Aineisto tuotettiin osana Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa KOTOPE-hanketta. Tutkittavilla tiedettiin olevan etukäteen kokemusta tutkittavasta ilmiöstä, koska haastateltavat tavoitettiin vuoden 2022 tehdyn kyselyaineiston perusteella. Haastateltavat valkoituivat suuresta joukosta arpomalla. Tämä tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena fenomenografista lähestymistapaa käyttäen. Fenomenografisen analyysin keinoin aineistosta muodostui kuvauskategoriajärjestelmä, joka sisältää neljä pääkategoriaa. Tuloksista muodostui lopuksi tulosavaruus luokanopettajien käsityksistä opettajien vaihtuvuuteen vaikuttavista tekijöistä.

Tulokset

Tulosten pohjalta voidaan todeta, että koulujen välillä tapahtuu opettajien vaihtuvuutta ja vaihtuvuus on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana. Voidaan olettaa, että opettajien vaihtuvuuteen vaikuttaa opettajan työsuhteen muoto. Määräaikaiset työsuhteet lisäävät opettajien vaihtuvuutta, koska liikehdintää tapahtuu oletettavasti virka muotoisen työsuhteen perässä. Opettajien vaihtuvuutta lisää myös opettajan epäpätevyys, koulut eivät voi pitää epäpäteviä työntekijöitä hallinnollisista syistä pitkään.

Opettajien vaihtuvuutta näyttäisi lisäävän myös koulun johto. Koulun johto vaikuttaa opettajien vaihtuvuuteen moniulotteisesti. Kontrolloiva tai välinpitämätön johtamistyyli vaikuttaa opettajien päätöksiin vaihtaa työpaikkaa. Myös tuen puute ja opettajan autonomian rajoittaminen ajoivat opettajia toisaalle. Puutteellisen johtamisen nähtiin vaikuttavan kokonaisvaltaisesti kouluun ja haastaviin työskentelyolosuhteisiin. Haastava työympäristö ja oppilaiden käytöshäiriöt olivat myös opettajien vaihtuvuuden takana vaikuttavia syitä.

Myös koulun sijainti näyttäytyi opettajien vaihtuvuuteen vaikuttavana tekijänä. Oppilasmäärän pienentyminen ja siitä johtuva tuntikehyksen pienentyminen ajoi opettajia toisiin kouluihin.

 

Christiina Varesvuo

Luokanopettajien käsityksiä opettajien vaihtuvuuteen vaikuttavista tekijöistä

 

Tunteet ovat tärkeä osa oppimista

Yliopisto-opiskelijat kokevat hyvin monenlaisia oppimiseen ja opiskeluun liittyviä tunnekokemuksia. Oppimiseen liittyvät tunteet ovat puolestaan sidoksissa opintomenestykseen, opinnoissa jaksamiseen, sekä terveyteen ja hyvinvointiin. Oppimiselle optimaaliset tunteet eivät rakennu ainoastaan positiivisista tunnekokemuksista, vaan oppimiseen voi liittyä myös haasteen, hämmennyksen ja turhautumisen kokemuksia. Negatiiviset tunnekokemukset voivat puolestaan toimia oppimista fokusoivina ja kiihdyttävinä. Toisaalta liialliset negatiiviset tunnekokemukset eivät myöskään tue uuden oppimista ja voivat johtaa tylsistymiseen. Haasteena onkin suunnitella opiskelijoita sopivalla tavalla haastavia, sekä innostavia oppimisen ympäristöjä, jotka tarjoavat myös oikea-aikaista tukea oppimiseen liittyvien negatiivisten tunteiden käsittelyssä.

Tutkimukseni tavoite ja toteutus

Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, miten yliopisto-opiskelijoiden akateemiset tunteet rakentuivat suhteessa Helsingin yliopiston pilottikurssiin Laaja-alainen osaaminen ja ilmiölähtöiset prosessit. Kyseinen kurssi vaati opiskelijoilta itseohjautuvuutta ja avoimien ongelmien parissa työskentelyä sekä yksin, että pienryhmissä. Halusin selvittää tarkemmin, miten opiskelijoiden tunteet rakentuivat suhteessa kokemukseen kurssin käytänteistä, annetusta ohjauksesta, käytetyistä välineistä, toiminnan tavoitteista ja käytetyistä välineistä. Aineistona hyödynsin opiskelijoiden kurssin aikana tuottamia oppimispäiväkirjoja.

Tutkimuksen tuloksia

Opiskelijat kokivat kurssin hyvin innostavana ja kiinnostavana, sekä oman ammatillisen kasvunsa kannalta mielekkäänä, mutta myös haastavana, sekä hämmentävänä. Erityisesti kurssin tehtäviä ja tavoitteita kohtaan raportoitiin paljon hämmennyksen tunteita. Oppimisen kannalta optimaalisia tunteita rakentui suhteessa kurssin pienryhmätyöskentelyyn. Useat opiskelijat kuvasivat pienryhmätyöskentelyssä työstettävien tehtävien olleen haastavia ja hämmentäviä, mutta yhteisen työskentelyn jalostavan hämmennyksen tunteet innostuksen ja onnistumisen kokemuksiksi. Ryhmätyö tuottikin osassa opiskelijoista oppimisen kannalta erityisen miellyttävinä koettuja virtauskokemuksia, joissa koettu haaste, sekä kokemus omasta kompetenssista koettiin korkeiksi. Myös mahdollisuus antaa kanssa opiskelijoille vertaispalautetta näytti tuottavan opiskelijoissa kiinnostuksen ja innostuksen tunteita, sekä tukevan opiskelijoita työskentelyyn liittyvien haasteen ja hämmennyksen tunteiden kanssa. Osa opiskelijoista olisi kuitenkin kaivannut kurssin haastavien tehtävien työstämisessä enemmän ohjauksellista tukea. Näillä opiskelijoilla koetut negatiiviset tunnekokemukset näyttäytyivät oppimisen kannalta haitallisina tylsyyden ja syvän turhautumisen kokemuksina. Myös kokemukset kurssin huonosti toimivasta digitaalisesta oppimisalustasta tuotti osassa opiskelijoissa oppimisen kannalta haitallisia turhautumisen ja tylsyyden kokemuksia.

Ymmärrys hämmennyksen tunteiden säätelyn mekanismeista tärkeää tulevaisuudessa

Hämmennyksen ja turhautumisen kokemukset voivat olla luonnollinen osa uudenlaisia opiskelijoita aktivoivia käytänteitä hyödyntäviä kursseja. Tutkimus antoi osaltaan osviittaa siitä, millaiset tekijät auttavat opiskelijoita käsittelemään näitä hämmennyksen tunteita. Ensinnäkin mahdollisuus jakaa omia hämmennyksen kokemuksiaan, sekä muiden hämmennyksestä tietoiseksi tuleminen näytti auttavan opiskelijoita säätelemään kurssia kohtaan koettua hämmennystä. Toiseksi kurssilla tarjottu akateemisia tunteita käsittelevä tieto auttoi opiskelijoita uudelleen tulkitsemaan hämmennyksen tunteitaan oppimisen kannalta positiivisiksi tunteiksi. Kolmanneksi kurssin yhteisissä kokoontumisissa annettu vertaispalaute tarjosi opiskelijoille onnistumisen kokemuksia, jotka vähensivät kurssin tehtäviä kohtaan koettua hämmennystä. Hämmennyksen tunteiden käsittely ja säätely on tärkeää, sillä liialliset hämmennyksen tunteet voivat johtaa pinnallisiin opiskelustrategioihin. Tämä ei puolestaan ole tarkoituksenmukaista luovaa ajattelua vaativassa monimutkaisessa ongelmanratkaisussa. Hämmennyksen tunteiden säätelyä tuottavien tekijöiden ja käytänteiden tutkiminen olisikin tulevaisuudessa tärkeää, sillä monimutkaistuva maailma tulee tuottamaan opiskelijoissa todennäköisestä yhä enemmän haasteen ja hämmennyksen tunteita.

Topi Patjas
Akateemiset tunteet sulautuvassa oppimisympäristössä

Tuotteiden ja palveluiden vaatimukset ovat monimuotoistuneet, sekä jatkuvat muutokset vaativat yrityksiltä nopeaa reagointia muutoksiin. Täyttääkseen nämä vaatimukset yrityksissä tarvitaan asiantuntijoiden yhteistyötä, jolloin eri tietoja ja osaamisia yhdistetään parhaaseen lopputulokseen pääsemiseksi. Tätä yhteistyötä voidaan nimittää, esimerkiksi moniammatilliseksi, monialaiseksi tai monifunktionaaliseksi yhteistyöksi. Omassa tutkimuksessani tutkin vähittäiskaupanalan yrityksen Ecom-prosessissa tehtävää asiantuntijoiden välistä yhteistyötä. Ecom-prosessi pitää sisällään kaikkea sähköiseen kaupankäyntiin ja verkkokauppaan liittyvää työtä. Jotta Ecom-prosessi voi toteutua sujuvasti tarvitsee asiantuntijoiden tehdä yhteistyötä funktionaalisesti erillään olevien asiantuntijoiden kanssa. Tutkimuksessani haastattelin kyseisen yrityksen seitsemää asiantuntijaa. Haastateltavat olivat myynnistä, markkinoinnista ja IT:stä. Selvitin tutkimuksellani, millaista yhteistyötä asiantuntijat tekevät sekä, millaiset seikat nousevat esiin asiantuntijoiden puheissa heidän kuvatessaan monifunktionaalista yhteistyötä. Analysoin aineiston temaattisella analyysilla.

Yhteistyön intensiteetti vaihtelee

Ecom-prosessissa on jatkuva tarve monifunktionaalinen yhteistyölle. Haastatteluista kävi ilmi, että asiantuntijoiden toimenkuvat ja meneillään olevat tehtävät kuitenkin vaikuttivat siihen, kuinka usein he tekivät monifunktionaalista yhteistyötä. Haastateltavien yksilölliset kokemukset siitä, miten luontevaa monifunktionaalinen yhteistyö oli erosivat hieman toisistaan. Tuloksista kävi ilmi, että Ecom-prosessissa yhteistyö vaihteli kolmen intensiteetin välillä: tiedon välittäminen funktiolta toiselle, prosessin etenemisen kannalta olennainen yhteistyö sekä yhdessä ideointia, suunnittelua ja kehittämistä. Intensiteeteistä eniten haastateltavat kuvailivat tilanteita, jotka voitiin luokitella yhdessä ideoinniksi, suunnitteluksi ja kehittämiseksi. Näiden tilanteiden kuvauksissa oli havaittavissa eniten vastavuoroista kaikkien osapuolten asiantuntijuuksien hyödyntämistä, joka on ominaista moniammatillisen/-alaisen yhteistyön määritelmissä. Tämä intensiteetti toteutui säännöllisten ja sovittujen toimintatapojen, kuten erilaisten prosessien, projektien tai palaverien myötä.

Relationaalinen asiantuntijuus, kollektiivinen tieto ja yhteiset toimintatavat

Halukkuus tehdä yhteistyötä, aktiivinen yhteydenotto, asiantuntijoiden roolien ymmärtäminen kuin myös toisten funktioiden kokonaisuuksien ymmärtäminen nousivat esiin haastateltavien puheissa. Nämä piirteet voidaan nähdä osana, aiemmissa yhteistyön tutkimuksissa nimettyä, relationaalista asiantuntijuutta. Toimiessaan relationaalisena asiantuntijana asiantuntija ymmärtää muiden asiantuntijuutta ja tunnistaa, kenen asiantuntijuutta on tarpeen hyödyntää, missäkin tilanteessa. Yhteiset toimintatavat tukivat relationaalista asiantuntijuutta, kun, esimerkiksi monifunktionaalisissa suunnittelun ja kehittämisen tapaamisissa asiantuntijat tulivat tietoisemmiksi toisten asiantuntijoiden rooleista, kuin myös toisten funktioiden työstä. Yleisesti yhteiset toimintatavat korostuivat haastatteluissa. Nykyiset monifunktionaalisen yhteistyön toimintatavat koettiin tärkeiksi yhteistyölle, sekä toimintatapojen lisääminen painottuen Ecom-prosessin ennakoivaan ja kehittävään työhön nähtiin oleellisena. Tuloksissa painottui myös kollektiivinen tieto, joka voitiin nähdä muodostuvan, kun kaikki yhteistyön osapuolet kuulivat tarvittavat tiedot sovituilla foorumeilla ja tiedonkulku oli avointa asiantuntijoiden välillä.

Johtopäätökset ja pohdintaa

Kummankin tutkimuskysymyksen tuloksia yhdistivät tiedon jakaminen ja yhteiset toimintatavat. Tiedon jakamisen sekä yhteisten toimintatapojen myötä, asiantuntijoiden erot työn tavoissa, kuin myös funktioiden erot työn tavoissa tulevat ilmi. Aiemmassa kirjallisuudessa näitä eroja on nimetty rajoiksi ja ne voidaan nähdä ymmärrystä lisäävinä paikkoina niiden ollessa tiedostettuja ja yhdessä tunnistettuja. Nämä rajat voivat olla myös yhteistyötä tukevia, kun rajojen ylittämisestä on yhteisesti sovittu. Koska tutkimuksen haastateltavilla oli erilaisia kokemuksia yhteistyön luontevuudesta sekä siitä, miten hyvin toisten asiantuntijuudet tunnettiin, voisi rajojen yhteinen tunnistaminen ja ylittämisestä yhdessä sopiminen yhtenäistää ja parantaa kokemuksia yhteistyöstä.

Nämä pohdinnat kuin myös monet tulokseni ovat samankaltaisia kuin aiempien tutkimusten tulokset monialaiseen yhteistyöhön liittyen. Varsinkin sovittujen toimintaperiaatteiden ja yhteisten toimintatapojen tärkeys korostuu monialaisen yhteistyön tutkimuksessa. Samoin relationaalisen asiantuntijuuden merkittävyys monialaisessa yhteistyössä nousee esiin omassa kuin myös aiemmissa tutkimuksissa. Ajankohtainen aihe tutkittavaksi monialaisen/-funktionaalisen yhteistyön kuin myös relationaalisen asiantuntijuuden tutkimuksessa voisi olla etätyön vaikutus yhteistyön toteutumiseen.

 

Enni Teräs

Asiantuntijoiden monifunktionaalinen yhteistyö – Rajojen ylitykset yhteistyön tukena

Att börja i en ny position kan vara en spännande och glädjefull upplevelse som firas av både arbetstagare och arbetsgivare. Man kunde eventuellt tro att valet av den rätta kandidaten för en position utgör rekryteringsprocessens höjdpunkt, medan forskning visar att det som sker efter rekryteringen de facto är mera kritiskt för anställningsförhållandets framtid. Många nyanställda bestämmer nämligen om de tänker stanna i den nya positionen redan inom de första dagarna och veckorna.

Vad är onboarding?

Med onboarding menas processen som sker efter rekrytering genom vilken en nyanställd integreras in i den nya arbetsgemenskapen och förses med de nödvändiga verktygen för att så snabbt som möjligt bli en effektiv och engagerad medlem av organisationen. Alla organisationer erbjuder någon form av onboarding, även om det inte ägnat processen någon eftertanke.

Varför onboarding?

En robust och väldesignad onboarding-process är numera en central del av rekryteringsprocessen för företag som starkt påverkar en nyanställds upplevelse och framgång i en ny position. Onboarding kräver därför uppmärksamhet och eftertanke av ett företags HR- avdelning, i och med att det är en avgörande del av anställningsprocessen som formar anställningsförhållandets framtid för både arbetstagaren och arbetsgivaren. Ett sofistikerat onboarding-program kan resultera i engagerade, tillfredsställda, motiverade och produktiva arbetstagare, vilket i sin tur bidrar till företagets allmänna framgång.

Avhandlingens syfte

Avsikten med min avhandling var att skapa insikt i onboarding-processen på ett multinationellt företag för att avtäcka svagheter och styrkor i företagets nuvarande process, så att anpassnings- och förbättringsförslag kunde erbjudas på basis av dessa. Studien bidrar till forskning inom HRM- området och erbjuder företag, och HR-professionella i synnerhet, rekommendationer för hur onboarding kan förbättras.

Genomförande

Avhandlingens sampel utgjordes av tre olika deltagargrupper, som jag ansåg att var de mest relevanta intressenterna i onboarding-processen, det vill säga HR-professionella, rekryterande chefer och nyanställda. Deltagarna svarade på en nätenkät med öppna frågor, och det slutliga materialet som analyserades bestod av 97 svar av respondenter från 21 olika länder globalt. Jag valde att använda induktiv innehållsanalys som analysmetod, vilket innebar att jag lät materialet generera olika kategorier utan att styras av en teori. Avhandlingen siktade på att svara på följande forskningsfrågor: 1. Vilka åsikter och erfarenheter har olika intressenter av företagets nuvarande onboarding-process? 2. Finns det skillnader i hur onboarding-processen uppfattas mellan olika intressentgrupper?

Resultat

Tidig kontakt, första intryck, förberedelser, integration och networking sågs av respondenterna som något väsentligt för onboarding-processen.  Klargörande av förväntningar och roller, omfattande utbildning samt stöd och mentorskap uppfattades också som centrala faktorer, men intressenterna var inte eniga i sina åsikter om genomförandet av dessa delmoment. Därtill hade HR-professionella och rekryteringscheferan skiljande åsikter om parternas samarbete under processen och fördelningen av arbetet, medan HR-professionella och rekryteringschefer var överens om att HR-informationssystemet kunde förbättras på ett antal sätt. Företagets introduktionsprocess ansågs sakna livslängd och stödåtgärder, vilket i sin tur visade sig ha olika negativa konsekvenser för de nyanställdas upplevelse. Dessutom ansågs processen sakna en definierad, smidig och konsekvent struktur, vilket i sin tur visade sig skapa oklarheter och osäkerhet för alla intressenter.

Betydelsen av resultaten

Avhandlingen belyser betydelsen av första intryck och hur en god början kan vara avgörande för utvecklingen av en sund och hållbar anställningsrelation. Genom avhandlingsarbetet insåg jag dessutom själv hur onboarding-processen till en stor del handlar om att skapa positiva upplevelser och känslor hos den nyanställda. Resultaten är också en bra påminnelse om hur till synes självklara aspekter av onboarding ofta är svåra att förverkliga på ett konsekvent sätt och hur stor inverkan de mest enkla delmomenten kan i processen.

 

Jessica Molander

Stakeholder experiences and opinions of onboarding – A multiple case study of a multinational corporation

Suomalaisen peruskoulujärjestelmän tavoitteena on koulutuksellinen ja mahdollisuuksien tasa-arvo. Kaikilla peruskoululaisilla tulisi siis olla samat mahdollisuudet oppia, kasvaa ja kehittyä sekä saavuttaa yhteiskunnallisia asemia, riippumatta esimerkiksi sukupuolesta, etnisyydestä, asuinalueesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, vammaisuudesta tai sosioekonomisesta taustasta. Tasa-arvon tavoitteesta huolimatta koulutus periytyy voimakkaasti ja oppimistulokset eriytyvät muun muassa sosiaalisten taustojen mukaan. Sosioekonomisten taustan vaikutus on Suomessa PISA-tutkimukseen osallistuvien maiden keskiarvoa pienempi, mutta tämä yhteys on viime vuosina voimistunut.

Kulttuuripääoma selittää eriytymistä

Sosioekonomisiin taustoihin liittyvää oppimis- ja koulutustulosten eriytymistä voidaan selittää esimerkiksi kulttuuripääomalla. Kulttuuripääoma on alun perin sosiologi Pierre Bourdieun kehittämä käsite, jolla kuvataan kasvuympäristöstä ja koulusta omaksuttuja asenteita, arvostuksia, käyttäytymisiä, uskomuksia ja niin sanottua hiljaista tietoa koulutuksen merkityksestä. Kulttuuripääoman osana erityisesti kielen käytön taito, esimerkiksi tietyn tilanteen vaatima kieli tai arvovallan osoittaminen kieltä käyttämällä, erottelee yksilöitä kulttuurisesti ja sosiaalisesti. Samalla kun peruskoulun oppilailla on erilaisia, kirjallisuuden mukaan esimerkiksi ”matalia”, ”heikkoja” tai ”korkeita”, pääomia, koulutusjärjestelmä lähtökohtaisesti suosii keskiluokkaista kulttuuria, arvomaailmaa ja käyttäytymistä. Keskiluokkaisesta taustasta tulevan oppilaan on helpompi vastata koulun asettamiin odotuksiin, kun taas alempien sosiaaliluokkien lasten omaksumat näkökulmat, asenteet, puhetavat tai tottumukset eivät tunnu sopivan koulun arkeen. Esimerkiksi ”akateemisuutta” usein arvostetaan enemmän kuin ”käytännöllisyyttä”.

Erityisopettajat tasa-arvotyön tekijöinä

Oppimis- ja koulutustulosten eriytymisen ratkaiseminen on monimutkainen yhteiskunnallinen kysymys, mutta samanaikaisesti asia, johon tulisi vaikuttaa koulusta käsin. Millä tavalla toisaalta voisimme tarjota kaikille lapsille ja nuorille pääsyn kulttuurisen pääoman ääreen, mutta toisaalta tehdä koulusta kaikille sopivan, inklusiivisen ympäristön?

Tutkimuksessani haastattelin kuutta erityisopettajaa ja selvitin millaisilla toimintatavoilla peruskoulun erityisopetuksessa pyritään vaikuttamaan oppilaiden erilaisiin sosioekonomisiin taustoihin kytkeytyviin oppimis- ja koulutuseroihin. Tutkimuksen tulokseksi jäsentyi viisi toimintatapojen kokonaisuutta, jotka kiinnittyvät erityisopettajien henkilökohtaiseen toimintaan oppilaita kohtaavina aikuisina, tietoihin ja taitoihin opettajina, mutta osin kyse on laajemmista erityisopetuksen järjestämisen koulu- tai kuntakohtaisista käytännöistä. Toimintatapojen kokonaisuudet ovat yhteistyö oppilaiden verkostoissa, erityisopettajien yhteiskuntatieteellisen tiedon hallinta ja jakaminen, kasvatuksen ja opetuksen käsittäminen laajana kokonaisuutena, erityisopetus koulun toimintakulttuurissa sekä oppilaslähtöisyys opettajan toiminnan perusteena.

Tutkimuksen tulos osoittaa, että erityisopettajat näkevät työssään oppilaiden välisiä, erilaisten sosioekonomisten taustojen tuottamia oppimis- ja koulutusmahdollisuuksien eroja ja heillä on keinoja näihin eroihin vaikuttaa. Erityisopettajat siis tekevät tasa-arvotyötä. Toimintatapojen kirjallinen jäsentäminen mahdollistaa niistä keskustelemisen, niiden käytön laajentamisen koulusta toiseen sekä niiden kehittämisen yhä tiiviimmäksi osaksi erityisopettajan työtä.

 

Minna Savisalo

Tavoitteena koulutuksellinen tasa-arvo. Oppilaan sosioekonomisen taustan ja kulttuuripääoman erojen huomioiminen perusopetuksen erityisopettajan työssä.

Itsetunto on osa mielenterveyttä ja yleistä hyvinvointia. Itsetunto voidaan määritellä henkilön asenteena itseään kohtaan, mikä tulee esiin henkilön arvostuksessa itseään kohtaan. Itsetuntoa on käsitelty viime vuosina paljon yhteiskunnallisessa keskustelussa – ­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­ eikä syyttä. Ihmisen elämän varrella tapahtuvalla itsetunnon kehityksellä on tärkeä merkitys, koska itsetunto ennustaa ihmisen menestystä ja hyvinvointia tärkeillä elämänalueilla, kuten ihmissuhteissa, työssä ja terveydessä. Esimerkiksi tutkimusten mukaan itsetunto ennustaa tyytyväisyyttä avioliittoon ja läheisiin suhteisiin, sosiaalista tukea, menestystä ja hyvinvointia työelämässä sekä mielenterveyttä ja fyysistä terveyttä. Itsetunnolla on siis paljon yhteyksiä ihmisen elämänlaatuun liittyviin tekijöihin, jonka vuoksi sen kehitystä on tärkeää tutkia.

Vanhemmat ovat merkittävässä asemassa lastensa itsetunnon kehityksessä, koska eri teorioiden mukaan sosiaaliset suhteet ovat suoraan yhteydessä itsetuntoon ja toisin päin. Lapsen ja vanhemman välinen suhde saa alkunsa heti lapsen synnyttyä, joten tämä suhde on yksi elämän pisimmistä ja merkittävimmistä ihmissuhteista. Hyvien nuorten ja vanhempien välisten suhteiden on tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä nuorten parempaan itsetuntoon, mikä puolestaan voi edistää nuoren vertaissuhteita nuoruusiässä ja olla myös positiivisesti yhteydessä aikuistuvan nuoren itsetuntoon. Sen sijaan nuori-vanhempisuhteiden yhteyttä keski-iän itsetuntoon ei ole aiemmin juurikaan tutkittu. Tämän vuoksi kiinnostuin tutkimaan tämän merkittävän suhteen yhteyttä keski-iän itsetuntoon saadessani tutkimukseen sopivan aineiston käsiini.

 

Tutkimuksen tavoite ja toteutus

 

Tutkimukseni ensimmäisenä tarkoituksena oli selvittää, onko nuori-vanhempisuhteella yhteyttä itsetuntoon 16-vuotiaana. Nuori-vanhempisuhde sisälsi kolme osa-aluetta, jotka olivat konfliktialttius, läheisyys ja luottamus. Toisena tavoitteena oli selvittää, miten nuori-vanhempisuhteen laatu ennustaa tutkittavien itsetuntoa 52-vuotiaana erityisesti, kun itsetunnon taso nuoruudessa otettiin huomioon. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena eli määrällisenä tutkimuksena ja sen aineisto on osa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 1983 alkanutta Stressi, kehitys ja mielenterveys -tutkimushankkeen (TAM) aineistoa, jossa on seurattu yhtä tamperelaisnuorten ikäluokkaa (2194 nuorta) 16 ikävuodesta alkaen. Seurantatutkimuksen tiedonkeruut on toteutettu tutkittavien ollessa 16-, 22-, 32-, 42- ja 52-vuotiaita. Tässä tutkimuksessa käytettiin vuosina 1983 ja 2019 kerättyjä aineistoja, kun tutkittavat olivat 16- ja 52-vuotiaita ja aineisto rajattiin niihin, jotka olivat osallistuneet 52-ikävaiheen seurantaan. Tällöin tutkittavia oli 1160.  Tutkimuksen analyysit tehtiin erikseen naisille ja miehille, koska aiempien tutkimusten pohjalta tiedetään, että naisilla ja miehillä on eroja tutkimuksessani tutkittujen käsitteiden, kuten itsetunnon, tasoissa.

 

Tutkimuksen tulokset

 

Tutkimuksessa tuli esiin, että nuori-vanhempisuhteella oli yhteyksiä itsetuntoon nuoruudessa (16-vuotiaana) ja se myös ennusti itsetuntoa keski-iässä (52-vuotiaana). Tytöillä nuori-vanhempisuhteen osa-alueista korostui konfliktialttiuden yhteys huonompaan itsetuntoon ja pojilla vanhemman luottamuksen yhteys parempaan itsetuntoon sekä konfliktialttiuden yhteys huonompaan itsetuntoon. Nuoruuden vanhempisuhteiden osa-alueista läheisyys ennusti naisilla keski-iän hyvää itsetuntoa, miehillä vastaavasti luottamus keski-iän hyvää itsetuntoa. Tulosten mukaan hyvällä nuoren ja vanhempien välisellä suhteella on yhteys nuoren hyvään itsetuntoon nuoruudessa, mutta myös parempaan itsetunnon kehitykseen aina keski-ikään asti. Tämän tutkimuksen avulla saatiin uutta tietoa siitä, miten nuori-vanhempisuhde on tiettyjen, tässä tutkimuksessa tutkittujen osa-alueiden suhteen yhteydessä vielä keski-iänkin itsetuntoon.

Myöhemmän kehityksen kannalta nuori-vanhempisuhteen osa-alueista konfliktialttiudella ei välttämättä ole niin suurta merkitystä itsetunnon kehityksessä, koska sillä ei enää ollut yhteyttä keski-iän itsetuntoon.  Konfliktialttius saattaakin liittyä itsetunnon hetkelliseen alenemiseen nuoruusiässä. Läheisyydellä ja luottamuksella näyttää olevan suurempi yhteys itsetuntoon, minkä perusteella vanhempien ja nuoren väliseen hyvään kommunikaation olisi tärkeä panostaa ja se voisi olla myös mahdollinen interventioissa, kuten perheterapiassa, huomioitava kehityskohde.

Lisäksi ei ole syytä unohtaa nykyajan viestintäteknologian vaikutusta vanhempien ja lasten välisessä vuorovaikutuksessa. Sillä on omat seurauksensa vuorovaikutukseen, kuten vanhempien ja lasten läsnäoloon toistensa kanssa älypuhelinten viedessä usein huomion muihin kiinnostaviin ärsykkeisiin. Modernin viestintäteknologian, kuten älypuhelinten vaikutusta tähän nuori-vanhempisuhteen vuorovaikutukseen olisikin todella kiinnostava tutkia jatkotutkimuksissa. Lisäksi jatkotutkimuksissa olisi tärkeää tutkia sukupuolten välisiä eroja nuori-vanhempisuhteen yhteydessä itsetuntoon. Tällöin voitaisiin ymmärtää paremmin, mitkä mekanismit vaikuttavat nuori-vanhempisuhteissa.

 

Kristiina Vihtari

Nuori-vanhempisuhteen yhteys nuoruuden ja keski-iän itsetuntoon

Huomasin lähipiirissäni ilmiön, jossa psykologian opintoihin hakeneet ovat syystä tai toisesta päätyneet luokanopettajaopiskelijoiksi. Psykologia tieteenalana on tiedostetusti hyvin haastava ja se näyttäytyy jo opiskelualalle haettaessa. Itselleni kuitenkin heräsi kysymys, miten käy niille, jotka eivät saa toivomaansa opiskelupaikkaa? Mikä on varavaihtoehto tai voiko sitä seuraavaa valintaa sellaiseksi kutsua? Vai oliko ensimmäinen suuntaus sittenkään itselleen se oikea ja tajuaako sen vasta myöhemmin?

Mitä tutkin?

Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä tietoa ja ymmärrystä opettajankoulutuksen vetovoimasta ja keskittyä kyseiseen aiheeseen erityisesti psykologiasta kiinnostuneiden näkökulmasta. Tarkoituksena oli selvittää, mikä on saanut ensisijaisesti psykologian opintoihin hakeneet nuoret kiinnostumaan luokanopettajuudesta sekä pureutua siihen, miten he perustelevat toissijaisen valintansa itselleen. Erityisesti tarkastelussa oli motiivit, jotka vaikuttivat eniten toissijaisen hakutoiveen valitsemiseen ja heidän tyytyväisyys opettajaopintoihinsa. Teoreettinen viitekehys perustui Reissin (2004) motivaatioteoriaan ja Watt & Richardson (2007) FIT-Choice -malliin. Lisäksi avasin ammatinvalintaan vaikuttavia tekijöitä, kuten koulutusta ja opettajan ammattia.

Miten toteutin?

Tutkimus oli muodoltaan tapaustutkimus, jossa haastattelin neljää luokanopettajaopiskelijaa. Haastattelun tavoitteena oli saada tietoa heidän ratkaisustaan valita toissijainen opiskelupaikka ja heidän suhtautumisestaan kasvatustieteen opintoihin. Haastattelin heidät puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, jossa käydään läpi samat teemat ja aiheet, mutta vapaamassa muodossa. Haastattelun tuottaman aineiston analysoin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.

Tuloksia ja niiden pohdintaa

Tapaustutkimuksen tapaan tutkimuksesta saadut tulokset eivät ole yleistettävissä. Tutkimuksesta ilmeni, että haastateltavilla ammatin valinta oli jonkinlaisen psykologian vaihtoehtoisuuden johdattelema. Haastateltavien vastaukset myös viittasivat siihen, että he eivät ole olleet täysin tyytyväisiä alavalintoihinsa. Jokaisella haastateltavalla oli jo jokin tulevaisuudensuunnitelma luokkahuoneen ulkopuolella, toki vasta reilusti myöhemmin, joka voidaan nähdä normaalina tulevaisuuden suunnittelemisena. Yllättävää tuloksissa oli, että opettajamotiivien tutkimuksien tuloksista poiketen lasten kanssa työskentely oli jokaisella haastateltavalla hyvin merkittävänä motiivina valita luokanopettajuus ammatikseen.

Saara Savolainen
”No mikä ois sellast vähän niinku psykaa” Luokanopettajuuden vetovoima psykologiasta kiinnostuneille

Opetusala ja opettajat ovat muutosten keskellä, kun maailma muuttuu. Toisaalta huolta herättää opettajan ammatin vetovoiman lasku ja se, että opettajankoulutuksen hakijamäärät ovat olleet laskussa. Olin tutkielmassani kiinnostunut, miten opettajaksi kouluttautuvat, eri opintosuunnissa opiskelevat näkevät oman koulutuksensa sekä tulevan ammattinsa. Opettajaopiskelijoiden käsitykset ovat tärkeitä, koska he ovat valinneet kouluttautua opettajan ammattiin ja olisi tärkeää, että he myös pysyisivät alalla.

Mitä tarkemmin tutkin?

Sain aineistoa käyttööni työskenneltyäni ensin tutkimusavustajana tutkimuksessa, jonka tavoitteena oli tarkastella opettajan työn veto- ja pitovoimaa. Kyselylomakkeessa oli monipuolisesti väittämiä opettajankoulutuksesta ja opettajan ammatista, joihin opettajaopiskelija sai vastata. Käytin tutkielmassani tilastollisia menetelmiä. Kyselylomakkeessa kysyttiin opiskelijan opintosuuntaa, ja lopulta tutkin neljää ryhmää: luokanopettajaopiskelijoita, varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelevia, erityisopettajaopiskelijoita ja aineenopettajaopiskelijoita ja tarkemmin näiden ryhmien välisiä eroja.

Tuloksia ja pohdintaa

Opettajaopiskelijoissa on eroa, miten he näkevät opettajankoulutuksen sekä opettajan ammatin. Aineenopettajaopiskelijat eivät näe opettajankoulutusta yhtä myönteisesti kuin muut, mikä voi johtua opintojen lyhyemmästä kestosta ja näin suppeammasta sisällöstä. Toisaalta opettajaopiskelijat vaikuttavat arvostavan koulutustaan, joka antaa monenlaisia mahdollisuuksia. On tärkeää nähdä, että opettajankoulutus ei rajoita uramahdollisuuksia vain opettajan ammattiin.

Opintosuuntien välillä oli eroja myös suhtautumisessa opettajan ammattiin. Vaikuttaa siltä, että opettajaopiskelijat saavat tietoa epätasaisesti, sillä kaikissa ryhmissä ei nähty esimerkiksi opettajan ammatin mahdollisuuksia tai haasteita samalla tavalla. Toisaalta tuloksien mukaan varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelevat tiedostavat ammatin yhteiskunnallisia haasteita kuten palkan ja uramahdollisuuksien heikkoudet, mikä tukee aiempien tutkimusten tuloksia. Toisaalta opettajan ammatin tarpeellisuus ja korkea taso tiedostetaan kaikissa opintosuunnissa.

Tutkimustulokset osoittavat, että opettajankoulutuksen järjestäjien tulisi pohtia, miksi tietoisuus jakautuu epätasaisesti ja voisiko opettajankoulutusta kehittää. On myös tärkeää, että opettajaopiskelijoiden ääni saatiin kuuluviin. Aineiston keräämisen vaiheessa oli innostavaa nähdä, että opettajaopiskelijat olivat kiinnostuneita antamaan oman näkemyksensä, sillä vastaajia saatiin tasaiseen tahtiin.

Tutkielmallani oli myös rajoituksia. Erityisopettajaopiskelijoiden tilastollinen tutkiminen osoittautui haastavaksi pienen vastaajamäärän takia. Jatkossa olisi tärkeää saada kaikki opintosuunnat tasapuolisesti mukaan tarkasteluun. Kiinnostukseni heräsi myös työssä olevien opettajien tilastolliseen tutkimukseen. Näin olisi mahdollista kartoittaa työkokemuksen vaikutuksia näkemyksiin ja mielikuviin. Opettajankoulutuksen ja työelämän nivelkohtaa tulisi tarkastella kriittisesti. Kaiken kaikkiaan on antoisaa tehdä tilastollista tutkimusta ja pohtia tutkimuksen tekemisen ehtoja ja saatujen tuloksien merkityksiä.

Onni Haapanen

Opettajaopiskelijoiden näkemyksiä opettajankoulutuksesta ja mielikuvia opettajan ammatista ja koulusta

 

Olen aina ollut kiinnostunut koulukiusaamisesta ilmiönä. Ihmetyttää, miksi sitä ei saada ratkaistua. Koulukiusaaminen aiheuttaa ongelmia todella monella tasolla. Inhimillisesti kiusatulle ja kiusaajalle, ympärillä oleville oppilaille ja oppimisrauhalle. Jos kiusaaminen jää selvittämättä, voi se seurata monenlaisina ongelmina aikuisuuteen asti. Tässä tutkielmassa pohdin sitä, muuttiko poikkeusolot (covid-19) kiusaamisen määriä tai tapoja.

Mitä kiusaaminen on?
Kiulukiusaamiselle on useita määritelmiä. Määrittely on tärkeää, jotta kaikki ymmärtävät, mistä on kyse. Jos määrittelystä ei ole yksimielisyyttä, voi osa kiusaamistilanteista jäädä selvittämättä, koska sitä ei tulkita kiusaamiseksi. Sen tähden mielestäni Päivi Hamaruksen (2012) esittämää kaksi kriteeriä riittää: kiusattu kokee tulleensa kiusatuksi ja kiusattu ei ole tasaveroinen puolustautumaan kiusaajaa vastaan. Kun nämä ehdot täyttyvät, on tilanne selvitettävä aikuisen avulla.

Pandemia
Covid-19 pandemia alkoi joulukuussa 2019 Kiinasta. Taudin aiheuttaja on aiemmin tuntematon koronavirus Sars-CoV-2. Suomessa COVID-19 viruksen aiheuttama tartuntatauti alkoi levitä laajalti keväällä 2020 ja Suomen hallitus totesi yhdessä tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa. Pandemian ensimmäisen kevään aikana tehtiin paljon rajoituksia kaikkialla yhteiskunnassa ja muun muassa perusopetus muutettiin etäopetukseksi vajaan kolmen kuukauden ajaksi maaliskuulta toukokuulle.
Pandemian seurauksena oppimisympäristöissä, koulutusprosesseissa ja käytänteissä tapahtui muutoksia. Nuorten kokema hyvinvointi huononi koronakriisin pitkittyessä. Ennen koronakriisiä valtaosa nuorista koki voivansa hyvin. Ilmeni, että nuoret kokivat jaksamattomuutta ja ahdistuneisuutta. Tämä kaikki vaikutti myös heidän vertaissuhteisiinsa.

Tutkielman tavoite
Tutkielman tavoite oli selvittää, muuttuiko koulukiusaamisen muoto tai määrä poikkeusolojen myötä. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Millä tavoin koulukiusaaminen ilmeni koulussa ennen covid-19 epidemiaa? 2) Ilmeneekö koulukiusaaminen eri tavalla Covid-19 epidemian alkamisen jälkeen?
Aihe kiinnostaa siksi, että mielestäni on tärkeää saada lisää tietoa koulukiusaamisesta ilmiönä. Pandemian aika oli poikkeuksellinen kaikkien sosiaalisten rajoitusten myötä. poikkeuksellisia aikoja voi tulla tulevaisuudessakin ja on tärkeää tietää, miten niihin nopealla aikataululla sopeudutaan, vahinkoja minimoiden.

Tuloksia
Ennakkoon oli ajatus, että kiusaamisen määrä olisi jopa vähentynyt. Siihen ei varsinaisesti vastausta saatu, koska osa kiusaamisesta tapahtuu aikuisilta piilossa. Osa oppilaista koki etäopiskeluajan myös myönteisenä, koska silloin sai keskittyä rauhassa opiskeluun. Eli osalle oppilaista sosiaalinen eristäytyminen oli positiivinen kokemus.
Kiusaamisen määrä ei ehkä vähentynyt, mutta kiusaamisen muodot ja keinot muuttuivat osittain. Virtuaalinen kiusaaminen lisääntyi huomattavasti. Ja siihen puuttumisen opettajat kokivat haastavammaksi, koska virtuaalinen kiusaaminen ei noudata kouluaikoja ja koulurajoja.
Osa opettajista koki, että kiusaamisen määrä kasvoi lähiopetuksessa, etäopiskelun jälkeen. Osalle niitä oppilaita, joilla haasteita muutenkin koulunkäynnissä tai sosiaalisissa suhteissa, pandemia aika aiheutti niitä vielä lisää.

Tutkielman merkitys tulevaisuuteen
Koronan aiheuttama pandemia tuli yllättäen, eikä poikkeuksellisiin olosuhteisiin ollut varauduttu. Kukaan ei siis tiennyt etukäteen, miten oppilaat niihin reagoivat. Sen tähden kaikki tutkimus tuolta ajalta on merkittävää, sillä pandemioita voi tulla tulevaisuudessa uudestaan.
Tämän tutkielman osalta esille tuli virtuaalisen kiusaamisen määrän nousu ja haasteet siihen puuttumiseen. Ilmiöön olisi hyvä pureutua nyt, kun eletään normaaliaikoja, jotta puuttuminen poikkeusoloissa olisi helpompaa.

Sanna-Leena Rautiainen-Särkkä
Koulukiusaaminen ennen koronaa ja koronan aikana