Tekijä: graduparaati

Lasten jalkapallovalmentaminen on monimutkainen prosessi, jonka yksi osa-alue on lasten psyykkinen (henkinen) valmennus ja valmennustyön ohessa tapahtuva kasvatustyö. Psyykkistä valmennusta on tutkittu vielä vähän ja sen rooli tuntuu arjen valmennustyössä olevan suhteellisen vähäinen. Teoriataustan perusteella psyykkisen valmennuksen tärkein tehtävä on vahvistaa lapsen sisäistä motivaatiota ja tätä tukee parhaiten itsemääräämisteorian toteutuminen lapsen harrastuksessa.

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten psyykkistä valmennusta toteutetaan lasten jalkapallojoukkueissa ja miten urheiluharrastus vaikuttaa lapsen koulunkäyntiin, sosiaaliseen suhteisiin ja tulevaisuuteen.

Tutkimuskysymykseni ovat:

1. Millä tavoin psyykkistä valmennusta toteutetaan tutkimukseen osallistuvien valmentajien alakouluikäisten poikajoukkueissa?
2. Miten valmentajat näkevät psyykkisen valmennuksen vaikutuksen lapsen kehitykseen?
3. Miten harrastustoimintaan osallistuminen vaikuttaa alakouluikäisen lapsen koulunkäyntiin ja tulevaisuuteen?

Tutkimusmenetelmät

Maisterintutkielmani on laadullinen tutkimus, jossa haastattelin neljää alakouluikäisiä poikien joukkuetta valmentavaa jalkapallovalmentajaa selvittääkseni heidän näkemyksiänsä ja kokemuksia psyykkisestä valmennuksesta sekä näkemyksiä harrastustoiminnan vaikutuksesta lasten tulevaisuuteen. Haastatelluilla on runsaasti valmennuskokemusta ja he ovat valmentaneet eri-ikäisiä lapsia, niin poikia kuin tyttöjä.  Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidun teemahaastattelun keinoin, jossa haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin sekä analysoitiin teoreettisen sisällönanalyysin keinoin ja tutkielman tulokset perustuvat teoriaosassa esiteltyihin teemoihin.

Tulokset

Valmentajat osasivat määritellä hyvin psyykkisen valmennuksen käsitteen ja keinoja, joilla he toteuttavat psyykkistä valmennusta arjen valmennustyössään. Keinot eivät kuitenkaan olleet keskenään yhtenäisiä eikä selkeitä malleja tai suunnitelmia psyykkisen valmennuksen toteutukseen juuri löytynyt.  Valmentajat tarvitsevat lisää työkaluja hyvän psyykkisen valmennuksen suunnitteluun ja toteutukseen osana valmennusprosessiaan. Tutkimushenkilöt uskovat urheiluharrastuksen tuottavan kansanterveydellisten hyötyjen lisäksi myös hyötyjä yksilön koulunkäyntiin, sosiaalisiin suhteisiin sekä tulevaisuuteen.

Johtopäätökset ja jatkotutkimusideoita

Harrastustoiminta toimii usein koulujen ja kotien ohella kasvatustoiminnan ns. kolmantena sektorina ja harrastustoiminnan roolia kasvatuksellisesta näkökulmasta tulisi vahvistaa. Psyykkinen valmennus kehittää lapsen psyykkisiä valmiuksia myös harrastustoiminnan ulkopuolella, ja urheiluharrastuksessa mukana olevat lapset pärjäävät koulussa ja sosiaalisissa suhteissa sekä yleisesti elämässä usein paremmin. Jatkotutkimuksena voisi olla mielenkiintoista selvittää, miten nämä valmentajien listaamat positiiviset puolet saataisiin konkreettisesti ja aina samalla tavalla lasten ja heidän huoltajiensa käyttöön.

 

Tim Ronimus

”Sä oot niinku lähtökohtaisesti aika hyvä tyyppi – kiva kaveri” – Jalkapallovalmentajien näkemyksiä alakouluikäisten lasten psyykkisestä valmennuksesta ja urheiluharrastuksen vaikutuksesta lasten tulevaisuuteen

Viime aikoina ongelmaratkaisutaidot ovat nousseet keskiöön. Ongelmanratkaisutaitoja pidetään keskeisinä tulevaisuustaitoina nopeasti teknologian mukana kehittyvässä yhteiskunnassamme. Sosiokonstrutivistinen oppimiskäsitys korostaa oppijan aktiivista roolia, vuorovaikutusta ja nostaa ongelmanratkaisun keskeiseksi osaksi oppimista. Oppimiskäsityksen muututtua myös opetus on kehittynyt. Nykyään ongelmanratkaisu keskeisiä lähtökohtia oppimiseen ovat esimerkiksi ongelmaperustainen oppiminen (engl. Problem-Based Learning) sekä tutkiva oppiminen, joilla on saatu hyviä oppimistuloksia. Ongelmanratkaisutaidoilla on myös keskeinen rooli opetussuunnitelmissa, etenkin matematiikan ja luonnontieteiden oppiaineissa. Kuitenkin ongelmanratkaisun opettamista pidetään vaikeana ja opetuskäytössä olevia arviointivälineitä on vain vähän. Arviointivälineillä saadaan arvokasta tietoa, jonka perusteella voidaan kehittää opetusta. Arjessa, opinnoissa ja töissä kohtaamamme ongelmat esitetään usein sanallisessa muodossa. Tutkimuksissa on havaittu matemaattisen sanallisen ongelmanratkaisun olevan oppilaille haastavaa ja monilla taidot jäävät vajavaisiksi. Täten tutkielmassani ongelmanratkaisun tarkastelu rajautui matemaattiseen sanalliseen ongelmanratkaisuun arviointivälineen kehityksen näkökulmasta.

Tutkielma toteutettiin osana Tulevaisuuden Ongelmanratkaisijat! -projektia. Tutkimusaineisto kerättiin 3-6-luokkalaisilta oppilailta vastauksen suhteen suljetuilla matemaattisen sanallisen ongelmanratkaisun tehtävillä syksyn 2023 aikana digitaalisella ViLLE-oppimisalustalla. Aineiston keruussa käytetyt 104 sanallisen ongelmanratkaisun tehtävää luokiteltiin niiden matemaattisen sisältöalueen ja vaikeuden mukaan. Tehtävät jakautuivat matemaattisen sisältöalueen perusteella aritmeettisiin, geometrisiin, algebrallisiin sekä ongelmatehtäviin. Tutkielman tarkoituksena oli edistää digitaalisen sanallisen ongelmanratkaisun arviointivälineen kehitystä. Tutkielmassa havaittiin, että matemaattisen sanallisen ongelmanratkaisuntehtävät vievät verrattain paljon aikaa. Näin ollen arviointivälinettä kehittäessä tulee rajata, kuinka laajasti eri matemaattisia sisältöalueita halutaan tarkastella. Tässä päädyttiin tarkastelemaan erityisesti aritmeettisia tehtäviä, jotka luokiteltiin vielä tehtävänannon perustella skeemateorian mukaisiin kategorioihin, jotka ovat muutos, eroavaisuus ja yhteensä. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu eroavaisuus tehtävien olevan haastavampia kuin muutos tai yhteensä tehtävät. Tätä tietoa hyödynnettiin arviointivälineeseen sopivien tehtävien valinnassa. Aineistosta löydettiin datan perusteella aritmeettisen sanallisen ongelmanratkaisun arviointiin sopivia tehtäviä 30 kappaletta, jotka on jaettu 3-4- ja 5-6-luokkalaisille erikseen, sillä odotetusti luokka-asteiden välillä havaittiin osaamiseroja. Jatkotutkimuksissa voisi pilotoida tutkielmassa löydettyjä tehtäviä sekä kehittää avoimien ongelmanratkaisutehtävien arviointia digitaalisesti.

Heli Nurminen
Matemaattinen sanallinen ongelmanratkaisu – arviointivälineen kehittäminen

Tutkimustehtävä

Tutkimuksessa tutkittiin vankilaopetuksessa toimivien TUVA-opettajien käsityksiä ja kokemuksia vankien yksilöllisistä tarpeista ja eriyttämisestä. Tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta (TUVA) on nivelvaiheen koulutus, jota tarjotaan myös vankilaopetuksessa. Valmentavan koulutuksen päämäärien voidaan nähdä olevan osa kuntoutuspainoitteisen kriminaalipolitiikan tavoitetta, jossa koulutuksen nähdään ehkäisevän syrjäytymistä ja rikollisuutta. Tutkimus keskittyi selvittämään, mitä eriyttämisen keinoja TUVA-opettajat käyttävät, miten he perustelevat eriyttämistään ja mitä haasteita he kohtaavat eriyttäessä. Koska TUVA-koulutusta on tarjottu vasta vuodesta 2022 asti, tutkimustietoa aiheen osalta on vähäisesti. Lisäksi tutkimuksen tekemisen mielenkiintoa lisäsi se, että vankilaopetusta koskevaa tutkimusta ei ole juurikaan. Tutkimuksella ei pyritty yleistettävyyteen, vaan kuvaamaan rajatun opettajakunnan käsityksiä ja kokemuksia eriyttämisestä.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen laadullinen aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla seitsemältä vankilaopetuksessa toimivalta TUVA-opettajalta. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä ja teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Teoriaohjaavassa sisällönanalyyisissä hyödynnettiin Roihan ja Polson Viiden O:n eriyttämisen mallia aineiston analysoimiseen.

Tulokset

Kokonaisuudessaan vankilaopetuksen TUVAssa opiskelevien tarpeet nähtiin moninaisina. Erityisesti kouluhistoriaan, koulumotivaatioon ja elämänmuutoksiin liittyvät tarpeet nostettiin esille, kun huomioitiin yksilöllisiä tarpeita. Kaikki Roihan ja Polson Viiden O:n eriyttämisen ulottuvuudet näyttäytyivät aineistossa. Eniten korostettiin psykososiaalisen ympäristön merkitystä eriyttämisessä ja myös opetusmenetelmiä kuvattiin runsaasti osana eriyttämistä. TUVA-opettajat huomioivat opiskelijoiden yksilöllisiä tarpeita tukemalla minäpystyvyyttä ja eriyttämällä monipuolisesti eri keinoilla. Eriyttämisen haasteita olivat muun muassa työparin puuttuminen, valmiin eriyttämisen materiaalin vähäisyys, opiskelijoiden väliset sosiaaliset suhteet ja päivien hetkisyys.

Johtopäätökset

Yhteenvetona voidaan todeta, että TUVA-opettajat toteuttavat eriyttämistä kokonaisvaltaisesti ja vahvuusperustaisesti huomioiden opiskelijoiden yksilölliset tarpeet. Tutkimus tuotti lisää tietoa vähän tutkitusta aiheesta. Tulevaisuudessa vankilaopetusta tulisikin tutkia enemmän sekä opettajien että opiskelijoiden näkökulmasta, ja TUVA-koulutusta tarkemmin esimerkiksi TUVAn eri sisältöjen näkökulmasta.

Mielenkiintoista oli, että TUVA-koulutuksen eriyttämisen resurssit koettiin pääsääntöisesti riittäviksi. Eriyttämisen mahdollisti muun muassa vankila-arjen joustavuus ja pieni ryhmän koko. Huolenaiheena on viime aikoina nostettu esille leikkaukset, jotka kohdistuvat järjestöihin ja tukiin ja siten rikosseuraamusasiakkaiden hyvinvointiin. Lisäksi vankimäärät kasvavat ja Rikosseuraamuslaitoksella on yhä vähemmän resursseja tarjota opiskelua. (RETS 2024.) Voidaan ajatella, että TUVA-opettajat toimivat eriyttäessään niiden resurssien puitteissa, mitä ympäristö pystyy tarjoamaan. Tulevaisuudessa olisi tärkeää, että TUVA-opettajilla on riittävät resurssit ja mahdollisuudet huomioida opiskelijoiden yksilölliset tarpeet yhtä vahvuusperustaisesti kuin ennenkin.

Erika Chibani

Vankilaopetuksessa toimivien TUVA-opettajien kokemukset eriyttämisestä

Lähteet:

RETS. (2024). Vapautuvien vankien tilanne on huolestuttava. Saatavilla: https://rets.fi/2024/04/vapautuvien-vankien-tilanne-on-huolestuttava/

Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus

Tarkastelin tutkimuksessani autismikirjon nuorten kokemuksia peruskoulun liikuntatunneilta. Olin kiinnostunut tutkimaan tekijöitä, mitkä he kokivat merkitykselliseksi myönteisten ja kielteisten kokemusten muodostumisen kannalta. Aiempi tutkimustieto autismikirjon henkilöiden kokemuksista liikunnanopetuksesta on vähäistä, jonka takia koin tärkeäksi tuoda esiin nimenomaan autismikirjon nuorten oman näkökulman. Lisäksi tarkoituksenani oli tuoda näkyviin oppimisympäristöön ja opettamisen tapoihin liittyviä tekijöitä, joilla voidaan tukea autismikirjon lapsia ja nuoria liikunnanopetuksessa. Tutkimukseni pyrki korostamaan yhdenvertaisuuden ideologiaa, johon myös inklusiivinen kasvatus perustuu.

Toteutin tutkimukseni laadullisena tutkimuksena. Tutkimusotteeksi valitsin fenomenografian, sillä se sopi tarkoitukseeni tutkia kokemuksia. Aineiston keräsin teemahaastattelujen avulla, joihin osallistui neljä autismikirjoon kuuluvaa nuorta eri puolilta Suomea. Analysoin aineiston fenomenografisella analyysilla, jonka myötä muodostui seuraavat neljä kuvauskategoriaa: sosiaaliset tilanteet ja vuorovaikutus, oppimisympäristö ja opettamisen tavat, tuntemukset sekä motivaatio.

Tutkimustulokset

Tutkimuksessa havaittiin, että autismikirjon nuoret kokivat liikuntatunnit pääosin kuormittavina ja epämiellyttävinä tilanteina. Haastatteluissa tuli esiin, että kielteisten kokemusten kannalta merkitykselliseksi koettiin erityisesti runsaasti sosiaalisia tilanteita sisältävät liikuntamuodot, kuten pallopelit sekä haasteet vertaisten kanssa. Haastateltavat myös kokivat, ettei opettaja ymmärrä heidän erityispiirteitään, jonka vuoksi niitä ei myöskään otettu riittävästi huomioon liikunnanopetuksessa ja opettajalta saatu tuki jäi vähäiseksi. Lisäksi suuret opetusryhmät sekä kuormittava aistiympäristö nähtiin merkityksellisinä tekijöinä kielteisten kokemusten taustalla. Haastateltavat kuvasivat myös liikuntatunteihin liittyviä vahvoja psyykkisiä ja fyysisiä tuntemuksia. Koetut tuntemukset liittyivät lähinnä kielteisiin kokemuksiin ja ilmenivät muun muassa psyykkisenä ahdistuksena ja väsymyksenä. Haastatteluissa tuli esiin myös kokemuksia ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä sekä sosiaalisesta turvattomuudesta huonon ilmapiirin takia.

Myönteisten kokemusten muodostumisen kannalta merkityksellistä puolestaan oli liikuntamuodot, joita pystyi harjoittamaan yksin- tai pienessä ryhmässä. Lisäksi tärkeänä koettiin selkeät ohjeenannot sekä pienryhmässä toimiminen, joka mahdollisti vähemmän aistiärsykkeitä sekä erityispiirteiden huomioimisen paremmin. Motivaatioon liittyviä merkityksellisiä tekijöitä olivat liikunnan mielekkyys ja hyödyllisyys, itseluottamus ja koettu pätevyys, uskomukset omista oppimismahdollisuuksista ja koettu autonomia. Motivaatio liikkumiseen heijastui vahvasti myös liikunta-aktiivisuuteen, johon peruskoulun liikuntatuntien koettiin vaikuttaneen kielteisesti – myös peruskoulun jälkeen.

Lopuksi

Koululiikunta on merkittävässä asemassa liikkumistottumusten muodostumisessa, joten koin tärkeäksi pohtia keinoja, joilla koululiikunta voidaan paremmin saada vastaamaan autismikirjon lasten ja nuorten tarpeisiin. Samansuuntaisesti tämän tutkimuksen kanssa, myös muiden tutkimusten mukaan autismikirjon nuoret toivovat opettajilta enemmän tietoisuutta ja ymmärrystä autismikirjon erityispiirteitä kohtaan. Inkluusion myötä yhä useampi opettaja opettaa autismikirjoon kuuluvia oppilaita, joten toivonkin tutkimukseni antavan autismikirjon henkilöiden parissa työskenteleville ja toimiville tietoa autismikirjon erityispiirteistä ja keinoista tukea niitä. Lisäksi toivon sen tarjoavan välineitä autismikirjon henkilöiden liikuntatuokioiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Aiempi tutkimustieto osoittaa, että opettajat kokevat valmiutensa toteuttaa inklusiivista kasvatusta heikoksi, jonka takia olisikin mielenkiintoista tutkia opettajan valmiuksia opettaa autismikirjon nuoria liikuntatunnilla tai verrata liikuntaa opettavien luokanopettajien, ja liikuntaan erikoistuneiden opettajien kokemuksia autismikirjon nuorten opettamisesta.

Jenna Seppälä
Peruskoulun liikuntatunnit osana autismikirjon nuorten koulukokemuksia

Nykymaailmassa lapset viettävät entistä enemmän aikaa sisätiloissa, vaikka luonnonympäristöissä oleminen, erityisesti metsäkokemukset, edistävät hyvinvointia monin tavoin. Varhaislapsuudessa muodostunut luonto- ja metsäsuhde vaikuttaa merkittävästi ihmisen identiteetin kehittymiseen ja asenteisiin ympäristöä kohtaan myöhemmin elämässä. Maisterintutkielmassani tarkastelin, miten metsäpainotteinen esiopetus vaikuttaa lasten metsäsuhteisiin ja ympäristöherkkyyteen heidän omien kokemustensa kautta.

Tutkimukseni kohteena olivat esiopetusikäiset lapset, jotka osallistuivat metsäpainotteiseen esi-opetukseen, joka toteutettiin päiväkodin lähimetsässä kahtena aamupäivänä viikossa. Tutkimukseen osallistui kahdesta ryhmästä, yhteensä 28 lasta, jotka piirsivät metsäaiheisia piirustuksia ennen metsätoiminnan alkamista ja kolme kuukautta metsätoiminnan toteuttamisen jälkeen. Piirustusten lisäksi lapset kertoivat ajatuksiaan ja tuntemuksiaan metsästä.

Tutkimusprosessi oli abduktiivinen, mikä tarkoittaa, että teoria ohjasi aineiston analyysiä. Hyödynsin viittä keskeistä teoriaa, liittyen ympäristöherkkyyteen sekä luonto- ja metsäsuhteisiin, joiden avulla muodostin analyysissa käytetyt merkitysulottuvuudet: aistiulottuvuus, tunneulottuvuus, sosiaalinen ulottuvuus, toiminnallinen ulottuvuus ja arvoulottuvuus. Tulokset osoittivat, että metsäpainotteisella esiopetuksella oli vaikutusta lasten metsäsuhteisiin ja ympäristöherkkyyteen.

Metsän tarjoamat mahdollisuudet

Metsä tarjoaa lapsille rikkaan ja monipuolisen oppimisympäristön. Metsätoiminnan jälkeen lasten piirustuksissa näkyi elollisen ja elottoman ympäristön kuvaamisen lisääntyminen, mikä viittaa aistiulottuvuuden laajenemiseen. Lapset havainnoivat ympäristöään aktiivisemmin, mikä näkyi monipuolisemmissa kuvauksissa myös muusta kuin metsäympäristöstä, kuten rakennetusta ympäristöstä.

Yhteisöllisyys ja sosiaalinen ulottuvuus

Metsätoiminta lisäsi lasten sosiaalisia kontakteja ja vahvisti ystävyyssuhteita, kun metsäkokemuksista tuli yhteisiä. Metsätoiminta mahdollistaa tasa-arvoisemman kasvatuksen, jossa kaikilla lapsilla oli yhtäläiset mahdollisuudet kokea ja oppia luonnosta.

Arvo- ja tunneulottuvuus

Tutkimuksessa kävi ilmi, että lasten arvostus metsää kohtaan kasvoi ja heidän halunsa toimia metsän hyväksi vahvistui metsäpainotteisen esiopetuksen myötä. Vaikka muutama lapsista koki metsässä toimimisen haasteellisena, heränneiden tylsyyden tunteiden tai ystävyyssuhteiden haasteiden vuoksi, se ei vähentänyt heidän ajatuksiaan metsän tärkeydestä.

Metsäsuhteen syventyminen

Metsä koettiin positiivisesti jo ennen esiopetusta. Merkittävin muutos tapahtui paikkakiintymyksessä: lapset alkoivat kokea erityistä kiintymystä esiopetuksen käyttämiin metsäpaikkoihin ja puihin. Toiminnallisuus näkyi lasten monipuolisissa kuvauksissa oppimisesta metsässä.

Tutkimuksen merkitys

Tutkimukseni osoittaa, että metsäpainotteinen esiopetus tukee lasten metsäsuhteen ja ympäristö-herkkyyden kehittymistä. Luonto ja metsä ovat merkityksellisiä sekä lasten että aikuisten hyvin-voinnille, ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia tulisi hyödyntää enemmän kasvatuksessa ja opetuksessa. Metsä tarjoaa paikan, jossa voimme rentoutua ja toimia ilman ulkopuolisia odotuksia osana luonnon kokonaisuutta.

Kiitän tutkimukseen osallistuneita perheitä ja erityisesti mahtavia esikoululaisia, jotka avoimesti halusivat kulkea kanssani yhteistä matkaa tutkimuksen poluilla. Tämä kokemus vahvisti uskoani luonnon merkityksellisyyteen ja sen positiivisiin vaikutuksiin lasten kehityksessä. Metsäpainot-teinen esiopetus on arvokas tapa lisätä lasten metsäkokemuksia ja tukea heidän ympäristöherkkyytensä kehittymistä.

Heli Uitto
”Lasten metsäsuhteiden ja ympäristöherkkyyden muodostuminen metsäpainotteisessa esiopetuksessa”

Kuluva vuosikymmen on tuonut mukanaan monia haasteita hyvinvoinnille. COVID-19-pandemia ja Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa ovat olleet merkittäviä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet ihmisten jaksamiseen ja mielenterveyteen. Myös Suomessa mielenterveyspalvelut ovat olleet kriisissä, ja erityisesti nuorten ahdistuneisuus ja koulukiusaaminen ovat lisääntyneet, kuten viimeisimmät kouluterveyskyselyt ovat osoittaneet. Tällaisessa tilanteessa on entistä tärkeämpää tukea lasten ja nuorten hyvinvointitaitoja.

Positiivinen psykologia ja pedagogiikka tarjoavat menetelmiä, joiden avulla lasten hyvinvointia voidaan tukea tehokkaasti. Jos lapset oppivat hyvinvointitaitoja jo varhaislapsuudessa ja nuoruudessa, he voivat hyödyntää näitä taitoja läpi elämänsä. Opettajien rooli tässä prosessissa on keskeinen, sillä heidän on osattava itse nämä taidot, jotta he voivat opettaa niitä eteenpäin.

TUTKIELMAN TAVOITE JA KESKEISET TULOKSET

Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, miten varhaiskasvatuksen opettajat kokevat positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen vuoden mittaisen täydennyskoulutusohjelman vaikutukset itseensä ja ammatilliseen kehittymiseensä. Opettajan ammatti vaatii jatkuvaa oman osaamisen päivittämistä, ja työnantajien on tuettava tätä prosessia. Tutkimalla täydennyskoulutuksia voimme arvioida niiden vaikutuksia ja kehittää niitä entistä paremmiksi.

Tutkimukseni keskeiset tulokset osoittivat, että täydennyskoulutus vaikutti merkittävästi opettajien toimintaan, ajatteluun, vuorovaikutukseen ja itsetuntemukseen. Erityisesti henkilökohtainen kasvu ja itsetuntemus korostuivat. Lisäksi ammatillinen kasvu ja tietoisuus lisääntyivät, mikä näkyi vuorovaikutuksessa, toiminnassa ja ajattelussa. Kaikki nämä osa-alueet olivat keskinäisessä yhteydessä toisiinsa: esimerkiksi muutos itsessä saattoi johtaa ajattelun muutokseen, joka puolestaan vaikutti toimintaan ja vuorovaikutukseen.

TÄYDENNYSKOULUTUKSEN MERKITYS

Koulutuksiin investoidaan merkittäviä summia rahaa sekä yksilöiden, yritysten että julkisen sektorin toimesta. On tärkeää tutkia, tuottavatko nämä investoinnit haluttuja tuloksia, kuten ammatillista kehittymistä ja pedagogisen toiminnan laadun parantumista. Täydennyskoulutusten vaikutukset voivat ulottua yksilöistä organisaatioiden kautta koko yhteiskuntaan.

Tutkimukseni tulosten perusteella voidaan todeta, että positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen täydennyskoulutus voi lisätä opettajien itsetuntemusta ja henkilökohtaista kasvua. Tämä voi tuoda hyvinvointitaitoja sovellettavaksi omaan elämään sekä uutta osaamista, joka edistää ammatillista kehittymistä. Opettajat voivat täydennyskoulutuksen avulla kehittää taitojaan ja parantaa ammatillista vuorovaikutustaan ja toimintaansa, mikä voi lisätä heidän itsevarmuuttaan ja ammatillista identiteettiään.

KÄYTÄNNÖN VAIKUTUKSET
Täydennyskoulutuksen aikana opitut asiat voidaan soveltaa käytännön opetustyössä. Tämä voi näkyä esimerkiksi uusien opetusmenetelmien käyttöönotossa, jotka keskittyvät lasten hyvinvoinnin edistämiseen ja sosioemotionaalisten taitojen tukemiseen. Lisäksi opettajat voivat kehittää taitojaan kommunikoida myönteisemmin ja empaattisemmin lasten, vanhempien ja kollegoiden kanssa, mikä edistää positiivista vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä varhaiskasvatuksen ympäristössä. Jatkotutkimukset voisivat selvittää, voitaisiinko samankaltaisiin tuloksiin päästä pelkästään itsenäisen positiivisen pedagogiikan ammattikirjallisuuden lukemisen avulla.

Positiivinen pedagogiikka ja hyvinvointiopetus ovat avainasemassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. Investoimalla opettajien täydennyskoulutukseen voimme luoda perustan tulevaisuuden hyvinvoivalle yhteiskunnalle.

Anna Heinonen
Varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen täydennyskoulutuksen vaikutuksista

Tutkimuksen taustatietoa

Kouluilla on merkittävä rooli yhteiskunnassamme arvomaailman muokkaajina ja kestävän tulevaisuuden edistäjinä. Kestävä kehitys onkin näkyvästi esillä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Opetussuunnitelman arvoperustassa on korostettu kestävän elämäntavan välttämättömyyttä ja sen tavoitteena on ohjata lapsia ja nuoria kestävän elämäntavan mukaisiin valintoihin. Esimerkiksi kestävän elämäntavan huomioimiseksi opetussuunnitelmassa on nostettu esille kulutustapojen huomiointi, ekososiaalinen sivistys sekä ilmastonmuutoksen ehkäisy.

Maisterintutkielman tekoon sain innoitteen Opetushallituksen Kestävyyskasvatuksen kehittämishankkeen myötä. Kehittämishankkeen tavoitteena on tukea koulutuksen järjestäjien toimintakulttuurin muutosta ekologisesti kestävämpään suuntaan ja vahvistaa oppilaiden tietoja, taitoja ja asenteita hillitsemään ilmastonmuutosta. Opetushallitus aloitti kestävyyskasvatuksen kehittämishankkeen tukemaan erityisesti koulujen ekologisen kestävyyden vahvistamista valtakunnallisesti.

Tutkielman tavoitteet

Tutkielman tavoitteena on avata, mitä ympäristö- ja kestävyyskasvatus tarkoittaa perusopetuksessa ja millaista ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen tulisi alakouluissa olla perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan. Tutkielman tarkoituksena on tutkia, miten ympäristö- ja kestävyyskasvatus toteutuu hyvinkääläisissä alakouluissa ja millaisia kehitystarpeita hyvinkääläisissä alakouluissa olisi ympäristö- ja kestävyyskasvatukselle.

Tutkimuksessa tarkastelen, millaisia ajatuksia hyvinkääläisillä ympäristövastaavilla opettajilla on ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen opettamisesta alakoulussa. Tarkoituksena on tutkia, mitä hyvinkääläiset alakoulujen ympäristövastaavat opettajat ajattelevat ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen mahdollisuuksista ja vaikuttavuudesta, sekä millaista ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen tulisi opettajien mielestä olla. Tutkimuksessa tarkastelen, mitkä tekijät kouluissa edistävät ja mitkä tekijät puolestaan estävät ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen toteutusta. Lisäksi tutkimukseni tarkoituksena on rohkaista opettajia kehittämään omaa ympäristö- ja kestävyyskasvatusosaamista kohti yhteistä kestävämpää tulevaisuutta.

Tutkimusmenetelmät

Tutkielmassa käytin laadullisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimusaineisto koostuu neljän hyvinkääläisen ympäristövastaavan opettajan puolistrukturoiduista teemahaastatteluista, jotka analysoin laadullisesti sisällönanalyysin keinoin.

Tutkimustulokset

Tutkimus tuottaa tietoa ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen tilasta ja kasvatusajattelusta hyvinkääläisissä alakouluissa. Tutkimusaineistosta nousi esille, että ympäristö- ja kestävyyskasvatus toteutuu hyvin vaihtelevasti ja eri tavoin riippuen koulusta. Tutkimusaineiston pohjalta nousi esille, että Opetushallituksen kestävyyskasvatuksen kehittämishankkeelle on tilaa hyvinkääläisissä alakouluissa.

Ympäristö- ja kestävyyskasvatus ei toteudu yhtä monipuolisesti, suunnitellusti ja kokonaisvaltaisesti kaikissa Hyvinkään alakouluissa. Tutkimusaineiston pohjalta voi nähdä, että osassa kouluja ympäristö- ja kestävyyskasvatus riippuvat paljon yksittäisen opettajan kiinnostuksesta aihetta kohtaan, jonka vuoksi olisikin työyhteisöjen hyvä saada koulutusta tai tukea, miten ympäristö- ja kestävyyskasvatus tulee huomioida koulujen arjessa. Tutkimusaineiston pohjalta oli selvää, että ympäristö- ja kestävyyskasvatusta edistää koulujen ympäristötiimeille osoitettu aika, jossa ympäristötiimiin kuuluvat opettajat pystyvät suunnittelemaan ja järjestämään kouluille toimintaa ja ohjelmaa, sekä huolehtimaan koulun ympäristöasioiden toimivuudesta. Toisaalta tutkimusaineistosta myös nousi esille, että opettajien oma mahdollinen kiinnostus aihetta kohtaan varmisti kyseiselle luokalle ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen monipuolisemman toteutumisen.

Tutkimuksen perusteella voi nähdä, että hyvinkääläisissä alakouluissa suurin kehitystarve ympäristö- ja kestävyyskasvatukselle olisi yhtenäistää kaikille kouluille yhteinen linja ja tapa toteuttaa ympäristö- ja kestävyyskasvatusta. Lisäksi pohdin tutkimusaineiston perusteella, että koulujen työyhteisöille tulisi vahvemmin osoittaa koulujen lukuvuosisuunnitelmien ja kaupungin opetussuunnitelmien mukaiset tavoitteet ympäristö- ja kestävyyskasvatusta kohtaan, jotka ovat koko työyhteisöä velvoittavia. Ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen kehittämisen tulisi alkaa koulujen pienien arkikäytänteiden ja vastuullisten valintojen huomioimisesta, tekemisestä ja niihin rohkaisusta, jonka kautta hiljalleen muodostuisi koko kouluyhteisön vahva kestävyyskulttuuri. Lisäksi tulokset rohkaisevat kehittämään opetusta sekä koulujen toimintakulttuuria kestävämmäksi, mikä osaltaan edellyttää koulujen henkilöstön kouluttamista ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen teemoista.

Ympäristökasvatuksen tulisi kattaa niin tietojen, taitojen kuin tunteiden opetusta. Nämä kaikki tulisi huomioida kouluissa yhtä painokkaasti kestävän elämäntavan opettamisessa ja omaksumisessa.

Anne Helino

Hyvinkääläisten ympäristövastaavien opettajien näkemyksiä ympäristö- ja kestävyyskasvatuksesta

Taustaa

Tiesin tutkielman aihetta pohtiessani haluavani yhdistää menneisyyden kokemukset nykyhetken työelämään liittyvään tarkasteluun. Työelämä rajautui tässä tutkimuksessa opettajan ammatilliseen identiteettiin, jota kuvattiin, analysoitiin ja tulkittiin suhteessa aiempiin elämänkokemuksiin. Tutkimus perustui siis pitkälti opettajan ammatillisen identiteetin tarkasteluihin, mutta myös omaelämäkerrallisella muistilla oli oma osansa aiheeni näkökulmasta. Omaelämäkerrallinen muisti nimittäin mahdollistaa menneiden kokemusten tarkastelemisen. Toteutin tutkimuksen laadullisena, narratiivisena tutkimuksena, jossa pyrin nostamaan esille opettajien kokemuksia sellaisina kuin ne kerrottiin.

Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella opettajien ammatillista identiteettiä heidän kertomustensa kautta. Kiinnostus kohdistui aiempiin elämänkokemuksiin eli menneisyyteen. Ensimmäinen tutkimuskysymys liittyi siihen, millaisten aiempien kokemusten koettiin luoneen pohjaa opettajan ammatillisen identiteetin muotoutumiselle. Edellä mainitun lisäksi tutkimuksessa keskityttiin myös siihen, miten opettajat kuvasivat aiempien elämänkokemusten näyttäytyvän heidän ammatillisessa identiteetissään. Näin tutkimukseen saatiin menneisyyden kokemusten lisäksi myös nykyhetken ja tulevaisuuden tarkasteluja. Tutkimusaineiston keräämiseen käytin teemahaastattelua. Haastattelut pidin yksilöhaastatteluina, joihin osallistui neljä eri opetusaloilla työskentelevää opettajaa. Analysoin aineiston narratiivien analyysin keinoin.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Tulosten mukaan ammatillisen suunnan etsimiseen sekä aiempiin opettajiin liittyvien kokemusten koettiin luoneen pohjaa opettajien ammatillisen identiteetin muotoutumiselle. Ammatillisen suunnan etsiminen näyttäytyi kertomuksissa polkuna, joka läpäisi ajallisuuden lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden kynnyksen kautta. Opettajat muistelivat aiempia opettajiaan puolestaan opetustilanteiden, mutta myös ammatillisen vuorovaikutusosaamisen näkökulmasta. Omilla opettajilla näyttääkin olleen osansa esimerkiksi oppimisen mielekkyyden näkökulmasta.

Aiemmat kokemukset näyttäytyivät opettajien ammatillisessa identiteetissä opettamista ja oppimista koskevien käsitysten, arvomaailman sekä opetus- ja kasvatustyön lähtökohtiin liittyvien käsitysten kautta. Esikuvilla ja koulutuspolulla vaikuttaa olleen merkitystä opettamista ja oppimista koskevien käsitysten muotoutumiseen. Opettajat näyttävät lisäksi toteuttavan omaa opettajuuttaan pitkälti lapsuudessa opittujen arvojen kautta, vaikka myös myöhemmän elämän kokemuksilla näyttää olleen oma osansa arvomaailman näkökulmasta. Opetus- ja kasvatustyön lähtökohdat puolestaan näyttävät olevan lähtöisin persoonallisista piirteistä ja tarpeista lapsuuden ajoilta.

Kaiken kaikkiaan tuloksista voidaan päätellä aiemmilla elämänkokemuksilla olevan merkitystä ammatillisen identiteetin muotoutumiselle. Aiemmat elämänkokemukset näyttävät lisäksi vaikuttavan siihen, millaisia käsityksiä opettajilla on itsestään ammatillisina toimijoina.

Suvi Hemmilä
”Yhtäkkiä tajusin, et tätä mä haluan tehdä aina.” Ammatillinen identiteetti opettajien kertomuksissa

Varhaiskasvatusala on käynyt läpi suuria muutoksia reilun kymmenen vuoden aikana. Varhaiskasvatus siirrettiin opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen vuonna 2013 oltuaan sitä ennen vuodet 1973–2013 osa sosiaalihuoltoa. Hallinnonalan siirrolla tulkinta päivähoidosta muuttui selkeästi sosiaalipalvelusta osaksi koulutusjärjestelmää ja -politiikkaa. Varhaiskasvatuslaki tuli voimaan 2015 ja korvasi aiemman lain lasten päivähoidosta. Varhaiskasvatuslain uudistuksessa 2018 tarkennettiin henkilöstörakennetta tavalla, joka kiristää koulutusvaatimuksia aiemmasta. Varhaiskasvatuslaki ja Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2022) asettavat toiminnalle paljon laatuvaatimuksia samalla, kun alalla on kova henkilöstöpula. Tässä tutkimuksessa keskityn siihen, miten varhaiskasvatuksen laatua käsitellään Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa. Kiinnostuin mielipidekirjoituksista, sillä niiden kirjoittajat edustavat monipuolisesti eri ryhmiä ja tämä sopii subjektiivisen laatukäsityksen tutkimiseen. Laatu on käsitteenä suhteellinen, arvosidonnainen, kulttuurisidonnainen ja sisältää erilaisia uskomuksia.
Tutkimustehtävä ja aineisto
Tutkimuksen tavoitteena oli analysoida diskurssianalyysin avulla, miten varhaiskasvatuksen laatua kuvataan. Aineistona toimi 56 Helsingin Sanomien digilehden mielipidekirjoitusta ajalta 1.5.2022 – 31.5.2023.

Tulokset
Analyysista erottui neljä päädiskurssia: koulutuksen merkitys, varhaiskasvatuksen kriisi, lasten kotihoito ja vaikuttavuus. Koulutuksen merkitykseen liittyen tunnistin kaksi aladiskurssia. Ensimmäisen, yliopistokoulutusta painottavan diskurssin mukaan laatu on sitä, että eri koulutustaustan omaavat ihmiset tekevät juuri sitä työtä, johon heillä on koulutus. Opettajuuden moninaisuutta painottavassa diskurssissa taas argumentoidaan, että samaa työtä voi tehdä erilaisilla koulutuksilla ja kannatetaan sosionomien kelpoisuutta opettajiksi. Kriisidiskurssissa varhaiskasvatuksen laatu kuvataan huonona ja koko ala kriisiytyneenä. Kotihoitodiskurssissa pienten lasten kotona hoitamista pidetään hyvänä ja lapsille laatua tuovana asiana, mutta tähän liittyy perheiden erottelua hyvä- ja huono-osaisiin. Vaikuttavuuden diskurssissa varhaiskasvatus kuvataan lasten elämään, hyvinvointiin ja oppimiseen merkittävästi vaikuttavana, yhteisöllisenä ja yhteiskunnallisena asiana.

Johtopäätökset
Varhaiskasvatuksen laatua kuvataan enemmän negatiivisesti ja ongelmalähtöisesti kuin positiivisesti, mutta monia näkökulmia esitetään. Tutkimusaineistossa oli kirjoituksia, joissa korostettiin halua kuulla julkisessa keskustelussa myös varhaiskasvatukseen liittyviä positiivisia asioita. Näiden koettiin jääneen negatiivisten asioiden jalkoihin, vaikka ongelmista puhuminen nähtiinkin tärkeänä.

Mielestäni varhaiskasvatusalalla pitää tehdä konkreettisia parannuksia, joiden avulla alan ongelmiin, kuten työvoimapulaan ja matalaan palkkaukseen, voidaan vaikuttaa. Samalla olisi kuitenkin mielenkiintoista saada lisää tietoa siitä, miten alan julkisuuskuva vaikuttaa esimerkiksi halukkuuteen hakeutua alan koulutukseen ja töihin.

Mielipidekirjoitukset ovat yksi tapa vaikuttaa julkiseen keskusteluun ja alaan liittyviin mielikuviin. Mielipidekirjoituksissa ääneen voivat päästä myös sellaiset ihmiset, joita ei valtamediassa muuten kuulla ja niissä on mahdollisuus esittää valtavirrasta poikkeavia näkökulmia. Toisaalta aktiivinen osallistuminen julkiseen keskusteluun olisi myös työnantajille ja päättäjille mahdollisuus vastata kritiikkiin tai tuoda esiin jotain positiivista alasta. Mielipidekirjoituksilla pyritään vaikuttamaan asioihin, joten ei ole merkityksetöntä, ketkä osallistuvat keskusteluun ja ketkä toisaalta pysyvät hiljaa ja poissa.

Tuuli Lehto
Kuvauksia varhaiskasvatuksen laadusta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa

”Äläpä nyt siinä häiritse, kun äidin tarvitsee kirjoittaa tutkimusta siitä, kuinka lapsia tarvitsee aidosti kuulla” -oli lause, mikä meinasi tulla ulos suustani tätä tutkimusta tehdessä. Ei ehkä paras hetkeni kasvattajana.

Pääsin tutkijana havainnoimaan, mitä ja miten lapsi kertoo, pohtii, tarkastelee, oppii ja jakaa taidekäsityöprosessin aikana esiin nousevia asioita vapaa-ajan taideharrastuksessaan. Tutkimuksessani minua kiinnosti, mitä kaikkea 7-8 -vuotiaat lapset ilmaisevat taidekäsityötä tehdessään. Harjoiteltavana tekniikkana oli kankaankuviointi itse suunnitellulla ja valmistetulla kankaanpainosabluunalla. Kuvan suunnittelun apuna toimi lapsen itse keksimä hahmo. Mielenkiintoni kohteena ei ollut käsityötuote vaan lapsien väliset keskustelut ja keholliset ilmaisut taidekerhon taidekäsityöprosessin aikana.

Tutkimukseni tavoitteena oli tuoda näkyväksi lasten itse rakentaman kulttuurin ja lastenkulttuurin merkitys lapsen tunteiden ja ajatusten ilmaisun välineenä. Lapsella oli käsityötaideharrastuksen mahdollistama aika, paikka ja toiminta itseilmaisulle, jonka minä tutkijana vastaanotin videoimalla ja kirjoittamalla kenttämuistiinpanoja. Tämä tutkimus tuli tehdä, jotta huomaamme lastenkulttuurin ja lasten luoman kulttuurin merkityksen ja merkityksellisyyden lapsuudelle.

Tutkimukseni mukaan tämän taidekäsityöprosessin aikana lasten ilmaisussa kietoutuivat toisiinsa todellinen ja fantasiamaailma ja se tehtiin näkyväksi: Itse keksityt sanat ja trendikäs todellisuus, todellisen ja fantasiamaailman vaihtelu, arki leikeissä, mielikuvat ja viihdyttäminen tulivat näkyviksi. Otsikkoni Outo hyypiö -hahmon tarina ja hänen syömänsä banaanin kaltaiset danaanit, sekä muut mielenkiintoiset leikillisyydet tulevat tutkimuksessani esille.

Alkuun vielä palatakseni, onneksi sain tämän erittäin ajankohtaisen tutkimuksen tehtyä, jotta voin taas olla niin omalle lapselle kuin työssänikin kohtaamilleni lapsille aidosti kohtaamishetkessä läsnä. Vielä kun kulttuuriin ja lastenkulttuuriin panostettaisiin taloudellisesti, pystyisi tätä itselle ja lapsille merkityksellistä työtä myös kestävästi tekemään. Lapsuus itsessään on jo tärkeää ja arvokasta. Lisäksi on otettava huomioon, että lapset ovat myös tulevaisuuden aikuisia. En varmastikaan ole ainut, joka haluaa, että tulevaisuuden aikuiset ja päättäjät ovat sellaisia ihmisiä, jotka ovat empatiakykyisiä, herkkiä, itsereflektiotaitoisia, päämäärätietoisia ja kaiken kaikkiaan onnellisia ihmisiä paremmassa yhteiskunnassa, kuin se, jollaista kohti meitä nyt vuonna 2024 valtiontalouden päätöksillä ajetaan. Lapsen taiteen tekemisen ja kokemisen vaikutukset ovat suuret lapsille nyt ja tulevaisuuden aikuisina. Voisimmeko aidosti kuulla lapsia?

Marja Koskela
Outo hyypiö 150. Lapsilähtöinen tapaustutkimus lasten keskusteluista taidekäsityötä tehdessä.