Tekijä: graduparaati

Moni opiskelija voi kokea matematiikan vaikeana oppiaineena, josta puuttuu käytännönläheisyyttä ja selkeyttä. Toisinaan saatetaan myös kyseenalaistaa, tarvitaanko matematiikkaa ylipäätään mihinkään. Alakoulussa suurin osa oppilaista pitää matematiikasta, mutta 6. luokka-asteeseen mennessä asenne oppiainetta kohtaan heikkenee merkittävästi. Tämä tapahtuu siitä huolimatta, että matematiikka nähdään yleisesti arvokkaana ja merkityksellisenä tieteenalana koulupolun vaiheesta riippumatta. Alat, joissa matematiikkaa tarvitaan, saattavat jäädä opiskelijoiden jatkokoulutussuunnitelmien ulkopuolelle, jos suhtautuminen oppiaineeseen on heikkoa. Uskon, että monilla, joiden suhde matematiikkaan on huono, olisi realistiset mahdollisuudet tulla matematiikan osaajiksi harjoittelemalla ja tekemällä töitä. Haasteena voi olla tosin esimerkiksi se, että harjoitteluun pitää käyttää aikaa, ja tämä vaatii eri määrän ponnisteluja eri oppilailta. Tällainen toimeen tarttuminen voi olla hyvinkin haastavaa, jos oppilaan mielessä on jo ennen prosessin alkua ajatus epäonnistumisesta. Matematiikka voi siis olla monelle iso, ylitsepääsemätön ”mörkö”, ja tämä puolestaan on tutkimustulosteni perusteella moniulotteinen ilmiö.

Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus

Tutkimustehtävänäni oli selvittää, miten matematiikasta voitaisiin tehdä helpommin lähestyttävää tutkimalla siihen liittyvää kiinnostusta ja etsimällä keinoja sen kehittämiseen ja parantamiseen sekä samalla löytää mahdollisuuksia ennaltaehkäistä kiinnostuksen romahtamista. Tutkimuksen tiedonhankintamenetelmänä käytin haastatteluita, joita toteutettiin yhteensä 17 kappaletta. Yksi haastattelu kesti keskimäärin 1,5 tuntia, joten analyysia varten oli käytettävissä paljon materiaalia. Pyrkimykseni oli etsiä 23–37-vuotiaiden, eri taustaisten henkilöiden haastatteluista viitteitä siihen, miksi ja millä tavoin heidän kiinnostuksensa matematiikkaan oli vaihdellut koulupolun alun ja aikuisiän välillä. Tavoitteena oli löytää yleisimmät syyt kiinnostuksen vaihteluun, joihin kiinnittämällä huomiota opettajilla voisi olla paremmat mahdollisuudet tukea kiinnostusta ja tehdä matematiikasta oppilaille helpommin lähestyttävää. Tutkimuskohteet luokiteltiin ryhmiin vanhempien ylioppilastaustan ja sukupuolen mukaan, ja näiden ryhmien välisiä eroja kiinnostuksessa pyrittiin myös selvittämään.

Mitkä tekijät vaikuttavat eniten matematiikasta kiinnostumiseen?

Tutkimustulosten mukaan seuraavat tekijät vaikuttivat eniten haastateltavien kiinnostukseen matematiikasta yleisyysjärjestyksessä: motivaatiolliset tekijät ja asenne (1 & 2), osaaminen ja tiedot (3), opettajan käyttäytyminen (4), matematiikan sisällöt (5), uskomukset matematiikasta (6), opiskelijan tukiverkot (7), oppimisympäristö (8), opetus (9) sekä osaamisen mittaaminen ja arviointi (10). Näitä käsitteitä ja aineistoa yhdistävät suurimmat linkit olivat osaamisen taso ja tiedot, tunteet, uskomukset, minäpystyvyys ja tukiverkot, joiden kohdalla suurimmat vanhempien ylioppilastaustan ja sukupuolen mukaan luokiteltujen ryhmien väliset erot tulivat esille. Tämä tarkoittaa, että pyrkimällä vaikuttamaan positiivisesti oppilaan osaamisen tasoon ja tietoihin matematiikasta, matematiikkaan liittyviin tunteisiin ja uskomuksiin, minäpystyvyyden kokemukseen ja tukiverkkoihin (esimerkiksi opettaja on osa oppilaan tukiverkkoa) on hyvä mahdollisuus tukea ja parantaa oppilaan kiinnostusta matematiikasta.

Miten opettaja voi tukea matematiikasta kiinnostumista?

Tulosten perusteella opettajan olisi hyvä pystyä ensinnäkin tunnistamaan sellaiset kohdat matematiikan opiskelussa, joissa oppilailla voi olla vaarassa jäädä jotakin epäselväksi, ja kiinnittää erityistä huomiota näihin sudenkuoppiin puuttumalla tilanteeseen yksilötasolla heti, jos epäselvyyksiä ilmenee. Opetuksen tulisi olla päivästä yksi alkaen sellaista, että kaikilla oppilailla olisi mahdollisimman hyvät lähtökohdat opiskella matematiikkaa myöhemmissä vaiheissa – erityisesti siirryttäessä alakoulusta yläkouluun, koska tämä vaihe tuotti haastateltaville yleensä eniten päänvaivaa. Oppilaat olisi hyvä myös saada huomaamaan, että omalla ponnistelulla ja sinnikkyydellä on merkitystä matematiikan opiskelussa ja oppimisessa. Toiseksi opettajan olisi hyvä olla jollakin tapaa selvillä oppilaiden ajatteluun vaikuttavista matematiikkaan liittyvistä uskomuksista keskustelemalla joko oppilaan itsensä tai tämän vanhempien kanssa, ja näin voisi olla mahdollista kitkeä pois oppimista ja opiskelua haittaavia uskomuksia. Kolmanneksi opettajan käytös on tulosten perusteella vahvasti yhteydessä oppilaiden tunteisiin, ja tunteet olivat yksi suurimmista aineistoa yhdistävistä linkeistä. Opettaja voi siis omalla käyttäytymisellään vaikuttaa erittäin positiivisesti oppilaiden kiinnostukseen.

Joonas Junttila
Maistuuko matematiikka? Miksi kiinnostus matematiikkaan vaihtelee?

Lapset ja nuoret liikkuvat yhä vähemmän ja samalla heidän passiivinen paikallaanolonsa on lisääntynyt. Fyysisellä aktiivisuudella ja passiivisten istumisjaksojen katkaisulla on lukuisia terveyshyötyjä. Koulu tavoittaa lähes kaikkien ikäluokkien lapset, minkä vuoksi niillä on merkittävä rooli lasten ja nuorten liikuntakasvattajina. Luokanopettajat voivat katkaista passiivista paikallaanoloa ja lisätä fyysistä aktiivisuutta oppitunneillaan esimerkiksi integroimalla niille aktiivisia taukoja. Aktiivisten taukojen aikana oppilaat pääsevät purkamaan ylimääräistä energiaansa ja heidän aivojen verenkierto alkaa liikkumaan paremmin. Aiemmissa tutkimuksissa on lisäksi havaittu, että oppitunneille integroitujen aktiivisten taukojen avulla pystytään parantamaan muun muassa oppilaiden keskittymistä, tarkkaavaisuuttaja oppimistuloksia.

Tämä tutkielma lähti liikkeelle ajatuksesta: Voisiko aktiivisten taukojen pitämistä jollain tavalla helpottaa opettajan arjessa? Tutkimustehtäväni oli tarkastella alkuopetuksen luokanopettajienkokemuksia viikon kestävän intervention ajalta, jonka aikana he integroivat fyysisesti aktiivisia taukoja oppitunneilleen. Tarkoituksenani oli selvittää, miten luokanopettajat kokevat aktiivisten taukojen toimivan omassa opettajuudessaan ja miten valmiit taukovideot toimivat aktiivisten taukojen integroimisessa. Selvitin myös minkälaisia hyötyjä ja haasteita interventioon osallistuneet opettajat kokevat aktiivisten taukojen pitämisellä olevan. Toteutin tutkielman laadullisena tutkimuksena ja keräsin aineiston puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla välittömästi interventioiden päätyttyä keväällä 2024. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksessa haastateltiin neljää alkuopetuksen luokanopettajaa.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että luokanopettajat kokivat lyhytkestoiset taukovideot toimivaksi tavaksi integroida aktiivisia taukoja oppitunneille. Luokanopettajat kokivat, että taukovideoiden avulla oppitunnille integroitavat aktiiviset tauot ovat miellyttävä, helppokäyttöinen ja monipuolinen tapa tauottaa oppilaiden passiivisia istumisjaksoja oppituntien aikana. Tutkimuksen tuloksissa havaittiin, että luokanopettajat kokivat taukojen toimivan parhaiten silloin kun he saivat itse valita niille sopivan hetken koulupäivän aikana. Aktiivisten taukojen koettiin vaikuttavan oppilaiden keskittymiseen vaihdellen ja luokanopettajat kokivat, että aktiivisia taukoja voi hyödyntää yhtenä luokanhallintastrategiana. Luokanopettajat kokivat interventionaikana varsin vähän haasteita aktiivisten taukojen integroimisessa, eivätkä haasteet vaikuttaneet heidän motivaatioonsa integroida aktiivisia taukoja intervention aikana. Kaikki luokanopettajat kertoivat aikovansa hyödyntää aktiivisia taukoja opetuksessaan myös intervention jälkeen.

Aktiivisilla tauoilla on lukuisia hyötyjä oppilaiden hyvinvoinnille, koulutyöskentelylle ja sitä kautta heidän koulumenestykselleen. Tämä tutkimus toi esiin, että valmiit taukovideot ovat vaivaton ja monipuolinen tapa integroida aktiivisia taukoja oppitunneille oppilaita innostavasti. Tässä tutkimuksessa luokanopettajat saivat käyttöön valmiin taukovideomateriaalin, joka yleensä on maksullinen. Luokanopettajat toivat esiin, että valmis ja ilmainen materiaali helpottaa taukojen jäämistä pysyväksi osaksi heidän luokan struktuureja. Onkin tärkeää ohjeistaa opettajia siitä, mistä vastaavanlaisia ilmaismateriaaleja on löydettävissä. Lisäksi kuntien, kaupunkien ja koulujen olisi tärkeää miettiä, miten nykyisten ja tulevien opettajien tietoisuutta aktiivisten taukojen kokonaisvaltaisista hyödyistä pystytään parantamaan ja samalla tarjoamaan heille valmis materiaali taukojen pitämiseen.

Valtteri Sääski

Alkuopetuksen luokanopettajien kokemuksia fyysisesti aktiivisten taukojen integroimisesta oppitunneille

Pro gradu -tutkielman sanomaa on tullut tiivisteltyä paljon matkan varrella, mutta oman osaamisen sanoittamista ei niinkään. Siksi ajattelinkin lähestyä tätä blogipostausta tutkielman tekemisestä saatujen oppien kautta – mitä tämä prosessi lopulta antoi itselleni. Tutkin Suomen rehtorien kokeman työn intensiivistymisen sekä sosiaalisen tuen yhteyttä heidän palvelevaan johtajuuteensa. Tutkielmani aineisto oli osa vuoden 2022 rehtoribarometria, ja ohjaajinani toimivat Katja Upadyaya sekä Katariina Salmela-Aro. Tulokset osoittivat, että niin sosiaalinen tuki kuin työn intensiivistyminen molemmat lisäsivät rehtorien itseraportoimaa palvelevaa johtajuutta. Tulos oli osaltaan yllättävä: sosiaalisen tuen positiivinen yhteys johtajuuteen tuki (aiemman tutkimuskirjallisuuden sekä resurssien säilyttämisen teorian pohjalta luotua) hypoteesia, mutta työn intensiivistymisen positiivinen yhteys ei tukenut. Toisin sanoen, mitä enemmän rehtorit raportoivat työnsä vaatimusten kasvua, sitä enemmän myös palvelevaa johtajuutta, jossa esihenkilö pyrkii vaikuttamaan organisaation tuloksiin keskittymällä työntekijöiden yksilöllisiin tarpeisiin sekä korostamalla vuorovaikutuksen roolia.

Kiinnostukseni johtajuutta ja sen kehittämistä kohtaan on kasvanut tasaisesti opintojeni aikana. Tämän takia valtakunnallisen rehtoribarometrin, eli työhyvinvointikyselyn aineisto oli oiva mahdollisuus päästä tutkimaan, millaisia yhteyksiä esimerkiksi nykyisen työelämän muutoksilla voisi johtajuuteen olla. Tutkielman aloitus oli tosin haasteellista, sillä näin isoon työhön orientoituminen vaatii paljon enemmän kuin viiden opintopisteen kurssilla. Viimeistään siis tässä kohtaa tajusin, että konkreettinen gradutiedosto on kliseisesti se pelkkä jäävuoren huippu – kirjoitusprosessissa mukana ovat laajan pohjatyön lisäksi epävarmuuden sieto ja epäonnistumisen pelko, eli jatkuva epämukavuusalueella työskentely. Gradun kirjoittaminen on ennen kaikkea opettanut paljon itsestäni, mitä en osannut odottaa etukäteen.

Prosessiin lähdin lukemalla tutkimuksia monipuolisesti työhyvinvointiin liittyvistä aiheista, joista kirjailin ehkä liikaakin muistiinpanoja. Voinen sanoa, että tässä kehittyi taito ymmärtää tutkimusartikkelin sanoma pikaisen silmäilyn jälkeen. Graduryhmässämme teimme tutkielman artikkelimuotoon, mikä tarkoitti entistä tiiviimpää kirjoittamista. On siis osattava rajata vain tarpeellinen tieto, jonka jälkeen kirjoittaa se lyhyesti mutta selkeästi. Tähän sopeutuminen otti pienen aikansa, sillä muut kasvatustieteiden opinnot ennemminkin painottavat laajaa pohdiskelevaa kirjoittamista. Omaa tekstiä kuitenkin lopulta tarkasteli kriittisellä silmällä ja tiivis tekstin tuottaminen alkoi luonnistua itsestään. Tässä kohtaa auttoi myös omatoimisesti järjestämämme gradun vertaistukiryhmä, jonka kanssa tapasimme viikoittain. Pitkän teoreettisen viitekehyksen hahmottelun jälkeen olikin aika hypätä kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien pariin.

Aineiston analysoinnissa käytin hierarkkista regressioanalyysia SPSS-ohjelmiston avulla, sillä tarkoituksenani oli tutkia valittujen muuttujien välisiä yhteyksiä. Tässäkin orientoituminen lukujen maailmaan otti aikansa, mutta lopulta puhalsimme hyvin yhteen hiileen. Tällöin myös ymmärsi ensimmäistä kertaa, että nyt luodaan ihan todellisista asioista tiedettä. Samanaikaisesti kuitenkin tutkielman sivumäärät kasvoivat ja piti hallita kovin keskeneräistä tiedostoa. Ilman oman toiminnan ohjausta tämä olisi voinut olla pelkkä kaaos, mutta jäsenneltyäni asioita jo paljon etukäteen, oli kaaos hallittu. Tässä kohtaa myös flow saavutti itseni – ilman gradun ulkopuolisten ihmisten kommentteja en olisi ymmärtänyt, kuinka syvälle tieteen maailmaan sitä gradua työstäessä lopulta päätyisikään.

Vaikka tutkielma oli kokonaisuutena työläs prosessi, sisälsi se onneksi laajasti myös onnistumisen kokemuksia ja itsensä ylittämistä. Uskon hyötyväni jatkossa paljon myös löydetystä konkreettisesta tiedosta työhyvinvointiin liittyen. Tutkielmani aihe on ajankohtainen, sillä jatkuvasti intensiivistyvä maailma ja täten myös työelämä ovat iso osa yhteiskuntaamme. Työhyvinvointiin on kiinnitettävä aina tiukasti huomiota ja resurssien tarpeellinen saanti organisaatioissa on turvattava. Olisi suorastaan mahtavaa, jos graduni herättäisi mielenkiintoa ja jakaisi tietoa esimerkiksi intensiivistyvästä työelämästä ja resurssien tärkeydestä niin yksilöissä kuin organisaatioissa. Henkilökunnan hyvinvointi on nimittäin oikeasti pystyttävä takaamaan keskellä hektistäkin elämää, jossa huomio usein kiinnittyy muihin asioihin.

Ida Sahala
Työn intensiivistymisen ja työyhteisön sosiaalisen tuen yhteys rehtorien palvelevaan johtajuuteen

Perheyritykset muodostavat merkittävän osan maailmanlaajuisesta taloudesta ja työllistävät huomattavan määrän ihmisiä. Suomessa esimerkiksi 70 % kaikista yrityksistä on perheyrityksiä. Näin ollen on tärkeää ymmärtää niiden menestystekijöitä. Yksi keskeisistä tekijöistä on omistajaosaaminen – omistajien tiedot, taidot ja käyttäytymismallit.

Miksi omistajaosaaminen on tärkeää?

Omistajaosaaminen on keskeinen tekijä perheyrityksen menestyksessä ja jatkuvuudessa. Kirjallisuuskatsauksen mukaan omistajien osaamista on tutkittu erityisesti perheyrityksen sukupolvenvaihdoksessa. Omistajaosaamisen tavoitteena on edistää perheyrityksen kilpailukykyä ja menestymistä pitkällä aikavälillä. Aikaisemmassa tutkimuksessa on vähemmällä jäänyt omistajaosaamisen merkitys omistajaperheen hyvinvoinnille.

Mitkä ovat omistajaosaamisen ulottuvuudet

Omistajaosaaminen tietoja, taitoja ja käyttäytymistä. Erityisesti tutkimuksissa on tunnistettu yrityksen johtamiseen liittyvät liiketoimintatiedot, mutta myös erityisesti omaan perheyritykseen liittyvä erityisosaaminen ja hiljainen tieto.

Taitoina esille nousevat tunne- ja viestintätaidot sekä konfliktien hallinta ja yhteistyötaidot. Perheyrityksen omistajille tärkeää on myös omistajien vahva sitoutuminen ja motivaatio perheyrityksen jatkamiseen.

Omistaja-johtajien osaamista on erityisesti tutkittu. Yhtä tärkeää olisi kuitenkin tutkia myös, mitä osaamista tarvitsevat omistajat, jotka toimivat hallituksen jäseninä tai vain omistajan roolissa.

Miten omistajaosaamista kehitetään?

Omistajaosaaminen kehittyy ajan mittaan sekä perheessä, omassa yrityksessä että muissa yhteyksissä.

Omistajaperheessä lapsi saa jo varhaisessa iässä kokemusta omistajuudesta, ja kasvatuksella voidaan vaikuttaa omistajien tulevaan käyttäytymiseen. Se on tärkeää tulevan sitoutumisen ja omistajan roolin ymmärtämisen kannalta. Sekä perheenjäsenet että ulkopuoliset voivat toimia tulevien omistajien mentoreina.

Hiljainen tieto siirtyy vuorovaikutuksessa muiden omistajien kanssa. Omasta perheyrityksestä ja muualta saatu työkokemus ovat arvokkaita omistajaosaamisen kehittymisen kannalta. Myös verkostoituminen muiden perheyritysten omistajien kanssa esimerkiksi erilaisissa koulutusohjelmissa kehittää omistajaosaamista.

Omistajaosaaminen ei kehity yhdessä yössä, vaan se vaatii jatkuvaa oppimista, kehittymistä ja sukupolvien välistä yhteistyötä. Ymmärtämällä omistajaosaamisen eri ulottuvuuksia ja niiden kehittymistä perheyritykset voivat rakentaa vahvan omistajapohjan, joka tukee yrityksen toimintaa sukupolvien yli.

Krista Elo-Pärssinen
Ownership competence in the family business context – an integrative literature review

Sociala normer som bl.a. hetero- och cisnormativitet påverkar människor i dagens samhälle vare sig de är medvetna om det eller ej. Barn märker av dessa normer både i hemmet och under skoltid och anammar dem i många fall snabbt, vilket kan göra en HBTQ+-persons skoltid till något av ett minfält att navigera. En viss vikt ligger hos den pedagogiska personalen och hur de hanterar dessa normer, då deras uppträdande kan mana eleverna att följa deras exempel.

Avhandlingen är en kartläggning över hur pedagogisk personal på lågstadieskolor uppfattar de sociala normer rörande sexualitet och kön som är etablerade bland eleverna i skolan, hur den pedagogiska personalen själva hanterar dessa normer, samt hur personalen upplever tillgången till material och redskap för utbildning och undervisning gällande dessa normer. För att finna svar på dessa frågor utfördes intervjuer med pedagogisk personal på olika skolor inom Finlands huvudstadsregion. Avhandlingen genomfördes med en fenomenologisk ansats.

Resultat

Resultaten av undersökningen visar att pedagogisk personal aktivt arbetar med att vidareutbilda sig själva gällande sociala normer och att de aktivt söker kontakt med eleverna (och i vissa fall upplever att eleverna aktivt söker kontakt med dem) för att bättre kunna ingjuta en förståelse i eleverna för olika sociala normer.
Vidare visar studien också att medan pedagogisk personal upplever att elever idag är mer medvetna om sociala normer så uppvisar eleverna dock även en tendens att bortse från dem och att använda olika ord rörande sexualitet och könsuttryck på negativa och nedsättande vis (bl.a. som skällsord) när de råkar i konflikt med varandra. Intervjupersonerna uttrycker även att eleverna i många fall inte förstår vad de ord som de använder som skällsord egentligen betyder.
Rörande tillgången till material upplever intervjupersonerna att tillgången är god och att det i deras kommuner arbetas aktivt med vidareutbildning rörande sociala normer gällande kön och sexualitet. Dock uttrycker de alla en upplevelse av brist på stöd från bl.a. elevvården i arbetet rörande normer och förklarar att tjänster inom elevvården minskar och gör att bl.a. kuratorer och skolpsykologer inte finns till hands så ofta eller så länge som de egentligen behövs.

Egna tankar

Genom arbetet med avhandlingen har jag sett att fastän intervjupersonerna upplever att en majoritet av pedagogisk personal är positivt inställd till den utveckling och de framsteg som gjorts rörande sociala normer i skolan, så finns det emellertid vissa problem kvar. Bl.a. finns det en minoritet av pedagogisk personal som är negativt inställd och som är motsträvig och inte vill ändra på sitt arbetssätt, och eleverna uppträder som sagt mycket annorlunda än hur medvetna de uppfattas vara. Den förståelse som eleverna har för de ord de använder som skällsord eller för att såra är också oroväckande, då de ju tydligen är medvetna om att orden kan användas negativt men att de inte vet vad orden betyder.
Studien är emellertid ganska liten, och även om den fungerar som en kartläggning så behövs det absolut mer forskning gällande ämnet.

Sara Jardbrink

Pedagogisk personals uppfattning av sociala normers framträdande bland elever i lågstadiet

Historieundervisningen möjliggör utvecklingen av faktakunskaper, olika färdigheter och kompetenser samt allmänbildning. Färdigheter som utvecklas i samband med historieundervisning är till exempel historiskt och kritiskt tänkande, historiemedvetande samt historielitteracitet som också innebär källkritik. Dessa färdigheter är livsviktiga för att kunna agera och delta i dagens samhälle.

Historieundervisning har förändrats både beträffande färdighetsbaserad undervisning och arbetsmetoder samt historieundervisningens innehållsliga betoningar. Det är viktigt att förstå historiedidaktikens och de finska läroplanernas utveckling för att kunna fortsätta utveckla undervisningen och läroplanen

Syftet med avhandlingen är att undersöka hur arbetsmetoder och mål för undervisningen i historia har förändrats enligt nationella läroplaner för åren 1994, 2004 och 2014. Jag identifierar eventuella skillnader och utvecklingar i historieundervisningens mål samt hur lärare förväntas arbeta med ämnet enligt läroplanerna. Jag redogör också huruvida lärarhandledningarna uppmuntrar läraren till att genomföra sådant undervisning som läroplanerna beskriver.

Studien genomfördes som kvalitativ innehållsanalys med kvantitativa inslag. Materialet består av de nationella läroplanerna för åren 1994, 2004 och 2014 samt sex lärarhandledningar för historiens läroböcker som har givits ut mellan åren 1999 och 2017. Även Utbildningsstyrelsens dokument om läroplansreformerna utnyttjades.

Man kunde se utveckling i historieundervisningens mål och arbetssätt i årskurserna 3-6 enligt de nationella läroplanerna mellan åren 1994, 2004 och 2014. Läroplansgrunderna har blivit specificerade för att kunna stödja pedagogisk enhetlighet i den grundläggande utbildningen. Även om antalet mål har ökat har det dock inte kommit mycket nytt innehåll utan tidigare mål har öppnats och definierats utförligare. Betoningen på källkritik och digital kompetens har ökat i läroplansgrunderna för grundläggande utbildningen 2014 vilket återspeglar hela samhällets utveckling.

Även om läroböckerna och lärarhandledningarna inte behöver följa läroplanen kan man se att läroplansutveckling återspeglas i lärarhandledningarnas syn på färdighetsbaserad undervisning. Man kan konstatera att alla lärarhandledningarna som var med i studien följde den rådande läroplanens syn på färdighetsbaserad undervisning och mål i någon mån.

Henna Partonen
Historieundervisning i förändring – en läroplansstudie

Digipedagogiikkaa korkeakouluopetuksessa

Korkeakoulutus on digitalisoitunut vauhdilla ja sen tuleekin pysyä vauhdissa mukana, sillä se on myös kilpailuvaltti korkeakoulujen keskinäisessä kilpailussa. Opiskelijat kaipaavat joustavuutta opintoihinsa erilaisilla etänä toteutettavilla opetusratkaisuilla. Myös nykypäivän työelämä edellyttää monipuolisia digitaalisia valmiuksia työntekijöiltään. Opetus- ja kulttuuriministeriö onkin asettanut tavoitteekseen, että vuonna 2027 Suomi on kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen digitalisaation maailman huippua ja digipedagoginen opetuksemme perustuu tutkittuun tietoon ja parhaisiin käytäntöihin (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2023). Tarvitaan siis digiä ja pedagogiikkaa yhdessä, joten selvitetään, millaisia merkityksiä korkeakouluopettajat antavat digipedagogisille valinnoilleen ja millaisia asioita tulisi huomioida esimerkiksi organisaation tuessa, kun tätä digiä ja pedagogiikkaa yhdistetään.

Tutkimuksen toteutus

Tutkielmassani tarkasteltiin sitä, millaisia merkityksiä korkeakouluopettajat antoivat digipedagogisille teknologiavalinnoilleen ja liittyikö näihin valintoihin millaisia onnistumisia ja haasteita. Tällä tutkimuksella haluttiin tuoda esille juuri korkeakouluopettajien ajatuksia teknologian käytöstä, koska opettajien teknologian hyväksynnän ja käytön tutkimus on ollut vähäistä huolimatta siitä, että korkeakouluopettajat ovat kuitenkin pedagogisen vapautensa puolesta valitsemassa kursseilla käytettävää teknologiaa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kaikkia toimijoita (mm. opettajat, opiskelijat) palvelevan digipedagogisen oppimispolun rakentamisessa.

Tutkielmani aineisto käsitti 11 korkeakouluopettajan haastattelut. Haastateltavat olivat osallistuneet tiedekunnan digipedagogiseen kehittämishankkeeseen, jossa tavoitteena oli digipedagogisten opetuskokeiluiden ja yhteisen kehittämistyön kautta kehittää digipedagogista oppimispolkua, jossa digitaalinen teknologia on opiskelijoilla suunnitelmallisesti sekä oppimisen kohteena, oppimisen välineenä, että luovan työn mahdollistajana. Aineiston tarkastelussa hyödynnettiin Venkatesh ym. (2003) teknologian hyväksynnän ja käytön teoriaa.

Tulokset

Teknologiavalinnoille annettiin moninaisia merkityksiä, mutta ensisijaisesti opettajat toivoivat, että teknologia tukisi kurssin oppimistavoitteeseen pääsyä, jolloin opiskelijoiden teknologisten valmiuksien kehittäminen oli toissijaista. Opettajat eivät antaneet haastatteluissa tieteellisen tietoon pohjautuvia merkityksiä teknologiavalinnoilleen. He toivoivat, että teknologia auttaisi kehittämään kurssin pedagogiikkaa ja opettajan omaa teknistä osaamista. Hyödynnettävältä teknologialta edellytettiin vaivattomuutta eli sen tuli olla helppokäyttöistä. Opettajat kokivat tarvitsevansa aikaa digipedagogiselle kehittämiselle. Myös yliopiston teknologinen tuki koettiin erittäin tärkeäksi. Lisäksi kollegoiden tuki ja yhteinen kehittämistyö sai opettajilta kiitosta.

Johtopäätökset

Organisaation tulisi tarkastella, että opettajilla on riittävästi aikaa ja teknologista tukea digipedagogiikan kehittämiseen. Lisäksi yksittäisten kehittämiskokeiluiden sijaan tulisi keskittyä laajemmin opintosuunnan digipedagogiseen oppimiskokonaisuuteen ja siten, että siinä huomioidaan kaikkien toimijoiden (mm. opettajat, opiskelijat, työelämä) tarpeet.

Tytti Porkka
Korkeakoulun opettajien digipedagogisille teknologiavalinnoille annettuja merkityksiä

Lähteet:
Opetus- ja kulttuuriministeriö (2023). Kasvatuksen ja koulutuksen digitalisaation linjaukset 2027. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2023:17. Luettu 20.4.2024. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-963-9

Venkatesh, V., Morris, M. G., Davis, G. B. & Davis, F. D. (2003). User acceptance of information technology: Toward a unified view. MIS Quarterly, 27(3), 4

Nuorten hyvinvointiin kohdistuvat haasteet ovat olleet keskeisessä roolissa COVID-19-pandemian aiheuttamassa myllerryksessä. Erityisesti nuorten opiskelu- ja työinto ovat olleet tutkimuksen kohteena. Maisteritutkielmani, joka tarkasteli vuonna 2000 syntyneiden nuorten tilannetta, antaa arvokasta tietoa siitä, miten erilaiset elämäntilanteet vaikuttavat nuorten opiskelu- ja työintoon sekä resilienssiin pandemian alkuvaiheessa, kesällä 2020.

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteena oli verrata eri elämäntilanteessa olevien nuorten – päätoimisesti opiskelevien, pääsykokeisiin valmistautuvien ja päätoimisesti työssäkäyvien – opiskelu- ja työintoa sekä resilienssiä pandemian aikana. Tutkimuksen pohjana toimi ekologisen systeemiteorian näkökulma, joka auttaa ymmärtämään koronaviruksen moniulotteisia vaikutuksia nuorten elämään.

Tutkimusmenetelmät

Tutkimus toteutettiin määrällisiä eli kvantitatiivisa tutkimusmenetelmiä käyttäen. Tutkimuksessa oli mukana 250 pääosin pääkaupunkiseudulla asuvaa vuonna 2000 syntynyttä nuorta. Nuoret oli jaettu kolmeen ryhmään (opiskelijat, jatko-opintoihin hakijat ja työssäkäyvät) elämäntilanteensa perusteella. Nuorten opiskelu- ja työintoa mitattiin yhdeksän väittämää sisältävällä EDA-mittarilla ja resilienssiä kuuden väittämän BRS-mittarilla. Ryhmien välisiä eroja innossa ja resilienssissä tarkasteltiin varianssianalyysillä. Lisäksi elämäntilanteen vaikutusta nuorten opiskelu- ja työintoon tutkittiin tarkemmin ottamalla heidän resilienssinsä huomioon. Tähän tarkasteluun käytettiin kovarianssianalyysiä.

Tulokset

Opiskelijoiden into oli huomattavasti alhaisempi kuin pääsykokeisiin valmistautuvilla tai työssäkäyvillä nuorilla. Resilienssissä ei havaittu merkittäviä eroja eri ryhmien välillä. Mielenkiintoisesti opiskelijoiden alhainen into säilyi myös silloin, kun resilienssi otettiin huomioon analyysissä. Tulokset ovat linjassa aiempien tutkimusten kanssa, jotka ovat osoittaneet opiskelijoiden kamppailevan opiskeluinnon kanssa pandemian aikana.

Johtopäätökset ja jatkotutkimusideoita

Tulosten valossa näyttäisi siltä, että kornapandemian poikkeusolojen negatiiviset vaikutukset ovat osuneen erityisesti opiskelijoihin, joiden lähiympäristö mullistui suuresti korkeakoulujen sulkemisen ja etäopetukseen siirtymisen vuoksi. Tutkimuksen tulokset korostavat nuorten erilaisten elämäntilanteiden vaikutusta opiskelu- ja työintoon pandemian aikana. On tärkeää jatkaa tutkimusta nuorten hyvinvoinnista ja reagoinnista poikkeustilanteissa, jotta tulevaisuudessa voitaisiin kehittää parempia tukitoimia nuorille vastaavien kriisien varalta. Lisätutkimus antaisi syvempää ymmärrystä siitä, miten pandemian vaikutukset voivat pitkällä aikavälillä muokata nuorten tulevaisuutta ja hyvinvointia.

Eetu Immonen
”Nuorten hyvinvointi koronakeväänä 2020: Eksploratiivinen katsaus vuonna 2000 syntyneiden nuorten innon ja resilienssin kokemuksiin poikkeusoloissa”

TUTKIMUKSEN TAUSTAA
Yhä useampi suomalainen tietää, mitä tarkoitetaan käsitteillä transihmisyys, intersukupuolisuus, muunsukupuolisuus ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Yhä useampi nuori osaa nimetä kokemuksensa sateenkaarinuoren kokemuksiin kuuluvaksi. Harvoin tiedot ja käsitteet sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä ovat kuitenkaan tulleet koulusta. Vaikka sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus on osa nuorten elämää ja siten myös koulujen arkea, valitettavasti monikaan oppimateriaali ei kuitenkaan ota sateenkaarinuoria riittävästi huomioon.

Myös perusopetuksen opetussuunnitelma (POPS 2014) velvoittaa moninaisuuden huomioimiseen. Opetuksen tehtävä on rakentaa oppilaille myönteistä identiteettiä sekä edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Opetussuunnitelmassa erikseen mainitaan, että opetuksen tulisi lisätä tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta.

Kouluyhteisöltä vaaditaan laajasti tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämistä ja ylläpitämistä, on mielestäni luonnollista vaatia sitä myös oppimateriaaleilta. Siksi halusin tutkia, miten seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus otetaan huomioon terveystiedon oppikirjoissa.

TUTKIMUKSEN TEHTÄVÄ
Tutkimukseni tehtävä oli tutkia, miten seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus esitetään yläkoulun terveystiedon oppikirjoissa. Tutkimuksen aineistona oli kolme terveystiedon oppikirjasarjaa, Voimaa 7–9, Vire 7–9 ja Syke 7–9. Oppikirjoista analysoin oppikirjojen lukuja, jotka käsittelivät seksuaalikasvatuksen sisältöjä. Näistä luvuista analysoin sekä tekstejä että kuvia ja kuvatekstejä.

TUTKIMUKSEN TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että analysoiduissa oppikirjoissa on parannetavaa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa selvisi, että seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta tuotiin kaikissa oppikirjoissa monipuolisemmin esiin kuin sukupuolen moninaisuutta. Seksuaalisen suuntautumisen käsitteistä kaikissa oppikirjoissa mainittiin vain hetero-, homo- ja biseksuaalisuus, kahdessa kirjassa mainittiin lesbous homoseksuaalisuuden yhteydessä. Tutkimuksessa analysoiduista kuvista 72 % esitti oletettua heteropariskuntaa. Sukupuolen moninaisuutta käsiteltiin oppikirjoissa lähinnä muutamien yleisten käsitteiden kautta. Esimerkiksi käsitteet muunsukupuolisuus ja intersukupuolisuus jäivät kaikissa oppikirjoissa käsittelemättä. Yhdessä oppikirjassa sukupuolen moninaisuus jäi lähes kokoaan käsittelemättä.

Lisäämällä oppikirjoihin seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden näkyvyyttä voidaan parantaa sateenkaarinuorten osallisuuden kokemuksia. Kun sateenkaarinuori tunnistaa itsensä oppikirjojen teksteissä ja kuvissa, se luo tunteen, että hän on merkityksellinen ja huomattu. Osallisuuden kokemuksia voidaan lisätä myös sillä, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille annetaan positiivista näkyvyyttä myös niissä yhteyksissä, joissa sukupuoli tai seksuaalisuus ei ole pääasia. Moninaisuuden huomioivat oppikirjat ovat yksi tapa rikkoa seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviä stereotypioita ja normeja kouluympäristössä.

TULOSTEN SOVELTAMINEN
Tutkimuksen tulokset tarjoavat tärkeää tietoa siitä, miten seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus otetaan huomioon terveystiedon oppikirjoissa. Tutkimuksen tulokset kannustavat opettajia tarkastelemaan kaikkia opetuksessa käytettyjä oppikirjoja moninaisuuden näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksen tulokset rohkaisevat opettajia ja kaikkia koulussa työskenteleviä pohtimaan omaa työskentelyä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden ymmärtämistä koulukontekstissa olisi mahdollista syventää erilaisin jatkotutkimuksin. Mielenkiintoista olisi tutkia, miten sateenkaarinuoret itse kokevat terveystiedon oppikirjat ja niiden sukupuolta ja seksuaalisuutta käsittelevät tekstit ja kuvat. Opettajien näkökulmasta aihetta voisi lähestyä tutkimalla, miten opettajat kokevat sukupuolta ja seksuaalisuutta käsittelevät oppimateriaalit. Ovatko ne opettajien kokemuksen mukaan riittäviä ja monipuolisia. Samassa yhteydessä voisi tutkia, minkälaista lisämateriaalia on tarjolla opettajille ja oppilaille seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden käsittelyyn.

Hilma Ukkola
Sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus yläkoulun terveystiedon oppikirjoissa

Tutkielmani keskiössä oli tarkastella sitä, minkälaista sisältöä ruokakasvatuksen sisältöä lastenohjelmat sisältävät. Ruokakasvatuksen tutkiminen on kotitaloustieteen alalla ajankohtainen ja laajasti tutkittava aihe, jota tutkitaan useissa eri tutkimushankkeissa eri näkökulmista. Ruokatajua ja media-aineistoja yhdistävää tutkimusta on kumminkin tehty vielä hyvin vähän, vaikka ruokatajua ja ruokakasvattamista tutkitaankin hyvin laajasti ja aktiivisesti.

Tutkielman tavoitteena oli tarkastella viihteellisten lastenohjelmien pedagogisia elementtejä ja analysoida ruokakasvatuksen toteuttamisen keinoja. Tutkimuksen analyysin kohteena oli sarjojen sisältämä dialogi ja hahmojen toiminta. Tutkielmani viitekehys oli ruokatajun malli, joka on kehitetty kotitaloustieteen alalla Janhosen ja kollegoiden (2018) tutkimuksessa.

Aineistona tutkielmassani oli Suomessa toimivien suoratoistopalveluiden sisältämät ruoka-aiheiset lastenohjelmat, jotka valittiin tutkielman aineistoksi kansikuvan ja kuvaustekstin perusteella. Kriteerit täyttäviä sarjoja löytyi yhteensä yhdeksän ja jokaisesta sarjasta arvottiin satunnaisotannalla 3 jaksoa. Lopullisen aineiston kooksi muotoutui tällöin 27 lastenohjelmien jaksoa. Kaikki tutkielman aineistoon kuuluvat lastenohjelmat oli julkaistu 2000-luvulla.

Lastenohjelmat ovat kiinnostavia tutkimuskohteita mielikuvituksellisuuden, tarinallisuuden ja fiktionaalisuutta hyödyntävien ominaisuuksiensa ansiosta (Weisberg, 2022, 1–2). Niissä yhdistyy mahdollisuus oppia uusia tietoja ja saada kokemuksia viihdyttävästi ja hauskasti, mikä tekee niistä myös kasvattavassa mielessä oivallisia tiedon välittämisen välineitä (Weisberg, 2022, 1–2).

Tutkielmani analyysimenetelmänä oli dialoginen tematisointi. Aineisto kuunneltiin ja kirjoitettiin ensin kirjalliseen muotoon. Tämän jälkeen aineisto luokiteltiin Janhosen ja kollegoiden (2018) ruokatajun mallia hyödyntäen eri tasoille. Tasojen sisällä muodostettiin ruokakasvatuksen toteuttamista kuvaavia teemoja.

Tulosten perusteella voidaan tunnistaa ruokakasvatuksen muotoja lastenohjelmissa. Voidaan havaita, että lastenohjelmissa muodostuvat jännitteet eli ristiriidat muodostuvat hygieniasta, ajasta, ruuan ominaisuuksista sekä estetiikasta ja ruuan visuaalisesti havaittavista ominaisuuksista. Ristiriitoja pyritään ratkaisemaan lastenohjelmissa välittämällä tietoa, hyödyntämällä teknologiaa, ohjaamalla ja puuttumalla toimintaan sekä soveltamalla toimintaa ruuanlaittotilanteissa. Ristiriitoja ratkaisevat tilanteet johtavat sarjoissa ruokasuhteen ja ruokatiedon kehittymiseen, sallivuuden ja ratkaisukeskeisyyden lisääntymiseen sekä asenteiden ja mieltymyksien muutokseen.

Ristiriidat lastenohjelmissa keskittyvät useimmiten yksilötasoon, kun taas ristiriitatilanteita pyritään useimmiten ratkaisemaan yhteisellä ja sosiaalisella toiminnalla. Monet sarjojen tilanteista hyödynsivät käytännönläheisiä lähestymistapoja ja arkisuutta, mutta sarjoista on myös havaittavissa lastenohjelmille tyypillistä mielikuvituksellisuutta ja todellisuuden rajoja ylittäviä ratkaisuja, kuten robottihahmon vatkaimiksi muuttuvia käsiä tai ruuan kuljettamiseen rakennettuja lentokonemaisia kuljettimia.

Milla Elgström

Ruoka-aiheisten lastenohjelmien ruokakasvatukselliset
sisällöt ruokatajun viitekehyksessä

Lähteet:

Weisberg, D. S., & Richert, R. A. (2022). How, when, and what do young children
learn from fictional stories? Journal of Experimental Child Psychology, 221,
105445–105445. https://doi.org/10.1016/j.jecp.2022.105445

Janhonen, K., Torkkeli, K., & Mäkelä, J. (2018). Informal learning and food sense in
home cooking. Appetite, 130, 190–198.
https://doi.org/10.1016/j.appet.2018.08.019