Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Tutkimusten taustaa

Mielikuvien niityt ovat värikkäitä ja erilaisten pölyttäjien suosimia keitaita, mutta tienpientareet ja pellonreunat paljastavat kuitenkin karun todellisuuden, jossa yksi kasvi esiintyy monilla alueilla ylitse muiden: komealupiini. Kasvi valtaa alueitaan niin, että kotoperäiset niittykasvit joutuvat väistymään. Se aiheuttaa merkittävän uhan luonnon monimuotoisuudelle ja jopa perhospopulaatiot heikkenevät alueilla, joilla lupiini valtaa tilaa pölyttäjäystävällisiltä ketokukilta.

Olen niityistä ja pölyttäjistä huolissani ja vaikka komealupiini onkin nimensä mukaisesti komea, ei piennarten monokulttuuri ole mielestäni edes kaunista. Edellä mainituista syistä halusin tutkia vieraslajin hyödyntämistä luonnonväriaineena ja rajasin tutkittavakseni siniset ja violetit komealupiinin kukinnot. Koska kasvi on luonnolle haitallinen, sillä värjäämistä voidaan verrata hävikin tai jätteen hyödyntämiseen tekstiilien värjäyksessä, sekä pitää käsityöaktivismina. Lupiinilla värjääminen yhdistää luonnonsuojelun värjäyksen kautta käsityötieteeseen.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimuksessani tarkasteltiin sinisten ja violettien lupiininkukkien hyödyntämistä luonnonväriaineena merinovillalankaa värjätessä. Kokeellisen tutkimuksen avulla selvitettiin värjäysolosuhteiden vaikutuksia sävyihin ja tutkittiin värjättyjen lankojen pesun- ja valonkesto-ominaisuuksia. Oletuksena oli, että lupiininkukalla värjääminen ei välttämättä tuottaisi pysyvää väriä tekstiiliin, kun otettiin huomioon kukintojen sisältämien antosyaanivärien hajoaminen auringonvalossa.

Neljällä eri menetelmällä värjätyt lankanäytteet kävivät läpi standardinmukaiset pesunkestotestit, joissa käytettiin sekä emäksistä standardipesuainetta, että pH-neutraalia pesuainetta. Valonkestotestit suoritettiin sekä pestyille että pesemättömille näytteille, ja tulokset analysoitiin sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti.

Tavoitteenani oli saada selvittää, mitä sävyjä lupiininkukilla värjäämällä voisi saada ja kuinka hyvin ne kestäisivät pesua ja valolle altistamista.

Tutkimuksen tulokset

Tulokset osoittivat, että lupiininkukka tuotti sinisen sävyn villaan, kun käytettiin tuoreita kukkia matalassa värjäyslämpötilassa. Tuoreilla lupiininkukilla sai aikaan turkoosia, kun värjäyslämpötila oli korkea. Kuivatuilla kukinnoilla sekä jälkivärissä värjäämällä saatu sävy oli tutkimuksen näytteissä molemmilla menetelmillä samankaltainen mudanruskea.

Kaikkien värjättyjen näytteiden, niin sinisten kuin mudanruskeiden, valonkesto oli kohtalainen ja pesunkesto hyvä. Lisäksi pH-neutraalilla pesuaineella pestyissä näytteissä sävy pysyi visuaalisesti tarkasteltuna samana, kun taas emäksisellä standardipesuaineella pestyissä sävyt muuttuivat ja osassa näytteistä suorastaan kirkastuivat.

Lupiinilla värjäämisellä on yleisesti värjäreiden keskuudessa melko huono maine, ja sen valonkestoa pidetään erityisen huonona. Suurin osa tutkimuksen näytteistä sai kuitenkin valonkestotestissä arvon 3/8, mikä ei ole itseasiassa ollenkaan huono, kun on kysymyksessä luonnonväriaine.

Jos luonnonväriaineet kiinnostavat, voin lämpimästi suositella kokeilemaan lupiinilla värjäämistä ja samallahan voi tehdä oman asuinpiirinsä ympäristölle hyvää, poistamalla vieraslajia luonnosta.

Aino Lindh

Käsityöaktivismia vieraslajilla värjäämällä: Komealupiinin (Lupinus polyphyllus) hyödyntäminen luonnonväriaineena merinovillalankaa värjätessä

Kotitalouden oppikirjat heijastelevat tietyn aikakauden kasvatus- ja opetustavoitteita tietyssä kulttuurisessa kontekstissa. Kotitalousoppikirjojen tutkiminen auttaa ymmärtämään, mitä sisältöjä ja arvoja yhteiskunta haluaa korostaa kotitalouden opetuksessa. Kiinnostukseni tutkimukseni aihetta kohtaan nousi vuoden 2014 opetussuunnitelmasta, jossa leivontataidot ja toisaalta ruoka- ja tapakulttuuri nostetaan esiin yhtenä osana kotitalousopetusta. Tutkimukseni lähtökohta oli se, millaisena suomalaisen ruokakulttuurin perinteet ja toisaalta kansainvälistyminen näyttäytyy leivonnaisiin liittyvien teemojen ympärillä 1980¬¬–2020-luvuilla kotitalouden oppikirjoissa. Ajatukseni oli se, että kansainvälistymisen ja kulinaarisen kosmopolitanismin seurauksena meille alun perin eksoottiset leivonnaiset saattavat muuttua hiljalleen tutuiksi ja osaksi omaa suomalaista ruokakulttuuriamme. Jos alun perin eksoottinen ruokalaji tai leivonnainen saa paikkansa kotitalouden oppikirjassa, voidaanko sen silloin nähdä integroituneen suomalaiseen ruokakulttuuriin?

Tutkimusmenetelmät ja tutkimuksen toteuttaminen

Tutkimukseni toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin kahdeksasta peruskoulun kotitalouden oppikirjasta 1980¬¬–2020-luvuilta. Tutkimukseeni valitsemani oppikirjat olivat 7. luokan kirjoja, 8. ja 9. luokan valinnaiskirjoja sekä yhdistelmäkirjoja, joita käytetään yläkoulun kaikilla luokka-asteilla. Ajattelin tämän antavan paremman kuvan kotitalousopetuksesta kokonaisuudessaan esimerkiksi sen sijaan, että olisin tarkastellut vain seitsemännen luokan kirjoja. Aineiston analyysi toteutettiin teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Leivonnaisiksi laskin kirjoissa kaikki suolaiset ja makeat kohotetusta tai kohottamattomasta taikinasta valmistetut tuotteet, jotka valmistettiin kuumentamalla. Lisäksi tutkimukseni piiriin kuuluivat myös erilaiset hyydytetyt juustokakut sekä raakakakut.

Tutkimukseni tulokset ja pohdinta

Kaikissa oppikirjoissa kaikilla vuosikymmenillä esiteltiin ruokakulttuurimme historiallisia piirteitä, joskin vanhemmissa kirjoissa nämä korostuivat. Oppikirjat peilasivat aikakautensa ajankuvaa ja opetussuunnitelmia heijastellen niiden arvoja. Tämä näyttäytyi erityisesti siinä, että ennen 2000-lukua oppikirjoissa korostui leivontaan ja ruokakulttuuriin liittyvä autenttisuus ja eksoottisuus. 2000-luvun kirjat olivat sen sijaan kansainvälisempiä ja ne heijastelivat kulinaaristen virtauksien ja kulinaarisen kosmopolitanismin rantautumista myös suomalaiseen ruokakulttuuriin ja oppikirjoihin.

Kulinaarisen kosmopolitanismin voi nähdä kulttuurien välisen vuoropuhelun edistäjänä. Nykypäivän kotitalousopetuksessa on oppilaita hyvin erilaisista kulttuuritaustoista. Opettaja voi pyrkiä edistämään kulinaarista kosmopolitanismia luokassaan luomalla oppimisympäristön, joka kunnioittaa monimuotoisuutta ja tarjoaa kaikille oppilaille mahdollisuuden osallistua. Opettaja voi kannustaa oppilaita jakamaan omia ruokakokemuksiaan, sillä erilaisissa ruokakulttuureissa on erilaisia tapoja syödä ja valmistaa ruokaa. Kulinaarisen kosmopolitanismin avulla voidaan avata keskustelua erilaisista ruokakulttuureista ja löytää yhteneväisyyksiä niiden välillä. Tämän avulla voidaan edistää oppilaiden avoimuutta erilaisille ruokakokemuksille ja opettaa heitä kunnioittamaan eri kulttuureja. Tämä on tärkeää, sillä jos kotitalousopetuksessa korostetaan avoimutta ja uteliaisuutta vieraita kulttuureja kohtaan, voidaan oppilaita auttaa laajentamaan ruokavaliotaan ja innostaa heitä uusiin ruokailutapoihin. Oppilaiden kulttuurinen herkkyys lisääntyy ja he voivat yhteisten ruokakokemusten kautta rakentaa ystävyyttä eri ihmisryhmien välille.

Toisaalta kotitalousopetuksen tärkeänä tehtävänä voidaan nähdä suomalaisten ruokaperinteiden säilyttäminen ja siirtäminen kaikille sukupolville. On tärkeää pitää kiinni suomalaisista perinneresepteistä kotitalouden oppikirjoissa. Yhtä lailla kuin suurelle osalle oppilaista muihin ruokakulttuureihin tutustuminen on tärkeää, voivat suomalaiset perinneruoat auttaa maahanmuuttajaoppilaita integroitumaan paremmin suomalaiseen yhteiskuntaan kun he oppivat ymmärtämään suomalaisia perinteitä. Toisaalta yhdistelemällä perinteisiin resepteihin kansainvälisiä virtauksia voidaan oppitunneille tuoda monipuolisuutta ja tämä kaikki voi toimia pohjana laajemmalle keskustelulle ruokakulttuurin monimuotoisuudesta.

Anne Yli-Karhu

Mustikkakukoista Macarons-leivoksiin – Leivonnaisiin liittyvät perinteet ja globaalit kulinaariset virtaukset kotitalouden oppikirjoissa 1980–2020-luvuilla

Perhe on kotitaloustieteessä ehtymätön tutkimuskohde. Familistisen käsityksen mukaan perhe on yksikkö, joka on tärkein ja menee kaiken muun edelle. Julkisuudessa on ollut jo pidemmän aikaa kirjoituksia siitä, kuinka joissain perheissä eletään kuitenkin kahta erilaista elintasoa. Perheen rahat eivät ole yhteisiä, mutta menot on. Menoja ei kuitenkaan jaeta suhteessa tuloihin. Tämä saattaa johtaa hyvinvointieroihin perheen sisällä. Halusinkin lähteä omassa tutkimuksessani tarkastelemaan mistä tässä ilmiössä onkaan kyse.

Tutkielmani tavoite
Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että taloudellisten resurssien epätasainen jakautuminen perheen sisällä voi aiheuttaa hyvinvointieroja perheenjäsenten kesken ja samalla johtaa ristiriitoihin ja tyytymättömyyteen. Kahden elintason perheet on mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä niissä korostuvat individualistiset piirteet. Tutkimukseni tavoitteena oli saada lisää ymmärrystä tähän ilmiöön tutkimalla perheiden tunneilmastoa sekä hyvinvointia.

Tutkimusmenetelmä ja tutkimuksen toteuttaminen
Tutkimusaineisto kerättiin kirjoituskutsulla alkukevään 2023 aikana Facebookissa. Kirjoituskutsu oli auki kolmen viikon ajan. Tänä aikana siihen vastasi 96 henkilöä. Tutkimuskysymyksiä oli kaksi. Vastaajia pyydettiin kertomaan omin sanoin, millaisia tunteita kaksi eri elintasoa heissä herättää ja millä tavoin se näyttäytyy heidän arjessaan ja hyvinvoinnissaan. Suurin osa kirjoituskutsuun vastanneista oli naisia, joten tuloksissa painottuu naisten näkökulma aiheeseen. Vastaajien kirjoittamia kertomuksia analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Apuna käytettiin Allardtin hyvinvoinnin eri ulottuvuuksia having, loving, doing, being, sekä Martelan niistä johdattamia objektiivisia ja subjektiivisia indikaattoreita.

Tutkielmani tuloksia
Tutkimustulosten mukaan kahden elintason perheissä oli paljon negatiivisia tunteita. Vastaajat kirjoittivat tuntevansa ahdistusta, epäreiluutta, alemmuutta ja häpeää tilanteen takia. Tunteet pysyivät samanlaisina riippumatta siitä, oliko vastaajana perheen pienempituloinen, suurempituloinen tai lapsen näkökulmaa tarjonnut jäsen.
Tunteiden tutkimisen lisäksi halusin selvittää, miten eri elintaso perheen sisällä näkyy hyvinvoinnissa ja arjessa. Tähän tutkimuskysymykseen kertyi paljon materiaalia ja analysoimalla kertomuksia hyvinvoinnin ulottuvuuksien kautta, syntyikin 24 erilaista alaluokkaa. Alaluokkia syntyi jokaisen hyvinvoinnin ulottuvuuden alaisuuteen. Having-ulottuvuus voidaan esimerkiksi yhdistää yhteiskunnan tukiverkostojen ulkopuolelle jäämiseen ja pelkoon ylisukupolvisuudesta, loving taasen arvostuksen puutteeseen ja henkiseen väkivaltaan. Doing voidaan liittää heikkoihin itsensä toteuttamisen mahdollisuuksiin ja being mielenterveydellisiin haasteisiin. Edellä kuvatut alaluokat antavat selkeän tuloksen siitä, että kaksi eri elintasoa perheen sisällä heikentää perheen hyvinvointia merkittävästi.
Tutkimuksen mukaan kahden elintason perheissä taloudellisesti paremmassa asemassa olevalla on enemmän valtaa päättää perheen asioista. Perheissä oli viitteitä myös taloudellisesta väkivallasta, sillä kertomusten mukaan niissä saattoi olla työnteon rajoittamista ja rahankäytön kontrollointia. Kertomuksista selvisi, että vastaajat olivat kokeneet henkistä väkivaltaa kontrolloinnin, alistamisen ja vähättelyn kautta.
Ilmiön voidaan todeta koskettavan enemmän naisia, jo yhteiskunnan rakenteidenkin takia, sillä naiset ovat useammin perheen pienempituloisia ja kantavat usein vastuuta lastensa hoivasta sekä heistä aiheutuneista kuluista. Vaikka kaksi eri elintasoa olisikin ilmiönä marginaalinen, se vaikuttaa kuitenkin suuresti perheiden hyvinvointiin. Monen vastaajan perhe oli hajonnut ja parisuhteet päättyneet eroon. Elintasoero ei ollut ainoa haaste perheiden elämässä, mutta moni oli kirjoittanut sen olleen iso syy parisuhteen päättymiseen ja eroon. Tutkimuksen perusteella voidaankin todeta, että perheenjäsenten tulisi kantaa vastuuta myös toistensa taloudellisesta hyvinvoinnista, sillä se näyttäytyy kaikilla muillakin hyvinvoinnin osa-alueilla.

Ulla Pihkala
”Puolisoni muistaa säännöllisesti kertoa kuinka köyhä olen häneen verrattuna.” Kertomuksia kahden eri elintason perheistä

Kiinnostuin ulkona opettamisesta ja aiemmassa ammatissani ratsastuksenopettajana. Olen aina viihtynyt itse ulkona ja mielestäni myös oppilaani oppivat tehokkaammin ulkona ratsastaessaan. Ulkona liikkuminen lisäsi myös hevosten hyvinvointia. Luokanopettaja opinnoissani olen edelleen ollut kiinnostunut ulkona opettamisesta ja sen hyödyistä. Tein aiheesta myös kanditutkielman, jota hyödynsin pro gradu tutkielmani teoriaosana.

Tutkielmani tavoite

Tutkielmani tavoitteena oli saada lisää tietoa ulkona opettamisen järjestämisestä ja sen hyödyistä. Lisäksi sen tehtävä on kuvata ja analysoida kokeneiden ulkona opettavien opettajien käsityksiä ulkona opettamisen järjestämisestä ja siihen liittyvistä haasteista. Lisäksi tavoitteena on saada tietoa siitä, mitä hyötyjä haastateltavat kokevat saavuuttansa ulkona opettamisella. Alun perin olin kiinnostunut kokeneista ulkona opettavista luokanopettajista. Heitä oli kuitenkin vaikea saada haastatteluun, joten tutkielmaani osallistui kaksi luokanopettaja opiskelijaa, kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa, ratsastuksenopettaja ja –ohjaaja. Kaikilla tutkimukseen osallistuneilla on vähintään kahden vuoden kokemus ulkona opettamisesta.

Aiempien tutkimusten mukaan ulkona opettamisella voidaan saavuttaa monipuolisia hyötyjä

Aiemmissa tutkimuksissa on todettu ulkona opettamisen vaikuttavan oppilaiden opiskelumotivaatioon ja oppimistuloksiin positiivisesti. Lisäksi ulkona opettaminen lisää liikuntaa ja parantaa oppilaiden sosiaalisia suhteita. Siksi on tärkeää tutkia ulkona opettamisen järjestämistä ja siinä kohdattuja haasteita niiden ihmisten näkökulmasta, jotka opettavat ulkona omassa arjessaan.

Tutkimusmenetelmä ja tutkimuksen toteuttaminen

Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty haastattelemalla. Haastatteluna käytettiin teemahaastattelua. Luokanopettajaopiskelijat haastateltiin parihaastatteluna etäyhteydellä, ratsastuksenopettaja ja ohjaaja haastateltiin parihaastatteluna metsässä kävellessä. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajat haastateltiin yksilöhaastatteluina etäyhteydellä. Kaikki haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Analyysimenetelmänä käytettiin fenomenografiaa, joka tutkii haastateltavien käsityksiä ilmiöstä eli tässä tapauksessa ulkona opettamisesta.

Tutkielmani tuloksia

Tutkielmassani selvisi, että ulkona opettamista voidaan järjestää monilla tavoilla. Tärkeä ulkona opettamisen mahdollistaja on opettajan oma innostus ja halu lähteä ulos. Haastateltavien käsitysten mukaan tärkeitä asioita ulkona opettamisen käytännön toteutuksessa ovat suunnittelu, opetuksen turvallisuus ja lasten ehdoilla toimiminen. Yleisin ulkona opettamisen ympäristö on tutkimukseen osallistuneilla lähiympäristö ja sen luonto. Ulkona opettamisen koettiin vaikuttavan positiivisesti oppilaiden väliseen vuorovaikutukseen ja oppimiseen. Tutkimukseen osallistuneiden käsitysten mukaan oppilaat myös viihtyvät ulkona hyvin. Eriäviäkin käsityksiä oli. Ratsastuksenopettaja ja –ohjaaja olivat kokeneet oppilaiden asenteen ulkona opettamista kohtaan kielteiseksi, toisin kuin muut tutkimukseen osallistuneet. Eroja oli myös ulkona opettamiseen varustautumisessa. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajien käsityksen mukaan ulos on helppo lähteä ja lapsilla on sopivat varusteet ulkoiluun. Luokanopettajat ja ratsastuksenopettaja sekä -ohjaaja taas kokivat, että varustautumisen puutteet ovat haaste ulkona opettamiselle. Tutkimukseen osallistuneet eivät kuitenkaan kokeneet ulkona opettamista haasteellisemmaksi kuin sisällä tapahtuvaa opetusta. Kun kysyin ulkona opettamisen haasteista, aluksi kaikki haastateltavat totesivat, ettei tule mitään haasteita mieleen. Kun jatkoimme keskustelua, he löysivät haasteita, mutta eivät kokeneet ulkona opettamista erityisen haastavaksi. Tämä voi johtua myös siitä, että he kaikki olivat hyvin kokeneita ulkona opettamisessa.

Tutkimukseen osallistuneet kokevat saavuttavansa ulkona opettamisella monipuolisia hyötyjä. Ulkona opettamisen koetaan parantavan oppilaiden välistä vuorovaikutusta. Myös eriyttäminen ja tuen tarpeisten oppilaiden opettaminen koettiin ulkona helpoksi. Luonnonympäristön koettiin antavan tilaa erilaisuudelle ja antavan onnistumisen kokemuksia myös niille oppilaille, jotka eivät loista perinteisessä luokkahuoneopetuksessa. Tutkimukseen osallistuneet kokivat ulkona opettamisen myös parantavan heidän omaa työhyvinvointiaan.

Ulkona opettamiseen ei ole yhtä, ennalta määrättyä polkua vaan se on aina opettajan omasta halusta ja kiinnostuksen kohteista kiinni.

Maria Kinnula.

“Se metsähän jo eriyttää” – Käsityksiä ulkona opettamisesta.

Bakgrund

Syftet med undersökningen var att utreda vilka didaktiska metoder lärare använder för att stimulera matematiskt särbegåvade elever i ämnet matematik. Matematiskt särbegåvade elever behöver stimulans på sin nivå för att kunna utveckla sitt lärande. Särbegåvade elever kan vara svåra att identifiera i skolan och därför är det viktigt att skolan och lärare har kunskap om ämnet (och en handlingsplan att ty sig till). Om den särbegåvade eleven inte får stimulans i skolan kan det leda till att eleven underpresterar, blir passiv, låter bli att göra skoluppgifter eller till och med låter bli att komma till skolan på grund av uttråkning och understimulans.

Ämnet intresserar mig för att jag anser att alla barn har rätt till att få undervisning på sin egen nivå och ha möjlighet att utvecklas till sin fulla potential. För att eleven ska känna sig motiverad till att lära sig är det viktigt att hen känner meningsfullhet i skolan. Att uppehålla elevens intresse och iver är essentiellt för elevens lärande. Om eleven redan kan allting och känner att allting känns för lätt, bör hen få differentierad undervisning som stimulerar lärandet så att elevens kunskaper kan växa till sin fulla potential.

Genomförande

Avhandlingen är en kvalitativ intervjustudie. Datainsamlingen för avhandlingen var semistrukturerade intervjuer. Jag intervjuade fem behöriga lärare som alla hade erfarenhet av att undervisa matematiskt särbegåvade elever i lågstadiet. När jag analyserade datamaterialet sökte jag fram likheter och skillnader i respondenternas svar om hur de stimulerar matematiskt särbegåvade elever i ämnet matematik.

Resultat och slutsatser

Resultatet visar att lärarnas didaktiska metoder för att identifiera, stöda och stimulera de matematiskt särbegåvade eleverna är lärarspecifika och beror på lärarens erfarenheter och kunnanden. Metoderna som lärarna använder sig av för att differentiera undervisningen är främst olika former av accelerations- och berikningsinsatser. Acceleration handlar om att eleven accelererar i undervisningen, det vill säga går i snabbare takt genom att till exempel hoppa över en årskurs eller att använda en mattebok för äldre elever. Lärarna använde sig även av nivågruppering för att stimulera de matematiskt särbegåvade eleverna. Nivågruppering handlar om att man bildar en grupp i skolan så att elever på samma kunskapsnivå eller med samma intresse har möjlighet att räkna och diskutera matematik. Till berikning hör även att eleven arbetar med fördjupande uppgifter och problemlösningsuppgifter.

Resultatet berättar att eftersom Finlands läroplan inte kommer med riktlinjer, ramar eller verktyg för att identifiera, stöda och stimulera särbegåvade elever, tyr sig respondenterna till den kunskap och erfarenhet som de har. Ansvaret för att stimulera den särbegåvade elevens utveckling ligger hos läraren. Vissa skolor har en handlingsplan för hur man ska undervisa en särbegåvad elev som läraren kan ty sig till, men i de skolor som inte har en handlingsplan agerar läraren enligt sina resurser och kunskaper.

Min slutsats är att temat särbegåvade elever är något som borde inkluderas i läroplanen och även ingå i lärarutbildningen så att lärare skulle bli mer bekanta med temat och kunna differentiera undervisningen för särbegåvade elever.

Christelle Rewell

Didaktiska metoder i matematikundervisningen för matematiskt särbegåvade elever

Kotoutumiskoulutus on yksi tärkeimmistä aikuisten maahanmuuttajien kotoutumista edistävistä toimenpiteistä Suomessa. Se on useille aikuisille maahanmuuttajille ensimmäinen koulutus Suomessa ja mahdollisesti myös ensimmäinen pidempiaikainen kontakti suomalaisiin ihmisiin. Kotoutumiskoulutus kestää noin vuoden, ja siihen sisältyy suomen tai ruotsin kielen opintoja, yhteiskunta- ja työelämätaitoja, ohjausta sekä työharjoittelua. Koulutuksen jälkeen opiskelijat pyritään ohjaamaan jatkokoulutuksiin tai työelämään.

Kotoutumiskoulutukseen osallistuu vuosittain tuhansia opiskelijoita ympäri Suomen ja heidän erilaiset oppimisvalmiutensa sekä elämäntilanteidensa moninaisuus asettavat koulutuksille haasteen opetusjärjestelyiden joustavuudesta. Koulutuksia on jaettu hitaasti etenevään polkuun, peruspolkuun ja nopeaan polkuun, jotta opiskelijoiden tarpeisiin voitaisiin vastata paremmin. Kotoutumiskoulutuksen haasteeksi on silti usein mainittu ryhmien heterogeenisyys. Kyse ei ole vain opiskelijoiden tietojen, taitojen ja kykyjen heterogeenisyydestä, vaan myös stressistä ja traumaattisten kokemusten vaikutuksesta. Tämän lisäksi aiemmissa tutkimuksissa on nostettu esille opiskelijoiden vaihteleva motivaatio omana haasteenaan. Tästä heräsi kiinnostukseni selvittää, miten kotoutumiskoulutus vastaa opiskelijoiden psykologisiin perustarpeisiin ja tukee heidän motivaatiotaan.

Tutkimustehtävä

Tutkielmani viitekehykseksi valikoitui Decin & Ryanin (2000) itsemääräämisteoria. Tähän teoriaan liittyy ajatus, että ihminen on luonnostaan motivoituva. Kolmen psykologisen perustarpeen, eli autonomian, pätevyydentunteen ja yhteenkuuluvuuden, täyttyminen on edellytys motivaation ylläpitämiselle. Sisäisen motivaation tukeminen on tärkeää, sillä se on liitetty parempaan sitoutumiseen, oppimiseen ja hyvinvointiin. Etsin kuuden työvoimapoliittisen kotoutumiskoulutuksen suomen kielen opettajan haastattelupuheesta kuvauksia opiskelijoiden autonomiaa, pätevyydentunnetta ja yhteenkuuluvuutta edistävistä ja rajoittavista tekijöistä.

Tulokset

Tuloksissani ilmeni, että kotoutumiskoulutuksen opiskelijoiden autonomia ei välttämättä toteudu koulutukseen ohjaamisen vaiheessa. Tämä näkyy opettajille esimerkiksi opiskelijan tietämättömyytenä omista mahdollisuuksistaan sekä ryhmään ohjaamisen syistä. Opettajien mukaan osa opiskelijoista priorisoisi ammatillisemmin painottuneita koulutuksia tai nopeaa pääsyä työelämään. Kotoutumiskoulutukseen sisältyvän työssäoppimisen kerrottiin antavan mahdollisuuden vaikuttaa oman koulutuksen sisältöön.

Opettajat kertoivat pyrkivänsä huomioimaan opiskelijoiden kiinnostuksia ja mielipiteitä koulutuksen työtapojen ja oppimisympäristöjen suunnittelussa, tukien näin opiskelijoiden autonomiaa ja pätevyydentunnetta. Tämä on kuitenkin haastavaa ilman yhteistä kieltä, eikä tulkkeja ole opettajien mukaan mahdollista käyttää. Lisäksi opettajat kertoivat, etteivät kaikki opiskelijat ole tottuneet mielipiteidensä ilmaisuun koulukontekstissa, sillä useat heistä tulevat kulttuureista, joissa opettaja on suuri auktoriteetti. OPAL-palautekyselyt tuotiin esiin opiskelijan konkreettisena mahdollisuutena antaa palautetta ja vaikuttaa koulutukseen.

Kotoutumiskoulutuksen ryhmien kuvattiin olevan heterogeenisiä – opiskelijat vaihtelevat tiedoiltaan, taidoiltaan ja toimintakyvyltään. Tärkeäksi nähtiin, että opiskelija on ohjattu oikean tasoiseen ryhmään. Opiskelijoiden pätevyydentunteen tukeminen on haastavaa, kun taitotasoerot ovat liian suuria. Kotoutumiskoulutuksen opettajat kertoivat haasteista eriyttämisessä ja erityisopettajan resurssin hyödyntämisessä. Joskus ryhmän vaihto on ollut välttämätön tuen keino.

Opettajat pyrkivät luomaan henkilökohtaisen suhteen opiskelijoihin. Kotoutumiskoulutuksen opiskelijoiden keskinäisen yhteenkuuluvuuden edistämistä kuvattiin suppeasti, vain pari opettajaa kuvasi ryhmäyttämisen keinoja. Opettajien mukaan opiskelijoiden yhteenkuuluvuutta on rajoittanut oman äidinkielen laaja käyttö, kulttuurien väliset ristiriidat ja opiskelijoiden poissaolot.

Deci & Ryan (2000) ovat esittäneet, että autonomiaa, pätevyydentunnetta ja yhteenkuuluvuutta tukemalla voidaan edistää opiskelijoiden sisäistä motivaatiota. Tutkielmaani varten haastattelin kotoutumiskoulutuksen opettajia ja sain tietoa heidän näkemyksistään opiskelijoiden psykologisten perustarpeiden täyttymisestä. Olisi kiinnostavaa selvittää minkälaisia merkityksiä kotoutumiskoulutuksen opiskelijat itse antaisivat kyseisille tarpeille ja miten kuvaisivat niiden täyttymistä kotoutumiskoulutuksessa? Miten kotoutumista edistäviä palveluita voitaisiin kehittää kotoutujien sisäistä motivaatiota tukien?

Saara Silvennoinen: Opiskelijoiden psykologisten perustarpeiden tukeminen kotoutumiskoulutuksessa – opettajien kuvauksia

Lähteet
Deci, E. L. & Ryan, R. M. (2000). The” What” and” Why” of Goal Pursuits: Human Needs and the Self-Determination of Behavior. Psychological Inquiry: 11, 227–268. https://doi.org/10.1207/S15327965PLI1104_01

Tutkimuksen taustaa

Covid-19 pandemian ajan poikkeusolot vaikuttivat myös peruskouluissa. Luokkahuonetilat vaihtuivat etäluokkahuoneiksi, kun opettajat ja oppilaat joutuivat siirtymään pois kouluilta. Kun jälleen oli mahdollista palata takaisin kouluille, oli huolehdittava riittävästä etäisyydestä oppilaiden välillä kouluympäristössä. Opettajat, varsinkin vastavalmistuneet opettajat, olivat uuden äärellä rakentaessaan etäopetusympäristöä oppilailleen ilman yleisiä tai koulun sisäisiä ohjeita ja linjauksia. Opinnot eivät olleet valmistaneet heitä poikkeusolojen vaatimaan koitokseen. Digitaalisen välineistön haltuunottoon liittyi omat haasteensa. Uran alkuvaiheen opettajista tehtyä tutkimusta ei ole paljon. Esimerkiksi uran alkuvaiheen opettajien ammatillista toimijuutta on tutkittu vähäisesti.

Opettajien ammatillinen toimijuus rakentuu opettajan motivaatiosta, pystyvyysuskomuksista ja strategioiden käytöstä. Se kehittyy ja muovautuu koko ajan työtä tehdessä. Sen avulla voidaan havaita, miten opettajat oppivat työssään. Ammatillinen toimijuus heijastuu työhön kiinnittymiseen ja työhyvinvointiin.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimuksen tarkoituksen oli selvittää, millaisia avainoppimiskokemuksia uran alkuvaiheen peruskoulun opettajat kuvaavat pandemia-ajan opettajan ja oppilaan välisissä vuorovaikutustilanteissa. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, millä tavoin peruskoulun opettajien ammatillinen toimijuus näyttäytyy opettajan ja oppilaan välisissä vuorovaikutustilanteissa pandemia-aikana. Tutkimuksessa hyödynnettiin aiemmin kerättyä haastatteluaineistoa, joka oli kerätty osana Suomen Akatemian rahoittamaa ” Early Career Teachers’ Professional Agency Across Four European Countries – Key for Sustainable Educational Change? -tutkimushanketta. Hanke toteutettiin vuosina 2018–2022. Yksilöhaastatteluissa kysyttiin 0–5-vuotta valmistumisen jälkeen opetusalalla työskennelleiltä opettajilta heidän merkittävistä oppimiskokemuksistaan opetustyössä, ammatillisen yhteisön vaikutuksesta uraan ja oppimiskokemuksiin, sekä kokemuksista työskentelystä Covid-19 pandemian aikana. Haastattelut analysoitiin laadullisen teoriaohjaavan analyysin avulla, jossa käytettiin opettajan ammatillisen toimijuuden ja oppimiskokemusten teoriaa.

Tulokset ja johtopäätökset

Suurin osa uran alkuvaiheen opettajien avainoppimiskokemuksista liittyi etä- ja lähiluokkahuonetilanteisiin Covid-19 pandemian aikana. Opettajan ja oppilaan välisiä vuorovaikutustilanteita havaittiin sekä oppilasryhmien että yksittäisten oppilaiden parissa. Uran alkuvaiheen opettajien mielestä haastavinta oli pitää yhteyttä kaikkiin oppilaisiin etäopetusjaksojen aikana. Toisaalta opettajat oppivat etäopetusjaksojen aikana uusia keinoja olla yhteydessä oppilaisiin digitaalisen välineistön avulla. Osa opettajista piti oppimaansa niin hyödyllisenä, että päätti jatkaa uusien yhteydenpitovälineiden käyttöä lähiopetukseen siirtymisen jälkeen. Uran alkuvaiheen opettajien merkittävin oppimiskokemus Covid-19 pandemian ajalta oli oppilaan yksilöllisen kohtaamisen tärkeys.

Uran alkuvaiheen opettajien ammatillinen toimijuus oli vahvinta luokkahuonetilanteissa. Erilaisten strategioiden valinta ja käyttö olivat ammatillisen toimijuuden vahvin osa-alue, niitä opettajat kuvasivat eniten. Tehtävien antamisessa, ohjeistamisessa sekä vaatimuksissa opettajat näkivät tärkeänä huomioida oppilaat yksilöinä. Covid-19 pandemia aiheutti uran alkuvaiheen opettajille erilaisia haasteita työtehtävissä. Niistä selviytyminen kuvasti uran alkuvaiheen opettajien minäpystyvyyttä. Heidän motivaatiotaan puolestaan kuvasi opettajan sitoutuminen oppilaaseen. Uran alkuvaiheen opettajat halusivat oppia kohtaamaan oppilaitaan yksilöllisesti.

Uran alkuvaiheen opettajien vahva ammatillinen toimijuus ilmeni Covid-19 pandemian aikana itsenäisessä työskentelyssä, mutta myös taidossa pyytää tarvittaessa apua. Uran alkuvaiheen opettajat osasivat lisäksi keventää työtään, jotta eivät olisi kuormittuneet liikaa etäopetuksen aiheuttamasta työn toteutuksen muutoksesta.

Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää erilaisissa varautumissuunnitelmissa, joissa halutaan huomioida opettajien ja oppilaiden välisen vuorovaikutuksen onnistuminen ja säilyminen luontevana. Tuloksia voidaan hyödyntää myös uran alkuvaiheen opettajien tukemisessa, jotta heidän ammatillinen toimijuutensa kehittyisi ja vahvistuisi.

Päivi Walinen

Induktiovaiheen peruskoulun opettajien kokemuksia ammatillisesta toimijuudesta ja työssäoppimisesta Covid-19-pandemian aikana

Arviointi ja päättöarvioinnin kriteerit ovat tärkeitä tutkimuksen kohteita, sillä arviointi kuuluu opettajan perustyöhön, joiden arkeen integroituvat jatkuva ja monipuolinen oppilaiden arviointi. Arviointia on tärkeä tutkia ja edistää, jotta arviointi palvelisi entistä paremmin oppilaita sekä sopeutuisi muuttuvan yhteiskunnan tarpeisiin. Yhdenvertaisuus, arvioinnin oikeudenmukaisuus sekä eriarvioisuuden vähentäminen ovat tärkeitä tekijöitä, joita arviointitutkimuksen avulla voidaan edistää. Lisäksi arviointitutkimuksen avulla voidaan kehittää opetusmenetelmiä sekä huomioida oppilaiden yksilöllisiä tarpeita. Arviointitutkimus antaa tietoa koulutusjärjestelmien tasosta sekä yhteiskunnallisella tasolla että kansainvälisesti. (Puukko ym., 2020, s. 41; Pulkkinen ym., 2024, s. 191.)

Opetushallitus on kehittänyt opetussuunnitelmaan päättöarvioinnin kriteerit kaikkiin yhteisiin oppiaineisiin tukemaan päättöarvosanan muodostamista. Uudistetut kriteerit otettiin käyttöön 1.8.2021 ja niitä sovellettiin ensimmäisen kerran päättöarvioinnissa keväällä 2022. Uudistetut päättöarvioinnin kriteerit määrittelevät vaadittavan tieto- ja taitotason numeroarvosanoille 5, 7, 8 ja 9 kussakin oppiaineessa. Kriteerien tarkoituksena on taata kaikille yhteiset tavoitteet, jonka puitteissa opetus ja oppiminen toteutetaan perusopetuksessa. (Opetushallitus, 2021a.) Kriteeristö ei kuitenkaan yksinään takaa arvioinnin yhdenvertaisuutta valtakunnallisesti (Venäläinen, 2023).

Tässä tutkimuksessa selvitetään, millä tavoin kotitalouden opettajat näkevät uudistetut päättöarvioinnin kriteerit. Lisäksi käsitellään päättöarvioinnin yhdenvertaisuutta, eli vaikuttaako esimerkiksi sukupuoli kotitalouden oppiaineen arviointiin. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kotitalouden opettajia (N=7). Empiirisellä tutkimusmenetelmällä pureudutaan kotitalousopettajin subjektiivisiin näkemyksiin kriteereiden toimivuudesta. Pulkkisen ym. (2024) tutkimuksessa tarkasteltiin perusopetuksen päättöarvioinnin uudistuksen käyttöönottoa viiden oppiaineen osalta ja vaikka kotitalouden oppiaine ei kuulunut tutkimukseen, nähtiin siinä hyvin samankaltaisia tuloksia, mitä tätä tutkimus tuotti. Kotitalouden oppiaineen osalta päättöarvioinnin kriteereistä viimeisin tutkimus on tehty vuodelta 2019 (Puukko ym., 2020), jonka vuoksi voidaan todeta, että tämä tutkimus tuo kotitaloustieteen ja kotitalouspedagogiikan kentälle nykyhetken uutta tietoa.

Arviointikriteereiden tutkiminen on tarjonnut minulle mahdollisuuden lisätä teoreettista tietämystä sekä uusia näkökulmia arviointiin liittyen. Opettajan rooli nähtiin tärkeänä tukimuotona kriteerien asianmukaisessa soveltamisessa, jotta oppilaat pystyvät ymmärtämään ja hyödyntämään arvioinnin kriteerejä kotitalouden oppiaineessa. Arviointikriteerit mahdollistavat luotettavamman arvioinnin sekä antavat opettajille selkeän kehyksen oppilaiden suoriutumisen arvioimiseen, joka lisää arvioinnin yhdenvertaisuutta. Haastatteluissa korostettiin erilaisten diagnoosien määrän olevan kasvussa, joka lisää erilaisten oppijoiden opetuksen sekä arvioinnin tarvetta valtakunnallisesti. Opettajien katsottiin tarvitsevan lisää resursseja, koulutusta ja materiaalia arvioinnin tukemiseksi.

Päättöarvioinnin kriteerien vahvuudet ja heikkoudet sekä niiden toimivuus ja yhdenvertaisuus olivat tutkimuksen keskeisiä aiheita. Haastateltavat korostivat kriteerien käytännönläheisyyttä, selkeyttä ja konkreettisuutta. Haasteina esitettiin kriteerien liika yksityiskohtaisuus sekä arviointikriteerien puute erilaisten oppijoiden huomioimiseen. Arviointikriteerien koettiin tarjoavan turvaa epävarmoissa tilanteissa sekä auttavan perustelemaan annettuja arvosanoja. Kriteerien korkea taso herätti huolen siitä, että opettajat voivat tasapainottaa arviointia antamalla korkeampia arvosanoja, kuin mitä oppilaiden osaaminen kriteerien mukaan olisi. Sukupuolen ei koettu enää merkittävästi vaikuttavan arviointiin. Haastatteluissa nousi esiin, kuinka arvosanojen antaminen oli subjektiivista, mikä johti opettajien omien näkemyksien ja arviointikriteerien tulkinnan vaihteluun. Esimerkiksi arvosanan kymmenen antamisen kriteerit vaihtelivat, heikentäen arviointikriteerien yhdenvertaisuutta. Tulevaisuudessa olisi tärkeää tutkia opettajien omien mielikuvien ja arviointikriteerien tulkinnan käytännön vaihtelua sekä tunnistaa siihen vaikuttavia tekijöitä.

Yhteistyö kollegoiden kesken nähtiin tärkeänä arviointiosaamisen kehittämisessä ja resurssien epätasainen jakautuminen herätti huolta arviointikriteerien käytön osaamisen yhdenvertaisuudesta. Yleisesti ottaen päättöarvioinnin kriteerit nähtiin merkittävänä työkaluna, mutta niiden käytännön toimivuutta ja yhdenvertaisuutta tulee arvioida ja kehittää jatkossa. Samankaltaisia tuloksia tuotiin myös teoreettisessa viitekehyksessä esille (mm. Puukko ym., 2020; Pulkkinen ym., 2024, Venäläinen, 2023). Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää samankaltaisissa konteksteissa ja tutkimus tuo kotitaloustieteen ja kotitalouspedagogiikan kentälle tämän hetken tietoa arviointikriteerien toimivuudesta.

 

Varpu Sirén

Tutkielman taustaa
Työelämän tasa-arvosta on toteutettu laajasti tutkimuksia Suomessa ja maailmalla. Myös rekrytointia on tutkittu eriarvoisuuden näkökulmasta monien sukupuolen- ja työntutkijoiden toimesta. Tutkimuskirjallisuudessa trendit ovat selkeitä: työelämä ja rekrytointi ei edelleenkään ole tasa-arvoista ja rekrytoijat toteuttavat yhä työssään eriarvoista kohtelua, tahallaan tai tahattomasti. Itseäni kiinnosti tutkielmaani aloitellessa laajana teemana tasa-arvon toteutuminen rekrytoijan työssä. Lisäksi olin kiinnostunut siitä, muodostuuko rekrytoijien puheissa tietynlainen ideaalityöntekijä. Ideaalityöntekijän ilmiöllä tarkoitetaan sitä, että työkontekstissa on olemassa ideaalin työntekijän muotti, johon työntekijöiden ja -hakijoiden tulee mahtua. Päätin tutkielmassani yhdistää nämä kaksi aihetta ja keskittyä tasa-arvoon osana rekrytoijan työtä sekä ideaalityöntekijän muodostumiseen rekrytoijien puheissa.

Tutkimustehtävä
Tutkielmani tavoitteena oli tarkastella tasa-arvoa osana rekrytoinnin ammattilaisten työtä. Lisäksi tarkastelin sitä, muodostuuko rekrytoijien puheissa tietynlainen ideaalityöntekijä, kun he kuvailevat työnhakijoita. Pyrin tarkastelemaan sitä, tuottavatko rekrytoijien arvokkaina pitämät piirteet hierarkkista sukupuolijärjestystä ylläpitävää ideaalityöntekijää. Tutkielmani aineisto koostui kolmen rekrytoinnin ammattilaisen kanssa käydystä haastattelusta. Toteutin haastattelut puolistrukturoidun teemahaastattelun keinoin ja analysoin haastatteluaineistoani kriittisen diskurssianalyysin avulla.

Keskeiset tulokset
Tutkielmassani rekrytoijat muodostuivat toimijoina tasa-arvon portinvartijoiksi. Haastatteluissa tuli esiin, että tasa-arvon toteutuminen rekrytoijan työssä on monimutkaista ja rekrytoijien näkemys sukupuolen vaikutuksesta työnhakuun on sukupuolineutraali. Rekrytoijat vähättelivät vastauksissaan sukupuolen vaikutusta rekrytointiin ja painottivat sen sijaan osaamista tärkeänä elementtinä työnhaussa. Ideaalityöntekijä muodostui rekrytoijien puheissa vastakkainasettelujen kautta. Vastakkain rekrytoijat asettivat eri ammattikunnat sekä miehet ja naiset.

Johtopäätöksiä
Aikaisempi tutkimus tukee löydöksiäni siitä, että organisaatioissa on vallalla sukupuolineutraali asenne sukupuoleen, eikä sukupuolen olemassaoloa organisaatiossa tunnisteta ja tunnusteta. Tutkielmani on tuonut feministiseen työntutkimukseen lisää näytteitä siitä, että rekrytoijien sukupuolineutraalit asenteet kulkevat linjassa aikaisemman tutkimustyön kanssa. Lisää tutkimusta kuitenkin kaivataan työnhaun yhteydestä tasa-arvoon. Myös rekrytoijien luomaa kuvaa ideaalityöntekijästä olisi syytä tutkia yksityiskohtaisemmin, jotta tietäisimme, onko rekrytoinnin kentällä vallalla tietty kuva ideaalista työntekijästä. Tutkielmani on näyttänyt, kuinka yksityisten rekrytointiyritysten asema yhteiskunnassa on monimutkainen ja rekrytoinnin ulkoistamisen vaikutuksia rekrytoinnin tasa-arvoon tulisi tutkia lisää. Lisäksi yksityisten rekrytointiyritysten ja asiakasyritysten keskinäisiä suhteita tulisi tutkia lisää. Tasa-arvon toteuttaminen ja varmistaminen ei ole yksinkertaista ja voi olla epäselvää, kuka lopulta on vastuussa tasa-arvon toteutumisesta rekrytoinnissa.

Salla Lenkola
Rekrytoijat tasa-arvotoimijoina? Tasa-arvo ja ideaalityöntekijä rekrytoijien työssä ja puheessa

Bakgrund

Sedan grundandet av folkskolan på 1860-talet har slöjdundervisning varit en central del av den finska skolans läroplan. Ursprungligen var syftet med undervisningen att lära eleverna praktiska handarbetsfärdigheter som de sedan skulle ha nytta avi deras framtida arbets- och vardagsliv. För 100 år sedan var slöjd mer inriktad på överlevnadsfärdigheter, men i dagens samhälle har syftet med slöjdundervisningen ändrats.
Syfte och genomförande
I diskussioner med slöjdlärare har det framkommit att lärarna ofta är tvungna att förklara varför slöjd fortfarande undervisas i skolorna, särskilt för föräldrar och elever som kanske inte ser den omedelbara nyttan av dessa färdigheter. Syftet med denna forskning är att utforska och redovisa vad lärare som undervisar i slöjd anser att syftet med slöjdutbildningen är och vilka praktiska och pedagogiska utmaningar de upplever inom ämnet.

Utifrån magisteravhandlingens syfte formades två forskningsfrågor.

1. Vad anser lärare att syftet med slöjd i grundskolan är?
2. Vilka praktiska/pedagogiska utmaningar upplever lärare med slöjdundervisningen?

För att besvara forskningsfrågorna användes kvalitativa intervjuer. Fem lärare intervjuades individuellt med en semistrukturerad intervjumetod. Intervjuerna spelades in och analyserades genom en tematisk analys för att identifiera teman och mönster.

Resultat

Lärarna i studien lyfte fram flera syften med slöjdutbildningen, vilka delades in i fyra temahelheter: Motorik/finmotorik, Undervisningens mångfald, Vardagskompetens och kreativitet. I intervjuerna kom det fram att slöjden utvecklar elevernas motoriska och finmotoriska färdigheter, bidrar till mångfalden i undervisningen, och ger eleverna praktiska färdigheter och ett utlopp för kreativitet.
Trots dessa positiva aspekter upplevde lärarna även utmaningar i slöjdutbildningen. Brist på tid, möjligheten för läraren att hjälpa alla elever under en lektion och bristen på resurser framstod som centrala utmaningar. Vissa lärare upplevde också svårigheter med att tolka och implementera läroplanen för slöjd, och menade att den kanske inte alltid återspeglade den praktiska verkligheten.

Sammanfattningsvis ger denna forskning en inblick i hur lärarna upplever slöjdutbildningen, vad de anser att syftet med slöjden är och vilka utmaningar de möter i slöjdundervisningen. Utifrån dessa resultat som denna avhandling lyfter fram hoppas jag kunna försvara slöjdundervisningens existens samt redovisa att slöjden fortfarande idag är ett viktigt ämne.

Staffan Wassholm
Lärarnas uppfattning av ämnet slöjd – Varför har vi slöjd i skolan?