Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Tutkimustehtävä

Tutkimukseni tarkoitus oli selvittää kuinka psykokulttuuria, eli arjen psykologisoitumista rakennetaan aikuisen ADHD:hen liittyvässä uutisoinnissa. Tätä pyrin selvittämään retoriikan tason diskurssianalyysin kautta, eli tutkimuksessa tarkastelen sekä psykokulttuurin, että ADHD:n sosiaalista rakentumista kielen käytön avulla. Analyysin kannalta keskeistä oli tarkastella sitä kuka rakentaa psykokulttuurisia tulkintoja, kuinka niitä rakennetaan sekä millaisista oletuksista käsin argumentointi tapahtuu.

Miksi psykokulttuuri juuri ADHD-uutisoinnissa? 

Yhteiskunnan psykologisoitumista kuvastaa suuntaus, jossa maailmaa katsotaan psykologisten linssin läpi, mikä on johtanut siihen, että arjen erilaisia haasteita, sekä ihmisten käyttäytymistä tarkastellaan psykologian kautta. Esimerkiksi erilaisten psykiatristen häiriöiden syntyä ja laajenemistä on pidetty psykokulttuurisena ilmiönä.

Aikuisen ADHD:ta on alettu pitää virallisesti psykiatrisena häiriönä vasta 1990-luvulta alkaen, ja sen diagnosointi on levinnyt laajasti myös aikuisten keskuudessa viimeisten vuosikymmenten aikana. ADHD:n diagnosointi perustuu aikuisilla henkilön omiin subjektiivisiin kokemuksiin, eikä häiriön neurologisia tai geneettisiä taustoja ole vieläkään pystytty todistamaan. ADHD:n kriittinen kirjallisuus on liittänyt ilmiön laajenemiseen esimerkiksi medikalisaation ilmiön, sekä erilaisia muutossuuntauksia liittyen ihmisten käyttäytymiseen. Median kautta aikuiset ovat esimerkiksi yhä tietoisempia ADHD:n olemassaolosta, ja ovat yhä aktiivisempia etsimään omille arjen haasteilleen psykologisia selityksiä. On siis kiinnostavaa tarkastella millainen suhde yhteiskunnallisella ilmiöllä, kuten psykokulttuurilla on aikuisiän ADHD:hen.

Kuinka psykokulttuuria rakennettiin?

Tutkimuksen perusteella psykokulttuuria rakennettiin uutisoinnissa erilaisten retoriikan keinojen kautta argumentoimalla, sekä jättämällä ADHD-ilmiön taustoihin sekä seurauksiin liittyviä keskeisiä näkökulmia, kuten medikalisaatioon tai lääketeollisuuteen liittyvä kritiikki uutisoinnin ulkopuolelle. Retoristen keinojen kautta ongelmallistettiin esimerkiksi yksilön arjessa kohtaamia haasteita, ja tarjottiin näille haasteille neurobiologista selitysmallia, sekä luokiteltiin ne kuuluvaksi ADHD-diagnoosin alle. Uutisissa korostettiin myös terapeuttisia ratkaisuja, kuten terapiaa tai psykiatrista lääkitystä yksilön ongelmien korjaamiseksi. Retoriikan keinojen kautta rakennettiin myös kuvaa yksilöstä, jolla on vastuu, sekä vapaus etsiä itselleen itsestään johtuvia selityksiä ongelmilleen, mitä voidaan pitää keskeisenä psykokulttuurin ilmentymänä.

Tutkimuksen merkitys

ADHD on sekä laajasti levinnyt, että uutisoitu ilmiö, ja tämän tutkimuksen on tarkoitus oli rakentaa lisää ymmärrystä psykologisoituneessa yhteiskunnassa vallitsevasta keskustelusta. Tutkimuksen voidaan nähdä lisäävän ymmärrystä psykiatristen häiriöiden, kuten ADHD:n moniulotteisuudesta. Se osoittaa, kuinka erilaiset neoliberaalit ilmiöt, kuten yhteiskunnan psykologisoituminen on vuorovaikutuksessa ADHD:n kaltaisten ilmiöiden rakentumiseen. Tämä tutkimusprosessi oli itselleni vain pintaraapaisu moniulotteisesta aiheesta, ja kiinnostus psykiatristen häiriöiden suhteesta erilaisiin historiallisiin ajanjaksoihin ja kulttuurisiin konteksteihin heräsi.

Tekijä: Hanna Dromberg 4.5.2021

Tutkimuksen nimi: Psykokulttuurin rakentuminen ADHD-uutisoinnissa

Tutkimuksen lähtökohtia

Tutkielmassani tutkin suomi toisena kielenä (S2) -opiskelua, ja sitä, minkälaisia vuorovaikutustilanteita tutkimusta varten haastattelemani aikuisopiskelijat kokevat arjessaan. Maahanmuuttajien ja sen seurauksena myös suomea toisena kielenä puhuvien henkilöiden määrä Suomessa kasvaa jatkuvasti, joten tutkimuksen tarve tällä kentällä on huomattava. Perusopetuksessa S2-oppimäärää opiskelee entistä suurempi määrä oppilaita, mutta sen lisäksi myös ammattikoulutuksessa on kasvava määrä aikuisia opiskelijoita, jotka puhuvat ja opiskelevat suomea toisena kielenä. Tästä syystä oli mielenkiintoista lähteä tutkimaan näiden aikuisten ammattiopiskelijoiden kokemia suomen kielellä tapahtuvia vuorovaikutustilanteita.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selkeä kuva siitä, minkälaisia vuorovaikutustilanteita S2-opiskelijat kohtaavat sekä vertaisten eli muiden maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kanssa että natiivien suomenpuhujien kanssa. Tavoitteenani oli selvittää, miten nämä opiskelijat kokevat erilaiset suomen kielellä käydyt vuorovaikutustilanteet, ja millä tavoin he kokevat niiden vaikuttavan heidän suomen kielen oppimiseensa. Tutkimusta varten haastateltiin yhteensä 14 S2-opiskelijaa, jotka opiskelevat eräässä pääkaupunkiseudun ammattioppilaitoksessa lähihoitajaksi. Tutkimuskysymyksiksi muotoutuivat seuraavat:

1. Mitä suomenkielisiä vuorovaikutustilanteita S2-opiskelija kohtaa arjessaan?
2. Millä tavoin S2-opiskelija kokee suomen kielen puhumisen erilaisissa vuorovaikutustilanteissa?

Saadut tulokset ja niiden tarkastelua

Tässä tutkimuksessa kartoitettiin ja analysoitiin aikuisten suomea toisena kielenä puhuvien lähihoitajaopiskelijoiden suomen kielellä tapahtuvia vuorovaikutustilanteita. Tutkimuksessa saadut tulokset jaettiin kolmeen pääteemaan: vuorovaikutus vertaisen, natiivin aikuisen ja natiivin lapsen kanssa. Näistä teemoista eniten suomen kielellä tapahtuneita vuorovaikutustilanteita oli haastateltavilla vertaisen kanssa. Keskeinen tulos oli, että haastateltavilla ei ollut juuri lainkaan natiiveja ystäviä tai tuttuja, ja lähes kaikki suomen kielellä tapahtuneet vuorovaikutustilanteet natiivien kanssa olivat satunnaisia kohtaamisia esimerkiksi kaupan kassalla asioidessa. Aineistosta nousi esiin myös vahvasti vuorovaikutustilanteet natiivien lasten kanssa, sillä haastateltavat aikuisopiskelijat olivat alalla, jossa työskenneltiin lasten kanssa. Lasten kanssa tapahtuneet vuorovaikutustilanteet koettiin pääasiassa haastaviksi. Eniten oppimista tapahtui haastateltavien kokemuksen mukaan vertaisten eli toisen maahanmuuttajataustaisen henkilön ja natiivien aikuisten kanssa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa, ja vuorovaikutustilanteet vertaisten kanssa koettiin ilmapiiriltään rennoksi, ja sitä kautta parhaaksi myös kielenoppimisen kannalta.

Kävi ilmi, että tässä tutkimuksessa haastatellut henkilöt olivat huomattavan vähän vuorovaikutuksessa natiivien suomen kieltä puhuvien henkilöiden kanssa vapaa-ajallaan, ja suurin osa heidän suomen kielellä tapahtuneista vuorovaikutustilanteista toteutui koulussa tai työharjoittelussa. Olisi mielenkiintoista tutkia aihepiiriä lisää ja selvittää, mitkä syyt ovat kytköksissä maahanmuuttajien vähäisiin kontakteihin natiivien kanssa, sillä tässä tutkimuksessa ei pureuduttu niihin.

Linnea Kuoppala

Tutkielman nimi: S2-opiskelijoiden kokemuksia vuorovaikutustilanteista suomen kielellä

Under den tid jag studerat till klasslärare vid Helsingfors universitet har jag förundrats över varför samhörighet som fenomen i skolan knappt ingått i studierna alls. Eleverna i skolan behöver känna sig trygga och välkomna både i skolan och i klassen. Under de senaste året har vi kunnat läsa om flera allvarliga mobbningsfall som på sätt eller annat varit förknippade med grundskolan. Det fruktansvärda fallet i Forsby föreligger som tydligt exempel för att något definitivt behöver göras. Vi klasslärare bär ett ansvar beträffande elevernas välmående. Min studie fokuserar på klassen och skolan som en gemenskap. Eleverna behöver känna att de hör till gruppen, de behöver uppleva samhörighetskänsla i sin klass.

Då vi människor upplever samhörighet föds positiva känslor så som glädje belåtenhet och upprymdhet. Då vi däremot inte upplever samhörighet, då vi blir avvisade, utstötta eller ignorerade frambringas negativa känslor så som sorg, depression och avundsjuka. Personer som inte upplever samhörighet löper risk att insjukna i både psykiska och fysiska sjukdomar. I värsta fall kan dessa även lida av grava beteenderelaterade problem som dessutom kan leda till kriminalitet och även självmord.

Klassläraren bör se till att ingen elev i klassen blir utelämnad från klassgemenskapen. Det är viktigt att alla elever har någon att ty sig till. Eleverna tillbringar mycket tid i sin skola, i sin klass. Klassen kan bra vara en plats där det är riktigt roligt ibland, där det skrattas och där eleverna trivs. Läraren behöver bry sig om sina elever och vara empatisk samtidigt som hen behöver vara sträng och stödja eleverna då de behöver hjälp. Även genom olika aktiviteter kan klassläraren främja samhörighetskänslan eleverna emellan. Klassläraren behöver vara lyhörd, hen behöver se till att eleverna att trivs och känner sig trygga i skolan.

Fredrik Paul

”Vi har sådan där bra… Jag vet inte vad det heter…” En fenomenografisk studie om hur lågstadieelever upplever samhörighet i skolan

On todettu, että yhä useampi oppilas kokee motivaatioon ja oppimiseen liittyviä ongelmia koulussa. Motivaation tukemista voidaankin pitää yhtenä koulun keskeisenä tavoitteena. Olennaista on tiedostaa, että koulussa on eri tavalla motivoituneita oppilaita, jotka tulkitsevat oppimis- ja suoritustilanteet eri tavoin. Erilaisiin tulkintoihin ja tavoitteisiin voidaan kuitenkin nähdä vaikuttavan oppilaiden erilaiset ajattelutavat liittyen oppimiseen, älykkyyteen ja omiin kykyihin.

Tutkimuksessani opiskelumotivaatiota lähestyttiin tavoiteorientaatioiden näkökulmasta. Kyseessä on motivaatioteoria, jonka perusteella yksilöt eroavat sen suhteen kuinka he suuntautuvat oppimis- ja suoritustilanteisiin. Olennaista on, millaisia tavoitteita ja niiden seurauksia oppilas suosii. Osalle tärkeintä on oppia uutta tai menestyä. Joillekin tärkeintä on sen sijaan suoriutua muita paremmin tai välttää epäonnistumisia. Osa puolestaan pyrkii välttelemään koulutyötä ja selviytymään siitä mahdollisimman vähällä vaivalla. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, minkälaisia oppimiseen ja älykkyyteen liittyviä ajattelutapoja eri tavalla motivoituneet oppilaat suosivat. Ajattelutapoja tarkasteltiin kasvun ja muuttumattomuuden ajattelutapojen (Mindsets) avulla. Ajattelutapojen taustalla on oletuksia siitä, voiko ihminen kehittää perusominaisuuksiaan vai ei. Kasvun ajattelutavan mukaan omia kykyjä ja älykkyyttä voi kehittää ahkeruuden ja vaivannäön avulla. Muuttumattomuuden ajattelutapa sen sijaan näkee älykkyyden ja muut yksilön ominaisuudet synnynnäisinä ja pysyvinä.

Tutkimuksen lähtöoletuksena oli, että eri tavoin motivoituneet oppilaat saattavat suosia myös erilaisia oppimiseen ja älykkyyteen liittyviä ajattelutapoja. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kasvun ajattelutavan tietoista opettamista kouluissa voidaan pitää yhtenä keskeisenä pedagogisena lähestymistapana, jolla uskotaan olevan vaikutusta oppilaiden motivaatioon ja oppimiseen.

Tässä tutkimuksessa käytettiin Mind the Gap-tutkimushankkeeseen kuuluvaa aineistoa. Aineisto koostui kuudesluokkalaisten oppilaiden (N= 761) kyselytutkimuksesta. Tutkimus suoritettiin kvantitatiivisena tutkimuksena, jossa pyrittiin tutkimushenkilöiden ryhmittelyyn sekä yhteyksien ja erojen tarkasteluun. Tavoitteena oli kuitenkin tilastollisen merkitsevyyden lisäksi arvioida tulosten sisällöllistä merkitsevyyttä ja avata aiheeseen uusia näkökulmia.

Tulokset osoittivat, että kuudesluokkalaisten oppilaiden tutkimusjoukosta oli löydettävissä eri tavoin motivoituneiden oppilaiden ryhmiä. Oppilaat olivat pääosin motivoituneet oppimis-, menestys- ja suorituskeskeisesti ja ajattelivat omista kyvyistään myönteisesti. Pieniä eroja ajattelutavoissa oli kuitenkin paikannettavissa. Tulosten perusteella voitiin havaita, että kaikista heikoimmin motivoituneet oppilaat suosivat myös kaikista vähiten oppimista tukevaa kasvun ajattelutapaa. Oppimista tavoittelevat oppilaat sen sijaan olivat omaksuneet eniten kasvun ajattelua. Suoritushakuisilla oppilailla puolestaan korostui muuttumattomuuden ajattelutapa. Sukupuolten erot todettiin kokonaisuudessaan hyvin vähäisiksi, mutta oppimiseen suuntautuneiden oppilaiden ryhmässä tyttöjen todettiin olevan yliedustettuina. Tutkimustulokset tukivat oletusta siitä, että kasvun ajattelutavan tukeminen koulussa saattaisi parantaa oppilaiden motivaatiota  ja vaikuttaa siten myönteisesti myös oppimiseen.

Tekijä: Suvi Lehtinen

Työn nimi: Tavoiteorientaatioryhmien erot kasvun ja muuttumattomuuden ajattelutavoissa kuudesluokkalaisilla oppilailla

On todettu, että yhä useampi oppilas kokee motivaatioon ja oppimiseen liittyviä ongelmia koulussa. Motivaation tukemista voidaankin pitää yhtenä koulun keskeisenä tavoitteena. Olennaista on tiedostaa, että koulussa on eri tavalla motivoituneita oppilaita, jotka tulkitsevat oppimis- ja suoritustilanteet eri tavoin. Erilaisiin tulkintoihin ja tavoitteisiin voidaan kuitenkin nähdä vaikuttavan oppilaiden erilaiset ajattelutavat liittyen oppimiseen, älykkyyteen ja omiin kykyihin.

Tutkimuksessani opiskelumotivaatiota lähestyttiin tavoiteorientaatioiden näkökulmasta. Kyseessä on motivaatioteoria, jonka perusteella yksilöt eroavat sen suhteen kuinka he suuntautuvat oppimis- ja suoritustilanteisiin. Olennaista on, millaisia tavoitteita ja niiden seurauksia oppilas suosii. Osalle tärkeintä on oppia uutta tai menestyä. Joillekin tärkeintä on sen sijaan suoriutua muita paremmin tai välttää epäonnistumisia. Osa puolestaan pyrkii välttelemään koulutyötä ja selviytymään siitä mahdollisimman vähällä vaivalla. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, minkälaisia oppimiseen ja älykkyyteen liittyviä ajattelutapoja eri tavalla motivoituneet oppilaat suosivat. Ajattelutapoja tarkasteltiin kasvun ja muuttumattomuuden ajattelutapojen (Mindsets) avulla. Ajattelutapojen taustalla on oletuksia siitä, voiko ihminen kehittää perusominaisuuksiaan vai ei. Kasvun ajattelutavan mukaan omia kykyjä ja älykkyyttä voi kehittää ahkeruuden ja vaivannäön avulla. Muuttumattomuuden ajattelutapa sen sijaan näkee älykkyyden ja muut yksilön ominaisuudet synnynnäisinä ja pysyvinä.

Tutkimuksen lähtöoletuksena oli, että eri tavoin motivoituneet oppilaat saattavat suosia myös erilaisia oppimiseen ja älykkyyteen liittyviä ajattelutapoja. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kasvun ajattelutavan tietoista opettamista kouluissa voidaan pitää yhtenä keskeisenä pedagogisena lähestymistapana, jolla uskotaan olevan vaikutusta oppilaiden motivaatioon ja oppimiseen.

Tässä tutkimuksessa käytettiin Mind the Gap-tutkimushankkeeseen kuuluvaa aineistoa. Aineisto koostui kuudesluokkalaisten oppilaiden (N= 761) kyselytutkimuksesta. Tutkimus suoritettiin kvantitatiivisena tutkimuksena, jossa pyrittiin tutkimushenkilöiden ryhmittelyyn sekä yhteyksien ja erojen tarkasteluun. Tavoitteena oli kuitenkin tilastollisen merkitsevyyden lisäksi arvioida tulosten sisällöllistä merkitsevyyttä ja avata aiheeseen uusia näkökulmia.

Tulokset osoittivat, että kuudesluokkalaisten oppilaiden tutkimusjoukosta oli löydettävissä eri tavoin motivoituneiden oppilaiden ryhmiä. Oppilaat olivat pääosin motivoituneet oppimis-, menestys- ja suorituskeskeisesti ja ajattelivat omista kyvyistään myönteisesti. Pieniä eroja ajattelutavoissa oli kuitenkin paikannettavissa. Tulosten perusteella voitiin havaita, että kaikista heikoimmin motivoituneet oppilaat suosivat myös kaikista vähiten oppimista tukevaa kasvun ajattelutapaa. Oppimista tavoittelevat oppilaat sen sijaan olivat omaksuneet eniten kasvun ajattelua. Suoritushakuisilla oppilailla puolestaan korostui muuttumattomuuden ajattelutapa. Sukupuolten erot todettiin kokonaisuudessaan hyvin vähäisiksi, mutta oppimiseen suuntautuneiden oppilaiden ryhmässä tyttöjen todettiin olevan yliedustettuina. Tutkimustulokset tukivat oletusta siitä, että kasvun ajattelutavan tukeminen koulussa saattaisi parantaa oppilaiden motivaatiota  ja vaikuttaa siten myönteisesti myös oppimiseen.

Tekijä: Suvi Lehtinen

Työn nimi: Tavoiteorientaatioryhmien erot kasvun ja muuttumattomuuden ajattelutavoissa kuudesluokkalaisilla oppilailla

Keväällä 2020 Suomen hallitus joutui toteamaan yhdessä tasavallan presidentin Sauli Niinistön kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Hallitus linjasi 16.3.2020 lisätoimenpiteitä, joiden tarkoituksena oli suojata väestöä sekä yhteiskunnan ja talouselämän toiminnan turvaaminen. Nämä lisätoimenpiteet pitivät sisällään muun muassa koulujen sulkemisen ja niissä olevan lähiopetuksen keskeyttämisen. Näin ollen suurin osa koululaisista ja opettajista joutui siirtymään etäkouluun. Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon opettajien töissä jaksamisesta ja kevään 2020 poikkeusolot nostivat taas aiheen pinnalle. Opettajat olivat täysin uuden edessä ja joutuivat kehittämään nopealla aikataululla uuden tavan opettaa.

Etäopetus on vaihtoehtoinen tapa lähiopetukselle, eli kasvokkain tapahtuvalle opetukselle. Sitä toteutetaan tieto- ja viestintätekniikan avulla esimerkiksi video-opetuksessa tai verkkokurssilla. Opetus voi olla joko kokonaan etänä tai osana monimuoto-opetusta.

Individualistinen työtapa voi olla jollekin mieluinen tapa opettaa, mutta se estää lähes täydellisesti tuen ja palautteen saamisen kollegoilta. Ennen yhteisopetuksen aloittamista onkin syytä pohtia omaa opetusfilosofiaansa. Tärkein kysymys on, onko valmis luopumaan autonomisesta työtavasta päästääkseen toisen pedagogin työskentelemään samaan tilaan. Yhdessä opettavat opettajat jakavat ne vastuut ja tehtävät, jotka opettaja yleensä hoitaisi yksin. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi tuntien suunnittelu, toteutus ja arviointi. Yhteisopettajuus työmuotona on monipuolinen keino antaa tukea sitä tarvitseville oppilaille. Se perustuu opettajien väliseen yhteistyöhön ja sillä tavoitellaan opetuksen monipuolistamista ja erityisen tuen mahdollistamista yleisopetuksen luokassa. Luokanopettaja voi toteuttaa yhteisopetusta yhdessä esimerkiksi erityisopettajan tai toisen luokanopettajan kanssa

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, miten yhteisopettajina toimivat opettajat toteuttivat etäopetusta kevään 2020 poikkeusoloissa. Lisäksi selvitin, mitä mahdollisia hyötyjä ja haasteita opettajat kokivat yhteisopettajuudesta etäopetuksessa. Tämän tutkimuksen kautta pyrin lisäämään tietoa ja ymmärrystä yhteisopettajuuden peruspilareista sekä etäopetuksesta.

Tutkimuksessani oli kolme tapausta, joista jokainen muodostui kahdesta yhteisopettajuutta toteuttaneesta luokanopettajasta. Kaikkien tapausten opettajaparit katsoivat järkevimmäksi jakaa oppilaansa kahteen erilliseen ryhmään. Kullakin opettajaparilla oli päivässä noin tunnin mittainen opetushetki videoyhteyden välityksellä. Tämän jälkeen yhteys jäi auki, jotta esimerkiksi tuen tarvitsijat pystyivät jäämään työskentelemään opettajan avustuksella. Kahdessa tapauksessa opettajat järjestivät luokalle myös vapaaehtoisia tapaamisia luokkahengen ylläpitämiseksi.

Kaikissa kolmessa tapauksessa opettajien kokemat hyödyt työparista olivat pitkälti samoja. Kaikki parit nostivat esille työn helpottumisen jaettujen työtehtävien ja kollegan tuen ansiosta. Kaksi tapausta toivat esille opettajien omien vahvuuksien hyödyn tiimityöskentelyssä. Kaksi tapausta korostivat myös jaettua vastuuta ja sen tuomaa helpotusta omaan työstressiin sekä suunnittelun helpottumista työparin myötä. Muita opettajilta esille tulleita hyötyjä oli arvioinnin helpottuminen sekä oman työskentelyn kehittäminen.

Työparista koettuja haasteita ei ilmennyt juurikaan. Tähän syynä voi olla muun muassa se, että yhteisopettajuutta tarkasteltiin juurikin etäopetuksen näkökulmasta. Myös se, että haastattelut toteutettiin parina saattaa vaikuttaa siihen, että isoimpia haasteita ei viitsitty tuoda esille toisen kuullen. Yksi tapaus ei keksinyt yhtään haastetta, jonka työpari olisi tuonut mukanaan etäopetuksessa. Yksi tapaus nosti esille satunnaiset erimielisyydet sekä työpuhelimen myötä tulleet lisätehtävät toiselle. Yksi tapaus koki, että tiedonvälittämisessä on tullut välillä haasteita ja siitä on seurannut muutamia väärinymmärryksiä. Kaikki opettajaparit kuitenkin korostivat, että mikään näistä edellä mainituista haasteita ei ole muodostunut kynnyskysymykseksi ja yhteisopettajuuden tuomat edut painavat vaakakupissa enemmän.

Tapauksia summatessa voidaan siis tämän tutkimuksen pohjalta todeta, että yhteisopettajuus nähdään hyvänä työtapana myös etäopetuksessa.

Tekijä: Janette Salo

Työn nimi: Tapaustutkimus yhteisopettajuudesta kevään 2020 etäopetuksessa – ”Tää oli nyt pelastus tänä keväänä et oli oikeesti se työpari”

Matematiikan osaamistaso on laskenut merkittävästi vuosien 2000 ja 2009 PISA-tutkimuksista. Lisäksi suomalaiset lapset eivät pidä matematiikasta muihin PISA-tutkimuksessa tutkittuihin maihin nähden. Vuoden 2012 PISA-tutkimuksessa kiinnitettiin erityisesti huomiota motivaatioon ja asenteisiin matematiikan kohdalla. Tutkimuksessa todettiin, että suomalaisten nuorten sisäinen motivaatio matematiikan oppimista kohtaan oli huomattavasti muiden OECD-maiden keskiarvoa huonompi. Kun vuosi vuodelta uran luominen luonnontieteisiin ammatteihin kiinnostaa oppilaita vähemmän, on tärkeää kiinnittää huomiota luonnontieteiden opetukseen.

Kiinnostus matematiikkaa kohtaan edistää matemaattisten taitojen kehitystä sekä vaikuttaa suoriutumiseen myönteisesti. Matematiikasta kiinnostuminen on oppimisen kannalta tärkeää, mutta Suomessa tilanne niin matematiikan kiinnostuksen kuin osaamisenkin kanssa on heikentynyt. Siksi tavoitteekseni tässä pro gradu tutkielmassani nousi luoda matematiikkamateriaalia, joka herättää kiinnostusta ja innostusta matematiikkaa kohtaan. Tavoitteeni mukaisessa kehittämistuotoksessa matematiikkaa havainnoidaan niin sanottujen perinteisten oppikirjatehtävien ulkopuolella.

Pro gradu -tutkielmani on toteutettu kehittämistutkimuksena. Empiirisessä ongelma-analyysissa on kerätty tietoa LUMA2020-ohjelmaan osallistuneista esi- ja alkuopetuksessa toimivien opettajien ja kasvattajien matematiikkamateriaalien toiveista.  Tähän kyselyyn vastanneiden vastauksien ja aiempien tutkimuksien perusteella loin ensimmäisen kehittämistuotoksen. Tätä tuotosta arvioitiin tapaustutkimuksena haastattelemalla materiaalia kokeilleita viittä kasvattajaa. Haastattelujen tuloksien perusteella loin toisen kehittämistuotoksen.

Kehittämistuotoksena muodostui merirosvoteemainen seikkailu. Seikkailu on esi- ja alkuopetusikäisille suunnattu 45:n minuutin mittainen kokonaisuus, jossa ratkotaan pulmia matematiikan avulla. Seikkailun voi toteuttaa kotona, koulussa, eskarissa tai missä tahansa. Tehtävissä päästään harjoittelemaan alle 8-vuotiaiden  lasten matemaattiselle kehitykselle olennaisia taitoja, ongelmanratkaisua, yhteistyötä ja ennen kaikkea, seikkailemaan.

Tämän pro gradu -tutkielman mukaan mielekäs ja kiinnostava esi- ja alkuopetusikäisille lapsille suunnattu matematiikka materiaali on oikean tasoista ja sellaista, jota voidaan eriyttää. Kiinnostusta materiaaliin lisää toiminnallisuus sekä lapsia kiinnostava tarina, jonka kannalta toiminta on loogista. Hyvät ja selkeät ohjeet niin lapsille kuin aikuisillekin vaikuttavat materiaaliin kiinnostumiseen ja sitoutumiseen positiivisesti.

Matematiikan oppimisen ei tulisi olla enää tehtävämaratoneja ja yksin puurtamista. Leikit, pelit ja seikkailut luovat oivan pohjan motivoivalle, toiminnalliselle ja hauskalle oppimiselle. Kiinnostus ja innostus matematiikkaa kohtaan syntyy varhain ja siihen tulisi panostaa esi- ja alkuopetuksesta alkaen lapsille sopivalla tasolla.

Tekijä: Vilma Laiho
Työn nimi: ”Ja joku oli silleen, että ei tää oo matikkaa!” Kehittämistutkimus: matematiikkaseikkailu esi- ja alkuopetukseen

Tulevaisuuden työelämän vaatimukset muuttavat myös osaamistarpeita, joissa moniosaajuuden vaatimus korostuu. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella asiantuntijoiden näkemyksiä ja kokemuksia moniosaajuudesta sekä niitä taitoja, joita asiantuntijat kokevat tarvitsevansa moniosaajan roolissa. Lisäksi tarkastelin tekijöitä, jotka asiantuntijoiden kokemuksen mukaan haastavat ja tukevat moniosaajuutta. Tutkimus toteutettiin toimeksiantona media- ja markkinointialan organisaatiolle, jossa oli käynnistetty osaamisen kehittämisen hanke moniosaajuuden lisäämiseksi. Tässä työssä moniosaajuuden teoreettinen viitekehys muodostui erilaisten asiantuntijateorioiden pohjalta ja se määriteltiin relationaalisena, horisontaalisena ja kollektiivisena asiantuntijuuden muotona, joka kehittyy erilaisissa verkostoissa.

Tutkimus toteutettiin laadullisena ja tutkimusaineisto koostui yhdeksästä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Tutkimuksen osanottajat työskentelivät asiantuntijaroolissa kohdeorganisaatiossa ja he olivat laajentaneet osaamistaan moniosaajiksi. Haastattelukysymykset keskittyivät asiantuntijoiden keskeiseen osaamisen, uuden osaamisen hankkimisen, uuden oppimisen osallistamisen sekä moniosaajuuden teemoihin. Tutkimusaineiston analyysi toteutettiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla.

 Tutkimustulosten mukaan asiantuntijat kokivat moniosaajuuden tarjoavan heille laaja-alaista ymmärrystä ja kykyä toimia joustavammin eri sidosryhmien kesken. Moniosaajuus vaati kuitenkin vahvaa ydinosaamista ja edellytti selkeitä moniosaajan taitoja. Näitä taitoja olivat itsensä johtaminen, ratkaisukeskeisyys, muutoskyvykkyys, sosiaalinen joustavuus ja jatkuva oppiminen. Moniosaajuutta haastavia tekijöitä organisaatiossa olivat ajan puute, koulutuksen suunnittelun ja seurannan puute, tuen puute koulutuksessa sekä tiedon hajautuneisuus ja saatavuus. Toisaalta moniosaajuutta tukevia tekijöitä organisaatiossa olivat työyhteisö, kouluttautumiseen kannustaminen sekä tiedon ja osaamisen jakaminen. Tutkimukseni merkittävin tulos oli asiantuntijoiden tarve tulla kuulluksi ja ymmärretyksi kohdeorganisaatiossa moniosaajuuden kehittämishankkeessa.

Tutkimus tarjoaa uutta merkityksellistä ja tieteellistä tietoa moniosaajuudesta. Lisäksi tutkimus antaa kohdeorganisaatiolle arvokasta tietoa moniosaajien kokemuksista tuoden asiantuntijoiden äänen kuuluviin. Tässä tutkimuksessa kehitetty moniosaajuuden malli kuvaa käytäntölähtöistä modernia asiantuntijuutta eli moniosaajuutta, joka kuitenkin pohjautuu tutkimuksen kohdeorganisaation työhön ja näin tarjoaa pohjaa jatkotutkimuksille.

Tekijä: Nea Raaska
Työn nimi: ”Pitäis tehdä kunnolla tilaa sille moniosaajalle siinä organisaatiossa” – Asiantuntijoiden kokemuksia ja näkemyksiä moniosaajuudesta asiantuntijaorganisaatiossa