Opettaja tutkii ja tutkija opettaa. Suomalainen luokanopettaja on tutkivan, akateemisen prässin läpäissyt kasvatustieteen maisteri. Tieteenalasta riippumatta jokainen korkeakoulutettu tekee tutkimusharjoituksen “pro gradu” (suom. ”ennen valmistumista”). Luokanopettajien tapauksessa harva kuitenkaan väittää olevansa valmis ennen varsinaista kenttäkokemusta, jos koskaan. Pätevä luokanopettajaksi kuitenkin on, ainakin paperilla.
“Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matkanteko.” -Ralph Emerson
Kerran, toisen ja kymmenennenkin kerran kuulin, että gradullani ei ole väliä, vain valmistumisellani on. Näin sanovat tarkoittivat ehkä hyvää, mutta eivät tunne minua tai jaa näkemystäni gradun merkityksellisyydestä opettajaksi pätevöitymisen prosessissa.
Perusopetuksen voimassaolevissa opetussuunnitelman perusteissa (2016) korostetaan oppilaslähtöisyyttä, yksilöllisyyttä ja ilmiöoppimista eli käytännössä eri tieteenalojen näkökulmien yhdistelyä – tavoitteena on vahvistaa, tai edes herättää monimediaiseen informaatiotulvaan päälakeaan myöten vajonneen oppijan motivaatiota. Kasvatustieteen maisteri opettaa koulutyössään vahvasti esimerkillään – oman gradunsa merkitykselliseksi kokeva luokanopettaja mallintaa uteliaisuutta, tiedonjanoa, sinnikkyyttä ja kriittisyyttä.
Ruuhkavuosissa räpistelevän alanvaihtajan, keskittymishäiriöisen idealistin gradutyö on pääosin kamalaa vierestäseurattavaa. Prosessin ansiosta gradun sivutuotteena saattaa kuitenkin syntyä ehompi yksilö: läsnäoloa arvostavampi, vähemmän kontrollifriikki, vähemmän suorituskeskeinen, sivistyneempi, kriittisyyteen harjaantuneempi, paremmin priorisoiva ja onnistumisestaan täysin rinnoin iloitseva pian valmis maisteri.
Digiosaaminen + peruskoulun eetos + ajankohtaisuus + mallintamisen tarve
= motivaatio -> tutkimustehtävä
Gradun onnistumista edistävänä tekijänä voi pitää sitä, että valittu tutkimustehtävä motivoi tutkijaa itseään. Toteutin oppijalähtöisyyttä tutkimuksessani hyödyntämällä omia yksilöllisiä osaamisalueitani kuten edeltävää työkokemustani ja asiantuntijuuttani verkkopalveluista, asiakasneuvonnasta ja -kokemuksesta, palveluprosesseista sekä riskienhallinnasta. Osaamisalueeni palvelivat tutkimustehtävääni. Koko opettajankoulutuksen ajan olin yhdistellyt lähes kaikkiin oppilastöihini peruskoulun digitalisaation tarkastelua.
Tutkimustehtävän ajankohtaisuus motivoi. Ilmiön tuli olla tutkimisen arvoinen, tuloksilla tulisi olla käytännön merkitystä, haaveilin niiden kiinnostavan kollegoitani tai opetustoimialalla työskenteleviä laajemminkin. Näin ollen keväällä 2020 gradusuunnitelmat oli tehtävä kokonaan uudelleen. Alkuperäinen suunnitelma Matematiikan opetuksen formatiivinen arviointi digitaalisilla välineillä ei tuntunut merkitykselliseltä tässä ajassa.
Ennen tutkimuskirjallisuuteen perehtymistä minulla itsekin huoltajana ja mediaa seuranneena, oli monenlaisia mielipiteitä etäopetuksesta. Pragmaattisempi ja matemaattisempi puoleni kaipasi mitattavampaa todistusta. Halusin pätevät argumentit hypoteeseilleni siitä, mihin suuntaan etäopetusta tulisi ohjata. Todellisuus osoittautui kuitenkin hypoteeseja rikkaammaksi, toisaalta yksinkertaisemmaksi ja myös yllättäväksi.
Tunteellisia ja samaistuttavia kuvauksia kotien tilanteista, tulokset osa 1
Tutkimukseni aineistoksi sain jopa 526:n helsinkiläisen huoltajan monisanaiset ja moninaiset kuvaukset etäopetuksesta. Luin, pohdin ja veivasin useaan otteeseen huoltajien vapaasti muotoilemia vastauksia kysymykseen “Jotain muuta sanottavaa poikkeusoloista keväällä 2020.” Kuvaukset olivat aitoja, vailla koulutuspoliittista/toimialan ammattijargonia ja ne antoivat tunteikkaan kuvan kotien kokemusten moninaisuuksista ja toisaalta yhteneväisyyksistä. Tutkimusmenetelmääni kuului vastausten ryhmittelyä, ryhmien ryhmittelyä, sanomisten ja sanomattajättämisten tulkintaa. Pyrin arvioimaan tekemiseni vahvuuksia ja heikkouksia kriittisesti.
Vastauksia luokittelemalla ja tulkitsemalla muodostuivat tutkimukseni tulokset, esimerkiksi: Täysin puuttuva onlineyhteys koettiin heitteillejättönä. Kahdenkeskiset viisiminuuttiset opettajan kanssa olivat elintärkeitä. Vaihtelevat oppimistehtävät virkistivät oppilasta. Rauhallinen oppimisympäristö kotona ja perheen kanssa oleminen saivat oppilaan voimaan paremmin. Kukin tuloskuvaus sai painoarvoa tulkinnallisin, mutta myös määrällisin perustein.
Tulosten perusteella teen suosituksia opettajille sekä opetuksenjärjestäjille. Suosituksiin tulee suhtautua varauksella. Kunnioitan opettajan autonomiaa ja jokainen opettaja voi toteuttaa omaa opettajuuttaan tavallaan. Opetuksenjärjestäjän tulee kuitenkin turvata tietyn tason opetus poikkeusoloissakin. Tietty taso turvataan tiedottamalla, kouluttamalla ja luokanopettajan työ mahdollistamalla sekä työrauha turvaamalla.
Päätuloksina esittelen suositukset (top5) luokanopettajan priorisoinnille etäopetustilanteiden pystyttämisessä ja järjestämisessä:
- Onlineopetusta olisi hyvä olla vähintään 1-2h päivässä.
- Oppimista ei voi jättää itseopiskelun varaan ja uusien asioiden opettamista huoltajille.
- Pienryhmätyöskentelyä, vertaisoppimista ja -arviointia voisi hyödyntää.
- Läksy- ja läsnäolokontrolli funtsittava.
- Vanhemmille paljon tietoa käytännöistä ja koko etäopetusjakson alkuun verkkovanhempainilta. Vanhemmille voi antaa vinkkiä koulutyön tukeen, mutta koulutyön tukea ei voi edellyttää!
Rauha ja hyvinvointi etäopetuksen oppimisympäristöissä,
tulokset osa 2
Yllättävänä, toisena päätuloksena esittelen kuvauskategorian “rauha”. Poikkeusolojen aikana luokkahuoneeseen avautuneen oven kautta huoltajille paljastui koulun nykytilan kakofonisuus, joka saa vain ajoittain valtakunnallista klikkitasoista mediahuomiota. Perusrahoitusta on vähennetty vuosia. Sadassa vuodessa koulujen lukumäärä on puolittunut. Keski-ikään tullut peruskoulu alkaa rapautua. Ryhmä- ja koulukoot kasvavat. Samaan aikaan vaatimuksia koulutyölle lisätään määrällisesti ja syvyydeltään. Tuloksissa nähdään kuitenkin luku- ja laskutaidon heikentymistä.
Pohdinnassani näen tässä syyn sekä seurauksen. Tämän tutkielman julkaisuhetkellä suomalainen koulu vastaanottaa satoja, kuluvan vuoden aikana varmasti tuhansia ukrainalaispakolaisia, jotka liittyvät olemassaoleviin tai perustettaviin valmistavan opetuksen ryhmiin. Suomalainen Pisatähti-peruskoulu ei tule kestämään oppilasaineksen moninaisuuden edelleen jatkuvaa kasvua resurssien kiristyessä. Ei, vaikka luokanopettajista suuri osa on mielestäni ammattitaidoltaan jeesuksen tasoisia. Inspiroivia opettajia myös opettajanakoulutuksessa oli runsaasti, mm. Katarina Stenberg, Jari Salminen, Anu Laine, atlas.ti-aineistonhallintaohjauksella graduni kanssa merkityksellistä tukea antanut Raisa Ahtiainen sekä gradutyön ohjaaja Risto Hotulainen.
“Mutta työ se sentään hauskinta on, ei siitä mihinkään pääse.” – Minna Canth
Yksittäisen opettajan paras keino jaksaa vaativassa toimessa on pedagogisin ja henkilökohtaisin perusteluin tehty työn priorisointi, jota opetuksenjärjestäjän tulee tukea kaikin tavoin. Toivon, että tutkimustyölläni olisi merkitystä opettajan työssäjaksamiselle ja hallinnossa työskentelevälle asiantuntijalle oppilaiden hyvinvoinnin ja oppimisen tuessa.
Jokainen lapsi ansaitsee hänet todella huomaavan aikuisen. Jokainen opettaja ansaitsee oppia tuntemaan jokaisen oppilaansa. Jokainen huoltaja ansaitsee hyvän huomaavaa, kärsivällistä yhteistyötä lapsen kasvun tukemisessa. Ja jos nyt aivan rehellisiä ollaan, niin kyllä se huumori on lopulta tärkein keino jaksaa luokanopettajan työssä.
Keravalla 25.4.2022, Kaisa Fonsell-Lehto
Gradun nimi: ”Kouluissa on varmasti tehty suunnitelma vastaavan varalle” – ETÄOPETUKSEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT – Koettu etäopetus ja onnistumiset koronakeväänä 2020 helsinkiläisten huoltajien avovastauksissa (Julkaistu Helsingin yliopiston HELDA-tietokannassa 9.5.2022, julkinen)
Ps. Mesenaattini ja kielimaisteri Oskari sekä koekappaleeni Erkki ja Martti, jokainen tilaisuus on käytettävä sanoakseni: Olette kaikkeni, rakastan teitä, vaikka ammatillinen palo riivaakin.
