Tutkimuksen taustaa
Luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin köyhtyminen on yksi aikamme merkittävimpiä ympäristöongelmia. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen turvaamiseksi on tehty monia kansainvälisiä sekä kansallisia suunnitelmia ja sopimuksia, mutta lajiston uhanalaistumista ei ole saatu kuitenkaan hillittyä tavoitteiden mukaisesti.
Luonnon monimuotoisuuden suojelemisen edellytyksenä on se, että ihmiset ymmärtäisivät luonnon monimuotoisuuden merkityksen koko maapallolle sekä jokaiselle ihmiselle omakohtaisesti. Jotta voisimme ymmärtää luonnon monimuotoisuuden merkityksen, on meillä oltava tietoa erilaisista lajeista eli lajintuntemusta. Useissa tutkimuksissa onkin todettu, että biodiversiteetin opiskelun tulisikin alkaa jo varhaislapsuudessa oman lähiympäristön kasvien ja eläinten havainnoinnilla. Tälle ajatukselle pohjaa myös Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, jonka mukaan yhtenä ympäristöoppi- oppiaineen kannalta keskeisenä tavoitteena on ohjata oppilaita tuntemaan ja ymmärtämään luonnonympäristöä, ihmistä, elämää, sen kehittymistä ja reunaehtoja maapallolla.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden ympäristöopin tavoitteena alaluokilla on myös oppilaiden ympäristösuhteen rakentumisen tukeminen. Luontosuhteen kehittymiselle on tärkeää, että oppilaat ymmärtävät luonnon monimuotoisuuden merkityksen maapallon elinkelpoisuuden kannalta, minkä lisäksi oppilaille muodostuu käsitys siitä, että ihminen on osa luonnon monimuotoisuutta ja täysin riippuvainen häntä ympäröivästä luonnosta. Luontosuhteen syntyminen onkin siis edellytys sille, että oppilaissa herää mielenkiinto oman ympäristönsä tutkimiseen, suojelemiseen ja kestävien elämäntapojen omaksumiseen. Jotta oppilaat pystyisivät kehittämään luontosuhdettaan, hahmottamaan omakohtaisesti luonnon monimuotoisuutta ja ymmärtämään luonnon toimintaa, heidän tulee päästä harjoittelemaan lajien havainnointia, luokittelua ja tunnistamista.
Peruopetuksen alaluokilla luokanopettajien tulisi siis osata tukea oppilaidensa ympäristösuhteen sekä luontosuhteen kehittymistä ohjaamalla heitä tutkimaan omaa elinympäristöään ja lähiluontoaan mm. kasvilajeja havainnoimalla ja tunnistamalla. Useat viime vuosina tehdyt tutkimukset kuitenkin osoittavat, että luokanopettajaopiskelijoiden kasvien lajintuntemus ovat Suomessa keskimäärin heikkoa. Alaluokkien opetuksen kannalta olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että opettajan omat taidot ja tiedot ovat riittävän hyvät, jotta hän pystyisi ohjaamaan oppilaita lajintunnistuksessa muuhunkin kuin joidenkin oppikirjassa esiintyvien lajien tarkasteluun.
Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus
Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia ja vertailla luokanopettajaopiskelijoiden ja biologian aineenopettajaopiskelijoiden tapaa tehdä näköhavaintoja kasvilajeista. Opiskelijaryhmien välillä oletetaan olevan eroa siinä, kuinka hyviä he ovat kasvilajien tunnistajina, sillä luokanopettajaopiskelijoiden lajintunnistustaidot ovat aiemmissa tutkimuksissa osoittautuneet heikoiksi. Lisäksi luokanopettajan opintoihin kuuluu pakollisina biologian opintoina vain yksi viiden opintopisteen didaktiikan kurssi, josta puolet on varattu maantieteen didaktiikan opiskelulle. Biologian aineenopettajaopiskelijoilla sen sijaan annetaan jo perusopinnoissa yleiskuva Suomen kasvistosta sekä opetetaan käytännön lajinmääritystä, lajien levinneisyyttä ja kasvien kasvupaikkaekologiaa. Tutkimuksessani tarkastelen, onko opettajaopiskelijaryhmien välillä eroa näköhavaintojen kohdistamisessa, katseen kestossa, näönvaraisessa lajintunnistuksessa tai lajintuntemuksessa, jota tutkitaan soveltavan tehtävän avulla. Opiskelijaryhmien mahdollisia eroja tarkastelemalla pyritään selvittämään vaikuttaako lajintunnistus- ja tuntemustaidot kasvien näönvaraiseen havainnointiin.
Tutkimus on osa Helsingin yliopiston Cultivating Of Expertise in Learning of Life Sciences-hankeen (CELLS) tutkimusta, jossa selvitetään asiantuntijuuden kehittymistä life sciences-aloilla. Tutkimus toteutettiin silmänliiketutkimuksena. Tutkimuskohteeksi valikoituivat Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan luokanopettajaopiskelijat sekä bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan biologian aineenopettajaopiskelijat. Tutkimukseen osallistui viisi opiskelijaa kummastakin opiskelijaryhmästä eli yhteensä tutkittavia oli kymmenen. Tutkimuksen aineisto muodostui luontosuhdetta mittaavasta kyselystä, lajintunnistuksen lähtötasotestistä sekä kasvilajien tunnistamista ja lajintuntemuksen soveltamista mittaavista osaamistehtävistä. Kasvikuvien havainnointi tapahtui tietokoneruudulta, jonka aikana taltioitiin tutkittavien silmänliikkeet. Silmänliikkeet taltioitiin kahdella erillisellä havainnointikierroksella, joista ensimmäiseen havainnointikierrokseen ei liittynyt tehtävänantoa ja havainnointiaika oli rajattu, kun taas toisella havainnointikierroksella tutkittavat vastasivat lajintuntemukseen liittyviin kysymyksiin ja saivat itse määritellä itselleen tarpeellisen havainnointiajan. Aineiston analyysit toteutin SPSS-ohjelmalla. Tarkastelin opiskelijaryhmien välisiä eroja kasvikuvien havainnoinnissa katseen kokonaiskeston ja katseen kiinnittymisten osalta. Lisäksi tarkastelin, olivatko kasvikuvien havainnointiin käytetty aika, kasvilajitesteissä menestyminen, soveltavan tehtävän tulos sekä koettu luontosuhde yhteydessä toisiinsa.
Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset
Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että kun kasvilajin havainnointiin ei liittynyt tehtävänantoa, luokanopettajaopiskelijat tarkastelivat kuvia keskittyen vain yksittäisiin kasvinosiin, kun taas aineenopettajaopiskelijat tarkastelivat kasvikuvia perusteellisemmin, useampiin kasvin osiin keskittyen. Kun havainnointiin liittyi lajintuntemukseen liittyvä tehtävänanto, aineenopettajaopiskelijat näyttävät olleen havainnoinnissaan strategisempia keskittyen tiettyihin, tehtävän kannalta olennaisiin kasvinosiin. Vaikka kasvilajien tunnistusta ei ole aikaisemmin tällä menetelmällä tutkittu, tutkimuksen tulokset ovat linjassa aikaisempien silmänliiketutkimusten kanssa, vaikka ne on toteutettu eri konteksteissa. Kokonaisuutena tutkimuksen tulokset antavat huolestuttavaa tietoa etenkin luokanopettajaopiskelijoiden lajintuntemuksen tasosta.
Luokanopettajaopiskelijoiden toistuvasti tutkimuksissa esiin nouseviin heikkoihin lajintunnistustaitoihin tulisikin mahdollisuuksien mukaan reagoida jo luokanopettajien koulutusvaiheessa, sillä luokanopettajaopiskelijoiden tulisi kyetä tulevaisuudessa, luokanopettajina toimiessaan ohjaamaan oppilaita kasvilajien havainnointiin ja tunnistamiseen. Lajintunnistusta, varsinkin luonnossa lajien elinympäristöissä, tulisi lisätä opettajaopiskelijoiden opintoihin. Samalla opiskelijoita tulisi ohjata tekemään lajihavaintoja monipuolisesti: yksittäisten tuntomerkkien sijaan opiskelijoita tulisi ohjata lajien tunnuspiirteiden laajempaan havainnointiin. Maasto- opetus ja biodiversiteettikasvatus eivät saa jäädä vain opiskelijoiden ja tulevaisuuden opettajien oman harrastuneisuuden varaan, vaan heille tulee tarjota riittävät välineet oppilaiden kanssa työskentelemiseen jo opiskeluaikana. Vain näin voimme turvata Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden tavoitteiden toteutumisen oppilaiden havainnointitaitojen, lajintunnistustaitojen, luontosuhteen kehittämisen ja biodiversiteettikasvatuksen osalta.
Satu Fredriksson-Nurmi
Luhtavilla vai tupasvilla? Opettajaopiskelijoiden lajinhavainnointi- ja tunnistustaidot