224 VUOTTA SITTEN TELOITETTIIN Olympe de Gouges.

Vallankumous syö lapsensa tai tarkemmin Vallankumous on kuin Saturnus, se syö lapsensa. Lause on peräisin Georg Büchnerin näytelmästä Dantonin kuolema (Danton’s Tod 1835, 1.Näytelmä, 5. kohtaus). Traditio kuitenkin kertoo, että kommentin olisi alun perin huokaissut Pierre Victurnien Vergniaud[1], vallankumouksellinen girondisti, kun häntä vietiin giljotiiniin 31.10 1793.

Joka tapauksessa, vajaa viikko myöhemmin 3.11.1793 vallankumous söi jälleen yhden lapsistaan, näytelmäkirjailija, journalisti ja abolitionisti Olympe de Gougesin, Ranskan suuren vallankumouksen merkittävimmän naisen.

De Gouges polemisoi näytelmissään ja pamfleteissaan rohkeasti naisen alistettua asemaa (myös vallankumouksessa), orjakauppaa ja jakobiininen harjoittamaa terroria vastaan. Vuonna 1791 hän julkaisi Naisten oikeuksien julistuksen (Déclaration des droits de la Femme et de la Citoyenne). Julistus jäi kuitenkin vallankumouksen jalkoihin.

1793 julkaistu pamfletti Les trois urnes, ou le salut de la Patrie, par un voyageur aérien, jossa hän vaati kansanäänestystä valtiomuodosta (tasavalta, federalistinen valtio vai perustuslaillinen monarkia), sai Robersbierren ja yhteishyvän valiokunnan mitan täyteen ja de Gougesia vietiin giljotiiniin.

Olympe de Gougesin Naisten oikeuksien julistukseen ja muuhinkin hänen tuontantoonsa voi tutustua Kansalliskirjastossa. Tilaa kirja lukusaliin tai kotilainaan:

Olympe de Gouges, Oeuvres. Mercure de France 1986 Paris

https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/helka.373719

[1] Citoyens, il est à craindre que la révolution, comme Saturne, ne dévore successivement tous ses enfants et n’engendre enfin le despotisme avec les calamités qui l’accompagnent

Kirjoittaja: Elina Sopo, FT, post doc -tutkija, Turun yliopisto, Kulttuuriperintö

Kuvalähde: Botkin”, S. P., Pis’ma S. P. Botkina iz” Bolgarìi 1877 g: S” dvumâ portretami avtora i vidom” bolgarskoj haty. S. Peterburg”, 1893. Kansalliskirjasto, H2 8 III.

Moskovalaissyntyinen professori Sergei Petrovich Botkin (1832–1889) kuului modernin lääketieteen uranuurtajiin, ja hänestä on kirjoitettu paljon tiedemiehenä ja kliinikkona. Hänen rooliaan keisarin henkilääkärinä ei kuitenkaan ole aiemmin juuri tutkittu, vaikka henkilääkäriys (Leibmedicus vuodesta 1870 alkaen) vaikutti merkittävästi Botkinin ammatilliseen kehitykseen ja hänen julkiseen kuvaansa. Botkinin omat päiväkirjat, joita säilytetään Venäjän valtion historiallisessa arkistossa, keskittyvät lääkärintoimen käytäntöihin eivätkä juuri kerro henkilökohtaisista tai tieteellisistä yhteyksistä. Sen sijaan suomalaisten aikalaiskollegojen arkistojen ja julkisen sanan välityksellä on mahdollista piirtää Botkinista kuva henkilönä.

Tuoreessa Oxford University Pressin julkaisemassa tutkimuksessani oven tsaarinhovin henkiseen, materiaaliseen, sosiaaliseen ja poliittiseen maailmaan ovat avanneet Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien arkistoluettelo 42:n sisältämä kirjeaineisto (Collan-suku), Åbo Akademin henkilöarkistot sekä Kansalliskirjaston ja British Libraryn digitaaliset sanomalehtiarkistot. Näiden lähteiden avulla pystyin muodostamaan käsityksen paitsi Botkinista henkilönä myös siitä, miten lääketiede ja politiikka kietoutuivat yhteen tsaarinhallinnon vanhoillisen ja modernin siiven välisissä ristiriidoissa 1870-luvulla.

Botkinin ranskankielinen kirje lääkäri Alexander von Collanille (1819–1910). Kansalliskirjasto, MS Coll. 42.

Botkin oli kahden Venäjän hovissa palvelleen suomalaislääkärin – Alexander von Collanin ja Carl von Haartmanin – aikalaiskollega ja arkistoluettelo 42:n kirjeenvaihdon joukossa on Botkinin potilaan hoitoon liittyviä kirjeitä ja lyhyitä viestilappuja henkikirurgi von Collanille. Åbo Akademin kirjaston von Haartmanin kirjeenvaihdosta löytyy puolestaan epäsuoraa tietoa Botkinia ympäröineestä lääketieteen yhteisöstä. Botkinin aikalaiskollegoiden välisiä kontakteja seuraamalla on mahdollista hahmottaa Botkinin keskeinen asema sekä uuden ja vanhan lääketieteen välisessä transitiovaiheessa että saksalaisen ja venäläisen lääketieteellisen koulukunnan välisten suhteiden uudelleen muotoutumisessa. Kirjeaineisto ja digitaalinen sanomalehtiarkisto yhdessä mahdollistavat aikakauden poliittisen kulttuurin ja erityisesti julkisessa sanassa esiintyvien poliittisten ja kulttuuristen viittausten aikaisempaa kokonaisvaltaisemman tulkinnan.

”Suuren tiedemiehen” asema tieteen historiassa on aina kiinnostanut tutkijoita, mediaa ja laajaa yleisöä, ja yksilökeskeinen lähestymistapa on hallinnut lääketieteen historian kirjoittamista sen varhaisvaiheista alkaen. Tiedemies nähdään universaalien aatteiden palveluksessa, usein sankarillisena henkilönä, joka asettaa omat etunsa taka-alalle ja kohtaa sekä suuria vastoinkäymisiä että suurta menestystä. Tiedemiesten mytologisointia on myös kritisoitu, mutta silti nämä piirteet luetaan edelleen itsepintaisesti suurten tieteentekijöiden ominaispiirteisiin. Myös Botkin kulki läpi kaikki sankarimyytin muotoutumisvaiheet vastustajiensa koetteluiden kautta kohti itsensä toteuttamista, lopullista vapautumista ja – aikalaiskollegoita siteeraten – lääketieteen jumalien joukkoon korottamista.

On tärkeää, että niin sanotun pragmaattisen lääketieteen historian tutkimuksen ohella avataan myös tutkimuskohteen elämäntapoihin, sosiaalisiin käytäntöihin, poliittisiin asenteisiin ja filosofisiin kontekstualisointeihin liittyviä sisältöjä. Tämä on ollut oman tutkimukseni tavoite. Tiedemieheen kohdistuvalla tutkimuksella voidaan lisätä ymmärrystä tiedettä ja sen tekijöitä kohtaan. Sen avulla voidaan avata ymmärtämisen väyliä myös moderniin tieteeseen, sen identiteetteihin ja niiden historiallisiin perusteisiin.

Kulttuuriperinnön tutkimuksen näkökulmasta Kansalliskirjaston aineistoja dokumentoimalla ja julkaisemalla on ollut mahdollisuus tuottaa tietoa aikakaudesta ja tiedeyhteisöstä, jota ei enää ole, ja jonka tiedot, taidot ja käytännöt – aineeton kulttuuriperintö – ei ole käsin kosketeltavissa tai silmin nähtävissä, eikä aina jäljitettävissäkään.

Botkinin käsialaa kyrillisillä kirjaimilla. Kansalliskirjasto, MS Coll. 42.

Viimeisinä vuosinaan Botkinilla oli läheinen sidos myös Suomeen. Hän osti 1880-luvulla Karjalan kannaksen Suomenlahden puoleiselta rannikolta Uusikirkon kunnasta kartanon, jossa hän vietti elämänsä loppupuolen kesät uppoutuen mikrobiologisiin tutkimuksiinsa ja leväten Pietarin ”suunnattoman lääkärinpraktiikkansa” ponnistuksista. Suomen residenssinsä havumetsävaltaisen ympäristön, kuivan ilmaston ja meren läheisyyden hän näki terveydelle erityisen ihanteellisena. Myös viimeisen kesänsä 1889 hän vietti Suomessa.

Kuvalähde: Botkin”, S. P., Pis’ma S. P. Botkina iz” Bolgarìi 1877 g: S” dvumâ portretami avtora i vidom” bolgarskoj haty. S. Peterburg”, 1893. Kansalliskirjasto, H2 8 III.

Aiheesta enemmän:

Elina Sopo; The Pugs and the Elephant: Dr Botkin and the Professional and National Identity of Physicians in the Russian Court, Social History of Medicine, hkx061, https://doi.org/10.1093/shm/hkx061

(huom! artikkeli maksumuurin takana):

”Viron on oltava vapaa!”, Atmoda-lehti julisti vuonna 1989.

Mihail Gorbatšovin noustua Neuvostoliiton johtoon 1985 maassa aloitettiin perestroika, jonka tavoite oli uudistaa poliittista ja taloudellista järjestelmää. Toinen merkittävä käsite oli glasnost (julkisuus, avoimuus), jonka myötä valtion kontrolli mediasta löystyi. Lehdet alkoivat kirjoittaa aiemmin vaietuista ongelmista, uudistusmielisten lehtien painosmäärät kasvoivat, ja uusia lehtiä perustettiin. Lehtien yhteenlaskettu levikki oli vuonna 1984 185 miljoonaa, mutta vuoteen 1989 mennessä se oli noussut jo 230 miljoonaan.

Slааvilaisеn kirjaston Glasnost-kokoelman luettelo sisältää tiedot yksittäiskappaleina hankituista perestroikan ja glasnostin kauden lehdistä. Kokoelmaan kuuluu 944 nimekettä Neuvostoliitossa ja Venäjällä ilmestyneitä lyhytikäisiä sanoma- ja aikakauslehtiä, erilaisten yhdistysten ja ryhmittymien tiedotuslehtiä sekä lentolehtisiä.

Merkuri-lehteä kirjoitettiin kirjoituskoneella.

Kokoelmaan ei kuulu käytännöllisesti katsoen lainkaan aineistoa perestroikan alkuajoilta eli vuosilta 1985–1986. Vain 10 % aineistosta (87 kohdetta) on peräisin vuosilta 1987–1989 eli ohjatun perestroikan ajalta. 90 % aineistosta (874 kohdetta) on peräisin perestroikan liberaalilta ja radikaalilta kaudelta, vuosilta 1990–1992. Kokoelman painotuotteet kattavat laajan maantieteellisen alueen Murmanskista Novosibirskiin, mutta sen ytimen muodostavat Leningradissa, Moskovassa ja Baltian maissa painetut sanomalehdet ja lentolehtiset.

Matkalaukkukaupalla lehtiä

Kokoelman keräämiseen ovat osallistuneet niin slaavilaisen kirjaston työntekijät kuin Helsingin yliopiston opettajat ja tutkijatkin. Slaavilaisen kirjaston silloinen johtaja Jarmo Suonsyrjä suuntasi suurten matkalaukkujen kanssa Leningradiin, missä hänellä oli yhteistyökumppaneita kaupungin eri kirjastoissa. Nämä apulaiset keräsivät Suomea varten painettua todistusaineistoa glasnostista ja perestroikasta. Suonsyrjä tiesi Leningradissa paikat, joissa epävirallisia painotuotteita myytiin. Yksi niistä oli Nevan valtakadulla Gostinnyi Dvor -tavaratalon vieressä, missä Suonsyrjä päivysti säännöllisesti.

Sensuurin vapautuminen synnytti myös eroottisia julkaisuja, kuten Ještšo-lehden.

Epäviralliset lehdet painettiin huonolle paperille ja monistettiin offset-menetelmällä, monistuskoneella tai kopiokoneella, mutta siitä huolimatta painosmäärät olivat pienet ja hinnat korkeat. Esimerkiksi tunnettu radikaali lehti Merkuri, jonka julkaisi Leningradin demokraattinen kulttuuriliike, oli kirjoitettu kirjoituskoneella. Tämä lehti, jota nykyään pidetään suurena harvinaisuutena, sisältyy Glasnost-kokoelmaan. Sen sijaan Baltian maissa painetut lehdet, kuten Latvian kansanrintaman julkaisema Atmoda-sanomalehti, olivat melko helposti ja huokeasti saatavilla sekä Leningradissa että Moskovassa. Atmodan levikki oli 30 000 kappaletta ja se painettiin Latvian kommunistisen puolueen keskuskomitean painossa.

Linkki Glasnost-kokoelmaan